Lue keskustelun säännöt.
Korona tuhosi ennen niin aktiivisen sosiaalisen elämän ja ystäväpiirin - ihmiset oköttävät vain omien perheidensä kanssa kotona
16.04.2022 |
Ei tätä enää kestä. Luulin, että rokotukset muuttavat tilanteen mutt ei.
Kukaan ei enää ole kutsunut mihinkään juhliin eikä bileisiin eikä edes illalliselle.
Olemme lapseton pariskunta ja kaipaisimme kovasti entistä elämää ennen koronaa.
Kenestäkään ei edes viesteih kuulu enää mitään eikä koskaan tai tosi harvoin ja silloinkin niin, että kysyn mitä kuuluu.
Onko muilla samanlaisia kokemuksia.
Kommentit (273)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten kun näiltä "perheeseen keskittyjiltä" kuolee tai häippäsee puoliso ja lapset lähtevät maailmalle, niin alkaa kummasti ystävien seura kiinnostaa. Jos silloin ei ole enää yhtään ystävää jäljellä, niin sehän on kovin ikävää sitten.
Just tämä, en voi käsittää miten hauraita kuvioita nämä ihmiset rakentavat. Joka tapauksessa ne lapset ovat vain hetken siinä elämässä ja saman katon alla ja erotkin ovat todella tyypillisiä. Välillä järkyttää tuollainen typeryys ja lyhytnäköisyys.
Senpä takia niihin lapsiin ,perheeseen sukuun kannattaakin keskittyä silloin kun niitä on. Itselläni on kolme lasta ja ne ovat tuoneet elämääni puolisonsa ja lapsensa. Asuvat kaikki tässä lähellä. Hyvin sujuu kun on aikoinaan heihin satsannut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen liki viiskymppinen perheellinen nainen. 35-45 -vuotiaana mulla oli aktiivinen kaveriporukka, jonka kanssa kävimme reissuilla, keikoilla, syömässä jne. Hauskaa oli ja pienessä sievässä myös avauduimme toisillemme sem hetkisissä murheissa. Ennen koronaa jo meno vähän hiipui ja nyt ei olla nähty muutamaan vuoteen.
Mutta. Mun ns vanhat ystävät lapsuuden ajoilta ja pari hyvää ystävää opiskeluajoilta on säilynyt edelleen ja jopa vahvistuneet. Meidän ei tarvitse nähdäksemme toisiamme mennä tekemään jotain erikoista. Käppäillään, syödään jossain, höpötellään. Ystävyys on aitoa eikä pelkästään viihdykehömppää. Sitä kyllä tarvitsin, kun lapset olivat nuorempia ja oli tarve päästä tuulettumaan. Mutta nyt kaipaan vain aitoja ihmissuhteita ympärilleni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet ovat koronan aikana panostaneet kotiinsa. Tehneet siitä itselleen mieluisamman ja viihtyisämmän. Kotiin on hankittu asioita, joista ennen käytiin nauttimassa jossain muualla. Kun kotona ja kodin lähiympäristössä on kaikki, ei tunne suurta intoa lähteä kotoa pois.
Sitten tulee sota ja räjäyttää kaiken. Koronan piti opettaa, miten elämässä voi nauttia pienistä asioista. Moni on kuitenkin haalinut vain enemmän krääsää ympärilleen. Pidän kunnon ystävyyssuhdetta vielä tavaraa isompana rikkautena.
Monet on muuten pandemian aikana hankkineet kesämökkejä. Niihin voi sitten perheensä kanssa mennä, jos sota syttyy. Ei tarvitse jäädä kaupunkeihin.
Kukin tyylillään. Itse otan repun ja säästöt. Aloitan elämän jossain muualla.
Otatko myös ystävät? Niidenhän piti olla tärkeämpiä kuin koti ja perhe.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei siinä auta kai kuin suoraan kysyä ja/tai lähteä keskenään menoihin. Laittaa sieltä päivitystä someihin, jos sitten muutkin uskaltaisivat taas elää..
Erikoinen ajatus, että muut ei uskaltaisi elää kun ei kiinnosta mikään rymyäminen baarissa tai kotibileet jonkun kämpillä.
Tai mikään muukaan joutava ja teennäinen yhdessäolo ihan vain siksi, koska niin kuuluu tehdä jotta eläisi.
