Huusitko verta hyytävästi synnytyssalissa, että huutosi kuului käytävälle asti
Kommentit (34)
auttaahan se jos siitä saa " potkua" ponnistusvaiheessa!
..ja huusin. En tiennyt että olet käytävällä arvostelemassa ;)
Ja teen niin seuraavallakin kerralla, jos vielä joskus synnytän.
kannattaa se huutaminen yrittää hallita ettei mene kaikki voimat siihen! sen sijaan kannattaa vaikka tiheästi puuskuttaa tai hengittää... itse tein juuri niin ja hyvin meni! =)
Ja vei kyllä voimia ponnistamisesta, mutta siinä tilanteessa mun päähän ei uponnut mikään järjen ääni, en tajunnut mitään muuta, että se lapsi on saatava ulos että tää kipu loppuu.
No, kaikki ei voi olla täydellisiä synnyttäjiä. Mä en osannut toimia ohjeiden mukaan, mutta tuli se vauva sieltä silti maailmaan.:)
Avautumisvaihe oli nopea ja tämän takia hyvinkin kivulias, enkä tosiaan voinut kuin maata sängyllä ja ' kouristella' kivun mukana. Ponnistusvaiheessa varmaan ähelsin ja ääntelin jotain, mutta huudoksi sitä ei voinut sanoa.
Nooh.. Rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että miehelle tuli varmaan kertaalleen ärähdettyä muutama kirosana aika kovaan ääneen..:)
minä ainakin olin ikionnellinen että mies oli mukana kannustamassa ja pitämässä kädestä! =)
Jossain välissä kätilö sanoi vihaiseen sävyyn: " Älä huuda, vaan käytä se energias ponnistamiseen!" Aluksi yritin käskyä totella, mutta sitten alkoi ärsyttämään koko ihminen, joka oli tosi tympeä ja töykeä myös miehelleni, joten huusin suorastaan täyttä kurkkua - sieltähän se lapsi sitten tulikin sen raivoisimman huudon säestyksellä :).
Supistusten välissä vitsailtiin miehen ja kätilön kanssa. Hyvät muistot jäi.
En mä koko aikaa ärissyt ja kiroillut.:) Oli vain tosiaan ' hieman' kivulias tuo avautumisvaihe, puudutuksiin ei ollut mahdollisuutta ja mies alkoi kesken supistuksen jankuttamaan, että kerro nyt mihin sattuu. Kipua kestän suht. hyvin, mutta typeriä kysymyksiä en silloin kyllä jaksa.
*10 (kuitenkin se, joka kertoi ärähtäneensä miehelleen)*
ja niin huusi ne 3 muutakin äitiä jotka tammikunn kuudennen päivän iltana tänä vuonna olivat satks:ssa synnyttämässä. siellä kun oven sijasta oviaukossa sidetään vain verhoa niin takuulla kuulee koko sairaala kaiken.
Muissa en ole huutanut ollenkaan, mutta tämä viimeisin sattui kyllä niin vietävästi, että huusin kyllä. Huutaminen auttoi kivun selättämisessä ja sain pojan ( 5150 g ) maailmaan. :)
3 minuutissa avauduin neljästä sentistä kymmeneen senttiin sekä vauva oli ulkona (siis kaikki tuo tuon kolmen minsan aikana) eli voitte uskoa että varmasti huusin. Kuului varmaan muillekin osastoille:)
En todellakaan huutanut, olin hiljaa ja muutaman kerran kiroilin. Ihmettelen niitä ämmiä, jotka käyttävät turhaan ponnistusvoimiaan siihen huutamiseen.
mä en ainakaan kyennyt olemaan hiljaa, sattui niin penteleesti. Olen siis vastaaja nro 21.
Lisäksi huutoani lisäsi se että kätilö+lääkäri ei uskoneet että vauva tulee just (kun olin just ollu auki sen 4cm...lääkäri oli alkamassa laittaan puudutetta). Koitin sitä karjua niille, mutta käskettiin vaan rouvaa rauhottumaan. Olipas mahtavat ilmeet molemmilla kun huomasivat että vauva muljahti siihen petille eikä heillä ollu mitään valmiina. Tuli pikkusen kiire naisille!
Vierailija:
En todellakaan huutanut, olin hiljaa ja muutaman kerran kiroilin. Ihmettelen niitä ämmiä, jotka käyttävät turhaan ponnistusvoimiaan siihen huutamiseen.
No entäs sitten ne ÄMMÄT jotka kiroilee, kuten sinä. Minä taas ihmettelen just sitä kiroilua.
Ihan hirmu yllättäen tässäkin aiheessa joillakin on tarve päteä ja olla " parempia" . Hohhoijakkaa, se taas siitä naisten kokemusten jakamisesta.
Vierailija:
ja niin huusi ne 3 muutakin äitiä jotka tammikunn kuudennen päivän iltana tänä vuonna olivat satks:ssa synnyttämässä. siellä kun oven sijasta oviaukossa sidetään vain verhoa niin takuulla kuulee koko sairaala kaiken.
Kaksi kertaa olen Satks:ssa synnyttänyt ja molemmilla kerroilla ovi kiinni. Mikäs juttu tää nyt on ?
en huutanut