Ymmärtääkö teidän muiden masentuneiden perhe

Ei ole ymmärretty, ei. Minua on haukuttu laiskaksi ja saamattomaksi. Käytökseni on ollut jopa vaarallista. Minä olen ollut ikäänkuin ylimääräinen vaiva vanhemmilleni. Kun kaikki ei mene niinkuin pitää.

Pahinta on, että vanhemmat ovat tapelleet vastaan, vaikka olisin tarvinnut apua ja lääkkeitä. Lapselliset vanhemmat minulla. Kiitos, nyt olen lopullisesti masentunut.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole ymmärretty, ei. Minua on haukuttu laiskaksi ja saamattomaksi. Käytökseni on ollut jopa vaarallista. Minä olen ollut ikäänkuin ylimääräinen vaiva vanhemmilleni. Kun kaikki ei mene niinkuin pitää.

Pahinta on, että vanhemmat ovat tapelleet vastaan, vaikka olisin tarvinnut apua ja lääkkeitä. Lapselliset vanhemmat minulla. Kiitos, nyt olen lopullisesti masentunut.

Mä tarkoitin miestä ja lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole ymmärretty, ei. Minua on haukuttu laiskaksi ja saamattomaksi. Käytökseni on ollut jopa vaarallista. Minä olen ollut ikäänkuin ylimääräinen vaiva vanhemmilleni. Kun kaikki ei mene niinkuin pitää.

Pahinta on, että vanhemmat ovat tapelleet vastaan, vaikka olisin tarvinnut apua ja lääkkeitä. Lapselliset vanhemmat minulla. Kiitos, nyt olen lopullisesti masentunut.

Mä tarkoitin miestä ja lapsia.

Miestä ei ole. Mutta lapsi ymmärtää. Jos itken tai olen ärtynyt, ja menen nukkumaan. Jälkeenpäin pyydän anteeksi ja sanon, ettei ollut lapsen vika. Jos äiti ei vain jaksa. Siinä on myös se, että olen täysin yksin lapsen kanssa. Nyt, kun lapsi on jo isompi, voin näyttää myös väsymystä. Lapsi ymmärtää. Tosi empaattinen lapsi.

Kyllä lapset täytyy hoitaa, kun ne on tehty.

Eli minun lapseni ymmärtää. Pitää vain muistaa sanoa, ettei ole lapsen vika. Vaan äidillä on sairaus, joka väsyttää ja saa kiukkuiseksi.

Olen kyllä miettinyt, mitä tuo tekee lapselle. Mutta ihan hyvinvoivalta lapsi vaikuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole ymmärretty, ei. Minua on haukuttu laiskaksi ja saamattomaksi. Käytökseni on ollut jopa vaarallista. Minä olen ollut ikäänkuin ylimääräinen vaiva vanhemmilleni. Kun kaikki ei mene niinkuin pitää.

Pahinta on, että vanhemmat ovat tapelleet vastaan, vaikka olisin tarvinnut apua ja lääkkeitä. Lapselliset vanhemmat minulla. Kiitos, nyt olen lopullisesti masentunut.

Mä tarkoitin miestä ja lapsia.

Miestä ei ole. Mutta lapsi ymmärtää. Jos itken tai olen ärtynyt, ja menen nukkumaan. Jälkeenpäin pyydän anteeksi ja sanon, ettei ollut lapsen vika. Jos äiti ei vain jaksa. Siinä on myös se, että olen täysin yksin lapsen kanssa. Nyt, kun lapsi on jo isompi, voin näyttää myös väsymystä. Lapsi ymmärtää. Tosi empaattinen lapsi.

Hanki lääkitys. Lapsen ei kuulu vetää tuota roolia. Lääkkeet auttaa.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä lapset täytyy hoitaa, kun ne on tehty.

Tottakai ne on hoidettu. Ovat jo isoja.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä lapset täytyy hoitaa, kun ne on tehty.

Tietysti perustarpeista olen aina huolehtinut. Jos en olisi, olisin itse ollut yhteydessä lasuun.

Minua auttaa se, että tiedostan tilanteeni ja olen valmis ottamaan vastaan apua.

Mutta tämä ailahtelevuus ja väsyminen. En aina jaksa ottaa vastaan niin paljon kuin pitäisi. En ole jykevä kallio, johon lapsi voisi heittää huonon olonsa. Yritän kuitenkin parhaani.

Riippuu siitä, mikä perheenjäsen olet. Jos olet lapsi, tarvitset ja ansaitset apua, ja vanhempiesi velvollisuus onnauttaa sinua. Jos olet vanhempi, niin velvollisuutesi on olla läsnä lapsillesi, eikä lapsillasi ole velvollisuutta ymmärtää, mikset kykene täyttämään velvollisuuksiasi.

Jotkut vanhemmat ovat liian sairaita kyetäkseen vanhemmuuteen, ja sairaus ei tietenkään ole vanhemman oma vika, mutta lopputulos on silti se, että lasten elämä tuhoutuu. Surullinen tilanne kaiken kaikkiaan.

