Miksi käyt/et käy useimmiten Stockmannin herkussa ruokaostoksilla?
Kommentit (25)
Aikaisemmin kävin useammin, kun olin vielä sinkku, mutta nyt perheellisenä käyn aika harvoin. Syynä siis tuo valikoimien suppeus: ei auta, vaikka siellä myydään joitakin erikoisherkkuja, kun toisaalta monet " perustuotteetkin" uupuvat tai ovat hyvin rajattuja. Minulle on tosi tärkeää, että löydän kaupasta haluamani. Esim. uutuustuotteet. Siskoni mainosti äskettäin uutta Gefilus-karpalojuomaa, jota oli ostanut Stokkalta, menin sinne muutaman tunnin kuluttua ja kas, juoma olikin jo loppunut. Sama on käynyt usein muidenkin tuotteiden kanssa. Lisäksi esim. sulatejuustoissa ei löydy tietystä merkistä kaikkia makuja niin kuin marketeista. Lisäksi todella ahtaat tilat.
Raha ei ole minulle kriteeri, kävisin Stokkan herkussa useammin, jos olisin tyytyväisempi sen valikoimiin ja tiloihin.
Pitkä matka, mielestäni ei kovin edullinen ja valikoima ei erityisen laaja. Haemme sieltä jotain erityisjuttuja satunnaisesti, samoin kuin kauppahallista. Yleensä asioimme paikallisessa S-marketissa, jonka valikoima on mukava, hintataso kohtuullinen ja etäisyys kodista sopiva.
se on paljon halvempi kuin Prismat/Citymarketit. Siis ihan perusruokatarvikkeet, maidot, leivät, lihat ym ym. Monella on käsitys että se on tosi kallis ruokakauppa, mutta veratilkaapas joskus hintoja huviksenne:)!
Suosin mielummin pientä lähikauppaa, joka onkin tosi hyvä valikoimaltaan!
(Laaksolahden M-kauppa, jos tiedätte!)
ja mitäpä minä siellä, en rukaa hienostella.