Pidätkö ihmistä, joka suuttuessaan raivoaa ja rikkoo tavaroita, hulluna?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen raivopuuskassa heittänyt kattilallisen bataattikeittoa vessapöntöstä alas. Silpunnut paperia, siivonnut raivoisasti. Kerran heitin puolisoni paidan ikkunasta ja huusin hänelle ikkunasta. Mutta pyydän anteeksi ja tiedän milloin menee yli. Suutuspäissäni myös paiskon vähän tavaroita ja kävelen kovaa.

En kyllä anteeksi pyynnöllä tuollaista kuittasi. Lähtisin ja kauas, jos olisin puolisosi. 

Eihän noissa ole edes tapahtunut mitään peruuttamatonta vahinkoa. Jos paita heitetään ikkunasta, se ei mene edes rikki. Korkeintaan likaantuu, jos laskeutuu kuralätäkköön tms.

Joo, kannattaa ehdottomasti jäädä odottamaan sitä peruuttamatonta vahinkoa eikä lähteä kun vielä voi sen omin jaloin tehdä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ollaanpa täälä tänään täydellisiä, mä toivon et muistatte et te ette ole hirviöitä sitten kun elämä tuo tullessaan jotain mikä ehkä testais sitä teidänkin sietokykyä. <3

Sellaista asiaa ei ole olemassa, joka saisi normaalin aikuisen ihmisen rikkomaan tahallaan tavaroita. Sellainen käytös on pikkulasten tai tunne-elämältään häiriintyneiden ihmisten toimintaa. 

Voi olla, että monikin tuntemasi ihminen, jota pidät normaalina, on rikkonut tahallaan tavaroita. Ehkä et vain ole ollut näkemässä.

Tämäpä se on. Varmaan suurin osa ihmisistä käyttäytyy kotonaan ihan eri tavoin kuin työpaikalla tai muissa sosiaalisissa riennoissa.

Tietysti. Sehän on ihan normaalia, että on eri rooleja eri tilanteissa. Mutta edelleenkään se ei ole normaalia, että rikkoo tavaroita tahallaan ja raivoaa kuin uhmaikäinen. 

Mitä itse teet silloin kun raivostut?

Olen eri, mutta en ole tainnut koskaan raivostua. Sanon napakasti, jos on aihetta sanoa jotain, mutta ei ole koskaan ollut tarvetta raivostua mistään. 

No sitten olet luonteeltasi erittäin tasainen ja rauhallinen. Läheskään kaikki normaalit ihmiset eivät ole sellaisia.

Minä olen kaikkea muuta kuin tasainen ja rauhallinen, mutta en silti raivoa ja riko tavaroita. Se nyt vaan ei ole normaalia, vaikka sinulla on kumma pakkomielle yrittää normalisoida sitä. 

Jos et missään tilanteessa raivostu, niin pitäisin sitä kyllä poikkeuksellisen tasaisena luonteena. Eri asia tietysti on, mitä sitten raivostuessaan tekee.

Nyt ei puhutakaan raivostumisesta, vaan raivoamisesta. Kaksi eri asiaa. Ensimmäinen normaalia, jälkimmäinen ei. 

Kyllä tuossa äsken puhuttiin raivostumisesta, jos luet tarkemmin.

Tässä sinulle luettavaksi ketjun otsikko:

Pidätkö ihmistä, joka suuttuessaan raivoaa ja rikkoo tavaroita, hulluna?

Noissa kyseisissä viesteissä vastattiin aiempiin viesteihin, joissa puhuttiin raivostumisesta, ei ketjun aloitukseen.

Ja minä puhuin raivoamisesta eli ketjun aiheesta. Älä lainaa kirjoitustani, jos haluat puhua jostain muusta kuin mistä minä puhun. 

t. lainaamasi

Miksi sitten itse lainasit kirjoitusta, jossa puhuttiin eri asiasta?

En lainannut. Opettele lukemaan. Ihan alusta asti. 

Kyllähän siinä lainaamassasi viestissä puhuttiin raivostumisesta. Viestin sisältönä oli nimenomaan se, että aiemmassa viestissäkin puhuttiin raivostumisesta.

