Meeri, 39: ”Sain lapsen, joka särki sydämeni”

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten muka joku autisti taapero pystyy/ymmärtää skarppaa ja esittää normaalia uskottavasti tunteja päiväkodissa? Niin uskottavasti että ammattilaiset ei tajua/näe mistä on kyse?

Voi kuule. Se on hyvin tavallista.

Moni esittää normaalia uskottavasti vielä lukiossakin. Sinnikkäimmät vielä yliopistossa ja työelämässäkin.

Omalla lapsella onnistui yläasteelle asti. Sitten tuli romahdus ja doagnoosi. Nyt käy sairaalakoulua kun ei pysty enää menemään tavalliseen kouluun.

Lähde?

Teini-iässä alkaa ihan omanlaisensa angstit itse kullakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samanlailla se äiti oli miettinyt lapsiperhearjen toisen laiseksi mitä se sitten olikaan. Kuten tyttärensäkin tilanteissa.

Sitä paitsi, autismi on perityvä ominaisuus. Uskon että arvio vuorovaikutusongelmasta pitää myös paikkaansa, varsinaisen diagnoosin lisäksi.

Miten selität siinä tapauksessa sen, ettei pojan kanssa ole mitään vuorovaikutusongelmaa? Olisi kyllä kiva kuulla miten tarkalleen ottaen av palstan vuorovaikutusasiantuntija pystyy diagnosoimaan vuorovaikutusongelman edes perhettä näkemättä?

Olisi kiva kuulla miten itse diagnosoit sitä, että jonkun toisen kanssa synkkaa paremmin kuin toisen ja sisarusten ominaisuudet erilaisia, ja silti kohtelu ja kasvatus täysin identtiset.

-eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma tyttö on myös Iida-niminen (jutussa kylläkin nimi muutettu) ja yhdessä vaiheessa oli puremisongelmaa ja koin osin samoja tunteita kuin tuo jutun äiti, mutta luojan kiitos pääsimme puremisesta ja tyttö on täysin normaali. Ja tuossa jutussa kuvatut haaveet on meillä totta. Olin melkein unohtanut koko puremisjutun, ja nyt tuli todella huojentunut ja kiitollinen olo että kaikki on niin hyvin.

Yritin silloin kysyä neuvoja täältä, ja mulle sanottiin että sido kehitysvammainen patteriin. Tuo kommentti pyöri päässä aina kun lapsi puri.

Tuollaisesta purevasta lapsesta voi tulla vaikka huippuluokan jalkapalloilija.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samanlailla se äiti oli miettinyt lapsiperhearjen toisen laiseksi mitä se sitten olikaan. Kuten tyttärensäkin tilanteissa.

Sitä paitsi, autismi on perityvä ominaisuus. Uskon että arvio vuorovaikutusongelmasta pitää myös paikkaansa, varsinaisen diagnoosin lisäksi.

Miten selität siinä tapauksessa sen, ettei pojan kanssa ole mitään vuorovaikutusongelmaa? Olisi kyllä kiva kuulla miten tarkalleen ottaen av palstan vuorovaikutusasiantuntija pystyy diagnosoimaan vuorovaikutusongelman edes perhettä näkemättä?

Eli sinä luulet, että vanhemman vuorovaikutus jokaiseen lapseensa on samanlainen. Ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tosi vaikea uskoa esim tuota kidnappaus huutoa. Lukiessa tuntu, että keksitty vähän ekstraa jotta saisi enemmän hyväksyntää  

HEHHEH, niinhän sitä luulisi. Joku kyllä tunnistaa minut tästä avautumisesta, mutta oma AUT+keva tyttäreni on tehnyt samaa. Oli esim. itselleen epämieluisan miespuoleisen kouluavustajan kanssa pitkällä ruokavälkällä lenkillä koulun ympäristössä. Mies oli pitkätukka-hevarin näköinen, olikohan korvis ja tatuointejakin. Tyttäreni oli nätti ja n. 13v, juoksi karkuun läheiseen hääpukuliikkeeseen, jota piti venäjä/ virotaustaiset naiset. Tytär huusi heille "hädissään", että mies on kaapannut hänet. Myyjät olivat soittamassa poliisit paikalle. Ohjaajalla oli aikamoinen vakuuttelu että hän on kouluavustaja. He soittivat minulle, ja myyjät rauhoittuivat vasta kun tytär puhui kanssani luontevasti puhelimessa.

