Pidätkö ihmistä, joka suuttuessaan raivoaa ja rikkoo tavaroita, hulluna?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu varmaan tilanteesta ja siitä, miksi hän niin tekee.

Mikä on sinusta perusteltu syy raivota ja rikkoa tavaroita? Itse en keksi yhtään sellaista. 

Riippuu siitä, mitä perustellulla syyllä tarkoitetaan.

No ihan sitä perusteltua syytä. Syytä, jolla on perustelut. Miksi välttelet vastaamista yrittämällä vaihtaa puheenaihetta? 

No kun sen perustellun syyn voi käsittää useammalla tavalla. Onko perusteltu syy esimerkiksi sellainen syy, joka on jonkun mielestä riittävän hyvä, vai sellainen syy joka johtuu jostakin muusta asiasta? Vai onko se sellainen syy, jonka joku on jossakin joskus perustellut?

Kansankielellä ajattelen, että ei ole kaikki heillä kotona. Kun olen päässyt tällaisten ihmisten vaikutuspiiristä pois, olen pystynyt tarkemmin miettimään, mitä tuollaisen käytöksen takana on. Viitsin vaivautua miettimään, koska ovat vanhempiani. Eipä sillä, että ymmärrykselläni mitään konkreettista merkitystä olisi. En yksinkertaisesti enää ota vastaan tuollaista riehumista. Tunnen kuitenkin myös myötätuntoa sen suhteen, mikä ihmisistä tekee tuollaisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HIenosti taas tuomitaan täällä kaikki joskus napsahtaneet. On ihan eri asia olla jatkuvasti aggressiivinen riehuja kuin että kerran elämässä palaa pinna ja pahasti. 

Olen rauhallinen ja järjissäni oleva korkeakoulutettu ihminen, mutta kun ex-puolisoni jäi kiinni pettämisestä, yllätin itseni (ja ex-puolison) tuhoamalla astioita ja vähän muutakin. Väittäisin, että melkein kuka tahansa meistä voi reagoida näin rajusti kun tarpeeksi kova tilanne tulee eteen. Siinä ei muutaman juomalasin tai yhtään minkään muunkaan esineen rikkoutuminen harmita kun elämältä vedetään matto alta. Eläimellisen raivon tunteminen on todella erikoinen kokemus. 

Ja ei, en todellakaan ole raivonnut samalla tavalla tämän jälkeen enkä usko että niin tulee tapahtumaankaan. 

Minuakin on petetty, mutta ei tullut mieleenkään heitellä tavaroita silloin. Koen kummallisena, jos aikuiselle tulee tuollaisia tarpeita. Kun ei se riehuminen mitään muuta tai auta. 

Voi ääliö sun kanssas taas... En kyllä usko, ettekö sinäkin lipsahtaisi silloin tällöin. Varmaaan pääse pieni ruma sana edes, kun kukaan ei ole näkemässä.

Ohis

Sinulla menee nyt puurot ja vellit sekaisin. Pieni ruma sana ei ole millään mittarilla raivoamista tai verrattavissa silmittömään riehumiseen, johon kuuluu tavaroiden rikkomista. 

Mutta pointti onkin siinä, mitä se sinunkaan käytös sen paremmin "auttaa" tilanteessa? Eikö jokainen sana kumpua mielestäsi jostain "tarpeesta"? Miksi sinulle tulee tarve sanoa jotain? Mitä hyötyä siitä on? Eihän se mitään muuta tai auta. Eikö olisi parempi olla aina tyyni ja käyttäytyä sivistyneesti.

Me ihmiset ollaan inhimillisiä olentoja.

Hannu Lauerma sanoi joskus hyvin, jotenkin näin, että ihmiset eivät OPI VÄKIVALTAISEKSI, vaan päinvastoin: väkivallasta pitää oppia pois. Lapsen ensireaktio hermostuessa on lyöminen tai repiminen tai töniminen, kun hän haluaa jotain eikä ole vielä oppinut verbaalisesti ilmaisemaan itseään.

Aggressiivisuus on osa meitä. Toki ei sen varjolla saa mitä tahansa tehdä ja seuraukset on kannettava teoistaan

Puhu vain omasta puolestasi. Ei kaikilla ole tarvetta riehua, vaikka sinulla on. 

Aggressiivisuus ei ole synonyymi riehumiselle. Ja joskus impulsiivinen ulospäin näkyvä reaktio voi olla harmittomampi kuin hiljainen, sisäänpäin kääntynyt, jolla tehdään tuhoja yhtä lailla

Itsestäni en ole puhunut mitään. Saat spekuloida ihan vapaasti, se ei minua häiritse.

Eikä tunteiden patoaminen tai kieltäminen ole ainoa vaihtoehto riehumiselle. Kuten tässä on moni jo sanonut, aikuinen ihminen käsittelee tunteensa, ei pura niitä riehumalla tai välttele niitä.

Mutta mitä se käsitteleminen sitten tarkoittaa?

Ja miksei kerrankin voisi purkaa tunnepatoutumiaan heittämällä kahvikupin seinään?

Kuitenkin ne patoutumat saattavat rikkoa ihmisen. 

Siksi, ettei tuollainen ole tervettä eikä ne patoumat minnekään poistu, vaikka kuinka heittelet. Tunteet pitää käsitellä, tavaroiden rikkominen ei ole käsittelyä. 

Eivät tunteet katoa mihinkään käsittelemällä.

Olet harvinaisen väärässä. Jos oikein v'tuttaa, niin kyllä se helpottaa, kun osaa käsitellä v'tutuksen oikealla tavalla. Kahvikuppeja paiskomalla se ei onnistu, kun sitten rupeaa v'tuttamaan se, että rikkoi hyvän kupin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HIenosti taas tuomitaan täällä kaikki joskus napsahtaneet. On ihan eri asia olla jatkuvasti aggressiivinen riehuja kuin että kerran elämässä palaa pinna ja pahasti. 

Olen rauhallinen ja järjissäni oleva korkeakoulutettu ihminen, mutta kun ex-puolisoni jäi kiinni pettämisestä, yllätin itseni (ja ex-puolison) tuhoamalla astioita ja vähän muutakin. Väittäisin, että melkein kuka tahansa meistä voi reagoida näin rajusti kun tarpeeksi kova tilanne tulee eteen. Siinä ei muutaman juomalasin tai yhtään minkään muunkaan esineen rikkoutuminen harmita kun elämältä vedetään matto alta. Eläimellisen raivon tunteminen on todella erikoinen kokemus. 