Voitko jo lopettaa jankkaamisen, kun et selkeästi ymmärrä, että keskustelu elää eikä jumita koko aikaa samassa asiassa?

t. eri

Minusta toinenkin osapuoli jankkaa. Siis jos nyt oletetaan, että tuossa keskustelussa on vain kaksi osanottajaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ollaanpa täälä tänään täydellisiä, mä toivon et muistatte et te ette ole hirviöitä sitten kun elämä tuo tullessaan jotain mikä ehkä testais sitä teidänkin sietokykyä. <3

Sellaista asiaa ei ole olemassa, joka saisi normaalin aikuisen ihmisen rikkomaan tahallaan tavaroita. Sellainen käytös on pikkulasten tai tunne-elämältään häiriintyneiden ihmisten toimintaa. 

Voi olla, että monikin tuntemasi ihminen, jota pidät normaalina, on rikkonut tahallaan tavaroita. Ehkä et vain ole ollut näkemässä.

Tämäpä se on. Varmaan suurin osa ihmisistä käyttäytyy kotonaan ihan eri tavoin kuin työpaikalla tai muissa sosiaalisissa riennoissa.

Tietysti. Sehän on ihan normaalia, että on eri rooleja eri tilanteissa. Mutta edelleenkään se ei ole normaalia, että rikkoo tavaroita tahallaan ja raivoaa kuin uhmaikäinen. 

Mitä itse teet silloin kun raivostut?

Olen eri, mutta en ole tainnut koskaan raivostua. Sanon napakasti, jos on aihetta sanoa jotain, mutta ei ole koskaan ollut tarvetta raivostua mistään. 

No sitten olet luonteeltasi erittäin tasainen ja rauhallinen. Läheskään kaikki normaalit ihmiset eivät ole sellaisia.

Minä olen kaikkea muuta kuin tasainen ja rauhallinen, mutta en silti raivoa ja riko tavaroita. Se nyt vaan ei ole normaalia, vaikka sinulla on kumma pakkomielle yrittää normalisoida sitä. 

Jos et missään tilanteessa raivostu, niin pitäisin sitä kyllä poikkeuksellisen tasaisena luonteena. Eri asia tietysti on, mitä sitten raivostuessaan tekee.

Nyt ei puhutakaan raivostumisesta, vaan raivoamisesta. Kaksi eri asiaa. Ensimmäinen normaalia, jälkimmäinen ei. 

Kyllä tuossa äsken puhuttiin raivostumisesta, jos luet tarkemmin.

Tässä sinulle luettavaksi ketjun otsikko:

Pidätkö ihmistä, joka suuttuessaan raivoaa ja rikkoo tavaroita, hulluna?

Noissa kyseisissä viesteissä vastattiin aiempiin viesteihin, joissa puhuttiin raivostumisesta, ei ketjun aloitukseen.

Ja minä puhuin raivoamisesta eli ketjun aiheesta. Älä lainaa kirjoitustani, jos haluat puhua jostain muusta kuin mistä minä puhun. 

t. lainaamasi

Miksi sitten itse lainasit kirjoitusta, jossa puhuttiin eri asiasta?

En lainannut. Opettele lukemaan. Ihan alusta asti. 

Kyllähän siinä lainaamassasi viestissä puhuttiin raivostumisesta. Viestin sisältönä oli nimenomaan se, että aiemmassa viestissäkin puhuttiin raivostumisesta.

Voitko jo lopettaa jankkaamisen, kun et selkeästi ymmärrä, että keskustelu elää eikä jumita koko aikaa samassa asiassa?

t. eri

Minusta toinenkin osapuoli jankkaa. Siis jos nyt oletetaan, että tuossa keskustelussa on vain kaksi osanottajaa.

Ruvetaanko nyt siis jankkaamaan jankaamisesta? Sehän se vasta hauskaa on. Eikun...

Mun mieheltä ihan normaalia touhua kovassa kännissä hajottaa jotain, jos ollaan kotona kahdestaan ja vähänkin satun sanomaan jotain negatiivista hänen vanhemmistaan tai sisaruksistaan. Nykyään osaan jo paremmin pitää rehelliset mielipiteeni hänen sukulaisistaan omana tietonani, myös päissäni. Tai ehkä kaikki on sanottu jo, tarpeeksi moneen kertaan.

