Pidätkö ihmistä, joka suuttuessaan raivoaa ja rikkoo tavaroita, hulluna?

Olen itse tuollainen. Yleensä olen vain paperisilppua aiheutunut mutta joskus esimerkiksi väänsin puhelimen ihan koppuraksi, banaanin muotoiseksi. Olen siis normaalisti maailman rauhallisin ihminen, enkä riitele tai raivoa juuri koskaan. En tekisi pahaa kärpäsellekän. Mutta minua alkaa viduttamaan niin maan perkeleesti kun verensokerit laskee liian alas. Tämän takia minulla on aina joku välipalapatukka mukana. Normaalisti osaan hillitä itseni. Mutta elämässäni on ollut myös joitain tilanteita, jolloin on vain keittänyt yli. Kukaan ei varmaan ulkokuoresta tai käytöksestä uskoisi että olen tälläinen hullu tavaroiden heittelijä. Häpeän tätä puolta itsessäni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HIenosti taas tuomitaan täällä kaikki joskus napsahtaneet. On ihan eri asia olla jatkuvasti aggressiivinen riehuja kuin että kerran elämässä palaa pinna ja pahasti. 

Olen rauhallinen ja järjissäni oleva korkeakoulutettu ihminen, mutta kun ex-puolisoni jäi kiinni pettämisestä, yllätin itseni (ja ex-puolison) tuhoamalla astioita ja vähän muutakin. Väittäisin, että melkein kuka tahansa meistä voi reagoida näin rajusti kun tarpeeksi kova tilanne tulee eteen. Siinä ei muutaman juomalasin tai yhtään minkään muunkaan esineen rikkoutuminen harmita kun elämältä vedetään matto alta. Eläimellisen raivon tunteminen on todella erikoinen kokemus. 

Ja ei, en todellakaan ole raivonnut samalla tavalla tämän jälkeen enkä usko että niin tulee tapahtumaankaan. 

Minuakin on petetty, mutta ei tullut mieleenkään heitellä tavaroita silloin. Koen kummallisena, jos aikuiselle tulee tuollaisia tarpeita. Kun ei se riehuminen mitään muuta tai auta. 

Voi ääliö sun kanssas taas... En kyllä usko, ettekö sinäkin lipsahtaisi silloin tällöin. Varmaaan pääse pieni ruma sana edes, kun kukaan ei ole näkemässä.

Ohis

Sinulla menee nyt puurot ja vellit sekaisin. Pieni ruma sana ei ole millään mittarilla raivoamista tai verrattavissa silmittömään riehumiseen, johon kuuluu tavaroiden rikkomista. 

Mutta pointti onkin siinä, mitä se sinunkaan käytös sen paremmin "auttaa" tilanteessa? Eikö jokainen sana kumpua mielestäsi jostain "tarpeesta"? Miksi sinulle tulee tarve sanoa jotain? Mitä hyötyä siitä on? Eihän se mitään muuta tai auta. Eikö olisi parempi olla aina tyyni ja käyttäytyä sivistyneesti.

Me ihmiset ollaan inhimillisiä olentoja.

Hannu Lauerma sanoi joskus hyvin, jotenkin näin, että ihmiset eivät OPI VÄKIVALTAISEKSI, vaan päinvastoin: väkivallasta pitää oppia pois. Lapsen ensireaktio hermostuessa on lyöminen tai repiminen tai töniminen, kun hän haluaa jotain eikä ole vielä oppinut verbaalisesti ilmaisemaan itseään.

Aggressiivisuus on osa meitä. Toki ei sen varjolla saa mitä tahansa tehdä ja seuraukset on kannettava teoistaan

Puhu vain omasta puolestasi. Ei kaikilla ole tarvetta riehua, vaikka sinulla on. 

Aggressiivisuus ei ole synonyymi riehumiselle. Ja joskus impulsiivinen ulospäin näkyvä reaktio voi olla harmittomampi kuin hiljainen, sisäänpäin kääntynyt, jolla tehdään tuhoja yhtä lailla

Itsestäni en ole puhunut mitään. Saat spekuloida ihan vapaasti, se ei minua häiritse.

Eikä tunteiden patoaminen tai kieltäminen ole ainoa vaihtoehto riehumiselle. Kuten tässä on moni jo sanonut, aikuinen ihminen käsittelee tunteensa, ei pura niitä riehumalla tai välttele niitä.

Mutta mitä se käsitteleminen sitten tarkoittaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HIenosti taas tuomitaan täällä kaikki joskus napsahtaneet. On ihan eri asia olla jatkuvasti aggressiivinen riehuja kuin että kerran elämässä palaa pinna ja pahasti. 

Olen rauhallinen ja järjissäni oleva korkeakoulutettu ihminen, mutta kun ex-puolisoni jäi kiinni pettämisestä, yllätin itseni (ja ex-puolison) tuhoamalla astioita ja vähän muutakin. Väittäisin, että melkein kuka tahansa meistä voi reagoida näin rajusti kun tarpeeksi kova tilanne tulee eteen. Siinä ei muutaman juomalasin tai yhtään minkään muunkaan esineen rikkoutuminen harmita kun elämältä vedetään matto alta. Eläimellisen raivon tunteminen on todella erikoinen kokemus. 

Ja ei, en todellakaan ole raivonnut samalla tavalla tämän jälkeen enkä usko että niin tulee tapahtumaankaan. 

Minuakin on petetty, mutta ei tullut mieleenkään heitellä tavaroita silloin. Koen kummallisena, jos aikuiselle tulee tuollaisia tarpeita. Kun ei se riehuminen mitään muuta tai auta. 

