Lue keskustelun säännöt.
En voi koskaan olla äiti koska joutuisin muuttamaan kaiken itsessäni ja elämässäni
12.04.2022 |
Elämäni suurimmat nautinnot ovat harrastukset, ystävät, puoliso, työ, luksus ja matkailu.
En voisi heittää puolison kanssa huolettomasti epäkorrekteja vitsejä ettei lapsi kuule niitä. En voisi höpsötellä miehen kanssa (esim leikkiä ruualla tai nahistella), koska pitäisi olla esimerkkinä lapselle. Meillä ei jäisi tarpeeksi kahdenkeskistä laatuaikaa josta nautimme kovasti.
En voisi katsoa lempiohjelmiani, koska ne eivät ole soveliaita lapsen silmille. En voisi lukea kirjaa kylvyssä.
En voisi nukkua pitkään, en ottaa pitkiä kuumia suihkuja, en keskittyä rauhassa meikkaamaan kuunnellen musiikkia.
En voi tehdä kavereiden kanssa extempore juttuja lyhyellä varoitusajalla, esim lähteä yön yli telttailemaan tai naapurikaupunkiin teatteriin jääden sinne yöksi. En voisi kavereiden kanssa kyläillessäni puhua asioista vapaasti jos lapsi on mukana. Meillä on usein myös kutsuja kotona.
Meillä on kotona paljon kalliita särkyviä tavaroita, teräviä kulmia ja herkkiä materiaaleja. Rakastan siistiä kotia mutta vihaan siivoamista. En sietäisi tahmaisuutta ja lattialla lojuvia leluja enkä jaksaisi kulkea perässä rätti kädessä.
Työ on intohimoni. Työtunnit ovat erittäin vaihtelevia ja työmäärät ennalta-arvaamattomia. En voisi tehdä työtäni kovin hyvin (luovan alan yrittäjä) jos en saisi vapaa-ajalla palautua kunnolla. Ilman hyviä yöunia mistään ei tule mitään. Työni on vaativaa ja antoisaa. Siihen sisältyy myös kosteita iltamia ja matkustelua.
Rakastan luksusta. Hienoja ravintoloita, teatteri-iltoja, oopperaa, koruja, designia jne. Näihin ei olisi perheellisenä samalla tavalla aikaa eikä rahaa.
Matkailemme paljon. Varsinkin nyt vähemmän matkailleena odotan sitä entistä enemmän, että pääsemme mieheni kanssa taas hämyisille jazz clubeille, torimarkkinoille ja suurille festivaaleille maailmalla.
Ikä alkaa lähestyä neljääkymppiä ja aiomme antaa lapsijunan mennä. Nytkin sauna päällä, jonka jälkeen takkaan tuli, musiikkia, juustoja, lasillinen viiniä, keskustelua ja elämästä nauttimista.
Monesti kuulee, että lapset ovat elämän suola ja lapsettoman ihmisen elämä on jollain tapaa tyhjää sekä merkityksetöntä. Ajatellaan, että lapsettomia kiinnostaa vain kapakat ja krapulassa makaaminen kuten monia heitä itseään ennen lapsia. Oltaisiin jotenkin jääty muka aikuistumatta. Esimerkiksi itselläni ei ole useinkaan tarvetta juoda yhtä-kahta lasillista enempää, koska elämäni on leppoisaa, eikä minun tarvitse ”nollata” koskaan.
Usein myös kuulee sitä, että onhan sillä lapsella myös isä. No onhan sillä, tosin se isä sattuu olemaan juuri se henkilö, jonka kanssa haluaisi nimenomaan tehdä erilaisia asioita. Kaveri ei korvaa puolisoa, eikä kaikkea tee mieli tehdä yksinkään. Isovanhemmat eivät meidän tapauksessamme ole vaihtoehto.
Kommentit (405)
Eli olet itsekäs maailman paskaaja, asia selvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa hienolta ap että olet löytänyt itsesi, intohimosi ja tapasi elää. Se ei ole niin itsestään selvää. Monet täällä vain kärsii valinnoistaan. Maailma on jo liika kansoitettu ja ihminen saastuttaa niin on ihan epäitsekästä olla hankkimatta lapsia. Täytyy olla suvaitseva ja hyväksyä erilaiset elämäntyylit, sellaiset jotka ei vahingoita muita. Mielestäni toisten haukkuminen ja arvostelu johtuvat vain kateudesta.