Tuollainen jatkuva meneminen vaikuttaa enemmänkin tarpeelta paeta itseä ja sitä omaa elämää.
No aiemmin se teennäinen meno on kelvannut, eivät sitten tainneetkaan olla oikeita kavereita/ystäviä jos vain omat asiat kiinnostavat ja muu on joutavaa..
No eihän silloin olla puolin eikä toisin oikeita ystäviä jos ainoastaan silloin seura kelpaisi, kun olisi halu päästä puolison kanssa jonkun luo viettämään aamuyöhön asti venyvää kosteaa iltaa.
Oikeastaan kaikilla on nuoruudessaan vastaavia bilekavereita joiden kanssa tekemisissä ollaan vain viihteellä.
Nämä sitten vaan jää pois samalla kun se viihteilykin vähenee/unohtuu ja elämässä alkaa olla muuta sisältöä ja kiinnostusta muunlaiseen elämäntapaan. Ja tämä käy ihan ilman koronaakin. No big deal.
Vaikuttaa ihan siltä, että tuttavanne on alkaneet elää elämäänsä uudella tavalla eivätkä ole jääneet nyyhkimään katkerina kuinka kamalia nämä rajoitukset ym ja kuinka elämä jää elämättä niiden (ja pelkääjien) takia. Te sen sijaan olette jääneet jumiin siihen entiseen elämäntapaanne ja unohtaneet, että elämä on tässä ja nyt eikä sen "entisen normaalin" odottamiseen kannata aikaansa tuhlata. Mennyttä aikaa kun ei takaisin saa.
Tämä! Tunnen paljon ihmisiä, mutta en ketään, joka kevään 2020 jälkeen olisi vielä elänyt perunakellarissa. Kaikki ovat sopeutuneet ja menneet elämässään eteenpäin. Niiden asioiden, joita ei koronarajoitusten vuoksi voinut tehdä, tilalle on keksitty uusia asioita, joita on voinut tehdä. Mun mielestä elämän ei ole tarkoitustakaan olla sellaista, että vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen tehdään samoja asioita.
Jep. Eniten tuntuu elämänsä jättävän elämättä nämä jotka on jääneet odottamaan että mennyt aika palaa. Ironisinta on, että just nämä jaksaa mekastaa eniten siitä kuinka muut "muut" ei uskalla vieläkään elää..
Vierailija kirjoitti:
Joskus sitä tulee elämässä eteen tilanteita jolloin joutuu aloittamaan tyhjästä. Jos ystäväpiiri on jollain lailla hajaantunut, niin sitten on varmaan pakko alkaa tutustua uusiin ihmisiin.
Sellaista elämä on, että uusia ystävyyssuhteita muodostuu ja toiset heikkenee sen mukaan kun elämäntilanteet ja mielenkiinnon kohteet vaihtuu. On epärealistista ajatella, että omassa elämässä kaikki ystävyyssuhteet pysyy muuttumattomina kehdosta hautaan.
On se ihmeellistä että AP ja miehensä eivät kahdestaan keksi mitään tekemistä kotonaan eikä muuallakaan. Kaikkein toimii nnot on jo pitkään olleet normaalisti auki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun kaveri osti mökin ja nyt sitten sinne mua kutsumaan. Siis vihaan mökkeilyä. Tietysti kovin ystävällistä kutsua mökilleen, eipä siinä mitään, mutta kyllä tästä mieluummin lähtee Berliiniin hipsteröimään, kuin jonnekin hiton mökille. Osa jengistä taitaa taantua tämän koronan vuoksi ja kaivautua jonnekin maalle. Ei se mitään. Pitäkööt kivaa siellä.
Sinä menet Berliiniin ja kaverisi menee mökilleen. Eikö tärkeintä ole, että jokainen tekee asioita, joita itse haluaa tehdä?
Ei, koska näiden "muut ei uskalla elää"- ihmisten mielestä elämää ei voi elää kuin heidän tavallaan ja ikuisesti tasan yhdellä tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten kun näiltä "perheeseen keskittyjiltä" kuolee tai häippäsee puoliso ja lapset lähtevät maailmalle, niin alkaa kummasti ystävien seura kiinnostaa. Jos silloin ei ole enää yhtään ystävää jäljellä, niin sehän on kovin ikävää sitten.