Riippuu varmaan tilanteesta ja siitä, miksi hän niin tekee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ollaanpa täälä tänään täydellisiä, mä toivon et muistatte et te ette ole hirviöitä sitten kun elämä tuo tullessaan jotain mikä ehkä testais sitä teidänkin sietokykyä. <3

Sellaista asiaa ei ole olemassa, joka saisi normaalin aikuisen ihmisen rikkomaan tahallaan tavaroita. Sellainen käytös on pikkulasten tai tunne-elämältään häiriintyneiden ihmisten toimintaa. 

Voi olla, että monikin tuntemasi ihminen, jota pidät normaalina, on rikkonut tahallaan tavaroita. Ehkä et vain ole ollut näkemässä.

Tämäpä se on. Varmaan suurin osa ihmisistä käyttäytyy kotonaan ihan eri tavoin kuin työpaikalla tai muissa sosiaalisissa riennoissa.

Tietysti. Sehän on ihan normaalia, että on eri rooleja eri tilanteissa. Mutta edelleenkään se ei ole normaalia, että rikkoo tavaroita tahallaan ja raivoaa kuin uhmaikäinen. 

Mitä itse teet silloin kun raivostut?

Olen eri, mutta en ole tainnut koskaan raivostua. Sanon napakasti, jos on aihetta sanoa jotain, mutta ei ole koskaan ollut tarvetta raivostua mistään. 

No sitten olet luonteeltasi erittäin tasainen ja rauhallinen. Läheskään kaikki normaalit ihmiset eivät ole sellaisia.

Minä olen kaikkea muuta kuin tasainen ja rauhallinen, mutta en silti raivoa ja riko tavaroita. Se nyt vaan ei ole normaalia, vaikka sinulla on kumma pakkomielle yrittää normalisoida sitä. 

Jos et missään tilanteessa raivostu, niin pitäisin sitä kyllä poikkeuksellisen tasaisena luonteena. Eri asia tietysti on, mitä sitten raivostuessaan tekee.

Nyt ei puhutakaan raivostumisesta, vaan raivoamisesta. Kaksi eri asiaa. Ensimmäinen normaalia, jälkimmäinen ei. 

Kyllä tuossa äsken puhuttiin raivostumisesta, jos luet tarkemmin.

Tässä sinulle luettavaksi ketjun otsikko:

Pidätkö ihmistä, joka suuttuessaan raivoaa ja rikkoo tavaroita, hulluna?

Noissa kyseisissä viesteissä vastattiin aiempiin viesteihin, joissa puhuttiin raivostumisesta, ei ketjun aloitukseen.

Ja minä puhuin raivoamisesta eli ketjun aiheesta. Älä lainaa kirjoitustani, jos haluat puhua jostain muusta kuin mistä minä puhun. 

t. lainaamasi

Miksi sitten itse lainasit kirjoitusta, jossa puhuttiin eri asiasta?

En lainannut. Opettele lukemaan. Ihan alusta asti. 

Kyllähän siinä lainaamassasi viestissä puhuttiin raivostumisesta. Viestin sisältönä oli nimenomaan se, että aiemmassa viestissäkin puhuttiin raivostumisesta.

Voitko jo lopettaa jankkaamisen, kun et selkeästi ymmärrä, että keskustelu elää eikä jumita koko aikaa samassa asiassa?

t. eri

Minusta toinenkin osapuoli jankkaa. Siis jos nyt oletetaan, että tuossa keskustelussa on vain kaksi osanottajaa.

Perus vauvapalsta paskaa.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu varmaan tilanteesta ja siitä, miksi hän niin tekee.

Mikä on sinusta perusteltu syy raivota ja rikkoa tavaroita? Itse en keksi yhtään sellaista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen raivopuuskassa heittänyt kattilallisen bataattikeittoa vessapöntöstä alas. Silpunnut paperia, siivonnut raivoisasti. Kerran heitin puolisoni paidan ikkunasta ja huusin hänelle ikkunasta. Mutta pyydän anteeksi ja tiedän milloin menee yli. Suutuspäissäni myös paiskon vähän tavaroita ja kävelen kovaa.