Kerran olimme ostamassa kummipojalle synttärilahjaa Anttilan leluosastolta. Tytär oli niin kateellinen, kun hänelle ei ostettu mitään, että sai raivarit ja riehui ympäriinsä ja alkoi huutaa "äiti älä lyö minua!" Ja todellakaan en ole ikinä lyönyt häntä, ja siinäkin tilanteessa olin röysin rauhallinen. Pyysin myyjää kutsumaan vartijat paikalle, ettei minua syytettäisi turhaan mistään.

Tyttöautistit ovat halutessaan mestareita oveluudessa ja manipuloimisessa, vaiika heillä olisi jehitysvamma. Tämä on yksi syy siihen, miksi heitä ei voi jättää vueraan hoitoon, sellaisen joka ei "osaa lukea lasta", vaan kasvattaa ja tulkitsee suoraviivaisesti. Autistien kanssa täytyy osata olla askel edellä joka tilanteessa, ja olla äärimmäisen hyvä lukemaan lasta. Harva oppii tätä taitoa, se on synnynnäistä jos sitä on. Paras hoitaja aikoinaan oli MLL:n hoitaja, lukiotytyö, jolla ei ollut kokemusta autisteista. Todella umpisurkeaa kasvatustieteen maisteria ja psykologia on sen sijaan tullut vastaan. Nykyinen avustaja on erinomainen, koulutukseltaan kokki. Paljon on hyviä ja huonoja hoitajia ollut tältä väliltä.

Kasvatustieteen koulutus ei anna herkkyyttä kohdata ihmistä, jos sitä ei ole luonnostaan.

Tuo mies ei ollut kouluavustaja. Hän oli koulunkäyntiavustaja tai koulunkäynninohjaaja.

Onkohan lapsen pää kuvattu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tosi vaikea uskoa esim tuota kidnappaus huutoa. Lukiessa tuntu, että keksitty vähän ekstraa jotta saisi enemmän hyväksyntää  

HEHHEH, niinhän sitä luulisi. Joku kyllä tunnistaa minut tästä avautumisesta, mutta oma AUT+keva tyttäreni on tehnyt samaa. Oli esim. itselleen epämieluisan miespuoleisen kouluavustajan kanssa pitkällä ruokavälkällä lenkillä koulun ympäristössä. Mies oli pitkätukka-hevarin näköinen, olikohan korvis ja tatuointejakin. Tyttäreni oli nätti ja n. 13v, juoksi karkuun läheiseen hääpukuliikkeeseen, jota piti venäjä/ virotaustaiset naiset. Tytär huusi heille "hädissään", että mies on kaapannut hänet. Myyjät olivat soittamassa poliisit paikalle. Ohjaajalla oli aikamoinen vakuuttelu että hän on kouluavustaja. He soittivat minulle, ja myyjät rauhoittuivat vasta kun tytär puhui kanssani luontevasti puhelimessa.

Kerran olimme ostamassa kummipojalle synttärilahjaa Anttilan leluosastolta. Tytär oli niin kateellinen, kun hänelle ei ostettu mitään, että sai raivarit ja riehui ympäriinsä ja alkoi huutaa "äiti älä lyö minua!" Ja todellakaan en ole ikinä lyönyt häntä, ja siinäkin tilanteessa olin röysin rauhallinen. Pyysin myyjää kutsumaan vartijat paikalle, ettei minua syytettäisi turhaan mistään.

Tyttöautistit ovat halutessaan mestareita oveluudessa ja manipuloimisessa, vaiika heillä olisi jehitysvamma. Tämä on yksi syy siihen, miksi heitä ei voi jättää vueraan hoitoon, sellaisen joka ei "osaa lukea lasta", vaan kasvattaa ja tulkitsee suoraviivaisesti. Autistien kanssa täytyy osata olla askel edellä joka tilanteessa, ja olla äärimmäisen hyvä lukemaan lasta. Harva oppii tätä taitoa, se on synnynnäistä jos sitä on. Paras hoitaja aikoinaan oli MLL:n hoitaja, lukiotytyö, jolla ei ollut kokemusta autisteista. Todella umpisurkeaa kasvatustieteen maisteria ja psykologia on sen sijaan tullut vastaan. Nykyinen avustaja on erinomainen, koulutukseltaan kokki. Paljon on hyviä ja huonoja hoitajia ollut tältä väliltä.

Kasvatustieteen koulutus ei anna herkkyyttä kohdata ihmistä, jos sitä ei ole luonnostaan.

Tuo mies ei ollut kouluavustaja. Hän oli koulunkäyntiavustaja tai koulunkäynninohjaaja.

