Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mitä tekisit, jos sinulle tulisi yhtäkkiä lapsuusfläsäri ja tajuaisit että sun isä on ollut väkivaltainen?
10.04.2022 |
Olen kolmekymppinen nainen ja minulla on ihan ok välit isääni. Olemme paljon tekemisissä. Hän on manipulointiin taipuvainen ja hyvin itsepäinen, kuitenkin ihan hyväntahtoinen tyyppi.
Minulla on hämäriä unenomaisia muistikuvia siitä, että isäni olisi lapduudessa lyönyt minua vyöllä ja uhkaillut sillä, jos en tee niinkuin hän sanoo. Olin todella kiltti lapsi.
Otin tämän joskus aikaa sitten äidille puheeksi ja hän sanoi että höpöhöpö, ei sinun isäsi ole sellainen, hullu mielikuvitus sulla.
Joten lakkasin lopulta uskomasta omiin muistoihini.
Kunnes ihan tässä vastikään juteltiin mun siskon kanssa ihan muista asioista. Mainitsin että mulla on tälläisiä ulkomaisia muistoja. Sisko sanoi että hänellä on samat muistot kuin minulla.
Siinä hetkessä se tuli kaikki takaisin: se tapahtui oikeasti.
Niin moni terapiaan ja oman mielenterveyden järkkymiseen johtanut asia sai yhtäkkiä ihan uudenlaisia merkityksiä ja aloin yhdistellä pisteitä. Miksi en koskaan suutu kenellekään, tunnen olevani vastuussa luiden tunteista ja annan ylittää omat rajani jatkuvasti: jokin osa minussa pelkää yhä väkivaltaa. Miksi minulla on usein uupunut ja itkuinen olo, kun olen viettänyt vanhempieni kanssa aikaa.
En kuitenkaan tiedä miten ottaisin tämän vanhempieni kanssa puheeksi vai otanko. Isäni ei myönnä mitään, tiedän sen jo nyt.
En ole ollut tämän oivalluksen jälkeen missään tekemisissä. Tarvitsen paljon aikaa käsitellä tätä terapiassa.
En tiedä osaanko enää olla tekemisissä heidän kanssaan. Haluaisin katkaista välit kokonaan. Tunnen ensimmäistä kertaa elämässäni vihaa ja suuttumusta.
Mitä sinä tekisit?
Kommentit (111)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tässä "fläsäri" peräisessä todistelussa on nyt ainekset vähintäänkin pahoipitelyyn ja ehkä kannattaa kokeilla uhriutumisen lisäksi myös insestiä. Äiti- ja varsinkin isä joutaa linnaan...oppiipahan mulukku olemaan.
Asiaan kuuluvaa tässä on myös maalittaminen ja ihan saatanmoiset korvausvaatimukset.
Me voitetaan tää juttu.
En ole ap, mutta itselläni ei ole enää vanhempia. Kyse ei ole mistään oikeuden saamisesta vaan siitä, että paranisin traumoistani.
Voiko luulotaudista parantua. Haet vain huomiota ja sääliä. Niin yksinkertaista se on.
???? Keneltä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suosittelen ap:lle ja miksei muillekin seuraavaa sivustoa iltalukemistoksi:
https://ystavyydenmajatalo.fi/healingeagle/indexfi.html
Tuolla sivustolla on todella hyvää asiaa lapsuudentraumasta parantumisesta.
Aito paraneminen on mahdollista: asiat on mahdollista käsitellä juuria myöten läpi, jonka jälkeen ne lakkaavat vaivaamasta ja niistä tulee muistoja muiden muistojen joukkoon. On mahdollista vapauttaa alitajuntaan hautautuneen trauman pinnalle nousemista ehkäisevät voimavarat parempaan käyttöön ja nykyhetken elämänlaadun parantamiseen. Elämän on mahdollista tulla mutkattoman kitkattomaksi, kun alitajunnasta on tuotu tietoisuuteen ja sen jälkeen käsitelty loppuun asti kaikki sitä kuormittava sonta.
Lisäksi suosittelen lämpimästi hakemaan apua vertaistukiryhmästä kuten AAL, al-anon, AA jne. www.aal.fi
Vierailija kirjoitti:
Omassa lapsuudessa käytettiin ruumillista kuritusta 90-luvulla vielä, vaikka se oli kiellettyä. Vitsa, vyö, luunappi, tukistaminen. Ei siis hakkaamalla, mutta kuitenkin silleen, että sattui. Itse olen aina vastustanut ja olin tosi kiltti lapsi ja sain selkään lähinnä, kun oli ongelmia syödä muutamia ruokia. Isäni mielestä ruumillinen kuritus olisi edelleen oikein lapsille, eikä näe siinä mitään väärää, olen aikuisena ottanut muutaman kerran hänen kanssaan yhteen aiheesta. Ei auta perustelut, että on laissa kiellettyä. Muuten isäni on rakastava ja lämmin, mutta on vain sitä mieltä, että lapset kasvaa kieroon ilman kuritusta. Itsellä on kuitenkin tästä johtuen, ja muutenkin auktoriteetti kasvatuksesta johtuen vain velvollisuusvälit vanhempiin.
