Lue keskustelun säännöt.
Pidätkö ihmistä, joka suuttuessaan raivoaa ja rikkoo tavaroita, hulluna?
Kommentit (249)
Vierailija kirjoitti:
Tämä on kyllä yksi sekopäisimpiä keskusteluja, joita olen av:lla nähnyt. Väkivaltaisen kodin kasvatit yrittävät suu vaahdossa normalisoida väkivaltaa ja yksi ei ymmärrä edes sitä, mitä tarkoittaa perustelu. Selittääkö aikaisin alkanut viikonloppu tätä sekoilua vai mistä ihmeestä on kyse?
Aivan tavallinen av-keskustelu. Suuri osa keskustelijoista ei tajua ollenkaan, mitä toinen yrittää sanoa, ja väittää vastaan johonkin sellaiseen, mitä kukaan ei ole väittänytkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On tavaroiden rikkomisessa yksi hyvä puoli puhumiseen verrattuna. Nimittäin jos sanot jollekin, että "Minä olen vihainen", niin sitä ei aina oteta todesta. Mutta jos hajotat pari tuolia, niin muut todennäköisesti uskovat, että olet oikeasti vihainen, ja näin sanoma menee perille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HIenosti taas tuomitaan täällä kaikki joskus napsahtaneet. On ihan eri asia olla jatkuvasti aggressiivinen riehuja kuin että kerran elämässä palaa pinna ja pahasti.
Olen rauhallinen ja järjissäni oleva korkeakoulutettu ihminen, mutta kun ex-puolisoni jäi kiinni pettämisestä, yllätin itseni (ja ex-puolison) tuhoamalla astioita ja vähän muutakin. Väittäisin, että melkein kuka tahansa meistä voi reagoida näin rajusti kun tarpeeksi kova tilanne tulee eteen. Siinä ei muutaman juomalasin tai yhtään minkään muunkaan esineen rikkoutuminen harmita kun elämältä vedetään matto alta. Eläimellisen raivon tunteminen on todella erikoinen kokemus.
Ja ei, en todellakaan ole raivonnut samalla tavalla tämän jälkeen enkä usko että niin tulee tapahtumaankaan.
Minuakin on petetty, mutta ei tullut mieleenkään heitellä tavaroita silloin. Koen kummallisena, jos aikuiselle tulee tuollaisia tarpeita. Kun ei se riehuminen mitään muuta tai auta.
Voi ääliö sun kanssas taas... En kyllä usko, ettekö sinäkin lipsahtaisi silloin tällöin. Varmaaan pääse pieni ruma sana edes, kun kukaan ei ole näkemässä.
Ohis
Sinulla menee nyt puurot ja vellit sekaisin. Pieni ruma sana ei ole millään mittarilla raivoamista tai verrattavissa silmittömään riehumiseen, johon kuuluu tavaroiden rikkomista.
Mutta pointti onkin siinä, mitä se sinunkaan käytös sen paremmin "auttaa" tilanteessa? Eikö jokainen sana kumpua mielestäsi jostain "tarpeesta"? Miksi sinulle tulee tarve sanoa jotain? Mitä hyötyä siitä on? Eihän se mitään muuta tai auta. Eikö olisi parempi olla aina tyyni ja käyttäytyä sivistyneesti.
Me ihmiset ollaan inhimillisiä olentoja.
Hannu Lauerma sanoi joskus hyvin, jotenkin näin, että ihmiset eivät OPI VÄKIVALTAISEKSI, vaan päinvastoin: väkivallasta pitää oppia pois. Lapsen ensireaktio hermostuessa on lyöminen tai repiminen tai töniminen, kun hän haluaa jotain eikä ole vielä oppinut verbaalisesti ilmaisemaan itseään.
Aggressiivisuus on osa meitä. Toki ei sen varjolla saa mitä tahansa tehdä ja seuraukset on kannettava teoistaan
Puhu vain omasta puolestasi. Ei kaikilla ole tarvetta riehua, vaikka sinulla on.
Aggressiivisuus ei ole synonyymi riehumiselle. Ja joskus impulsiivinen ulospäin näkyvä reaktio voi olla harmittomampi kuin hiljainen, sisäänpäin kääntynyt, jolla tehdään tuhoja yhtä lailla
Itsestäni en ole puhunut mitään. Saat spekuloida ihan vapaasti, se ei minua häiritse.
Eikä tunteiden patoaminen tai kieltäminen ole ainoa vaihtoehto riehumiselle. Kuten tässä on moni jo sanonut, aikuinen ihminen käsittelee tunteensa, ei pura niitä riehumalla tai välttele niitä.
Mutta mitä se käsitteleminen sitten tarkoittaa?