Voi ääliö sun kanssas taas... En kyllä usko, ettekö sinäkin lipsahtaisi silloin tällöin. Varmaaan pääse pieni ruma sana edes, kun kukaan ei ole näkemässä.

Ohis

Sinulla menee nyt puurot ja vellit sekaisin. Pieni ruma sana ei ole millään mittarilla raivoamista tai verrattavissa silmittömään riehumiseen, johon kuuluu tavaroiden rikkomista. 

Mutta pointti onkin siinä, mitä se sinunkaan käytös sen paremmin "auttaa" tilanteessa? Eikö jokainen sana kumpua mielestäsi jostain "tarpeesta"? Miksi sinulle tulee tarve sanoa jotain? Mitä hyötyä siitä on? Eihän se mitään muuta tai auta. Eikö olisi parempi olla aina tyyni ja käyttäytyä sivistyneesti.

Me ihmiset ollaan inhimillisiä olentoja.

Hannu Lauerma sanoi joskus hyvin, jotenkin näin, että ihmiset eivät OPI VÄKIVALTAISEKSI, vaan päinvastoin: väkivallasta pitää oppia pois. Lapsen ensireaktio hermostuessa on lyöminen tai repiminen tai töniminen, kun hän haluaa jotain eikä ole vielä oppinut verbaalisesti ilmaisemaan itseään.

Aggressiivisuus on osa meitä. Toki ei sen varjolla saa mitä tahansa tehdä ja seuraukset on kannettava teoistaan

Puhu vain omasta puolestasi. Ei kaikilla ole tarvetta riehua, vaikka sinulla on. 

Aggressiivisuus ei ole synonyymi riehumiselle. Ja joskus impulsiivinen ulospäin näkyvä reaktio voi olla harmittomampi kuin hiljainen, sisäänpäin kääntynyt, jolla tehdään tuhoja yhtä lailla

Itsestäni en ole puhunut mitään. Saat spekuloida ihan vapaasti, se ei minua häiritse.

Eikä tunteiden patoaminen tai kieltäminen ole ainoa vaihtoehto riehumiselle. Kuten tässä on moni jo sanonut, aikuinen ihminen käsittelee tunteensa, ei pura niitä riehumalla tai välttele niitä.

Mutta mitä se käsitteleminen sitten tarkoittaa?

Ja miksei kerrankin voisi purkaa tunnepatoutumiaan heittämällä kahvikupin seinään?

Kuitenkin ne patoutumat saattavat rikkoa ihmisen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu varmaan tilanteesta ja siitä, miksi hän niin tekee.

Mikä on sinusta perusteltu syy raivota ja rikkoa tavaroita? Itse en keksi yhtään sellaista. 

Riippuu siitä, mitä perustellulla syyllä tarkoitetaan.

No ei kuulosta normaalilta, jos tavaroita pitää rikkoa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HIenosti taas tuomitaan täällä kaikki joskus napsahtaneet. On ihan eri asia olla jatkuvasti aggressiivinen riehuja kuin että kerran elämässä palaa pinna ja pahasti. 

Olen rauhallinen ja järjissäni oleva korkeakoulutettu ihminen, mutta kun ex-puolisoni jäi kiinni pettämisestä, yllätin itseni (ja ex-puolison) tuhoamalla astioita ja vähän muutakin. Väittäisin, että melkein kuka tahansa meistä voi reagoida näin rajusti kun tarpeeksi kova tilanne tulee eteen. Siinä ei muutaman juomalasin tai yhtään minkään muunkaan esineen rikkoutuminen harmita kun elämältä vedetään matto alta. Eläimellisen raivon tunteminen on todella erikoinen kokemus. 

Ja ei, en todellakaan ole raivonnut samalla tavalla tämän jälkeen enkä usko että niin tulee tapahtumaankaan. 

Minuakin on petetty, mutta ei tullut mieleenkään heitellä tavaroita silloin. Koen kummallisena, jos aikuiselle tulee tuollaisia tarpeita. Kun ei se riehuminen mitään muuta tai auta. 

Voi ääliö sun kanssas taas... En kyllä usko, ettekö sinäkin lipsahtaisi silloin tällöin. Varmaaan pääse pieni ruma sana edes, kun kukaan ei ole näkemässä.

Ohis

Sinulla menee nyt puurot ja vellit sekaisin. Pieni ruma sana ei ole millään mittarilla raivoamista tai verrattavissa silmittömään riehumiseen, johon kuuluu tavaroiden rikkomista. 

Mutta pointti onkin siinä, mitä se sinunkaan käytös sen paremmin "auttaa" tilanteessa? Eikö jokainen sana kumpua mielestäsi jostain "tarpeesta"? Miksi sinulle tulee tarve sanoa jotain? Mitä hyötyä siitä on? Eihän se mitään muuta tai auta. Eikö olisi parempi olla aina tyyni ja käyttäytyä sivistyneesti.

Me ihmiset ollaan inhimillisiä olentoja.

Hannu Lauerma sanoi joskus hyvin, jotenkin näin, että ihmiset eivät OPI VÄKIVALTAISEKSI, vaan päinvastoin: väkivallasta pitää oppia pois. Lapsen ensireaktio hermostuessa on lyöminen tai repiminen tai töniminen, kun hän haluaa jotain eikä ole vielä oppinut verbaalisesti ilmaisemaan itseään.

Aggressiivisuus on osa meitä. Toki ei sen varjolla saa mitä tahansa tehdä ja seuraukset on kannettava teoistaan

Puhu vain omasta puolestasi. Ei kaikilla ole tarvetta riehua, vaikka sinulla on. 