Ai vähä niinku ei ollu hoitsu vaan lh tai sh?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Surullista ja karmeaa, todella pelottavaa ylipäätään hankkia lapsia kun aina on mahdollisuus, että tulee joku sellainen tapaus joka pilaa mun elämän.

Näistä tulee myös kiitollinen olo siitä, että oma, liian nuorena väärän miehen kanssa saatu ei-toivottu tyttäreni on sentään ihana ja älykäs, normaali ja ns. helppo lapsi.

Toisaalta myös syyllisyys siitä, että on ahdistanut saada lapsi liian nuorena ja väärästä miehestä enkä ole osannut olla kiitollinen vaan katunut koko asiaa, ja samalla toiset ei saa lasta ollenkaan vaikka toivoisivat, ja toiset saa jonkun super hankalan elämänpilaajan.

Nykyään olen jo sen verran aikuinen, että tiedostan riskit, eli lisääntyminen on alkanut tuntua arvelluttavalta ajatukselta.

Vielä kaksvitosena ajattelin, että voisi joskus paremmalla ajalla oikean miehen kanssa tehdä lisääkin lapsia, mutta kun ikää tulee ja aivot kypsyy, alkaa tajuamaan riskit koko hommassa eikä tee mieli pilata elämää.

Lapseni on täysi-ikäinen kun olen vasta 37v, joten enköhän nauti sitten elämästäni enkä ota riskiä elämän pilaamisesta pariutumisen tai lisääntymisen muodossa enää.

Koko pitkän vuodatuksen ajan olit huolissasi vain oman elämäsi pilaamisesta, et sen syntyvän lapsen.

ohis

On tosi vaikea olla huolissaan ihmisestä, jota ei ole edes olemassa.

-eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Surullista ja karmeaa, todella pelottavaa ylipäätään hankkia lapsia kun aina on mahdollisuus, että tulee joku sellainen tapaus joka pilaa mun elämän.

Näistä tulee myös kiitollinen olo siitä, että oma, liian nuorena väärän miehen kanssa saatu ei-toivottu tyttäreni on sentään ihana ja älykäs, normaali ja ns. helppo lapsi.

Toisaalta myös syyllisyys siitä, että on ahdistanut saada lapsi liian nuorena ja väärästä miehestä enkä ole osannut olla kiitollinen vaan katunut koko asiaa, ja samalla toiset ei saa lasta ollenkaan vaikka toivoisivat, ja toiset saa jonkun super hankalan elämänpilaajan.

Nykyään olen jo sen verran aikuinen, että tiedostan riskit, eli lisääntyminen on alkanut tuntua arvelluttavalta ajatukselta.

Vielä kaksvitosena ajattelin, että voisi joskus paremmalla ajalla oikean miehen kanssa tehdä lisääkin lapsia, mutta kun ikää tulee ja aivot kypsyy, alkaa tajuamaan riskit koko hommassa eikä tee mieli pilata elämää.

Lapseni on täysi-ikäinen kun olen vasta 37v, joten enköhän nauti sitten elämästäni enkä ota riskiä elämän pilaamisesta pariutumisen tai lisääntymisen muodossa enää.

Koko pitkän vuodatuksen ajan olit huolissasi vain oman elämäsi pilaamisesta, et sen syntyvän lapsen.

ohis

On tosi vaikea olla huolissaan ihmisestä, jota ei ole edes olemassa.

-eri

Siinä spekuloitiin mitenköhän itse kestäisi sen jos lisääntyisi, mitäköhän itselle kävisi.

Ei mitenköhän se lapsi kestäisi, mitäköhän sille lapselle kävisi.

We Need to Talk About Iida

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Surullista ja karmeaa, todella pelottavaa ylipäätään hankkia lapsia kun aina on mahdollisuus, että tulee joku sellainen tapaus joka pilaa mun elämän.

Näistä tulee myös kiitollinen olo siitä, että oma, liian nuorena väärän miehen kanssa saatu ei-toivottu tyttäreni on sentään ihana ja älykäs, normaali ja ns. helppo lapsi.

Toisaalta myös syyllisyys siitä, että on ahdistanut saada lapsi liian nuorena ja väärästä miehestä enkä ole osannut olla kiitollinen vaan katunut koko asiaa, ja samalla toiset ei saa lasta ollenkaan vaikka toivoisivat, ja toiset saa jonkun super hankalan elämänpilaajan.