Kristiina xx kirjoitti:
Olen ihan samoilla linjoilla ap:n kanssa ja ap:n elämä kuulostaa hienolta.
Minä olen aina ihmetellyt niitä henkilöitä, joilla on vaikka teini-ikää lähestyvät lapset ja sitten aloitetaan taas uudelleen vauvanhoito. Eli kaikki alkaa taas alusta. Varsinkin 40-50-vuotiaille miehille on tyypillistä, että tulee uudelleen vauvakuume kun lapset ovat jo isoja.
Mitäpä se sulle kuuluu.
En ikinä ymmärrä oletettavasti lapsellisia naisia joille tuntuu olevan täysin mahdotonta myöntää ettei esim. matkailussa ole mitään samaa lasten kanssa tai ilman. Ja aina jankataan jostain tunnin vapaasta.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän kyllä osittain, että elämä on ihanaa ilman lapsiperheen arjen erilaisia velvollisuuksia. Mutta sitä jäin miettimään, että miten ihmeessä ap osaa nauttia vapaudestaan ja sen suomista jatkuvista juhlan tuntemuksista, kun se on niin säännöllistä luksustelua.
Nyt, kun itse olen juuri saatellut kuopuksenikin maailmalle, odotan taas innoilla, mitä kaikkea eri tavalla ex tempore -juttuja voinkaan tehdä. Tein niitä ikävuodet 15-30 ja nyt teen niitä taas 49-ties minne. En tunne menettäneeni mitään vaikka 20 vuoteen en samalla tavalla voinutkaan elää hedonistista elämää. Päinvastoin. Sain kokea sellaista rakkautta, mistä ennen lapsia en tiennytkään. Muutuin ihmisenä paljon epäitsekkäämmäksi ja empaattisemmaksi. Lapset ovat enemmän antaneet kuin ottaneet. Annoin itsestäni 20 vuotta heille mutta sain itselleni arvokkaita asioita loppuelämääni varten. Koen, että 80-vuotiaana muistellessani elämääni, olen tyytyväinen, kun en elänyt ainoastaan yhdestä juhlakokemuksesta toiseen. Olisin tylsistynyt. Ihan varmasti.
Just näin. Mikä tahansa jatkuva luksus alkaa usein maistumaan puulle. Ehkä ei ap:lla vielä, mutta 10, 20, 30 vuoden päästä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ikinä ymmärrä oletettavasti lapsellisia naisia joille tuntuu olevan täysin mahdotonta myöntää ettei esim. matkailussa ole mitään samaa lasten kanssa tai ilman. Ja aina jankataan jostain tunnin vapaasta.
No ihan samaa puusilmäisyyttään se velat jankuttaa tietävänsä, millaista lasten kanssa on...
Ja se lapsi on velan silmissä ihan samanlaista seuraa 0-18 ikävuodet.
Mulla on 16 lasta. Ei mitään erikoista kun kasvatettiin vanhoillislestadiolaisuuteen. Kolme mielisairaalakeikkaa se vaati ja lopulta irrottautuminen lahkosta. En koe olevani mitenkään parempi ihminen, aika hajalla olen edelleen. Ei niitä lapsia ehtinyt millään kunnolla hoitaa. Joskus kun olin vielä aivopesty ajattelin että ap:n kaltaset on niitä huonoja ja väärälle tielle joutuneita. Nyt tajuan että ap onkin vahva ja omapäinen nainen, rohkeakin. Minä en löytänyt onnea. Ehkä olen kateellinen hänen kaltaisilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokainen tekee niinkuin itsestä tuntuu. Ei se ole sen kummempaa. Elämä voi olla hyvää ja antoisaa ilman tuollaisia puitteitakin.