Ja ei, en todellakaan ole raivonnut samalla tavalla tämän jälkeen enkä usko että niin tulee tapahtumaankaan. 

Minuakin on petetty, mutta ei tullut mieleenkään heitellä tavaroita silloin. Koen kummallisena, jos aikuiselle tulee tuollaisia tarpeita. Kun ei se riehuminen mitään muuta tai auta. 

Voi ääliö sun kanssas taas... En kyllä usko, ettekö sinäkin lipsahtaisi silloin tällöin. Varmaaan pääse pieni ruma sana edes, kun kukaan ei ole näkemässä.

Ohis

Sinulla menee nyt puurot ja vellit sekaisin. Pieni ruma sana ei ole millään mittarilla raivoamista tai verrattavissa silmittömään riehumiseen, johon kuuluu tavaroiden rikkomista. 

Mutta pointti onkin siinä, mitä se sinunkaan käytös sen paremmin "auttaa" tilanteessa? Eikö jokainen sana kumpua mielestäsi jostain "tarpeesta"? Miksi sinulle tulee tarve sanoa jotain? Mitä hyötyä siitä on? Eihän se mitään muuta tai auta. Eikö olisi parempi olla aina tyyni ja käyttäytyä sivistyneesti.

Me ihmiset ollaan inhimillisiä olentoja.

Hannu Lauerma sanoi joskus hyvin, jotenkin näin, että ihmiset eivät OPI VÄKIVALTAISEKSI, vaan päinvastoin: väkivallasta pitää oppia pois. Lapsen ensireaktio hermostuessa on lyöminen tai repiminen tai töniminen, kun hän haluaa jotain eikä ole vielä oppinut verbaalisesti ilmaisemaan itseään.

Aggressiivisuus on osa meitä. Toki ei sen varjolla saa mitä tahansa tehdä ja seuraukset on kannettava teoistaan

Puhu vain omasta puolestasi. Ei kaikilla ole tarvetta riehua, vaikka sinulla on. 

Aggressiivisuus ei ole synonyymi riehumiselle. Ja joskus impulsiivinen ulospäin näkyvä reaktio voi olla harmittomampi kuin hiljainen, sisäänpäin kääntynyt, jolla tehdään tuhoja yhtä lailla

Itsestäni en ole puhunut mitään. Saat spekuloida ihan vapaasti, se ei minua häiritse.

Eikä tunteiden patoaminen tai kieltäminen ole ainoa vaihtoehto riehumiselle. Kuten tässä on moni jo sanonut, aikuinen ihminen käsittelee tunteensa, ei pura niitä riehumalla tai välttele niitä.

Mutta mitä se käsitteleminen sitten tarkoittaa?

Lue ja opi. Aiheesta on todella paljon kirjallisuutta. 

Kysyjä varmaan tarkoitti kysymyksellään sitä, että mitä hänen lainaamansa viestin kirjoittaja sillä tarkoittaa.

Mitä väliä sillä on? Kyse ei ole mielipiteestä, vaan ihan yleisestä asiasta, jonka ihminen useimmiten oppii viimeistään kouluiässä. 

No miksei sitä sitten voi kertoa, jos sen useimmat ihmiset oppivat kouluiässä?

Vierailija kirjoitti:

Kansankielellä ajattelen, että ei ole kaikki heillä kotona. Kun olen päässyt tällaisten ihmisten vaikutuspiiristä pois, olen pystynyt tarkemmin miettimään, mitä tuollaisen käytöksen takana on. Viitsin vaivautua miettimään, koska ovat vanhempiani. Eipä sillä, että ymmärrykselläni mitään konkreettista merkitystä olisi. En yksinkertaisesti enää ota vastaan tuollaista riehumista. Tunnen kuitenkin myös myötätuntoa sen suhteen, mikä ihmisistä tekee tuollaisia.

Joo ei ole kaikki muumit laaksossa tai inkkarit kanootissa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HIenosti taas tuomitaan täällä kaikki joskus napsahtaneet. On ihan eri asia olla jatkuvasti aggressiivinen riehuja kuin että kerran elämässä palaa pinna ja pahasti. 

Olen rauhallinen ja järjissäni oleva korkeakoulutettu ihminen, mutta kun ex-puolisoni jäi kiinni pettämisestä, yllätin itseni (ja ex-puolison) tuhoamalla astioita ja vähän muutakin. Väittäisin, että melkein kuka tahansa meistä voi reagoida näin rajusti kun tarpeeksi kova tilanne tulee eteen. Siinä ei muutaman juomalasin tai yhtään minkään muunkaan esineen rikkoutuminen harmita kun elämältä vedetään matto alta. Eläimellisen raivon tunteminen on todella erikoinen kokemus. 

Ja ei, en todellakaan ole raivonnut samalla tavalla tämän jälkeen enkä usko että niin tulee tapahtumaankaan. 

Minuakin on petetty, mutta ei tullut mieleenkään heitellä tavaroita silloin. Koen kummallisena, jos aikuiselle tulee tuollaisia tarpeita. Kun ei se riehuminen mitään muuta tai auta. 

Voi ääliö sun kanssas taas... En kyllä usko, ettekö sinäkin lipsahtaisi silloin tällöin. Varmaaan pääse pieni ruma sana edes, kun kukaan ei ole näkemässä.

Ohis

Sinulla menee nyt puurot ja vellit sekaisin. Pieni ruma sana ei ole millään mittarilla raivoamista tai verrattavissa silmittömään riehumiseen, johon kuuluu tavaroiden rikkomista. 

Mutta pointti onkin siinä, mitä se sinunkaan käytös sen paremmin "auttaa" tilanteessa? Eikö jokainen sana kumpua mielestäsi jostain "tarpeesta"? Miksi sinulle tulee tarve sanoa jotain? Mitä hyötyä siitä on? Eihän se mitään muuta tai auta. Eikö olisi parempi olla aina tyyni ja käyttäytyä sivistyneesti.

Me ihmiset ollaan inhimillisiä olentoja.