Nykyään olen jo sen verran aikuinen, että tiedostan riskit, eli lisääntyminen on alkanut tuntua arvelluttavalta ajatukselta.

Vielä kaksvitosena ajattelin, että voisi joskus paremmalla ajalla oikean miehen kanssa tehdä lisääkin lapsia, mutta kun ikää tulee ja aivot kypsyy, alkaa tajuamaan riskit koko hommassa eikä tee mieli pilata elämää.

Lapseni on täysi-ikäinen kun olen vasta 37v, joten enköhän nauti sitten elämästäni enkä ota riskiä elämän pilaamisesta pariutumisen tai lisääntymisen muodossa enää.

Koko pitkän vuodatuksen ajan olit huolissasi vain oman elämäsi pilaamisesta, et sen syntyvän lapsen.

ohis

On tosi vaikea olla huolissaan ihmisestä, jota ei ole edes olemassa.

-eri

Siinä spekuloitiin mitenköhän itse kestäisi sen jos lisääntyisi, mitäköhän itselle kävisi.

Ei mitenköhän se lapsi kestäisi, mitäköhän sille lapselle kävisi.

No tietysti, koska se lapsi on pelkkä hypoteesi, jota ei ole edes tulossa? Miksi ihmeessä spekuloida fiktiivisen ihmisen hyvinvoinnilla, jos jo oma hyvinvointikin huolettaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Surullista ja karmeaa, todella pelottavaa ylipäätään hankkia lapsia kun aina on mahdollisuus, että tulee joku sellainen tapaus joka pilaa mun elämän.

Näistä tulee myös kiitollinen olo siitä, että oma, liian nuorena väärän miehen kanssa saatu ei-toivottu tyttäreni on sentään ihana ja älykäs, normaali ja ns. helppo lapsi.

Toisaalta myös syyllisyys siitä, että on ahdistanut saada lapsi liian nuorena ja väärästä miehestä enkä ole osannut olla kiitollinen vaan katunut koko asiaa, ja samalla toiset ei saa lasta ollenkaan vaikka toivoisivat, ja toiset saa jonkun super hankalan elämänpilaajan.

Nykyään olen jo sen verran aikuinen, että tiedostan riskit, eli lisääntyminen on alkanut tuntua arvelluttavalta ajatukselta.

Vielä kaksvitosena ajattelin, että voisi joskus paremmalla ajalla oikean miehen kanssa tehdä lisääkin lapsia, mutta kun ikää tulee ja aivot kypsyy, alkaa tajuamaan riskit koko hommassa eikä tee mieli pilata elämää.

Lapseni on täysi-ikäinen kun olen vasta 37v, joten enköhän nauti sitten elämästäni enkä ota riskiä elämän pilaamisesta pariutumisen tai lisääntymisen muodossa enää.

Koko pitkän vuodatuksen ajan olit huolissasi vain oman elämäsi pilaamisesta, et sen syntyvän lapsen.

ohis

On tosi vaikea olla huolissaan ihmisestä, jota ei ole edes olemassa.

-eri

Siinä spekuloitiin mitenköhän itse kestäisi sen jos lisääntyisi, mitäköhän itselle kävisi.

Ei mitenköhän se lapsi kestäisi, mitäköhän sille lapselle kävisi.

No tietysti, koska se lapsi on pelkkä hypoteesi, jota ei ole edes tulossa? Miksi ihmeessä spekuloida fiktiivisen ihmisen hyvinvoinnilla, jos jo oma hyvinvointikin huolettaa?

Se pitäisi tehdä kun lapsia harkitsee. Useimmat eivät silti taida tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tosi vaikea uskoa esim tuota kidnappaus huutoa. Lukiessa tuntu, että keksitty vähän ekstraa jotta saisi enemmän hyväksyntää  

HEHHEH, niinhän sitä luulisi. Joku kyllä tunnistaa minut tästä avautumisesta, mutta oma AUT+keva tyttäreni on tehnyt samaa. Oli esim. itselleen epämieluisan miespuoleisen kouluavustajan kanssa pitkällä ruokavälkällä lenkillä koulun ympäristössä. Mies oli pitkätukka-hevarin näköinen, olikohan korvis ja tatuointejakin. Tyttäreni oli nätti ja n. 13v, juoksi karkuun läheiseen hääpukuliikkeeseen, jota piti venäjä/ virotaustaiset naiset. Tytär huusi heille "hädissään", että mies on kaapannut hänet. Myyjät olivat soittamassa poliisit paikalle. Ohjaajalla oli aikamoinen vakuuttelu että hän on kouluavustaja. He soittivat minulle, ja myyjät rauhoittuivat vasta kun tytär puhui kanssani luontevasti puhelimessa.