Itse tein kolme lasta ja rakastan omaa elämääni. Olen saanut kaiken mitä ikinä halusin, en toki heti ja välittömästi mutta kuitenkin. Lapset on sitoneet loppujen lopuksi vain vähän aikaa. Nyt voidaan miehen kanssa jo mennä yhdessä vaikka viikonlopuksi mökille ja lapset voi jäädä kotiin.
Hieman meinasi ärsyttää ap:n brassailu mutta pakko kuitenkin nostaa hattua että tiedät mitä haluat elämältäsi ja elät itsesi näköistä elämää. Yritin miettiä miksi koin kirjoituksen brassailuksi, tulee vähän fiilis vastakkainasettelusta lapset/materia, perhe-elämä/vapaus, toisista huolehtiminen/omat tarpeet jne. Mutta tiedostan että kirjoitus on lyhyt kuvaus, äkkiä käsittää väärin.
Ja muistakaa, jokainen tekee omat valintansa ja se ei muille kuulu.
Mä olin juuri tuollainen. Nautin elämästäni hurjan paljon ennen lasta. Matkustin paljon ja nautin työstäni. Ajattelin että lapsi pitäisi tehdä kaikesta huolimatta tai katuisin sitä myöhemmin. Raskausaika oli vaikea ja itkin kun jouduin jäämään äitiyslomalle. Sain vauvan juuri koronan alun kynnyksellä. Vauvavuosi meni yksin kotona kökkien ja yöheräilyt hoitaen, puoliso teki kolmivuorotyötä. Olin masentunut ja itkin mennyttä elämääni.
Ajatus oli palata tammikuussa 2021 töihin. Viikkoa ennen töihin paluuta sairastuin, ja sain diagnoosin etenevästä ja parantumattomasta taudista joka vaikuttaa mm. liikkumiseen.
Sen jälkeen elämältä putosi pohja.
Sittemmin olen pystynyt palaamaan töihin mutta sairaus vaikuttaa jokapäiväiseen elämääni ja liikkumiseen. Osa päivistä on kauheita. Pystyn tekemään asioita mutta ne tuottavat kovin paljon ponnisteluita. Nyt n 2,5v lapsen hoito ja sen yhdistäminen työntekoon on äärimmäisen raskasta.
Sen suhteen koen olevani siunattu että sain elää ihanaa elämää jota nyt kovin paljon kaipaan.
Toisaalta vaikka välillä mietin että elämäni olisi todella paljon helpompaa ilman lasta niin siitä huolimatta olen tyytyväinen että sen tein. Jos olisin nähnyt tulevaisuuteen ja sairauteni niin en tiedä olisinko koskaan alkanut yrittämäänkään.
En tiedä miten tämä liittyy tekstiisi. Luin vaan aiheen ja teki mieli avautua. Kiitos siitä 😅
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhut niin kuin lapset olisivat aina pieniä. Se on se kaikista lyhkäsin aika ihmisen elämässä.
Meidän lapset ovat 12 ja 14v. Esim. Juuri tänään oltiin miehen kanssa saunassa kahdestaan jonka jälkeen otimme viinilasilliset.
Joo, mutta te ette silti voi olla täysin huolettomasti, sillä te olette vastuussa lapsistanne ja teidän täytyy huolehtia heistä.
Minä olen ap:n kanssa varmaan samaa ikäluokkaa, ja ei mene montaa vuotta kun meidän lapset on maailmalla. Voidaan miehen kans laahuta samoilla klubeilla ja samoissa konserteissa ap:n kanssa. Ollaan koulut käyty ja menestystä saatu. Joskus voi saada kaiken.
Keikalla nähdään, ap!
Minä voin kyllä ihan rehellisesti sanoa, että odotan sitä aikaa kun kaikki lapset on omissa nurkissaan. Silti se ei tarkoita sitä, etten tykkää niistä. EI ne mihinkään katoa. Elämä muuttuu ja sen kuulukin muuttua.
Vaikka ei samoissa nurkissa enää jatkuvasti pyöritäkkään.
P.s. tämä kommentti ei sitten tarkoita sitä, että jotenkin erityisesti odotan "vapautta". Itse haikein mielin suhtaudun siihen, kun lapset kasvavat. Parhaita aikoja ovat olleet nämä vuodet, ehdottomasti! Mutta aikansa kutakin.