Just tämä, en voi käsittää miten hauraita kuvioita nämä ihmiset rakentavat. Joka tapauksessa ne lapset ovat vain hetken siinä elämässä ja saman katon alla ja erotkin ovat todella tyypillisiä. Välillä järkyttää tuollainen typeryys ja lyhytnäköisyys.
Senpä takia niihin lapsiin ,perheeseen sukuun kannattaakin keskittyä silloin kun niitä on. Itselläni on kolme lasta ja ne ovat tuoneet elämääni puolisonsa ja lapsensa. Asuvat kaikki tässä lähellä. Hyvin sujuu kun on aikoinaan heihin satsannut.
Samaa mieltä. Omat vanhempani olivat aikoinaan hyvänä esimerkkinä, ettei aikuistuminen tarkoita välien viilentämistä vanhempiinsa ja sisaruksiinsa. Kirjoitin jo aiemmin tähän ketjuun, että pandemian aikanakin olen siskoni kanssa välillä istunut iltaa ja ollaan juotu viiniä ja syöty tapaksia. Käyn myös aika usein siskoni kanssa iltakävelyllä eli hän lähtee mukaan, kun lähden viemään koiraa ulos. Myös mun lapseni asuvat perheineen lähellä, samoin siskoni lapset. Päivällisiä ja illallisia olen voinut laittaa suvulle koko pandemian ajan. Kunhan kevät tästä vielä vähän etenee, kokoonnutaan taas yhdessä grillaamaan. Vappulounas on vielä vähän auki eli ei olla päätetty, syödäänkö meillä vai mun siskoni luona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ongelma näillä ihmisillä on jotka vaan möllöttää kotonaan? Meidän perheellä ainakin tekemistä riittää . Viimeinkin on ollut aikaa tehdä kaikkea ,mitä aina on lykännyt ajanpuutteen vuoksi .
Mielikuvituksen puute. Jos ei keksi kotona mitään tekemistä ja kaikki muukin tekeminen liittyy tavalla tai toisella juhlimiseen, takuulla elämä on käynyt pandemian aikana tylsäksi.
Ärsyttää ihmiset, jotka olettaa että sosiaalinen elämä on pelkkää baarissa käyntiä tai shoppailua. Kotona riittää kyllä puuhaa. Mutta itse kaipaan juuri tällä hetkellä harrastuksia. Olen tässä yksin puuhaillut 2 vuotta ja olisi kivaa saada tukea ja tavata myös välillä muita, joiden kanssa vaihtaa ajatuksia. Kun puurtaa yksin vain jonkun asian kanssa eikä saa muilta palautetta, on vaikea kehittyäkään.
No mikä sinua estää harrastamassa? Kaikki paikat on auki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet suomalaiset tykkäävät olla kotona ilmankin koronaa. Ehkä tänä taipumus on viime aikoina vain vahvistunut, kun on suotavaakin olla "vain" kotona. Lisäksi useimmat tietävät, etteivät rokotukset estä tartuntoja. Koronan ja long covidin voi saada rokotettukin, ja ihmiset ymmärrettävästi pelkäävät yhä.
Suomalaiset tykkää öllöttää kotona ja katsoa kun elämä valuu ohi. Hienoa
Miten se elämä kotona ollessa ohi valuis? Onko tietynlainen elämä arvokkaampaa kuin toisenlainen?
Olen eri mutta, ihan oikeasti et ymmärrä sitä ettei sisällöiltään hyvin eroavat elämät eivät ole verrattavissa?
Ihmisen henki ja elämä ovat itseisarvona kaikilla yhtä arvokkaat, tai oikeastaan mittaamattoman arvokkaat.
Mutta etkö todellakaan osaa antaa mitään arvoa kokemuksille? Elämyksille? Asioiden oppimiselle joita kotona ei voi tehdä? Niissä kehittymiselle? Rikkaalle sosiaaliselle elämälle ja aidoille kohtaamisille?
Neljän seinän sisällä jää väistämättömästi paitsi niin laaja skaala asioita jotka voi kokea vain kotinsa ulkopuolella, sen yhden ainoan käsittämätön epätodennäköisyyden toteuduttua että olet edes olemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus sitä tulee elämässä eteen tilanteita jolloin joutuu aloittamaan tyhjästä. Jos ystäväpiiri on jollain lailla hajaantunut, niin sitten on varmaan pakko alkaa tutustua uusiin ihmisiin.