Hannu Lauerma sanoi joskus hyvin, jotenkin näin, että ihmiset eivät OPI VÄKIVALTAISEKSI, vaan päinvastoin: väkivallasta pitää oppia pois. Lapsen ensireaktio hermostuessa on lyöminen tai repiminen tai töniminen, kun hän haluaa jotain eikä ole vielä oppinut verbaalisesti ilmaisemaan itseään.

Aggressiivisuus on osa meitä. Toki ei sen varjolla saa mitä tahansa tehdä ja seuraukset on kannettava teoistaan

Puhu vain omasta puolestasi. Ei kaikilla ole tarvetta riehua, vaikka sinulla on. 

Aggressiivisuus ei ole synonyymi riehumiselle. Ja joskus impulsiivinen ulospäin näkyvä reaktio voi olla harmittomampi kuin hiljainen, sisäänpäin kääntynyt, jolla tehdään tuhoja yhtä lailla

Itsestäni en ole puhunut mitään. Saat spekuloida ihan vapaasti, se ei minua häiritse.

Eikä tunteiden patoaminen tai kieltäminen ole ainoa vaihtoehto riehumiselle. Kuten tässä on moni jo sanonut, aikuinen ihminen käsittelee tunteensa, ei pura niitä riehumalla tai välttele niitä.

Mutta mitä se käsitteleminen sitten tarkoittaa?

Ja miksei kerrankin voisi purkaa tunnepatoutumiaan heittämällä kahvikupin seinään?

Kuitenkin ne patoutumat saattavat rikkoa ihmisen. 

Siksi, ettei tuollainen ole tervettä eikä ne patoumat minnekään poistu, vaikka kuinka heittelet. Tunteet pitää käsitellä, tavaroiden rikkominen ei ole käsittelyä. 

Eivät tunteet katoa mihinkään käsittelemällä.

Olet harvinaisen väärässä. Jos oikein v'tuttaa, niin kyllä se helpottaa, kun osaa käsitellä v'tutuksen oikealla tavalla. Kahvikuppeja paiskomalla se ei onnistu, kun sitten rupeaa v'tuttamaan se, että rikkoi hyvän kupin. 

Tai huonon kupin.

Mutta mikä on se oikea tapa käsitellä v...?

Kai ymmärrätte ettei tuollaisessa tilanteessa ihminen ajattele kovin selkeästi, jos vaikka paiskaa jotain seinään. Eihän se järkevää tietenkään ole. Ei se ihmisestä hullua tee, jos kerran vuodessa paiskaa jotain seinään. Eri asia jos sitä tapahtuisi viikottain ja ihan pikkujutuista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu varmaan tilanteesta ja siitä, miksi hän niin tekee.

Mikä on sinusta perusteltu syy raivota ja rikkoa tavaroita? Itse en keksi yhtään sellaista. 

Riippuu siitä, mitä perustellulla syyllä tarkoitetaan.

No ihan sitä perusteltua syytä. Syytä, jolla on perustelut. Miksi välttelet vastaamista yrittämällä vaihtaa puheenaihetta? 

No kun sen perustellun syyn voi käsittää useammalla tavalla. Onko perusteltu syy esimerkiksi sellainen syy, joka on jonkun mielestä riittävän hyvä, vai sellainen syy joka johtuu jostakin muusta asiasta? Vai onko se sellainen syy, jonka joku on jossakin joskus perustellut?

Vastaa nyt alkuun ihan sillä tasolla, miten itse käsität. Katsotaan sitten tuota filosofista puolta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HIenosti taas tuomitaan täällä kaikki joskus napsahtaneet. On ihan eri asia olla jatkuvasti aggressiivinen riehuja kuin että kerran elämässä palaa pinna ja pahasti. 

Olen rauhallinen ja järjissäni oleva korkeakoulutettu ihminen, mutta kun ex-puolisoni jäi kiinni pettämisestä, yllätin itseni (ja ex-puolison) tuhoamalla astioita ja vähän muutakin. Väittäisin, että melkein kuka tahansa meistä voi reagoida näin rajusti kun tarpeeksi kova tilanne tulee eteen. Siinä ei muutaman juomalasin tai yhtään minkään muunkaan esineen rikkoutuminen harmita kun elämältä vedetään matto alta. Eläimellisen raivon tunteminen on todella erikoinen kokemus. 

Ja ei, en todellakaan ole raivonnut samalla tavalla tämän jälkeen enkä usko että niin tulee tapahtumaankaan. 

Minuakin on petetty, mutta ei tullut mieleenkään heitellä tavaroita silloin. Koen kummallisena, jos aikuiselle tulee tuollaisia tarpeita. Kun ei se riehuminen mitään muuta tai auta. 

Voi ääliö sun kanssas taas... En kyllä usko, ettekö sinäkin lipsahtaisi silloin tällöin. Varmaaan pääse pieni ruma sana edes, kun kukaan ei ole näkemässä.

Ohis

Sinulla menee nyt puurot ja vellit sekaisin. Pieni ruma sana ei ole millään mittarilla raivoamista tai verrattavissa silmittömään riehumiseen, johon kuuluu tavaroiden rikkomista. 

Mutta pointti onkin siinä, mitä se sinunkaan käytös sen paremmin "auttaa" tilanteessa? Eikö jokainen sana kumpua mielestäsi jostain "tarpeesta"? Miksi sinulle tulee tarve sanoa jotain? Mitä hyötyä siitä on? Eihän se mitään muuta tai auta. Eikö olisi parempi olla aina tyyni ja käyttäytyä sivistyneesti.

Me ihmiset ollaan inhimillisiä olentoja.

Hannu Lauerma sanoi joskus hyvin, jotenkin näin, että ihmiset eivät OPI VÄKIVALTAISEKSI, vaan päinvastoin: väkivallasta pitää oppia pois. Lapsen ensireaktio hermostuessa on lyöminen tai repiminen tai töniminen, kun hän haluaa jotain eikä ole vielä oppinut verbaalisesti ilmaisemaan itseään.

Aggressiivisuus on osa meitä. Toki ei sen varjolla saa mitä tahansa tehdä ja seuraukset on kannettava teoistaan

Puhu vain omasta puolestasi. Ei kaikilla ole tarvetta riehua, vaikka sinulla on. 