Kuulostat vähän hullulta. 

Ihan normaalia. Minäkin olen heittänyt ruokaa vessanpyttyyn, kun miehellä oli siitä jotain valittamista

-sivusta

En haluaisi olla tekemisissä tuollaisen sekopään kanssa!

Ei ole hullu, mutta en katselisi elämässäni kumppania, jolla on noin heikko hallinta. Lapset, jotka vasta kehittyvät ja opettelevat tunteiden säätelyä, heittelevät tavaroita. Eivät aikuiset ihmiset. Jos tuntuu, että hallinta pettää helposti, aikuinen ja vastuullinen ihminen hakee siihen apua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HIenosti taas tuomitaan täällä kaikki joskus napsahtaneet. On ihan eri asia olla jatkuvasti aggressiivinen riehuja kuin että kerran elämässä palaa pinna ja pahasti. 

Olen rauhallinen ja järjissäni oleva korkeakoulutettu ihminen, mutta kun ex-puolisoni jäi kiinni pettämisestä, yllätin itseni (ja ex-puolison) tuhoamalla astioita ja vähän muutakin. Väittäisin, että melkein kuka tahansa meistä voi reagoida näin rajusti kun tarpeeksi kova tilanne tulee eteen. Siinä ei muutaman juomalasin tai yhtään minkään muunkaan esineen rikkoutuminen harmita kun elämältä vedetään matto alta. Eläimellisen raivon tunteminen on todella erikoinen kokemus. 

Ja ei, en todellakaan ole raivonnut samalla tavalla tämän jälkeen enkä usko että niin tulee tapahtumaankaan. 

Minuakin on petetty, mutta ei tullut mieleenkään heitellä tavaroita silloin. Koen kummallisena, jos aikuiselle tulee tuollaisia tarpeita. Kun ei se riehuminen mitään muuta tai auta. 

Voi ääliö sun kanssas taas... En kyllä usko, ettekö sinäkin lipsahtaisi silloin tällöin. Varmaaan pääse pieni ruma sana edes, kun kukaan ei ole näkemässä.

Ohis

Sinulla menee nyt puurot ja vellit sekaisin. Pieni ruma sana ei ole millään mittarilla raivoamista tai verrattavissa silmittömään riehumiseen, johon kuuluu tavaroiden rikkomista. 

Mutta pointti onkin siinä, mitä se sinunkaan käytös sen paremmin "auttaa" tilanteessa? Eikö jokainen sana kumpua mielestäsi jostain "tarpeesta"? Miksi sinulle tulee tarve sanoa jotain? Mitä hyötyä siitä on? Eihän se mitään muuta tai auta. Eikö olisi parempi olla aina tyyni ja käyttäytyä sivistyneesti.

Me ihmiset ollaan inhimillisiä olentoja.

Hannu Lauerma sanoi joskus hyvin, jotenkin näin, että ihmiset eivät OPI VÄKIVALTAISEKSI, vaan päinvastoin: väkivallasta pitää oppia pois. Lapsen ensireaktio hermostuessa on lyöminen tai repiminen tai töniminen, kun hän haluaa jotain eikä ole vielä oppinut verbaalisesti ilmaisemaan itseään.

Aggressiivisuus on osa meitä. Toki ei sen varjolla saa mitä tahansa tehdä ja seuraukset on kannettava teoistaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HIenosti taas tuomitaan täällä kaikki joskus napsahtaneet. On ihan eri asia olla jatkuvasti aggressiivinen riehuja kuin että kerran elämässä palaa pinna ja pahasti. 

Olen rauhallinen ja järjissäni oleva korkeakoulutettu ihminen, mutta kun ex-puolisoni jäi kiinni pettämisestä, yllätin itseni (ja ex-puolison) tuhoamalla astioita ja vähän muutakin. Väittäisin, että melkein kuka tahansa meistä voi reagoida näin rajusti kun tarpeeksi kova tilanne tulee eteen. Siinä ei muutaman juomalasin tai yhtään minkään muunkaan esineen rikkoutuminen harmita kun elämältä vedetään matto alta. Eläimellisen raivon tunteminen on todella erikoinen kokemus. 