Sellaista elämä on, että uusia ystävyyssuhteita muodostuu ja toiset heikkenee sen mukaan kun elämäntilanteet ja mielenkiinnon kohteet vaihtuu. On epärealistista ajatella, että omassa elämässä kaikki ystävyyssuhteet pysyy muuttumattomina kehdosta hautaan.
On se ihmeellistä että AP ja miehensä eivät kahdestaan keksi mitään tekemistä kotonaan eikä muuallakaan. Kaikkein toimii nnot on jo pitkään olleet normaalisti auki.
Vaikka puolison kanssa keksisi mitä tekemistä kahdestaankin, niin on ihan normaalia haluta joskus myös jutella jonkun sellaisen kanssa, joka ei ole oma puoliso.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet suomalaiset tykkäävät olla kotona ilmankin koronaa. Ehkä tänä taipumus on viime aikoina vain vahvistunut, kun on suotavaakin olla "vain" kotona. Lisäksi useimmat tietävät, etteivät rokotukset estä tartuntoja. Koronan ja long covidin voi saada rokotettukin, ja ihmiset ymmärrettävästi pelkäävät yhä.
Suomalaiset tykkää öllöttää kotona ja katsoa kun elämä valuu ohi. Hienoa
Miten se elämä kotona ollessa ohi valuis? Onko tietynlainen elämä arvokkaampaa kuin toisenlainen?
Olen eri mutta, ihan oikeasti et ymmärrä sitä ettei sisällöiltään hyvin eroavat elämät eivät ole verrattavissa?
Ihmisen henki ja elämä ovat itseisarvona kaikilla yhtä arvokkaat, tai oikeastaan mittaamattoman arvokkaat.
Mutta etkö todellakaan osaa antaa mitään arvoa kokemuksille? Elämyksille? Asioiden oppimiselle joita kotona ei voi tehdä? Niissä kehittymiselle? Rikkaalle sosiaaliselle elämälle ja aidoille kohtaamisille?
Neljän seinän sisällä jää väistämättömästi paitsi niin laaja skaala asioita jotka voi kokea vain kotinsa ulkopuolella, sen yhden ainoan käsittämätön epätodennäköisyyden toteuduttua että olet edes olemassa.
Minäkin olen eri, mutta voisikohan tässä olla eroavaisuuksia senkin vuoksi, että kirjoittajat saattavat olla varsin eri ikäisiä? Mä olen nyt 60v ja rehellisesti sanottuna esimerkiksi ulkomailla matkustaminen ei kiinnosta enää tippaakaan. Olen jo reissannut niin paljon, etten koe mitenkään harmillisena, vaikka Australia jääkin (ehkä) näkemättä. Olen myös puhunut elämäni aikana kymmenille tuhansille ihmisille enkä koe tarvitsevani enää jatkuvasti uusia juttukumppaneita. Mulle riittää ihan hyvin ne, jotka elämässäni jo ovat. Lisäksi me ihmiset taidetaan käsittää termi "kotona" eri tavalla. Jollekin se tarkoittaa, ettei poistu ollenkaan asunnostaan. Eli on tosiaan neljän seinän sisällä. Mä koen olevani kotona myös silloin, kun teen pihahommia tai vain grillaan pihallani (joko yksin tai jonkun muun kanssa). Tai ihan silloinkin, kun käyn koiran kanssa lenkillä.
Maailmaa syleilevät ja idealistiset syvälliset keskustelut mulla jäi nuoruuteen. Olen iän myötä tullut laiskaksi ja mukavuudenhaluiseksi ja rentoudun mieluummin muilla tavoin kuin pohtimalla yhteiskunnallisia asioita, ilmastonmuutosta, Ukrainan sotaa, Kiinan ihmisoikeustilannetta, Itämeren saastumista tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sellaista se nyt vain on, että ikää kun tulee, niin menokenkä vähitellen vipattaa vähemmän ja vähemmän. Ei korona ole miehen ja mun elämään vaikuttanut muuten kuin, että esimerkiksi uutta vuotta vietettiin kahdestaan. Perinne on ollut kokoontua porukalla kaverin perheen kotiin syömään ja juomaan. Nyt oli sairaustapauksia sen verran, että katsottiin parhaaksi kokoontua vaikka juhannuksena. Kiinnostavia musiikkitapahtumia ei edes ole ollut tai jos onkin, ne ovat peruuntuneet.