Aggressiivisuus ei ole synonyymi riehumiselle. Ja joskus impulsiivinen ulospäin näkyvä reaktio voi olla harmittomampi kuin hiljainen, sisäänpäin kääntynyt, jolla tehdään tuhoja yhtä lailla

Itsestäni en ole puhunut mitään. Saat spekuloida ihan vapaasti, se ei minua häiritse.

Eikä tunteiden patoaminen tai kieltäminen ole ainoa vaihtoehto riehumiselle. Kuten tässä on moni jo sanonut, aikuinen ihminen käsittelee tunteensa, ei pura niitä riehumalla tai välttele niitä.

Mutta mitä se käsitteleminen sitten tarkoittaa?

Ja miksei kerrankin voisi purkaa tunnepatoutumiaan heittämällä kahvikupin seinään?

Kuitenkin ne patoutumat saattavat rikkoa ihmisen. 

Siksi, ettei tuollainen ole tervettä eikä ne patoumat minnekään poistu, vaikka kuinka heittelet. Tunteet pitää käsitellä, tavaroiden rikkominen ei ole käsittelyä. 

Eivät tunteet katoa mihinkään käsittelemällä.

Olet harvinaisen väärässä. Jos oikein v'tuttaa, niin kyllä se helpottaa, kun osaa käsitellä v'tutuksen oikealla tavalla. Kahvikuppeja paiskomalla se ei onnistu, kun sitten rupeaa v'tuttamaan se, että rikkoi hyvän kupin. 

Tai huonon kupin.

Mutta mikä on se oikea tapa käsitellä v...?

Mikä tahansa, mikä ei satuta muita ihmisiä tai riko kenenkään tavaroita. Jokaisella on hieman eri tapoja käsitellä asioita terveesti. Väkivalta (edes kahvikuppia kohtaan) ei ole tervettä. 

Vierailija kirjoitti:

Kai ymmärrätte ettei tuollaisessa tilanteessa ihminen ajattele kovin selkeästi, jos vaikka paiskaa jotain seinään. Eihän se järkevää tietenkään ole. Ei se ihmisestä hullua tee, jos kerran vuodessa paiskaa jotain seinään. Eri asia jos sitä tapahtuisi viikottain ja ihan pikkujutuista.

Ainakin minun mielestä menee sinne hullujen kirjoihin vaikka kerran vuodessa raivoisi tuolla tavalla. 

Vierailija kirjoitti:

Kai ymmärrätte ettei tuollaisessa tilanteessa ihminen ajattele kovin selkeästi, jos vaikka paiskaa jotain seinään. Eihän se järkevää tietenkään ole. Ei se ihmisestä hullua tee, jos kerran vuodessa paiskaa jotain seinään. Eri asia jos sitä tapahtuisi viikottain ja ihan pikkujutuista.

Ymmärrä oikein hyvin, ettei silloin ajattele selkeästi. Mutta minusta se on hulluuden (tai kauniimmin sanottuna mielenterveysongelmien) merkki, jos ei kykene ajattelemaan selkeästi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu varmaan tilanteesta ja siitä, miksi hän niin tekee.

Mikä on sinusta perusteltu syy raivota ja rikkoa tavaroita? Itse en keksi yhtään sellaista. 

Riippuu siitä, mitä perustellulla syyllä tarkoitetaan.

No ihan sitä perusteltua syytä. Syytä, jolla on perustelut. Miksi välttelet vastaamista yrittämällä vaihtaa puheenaihetta? 

No kun sen perustellun syyn voi käsittää useammalla tavalla. Onko perusteltu syy esimerkiksi sellainen syy, joka on jonkun mielestä riittävän hyvä, vai sellainen syy joka johtuu jostakin muusta asiasta? Vai onko se sellainen syy, jonka joku on jossakin joskus perustellut?

Vastaa nyt alkuun ihan sillä tasolla, miten itse käsität. Katsotaan sitten tuota filosofista puolta. 

No en käsitä sitä mitenkään. Siksi juuri kysyinkin, että mitä sillä tarkoitetaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HIenosti taas tuomitaan täällä kaikki joskus napsahtaneet. On ihan eri asia olla jatkuvasti aggressiivinen riehuja kuin että kerran elämässä palaa pinna ja pahasti. 

Olen rauhallinen ja järjissäni oleva korkeakoulutettu ihminen, mutta kun ex-puolisoni jäi kiinni pettämisestä, yllätin itseni (ja ex-puolison) tuhoamalla astioita ja vähän muutakin. Väittäisin, että melkein kuka tahansa meistä voi reagoida näin rajusti kun tarpeeksi kova tilanne tulee eteen. Siinä ei muutaman juomalasin tai yhtään minkään muunkaan esineen rikkoutuminen harmita kun elämältä vedetään matto alta. Eläimellisen raivon tunteminen on todella erikoinen kokemus. 

Ja ei, en todellakaan ole raivonnut samalla tavalla tämän jälkeen enkä usko että niin tulee tapahtumaankaan. 

Minuakin on petetty, mutta ei tullut mieleenkään heitellä tavaroita silloin. Koen kummallisena, jos aikuiselle tulee tuollaisia tarpeita. Kun ei se riehuminen mitään muuta tai auta. 

Voi ääliö sun kanssas taas... En kyllä usko, ettekö sinäkin lipsahtaisi silloin tällöin. Varmaaan pääse pieni ruma sana edes, kun kukaan ei ole näkemässä.

Ohis

Sinulla menee nyt puurot ja vellit sekaisin. Pieni ruma sana ei ole millään mittarilla raivoamista tai verrattavissa silmittömään riehumiseen, johon kuuluu tavaroiden rikkomista. 

Mutta pointti onkin siinä, mitä se sinunkaan käytös sen paremmin "auttaa" tilanteessa? Eikö jokainen sana kumpua mielestäsi jostain "tarpeesta"? Miksi sinulle tulee tarve sanoa jotain? Mitä hyötyä siitä on? Eihän se mitään muuta tai auta. Eikö olisi parempi olla aina tyyni ja käyttäytyä sivistyneesti.

Me ihmiset ollaan inhimillisiä olentoja.

Hannu Lauerma sanoi joskus hyvin, jotenkin näin, että ihmiset eivät OPI VÄKIVALTAISEKSI, vaan päinvastoin: väkivallasta pitää oppia pois. Lapsen ensireaktio hermostuessa on lyöminen tai repiminen tai töniminen, kun hän haluaa jotain eikä ole vielä oppinut verbaalisesti ilmaisemaan itseään.