Ja ei, en todellakaan ole raivonnut samalla tavalla tämän jälkeen enkä usko että niin tulee tapahtumaankaan. 

Minuakin on petetty, mutta ei tullut mieleenkään heitellä tavaroita silloin. Koen kummallisena, jos aikuiselle tulee tuollaisia tarpeita. Kun ei se riehuminen mitään muuta tai auta. 

Voi ääliö sun kanssas taas... En kyllä usko, ettekö sinäkin lipsahtaisi silloin tällöin. Varmaaan pääse pieni ruma sana edes, kun kukaan ei ole näkemässä.

Ohis

Sinulla menee nyt puurot ja vellit sekaisin. Pieni ruma sana ei ole millään mittarilla raivoamista tai verrattavissa silmittömään riehumiseen, johon kuuluu tavaroiden rikkomista. 

Mutta pointti onkin siinä, mitä se sinunkaan käytös sen paremmin "auttaa" tilanteessa? Eikö jokainen sana kumpua mielestäsi jostain "tarpeesta"? Miksi sinulle tulee tarve sanoa jotain? Mitä hyötyä siitä on? Eihän se mitään muuta tai auta. Eikö olisi parempi olla aina tyyni ja käyttäytyä sivistyneesti.

Me ihmiset ollaan inhimillisiä olentoja.

Hannu Lauerma sanoi joskus hyvin, jotenkin näin, että ihmiset eivät OPI VÄKIVALTAISEKSI, vaan päinvastoin: väkivallasta pitää oppia pois. Lapsen ensireaktio hermostuessa on lyöminen tai repiminen tai töniminen, kun hän haluaa jotain eikä ole vielä oppinut verbaalisesti ilmaisemaan itseään.

Aggressiivisuus on osa meitä. Toki ei sen varjolla saa mitä tahansa tehdä ja seuraukset on kannettava teoistaan

Puhu vain omasta puolestasi. Ei kaikilla ole tarvetta riehua, vaikka sinulla on. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HIenosti taas tuomitaan täällä kaikki joskus napsahtaneet. On ihan eri asia olla jatkuvasti aggressiivinen riehuja kuin että kerran elämässä palaa pinna ja pahasti. 

Olen rauhallinen ja järjissäni oleva korkeakoulutettu ihminen, mutta kun ex-puolisoni jäi kiinni pettämisestä, yllätin itseni (ja ex-puolison) tuhoamalla astioita ja vähän muutakin. Väittäisin, että melkein kuka tahansa meistä voi reagoida näin rajusti kun tarpeeksi kova tilanne tulee eteen. Siinä ei muutaman juomalasin tai yhtään minkään muunkaan esineen rikkoutuminen harmita kun elämältä vedetään matto alta. Eläimellisen raivon tunteminen on todella erikoinen kokemus. 

Ja ei, en todellakaan ole raivonnut samalla tavalla tämän jälkeen enkä usko että niin tulee tapahtumaankaan. 

Minuakin on petetty, mutta ei tullut mieleenkään heitellä tavaroita silloin. Koen kummallisena, jos aikuiselle tulee tuollaisia tarpeita. Kun ei se riehuminen mitään muuta tai auta. 

Voi ääliö sun kanssas taas... En kyllä usko, ettekö sinäkin lipsahtaisi silloin tällöin. Varmaaan pääse pieni ruma sana edes, kun kukaan ei ole näkemässä.

Ohis

Sinulla menee nyt puurot ja vellit sekaisin. Pieni ruma sana ei ole millään mittarilla raivoamista tai verrattavissa silmittömään riehumiseen, johon kuuluu tavaroiden rikkomista. 

Mutta pointti onkin siinä, mitä se sinunkaan käytös sen paremmin "auttaa" tilanteessa? Eikö jokainen sana kumpua mielestäsi jostain "tarpeesta"? Miksi sinulle tulee tarve sanoa jotain? Mitä hyötyä siitä on? Eihän se mitään muuta tai auta. Eikö olisi parempi olla aina tyyni ja käyttäytyä sivistyneesti.

Me ihmiset ollaan inhimillisiä olentoja.