No, isäsi on kasvanut kieroon ja yritti laittaa vahingon kiertoon sinulle.
Y H Y Y Y NÄIN VÄKIVALTAISIA UNIA Y H Y Y Y Y TÄYTYY SAADA KESKUSTELUAPUA LISÄÄ KELAN PIIKKIIN Y H Y Y Y 😩😫😩😫😭
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omassa lapsuudessa käytettiin ruumillista kuritusta 90-luvulla vielä, vaikka se oli kiellettyä. Vitsa, vyö, luunappi, tukistaminen. Ei siis hakkaamalla, mutta kuitenkin silleen, että sattui. Itse olen aina vastustanut ja olin tosi kiltti lapsi ja sain selkään lähinnä, kun oli ongelmia syödä muutamia ruokia. Isäni mielestä ruumillinen kuritus olisi edelleen oikein lapsille, eikä näe siinä mitään väärää, olen aikuisena ottanut muutaman kerran hänen kanssaan yhteen aiheesta. Ei auta perustelut, että on laissa kiellettyä. Muuten isäni on rakastava ja lämmin, mutta on vain sitä mieltä, että lapset kasvaa kieroon ilman kuritusta. Itsellä on kuitenkin tästä johtuen, ja muutenkin auktoriteetti kasvatuksesta johtuen vain velvollisuusvälit vanhempiin.
No, isäsi on kasvanut kieroon ja yritti laittaa vahingon kiertoon sinulle.
Olen samaa mieltä, toki hänen lapsuudessaan sitä käytettiin lähes kaikissa perheissä ja "rajat on rakkautta" = rankaistaan ruumiillisesti. Meillä siis kaikki lapset saivat selkään, mutta muille se on ihan ok, itse olen ainut, jonka mielestä se ei ollut oikein. Heistä se oli ok, kun käyttäytyivät huonosti. Siis ovat aikuisenakin sitä mieltä. Meillä ei kyllä ollut muullaista väkivaltaa tai alkoholin käyttöä, vaan puhtaasti varoitettiin ja annettiin mahdollisuus korjata ja sitten rankaistiin. Esim. en kyennyt syömään ruokaa, joten otin mielummin selkään. Kuulostaa kyllä kamalalta, mutta oli maaseudulla vielä tuolloin valitettavan tavallista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omassa lapsuudessa käytettiin ruumillista kuritusta 90-luvulla vielä, vaikka se oli kiellettyä. Vitsa, vyö, luunappi, tukistaminen. Ei siis hakkaamalla, mutta kuitenkin silleen, että sattui. Itse olen aina vastustanut ja olin tosi kiltti lapsi ja sain selkään lähinnä, kun oli ongelmia syödä muutamia ruokia. Isäni mielestä ruumillinen kuritus olisi edelleen oikein lapsille, eikä näe siinä mitään väärää, olen aikuisena ottanut muutaman kerran hänen kanssaan yhteen aiheesta. Ei auta perustelut, että on laissa kiellettyä. Muuten isäni on rakastava ja lämmin, mutta on vain sitä mieltä, että lapset kasvaa kieroon ilman kuritusta. Itsellä on kuitenkin tästä johtuen, ja muutenkin auktoriteetti kasvatuksesta johtuen vain velvollisuusvälit vanhempiin.
No, isäsi on kasvanut kieroon ja yritti laittaa vahingon kiertoon sinulle.
Olen samaa mieltä, toki hänen lapsuudessaan sitä käytettiin lähes kaikissa perheissä ja "rajat on rakkautta" = rankaistaan ruumiillisesti. Meillä siis kaikki lapset saivat selkään, mutta muille se on ihan ok, itse olen ainut, jonka mielestä se ei ollut oikein. Heistä se oli ok, kun käyttäytyivät huonosti. Siis ovat aikuisenakin sitä mieltä. Meillä ei kyllä ollut muullaista väkivaltaa tai alkoholin käyttöä, vaan puhtaasti varoitettiin ja annettiin mahdollisuus korjata ja sitten rankaistiin. Esim. en kyennyt syömään ruokaa, joten otin mielummin selkään. Kuulostaa kyllä kamalalta, mutta oli maaseudulla vielä tuolloin valitettavan tavallista.
Muut ovat alistuneet saamaansa väkivaltaan paremmin kuin sinä.
Vierailija kirjoitti:
Mä en tajua miksi te spekuloitte sitä että pitäisikö vanhempien kanssa yrittää puhua siitä lapsuuden mahdollisesta väkivallasta. Mun mielestä tilanne on yksinkertainen, vaihtoehtoja on kaksi:
1. Jos muistan että joku on antanut mulle turpiin, niin en puhu siitä hänen kanssaan. En puhu hänen kanssaan enää ikinä mistään, välit poikki, hyvästi.