Aggressiivisuus on osa meitä. Toki ei sen varjolla saa mitä tahansa tehdä ja seuraukset on kannettava teoistaan

Puhu vain omasta puolestasi. Ei kaikilla ole tarvetta riehua, vaikka sinulla on. 

Aggressiivisuus ei ole synonyymi riehumiselle. Ja joskus impulsiivinen ulospäin näkyvä reaktio voi olla harmittomampi kuin hiljainen, sisäänpäin kääntynyt, jolla tehdään tuhoja yhtä lailla

Itsestäni en ole puhunut mitään. Saat spekuloida ihan vapaasti, se ei minua häiritse.

Eikä tunteiden patoaminen tai kieltäminen ole ainoa vaihtoehto riehumiselle. Kuten tässä on moni jo sanonut, aikuinen ihminen käsittelee tunteensa, ei pura niitä riehumalla tai välttele niitä.

Mutta mitä se käsitteleminen sitten tarkoittaa?

Ja miksei kerrankin voisi purkaa tunnepatoutumiaan heittämällä kahvikupin seinään?

Kuitenkin ne patoutumat saattavat rikkoa ihmisen. 

Siksi, ettei tuollainen ole tervettä eikä ne patoumat minnekään poistu, vaikka kuinka heittelet. Tunteet pitää käsitellä, tavaroiden rikkominen ei ole käsittelyä. 

Eivät tunteet katoa mihinkään käsittelemällä.

Olet harvinaisen väärässä. Jos oikein v'tuttaa, niin kyllä se helpottaa, kun osaa käsitellä v'tutuksen oikealla tavalla. Kahvikuppeja paiskomalla se ei onnistu, kun sitten rupeaa v'tuttamaan se, että rikkoi hyvän kupin. 

Tai huonon kupin.

Mutta mikä on se oikea tapa käsitellä v...?

Mikä tahansa, mikä ei satuta muita ihmisiä tai riko kenenkään tavaroita. Jokaisella on hieman eri tapoja käsitellä asioita terveesti. Väkivalta (edes kahvikuppia kohtaan) ei ole tervettä. 

Kahvikuppi on esine. Ei sitä kohtaan voi olla väkivaltainen.

Hehheh, ap, onko sun mielestä vain kaksi vaihtoehtoa: se on hullu tai normaali? Mitään muita vaihtoehtoja ei ole? ;)

Mun mielestä se ei ole hullu vaan luonnevikainen, siis sosiopaatti. Väkivaltainen, haitallinen, vaaraksi, turvallisuusriski. Ei sellasen kanssa voi olla tekemisissä. Tuollaisia ihmisiä on ulkona kaupunkien kaduilla kaiken aikaa, kadut täynnä hirveetä väkeä. Tällä videolla näkyy tuhansia tuollaisia sosiopaatteja:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu varmaan tilanteesta ja siitä, miksi hän niin tekee.

Mikä on sinusta perusteltu syy raivota ja rikkoa tavaroita? Itse en keksi yhtään sellaista. 

Riippuu siitä, mitä perustellulla syyllä tarkoitetaan.

No ihan sitä perusteltua syytä. Syytä, jolla on perustelut. Miksi välttelet vastaamista yrittämällä vaihtaa puheenaihetta? 

No kun sen perustellun syyn voi käsittää useammalla tavalla. Onko perusteltu syy esimerkiksi sellainen syy, joka on jonkun mielestä riittävän hyvä, vai sellainen syy joka johtuu jostakin muusta asiasta? Vai onko se sellainen syy, jonka joku on jossakin joskus perustellut?

Vastaa nyt alkuun ihan sillä tasolla, miten itse käsität. Katsotaan sitten tuota filosofista puolta. 

No en käsitä sitä mitenkään. Siksi juuri kysyinkin, että mitä sillä tarkoitetaan.

Et käsitä mitä tarkoittaa perustelu?? No sitten on kyllä todella heikosti asiat. 5-vuotiaatkin osaavat yleensä jo perustella asioita. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HIenosti taas tuomitaan täällä kaikki joskus napsahtaneet. On ihan eri asia olla jatkuvasti aggressiivinen riehuja kuin että kerran elämässä palaa pinna ja pahasti. 

Olen rauhallinen ja järjissäni oleva korkeakoulutettu ihminen, mutta kun ex-puolisoni jäi kiinni pettämisestä, yllätin itseni (ja ex-puolison) tuhoamalla astioita ja vähän muutakin. Väittäisin, että melkein kuka tahansa meistä voi reagoida näin rajusti kun tarpeeksi kova tilanne tulee eteen. Siinä ei muutaman juomalasin tai yhtään minkään muunkaan esineen rikkoutuminen harmita kun elämältä vedetään matto alta. Eläimellisen raivon tunteminen on todella erikoinen kokemus. 

Ja ei, en todellakaan ole raivonnut samalla tavalla tämän jälkeen enkä usko että niin tulee tapahtumaankaan. 

Minuakin on petetty, mutta ei tullut mieleenkään heitellä tavaroita silloin. Koen kummallisena, jos aikuiselle tulee tuollaisia tarpeita. Kun ei se riehuminen mitään muuta tai auta. 

Voi ääliö sun kanssas taas... En kyllä usko, ettekö sinäkin lipsahtaisi silloin tällöin. Varmaaan pääse pieni ruma sana edes, kun kukaan ei ole näkemässä.

Ohis

Sinulla menee nyt puurot ja vellit sekaisin. Pieni ruma sana ei ole millään mittarilla raivoamista tai verrattavissa silmittömään riehumiseen, johon kuuluu tavaroiden rikkomista. 

Mutta pointti onkin siinä, mitä se sinunkaan käytös sen paremmin "auttaa" tilanteessa? Eikö jokainen sana kumpua mielestäsi jostain "tarpeesta"? Miksi sinulle tulee tarve sanoa jotain? Mitä hyötyä siitä on? Eihän se mitään muuta tai auta. Eikö olisi parempi olla aina tyyni ja käyttäytyä sivistyneesti.

Me ihmiset ollaan inhimillisiä olentoja.