Aggressiivisuus ei ole synonyymi riehumiselle. Ja joskus impulsiivinen ulospäin näkyvä reaktio voi olla harmittomampi kuin hiljainen, sisäänpäin kääntynyt, jolla tehdään tuhoja yhtä lailla

Itsestäni en ole puhunut mitään. Saat spekuloida ihan vapaasti, se ei minua häiritse.

Eikä tunteiden patoaminen tai kieltäminen ole ainoa vaihtoehto riehumiselle. Kuten tässä on moni jo sanonut, aikuinen ihminen käsittelee tunteensa, ei pura niitä riehumalla tai välttele niitä.

Mutta mitä se käsitteleminen sitten tarkoittaa?

Lue ja opi. Aiheesta on todella paljon kirjallisuutta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu varmaan tilanteesta ja siitä, miksi hän niin tekee.

Mikä on sinusta perusteltu syy raivota ja rikkoa tavaroita? Itse en keksi yhtään sellaista. 

Riippuu siitä, mitä perustellulla syyllä tarkoitetaan.

No ihan sitä perusteltua syytä. Syytä, jolla on perustelut. Miksi välttelet vastaamista yrittämällä vaihtaa puheenaihetta? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HIenosti taas tuomitaan täällä kaikki joskus napsahtaneet. On ihan eri asia olla jatkuvasti aggressiivinen riehuja kuin että kerran elämässä palaa pinna ja pahasti. 

Olen rauhallinen ja järjissäni oleva korkeakoulutettu ihminen, mutta kun ex-puolisoni jäi kiinni pettämisestä, yllätin itseni (ja ex-puolison) tuhoamalla astioita ja vähän muutakin. Väittäisin, että melkein kuka tahansa meistä voi reagoida näin rajusti kun tarpeeksi kova tilanne tulee eteen. Siinä ei muutaman juomalasin tai yhtään minkään muunkaan esineen rikkoutuminen harmita kun elämältä vedetään matto alta. Eläimellisen raivon tunteminen on todella erikoinen kokemus. 

Ja ei, en todellakaan ole raivonnut samalla tavalla tämän jälkeen enkä usko että niin tulee tapahtumaankaan. 

Minuakin on petetty, mutta ei tullut mieleenkään heitellä tavaroita silloin. Koen kummallisena, jos aikuiselle tulee tuollaisia tarpeita. Kun ei se riehuminen mitään muuta tai auta. 

Voi ääliö sun kanssas taas... En kyllä usko, ettekö sinäkin lipsahtaisi silloin tällöin. Varmaaan pääse pieni ruma sana edes, kun kukaan ei ole näkemässä.

Ohis

Sinulla menee nyt puurot ja vellit sekaisin. Pieni ruma sana ei ole millään mittarilla raivoamista tai verrattavissa silmittömään riehumiseen, johon kuuluu tavaroiden rikkomista. 

Mutta pointti onkin siinä, mitä se sinunkaan käytös sen paremmin "auttaa" tilanteessa? Eikö jokainen sana kumpua mielestäsi jostain "tarpeesta"? Miksi sinulle tulee tarve sanoa jotain? Mitä hyötyä siitä on? Eihän se mitään muuta tai auta. Eikö olisi parempi olla aina tyyni ja käyttäytyä sivistyneesti.

Me ihmiset ollaan inhimillisiä olentoja.

Hannu Lauerma sanoi joskus hyvin, jotenkin näin, että ihmiset eivät OPI VÄKIVALTAISEKSI, vaan päinvastoin: väkivallasta pitää oppia pois. Lapsen ensireaktio hermostuessa on lyöminen tai repiminen tai töniminen, kun hän haluaa jotain eikä ole vielä oppinut verbaalisesti ilmaisemaan itseään.

Aggressiivisuus on osa meitä. Toki ei sen varjolla saa mitä tahansa tehdä ja seuraukset on kannettava teoistaan

Puhu vain omasta puolestasi. Ei kaikilla ole tarvetta riehua, vaikka sinulla on. 

Aggressiivisuus ei ole synonyymi riehumiselle. Ja joskus impulsiivinen ulospäin näkyvä reaktio voi olla harmittomampi kuin hiljainen, sisäänpäin kääntynyt, jolla tehdään tuhoja yhtä lailla

Itsestäni en ole puhunut mitään. Saat spekuloida ihan vapaasti, se ei minua häiritse.

Eikä tunteiden patoaminen tai kieltäminen ole ainoa vaihtoehto riehumiselle. Kuten tässä on moni jo sanonut, aikuinen ihminen käsittelee tunteensa, ei pura niitä riehumalla tai välttele niitä.

Mutta mitä se käsitteleminen sitten tarkoittaa?

Ja miksei kerrankin voisi purkaa tunnepatoutumiaan heittämällä kahvikupin seinään?

Kuitenkin ne patoutumat saattavat rikkoa ihmisen. 

Ja niitä patoutumia ei voi rikkoa, muuten kuin heittämällä sen kahvikupin seinään? Lentäisit kuin leppäkeihäs asunnostani ulos, jos tuolla tavalla alkaisit riehua. 

Hullu mikä hullu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HIenosti taas tuomitaan täällä kaikki joskus napsahtaneet. On ihan eri asia olla jatkuvasti aggressiivinen riehuja kuin että kerran elämässä palaa pinna ja pahasti. 