Ehkä lapsi rakastaa minua juuri tälläisenä, kuin olen. Lapsella vaikuttaa olevan ihan hyvä itsetunto. Ei yksikään vanhempi ole täydellinen. Minä olen yrittänyt parhaani.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu siitä, mikä perheenjäsen olet. Jos olet lapsi, tarvitset ja ansaitset apua, ja vanhempiesi velvollisuus onnauttaa sinua. Jos olet vanhempi, niin velvollisuutesi on olla läsnä lapsillesi, eikä lapsillasi ole velvollisuutta ymmärtää, mikset kykene täyttämään velvollisuuksiasi.

Jotkut vanhemmat ovat liian sairaita kyetäkseen vanhemmuuteen, ja sairaus ei tietenkään ole vanhemman oma vika, mutta lopputulos on silti se, että lasten elämä tuhoutuu. Surullinen tilanne kaiken kaikkiaan.

Usein mt-ongelmaisten ja alkoholistien lapsista kasvaa empaattisempia. Joutuvat ottamaan paljon vastuuta vanhempien olemisesta.

Minulla on masennus, johon syön lääkkeitä. Silti vaikuttaa moneen asiaan. En uskalla edes ajatella, millaista elämä olisi ilman lääkkeitä.

Ei löytyny eksältä ymmärrystä, mutta se olikin tosi itsekäs ihmisenä muutenkin.

Kun en pystynytkään enää rahoittamaan sen sisustus-oikkuja yms, niin lopulta hän päätyi jopa varastamaan yhteisistä tukiaisista.

Meillä oli joskus semmoinenkin sopimus, että kumpikin saa 50 euroa omaa rahaa kuukaudessa jonka sai käyttää miten halusi... Noh, monesti meni vaan siten, että hän "vahingossa" käyttikin rahoja liikaa, ja sitten se minun vapaa-ajan raha pitikin laittaa perheen ruokiin, laskuihin yms.. oli kato "ihan pakko" tilata milloin mitäkin rättejä tai krääsää, viis siitä oliko varaa koska ainahan voi vaan ottaa yhteisistä rahoista ja esittää tyhmää..

Sen siitä sentäs oppi, että koskaan ei kannata pitää rahoja yhteisesti mistään syystä, muuten siinä voi käydä just yllä kuvatulla tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä lapsi rakastaa minua juuri tälläisenä, kuin olen. Lapsella vaikuttaa olevan ihan hyvä itsetunto. Ei yksikään vanhempi ole täydellinen. Minä olen yrittänyt parhaani.

Tämä on tärkeää, että tiedostaa omat heikkoutensa ja on valmis tekemään niiden eteen jotain. Lastensuojelun suuri ongelma on ihmiset, jotka eivät ota apua vastaan. Jos oma jaksaminen loppuu, niin sitten se loppuu.

Minä muuten koin, että raskaaksi tultuani ensimmäisen kerran minusta välitettään ja huolehditaan yhteiskunnassa. Sitä ennen olin masennuksineni yhteiskunnan heittopussi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä lapsi rakastaa minua juuri tälläisenä, kuin olen. Lapsella vaikuttaa olevan ihan hyvä itsetunto. Ei yksikään vanhempi ole täydellinen. Minä olen yrittänyt parhaani.

Tämä on tärkeää, että tiedostaa omat heikkoutensa ja on valmis tekemään niiden eteen jotain. Lastensuojelun suuri ongelma on ihmiset, jotka eivät ota apua vastaan. Jos oma jaksaminen loppuu, niin sitten se loppuu.

Minä muuten koin, että raskaaksi tultuani ensimmäisen kerran minusta välitettään ja huolehditaan yhteiskunnassa. Sitä ennen olin masennuksineni yhteiskunnan heittopussi.

Sen jälkeen, kun sain lapsen, apua on tullut ovista ja ikkunoista. Varsinkin, jos kertoo avoimesti taustastaan.

Kyllä mua ymmärrettiin, kun masennus oli pahana ja lapsetkin vielä pieniä. Lapsilla oli toinenkin vanhempi, eli hoidetuksi tulivat ja ovat jo isoja ja omillaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä lapset täytyy hoitaa, kun ne on tehty.

Tietysti perustarpeista olen aina huolehtinut. Jos en olisi, olisin itse ollut yhteydessä lasuun.

Minua auttaa se, että tiedostan tilanteeni ja olen valmis ottamaan vastaan apua.

Mutta tämä ailahtelevuus ja väsyminen. En aina jaksa ottaa vastaan niin paljon kuin pitäisi. En ole jykevä kallio, johon lapsi voisi heittää huonon olonsa. Yritän kuitenkin parhaani.

Sain alapeukkuja. Toisaalta yksikään vanhempi en ole täydellinen. Pahimpia ovat ne, jotka kuvittelevat olevansa täydellisiä. Jokainen lapsikin on erilainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole ymmärretty, ei. Minua on haukuttu laiskaksi ja saamattomaksi. Käytökseni on ollut jopa vaarallista. Minä olen ollut ikäänkuin ylimääräinen vaiva vanhemmilleni. Kun kaikki ei mene niinkuin pitää.