2. Jos en muista että joku on antanut mulle turpiin niin ei se silti ole hankalempi tilanne. Jos joudun toisesta ihmisestä pohdiskelemaan kaikenmaailman "mitähän tuo on tehnyt? mitähän tuo meinaa? voikohan tuon sanaan luottaa? onko meidän välillä tapahtunut jotain pahaa? mihin tuo pyrkii? millä motiivilla tuo on liikkeellä?", niin en puhu siitä hänen kanssaan. Koska ei ole mitään järkeä ikinä ollenkaan olla tekemisissä sellaisen ihmisen kanssa jota joutuu tuolla lailla kyseenalaistamaan ja epäilemään ja epäröimään ja arvailemaan ja analysoimaan. Jos toisen kanssa ei voi elää täysin ilman tuollaisia arvailuja, niin ei sen kanssa voi olla ollenkaan, välit poikki, hyvästi.
Kuulostaa helpolta, ei ole sitä. Omien vanhempien kanssa välien poikki laitto on äärimmäinen ratkaisu. Mä olen tehnyt sen painavista syistä ja saanut valtavasti pskaa niskaan. Koko suku syyllistää, koko yhteiskunta, tutut, puolitutut, missä ikinä asia tulee esiin niin mua syytetään. Koska aina luullaan että vika on siinä lapsessa. Ei vanhemmassa. Sillä kaikki vanhemmat on ”ihania ja rakastavia”.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tässä "fläsäri" peräisessä todistelussa on nyt ainekset vähintäänkin pahoipitelyyn ja ehkä kannattaa kokeilla uhriutumisen lisäksi myös insestiä. Äiti- ja varsinkin isä joutaa linnaan...oppiipahan mulukku olemaan.
Asiaan kuuluvaa tässä on myös maalittaminen ja ihan saatanmoiset korvausvaatimukset.
Me voitetaan tää juttu.
En ole ap, mutta itselläni ei ole enää vanhempia. Kyse ei ole mistään oikeuden saamisesta vaan siitä, että paranisin traumoistani.
Voiko luulotaudista parantua. Haet vain huomiota ja sääliä. Niin yksinkertaista se on.
Kalahtiko kalikka? Uhrina tai väkivaltaisena vanhempana?
Vierailija kirjoitti:
Siis muistat vuosikymmenien jälkeen jonkun asian ja päätät sen vuoksi laittaa välit poikki? Okei.
Mulla kävin niin päin, että vuosikymmenten päästä päätin, etten päästä ihmistä enää elämääni ja tämän jälkeen aloin muistaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en tajua miksi te spekuloitte sitä että pitäisikö vanhempien kanssa yrittää puhua siitä lapsuuden mahdollisesta väkivallasta. Mun mielestä tilanne on yksinkertainen, vaihtoehtoja on kaksi:
1. Jos muistan että joku on antanut mulle turpiin, niin en puhu siitä hänen kanssaan. En puhu hänen kanssaan enää ikinä mistään, välit poikki, hyvästi.
2. Jos en muista että joku on antanut mulle turpiin niin ei se silti ole hankalempi tilanne. Jos joudun toisesta ihmisestä pohdiskelemaan kaikenmaailman "mitähän tuo on tehnyt? mitähän tuo meinaa? voikohan tuon sanaan luottaa? onko meidän välillä tapahtunut jotain pahaa? mihin tuo pyrkii? millä motiivilla tuo on liikkeellä?", niin en puhu siitä hänen kanssaan. Koska ei ole mitään järkeä ikinä ollenkaan olla tekemisissä sellaisen ihmisen kanssa jota joutuu tuolla lailla kyseenalaistamaan ja epäilemään ja epäröimään ja arvailemaan ja analysoimaan. Jos toisen kanssa ei voi elää täysin ilman tuollaisia arvailuja, niin ei sen kanssa voi olla ollenkaan, välit poikki, hyvästi.
Kuulostaa helpolta, ei ole sitä. Omien vanhempien kanssa välien poikki laitto on äärimmäinen ratkaisu. Mä olen tehnyt sen painavista syistä ja saanut valtavasti pskaa niskaan. Koko suku syyllistää, koko yhteiskunta, tutut, puolitutut, missä ikinä asia tulee esiin niin mua syytetään. Koska aina luullaan että vika on siinä lapsessa. Ei vanhemmassa. Sillä kaikki vanhemmat on ”ihania ja rakastavia”.
Mun vanhempi on laittanut itse välit poikki minuun. Mulle aina sanotaan, että meet vaan soittamaan sen ovikelloa niin sitten tapahtuu joku elokuvamainen jälleennäkeminen. Keskimääräiset ihmiset eivät tajua häiriintyneistä ihmisistä mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis muistat vuosikymmenien jälkeen jonkun asian ja päätät sen vuoksi laittaa välit poikki? Okei.
Mulla kävin niin päin, että vuosikymmenten päästä päätin, etten päästä ihmistä enää elämääni ja tämän jälkeen aloin muistaa.
Mulle kävi sama, mutta tietysti minusta mustamaalataan jotain, vaikka en varmaan kovin iso hirviö ole voinut olla 2-4-vuotiaana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis muistat vuosikymmenien jälkeen jonkun asian ja päätät sen vuoksi laittaa välit poikki? Okei.
Mulla kävin niin päin, että vuosikymmenten päästä päätin, etten päästä ihmistä enää elämääni ja tämän jälkeen aloin muistaa.
Mulle kävi sama, mutta tietysti minusta mustamaalataan jotain, vaikka en varmaan kovin iso hirviö ole voinut olla 2-4-vuotiaana.