Kerran olimme ostamassa kummipojalle synttärilahjaa Anttilan leluosastolta. Tytär oli niin kateellinen, kun hänelle ei ostettu mitään, että sai raivarit ja riehui ympäriinsä ja alkoi huutaa "äiti älä lyö minua!" Ja todellakaan en ole ikinä lyönyt häntä, ja siinäkin tilanteessa olin röysin rauhallinen. Pyysin myyjää kutsumaan vartijat paikalle, ettei minua syytettäisi turhaan mistään.

Tyttöautistit ovat halutessaan mestareita oveluudessa ja manipuloimisessa, vaiika heillä olisi jehitysvamma. Tämä on yksi syy siihen, miksi heitä ei voi jättää vueraan hoitoon, sellaisen joka ei "osaa lukea lasta", vaan kasvattaa ja tulkitsee suoraviivaisesti. Autistien kanssa täytyy osata olla askel edellä joka tilanteessa, ja olla äärimmäisen hyvä lukemaan lasta. Harva oppii tätä taitoa, se on synnynnäistä jos sitä on. Paras hoitaja aikoinaan oli MLL:n hoitaja, lukiotytyö, jolla ei ollut kokemusta autisteista. Todella umpisurkeaa kasvatustieteen maisteria ja psykologia on sen sijaan tullut vastaan. Nykyinen avustaja on erinomainen, koulutukseltaan kokki. Paljon on hyviä ja huonoja hoitajia ollut tältä väliltä.

Kasvatustieteen koulutus ei anna herkkyyttä kohdata ihmistä, jos sitä ei ole luonnostaan.

Tuo mies ei ollut kouluavustaja. Hän oli koulunkäyntiavustaja tai koulunkäynninohjaaja.

Ai vähä niinku ei ollu hoitsu vaan lh tai sh?

Joskus muutama kymmenen sitten joissakin kouluissa oli kouluavustajia. Ihan eri ammatti ja työnkuva. Kouluavustaja keitti opettajille kahvia, järjesteli paikkoja, siivosi varastoja, kopioi materiaalia. Luokissa ehkä satunnaisesti, mutta ei varsinaisesti kuulunut työhön.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tosi vaikea uskoa esim tuota kidnappaus huutoa. Lukiessa tuntu, että keksitty vähän ekstraa jotta saisi enemmän hyväksyntää  

HEHHEH, niinhän sitä luulisi. Joku kyllä tunnistaa minut tästä avautumisesta, mutta oma AUT+keva tyttäreni on tehnyt samaa. Oli esim. itselleen epämieluisan miespuoleisen kouluavustajan kanssa pitkällä ruokavälkällä lenkillä koulun ympäristössä. Mies oli pitkätukka-hevarin näköinen, olikohan korvis ja tatuointejakin. Tyttäreni oli nätti ja n. 13v, juoksi karkuun läheiseen hääpukuliikkeeseen, jota piti venäjä/ virotaustaiset naiset. Tytär huusi heille "hädissään", että mies on kaapannut hänet. Myyjät olivat soittamassa poliisit paikalle. Ohjaajalla oli aikamoinen vakuuttelu että hän on kouluavustaja. He soittivat minulle, ja myyjät rauhoittuivat vasta kun tytär puhui kanssani luontevasti puhelimessa.

Kerran olimme ostamassa kummipojalle synttärilahjaa Anttilan leluosastolta. Tytär oli niin kateellinen, kun hänelle ei ostettu mitään, että sai raivarit ja riehui ympäriinsä ja alkoi huutaa "äiti älä lyö minua!" Ja todellakaan en ole ikinä lyönyt häntä, ja siinäkin tilanteessa olin röysin rauhallinen. Pyysin myyjää kutsumaan vartijat paikalle, ettei minua syytettäisi turhaan mistään.

Tyttöautistit ovat halutessaan mestareita oveluudessa ja manipuloimisessa, vaiika heillä olisi jehitysvamma. Tämä on yksi syy siihen, miksi heitä ei voi jättää vueraan hoitoon, sellaisen joka ei "osaa lukea lasta", vaan kasvattaa ja tulkitsee suoraviivaisesti. Autistien kanssa täytyy osata olla askel edellä joka tilanteessa, ja olla äärimmäisen hyvä lukemaan lasta. Harva oppii tätä taitoa, se on synnynnäistä jos sitä on. Paras hoitaja aikoinaan oli MLL:n hoitaja, lukiotytyö, jolla ei ollut kokemusta autisteista. Todella umpisurkeaa kasvatustieteen maisteria ja psykologia on sen sijaan tullut vastaan. Nykyinen avustaja on erinomainen, koulutukseltaan kokki. Paljon on hyviä ja huonoja hoitajia ollut tältä väliltä.

