Ihmiset jättävät saavuttamatta asioita puolison takia.

Koska

Ei ole jäänyt asioita kokematta puolison takia, vaan epäonnen. Paljon on ollut yrittämistä, mutta ei vaan ole onnistunut.

-sivusta-

Tiedän naisen joka teki itsemurhan uhratessaan aivan kaiken perheensä hyväksi. Tosin, onhan ihmisiä joille sopii uhrautuvainen elämäntyyli. Kannattaa kuunnella sisintään eikä mennä virran mukana.

Olet oikeassa. Olen jo kahdesti jättänyt aviomieheni vastustuksen vuoksi ottamatta toisesta maasta työtarjousta. Mutta valinta on omani, olisin voinut erota ja lähteä.

Se on jokaisen oma valinta laittaako parisuhteen oman uransa edelle. Joillekin se puoliso voi olla elämässä tärkeintä, niin että on valmis jäämään jumiin tuppukylään ja heittämään hukkaan mahdollisuutensa mitä olisi toisaalla.

Pitää vielä sanoa että omista valinnoista on myös kannettava vastuu, eikä syyttää kumppaniaan kun ei uskaltanut lähteä omille teille kokeilemaan siipiään.

Veljeni syyttä exäänsä kun hän itse päätti jättää tavoittelematta unelmiaan. On ihan helvetin rasittavaa kuunnella ihmistä joka ei ota vastuuta omista valinnoistaan.

Siitä voitte syyttää itseänne.

Tottakai omaa elämää saa ajatella. Kaikki nyt vaan eivät halua elämältään etäsuhdetta, vaan elää toisenlaista jaettua arkea kahden tai useamman hengen perheenä. Tällainen tuo monille ihmisille enemmän onnea ja iloa elämään kuin yksikään työpaikka koko maailmassa.

Jättää saavuttamatta? Tarkoitiko ehkä että jättää tavoittelematta? Niin, niitä päätöksiä kutsutaan arvovalinnoiksi. Joskus perhe-elämän asiat menee työn edelle. Itse en ole näitä päätöksiä katunut kertaakaan, en yhtä ainoatakaan kertaa.

N45

Jep, mua on miehet yrittänyt kieltää opiskelemasta, menemästä töihin, harrastamasta. Ei kiitos. Elän mieluummin omaa elämää kuin uhraan itseni. Siinä tulee vain katkeraksi.

Kuinka monta miljoonaa postia täälläkin on kuinka nainen on uhrannut elämänsä, kasvattanut kersoja ja sitten ukko onkin hypännyt nuoremman pimatsun pildeen. Kyllä kannatti!

Vierailija kirjoitti:

Tottakai omaa elämää saa ajatella. Kaikki nyt vaan eivät halua elämältään etäsuhdetta, vaan elää toisenlaista jaettua arkea kahden tai useamman hengen perheenä. Tällainen tuo monille ihmisille enemmän onnea ja iloa elämään kuin yksikään työpaikka koko maailmassa.

Toisaalta tääkin ajattelutapa on hivenen myrkyllinen. Vaikka enemmistö haluaakin 8-16 ydinperhe elämää on meitäkin joille sopii ylityöt, yksinäisyys ja lapsettomuus.

Mun kohdalla piti valitettavasti paikkaansa. Olin naiivi ja kuvittelin joustoa löytyvän toiseltakin osapuolelta mutta paskanmarjat. Jouduin luopumaan monesta unelmastani ja tarjouksesta vain sen takia, että toinen asetti itsensä kaiken edelle ja väheksyi minun tavoitteitani.

Maksoin todella kalliit oppirahat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tottakai omaa elämää saa ajatella. Kaikki nyt vaan eivät halua elämältään etäsuhdetta, vaan elää toisenlaista jaettua arkea kahden tai useamman hengen perheenä. Tällainen tuo monille ihmisille enemmän onnea ja iloa elämään kuin yksikään työpaikka koko maailmassa.

Toisaalta tääkin ajattelutapa on hivenen myrkyllinen. Vaikka enemmistö haluaakin 8-16 ydinperhe elämää on meitäkin joille sopii ylityöt, yksinäisyys ja lapsettomuus.

Täh? Mitä myrkyllistä siinä on, että on olemassa myös paljon ihmisiä, joille ei sovi yksinäisyys ym. ?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tottakai omaa elämää saa ajatella. Kaikki nyt vaan eivät halua elämältään etäsuhdetta, vaan elää toisenlaista jaettua arkea kahden tai useamman hengen perheenä. Tällainen tuo monille ihmisille enemmän onnea ja iloa elämään kuin yksikään työpaikka koko maailmassa.

Toisaalta tääkin ajattelutapa on hivenen myrkyllinen. Vaikka enemmistö haluaakin 8-16 ydinperhe elämää on meitäkin joille sopii ylityöt, yksinäisyys ja lapsettomuus.