Mulle kävi myös se homma 3-4 -vuotiaana. Olen sen jotenkin muistanut vuosien varrella ja mulla on aina ollut olo, että mulle on ko. henkilö tehnyt jotain, mutta asia alkoi kirkastua uudella tavalla vasta, kun oma henkinen side häneen lakkasi.
Lapsenhakkaajavanhemmat ansaitsee yksinäisen surkean kusivaippavanhuuden. Mä en ole millään lailla velvollinen auttamaan paskoja vanhempiani. Sen avun minkä olisin voinut antaa, ne ryösti multa jo lapsena. Ryöstivät multa koskemattomuuden, itsearvon, itsetunnon, perusturvan tunteen. Ryöstivät ja riistivät kaikki resurssit minulta lapsena. Nyt ei ole resurssia antaa vanhemmille.
Tuskin menen hautajaisiinkaan.
Nuo eivät olisi ansainneet saada lapsia, sitä upeaa ihmettä mikä pieni lapsi on. Niinpä saa sitten heidän vanhuus olla ”lapsettoman vanhuus” eli ilman lapsen vierailuita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole ikinä puhunut tästä kenellekään mutta mullakin on yksi todella omituinen muistokuva omasta lapsuudesta ja se on sellainen niin sumea että en edes tiedä onko se totta vai ei. Siitä on niin kauankin ja en ole ikinä ollut varma onko se todellinen muisto vai ei.. kai se on joku suojakeino jos se sattuu totta olemaan.
Isäni oli siis ajoittainen alkoholisti, ei väkivaltainen mutta tiedän että hänellä oli omia erityisiä seksuaalisia mieltymyksiä. Hän tykkäsi piiskaamisesta ja siis piiskatuksi tulemisesta ja tiedän tämän siitä kun aikuisena tiesin hänen käyneen mm. dominan luona juuri tuota harrastamassa. Hän itse kertoi siitä avoimesti ja tiedän jopa kyseisen dominan jonka luona kävi.
Se sumea muistikuva minulla on siis sellainen jossa minä olen ehkä noin 5-6 vuotias ja piiskaan isää rangaistuksena hänen alkoholismistaan ja vuorostaan isä piiskaa minua. Muistan että minun piti sitoa isän jalat vyöllä ja hän taas teki vastaavasti niin minulle. Muistan pitäneeni sitä todella pelottavana, vääränä ja ahdistavana. Mitään muuta ei kuitenkaan ollut, eikä siis mitään seksuaalista sisältynyt siihen, koska olen mies eikä isäni ollut homoseksuaali. Todellla härö ja sairas muistikuva siis enkä ole sitä halunnut erityisesti muistella.. vanhempani olivat tässä vaiheessa jo eronneet ja tämä tapahtui ollessani kahdestaan isäni kanssa.
Silti meillä oli hyvin läheiset välit ja tulimme hyvin toimeen. Minusta hän oli kaikesta huolimatta hyvä isä ja hyvä ihminen vaikka hänestä ehkä saa hirveän kuvan tästä ihmisenä. Alkoholismi ja lääkkeiden väärinkäyttö hänen elämänsä osittain pilasi ja lopulta vei ajasta ikuisuuteen noin 10 vuotta sitten.
Nyt aikuisena minulle on kehittynyt samanlainen seksuaalisuus ja nuo samat BDSM jutut kiinnostavat myös minua. Melko vinoutunutta varmaankin.
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä puhunut tästä kenellekään mutta mullakin on yksi todella omituinen muistokuva omasta lapsuudesta ja se on sellainen niin sumea että en edes tiedä onko se totta vai ei. Siitä on niin kauankin ja en ole ikinä ollut varma onko se todellinen muisto vai ei.. kai se on joku suojakeino jos se sattuu totta olemaan.
Isäni oli siis ajoittainen alkoholisti, ei väkivaltainen mutta tiedän että hänellä oli omia erityisiä seksuaalisia mieltymyksiä. Hän tykkäsi piiskaamisesta ja siis piiskatuksi tulemisesta ja tiedän tämän siitä kun aikuisena tiesin hänen käyneen mm. dominan luona juuri tuota harrastamassa. Hän itse kertoi siitä avoimesti ja tiedän jopa kyseisen dominan jonka luona kävi.
Se sumea muistikuva minulla on siis sellainen jossa minä olen ehkä noin 5-6 vuotias ja piiskaan isää rangaistuksena hänen alkoholismistaan ja vuorostaan isä piiskaa minua. Muistan että minun piti sitoa isän jalat vyöllä ja hän taas teki vastaavasti niin minulle. Muistan pitäneeni sitä todella pelottavana, vääränä ja ahdistavana. Mitään muuta ei kuitenkaan ollut, eikä siis mitään seksuaalista sisältynyt siihen, koska olen mies eikä isäni ollut homoseksuaali. Todellla härö ja sairas muistikuva siis enkä ole sitä halunnut erityisesti muistella.. vanhempani olivat tässä vaiheessa jo eronneet ja tämä tapahtui ollessani kahdestaan isäni kanssa.