Hannu Lauerma sanoi joskus hyvin, jotenkin näin, että ihmiset eivät OPI VÄKIVALTAISEKSI, vaan päinvastoin: väkivallasta pitää oppia pois. Lapsen ensireaktio hermostuessa on lyöminen tai repiminen tai töniminen, kun hän haluaa jotain eikä ole vielä oppinut verbaalisesti ilmaisemaan itseään.

Aggressiivisuus on osa meitä. Toki ei sen varjolla saa mitä tahansa tehdä ja seuraukset on kannettava teoistaan

Puhu vain omasta puolestasi. Ei kaikilla ole tarvetta riehua, vaikka sinulla on. 

Aggressiivisuus ei ole synonyymi riehumiselle. Ja joskus impulsiivinen ulospäin näkyvä reaktio voi olla harmittomampi kuin hiljainen, sisäänpäin kääntynyt, jolla tehdään tuhoja yhtä lailla

Itsestäni en ole puhunut mitään. Saat spekuloida ihan vapaasti, se ei minua häiritse.

Eikä tunteiden patoaminen tai kieltäminen ole ainoa vaihtoehto riehumiselle. Kuten tässä on moni jo sanonut, aikuinen ihminen käsittelee tunteensa, ei pura niitä riehumalla tai välttele niitä.

Mutta mitä se käsitteleminen sitten tarkoittaa?

Ja miksei kerrankin voisi purkaa tunnepatoutumiaan heittämällä kahvikupin seinään?

Kuitenkin ne patoutumat saattavat rikkoa ihmisen. 

Siksi, ettei tuollainen ole tervettä eikä ne patoumat minnekään poistu, vaikka kuinka heittelet. Tunteet pitää käsitellä, tavaroiden rikkominen ei ole käsittelyä. 

Eivät tunteet katoa mihinkään käsittelemällä.

Olet harvinaisen väärässä. Jos oikein v'tuttaa, niin kyllä se helpottaa, kun osaa käsitellä v'tutuksen oikealla tavalla. Kahvikuppeja paiskomalla se ei onnistu, kun sitten rupeaa v'tuttamaan se, että rikkoi hyvän kupin. 

Tai huonon kupin.

Mutta mikä on se oikea tapa käsitellä v...?

Mikä tahansa, mikä ei satuta muita ihmisiä tai riko kenenkään tavaroita. Jokaisella on hieman eri tapoja käsitellä asioita terveesti. Väkivalta (edes kahvikuppia kohtaan) ei ole tervettä. 

Et sitten kuitenkaan osannut mainita edes yhtä ainoaa tapaa käsitellä asioita terveesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HIenosti taas tuomitaan täällä kaikki joskus napsahtaneet. On ihan eri asia olla jatkuvasti aggressiivinen riehuja kuin että kerran elämässä palaa pinna ja pahasti. 

Olen rauhallinen ja järjissäni oleva korkeakoulutettu ihminen, mutta kun ex-puolisoni jäi kiinni pettämisestä, yllätin itseni (ja ex-puolison) tuhoamalla astioita ja vähän muutakin. Väittäisin, että melkein kuka tahansa meistä voi reagoida näin rajusti kun tarpeeksi kova tilanne tulee eteen. Siinä ei muutaman juomalasin tai yhtään minkään muunkaan esineen rikkoutuminen harmita kun elämältä vedetään matto alta. Eläimellisen raivon tunteminen on todella erikoinen kokemus. 

Ja ei, en todellakaan ole raivonnut samalla tavalla tämän jälkeen enkä usko että niin tulee tapahtumaankaan. 

Minuakin on petetty, mutta ei tullut mieleenkään heitellä tavaroita silloin. Koen kummallisena, jos aikuiselle tulee tuollaisia tarpeita. Kun ei se riehuminen mitään muuta tai auta. 

Voi ääliö sun kanssas taas... En kyllä usko, ettekö sinäkin lipsahtaisi silloin tällöin. Varmaaan pääse pieni ruma sana edes, kun kukaan ei ole näkemässä.

Ohis

Sinulla menee nyt puurot ja vellit sekaisin. Pieni ruma sana ei ole millään mittarilla raivoamista tai verrattavissa silmittömään riehumiseen, johon kuuluu tavaroiden rikkomista. 

Mutta pointti onkin siinä, mitä se sinunkaan käytös sen paremmin "auttaa" tilanteessa? Eikö jokainen sana kumpua mielestäsi jostain "tarpeesta"? Miksi sinulle tulee tarve sanoa jotain? Mitä hyötyä siitä on? Eihän se mitään muuta tai auta. Eikö olisi parempi olla aina tyyni ja käyttäytyä sivistyneesti.

Me ihmiset ollaan inhimillisiä olentoja.

Hannu Lauerma sanoi joskus hyvin, jotenkin näin, että ihmiset eivät OPI VÄKIVALTAISEKSI, vaan päinvastoin: väkivallasta pitää oppia pois. Lapsen ensireaktio hermostuessa on lyöminen tai repiminen tai töniminen, kun hän haluaa jotain eikä ole vielä oppinut verbaalisesti ilmaisemaan itseään.

Aggressiivisuus on osa meitä. Toki ei sen varjolla saa mitä tahansa tehdä ja seuraukset on kannettava teoistaan

Puhu vain omasta puolestasi. Ei kaikilla ole tarvetta riehua, vaikka sinulla on. 

Aggressiivisuus ei ole synonyymi riehumiselle. Ja joskus impulsiivinen ulospäin näkyvä reaktio voi olla harmittomampi kuin hiljainen, sisäänpäin kääntynyt, jolla tehdään tuhoja yhtä lailla

Itsestäni en ole puhunut mitään. Saat spekuloida ihan vapaasti, se ei minua häiritse.

Eikä tunteiden patoaminen tai kieltäminen ole ainoa vaihtoehto riehumiselle. Kuten tässä on moni jo sanonut, aikuinen ihminen käsittelee tunteensa, ei pura niitä riehumalla tai välttele niitä.

Mutta mitä se käsitteleminen sitten tarkoittaa?

Ja miksei kerrankin voisi purkaa tunnepatoutumiaan heittämällä kahvikupin seinään?

Kuitenkin ne patoutumat saattavat rikkoa ihmisen. 