Kasvatustieteen koulutus ei anna herkkyyttä kohdata ihmistä, jos sitä ei ole luonnostaan.

Tuo mies ei ollut kouluavustaja. Hän oli koulunkäyntiavustaja tai koulunkäynninohjaaja.

Ai vähä niinku ei ollu hoitsu vaan lh tai sh?

Joskus muutama kymmenen sitten joissakin kouluissa oli kouluavustajia. Ihan eri ammatti ja työnkuva. Kouluavustaja keitti opettajille kahvia, järjesteli paikkoja, siivosi varastoja, kopioi materiaalia. Luokissa ehkä satunnaisesti, mutta ei varsinaisesti kuulunut työhön.

Sana vuotta jäi pois.

Sama

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Surullista ja karmeaa, todella pelottavaa ylipäätään hankkia lapsia kun aina on mahdollisuus, että tulee joku sellainen tapaus joka pilaa mun elämän.

Näistä tulee myös kiitollinen olo siitä, että oma, liian nuorena väärän miehen kanssa saatu ei-toivottu tyttäreni on sentään ihana ja älykäs, normaali ja ns. helppo lapsi.

Toisaalta myös syyllisyys siitä, että on ahdistanut saada lapsi liian nuorena ja väärästä miehestä enkä ole osannut olla kiitollinen vaan katunut koko asiaa, ja samalla toiset ei saa lasta ollenkaan vaikka toivoisivat, ja toiset saa jonkun super hankalan elämänpilaajan.

Nykyään olen jo sen verran aikuinen, että tiedostan riskit, eli lisääntyminen on alkanut tuntua arvelluttavalta ajatukselta.

Vielä kaksvitosena ajattelin, että voisi joskus paremmalla ajalla oikean miehen kanssa tehdä lisääkin lapsia, mutta kun ikää tulee ja aivot kypsyy, alkaa tajuamaan riskit koko hommassa eikä tee mieli pilata elämää.

Lapseni on täysi-ikäinen kun olen vasta 37v, joten enköhän nauti sitten elämästäni enkä ota riskiä elämän pilaamisesta pariutumisen tai lisääntymisen muodossa enää.

Koko pitkän vuodatuksen ajan olit huolissasi vain oman elämäsi pilaamisesta, et sen syntyvän lapsen.

ohis

On tosi vaikea olla huolissaan ihmisestä, jota ei ole edes olemassa.

-eri

Siinä spekuloitiin mitenköhän itse kestäisi sen jos lisääntyisi, mitäköhän itselle kävisi.

Ei mitenköhän se lapsi kestäisi, mitäköhän sille lapselle kävisi.

No tietysti, koska se lapsi on pelkkä hypoteesi, jota ei ole edes tulossa? Miksi ihmeessä spekuloida fiktiivisen ihmisen hyvinvoinnilla, jos jo oma hyvinvointikin huolettaa?

Se pitäisi tehdä kun lapsia harkitsee. Useimmat eivät silti taida tehdä.

Ööö, oletko vähän tyhmä? Kun ei tee lasta, kun tietää, ettei kestäisi sitä, että lapsi olisi liian haastava, se kattaa myös ”lapsen parhaan” ajattelun, koska keskivertoälyllä varustettu ihminen yhdistää lapsen parhaan siihen, mikä se oma vointi olisi. Tajuatko? Eli jos tietää, että oma vointi olisi huono, lapsi kärsisi siitä. Asiaa ei tarvitse erikseen sen enempää ajatella.

Vierailija kirjoitti:

Ei kai autismi selitä yksin tuota käytöstä? 

Et ole tosissasi!🤦‍♀️😂

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kai autismi selitä yksin tuota käytöstä? 

Et ole tosissasi!🤦‍♀️😂

No oletatko että kaikki ihmiset on erikoistuneet autismiin? Voin sanoa, että ei ole. Suurin osa ihmisistä ei edes tiedä mitä autismi tarkoittaa. Ei ne normaalit ihmiset jaksa tuollaisia miettiä. Se, että sinä omassa kuplassasi tiedät asioista, ei tarkoita että tavikset tietäisivät. Eikä heidän tarvitsekaan, jos se ei omaa elämää kosketa. Tuskin sinäkään mikään syöpä-spesialisti olet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten muka joku autisti taapero pystyy/ymmärtää skarppaa ja esittää normaalia uskottavasti tunteja päiväkodissa? Niin uskottavasti että ammattilaiset ei tajua/näe mistä on kyse?