Silti meillä oli hyvin läheiset välit ja tulimme hyvin toimeen. Minusta hän oli kaikesta huolimatta hyvä isä ja hyvä ihminen vaikka hänestä ehkä saa hirveän kuvan tästä ihmisenä. Alkoholismi ja lääkkeiden väärinkäyttö hänen elämänsä osittain pilasi ja lopulta vei ajasta ikuisuuteen noin 10 vuotta sitten.
Nyt aikuisena minulle on kehittynyt samanlainen seksuaalisuus ja nuo samat BDSM jutut kiinnostavat myös minua. Melko vinoutunutta varmaankin.
Oletko aina välillä muistanut tuon muistikuvan vai vasta sitten, kun isäsi puhui dominasta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä puhunut tästä kenellekään mutta mullakin on yksi todella omituinen muistokuva omasta lapsuudesta ja se on sellainen niin sumea että en edes tiedä onko se totta vai ei. Siitä on niin kauankin ja en ole ikinä ollut varma onko se todellinen muisto vai ei.. kai se on joku suojakeino jos se sattuu totta olemaan.
Isäni oli siis ajoittainen alkoholisti, ei väkivaltainen mutta tiedän että hänellä oli omia erityisiä seksuaalisia mieltymyksiä. Hän tykkäsi piiskaamisesta ja siis piiskatuksi tulemisesta ja tiedän tämän siitä kun aikuisena tiesin hänen käyneen mm. dominan luona juuri tuota harrastamassa. Hän itse kertoi siitä avoimesti ja tiedän jopa kyseisen dominan jonka luona kävi.
Se sumea muistikuva minulla on siis sellainen jossa minä olen ehkä noin 5-6 vuotias ja piiskaan isää rangaistuksena hänen alkoholismistaan ja vuorostaan isä piiskaa minua. Muistan että minun piti sitoa isän jalat vyöllä ja hän taas teki vastaavasti niin minulle. Muistan pitäneeni sitä todella pelottavana, vääränä ja ahdistavana. Mitään muuta ei kuitenkaan ollut, eikä siis mitään seksuaalista sisältynyt siihen, koska olen mies eikä isäni ollut homoseksuaali. Todellla härö ja sairas muistikuva siis enkä ole sitä halunnut erityisesti muistella.. vanhempani olivat tässä vaiheessa jo eronneet ja tämä tapahtui ollessani kahdestaan isäni kanssa.
Silti meillä oli hyvin läheiset välit ja tulimme hyvin toimeen. Minusta hän oli kaikesta huolimatta hyvä isä ja hyvä ihminen vaikka hänestä ehkä saa hirveän kuvan tästä ihmisenä. Alkoholismi ja lääkkeiden väärinkäyttö hänen elämänsä osittain pilasi ja lopulta vei ajasta ikuisuuteen noin 10 vuotta sitten.
Nyt aikuisena minulle on kehittynyt samanlainen seksuaalisuus ja nuo samat BDSM jutut kiinnostavat myös minua. Melko vinoutunutta varmaankin.
Oletko aina välillä muistanut tuon muistikuvan vai vasta sitten, kun isäsi puhui dominasta?
Se on aina epämääräisenä muistikuvana kulkenut mukana. Kai olen jotenkin pyrkinyt sulkemaan sen johonkin lokeroon kuitenkin.
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä puhunut tästä kenellekään mutta mullakin on yksi todella omituinen muistokuva omasta lapsuudesta ja se on sellainen niin sumea että en edes tiedä onko se totta vai ei. Siitä on niin kauankin ja en ole ikinä ollut varma onko se todellinen muisto vai ei.. kai se on joku suojakeino jos se sattuu totta olemaan.
Isäni oli siis ajoittainen alkoholisti, ei väkivaltainen mutta tiedän että hänellä oli omia erityisiä seksuaalisia mieltymyksiä. Hän tykkäsi piiskaamisesta ja siis piiskatuksi tulemisesta ja tiedän tämän siitä kun aikuisena tiesin hänen käyneen mm. dominan luona juuri tuota harrastamassa. Hän itse kertoi siitä avoimesti ja tiedän jopa kyseisen dominan jonka luona kävi.
Se sumea muistikuva minulla on siis sellainen jossa minä olen ehkä noin 5-6 vuotias ja piiskaan isää rangaistuksena hänen alkoholismistaan ja vuorostaan isä piiskaa minua. Muistan että minun piti sitoa isän jalat vyöllä ja hän taas teki vastaavasti niin minulle. Muistan pitäneeni sitä todella pelottavana, vääränä ja ahdistavana. Mitään muuta ei kuitenkaan ollut, eikä siis mitään seksuaalista sisältynyt siihen, koska olen mies eikä isäni ollut homoseksuaali. Todellla härö ja sairas muistikuva siis enkä ole sitä halunnut erityisesti muistella.. vanhempani olivat tässä vaiheessa jo eronneet ja tämä tapahtui ollessani kahdestaan isäni kanssa.
Silti meillä oli hyvin läheiset välit ja tulimme hyvin toimeen. Minusta hän oli kaikesta huolimatta hyvä isä ja hyvä ihminen vaikka hänestä ehkä saa hirveän kuvan tästä ihmisenä. Alkoholismi ja lääkkeiden väärinkäyttö hänen elämänsä osittain pilasi ja lopulta vei ajasta ikuisuuteen noin 10 vuotta sitten.