Ja miksei kerrankin voisi purkaa tunnepatoutumiaan heittämällä kahvikupin seinään?
Kuitenkin ne patoutumat saattavat rikkoa ihmisen.
Siksi, ettei tuollainen ole tervettä eikä ne patoumat minnekään poistu, vaikka kuinka heittelet. Tunteet pitää käsitellä, tavaroiden rikkominen ei ole käsittelyä.
Eivät tunteet katoa mihinkään käsittelemällä.
Olet harvinaisen väärässä. Jos oikein v'tuttaa, niin kyllä se helpottaa, kun osaa käsitellä v'tutuksen oikealla tavalla. Kahvikuppeja paiskomalla se ei onnistu, kun sitten rupeaa v'tuttamaan se, että rikkoi hyvän kupin.
Tai huonon kupin.
Mutta mikä on se oikea tapa käsitellä v...?
Mikä tahansa, mikä ei satuta muita ihmisiä tai riko kenenkään tavaroita. Jokaisella on hieman eri tapoja käsitellä asioita terveesti. Väkivalta (edes kahvikuppia kohtaan) ei ole tervettä.
Kahvikuppi on esine. Ei sitä kohtaan voi olla väkivaltainen.
Kyllä voi. Lyöminen on väkivaltaa oli kohteena mikä tai kuka tahansa. Myös seinään paiskaaminen on väkivaltaa kohteesta riippumatta.
Jos paiskaan piponi seinään, niin tuleeko poliisin väkivaltarikosryhmä tutkimaan tapausta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HIenosti taas tuomitaan täällä kaikki joskus napsahtaneet. On ihan eri asia olla jatkuvasti aggressiivinen riehuja kuin että kerran elämässä palaa pinna ja pahasti.
Olen rauhallinen ja järjissäni oleva korkeakoulutettu ihminen, mutta kun ex-puolisoni jäi kiinni pettämisestä, yllätin itseni (ja ex-puolison) tuhoamalla astioita ja vähän muutakin. Väittäisin, että melkein kuka tahansa meistä voi reagoida näin rajusti kun tarpeeksi kova tilanne tulee eteen. Siinä ei muutaman juomalasin tai yhtään minkään muunkaan esineen rikkoutuminen harmita kun elämältä vedetään matto alta. Eläimellisen raivon tunteminen on todella erikoinen kokemus.
Ja ei, en todellakaan ole raivonnut samalla tavalla tämän jälkeen enkä usko että niin tulee tapahtumaankaan.
Minuakin on petetty, mutta ei tullut mieleenkään heitellä tavaroita silloin. Koen kummallisena, jos aikuiselle tulee tuollaisia tarpeita. Kun ei se riehuminen mitään muuta tai auta.
Voi ääliö sun kanssas taas... En kyllä usko, ettekö sinäkin lipsahtaisi silloin tällöin. Varmaaan pääse pieni ruma sana edes, kun kukaan ei ole näkemässä.
Ohis
Sinulla menee nyt puurot ja vellit sekaisin. Pieni ruma sana ei ole millään mittarilla raivoamista tai verrattavissa silmittömään riehumiseen, johon kuuluu tavaroiden rikkomista.
Mutta pointti onkin siinä, mitä se sinunkaan käytös sen paremmin "auttaa" tilanteessa? Eikö jokainen sana kumpua mielestäsi jostain "tarpeesta"? Miksi sinulle tulee tarve sanoa jotain? Mitä hyötyä siitä on? Eihän se mitään muuta tai auta. Eikö olisi parempi olla aina tyyni ja käyttäytyä sivistyneesti.
Me ihmiset ollaan inhimillisiä olentoja.
Hannu Lauerma sanoi joskus hyvin, jotenkin näin, että ihmiset eivät OPI VÄKIVALTAISEKSI, vaan päinvastoin: väkivallasta pitää oppia pois. Lapsen ensireaktio hermostuessa on lyöminen tai repiminen tai töniminen, kun hän haluaa jotain eikä ole vielä oppinut verbaalisesti ilmaisemaan itseään.
Aggressiivisuus on osa meitä. Toki ei sen varjolla saa mitä tahansa tehdä ja seuraukset on kannettava teoistaan
Puhu vain omasta puolestasi. Ei kaikilla ole tarvetta riehua, vaikka sinulla on.
Aggressiivisuus ei ole synonyymi riehumiselle. Ja joskus impulsiivinen ulospäin näkyvä reaktio voi olla harmittomampi kuin hiljainen, sisäänpäin kääntynyt, jolla tehdään tuhoja yhtä lailla
Itsestäni en ole puhunut mitään. Saat spekuloida ihan vapaasti, se ei minua häiritse.