Olen rauhallinen ja järjissäni oleva korkeakoulutettu ihminen, mutta kun ex-puolisoni jäi kiinni pettämisestä, yllätin itseni (ja ex-puolison) tuhoamalla astioita ja vähän muutakin. Väittäisin, että melkein kuka tahansa meistä voi reagoida näin rajusti kun tarpeeksi kova tilanne tulee eteen. Siinä ei muutaman juomalasin tai yhtään minkään muunkaan esineen rikkoutuminen harmita kun elämältä vedetään matto alta. Eläimellisen raivon tunteminen on todella erikoinen kokemus. 

Ja ei, en todellakaan ole raivonnut samalla tavalla tämän jälkeen enkä usko että niin tulee tapahtumaankaan. 

Minuakin on petetty, mutta ei tullut mieleenkään heitellä tavaroita silloin. Koen kummallisena, jos aikuiselle tulee tuollaisia tarpeita. Kun ei se riehuminen mitään muuta tai auta. 

Voi ääliö sun kanssas taas... En kyllä usko, ettekö sinäkin lipsahtaisi silloin tällöin. Varmaaan pääse pieni ruma sana edes, kun kukaan ei ole näkemässä.

Ohis

Sinulla menee nyt puurot ja vellit sekaisin. Pieni ruma sana ei ole millään mittarilla raivoamista tai verrattavissa silmittömään riehumiseen, johon kuuluu tavaroiden rikkomista. 

Mutta pointti onkin siinä, mitä se sinunkaan käytös sen paremmin "auttaa" tilanteessa? Eikö jokainen sana kumpua mielestäsi jostain "tarpeesta"? Miksi sinulle tulee tarve sanoa jotain? Mitä hyötyä siitä on? Eihän se mitään muuta tai auta. Eikö olisi parempi olla aina tyyni ja käyttäytyä sivistyneesti.

Me ihmiset ollaan inhimillisiä olentoja.

Hannu Lauerma sanoi joskus hyvin, jotenkin näin, että ihmiset eivät OPI VÄKIVALTAISEKSI, vaan päinvastoin: väkivallasta pitää oppia pois. Lapsen ensireaktio hermostuessa on lyöminen tai repiminen tai töniminen, kun hän haluaa jotain eikä ole vielä oppinut verbaalisesti ilmaisemaan itseään.

Aggressiivisuus on osa meitä. Toki ei sen varjolla saa mitä tahansa tehdä ja seuraukset on kannettava teoistaan

Puhu vain omasta puolestasi. Ei kaikilla ole tarvetta riehua, vaikka sinulla on. 

Aggressiivisuus ei ole synonyymi riehumiselle. Ja joskus impulsiivinen ulospäin näkyvä reaktio voi olla harmittomampi kuin hiljainen, sisäänpäin kääntynyt, jolla tehdään tuhoja yhtä lailla

Itsestäni en ole puhunut mitään. Saat spekuloida ihan vapaasti, se ei minua häiritse.

Eikä tunteiden patoaminen tai kieltäminen ole ainoa vaihtoehto riehumiselle. Kuten tässä on moni jo sanonut, aikuinen ihminen käsittelee tunteensa, ei pura niitä riehumalla tai välttele niitä.

Mutta mitä se käsitteleminen sitten tarkoittaa?

Ja miksei kerrankin voisi purkaa tunnepatoutumiaan heittämällä kahvikupin seinään?

Kuitenkin ne patoutumat saattavat rikkoa ihmisen. 

Siksi, ettei tuollainen ole tervettä eikä ne patoumat minnekään poistu, vaikka kuinka heittelet. Tunteet pitää käsitellä, tavaroiden rikkominen ei ole käsittelyä. 

Joo pidän tällaisista ihmisistä

Kyllä pidän ja pysyisin mahdolllisimman kaukana tästä henkilöstä. 

On kyllä hullun hommaa, eihän tuollaisessa ole mitään järkeä.

1. Olet vihainen ja ärsyyntynyt

2. Paiskaat kännykän ja lasimaljakon seinää vasten.

3. lasimaljakko ja kännykkä menevät rikki ja seinään tulee halkeama > joudut siivoamaan lasinsirpaleet ja saat haavan + sinulta menee rahaa, kun joudut ostamaan uuden puhelimen ja maljakon ja maalia seinän korjaukseen.

4. Lopputulos: olet alkuperäistä tilannetta vihaisempi ja ärsyyntyneempi, lisäksi myös köyhempi ja sinua pidetään hulluna

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HIenosti taas tuomitaan täällä kaikki joskus napsahtaneet. On ihan eri asia olla jatkuvasti aggressiivinen riehuja kuin että kerran elämässä palaa pinna ja pahasti. 

Olen rauhallinen ja järjissäni oleva korkeakoulutettu ihminen, mutta kun ex-puolisoni jäi kiinni pettämisestä, yllätin itseni (ja ex-puolison) tuhoamalla astioita ja vähän muutakin. Väittäisin, että melkein kuka tahansa meistä voi reagoida näin rajusti kun tarpeeksi kova tilanne tulee eteen. Siinä ei muutaman juomalasin tai yhtään minkään muunkaan esineen rikkoutuminen harmita kun elämältä vedetään matto alta. Eläimellisen raivon tunteminen on todella erikoinen kokemus. 

Ja ei, en todellakaan ole raivonnut samalla tavalla tämän jälkeen enkä usko että niin tulee tapahtumaankaan. 

Minuakin on petetty, mutta ei tullut mieleenkään heitellä tavaroita silloin. Koen kummallisena, jos aikuiselle tulee tuollaisia tarpeita. Kun ei se riehuminen mitään muuta tai auta. 

Voi ääliö sun kanssas taas... En kyllä usko, ettekö sinäkin lipsahtaisi silloin tällöin. Varmaaan pääse pieni ruma sana edes, kun kukaan ei ole näkemässä.