Minä voin kyllä ihan rehellisesti sanoa, että odotan sitä aikaa kun kaikki lapset on omissa nurkissaan. Silti se ei tarkoita sitä, etten tykkää niistä. EI ne mihinkään katoa. Elämä muuttuu ja sen kuulukin muuttua.
Vaikka ei samoissa nurkissa enää jatkuvasti pyöritäkkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eli olet itsekäs maailman paskaaja, asia selvä.
Itsekkäämpää ja epäekologisempaa on tehdä juuri omalla uniikkilumihiutale geeniperimällään jälkikasvua.
Mulle tuli apn selostuksesta mieleen joku äitelän romanttinen leffa. Siinä ihqusti heitellään ruokaa ja luetaan kirjaa ammeessa. Kaikki mitä tohon luksuselämää tuntuu kuuluvan kuulostaa itselleni kuolettavan tylsälle ja tyhjälle. Tuntuu että elämän täytyy olla aplle muodikasta kuten elokuvissa ja lehdissä. Ehkä ap ihailee blogien trendielämää tai tekee sitä itse. Perustuuko apn onni opeteltuun elämysjahtiin ja materiaan? Ootko ap saanu tehdä oikeasti jotain mitä aina oot halunnu vai yritätkö vakuuttaa muille että elämä on juuri noin täydellistä? Teetkö vain asioita joiden luulet olevan niitä mitä pitää saavuttaa? Mulla ei vaan kiinnosta sun elämäntyyli ja sekin on täysin Ok, usko vaan, ei mua haittaa.
Mulla on pari noin yläasteikäistä lasta. En tunnista mitään noista aiemmista esitetyistä lapsielämän kauhuista. Huvittavan stereotyyppisiä ajatuksia. Mulla ehkä on kai vaan ollu tavallista fiksummat lapset. Ei niiden kanssa oo tarvinnu mesota marketissa eikä busseissa, ei missään. Ovat osanneet käyttäytyä. Lapseenkin kun suhtautuu järkevänä olentona ja opettaa eikä pidä kaikkea vain vaikeana tai mahdottomana, menee kaikki helpommin. Kun omat odotukset on säädetty sopivaksi lapsen ikätasoon, oppii itsekin valtavasti, tietää miten lapsi toimii ja kommunikoi maailmassa. Vaikea selittää, se on luonnollista, ei pakotettua eikä ahdistavaa. Lapsilta odotetaan usein liikaa ja sitten heidät roudataan etelänmatkalle aiheuttamaan lapsettomalle tädille traumoja. Lasten vikahan se ei ollut, tuollaiset tyhmät vanhemmat ei huomioi esim liian pitkiä kävelyitä. Lapset kärryyn tai porukka jakautumaan eri kohteisiin. Eihän lasten tarvitse määrätä koko ohjelmaa, mutta monet yrittää vääntää väkisin asioita jotka ei vaan onnistu luontevasti. Kaaos siitä tulee.
Mutta toki surullinen tosiasia on että ei kaikki sovellu vanhemmiksi. Heistä moni luulee että siihen perhe-elämään on joku malli johon koko elämä väännetään ja samalla rakennetaan itselle maanpäällinen helvetti. En suosittele lapsia ihmisille jotka ei henkisesti kykene joustamaan ja itse kasvamaan ihmisenä, ei myöskään kannata odottaa ja vaatia itseltään liikaa. Se on ok elää omien rajojen sisällä siten kuin itse haluaa. Jos ap haluaa kuvailemaansa ei se ole muilta pois.