Täh? Mitä myrkyllistä siinä on, että on olemassa myös paljon ihmisiä, joille ei sovi yksinäisyys ym. ?

Oman elämäntavan tyrkyttäminen on myrkyllistä.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän naisen joka teki itsemurhan uhratessaan aivan kaiken perheensä hyväksi. Tosin, onhan ihmisiä joille sopii uhrautuvainen elämäntyyli. Kannattaa kuunnella sisintään eikä mennä virran mukana.

Ikävä kuulla :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tottakai omaa elämää saa ajatella. Kaikki nyt vaan eivät halua elämältään etäsuhdetta, vaan elää toisenlaista jaettua arkea kahden tai useamman hengen perheenä. Tällainen tuo monille ihmisille enemmän onnea ja iloa elämään kuin yksikään työpaikka koko maailmassa.

Toisaalta tääkin ajattelutapa on hivenen myrkyllinen. Vaikka enemmistö haluaakin 8-16 ydinperhe elämää on meitäkin joille sopii ylityöt, yksinäisyys ja lapsettomuus.

Täh? Mitä myrkyllistä siinä on, että on olemassa myös paljon ihmisiä, joille ei sovi yksinäisyys ym. ?

Oman elämäntavan tyrkyttäminen on myrkyllistä.

Eivätkös omaa elämäntapaa ole täällä lähennä tyrkyttäneet He, jotka päivittelevät sitä, että kaikki eivät halua asua erillään puolisostaan? Toiselta puolelta on vain todettu, että joillekin puolison kanssa elämän jakaminen on työpaikkoja ja uraa tärkeämpi.

Itsekin lankesin tähän ansaan. Aikoinaan lasten isän kanssa oltiin joitain vuosia seurusteltu ja valmistuin toisen asteen opinnoista. Koko ajan tarkoituksenani oli jatkaa yliopistoon. Tulin raskaaksi ja koko ajan puhuin, että aion tuon suunnitelman toteuttaa. Lasten isä oli vaan, että joojoo. Missään vaiheessa hän ei tuonut esiin vastustavansa ajatusta. Vauvavuosi läheni loppuaan ja aloin puhumaan alkuperäisestä suunnitelmasta. Mies ilmaisi ykskantaan ettei hän aio joustaa omien töidensä tai minkään muun suhteen vaan, että minun olisi pitänyt tajuta itse jo aikoja sitten haudata haaveeni. Olin aivan tyrmistynyt, mutta alistuin riitelyn jälkeen unohtamaan jatko-opintohaaveeni. Seuraavat kymmenen vuotta pyöritin perhettä ja mahdollistin miehen työssäkäynnin. Käytännössä laiminlöin urani ja vaihdoin epämieluisampaan työpaikkaan, jotta mies voisi jatkaa työssään perheellisenä miehenä. Jossain vaiheessa tajusin miten helvetin epäreilu tilanne oli! Mies oli vähitellen luistellut kaikista velvollisuuuksistaan perhettään kohtaan. Aloin valmistautumaan pääsykokeisiin ja sainkin opiskelupaikan. Mies vittuili jatkuvasti opinnoistani, kunnes totesin, ettei ollut mitään järkeä jatkaa yhdessä. Eron jälkeen ex on toistuvasti syyttänyt minua perheen rikkomisesta eikä tajua, että hän rikkoi aivan itse perheemme. En tiedä miten sellainen toksinen ilmapiiri olisi lapsiinkin vaikuttanut.

Tämän takia parisuhteessa on tärkeää KESKUSTELLA: mitä minä haluan elämältä, mitä sinä haluat elämältä, millaisia unelmia ja tavoitteita meillä on, miten voimme auttaa ja tukea toisiamme näiden asioiden saavuttamisessa? Täydellinen parisuhdehan on sellainen, jossa kumpikin saa sitä mitä haluaakin.

Vierailija kirjoitti:

Tämän takia parisuhteessa on tärkeää KESKUSTELLA: mitä minä haluan elämältä, mitä sinä haluat elämältä, millaisia unelmia ja tavoitteita meillä on, miten voimme auttaa ja tukea toisiamme näiden asioiden saavuttamisessa? Täydellinen parisuhdehan on sellainen, jossa kumpikin saa sitä mitä haluaakin.

Toki on tärkeää, mutta mikään ei takaa sitä, etteikö mielipide voisi muuttua tai etteikö toinen voisi luvata mitä vaan saavuttaakseen omat tavoitteensa. Kun on saanut omat tavoitteet täytettyä, voikin sitten antaa olla.

Miksi sinä niin luulet? On paljon meitä, jotka lähdemme ja tulemme niin kuin parhaaksi katsomme, olimmepa parisuhteessa tai emme. Minulla ei ole vielä kertaakaan tähän elettyyn ikään käynyt mielessä, että olisin jättänyt nykyisen puolison, nuoruusaikaisen kihlatun tai kenenkään muun vuoksi omat unelmat toteuttamatta. Muista syistä kyllä, mutta se on taas aivan eri juttu