Voi kuule. Se on hyvin tavallista.

Moni esittää normaalia uskottavasti vielä lukiossakin. Sinnikkäimmät vielä yliopistossa ja työelämässäkin.

Omalla lapsella onnistui yläasteelle asti. Sitten tuli romahdus ja doagnoosi. Nyt käy sairaalakoulua kun ei pysty enää menemään tavalliseen kouluun.

Lähde?

Teini-iässä alkaa ihan omanlaisensa angstit itse kullakin.

https://autismiliitto.fi/materiaalia/autismi-lehti/autismi-ilmenee-tyto…

https://autismiliitto.fi/materiaalia/autismi-lehti/omanlaisensa-aikuine…

https://www.healthline.com/health/autism/autism-masking#effects

Kristallikissa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Surullista ja karmeaa, todella pelottavaa ylipäätään hankkia lapsia kun aina on mahdollisuus, että tulee joku sellainen tapaus joka pilaa mun elämän.

Näistä tulee myös kiitollinen olo siitä, että oma, liian nuorena väärän miehen kanssa saatu ei-toivottu tyttäreni on sentään ihana ja älykäs, normaali ja ns. helppo lapsi.

Toisaalta myös syyllisyys siitä, että on ahdistanut saada lapsi liian nuorena ja väärästä miehestä enkä ole osannut olla kiitollinen vaan katunut koko asiaa, ja samalla toiset ei saa lasta ollenkaan vaikka toivoisivat, ja toiset saa jonkun super hankalan elämänpilaajan.

Nykyään olen jo sen verran aikuinen, että tiedostan riskit, eli lisääntyminen on alkanut tuntua arvelluttavalta ajatukselta.

Vielä kaksvitosena ajattelin, että voisi joskus paremmalla ajalla oikean miehen kanssa tehdä lisääkin lapsia, mutta kun ikää tulee ja aivot kypsyy, alkaa tajuamaan riskit koko hommassa eikä tee mieli pilata elämää.

Lapseni on täysi-ikäinen kun olen vasta 37v, joten enköhän nauti sitten elämästäni enkä ota riskiä elämän pilaamisesta pariutumisen tai lisääntymisen muodossa enää.

Koko pitkän vuodatuksen ajan olit huolissasi vain oman elämäsi pilaamisesta, et sen syntyvän lapsen.

ohis

On tosi vaikea olla huolissaan ihmisestä, jota ei ole edes olemassa.

-eri

Siinä spekuloitiin mitenköhän itse kestäisi sen jos lisääntyisi, mitäköhän itselle kävisi.

Ei mitenköhän se lapsi kestäisi, mitäköhän sille lapselle kävisi.

No tietysti, koska se lapsi on pelkkä hypoteesi, jota ei ole edes tulossa? Miksi ihmeessä spekuloida fiktiivisen ihmisen hyvinvoinnilla, jos jo oma hyvinvointikin huolettaa?

Se pitäisi tehdä kun lapsia harkitsee. Useimmat eivät silti taida tehdä.

Ööö, oletko vähän tyhmä? Kun ei tee lasta, kun tietää, ettei kestäisi sitä, että lapsi olisi liian haastava, se kattaa myös ”lapsen parhaan” ajattelun, koska keskivertoälyllä varustettu ihminen yhdistää lapsen parhaan siihen, mikä se oma vointi olisi. Tajuatko? Eli jos tietää, että oma vointi olisi huono, lapsi kärsisi siitä. Asiaa ei tarvitse erikseen sen enempää ajatella.

No jos tyhmä on se sanan jota haluat käyttää niin sanotaan sitten suoraan että sellainen olet, vaikka mieluummin jättäisin nimittelyt.

Lapsen vointi ei ole suoraan verrannollinen omaan vointiin, koska lapsi ei ole oma jatke. Keskivertoälyllä varustettu ihminen tajuaa kyllä, että pikkasen muitakin asioita huomioitavana lisääntymisessä kuin se oma napa. Ja vaikka sattuisikin olemaan itse iloinen olemassaolostaan ei se ole mikään peruste mihinkään lapseen liittyvään eikä kerro hänestä mitään.