Jos kuolisin huomenna voisin olla tyytyväinen. Nelikymppiset tulossa enkä ole säästellyt mitään eläkeikään. Muutaman kirjankin olen julkaissut ja jättänyt osan itseä elämään ikuisesti kirjojeni sivuille. Olen kasvattanut kaksi upeaa lasta joiden saamisessa mikään ei ole kaduttanut. Itseäni näen toki heissä, mutta myös näen lasteni oman ainutlaatuisen elämän josta voi tulla ihan mitä vaan. Työssä on ura ja ammattitaito. Tosin en elä töilleni, työni elättää. Elämässä on ollut niin paljon muutakin. Olen nähnyt paikkoja joita muistella. Elämyksiä tallettanut muistoihin. En tässä hetkessä kaipaa mitään. Elämä on ollut seikkailu ja ehkä tää vielä jatkuu ;-)
Itsellä vain ei elämän mausteet ole se sisustus eikä ontto elokuvaelämä vaan nimenomaan se eläminen, täysillä. Mulla on ollut lapset omassa elämässä, toiset elää halutessaan ilman lapsia. Jotkut ei saa lapsia vaikka haluaisi. Ap voisi vaikka lahjoittaa munasoluja, varmasti joku tarvitsee niitä enemmän kuin hän. Ap voi antaa sillä tavoin ison lahjan, tosin en usko että vaadittu vaiva sopii hänen tyyliinsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos et hanki lapsia, niin tulet sitä kyllä katumaan sata varmasti. Se on kuitenkin elämän parasta antia, jos on lapsia. Kyllä surettaa lapsettomiksi jääneet naiset. Jäävät niin paljosta paitsi. Se on todistettu yhä uudestaan ja uudestaan, kun monet naiset päättävät nuorina, että eivät halua lapsia, mutta sitten vanhempana tajuaa, että elämästä puuttuu ne lapset. Sitten on jo liian myöhäistä hankkia ja onnettomana haikailevat sitten, kun näkevät muiden onnellista perhe elämää. Joten pelko pois ja hankit nyt ensiksi sen yhden lapsen. Kun sitten pitelet omaa vauvaasi sylissä, niin silloin tajuat, että teit elämäsi parhaan päätöksen <3
Epäilen.Tuskin katuu. Ei piruuttaankaan.
Kaikki kyllä katuvat. Jotkut saattavat sanoa, että eivät kadu, mutta vain koska eivät kehtaa myöntää totuutta.
Keskeistä on tämä: "jos minulla olisi lapsia, en voisi..." Jos ap:n on tarkoitus kuvata vain sitä, että hän ei itse saisi aikaan eikä nauttisi elämästä eikä pystyisi, niin fine. Hän tuntee itsensä ja rajansa. Mutta jos tuo on kuittina tai jonkinlaisena yleistykseen kallistuvana kannanottona perheellisiä kohtaan, niin silloin aloittaja ansaitsee kerjäämänsä ongelmat. Kaikki naiset ovat nimittäin nähneet näitä "itsestään" kertovia: "Määää en vois IKINÄ tollei ku säää......" ja tietävät mitä se tarkoittaa.
Mutta voihan tuo olla vain puhdas viaton ilmoitus omasta näkökulmastaan.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on 16 lasta. Ei mitään erikoista kun kasvatettiin vanhoillislestadiolaisuuteen. Kolme mielisairaalakeikkaa se vaati ja lopulta irrottautuminen lahkosta. En koe olevani mitenkään parempi ihminen, aika hajalla olen edelleen. Ei niitä lapsia ehtinyt millään kunnolla hoitaa. Joskus kun olin vielä aivopesty ajattelin että ap:n kaltaset on niitä huonoja ja väärälle tielle joutuneita. Nyt tajuan että ap onkin vahva ja omapäinen nainen, rohkeakin. Minä en löytänyt onnea. Ehkä olen kateellinen hänen kaltaisilleen.
Onnittelut sinulle irti pääsemisestä, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Vierailija kirjoitti:
Mulle tuli apn selostuksesta mieleen joku äitelän romanttinen leffa. Siinä ihqusti heitellään ruokaa ja luetaan kirjaa ammeessa. Kaikki mitä tohon luksuselämää tuntuu kuuluvan kuulostaa itselleni kuolettavan tylsälle ja tyhjälle. Tuntuu että elämän täytyy olla aplle muodikasta kuten elokuvissa ja lehdissä. Ehkä ap ihailee blogien trendielämää tai tekee sitä itse. Perustuuko apn onni opeteltuun elämysjahtiin ja materiaan? Ootko ap saanu tehdä oikeasti jotain mitä aina oot halunnu vai yritätkö vakuuttaa muille että elämä on juuri noin täydellistä? Teetkö vain asioita joiden luulet olevan niitä mitä pitää saavuttaa? Mulla ei vaan kiinnosta sun elämäntyyli ja sekin on täysin Ok, usko vaan, ei mua haittaa.