Hannu Lauerma sanoi joskus hyvin, jotenkin näin, että ihmiset eivät OPI VÄKIVALTAISEKSI, vaan päinvastoin: väkivallasta pitää oppia pois. Lapsen ensireaktio hermostuessa on lyöminen tai repiminen tai töniminen, kun hän haluaa jotain eikä ole vielä oppinut verbaalisesti ilmaisemaan itseään.

Aggressiivisuus on osa meitä. Toki ei sen varjolla saa mitä tahansa tehdä ja seuraukset on kannettava teoistaan

Aivan. Pointti onkin siinä, miten toimii, ei se mitä tuntee. Aikuisen ihmisen pitää pystyä nämä erottamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen raivopuuskassa heittänyt kattilallisen bataattikeittoa vessapöntöstä alas. Silpunnut paperia, siivonnut raivoisasti. Kerran heitin puolisoni paidan ikkunasta ja huusin hänelle ikkunasta. Mutta pyydän anteeksi ja tiedän milloin menee yli. Suutuspäissäni myös paiskon vähän tavaroita ja kävelen kovaa.

Kuulostat vähän hullulta. 

Ihan normaalia. Minäkin olen heittänyt ruokaa vessanpyttyyn, kun miehellä oli siitä jotain valittamista

-sivusta

Miksi ihmeessä olet heittänyt ruuat pois, jos itsellesi on maistunut?  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen raivopuuskassa heittänyt kattilallisen bataattikeittoa vessapöntöstä alas. Silpunnut paperia, siivonnut raivoisasti. Kerran heitin puolisoni paidan ikkunasta ja huusin hänelle ikkunasta. Mutta pyydän anteeksi ja tiedän milloin menee yli. Suutuspäissäni myös paiskon vähän tavaroita ja kävelen kovaa.

En kyllä anteeksi pyynnöllä tuollaista kuittasi. Lähtisin ja kauas, jos olisin puolisosi. 

Eihän noissa ole edes tapahtunut mitään peruuttamatonta vahinkoa. Jos paita heitetään ikkunasta, se ei mene edes rikki. Korkeintaan likaantuu, jos laskeutuu kuralätäkköön tms.

No mikä järki heittää edes sitä paitaa ikkunsata ulos? En voi käsittää miksi tuollaista pitää tehdä? 

Luojan kiitos etten ole tuollainen mielipuolinen tavaroiden rikkoja. Hullujen hommaa on kyllä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HIenosti taas tuomitaan täällä kaikki joskus napsahtaneet. On ihan eri asia olla jatkuvasti aggressiivinen riehuja kuin että kerran elämässä palaa pinna ja pahasti. 

Olen rauhallinen ja järjissäni oleva korkeakoulutettu ihminen, mutta kun ex-puolisoni jäi kiinni pettämisestä, yllätin itseni (ja ex-puolison) tuhoamalla astioita ja vähän muutakin. Väittäisin, että melkein kuka tahansa meistä voi reagoida näin rajusti kun tarpeeksi kova tilanne tulee eteen. Siinä ei muutaman juomalasin tai yhtään minkään muunkaan esineen rikkoutuminen harmita kun elämältä vedetään matto alta. Eläimellisen raivon tunteminen on todella erikoinen kokemus. 

Ja ei, en todellakaan ole raivonnut samalla tavalla tämän jälkeen enkä usko että niin tulee tapahtumaankaan. 

Minuakin on petetty, mutta ei tullut mieleenkään heitellä tavaroita silloin. Koen kummallisena, jos aikuiselle tulee tuollaisia tarpeita. Kun ei se riehuminen mitään muuta tai auta. 

Voi ääliö sun kanssas taas... En kyllä usko, ettekö sinäkin lipsahtaisi silloin tällöin. Varmaaan pääse pieni ruma sana edes, kun kukaan ei ole näkemässä.

Ohis

Sinulla menee nyt puurot ja vellit sekaisin. Pieni ruma sana ei ole millään mittarilla raivoamista tai verrattavissa silmittömään riehumiseen, johon kuuluu tavaroiden rikkomista. 