Ohis

Sinulla menee nyt puurot ja vellit sekaisin. Pieni ruma sana ei ole millään mittarilla raivoamista tai verrattavissa silmittömään riehumiseen, johon kuuluu tavaroiden rikkomista. 

Mutta pointti onkin siinä, mitä se sinunkaan käytös sen paremmin "auttaa" tilanteessa? Eikö jokainen sana kumpua mielestäsi jostain "tarpeesta"? Miksi sinulle tulee tarve sanoa jotain? Mitä hyötyä siitä on? Eihän se mitään muuta tai auta. Eikö olisi parempi olla aina tyyni ja käyttäytyä sivistyneesti.

Me ihmiset ollaan inhimillisiä olentoja.

Hannu Lauerma sanoi joskus hyvin, jotenkin näin, että ihmiset eivät OPI VÄKIVALTAISEKSI, vaan päinvastoin: väkivallasta pitää oppia pois. Lapsen ensireaktio hermostuessa on lyöminen tai repiminen tai töniminen, kun hän haluaa jotain eikä ole vielä oppinut verbaalisesti ilmaisemaan itseään.

Aggressiivisuus on osa meitä. Toki ei sen varjolla saa mitä tahansa tehdä ja seuraukset on kannettava teoistaan

Puhu vain omasta puolestasi. Ei kaikilla ole tarvetta riehua, vaikka sinulla on. 

Aggressiivisuus ei ole synonyymi riehumiselle. Ja joskus impulsiivinen ulospäin näkyvä reaktio voi olla harmittomampi kuin hiljainen, sisäänpäin kääntynyt, jolla tehdään tuhoja yhtä lailla

Itsestäni en ole puhunut mitään. Saat spekuloida ihan vapaasti, se ei minua häiritse.

Eikä tunteiden patoaminen tai kieltäminen ole ainoa vaihtoehto riehumiselle. Kuten tässä on moni jo sanonut, aikuinen ihminen käsittelee tunteensa, ei pura niitä riehumalla tai välttele niitä.

Mutta mitä se käsitteleminen sitten tarkoittaa?

Lue ja opi. Aiheesta on todella paljon kirjallisuutta. 

Kysyjä varmaan tarkoitti kysymyksellään sitä, että mitä hänen lainaamansa viestin kirjoittaja sillä tarkoittaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HIenosti taas tuomitaan täällä kaikki joskus napsahtaneet. On ihan eri asia olla jatkuvasti aggressiivinen riehuja kuin että kerran elämässä palaa pinna ja pahasti. 

Olen rauhallinen ja järjissäni oleva korkeakoulutettu ihminen, mutta kun ex-puolisoni jäi kiinni pettämisestä, yllätin itseni (ja ex-puolison) tuhoamalla astioita ja vähän muutakin. Väittäisin, että melkein kuka tahansa meistä voi reagoida näin rajusti kun tarpeeksi kova tilanne tulee eteen. Siinä ei muutaman juomalasin tai yhtään minkään muunkaan esineen rikkoutuminen harmita kun elämältä vedetään matto alta. Eläimellisen raivon tunteminen on todella erikoinen kokemus. 

Ja ei, en todellakaan ole raivonnut samalla tavalla tämän jälkeen enkä usko että niin tulee tapahtumaankaan. 

Minuakin on petetty, mutta ei tullut mieleenkään heitellä tavaroita silloin. Koen kummallisena, jos aikuiselle tulee tuollaisia tarpeita. Kun ei se riehuminen mitään muuta tai auta. 

Voi ääliö sun kanssas taas... En kyllä usko, ettekö sinäkin lipsahtaisi silloin tällöin. Varmaaan pääse pieni ruma sana edes, kun kukaan ei ole näkemässä.

Ohis

Sinulla menee nyt puurot ja vellit sekaisin. Pieni ruma sana ei ole millään mittarilla raivoamista tai verrattavissa silmittömään riehumiseen, johon kuuluu tavaroiden rikkomista. 

Mutta pointti onkin siinä, mitä se sinunkaan käytös sen paremmin "auttaa" tilanteessa? Eikö jokainen sana kumpua mielestäsi jostain "tarpeesta"? Miksi sinulle tulee tarve sanoa jotain? Mitä hyötyä siitä on? Eihän se mitään muuta tai auta. Eikö olisi parempi olla aina tyyni ja käyttäytyä sivistyneesti.

Me ihmiset ollaan inhimillisiä olentoja.

Hannu Lauerma sanoi joskus hyvin, jotenkin näin, että ihmiset eivät OPI VÄKIVALTAISEKSI, vaan päinvastoin: väkivallasta pitää oppia pois. Lapsen ensireaktio hermostuessa on lyöminen tai repiminen tai töniminen, kun hän haluaa jotain eikä ole vielä oppinut verbaalisesti ilmaisemaan itseään.

Aggressiivisuus on osa meitä. Toki ei sen varjolla saa mitä tahansa tehdä ja seuraukset on kannettava teoistaan

Puhu vain omasta puolestasi. Ei kaikilla ole tarvetta riehua, vaikka sinulla on. 

Aggressiivisuus ei ole synonyymi riehumiselle. Ja joskus impulsiivinen ulospäin näkyvä reaktio voi olla harmittomampi kuin hiljainen, sisäänpäin kääntynyt, jolla tehdään tuhoja yhtä lailla

Itsestäni en ole puhunut mitään. Saat spekuloida ihan vapaasti, se ei minua häiritse.

Eikä tunteiden patoaminen tai kieltäminen ole ainoa vaihtoehto riehumiselle. Kuten tässä on moni jo sanonut, aikuinen ihminen käsittelee tunteensa, ei pura niitä riehumalla tai välttele niitä.