Olen elvyttänyt kokkaustaitoja, opetellut uudenlaisten käsitöiden tekoa, lukenut kirjoja, joogannut videon opastamana (olen aiemmin harrastanut joogaa, mutta pitää vähän saada innostusta jostain), etsinyt uusia ulkoilureittejä, käynyt kielikurssia verkossa jne. Ei ole tullut aika pitkäksi. Miehen kanssa katsotaan yhdessä elokuvia maksukanavalta ja Areenalta.
Kyllä meillä on käynyt vieraita ja lapset ovat viettäneet juhlapyhiä kanssamme. Omia vanhempiani olen tavannut myös. Ystävien kanssa on ollut kahvilatapaamisia ja tehty kävelylenkkejä. Etätöitä teen edelleen eikä ole ikävä avokonttoriin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus sitä tulee elämässä eteen tilanteita jolloin joutuu aloittamaan tyhjästä. Jos ystäväpiiri on jollain lailla hajaantunut, niin sitten on varmaan pakko alkaa tutustua uusiin ihmisiin.
Sellaista elämä on, että uusia ystävyyssuhteita muodostuu ja toiset heikkenee sen mukaan kun elämäntilanteet ja mielenkiinnon kohteet vaihtuu. On epärealistista ajatella, että omassa elämässä kaikki ystävyyssuhteet pysyy muuttumattomina kehdosta hautaan.
On se ihmeellistä että AP ja miehensä eivät kahdestaan keksi mitään tekemistä kotonaan eikä muuallakaan. Kaikkein toimii nnot on jo pitkään olleet normaalisti auki.
Vaikka puolison kanssa keksisi mitä tekemistä kahdestaankin, niin on ihan normaalia haluta joskus myös jutella jonkun sellaisen kanssa, joka ei ole oma puoliso.
Sitten pitää lähteä sellaiseen paikkaan, missä on muitakin ihmisiä. Eikä vain odottaa, että joku kutsuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse olen tottunut olemaan pyjamassa kotona tehden etätöitä monta vuotta. En ole käynyt kampaajallakaan valovuosiin. Ei puhettakaan, että kehtaisin näyttäytyä ihmisten ilmoilla.
Maski päällä toki joskus kaupassa käyn, mutta niin ettei naama näy.
Mikäs siinä jos olet onnellinen noin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus sitä tulee elämässä eteen tilanteita jolloin joutuu aloittamaan tyhjästä. Jos ystäväpiiri on jollain lailla hajaantunut, niin sitten on varmaan pakko alkaa tutustua uusiin ihmisiin.
Sellaista elämä on, että uusia ystävyyssuhteita muodostuu ja toiset heikkenee sen mukaan kun elämäntilanteet ja mielenkiinnon kohteet vaihtuu. On epärealistista ajatella, että omassa elämässä kaikki ystävyyssuhteet pysyy muuttumattomina kehdosta hautaan.
On se ihmeellistä että AP ja miehensä eivät kahdestaan keksi mitään tekemistä kotonaan eikä muuallakaan. Kaikkein toimii nnot on jo pitkään olleet normaalisti auki.
Vaikka puolison kanssa keksisi mitä tekemistä kahdestaankin, niin on ihan normaalia haluta joskus myös jutella jonkun sellaisen kanssa, joka ei ole oma puoliso.
Sitten pitää lähteä sellaiseen paikkaan, missä on muitakin ihmisiä. Eikä vain odottaa, että joku kutsuu.
Olen sinkkuna mennyt ja harrastanut. Jotenkin ihmisiin tutustuminen on täällä Suomessa kauhean nahkeaa. Piirit on pienet ja rajatut ja niihin on todella vaikea päästä. Pääsen ihmisten kanssa ihan eri tavalla kosketuksiin muissa maissa. Miksi täällä vaan suoritetaan arkea ja eletään poteroissa? Mikä niissä uusissa ja erilaisissa ihmisissä pelottaa?