Pahinta on, että vanhemmat ovat tapelleet vastaan, vaikka olisin tarvinnut apua ja lääkkeitä. Lapselliset vanhemmat minulla. Kiitos, nyt olen lopullisesti masentunut.

Mä tarkoitin miestä ja lapsia.

Miestä ei ole. Mutta lapsi ymmärtää. Jos itken tai olen ärtynyt, ja menen nukkumaan. Jälkeenpäin pyydän anteeksi ja sanon, ettei ollut lapsen vika. Jos äiti ei vain jaksa. Siinä on myös se, että olen täysin yksin lapsen kanssa. Nyt, kun lapsi on jo isompi, voin näyttää myös väsymystä. Lapsi ymmärtää. Tosi empaattinen lapsi.

Hanki lääkitys. Lapsen ei kuulu vetää tuota roolia. Lääkkeet auttaa.

Lääkkeet on. Silti väsyn joskus.

Kaikilla tuntu olevan sana masennus syy kaikeen!.johtuu hirveästä lapsuus tai aviomies, vaimo. ym.Itse ei oteta vastuuta elämästä ja ei haeta apua ,jos oikea masennus on?Kukaan ei pitemmän päälle jaksa kunnella masentunutta ihmistä ja valitusta. Syö ihmisuhteita! Joten hakekaa masenukseenne apua,ei ole häpeä.Älkää masentuneina juttunne olko taakka muille ihmisille.Terapeutit on koulutettu,asiantuntijoita asiasassa .Tavalliset ihmiset ei! Palavat lopulta itse loppun, kuunellessa teitä.

Vierailija kirjoitti:

Tietysti perustarpeista olen aina huolehtinut. Jos en olisi, olisin itse ollut yhteydessä lasuun.

Minua auttaa se, että tiedostan tilanteeni ja olen valmis ottamaan vastaan apua.

Mutta tämä ailahtelevuus ja väsyminen. En aina jaksa ottaa vastaan niin paljon kuin pitäisi. En ole jykevä kallio, johon lapsi voisi heittää huonon olonsa. Yritän kuitenkin parhaani.

Tämä kuulostaa todella pahalta. Tällaisessa tilanteessa täytyy olla jo yhteydessä lasuun, eikä vasta sitten, kun lapsen fyysisetkin tarpeet jäävät laiminlyödyiksi. Tuo on sama kuin sanoisit, että onhan se vähän kurjaa kun puolisosi koskettelee lastasi ja ottaa hänestä alastonkuvia, mutta ei hätää, otat kyllä heti yhteyttä lasuun, jos se etenee raiskaukseksi asti.

Onko lapsesi elämässä ketään turvallista aikuista, jonka kanssa hän voi oikeasti olla lapsi ja johon tukeutua? Kiva, että sinua auttaa oman tilanteesi tiedostaminen, mutta kuka auttaa lastasi? Lapsi tarvitsee muutakin kuin vettä, ruokaa ja lämpimän nukkumapaikan.

Kerron tämän kokemuksesta. Toinen vanhempani oli niin masentunut, että makasi vain sängyssä ja haisi kakalta, enkä yleensä tiennyt, onko hän elossa vai ei. En uskaltanut mennä katsomaan. Toinen vanhempani oli niin masentunut, että huolehti juuri einekset pöytään, vaatteet pyykkiin ja vesilaskut maksetuiksi, mutta sen lisäksi hän ei ollut muuta kuin pystyasennossa haamuileva ruumis. Hän kuvitteli, että saa kyllä omien ongelmiensa vuoksi ärjyä ja äksyillä meille lapsille siitä, jos kehtasimme olla lapsia, kunhan hän vain jäljeenpäin "korjaa kaiken" sanomalla monotonisen robottimaisesti: "minä rakastan sinua". Mutta se ei korjannut mitään, se vain teki asiat pahemmiksi, kun sen vuoksi en itse uskaltanut hakea apua. Pelkäsin, että toiset aikuiset olisivat nauraneet minulle, että miten kehtaan valittaa vanhemmistani, kun toinen heistähän omien sanojensa mukaan rakastaa minua.

Lapsuus on helvettiä, jos ei ikinä saa elämässään tuntea ainoatakaan turvallista aikuista. Lapselle sillä ei ole väliä, miksi hänen elämänsä on helvettiä. Hän kärsii ihan yhtä lailla riippumatta siitä, onko hänen vanhempansa pahantahtoinen sadisti, vai viattoman sairas. Jos vanhempi ei kykene vanhemmuuteen, lapsi tarvitsee apua ja suojelua.

Masennuksen sairaskuvaan kuuluu todellinen, fyysinen väsymys. Se on se, jota ihmiset eivät ymmärrä. Sivusta katsoenhan jatkuva nukkuminen/lepäily näyttää laiskottelulta, ja kun lisätään haluttomuus tehdä mitään, niin jokamiehen diagnoosi on valmis. 

Älä vain välitä. Ja mitä lapsiin tulee,  kaikki on hyvin kunhan rakkautta riittää.

Voimia!