Nyt aikuisena minulle on kehittynyt samanlainen seksuaalisuus ja nuo samat BDSM jutut kiinnostavat myös minua. Melko vinoutunutta varmaankin.
No ensimmäinen reaktio tuohon kommentin lukemiseen oli se,
että ahdistavaa ja väärää on se, että isä kertoo donimakäynneistään pojalleen.
Olisi pitänyt omana tietonaan.
Miksi isä sitten kertoi moisen intiimin ja yksityisen/poikkeavan asian itsestään omalle pojalleen?
Ehkä selittääkseen, että on älynny kohdistaa poikkeavuutensa ammattilaisen käsiin eli dominan, siis löytänyt väylän toteuttaa taipumustaan.
Ettei hän (toista kertaa) peilaa/peilannut taipumustaan omaan lapseensa vahingossakaan, kuten todennäköisesti muisi varsin hyvin, että on kerran tehnyt pienelle pojalleen pahaa, jolloin hänellä on alkanut hihna luistaa todella pahasti tuolla tietyllä kerralla, mitä ei olisi missään tapauksessa saanut tapahtua.
Ilmeisesti tapahtuma-aikaan känni/lääke-päissään rajat hämärtyi normaalin ja sopivaisuuden suhteen, jolloin perusluonteeltaan ihan ok- ihminen saattaa tehdä ja sanoa hirviömäisiä tekoja ollessaan tarpeeksi sekaisin.
Juuri siksi lasta ei saa ikinä jättää kännisen/alkoholistin hoiviin koska riski tuollaiselle, että lapsi joutuu kokemaan tai todistamaan pahoja asioita on suuri lapsen ollessa päihtyneen ihmisen hoidon varassa ja päihteen esiin nostamien oikkujen armoilla.
Mielestäni on hyvä että prosessoit asiaa, vaikka takuulla ahdistaa, sillä se tarkoittaa että olet toipumisen tiellä jolloin aikanaan ahdistus laimenee eikä muisto vaivaa sinua enää alitajuisellakaan tasolla häiriten koska se löytää paikkansa elämänhistoriasi mosaiikissa. Yhtenä (tosin karmaisevana ja surullisena) kokemuksena muiden joukossa mutta ei enää pulpahtaen kiusallisesti pahaa mieltä aiheuttaen ja hämmentäen arkimieltäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä puhunut tästä kenellekään mutta mullakin on yksi todella omituinen muistokuva omasta lapsuudesta ja se on sellainen niin sumea että en edes tiedä onko se totta vai ei. Siitä on niin kauankin ja en ole ikinä ollut varma onko se todellinen muisto vai ei.. kai se on joku suojakeino jos se sattuu totta olemaan.
Isäni oli siis ajoittainen alkoholisti, ei väkivaltainen mutta tiedän että hänellä oli omia erityisiä seksuaalisia mieltymyksiä. Hän tykkäsi piiskaamisesta ja siis piiskatuksi tulemisesta ja tiedän tämän siitä kun aikuisena tiesin hänen käyneen mm. dominan luona juuri tuota harrastamassa. Hän itse kertoi siitä avoimesti ja tiedän jopa kyseisen dominan jonka luona kävi.
Se sumea muistikuva minulla on siis sellainen jossa minä olen ehkä noin 5-6 vuotias ja piiskaan isää rangaistuksena hänen alkoholismistaan ja vuorostaan isä piiskaa minua. Muistan että minun piti sitoa isän jalat vyöllä ja hän taas teki vastaavasti niin minulle. Muistan pitäneeni sitä todella pelottavana, vääränä ja ahdistavana. Mitään muuta ei kuitenkaan ollut, eikä siis mitään seksuaalista sisältynyt siihen, koska olen mies eikä isäni ollut homoseksuaali. Todellla härö ja sairas muistikuva siis enkä ole sitä halunnut erityisesti muistella.. vanhempani olivat tässä vaiheessa jo eronneet ja tämä tapahtui ollessani kahdestaan isäni kanssa.
Silti meillä oli hyvin läheiset välit ja tulimme hyvin toimeen. Minusta hän oli kaikesta huolimatta hyvä isä ja hyvä ihminen vaikka hänestä ehkä saa hirveän kuvan tästä ihmisenä. Alkoholismi ja lääkkeiden väärinkäyttö hänen elämänsä osittain pilasi ja lopulta vei ajasta ikuisuuteen noin 10 vuotta sitten.
Nyt aikuisena minulle on kehittynyt samanlainen seksuaalisuus ja nuo samat BDSM jutut kiinnostavat myös minua. Melko vinoutunutta varmaankin.
No ensimmäinen reaktio tuohon kommentin lukemiseen oli se,
että ahdistavaa ja väärää on se, että isä kertoo donimakäynneistään pojalleen.
Olisi pitänyt omana tietonaan.
Miksi isä sitten kertoi moisen intiimin ja yksityisen/poikkeavan asian itsestään omalle pojalleen?