Korona ei ole ainut syyllinen. Sosiaalinen media on vaikuttanut paljon ystävyyssuhteisiin, kuten täällä on todettu. Meillä oli pieni naisporukka, jotka matkustettiin ulkomaille aktiivilomalle neljänä kesänä peräkkäin. Yksi reissun kohokohtia oli, kun iltaisin istuttiin parvekkeella ja keskusteltiin syvällisiä asioita. Vikana vuonna tämä puuttui, koska osa porukasta istui koko sen ajan somettamassa. Tuli vähän sellainen tunne, että mitä järkeä lähteä ulkomaille, kun saman voi tehdä koti-Suomessakin.
Toinen juttu on, että työelämä on muuttunut erittäin raadolliseksi. Koko ajan vaan vaaditaan lisää ja lisää. Ylitöitä on jatkuvasti. Se vähä vapaa-aika, joka on vielä jäljellä, sen haluaa käyttää järkevästi. Nyt kun helmikuun alussa taas suurin osa paikoista avautui, tekemistä riittää. Joskus joutuu perumaan sovittuja menoja, koska tulee jotain ylitsepääsemätöntä. En mielelläni peru sovittuja menoja, etenkin kun kaveripiirissä on sellaisia, jotka eivät ymmärrä tätä. Siksi en sitoudu tapaamisiin samalla tavalla kuin ennen vanhaan. Eri asia on tieysti jo etukäteen maksetut tapahtumat kuten konsertit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet suomalaiset tykkäävät olla kotona ilmankin koronaa. Ehkä tänä taipumus on viime aikoina vain vahvistunut, kun on suotavaakin olla "vain" kotona. Lisäksi useimmat tietävät, etteivät rokotukset estä tartuntoja. Koronan ja long covidin voi saada rokotettukin, ja ihmiset ymmärrettävästi pelkäävät yhä.
Suomalaiset tykkää öllöttää kotona ja katsoa kun elämä valuu ohi. Hienoa
Miten se elämä kotona ollessa ohi valuis? Onko tietynlainen elämä arvokkaampaa kuin toisenlainen?
Olen eri mutta, ihan oikeasti et ymmärrä sitä ettei sisällöiltään hyvin eroavat elämät eivät ole verrattavissa?
Ihmisen henki ja elämä ovat itseisarvona kaikilla yhtä arvokkaat, tai oikeastaan mittaamattoman arvokkaat.
Mutta etkö todellakaan osaa antaa mitään arvoa kokemuksille? Elämyksille? Asioiden oppimiselle joita kotona ei voi tehdä? Niissä kehittymiselle? Rikkaalle sosiaaliselle elämälle ja aidoille kohtaamisille?
Neljän seinän sisällä jää väistämättömästi paitsi niin laaja skaala asioita jotka voi kokea vain kotinsa ulkopuolella, sen yhden ainoan käsittämätön epätodennäköisyyden toteuduttua että olet edes olemassa.Minäkin olen eri, mutta voisikohan tässä olla eroavaisuuksia senkin vuoksi, että kirjoittajat saattavat olla varsin eri ikäisiä? Mä olen nyt 60v ja rehellisesti sanottuna esimerkiksi ulkomailla matkustaminen ei kiinnosta enää tippaakaan. Olen jo reissannut niin paljon, etten koe mitenkään harmillisena, vaikka Australia jääkin (ehkä) näkemättä. Olen myös puhunut elämäni aikana kymmenille tuhansille ihmisille enkä koe tarvitsevani enää jatkuvasti uusia juttukumppaneita. Mulle riittää ihan hyvin ne, jotka elämässäni jo ovat. Lisäksi me ihmiset taidetaan käsittää termi "kotona" eri tavalla. Jollekin se tarkoittaa, ettei poistu ollenkaan asunnostaan. Eli on tosiaan neljän seinän sisällä. Mä koen olevani kotona myös silloin, kun teen pihahommia tai vain grillaan pihallani (joko yksin tai jonkun muun kanssa). Tai ihan silloinkin, kun käyn koiran kanssa lenkillä.
Maailmaa syleilevät ja idealistiset syvälliset keskustelut mulla jäi nuoruuteen. Olen iän myötä tullut laiskaksi ja mukavuudenhaluiseksi ja rentoudun mieluummin muilla tavoin kuin pohtimalla yhteiskunnallisia asioita, ilmastonmuutosta, Ukrainan sotaa, Kiinan ihmisoikeustilannetta, Itämeren saastumista tms.