Mutta mitä se käsitteleminen sitten tarkoittaa?

Ja miksei kerrankin voisi purkaa tunnepatoutumiaan heittämällä kahvikupin seinään?

Kuitenkin ne patoutumat saattavat rikkoa ihmisen. 

Siksi, ettei tuollainen ole tervettä eikä ne patoumat minnekään poistu, vaikka kuinka heittelet. Tunteet pitää käsitellä, tavaroiden rikkominen ei ole käsittelyä. 

Eivät tunteet katoa mihinkään käsittelemällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HIenosti taas tuomitaan täällä kaikki joskus napsahtaneet. On ihan eri asia olla jatkuvasti aggressiivinen riehuja kuin että kerran elämässä palaa pinna ja pahasti. 

Olen rauhallinen ja järjissäni oleva korkeakoulutettu ihminen, mutta kun ex-puolisoni jäi kiinni pettämisestä, yllätin itseni (ja ex-puolison) tuhoamalla astioita ja vähän muutakin. Väittäisin, että melkein kuka tahansa meistä voi reagoida näin rajusti kun tarpeeksi kova tilanne tulee eteen. Siinä ei muutaman juomalasin tai yhtään minkään muunkaan esineen rikkoutuminen harmita kun elämältä vedetään matto alta. Eläimellisen raivon tunteminen on todella erikoinen kokemus. 

Ja ei, en todellakaan ole raivonnut samalla tavalla tämän jälkeen enkä usko että niin tulee tapahtumaankaan. 

Minuakin on petetty, mutta ei tullut mieleenkään heitellä tavaroita silloin. Koen kummallisena, jos aikuiselle tulee tuollaisia tarpeita. Kun ei se riehuminen mitään muuta tai auta. 

Voi ääliö sun kanssas taas... En kyllä usko, ettekö sinäkin lipsahtaisi silloin tällöin. Varmaaan pääse pieni ruma sana edes, kun kukaan ei ole näkemässä.

Ohis

Sinulla menee nyt puurot ja vellit sekaisin. Pieni ruma sana ei ole millään mittarilla raivoamista tai verrattavissa silmittömään riehumiseen, johon kuuluu tavaroiden rikkomista. 

Mutta pointti onkin siinä, mitä se sinunkaan käytös sen paremmin "auttaa" tilanteessa? Eikö jokainen sana kumpua mielestäsi jostain "tarpeesta"? Miksi sinulle tulee tarve sanoa jotain? Mitä hyötyä siitä on? Eihän se mitään muuta tai auta. Eikö olisi parempi olla aina tyyni ja käyttäytyä sivistyneesti.

Me ihmiset ollaan inhimillisiä olentoja.

Hannu Lauerma sanoi joskus hyvin, jotenkin näin, että ihmiset eivät OPI VÄKIVALTAISEKSI, vaan päinvastoin: väkivallasta pitää oppia pois. Lapsen ensireaktio hermostuessa on lyöminen tai repiminen tai töniminen, kun hän haluaa jotain eikä ole vielä oppinut verbaalisesti ilmaisemaan itseään.

Aggressiivisuus on osa meitä. Toki ei sen varjolla saa mitä tahansa tehdä ja seuraukset on kannettava teoistaan

Et sitten sen vertaa käsitä, että tunteminen on eri asia kuin tekeminen. Jälkimmäistä aikuinen voi kontrolloida. Siksi tavaroiden rikkominen ei ole normaalia, vaan merkki ongelmista, joihin tarvitaan apua. 

Äläpä sinä kerro minulle mitä käsitän ja mitä en. Kysy mielummin, jos askarruttaa. Olen samaa mieltä: tavaroiden rikkominen ei ole normaalia ja ihminen saattaa tarvita apua. Riippuu tilanteesta.

Sen ymmärrän myös, että jos ihminen joutuu äärimmilleen, monet sinänsä normaalit ihmiset saattavat reagoida hyvin epänormaalillakin tavalla. Äärimmäiset tragediat voivat ravistella ihmistä tavalla, joka ei ole ennakoitavissa.

Itse en esim. ole koskaan parisuhteesta eronnut, eikä minua ole koskaan petetty (tietääkseni). Olen aina ollut samassa, vakaassa suhteessa. Mutta olen vierestä joutunut seuraamaaan, miten esim. erot, varsinkin pettämisestä johtuvat, ovat saaneet vahvankin ihmisen palasiksi. Selvästi se voi saada ihmisen käyttäytymään hyvin poikkeavalla tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HIenosti taas tuomitaan täällä kaikki joskus napsahtaneet. On ihan eri asia olla jatkuvasti aggressiivinen riehuja kuin että kerran elämässä palaa pinna ja pahasti. 

Olen rauhallinen ja järjissäni oleva korkeakoulutettu ihminen, mutta kun ex-puolisoni jäi kiinni pettämisestä, yllätin itseni (ja ex-puolison) tuhoamalla astioita ja vähän muutakin. Väittäisin, että melkein kuka tahansa meistä voi reagoida näin rajusti kun tarpeeksi kova tilanne tulee eteen. Siinä ei muutaman juomalasin tai yhtään minkään muunkaan esineen rikkoutuminen harmita kun elämältä vedetään matto alta. Eläimellisen raivon tunteminen on todella erikoinen kokemus. 

Ja ei, en todellakaan ole raivonnut samalla tavalla tämän jälkeen enkä usko että niin tulee tapahtumaankaan. 