Ehkä selittääkseen, että on älynny kohdistaa poikkeavuutensa ammattilaisen käsiin eli dominan, siis löytänyt väylän toteuttaa taipumustaan.
Ettei hän (toista kertaa) peilaa/peilannut taipumustaan omaan lapseensa vahingossakaan, kuten todennäköisesti muisi varsin hyvin, että on kerran tehnyt pienelle pojalleen pahaa, jolloin hänellä on alkanut hihna luistaa todella pahasti tuolla tietyllä kerralla, mitä ei olisi missään tapauksessa saanut tapahtua.
Ilmeisesti tapahtuma-aikaan känni/lääke-päissään rajat hämärtyi normaalin ja sopivaisuuden suhteen, jolloin perusluonteeltaan ihan ok- ihminen saattaa tehdä ja sanoa hirviömäisiä tekoja ollessaan tarpeeksi sekaisin.
Juuri siksi lasta ei saa ikinä jättää kännisen/alkoholistin hoiviin koska riski tuollaiselle, että lapsi joutuu kokemaan tai todistamaan pahoja asioita on suuri lapsen ollessa päihtyneen ihmisen hoidon varassa ja päihteen esiin nostamien oikkujen armoilla.
Mielestäni on hyvä että prosessoit asiaa, vaikka takuulla ahdistaa, sillä se tarkoittaa että olet toipumisen tiellä jolloin aikanaan ahdistus laimenee eikä muisto vaivaa sinua enää alitajuisellakaan tasolla häiriten koska se löytää paikkansa elämänhistoriasi mosaiikissa. Yhtenä (tosin karmaisevana ja surullisena) kokemuksena muiden joukossa mutta ei enää pulpahtaen kiusallisesti pahaa mieltä aiheuttaen ja hämmentäen arkimieltäsi.
Kiitos kommenteistasi. Yritin kerran ottaa asian puheeksi isäni kanssa ja hän sanoi että on pahoillaan mutta ei muista asiasta mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä puhunut tästä kenellekään mutta mullakin on yksi todella omituinen muistokuva omasta lapsuudesta ja se on sellainen niin sumea että en edes tiedä onko se totta vai ei. Siitä on niin kauankin ja en ole ikinä ollut varma onko se todellinen muisto vai ei.. kai se on joku suojakeino jos se sattuu totta olemaan.
Isäni oli siis ajoittainen alkoholisti, ei väkivaltainen mutta tiedän että hänellä oli omia erityisiä seksuaalisia mieltymyksiä. Hän tykkäsi piiskaamisesta ja siis piiskatuksi tulemisesta ja tiedän tämän siitä kun aikuisena tiesin hänen käyneen mm. dominan luona juuri tuota harrastamassa. Hän itse kertoi siitä avoimesti ja tiedän jopa kyseisen dominan jonka luona kävi.
Se sumea muistikuva minulla on siis sellainen jossa minä olen ehkä noin 5-6 vuotias ja piiskaan isää rangaistuksena hänen alkoholismistaan ja vuorostaan isä piiskaa minua. Muistan että minun piti sitoa isän jalat vyöllä ja hän taas teki vastaavasti niin minulle. Muistan pitäneeni sitä todella pelottavana, vääränä ja ahdistavana. Mitään muuta ei kuitenkaan ollut, eikä siis mitään seksuaalista sisältynyt siihen, koska olen mies eikä isäni ollut homoseksuaali. Todellla härö ja sairas muistikuva siis enkä ole sitä halunnut erityisesti muistella.. vanhempani olivat tässä vaiheessa jo eronneet ja tämä tapahtui ollessani kahdestaan isäni kanssa.
Silti meillä oli hyvin läheiset välit ja tulimme hyvin toimeen. Minusta hän oli kaikesta huolimatta hyvä isä ja hyvä ihminen vaikka hänestä ehkä saa hirveän kuvan tästä ihmisenä. Alkoholismi ja lääkkeiden väärinkäyttö hänen elämänsä osittain pilasi ja lopulta vei ajasta ikuisuuteen noin 10 vuotta sitten.
Nyt aikuisena minulle on kehittynyt samanlainen seksuaalisuus ja nuo samat BDSM jutut kiinnostavat myös minua. Melko vinoutunutta varmaankin.
No ensimmäinen reaktio tuohon kommentin lukemiseen oli se,
että ahdistavaa ja väärää on se, että isä kertoo donimakäynneistään pojalleen.
Olisi pitänyt omana tietonaan.
Miksi isä sitten kertoi moisen intiimin ja yksityisen/poikkeavan asian itsestään omalle pojalleen?
Ehkä selittääkseen, että on älynny kohdistaa poikkeavuutensa ammattilaisen käsiin eli dominan, siis löytänyt väylän toteuttaa taipumustaan.
Ettei hän (toista kertaa) peilaa/peilannut taipumustaan omaan lapseensa vahingossakaan, kuten todennäköisesti muisi varsin hyvin, että on kerran tehnyt pienelle pojalleen pahaa, jolloin hänellä on alkanut hihna luistaa todella pahasti tuolla tietyllä kerralla, mitä ei olisi missään tapauksessa saanut tapahtua.