Siksi, ettei tuollainen ole tervettä eikä ne patoumat minnekään poistu, vaikka kuinka heittelet. Tunteet pitää käsitellä, tavaroiden rikkominen ei ole käsittelyä. 

Eivät tunteet katoa mihinkään käsittelemällä.

Olet harvinaisen väärässä. Jos oikein v'tuttaa, niin kyllä se helpottaa, kun osaa käsitellä v'tutuksen oikealla tavalla. Kahvikuppeja paiskomalla se ei onnistu, kun sitten rupeaa v'tuttamaan se, että rikkoi hyvän kupin. 

Tai huonon kupin.

Mutta mikä on se oikea tapa käsitellä v...?

Mikä tahansa, mikä ei satuta muita ihmisiä tai riko kenenkään tavaroita. Jokaisella on hieman eri tapoja käsitellä asioita terveesti. Väkivalta (edes kahvikuppia kohtaan) ei ole tervettä. 

Kahvikuppi on esine. Ei sitä kohtaan voi olla väkivaltainen.

Kyllä voi. Lyöminen on väkivaltaa oli kohteena mikä tai kuka tahansa. Myös seinään paiskaaminen on väkivaltaa kohteesta riippumatta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu varmaan tilanteesta ja siitä, miksi hän niin tekee.

Mikä on sinusta perusteltu syy raivota ja rikkoa tavaroita? Itse en keksi yhtään sellaista. 

Riippuu siitä, mitä perustellulla syyllä tarkoitetaan.

No ihan sitä perusteltua syytä. Syytä, jolla on perustelut. Miksi välttelet vastaamista yrittämällä vaihtaa puheenaihetta? 

No kun sen perustellun syyn voi käsittää useammalla tavalla. Onko perusteltu syy esimerkiksi sellainen syy, joka on jonkun mielestä riittävän hyvä, vai sellainen syy joka johtuu jostakin muusta asiasta? Vai onko se sellainen syy, jonka joku on jossakin joskus perustellut?

Vastaa nyt alkuun ihan sillä tasolla, miten itse käsität. Katsotaan sitten tuota filosofista puolta. 

No en käsitä sitä mitenkään. Siksi juuri kysyinkin, että mitä sillä tarkoitetaan.

Et käsitä mitä tarkoittaa perustelu?? No sitten on kyllä todella heikosti asiat. 5-vuotiaatkin osaavat yleensä jo perustella asioita. 

Ymmärrän yleisellä tasolla, mitä perustelu tarkoittaa, mutta epäselväksi jäi, mitä se voisi tarkoittaa tässä asiayhteydessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HIenosti taas tuomitaan täällä kaikki joskus napsahtaneet. On ihan eri asia olla jatkuvasti aggressiivinen riehuja kuin että kerran elämässä palaa pinna ja pahasti. 

Olen rauhallinen ja järjissäni oleva korkeakoulutettu ihminen, mutta kun ex-puolisoni jäi kiinni pettämisestä, yllätin itseni (ja ex-puolison) tuhoamalla astioita ja vähän muutakin. Väittäisin, että melkein kuka tahansa meistä voi reagoida näin rajusti kun tarpeeksi kova tilanne tulee eteen. Siinä ei muutaman juomalasin tai yhtään minkään muunkaan esineen rikkoutuminen harmita kun elämältä vedetään matto alta. Eläimellisen raivon tunteminen on todella erikoinen kokemus. 

Ja ei, en todellakaan ole raivonnut samalla tavalla tämän jälkeen enkä usko että niin tulee tapahtumaankaan. 

Minuakin on petetty, mutta ei tullut mieleenkään heitellä tavaroita silloin. Koen kummallisena, jos aikuiselle tulee tuollaisia tarpeita. Kun ei se riehuminen mitään muuta tai auta. 

Voi ääliö sun kanssas taas... En kyllä usko, ettekö sinäkin lipsahtaisi silloin tällöin. Varmaaan pääse pieni ruma sana edes, kun kukaan ei ole näkemässä.

Ohis

Sinulla menee nyt puurot ja vellit sekaisin. Pieni ruma sana ei ole millään mittarilla raivoamista tai verrattavissa silmittömään riehumiseen, johon kuuluu tavaroiden rikkomista. 

Mutta pointti onkin siinä, mitä se sinunkaan käytös sen paremmin "auttaa" tilanteessa? Eikö jokainen sana kumpua mielestäsi jostain "tarpeesta"? Miksi sinulle tulee tarve sanoa jotain? Mitä hyötyä siitä on? Eihän se mitään muuta tai auta. Eikö olisi parempi olla aina tyyni ja käyttäytyä sivistyneesti.

Me ihmiset ollaan inhimillisiä olentoja.

Hannu Lauerma sanoi joskus hyvin, jotenkin näin, että ihmiset eivät OPI VÄKIVALTAISEKSI, vaan päinvastoin: väkivallasta pitää oppia pois. Lapsen ensireaktio hermostuessa on lyöminen tai repiminen tai töniminen, kun hän haluaa jotain eikä ole vielä oppinut verbaalisesti ilmaisemaan itseään.

Aggressiivisuus on osa meitä. Toki ei sen varjolla saa mitä tahansa tehdä ja seuraukset on kannettava teoistaan

Puhu vain omasta puolestasi. Ei kaikilla ole tarvetta riehua, vaikka sinulla on. 

Aggressiivisuus ei ole synonyymi riehumiselle. Ja joskus impulsiivinen ulospäin näkyvä reaktio voi olla harmittomampi kuin hiljainen, sisäänpäin kääntynyt, jolla tehdään tuhoja yhtä lailla

Itsestäni en ole puhunut mitään. Saat spekuloida ihan vapaasti, se ei minua häiritse.

Eikä tunteiden patoaminen tai kieltäminen ole ainoa vaihtoehto riehumiselle. Kuten tässä on moni jo sanonut, aikuinen ihminen käsittelee tunteensa, ei pura niitä riehumalla tai välttele niitä.

Mutta mitä se käsitteleminen sitten tarkoittaa?

Ja miksei kerrankin voisi purkaa tunnepatoutumiaan heittämällä kahvikupin seinään?

Kuitenkin ne patoutumat saattavat rikkoa ihmisen. 

Siksi, ettei tuollainen ole tervettä eikä ne patoumat minnekään poistu, vaikka kuinka heittelet. Tunteet pitää käsitellä, tavaroiden rikkominen ei ole käsittelyä. 