Mutta pointti onkin siinä, mitä se sinunkaan käytös sen paremmin "auttaa" tilanteessa? Eikö jokainen sana kumpua mielestäsi jostain "tarpeesta"? Miksi sinulle tulee tarve sanoa jotain? Mitä hyötyä siitä on? Eihän se mitään muuta tai auta. Eikö olisi parempi olla aina tyyni ja käyttäytyä sivistyneesti.

Me ihmiset ollaan inhimillisiä olentoja.

Hannu Lauerma sanoi joskus hyvin, jotenkin näin, että ihmiset eivät OPI VÄKIVALTAISEKSI, vaan päinvastoin: väkivallasta pitää oppia pois. Lapsen ensireaktio hermostuessa on lyöminen tai repiminen tai töniminen, kun hän haluaa jotain eikä ole vielä oppinut verbaalisesti ilmaisemaan itseään.

Aggressiivisuus on osa meitä. Toki ei sen varjolla saa mitä tahansa tehdä ja seuraukset on kannettava teoistaan

Puhu vain omasta puolestasi. Ei kaikilla ole tarvetta riehua, vaikka sinulla on. 

Aggressiivisuus ei ole synonyymi riehumiselle. Ja joskus impulsiivinen ulospäin näkyvä reaktio voi olla harmittomampi kuin hiljainen, sisäänpäin kääntynyt, jolla tehdään tuhoja yhtä lailla

Itsestäni en ole puhunut mitään. Saat spekuloida ihan vapaasti, se ei minua häiritse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HIenosti taas tuomitaan täällä kaikki joskus napsahtaneet. On ihan eri asia olla jatkuvasti aggressiivinen riehuja kuin että kerran elämässä palaa pinna ja pahasti. 

Olen rauhallinen ja järjissäni oleva korkeakoulutettu ihminen, mutta kun ex-puolisoni jäi kiinni pettämisestä, yllätin itseni (ja ex-puolison) tuhoamalla astioita ja vähän muutakin. Väittäisin, että melkein kuka tahansa meistä voi reagoida näin rajusti kun tarpeeksi kova tilanne tulee eteen. Siinä ei muutaman juomalasin tai yhtään minkään muunkaan esineen rikkoutuminen harmita kun elämältä vedetään matto alta. Eläimellisen raivon tunteminen on todella erikoinen kokemus. 

Ja ei, en todellakaan ole raivonnut samalla tavalla tämän jälkeen enkä usko että niin tulee tapahtumaankaan. 

Minuakin on petetty, mutta ei tullut mieleenkään heitellä tavaroita silloin. Koen kummallisena, jos aikuiselle tulee tuollaisia tarpeita. Kun ei se riehuminen mitään muuta tai auta. 

Voi ääliö sun kanssas taas... En kyllä usko, ettekö sinäkin lipsahtaisi silloin tällöin. Varmaaan pääse pieni ruma sana edes, kun kukaan ei ole näkemässä.

Ohis

Sinulla menee nyt puurot ja vellit sekaisin. Pieni ruma sana ei ole millään mittarilla raivoamista tai verrattavissa silmittömään riehumiseen, johon kuuluu tavaroiden rikkomista. 

Mutta pointti onkin siinä, mitä se sinunkaan käytös sen paremmin "auttaa" tilanteessa? Eikö jokainen sana kumpua mielestäsi jostain "tarpeesta"? Miksi sinulle tulee tarve sanoa jotain? Mitä hyötyä siitä on? Eihän se mitään muuta tai auta. Eikö olisi parempi olla aina tyyni ja käyttäytyä sivistyneesti.

Me ihmiset ollaan inhimillisiä olentoja.

Hannu Lauerma sanoi joskus hyvin, jotenkin näin, että ihmiset eivät OPI VÄKIVALTAISEKSI, vaan päinvastoin: väkivallasta pitää oppia pois. Lapsen ensireaktio hermostuessa on lyöminen tai repiminen tai töniminen, kun hän haluaa jotain eikä ole vielä oppinut verbaalisesti ilmaisemaan itseään.