Aika hyvin kiteytit tuossa koko mentaliteetin, ei kiinnosta kuin oma kupla, omat asiat ja oma perse. Oma tontti on maailman keskipiste eikä sen ulkopuolella ole mitään mikä sinua millään lailla liikuttaisi, ei viimeisen päälle hiottu sinfoniaesitys tai kansanmurha. Ehkäpä kyse onkin siitä että oman yksinkertaisuuden peitteleminen ihmisten ilmoilla on niin raskasta, kun ajatteluakaan ei enää nuoruusvuosien haihattelun mukavuudenhaluaan millään jaksaisi harrastaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus sitä tulee elämässä eteen tilanteita jolloin joutuu aloittamaan tyhjästä. Jos ystäväpiiri on jollain lailla hajaantunut, niin sitten on varmaan pakko alkaa tutustua uusiin ihmisiin.
Sellaista elämä on, että uusia ystävyyssuhteita muodostuu ja toiset heikkenee sen mukaan kun elämäntilanteet ja mielenkiinnon kohteet vaihtuu. On epärealistista ajatella, että omassa elämässä kaikki ystävyyssuhteet pysyy muuttumattomina kehdosta hautaan.
On se ihmeellistä että AP ja miehensä eivät kahdestaan keksi mitään tekemistä kotonaan eikä muuallakaan. Kaikkein toimii nnot on jo pitkään olleet normaalisti auki.
Vaikka puolison kanssa keksisi mitä tekemistä kahdestaankin, niin on ihan normaalia haluta joskus myös jutella jonkun sellaisen kanssa, joka ei ole oma puoliso.
Sitten pitää lähteä sellaiseen paikkaan, missä on muitakin ihmisiä. Eikä vain odottaa, että joku kutsuu.
Olen sinkkuna mennyt ja harrastanut. Jotenkin ihmisiin tutustuminen on täällä Suomessa kauhean nahkeaa. Piirit on pienet ja rajatut ja niihin on todella vaikea päästä. Pääsen ihmisten kanssa ihan eri tavalla kosketuksiin muissa maissa. Miksi täällä vaan suoritetaan arkea ja eletään poteroissa? Mikä niissä uusissa ja erilaisissa ihmisissä pelottaa?
Ei uusissa ja erilaisissa ihmisissä pelota mikään. Monella vaan ei ole uusille ihmissuhteille aikaa. On paljon ihmisiä, jotka potevat jo valmiiksi huonoa omaatuntoa siitä, ettei ole ehtinyt pitää riittävästi yhteyttä läheisiinsä ja ystäviinsä. Jos siihen saumaan ottaa vielä jonkun uuden ihmissuhteen, aikaa niille entisille on vieläkin vähemmän. Ja se on varmaan totta, että meissä suomalaisissa on enemmän niitä, jotka kaipaavat myös aikaa olla ihan yksin ja ihan rauhassa. Siis niin, ettei tarvitse ottaa huomioon ketään toista. Olla vain omien ajatustensa kanssa.
Jäin miettimään tuota mainitsemaasi arjen suorittamista. Osittain johtunee siitä, ettei Suomessa kovin monella ole varaa muuhun kuin tehdä itse. Siis siivota itse, pestä pyykkinsä itse, laittaa ruokansa itse, kuskata lapsensa itse päiväkotiin tai harrastuksiin jne. Monella työpäivä työmatkoineen on lähemmäs 10 tuntia eikä siitä jää iltaan kovinkaan paljoa aikaa. Ja niiden muutaman iltatunnin aikana pitää sitten tehdä kaikki. Varsinkin, jos on lapsia, hyvä kun illan tunnit edes riittävät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet suomalaiset tykkäävät olla kotona ilmankin koronaa. Ehkä tänä taipumus on viime aikoina vain vahvistunut, kun on suotavaakin olla "vain" kotona. Lisäksi useimmat tietävät, etteivät rokotukset estä tartuntoja. Koronan ja long covidin voi saada rokotettukin, ja ihmiset ymmärrettävästi pelkäävät yhä.
Suomalaiset tykkää öllöttää kotona ja katsoa kun elämä valuu ohi. Hienoa
Miten se elämä kotona ollessa ohi valuis? Onko tietynlainen elämä arvokkaampaa kuin toisenlainen?