Eivät tunteet katoa mihinkään käsittelemällä.

Olet harvinaisen väärässä. Jos oikein v'tuttaa, niin kyllä se helpottaa, kun osaa käsitellä v'tutuksen oikealla tavalla. Kahvikuppeja paiskomalla se ei onnistu, kun sitten rupeaa v'tuttamaan se, että rikkoi hyvän kupin. 

Tai huonon kupin.

Mutta mikä on se oikea tapa käsitellä v...?

Mikä tahansa, mikä ei satuta muita ihmisiä tai riko kenenkään tavaroita. Jokaisella on hieman eri tapoja käsitellä asioita terveesti. Väkivalta (edes kahvikuppia kohtaan) ei ole tervettä. 

Kahvikuppi on esine. Ei sitä kohtaan voi olla väkivaltainen.

Kyllä voi. Lyöminen on väkivaltaa oli kohteena mikä tai kuka tahansa. Myös seinään paiskaaminen on väkivaltaa kohteesta riippumatta. 

Eli jos leikkaat vaikkapa paperia, olet väkivaltainen paperia kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HIenosti taas tuomitaan täällä kaikki joskus napsahtaneet. On ihan eri asia olla jatkuvasti aggressiivinen riehuja kuin että kerran elämässä palaa pinna ja pahasti. 

Olen rauhallinen ja järjissäni oleva korkeakoulutettu ihminen, mutta kun ex-puolisoni jäi kiinni pettämisestä, yllätin itseni (ja ex-puolison) tuhoamalla astioita ja vähän muutakin. Väittäisin, että melkein kuka tahansa meistä voi reagoida näin rajusti kun tarpeeksi kova tilanne tulee eteen. Siinä ei muutaman juomalasin tai yhtään minkään muunkaan esineen rikkoutuminen harmita kun elämältä vedetään matto alta. Eläimellisen raivon tunteminen on todella erikoinen kokemus. 

Ja ei, en todellakaan ole raivonnut samalla tavalla tämän jälkeen enkä usko että niin tulee tapahtumaankaan. 

Minuakin on petetty, mutta ei tullut mieleenkään heitellä tavaroita silloin. Koen kummallisena, jos aikuiselle tulee tuollaisia tarpeita. Kun ei se riehuminen mitään muuta tai auta. 

Voi ääliö sun kanssas taas... En kyllä usko, ettekö sinäkin lipsahtaisi silloin tällöin. Varmaaan pääse pieni ruma sana edes, kun kukaan ei ole näkemässä.

Ohis

Sinulla menee nyt puurot ja vellit sekaisin. Pieni ruma sana ei ole millään mittarilla raivoamista tai verrattavissa silmittömään riehumiseen, johon kuuluu tavaroiden rikkomista. 

Mutta pointti onkin siinä, mitä se sinunkaan käytös sen paremmin "auttaa" tilanteessa? Eikö jokainen sana kumpua mielestäsi jostain "tarpeesta"? Miksi sinulle tulee tarve sanoa jotain? Mitä hyötyä siitä on? Eihän se mitään muuta tai auta. Eikö olisi parempi olla aina tyyni ja käyttäytyä sivistyneesti.

Me ihmiset ollaan inhimillisiä olentoja.

Hannu Lauerma sanoi joskus hyvin, jotenkin näin, että ihmiset eivät OPI VÄKIVALTAISEKSI, vaan päinvastoin: väkivallasta pitää oppia pois. Lapsen ensireaktio hermostuessa on lyöminen tai repiminen tai töniminen, kun hän haluaa jotain eikä ole vielä oppinut verbaalisesti ilmaisemaan itseään.

Aggressiivisuus on osa meitä. Toki ei sen varjolla saa mitä tahansa tehdä ja seuraukset on kannettava teoistaan

Puhu vain omasta puolestasi. Ei kaikilla ole tarvetta riehua, vaikka sinulla on. 

Aggressiivisuus ei ole synonyymi riehumiselle. Ja joskus impulsiivinen ulospäin näkyvä reaktio voi olla harmittomampi kuin hiljainen, sisäänpäin kääntynyt, jolla tehdään tuhoja yhtä lailla

Itsestäni en ole puhunut mitään. Saat spekuloida ihan vapaasti, se ei minua häiritse.

Eikä tunteiden patoaminen tai kieltäminen ole ainoa vaihtoehto riehumiselle. Kuten tässä on moni jo sanonut, aikuinen ihminen käsittelee tunteensa, ei pura niitä riehumalla tai välttele niitä.

Mutta mitä se käsitteleminen sitten tarkoittaa?

Ja miksei kerrankin voisi purkaa tunnepatoutumiaan heittämällä kahvikupin seinään?

Kuitenkin ne patoutumat saattavat rikkoa ihmisen. 

Siksi, ettei tuollainen ole tervettä eikä ne patoumat minnekään poistu, vaikka kuinka heittelet. Tunteet pitää käsitellä, tavaroiden rikkominen ei ole käsittelyä. 

Eivät tunteet katoa mihinkään käsittelemällä.

Olet harvinaisen väärässä. Jos oikein v'tuttaa, niin kyllä se helpottaa, kun osaa käsitellä v'tutuksen oikealla tavalla. Kahvikuppeja paiskomalla se ei onnistu, kun sitten rupeaa v'tuttamaan se, että rikkoi hyvän kupin. 

Tai huonon kupin.

Mutta mikä on se oikea tapa käsitellä v...?

Mikä tahansa, mikä ei satuta muita ihmisiä tai riko kenenkään tavaroita. Jokaisella on hieman eri tapoja käsitellä asioita terveesti. Väkivalta (edes kahvikuppia kohtaan) ei ole tervettä. 

Et sitten kuitenkaan osannut mainita edes yhtä ainoaa tapaa käsitellä asioita terveesti.

Sori, oletin niiden olevan itsestäänselvyyksiä. Aikuisille yleensä on. No esimerkiksi puhuminen on hyvä tapa käsitellä tunteita. Myös kirjoittaminen toimii monilla. Joku maalaa tunteensa. Joku menee lenkille tai salille purkamaan tunteitaan fyysisen toiminnan kautta. Siinä nyt muutama terve tapa.