Eikä tunteiden patoaminen tai kieltäminen ole ainoa vaihtoehto riehumiselle. Kuten tässä on moni jo sanonut, aikuinen ihminen käsittelee tunteensa, ei pura niitä riehumalla tai välttele niitä.
Mutta mitä se käsitteleminen sitten tarkoittaa?
Ja miksei kerrankin voisi purkaa tunnepatoutumiaan heittämällä kahvikupin seinään?
Kuitenkin ne patoutumat saattavat rikkoa ihmisen.
Siksi, ettei tuollainen ole tervettä eikä ne patoumat minnekään poistu, vaikka kuinka heittelet. Tunteet pitää käsitellä, tavaroiden rikkominen ei ole käsittelyä.
Eivät tunteet katoa mihinkään käsittelemällä.
Olet harvinaisen väärässä. Jos oikein v'tuttaa, niin kyllä se helpottaa, kun osaa käsitellä v'tutuksen oikealla tavalla. Kahvikuppeja paiskomalla se ei onnistu, kun sitten rupeaa v'tuttamaan se, että rikkoi hyvän kupin.
Tai huonon kupin.
Mutta mikä on se oikea tapa käsitellä v...?
Mikä tahansa, mikä ei satuta muita ihmisiä tai riko kenenkään tavaroita. Jokaisella on hieman eri tapoja käsitellä asioita terveesti. Väkivalta (edes kahvikuppia kohtaan) ei ole tervettä.
Kahvikuppi on esine. Ei sitä kohtaan voi olla väkivaltainen.
Kyllä voi. Lyöminen on väkivaltaa oli kohteena mikä tai kuka tahansa. Myös seinään paiskaaminen on väkivaltaa kohteesta riippumatta.
Eli jos leikkaat vaikkapa paperia, olet väkivaltainen paperia kohtaan.
En ole. Kuinka pieni lapsi pitää olla, ettei erota väkivaltaa ja leikkaamista toisistaan?
Eli jos paiskaat paperin seinään, olet väkivaltainen paperia kohtaan.
En ole, koska paperi ei siitä vahingoitu. Leikatessa se vahingoittuu.
Ei vahingoitu, vaan muuttaa muotoaan. Eihän hiuksetkaan siitä vahingoitu, että niitä leikataan. Melkein päinvastoin.
Miten paperi sitten vahingoittuu, kun se paiskataan seinään?
Rasittavaa seuraa, kun saa koko ajan pelätä, milloin joku räjähtää ja miten. Kierrän nykyisin kaukaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on kyllä yksi sekopäisimpiä keskusteluja, joita olen av:lla nähnyt. Väkivaltaisen kodin kasvatit yrittävät suu vaahdossa normalisoida väkivaltaa ja yksi ei ymmärrä edes sitä, mitä tarkoittaa perustelu. Selittääkö aikaisin alkanut viikonloppu tätä sekoilua vai mistä ihmeestä on kyse?
Aivan tavallinen av-keskustelu. Suuri osa keskustelijoista ei tajua ollenkaan, mitä toinen yrittää sanoa, ja väittää vastaan johonkin sellaiseen, mitä kukaan ei ole väittänytkään.
Tällaisessa keskustelussa on se ongelma, että jokainen vastaaja ajattelee vastatessaan niitä omia tuttaviaan, jotka raivoavat ja rikkovat tavaroita. Joku voi tuntea hulluja ihmisiä, jotka tekevät tuollaista, joku taas vähemmän hulluja. Siksi ollaan eri mieltä siitä, millaisia sellaiset ihmiset ovat.
En ole ikinä rikkonut tavaroita. Eihän tavarat ole minulle mitään tehneet. Suuttumiseni on ainoastaan verbaalitasolla. En riehu. Tyhmäähän semmonen on. En myöskään halua seuraa ihmisten kanssa, joilla on alhainen stressinsietokyky tai impulssikontrolli. Olen keskustelija. En riitelijä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä rikkonut tavaroita. Eihän tavarat ole minulle mitään tehneet. Suuttumiseni on ainoastaan verbaalitasolla. En riehu. Tyhmäähän semmonen on. En myöskään halua seuraa ihmisten kanssa, joilla on alhainen stressinsietokyky tai impulssikontrolli. Olen keskustelija. En riitelijä.
Eivät sellaisetkaan ihmiset koko ajan raivoa. Voi olla, että vietät paljonkin aikaa sellaisten ihmisten kanssa huomaamatta sitä lainkaan.
Normaali on sitä, mitä suurin osa ihmisistä on tai tekee. Esimerkiksi suurin osa ihmisistä on heteroseksuaaleja. Inhimillinen taas on jotain sellaista, mitä ihminen on tai tekee, ja mitä muut olennot (vaikkapa kissat) eivät välttämättä tee.