Olen eri mutta, ihan oikeasti et ymmärrä sitä ettei sisällöiltään hyvin eroavat elämät eivät ole verrattavissa?
Ihmisen henki ja elämä ovat itseisarvona kaikilla yhtä arvokkaat, tai oikeastaan mittaamattoman arvokkaat.
Mutta etkö todellakaan osaa antaa mitään arvoa kokemuksille? Elämyksille? Asioiden oppimiselle joita kotona ei voi tehdä? Niissä kehittymiselle? Rikkaalle sosiaaliselle elämälle ja aidoille kohtaamisille?
Neljän seinän sisällä jää väistämättömästi paitsi niin laaja skaala asioita jotka voi kokea vain kotinsa ulkopuolella, sen yhden ainoan käsittämätön epätodennäköisyyden toteuduttua että olet edes olemassa.Minäkin olen eri, mutta voisikohan tässä olla eroavaisuuksia senkin vuoksi, että kirjoittajat saattavat olla varsin eri ikäisiä? Mä olen nyt 60v ja rehellisesti sanottuna esimerkiksi ulkomailla matkustaminen ei kiinnosta enää tippaakaan. Olen jo reissannut niin paljon, etten koe mitenkään harmillisena, vaikka Australia jääkin (ehkä) näkemättä. Olen myös puhunut elämäni aikana kymmenille tuhansille ihmisille enkä koe tarvitsevani enää jatkuvasti uusia juttukumppaneita. Mulle riittää ihan hyvin ne, jotka elämässäni jo ovat. Lisäksi me ihmiset taidetaan käsittää termi "kotona" eri tavalla. Jollekin se tarkoittaa, ettei poistu ollenkaan asunnostaan. Eli on tosiaan neljän seinän sisällä. Mä koen olevani kotona myös silloin, kun teen pihahommia tai vain grillaan pihallani (joko yksin tai jonkun muun kanssa). Tai ihan silloinkin, kun käyn koiran kanssa lenkillä.
Maailmaa syleilevät ja idealistiset syvälliset keskustelut mulla jäi nuoruuteen. Olen iän myötä tullut laiskaksi ja mukavuudenhaluiseksi ja rentoudun mieluummin muilla tavoin kuin pohtimalla yhteiskunnallisia asioita, ilmastonmuutosta, Ukrainan sotaa, Kiinan ihmisoikeustilannetta, Itämeren saastumista tms.
Aika hyvin kiteytit tuossa koko mentaliteetin, ei kiinnosta kuin oma kupla, omat asiat ja oma perse. Oma tontti on maailman keskipiste eikä sen ulkopuolella ole mitään mikä sinua millään lailla liikuttaisi, ei viimeisen päälle hiottu sinfoniaesitys tai kansanmurha. Ehkäpä kyse onkin siitä että oman yksinkertaisuuden peitteleminen ihmisten ilmoilla on niin raskasta, kun ajatteluakaan ei enää nuoruusvuosien haihattelun mukavuudenhaluaan millään jaksaisi harrastaa.
Olet ihan oikeassa :) Haihattelun vuosikymmenet mulla oli 1970- ja 1980-luvuilla. Silloin tuli istuttua iltaa ystävien kanssa pikkutunneille asti ja "parannettua maailmaa". Kai sitä tulee vähän kyyniseksi ja toteaa, että maailma menee omaa rataansa eikä siihen ystävien kanssa pohdiskelut vaikuta suuntaan eikä toiseen. Jätän ihan mielelläni "maailman parannuksen" nuoremmille, joilla on kiinnostusta ja energiaa sellaiseen.
Eli siis jonkun muun pitäisi kantaa vastuu ja tuoda elämäänne sisältö, koska ilman sitä että joku muu tulee ja tekee te ette osaa kuin möllöttää apaattisina kotona telkkarin tai läppärin edessä?!
Saa sitä sitten tosiaan ihmetellä miksi ne sellaiset ihmiset, jotka otti koronapandemian alkaessa ns härkää sarvista ja keksi itselleen (ja perheelleen) uutta tekemistä ja panosti yhdessäoloon eivät enää kaipaa elämäänsä ihmisiä jotka menetti kiinnostuksen kaikkeen.
Eihän teillä ole enää mitään yhteistä.