Aggressiivisuus on osa meitä. Toki ei sen varjolla saa mitä tahansa tehdä ja seuraukset on kannettava teoistaan

Et sitten sen vertaa käsitä, että tunteminen on eri asia kuin tekeminen. Jälkimmäistä aikuinen voi kontrolloida. Siksi tavaroiden rikkominen ei ole normaalia, vaan merkki ongelmista, joihin tarvitaan apua. 

En pidä hulluna, vaan ihmisenä, joka on täysin kykenemätön kontrolloimaan käytöstään kuten kehittynyt aikuinen (olettaen siis, että apn tapauksessa puhutaan aikuisesta) ja ilmaisemaan muilla tavoilla negatiivisia tunteitaan.

Ei hullu, mutta jotain on pahasti vialla tunne-elämän säätelyssä ja impulssikontrollissa..

Noin käyttäytyy pikkulapsi, joka ei saa haluamaansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HIenosti taas tuomitaan täällä kaikki joskus napsahtaneet. On ihan eri asia olla jatkuvasti aggressiivinen riehuja kuin että kerran elämässä palaa pinna ja pahasti. 

Olen rauhallinen ja järjissäni oleva korkeakoulutettu ihminen, mutta kun ex-puolisoni jäi kiinni pettämisestä, yllätin itseni (ja ex-puolison) tuhoamalla astioita ja vähän muutakin. Väittäisin, että melkein kuka tahansa meistä voi reagoida näin rajusti kun tarpeeksi kova tilanne tulee eteen. Siinä ei muutaman juomalasin tai yhtään minkään muunkaan esineen rikkoutuminen harmita kun elämältä vedetään matto alta. Eläimellisen raivon tunteminen on todella erikoinen kokemus. 

Ja ei, en todellakaan ole raivonnut samalla tavalla tämän jälkeen enkä usko että niin tulee tapahtumaankaan. 

Minuakin on petetty, mutta ei tullut mieleenkään heitellä tavaroita silloin. Koen kummallisena, jos aikuiselle tulee tuollaisia tarpeita. Kun ei se riehuminen mitään muuta tai auta. 

Voi ääliö sun kanssas taas... En kyllä usko, ettekö sinäkin lipsahtaisi silloin tällöin. Varmaaan pääse pieni ruma sana edes, kun kukaan ei ole näkemässä.

Ohis

Sinulla menee nyt puurot ja vellit sekaisin. Pieni ruma sana ei ole millään mittarilla raivoamista tai verrattavissa silmittömään riehumiseen, johon kuuluu tavaroiden rikkomista. 

Mutta pointti onkin siinä, mitä se sinunkaan käytös sen paremmin "auttaa" tilanteessa? Eikö jokainen sana kumpua mielestäsi jostain "tarpeesta"? Miksi sinulle tulee tarve sanoa jotain? Mitä hyötyä siitä on? Eihän se mitään muuta tai auta. Eikö olisi parempi olla aina tyyni ja käyttäytyä sivistyneesti.

Me ihmiset ollaan inhimillisiä olentoja.

Hannu Lauerma sanoi joskus hyvin, jotenkin näin, että ihmiset eivät OPI VÄKIVALTAISEKSI, vaan päinvastoin: väkivallasta pitää oppia pois. Lapsen ensireaktio hermostuessa on lyöminen tai repiminen tai töniminen, kun hän haluaa jotain eikä ole vielä oppinut verbaalisesti ilmaisemaan itseään.

Aggressiivisuus on osa meitä. Toki ei sen varjolla saa mitä tahansa tehdä ja seuraukset on kannettava teoistaan

Puhu vain omasta puolestasi. Ei kaikilla ole tarvetta riehua, vaikka sinulla on. 

Aggressiivisuus ei ole synonyymi riehumiselle. Ja joskus impulsiivinen ulospäin näkyvä reaktio voi olla harmittomampi kuin hiljainen, sisäänpäin kääntynyt, jolla tehdään tuhoja yhtä lailla

Itsestäni en ole puhunut mitään. Saat spekuloida ihan vapaasti, se ei minua häiritse.

Eikä tunteiden patoaminen tai kieltäminen ole ainoa vaihtoehto riehumiselle. Kuten tässä on moni jo sanonut, aikuinen ihminen käsittelee tunteensa, ei pura niitä riehumalla tai välttele niitä.