Minuakin on petetty, mutta ei tullut mieleenkään heitellä tavaroita silloin. Koen kummallisena, jos aikuiselle tulee tuollaisia tarpeita. Kun ei se riehuminen mitään muuta tai auta. 

Voi ääliö sun kanssas taas... En kyllä usko, ettekö sinäkin lipsahtaisi silloin tällöin. Varmaaan pääse pieni ruma sana edes, kun kukaan ei ole näkemässä.

Ohis

Sinulla menee nyt puurot ja vellit sekaisin. Pieni ruma sana ei ole millään mittarilla raivoamista tai verrattavissa silmittömään riehumiseen, johon kuuluu tavaroiden rikkomista. 

Mutta pointti onkin siinä, mitä se sinunkaan käytös sen paremmin "auttaa" tilanteessa? Eikö jokainen sana kumpua mielestäsi jostain "tarpeesta"? Miksi sinulle tulee tarve sanoa jotain? Mitä hyötyä siitä on? Eihän se mitään muuta tai auta. Eikö olisi parempi olla aina tyyni ja käyttäytyä sivistyneesti.

Me ihmiset ollaan inhimillisiä olentoja.

Hannu Lauerma sanoi joskus hyvin, jotenkin näin, että ihmiset eivät OPI VÄKIVALTAISEKSI, vaan päinvastoin: väkivallasta pitää oppia pois. Lapsen ensireaktio hermostuessa on lyöminen tai repiminen tai töniminen, kun hän haluaa jotain eikä ole vielä oppinut verbaalisesti ilmaisemaan itseään.

Aggressiivisuus on osa meitä. Toki ei sen varjolla saa mitä tahansa tehdä ja seuraukset on kannettava teoistaan

Puhu vain omasta puolestasi. Ei kaikilla ole tarvetta riehua, vaikka sinulla on. 

Aggressiivisuus ei ole synonyymi riehumiselle. Ja joskus impulsiivinen ulospäin näkyvä reaktio voi olla harmittomampi kuin hiljainen, sisäänpäin kääntynyt, jolla tehdään tuhoja yhtä lailla

Itsestäni en ole puhunut mitään. Saat spekuloida ihan vapaasti, se ei minua häiritse.

Eikä tunteiden patoaminen tai kieltäminen ole ainoa vaihtoehto riehumiselle. Kuten tässä on moni jo sanonut, aikuinen ihminen käsittelee tunteensa, ei pura niitä riehumalla tai välttele niitä.

Mutta mitä se käsitteleminen sitten tarkoittaa?

Ja miksei kerrankin voisi purkaa tunnepatoutumiaan heittämällä kahvikupin seinään?

Kuitenkin ne patoutumat saattavat rikkoa ihmisen. 

Siksi, ettei tuollainen ole tervettä eikä ne patoumat minnekään poistu, vaikka kuinka heittelet. Tunteet pitää käsitellä, tavaroiden rikkominen ei ole käsittelyä. 

Eivät tunteet katoa mihinkään käsittelemällä.

Mutta katoaa, kun heität vähän tavaroita seiniin? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HIenosti taas tuomitaan täällä kaikki joskus napsahtaneet. On ihan eri asia olla jatkuvasti aggressiivinen riehuja kuin että kerran elämässä palaa pinna ja pahasti. 

Olen rauhallinen ja järjissäni oleva korkeakoulutettu ihminen, mutta kun ex-puolisoni jäi kiinni pettämisestä, yllätin itseni (ja ex-puolison) tuhoamalla astioita ja vähän muutakin. Väittäisin, että melkein kuka tahansa meistä voi reagoida näin rajusti kun tarpeeksi kova tilanne tulee eteen. Siinä ei muutaman juomalasin tai yhtään minkään muunkaan esineen rikkoutuminen harmita kun elämältä vedetään matto alta. Eläimellisen raivon tunteminen on todella erikoinen kokemus. 

Ja ei, en todellakaan ole raivonnut samalla tavalla tämän jälkeen enkä usko että niin tulee tapahtumaankaan. 

Minuakin on petetty, mutta ei tullut mieleenkään heitellä tavaroita silloin. Koen kummallisena, jos aikuiselle tulee tuollaisia tarpeita. Kun ei se riehuminen mitään muuta tai auta. 

Voi ääliö sun kanssas taas... En kyllä usko, ettekö sinäkin lipsahtaisi silloin tällöin. Varmaaan pääse pieni ruma sana edes, kun kukaan ei ole näkemässä.

Ohis

Sinulla menee nyt puurot ja vellit sekaisin. Pieni ruma sana ei ole millään mittarilla raivoamista tai verrattavissa silmittömään riehumiseen, johon kuuluu tavaroiden rikkomista. 

Mutta pointti onkin siinä, mitä se sinunkaan käytös sen paremmin "auttaa" tilanteessa? Eikö jokainen sana kumpua mielestäsi jostain "tarpeesta"? Miksi sinulle tulee tarve sanoa jotain? Mitä hyötyä siitä on? Eihän se mitään muuta tai auta. Eikö olisi parempi olla aina tyyni ja käyttäytyä sivistyneesti.

Me ihmiset ollaan inhimillisiä olentoja.

Hannu Lauerma sanoi joskus hyvin, jotenkin näin, että ihmiset eivät OPI VÄKIVALTAISEKSI, vaan päinvastoin: väkivallasta pitää oppia pois. Lapsen ensireaktio hermostuessa on lyöminen tai repiminen tai töniminen, kun hän haluaa jotain eikä ole vielä oppinut verbaalisesti ilmaisemaan itseään.