Mulla on pari noin yläasteikäistä lasta. En tunnista mitään noista aiemmista esitetyistä lapsielämän kauhuista. Huvittavan stereotyyppisiä ajatuksia. Mulla ehkä on kai vaan ollu tavallista fiksummat lapset. Ei niiden kanssa oo tarvinnu mesota marketissa eikä busseissa, ei missään. Ovat osanneet käyttäytyä. Lapseenkin kun suhtautuu järkevänä olentona ja opettaa eikä pidä kaikkea vain vaikeana tai mahdottomana, menee kaikki helpommin. Kun omat odotukset on säädetty sopivaksi lapsen ikätasoon, oppii itsekin valtavasti, tietää miten lapsi toimii ja kommunikoi maailmassa. Vaikea selittää, se on luonnollista, ei pakotettua eikä ahdistavaa. Lapsilta odotetaan usein liikaa ja sitten heidät roudataan etelänmatkalle aiheuttamaan lapsettomalle tädille traumoja. Lasten vikahan se ei ollut, tuollaiset tyhmät vanhemmat ei huomioi esim liian pitkiä kävelyitä. Lapset kärryyn tai porukka jakautumaan eri kohteisiin. Eihän lasten tarvitse määrätä koko ohjelmaa, mutta monet yrittää vääntää väkisin asioita jotka ei vaan onnistu luontevasti. Kaaos siitä tulee.
Mutta toki surullinen tosiasia on että ei kaikki sovellu vanhemmiksi. Heistä moni luulee että siihen perhe-elämään on joku malli johon koko elämä väännetään ja samalla rakennetaan itselle maanpäällinen helvetti. En suosittele lapsia ihmisille jotka ei henkisesti kykene joustamaan ja itse kasvamaan ihmisenä, ei myöskään kannata odottaa ja vaatia itseltään liikaa. Se on ok elää omien rajojen sisällä siten kuin itse haluaa. Jos ap haluaa kuvailemaansa ei se ole muilta pois.
Jos kuolisin huomenna voisin olla tyytyväinen. Nelikymppiset tulossa enkä ole säästellyt mitään eläkeikään. Muutaman kirjankin olen julkaissut ja jättänyt osan itseä elämään ikuisesti kirjojeni sivuille. Olen kasvattanut kaksi upeaa lasta joiden saamisessa mikään ei ole kaduttanut. Itseäni näen toki heissä, mutta myös näen lasteni oman ainutlaatuisen elämän josta voi tulla ihan mitä vaan. Työssä on ura ja ammattitaito. Tosin en elä töilleni, työni elättää. Elämässä on ollut niin paljon muutakin. Olen nähnyt paikkoja joita muistella. Elämyksiä tallettanut muistoihin. En tässä hetkessä kaipaa mitään. Elämä on ollut seikkailu ja ehkä tää vielä jatkuu ;-)
Itsellä vain ei elämän mausteet ole se sisustus eikä ontto elokuvaelämä vaan nimenomaan se eläminen, täysillä. Mulla on ollut lapset omassa elämässä, toiset elää halutessaan ilman lapsia. Jotkut ei saa lapsia vaikka haluaisi. Ap voisi vaikka lahjoittaa munasoluja, varmasti joku tarvitsee niitä enemmän kuin hän. Ap voi antaa sillä tavoin ison lahjan, tosin en usko että vaadittu vaiva sopii hänen tyyliinsä.
Nyt kyllä lipsut itsekin vähän stereotypioiden puolelle... tai (yli)tulkitsemaan?
Ja munasoluja tuskin enää voi noin "vanhana" luovuttaa.
Max 35 voi luovuttaa munasoluja. Ymmärsin et lähelle 40 v olisi jo ylittänyt tuon rajan.
Epäilen.Tuskin katuu. Ei piruuttaankaan.