Ilmeisesti tapahtuma-aikaan känni/lääke-päissään rajat hämärtyi normaalin ja sopivaisuuden suhteen, jolloin perusluonteeltaan ihan ok- ihminen saattaa tehdä ja sanoa hirviömäisiä tekoja ollessaan tarpeeksi sekaisin.
Juuri siksi lasta ei saa ikinä jättää kännisen/alkoholistin hoiviin koska riski tuollaiselle, että lapsi joutuu kokemaan tai todistamaan pahoja asioita on suuri lapsen ollessa päihtyneen ihmisen hoidon varassa ja päihteen esiin nostamien oikkujen armoilla.
Mielestäni on hyvä että prosessoit asiaa, vaikka takuulla ahdistaa, sillä se tarkoittaa että olet toipumisen tiellä jolloin aikanaan ahdistus laimenee eikä muisto vaivaa sinua enää alitajuisellakaan tasolla häiriten koska se löytää paikkansa elämänhistoriasi mosaiikissa. Yhtenä (tosin karmaisevana ja surullisena) kokemuksena muiden joukossa mutta ei enää pulpahtaen kiusallisesti pahaa mieltä aiheuttaen ja hämmentäen arkimieltäsi.
Kiitos kommenteistasi. Yritin kerran ottaa asian puheeksi isäni kanssa ja hän sanoi että on pahoillaan mutta ei muista asiasta mitään.
Lapsihan kokee pelkän päihtyneenä olevan aikuisen läsnäolonkin pelottavana ja turvattomana, koska aikuinen käyttäytyy esim juopuneena kummallisesti lapsen näkökulmasta. Lapsi kaipaa rutiineja, tuttuja turvallisia ennakoitavia asioita ja kun aikuinen on esim juopuneena , on aikuinen arvaamaton teoissaan ja puheissaan, päihde ohjaa aivoja. Jos aikuinen on esimerkiksi tuuri tai kausijuoppo , niin alkoholinkäyttö saattaa "ryypyn ollessa päällä" olla niin rankkaa että muisti menee täysin niistä päivistä jolloin on ryypännyt, koska hän juo niiden raittiiden päivienkin edestä.
Se, että haluat muistaa isästäsi hyvän ja suhteenne perusvireen läheisenä ja myönteisenä, ja koet ilmiselvästi halua ymmärtää ja antaa anteeksi sinuun lapsena kohdistuneen vääryyden, viestii suoraan sitä että näin on tosiaan ollut: isäsi on sinua rakastanut ja sinä häntä, joten paha teko ei pilaa sitä seikkaa että tärkein seikka -keskinäinen lämpö ja aito välittäminen (varsinkin kun päihde oli poissa) isän ja pojan välillä oli totta ja olemassa, niin vahvana että se puski myös isän ilmiselvän vahingoittuneen rikkinäisyyden yli mistä hän kärsi, mutta kykeni väistämään moisen perinnön siirtämistä eteenpäin pojalleen (jostain se ominaisuus, syvä häpeä ja itseinho mistä kokee ansaitsevansa rangaistuksen, oli häneen hänen omassa lapsuudessaan istutettu). Uskon että tosiaan jotain pahaa koit isäsi taholta hänen ollessaan päihtynyt, eikä hän muistanut kamalaa sekoiluaan mihin poikansa osallisti, mutta sinun kerrottuasi ja kysyttyäsi asiasta on varmasti ollut syvästi järkyttynyt eikä edes halunnut muistaa (hänhän ei suoraan kieltänyt asiaa eikä kyseenalaistanut sitä, näin ymmärsin, vaan sanoi ettei muistanut sellaista tapahtuneen ja oli pahoillaan ettei muistanut ) siis että olisi rakkaimpaansa, lastansa, omalla hulluudenpuuskallaan tuolla tavoin haavoittanut.
Isäsi rakkaus sinua kohtaan sai käsittääkseni hänet katkaisemaan synkän perinnön, eli lasta tuhoavan käyttäytymismallin jonka kohteeksi oli melko varmasti itse lapsuudessaan säännöllisesti avuttomana joutunut, ja josta osaksi hänen tarve lääkitä ahdistustaan viinalla ja haleutumalla dominan piiskattavaksi aikuisiällä johtuivat/kumpusivat.
Alue: Aihe vapaa
Omassa lapsuudessa käytettiin ruumillista kuritusta 90-luvulla vielä, vaikka se oli kiellettyä. Vitsa, vyö, luunappi, tukistaminen. Ei siis hakkaamalla, mutta kuitenkin silleen, että sattui. Itse olen aina vastustanut ja olin tosi kiltti lapsi ja sain selkään lähinnä, kun oli ongelmia syödä muutamia ruokia. Isäni mielestä ruumillinen kuritus olisi edelleen oikein lapsille, eikä näe siinä mitään väärää, olen aikuisena ottanut muutaman kerran hänen kanssaan yhteen aiheesta. Ei auta perustelut, että on laissa kiellettyä. Muuten isäni on rakastava ja lämmin, mutta on vain sitä mieltä, että lapset kasvaa kieroon ilman kuritusta. Itsellä on kuitenkin tästä johtuen, ja muutenkin auktoriteetti kasvatuksesta johtuen vain velvollisuusvälit vanhempiin.