Aggressiivisuus on osa meitä. Toki ei sen varjolla saa mitä tahansa tehdä ja seuraukset on kannettava teoistaan

Puhu vain omasta puolestasi. Ei kaikilla ole tarvetta riehua, vaikka sinulla on. 

Aggressiivisuus ei ole synonyymi riehumiselle. Ja joskus impulsiivinen ulospäin näkyvä reaktio voi olla harmittomampi kuin hiljainen, sisäänpäin kääntynyt, jolla tehdään tuhoja yhtä lailla

Itsestäni en ole puhunut mitään. Saat spekuloida ihan vapaasti, se ei minua häiritse.

Eikä tunteiden patoaminen tai kieltäminen ole ainoa vaihtoehto riehumiselle. Kuten tässä on moni jo sanonut, aikuinen ihminen käsittelee tunteensa, ei pura niitä riehumalla tai välttele niitä.

Mutta mitä se käsitteleminen sitten tarkoittaa?

Lue ja opi. Aiheesta on todella paljon kirjallisuutta. 

Kysyjä varmaan tarkoitti kysymyksellään sitä, että mitä hänen lainaamansa viestin kirjoittaja sillä tarkoittaa.

Mitä väliä sillä on? Kyse ei ole mielipiteestä, vaan ihan yleisestä asiasta, jonka ihminen useimmiten oppii viimeistään kouluiässä. 

Kyllä pidän jonkin sortin hulluna. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HIenosti taas tuomitaan täällä kaikki joskus napsahtaneet. On ihan eri asia olla jatkuvasti aggressiivinen riehuja kuin että kerran elämässä palaa pinna ja pahasti. 

Olen rauhallinen ja järjissäni oleva korkeakoulutettu ihminen, mutta kun ex-puolisoni jäi kiinni pettämisestä, yllätin itseni (ja ex-puolison) tuhoamalla astioita ja vähän muutakin. Väittäisin, että melkein kuka tahansa meistä voi reagoida näin rajusti kun tarpeeksi kova tilanne tulee eteen. Siinä ei muutaman juomalasin tai yhtään minkään muunkaan esineen rikkoutuminen harmita kun elämältä vedetään matto alta. Eläimellisen raivon tunteminen on todella erikoinen kokemus. 

Ja ei, en todellakaan ole raivonnut samalla tavalla tämän jälkeen enkä usko että niin tulee tapahtumaankaan. 

Minuakin on petetty, mutta ei tullut mieleenkään heitellä tavaroita silloin. Koen kummallisena, jos aikuiselle tulee tuollaisia tarpeita. Kun ei se riehuminen mitään muuta tai auta. 

Voi ääliö sun kanssas taas... En kyllä usko, ettekö sinäkin lipsahtaisi silloin tällöin. Varmaaan pääse pieni ruma sana edes, kun kukaan ei ole näkemässä.

Ohis

Sinulla menee nyt puurot ja vellit sekaisin. Pieni ruma sana ei ole millään mittarilla raivoamista tai verrattavissa silmittömään riehumiseen, johon kuuluu tavaroiden rikkomista. 

Mutta pointti onkin siinä, mitä se sinunkaan käytös sen paremmin "auttaa" tilanteessa? Eikö jokainen sana kumpua mielestäsi jostain "tarpeesta"? Miksi sinulle tulee tarve sanoa jotain? Mitä hyötyä siitä on? Eihän se mitään muuta tai auta. Eikö olisi parempi olla aina tyyni ja käyttäytyä sivistyneesti.

Me ihmiset ollaan inhimillisiä olentoja.

Hannu Lauerma sanoi joskus hyvin, jotenkin näin, että ihmiset eivät OPI VÄKIVALTAISEKSI, vaan päinvastoin: väkivallasta pitää oppia pois. Lapsen ensireaktio hermostuessa on lyöminen tai repiminen tai töniminen, kun hän haluaa jotain eikä ole vielä oppinut verbaalisesti ilmaisemaan itseään.

Aggressiivisuus on osa meitä. Toki ei sen varjolla saa mitä tahansa tehdä ja seuraukset on kannettava teoistaan

Puhu vain omasta puolestasi. Ei kaikilla ole tarvetta riehua, vaikka sinulla on. 

Aggressiivisuus ei ole synonyymi riehumiselle. Ja joskus impulsiivinen ulospäin näkyvä reaktio voi olla harmittomampi kuin hiljainen, sisäänpäin kääntynyt, jolla tehdään tuhoja yhtä lailla

Itsestäni en ole puhunut mitään. Saat spekuloida ihan vapaasti, se ei minua häiritse.

Eikä tunteiden patoaminen tai kieltäminen ole ainoa vaihtoehto riehumiselle. Kuten tässä on moni jo sanonut, aikuinen ihminen käsittelee tunteensa, ei pura niitä riehumalla tai välttele niitä.

Mutta mitä se käsitteleminen sitten tarkoittaa?

Ja miksei kerrankin voisi purkaa tunnepatoutumiaan heittämällä kahvikupin seinään?

Kuitenkin ne patoutumat saattavat rikkoa ihmisen. 

Siksi, ettei tuollainen ole tervettä eikä ne patoumat minnekään poistu, vaikka kuinka heittelet. Tunteet pitää käsitellä, tavaroiden rikkominen ei ole käsittelyä. 

Eivät tunteet katoa mihinkään käsittelemällä.

Ei niin. Tunteiden ei ole tarkoituskaan kadota. Tunteet kun ovat väistämätön osa ihmiselämää. Mutta käsittelemällä tunteita opit toimimaan niin, että sinun tunteistasi ei missään tilanteessa koidu vahinkoa muille ihmisille tai kenenkään omaisuudelle.