Vierailija kirjoitti:

Kristallikissa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Surullista ja karmeaa, todella pelottavaa ylipäätään hankkia lapsia kun aina on mahdollisuus, että tulee joku sellainen tapaus joka pilaa mun elämän.

Näistä tulee myös kiitollinen olo siitä, että oma, liian nuorena väärän miehen kanssa saatu ei-toivottu tyttäreni on sentään ihana ja älykäs, normaali ja ns. helppo lapsi.

Toisaalta myös syyllisyys siitä, että on ahdistanut saada lapsi liian nuorena ja väärästä miehestä enkä ole osannut olla kiitollinen vaan katunut koko asiaa, ja samalla toiset ei saa lasta ollenkaan vaikka toivoisivat, ja toiset saa jonkun super hankalan elämänpilaajan.

Nykyään olen jo sen verran aikuinen, että tiedostan riskit, eli lisääntyminen on alkanut tuntua arvelluttavalta ajatukselta.

Vielä kaksvitosena ajattelin, että voisi joskus paremmalla ajalla oikean miehen kanssa tehdä lisääkin lapsia, mutta kun ikää tulee ja aivot kypsyy, alkaa tajuamaan riskit koko hommassa eikä tee mieli pilata elämää.

Lapseni on täysi-ikäinen kun olen vasta 37v, joten enköhän nauti sitten elämästäni enkä ota riskiä elämän pilaamisesta pariutumisen tai lisääntymisen muodossa enää.

Koko pitkän vuodatuksen ajan olit huolissasi vain oman elämäsi pilaamisesta, et sen syntyvän lapsen.

ohis

On tosi vaikea olla huolissaan ihmisestä, jota ei ole edes olemassa.

-eri

Siinä spekuloitiin mitenköhän itse kestäisi sen jos lisääntyisi, mitäköhän itselle kävisi.

Ei mitenköhän se lapsi kestäisi, mitäköhän sille lapselle kävisi.

No tietysti, koska se lapsi on pelkkä hypoteesi, jota ei ole edes tulossa? Miksi ihmeessä spekuloida fiktiivisen ihmisen hyvinvoinnilla, jos jo oma hyvinvointikin huolettaa?

Se pitäisi tehdä kun lapsia harkitsee. Useimmat eivät silti taida tehdä.

Ööö, oletko vähän tyhmä? Kun ei tee lasta, kun tietää, ettei kestäisi sitä, että lapsi olisi liian haastava, se kattaa myös ”lapsen parhaan” ajattelun, koska keskivertoälyllä varustettu ihminen yhdistää lapsen parhaan siihen, mikä se oma vointi olisi. Tajuatko? Eli jos tietää, että oma vointi olisi huono, lapsi kärsisi siitä. Asiaa ei tarvitse erikseen sen enempää ajatella.

No jos tyhmä on se sanan jota haluat käyttää niin sanotaan sitten suoraan että sellainen olet, vaikka mieluummin jättäisin nimittelyt.

Lapsen vointi ei ole suoraan verrannollinen omaan vointiin, koska lapsi ei ole oma jatke. Keskivertoälyllä varustettu ihminen tajuaa kyllä, että pikkasen muitakin asioita huomioitavana lisääntymisessä kuin se oma napa. Ja vaikka sattuisikin olemaan itse iloinen olemassaolostaan ei se ole mikään peruste mihinkään lapseen liittyvään eikä kerro hänestä mitään.

En ole tuo kenelle vastaat, mutta kamoon nyt hei. Jos lapsen tekemistä oikeasti harkitsee, on syytä harkita, paljonko on annettavaa lapselle ja millaiset edellytykset lapsi itse saa elämänsä alulle. Mutta jos se harkinta kaatuu jo siihen, että oma jaksaminen ei riitä, niin mikä itseisarvo on pohtia kaikkea tätä? "Jep, tällainen elämä lapsellani saattaisi olla, mikäli edes tekisin lapsia, mutta kun en tee"?

Jos pohdit huvimajan rakentamista, ja se kaatuu jo siihen, että vilkaiset pankkitilisi saldoa, niin tekeekö sinusta jotenkin paremman ja tunnollisemman ihmisen, jos vielä varmuudeksi mittailet kuinka hyvin maja - jota et ole edes ostamassa - olisi mahtunut pihaan?

Ja kyllä, aivan taatusti ihminen jonka jaksaminen on heikoilla kantimilla, ei ole se optimaalinen vanhempi. Absurdia että tästäkin täytyy vängätä.