Ihana viisas ekaluokkalainen tyttöni :) Kysyin tahtooko hän 1 vai 2 harrastusta

moni taviksena pitääkin. MInun lapseni ovat ainakin huippuihania ja ihan parhaita, ja olen vain iloinen, jos ap ajattelee samoin omistaan.



Sairas ketju, kertakaikkiaan sairas. Ja minun lapsistani vierailu mummolaan on mieleisimpiä juttuja mitä on, ja minä olen siitä todella YLPEÄ. Sitä häpeäisin, jos lapseni pistäisivät jonkun materialistisen jutun ohi rakkaiden ihmisten tapaamisen.

Jos käy peruskoulua, ei siellä alaluokilla opi yhtikäs mitään vielä. Ja onko se viikon pettymys sitten se, kun Siwasta olikin tarjouslätyt lopussa? Vai se, että naapurin Ari-Ylermi ei kiittänytkään oikealla tavalla synttärilahjasta, joka äidin kanssa kuukauden superhyperelämyksenä käytiin penkomassa Tiimarin alelaarista toissa kesänä?



Ja tiedän toki, mikä on kyberpassiivinen säilytysmoodi. Se on se sellainen elossapitomenetelmä, jota sinä sovellat lapsiisi.

mutta siinä, että "saa mennä yli ja ali ja ohi" on vaan se vaara, että lapsi ei halua enää koskaan myöhemmin harrastaa jos harrastus on pelkkää vastoinkäymistä. Itselläni on huonot kokemukset musiikkiopistosta, koska siellä pakotettiin esiintymään ja jos soitti väärin, sai kuulla kunniansa. Tämän takia en tänä päivänäkään tykkää soittaa muiden kuullen ja syytän siitä vain ja ainoastaan harrastustani, joka oli painostava eikä innostava.

Olen samaa mieltä, että lapsen kuuluu kokeilla, eihän sitä muuten tiedä mistä tykkää. Mutta kokeilu pitäisi tulla omasta - ei muiden halusta, ja siitä saatava hyöty pitää olla suurempi kuin haitta.

vaan äiti joka kertoo lapsensa tärkeimmäksi puoleksi sen, että tämä "osaa arvioida voimavaransa" (hyvinkin vähäisiksi) on pelottava. Hän todellakin kasvattaa lapsestaan alisuorittajaa, jonka pitää etukäteen jo ottaa mahdollisimman varman päälle, ettei vaan mokaa. Esimerkiksi haluamalla jonkin harrastuksen, jossa ei olekaan sataprosenttisen voimavarojensa tasalla tai joka tekee suorastaan virheen valitsemalla ihan väärän harrastuksen tai hairahtuu suorastaan yrittämään liikaa.

Minusta lapsen kuuluu kokeilla. Saa mennä yli, saa mennä ali, saa mennä ohi. Tuollainen hysteerinen varman päälle köpsöttely kuuluu luukatoiselle ysikymppiselle. Minä en ainakaan haluaisi huusholliini 7-vuotiasta mummoa - tai ainakaan ylpeilisi sellaisella!

Yliyrittäminen on suoraan sukua alisuoriutumiselle. Eli Suomeksi:



Ihminen (lapsi tai aikuinen, tässä tapauksessa kuitenkin aika pieni lapsi) haluaa tehdä "kaikkea" eikä pysty valitsemaan ja luopumaan -> loppuunpalaminen -> alisuoriutuminen.



Eiköhän tässä burn out:ien luvatussa maassa ole ihan hyvä jos osaa vähän hellittää. Niin äidit kuin lapsetkin.



Ahkeruus ja tärkeiden asioiden hoitaminen "viimeisen päälle" on taas ihan eri asia ja siihen saa ja pitää kannustaa.

Alisuoriutuminen on monilla meistä, varsinkin kilteillä tytöillä suorastaan verissä. Ei olisi yhtään pahitteeksi pyrkiä moisesta eroon. Kannattaa kokeilla kaikenmoisia harrastuksia, mistäpä sitä muuten tietäisi, missä on hyvä.



Lisäksi taivutan rautalankaa vielä sen verran, että en todellakaan kannata mitään hysteeristä huvipuisto-sirkus-harrastusrumbaa, mutta pieni positiivinen stressi, pikkuinen kiire silloin tällöin, hauskuus ja kokemukset eivät ole mitenkään pahasta.

se on sitten sitä hyvää ja oikeanlaista vanhemmuutta, että poimii hyviä harrastuspaikkoja, osaa kasvattaa lastaan yrittämään, osaa nähdä lapsensa lahjat oikein jne.



Mutta tuollainen passiivisuuden ylistäminen on sairasta!

näissä ap:n ja muiden kaltaisten perheissä? En usko.



Heidän perheissään on hyve ja varmasti myös arjessa jatkuvasti kehuttu ominaisuus mieluummin aliyrittää kuin yliyrittää. Mieluummin mennä varman päälle kuin riskillä.



Vaikka heillä oltaisiin 100 % rohkeampia yrittämään, tulos olisi korkeintaan toinen harrastus viikossa lisää.

Lähinnä se minusta liittyy nykyajan suoritus- ja itsetuntovaatimuksiin ei niinkään siihen, että ollakseen onnellinen ja "hyvä" ihminen, pitää käyttää lahjakkuutensa hyväksi.



MUTTA lahjakkuuden, taitojen ja varsinkin itsetunnon ja itsetuntemuksen kehittymiselle joutilaisuus ja se kamala passiivisuus ovat yhtä tärkeitä kuin varsinaisten taitojen harjoittaminen, elleivät tärkeämpiä.



Isommallekin rauhassa, turvassa ja tavallisessa arjessa eläminen on se pohja, jolta ponnistetaan suorituksiin. Jos lapsi osaa arvostaa näitä asioita, on se hyvä alku. Vanhempien tehtävä on sitten rohkaista ja tukea jos näkee, että lapsi haluaisi yrittää jotain, muttei tohdi JA pistää rajoja jos lapsi yrittää haalia liikaa suorituksia.

mutta ap ja muutamat tässä ketjussa ovat nyt käsittäneet puusilmäisesti tämän jumala-Sinkkosen viimeaikaiset jutut ja kiilottavat omaa kilpeään lapsensa kustannuksella.



Ei ap:ta kiinnosta lapsensa lahjat. Hänhän kiittää lasta siitä, että tämä on sellainen kuin _äiti_ haluaa, sellainen ihannelapsi, joka hänen ymmärtääkseen lapsen nyt kuuluu olla, viimeisimpien Sinkkos-oppien mukaan! Minusta tuo on kuvottavaa. Kun lapsi toimii noin kuin toimii, äiti on tyytyväinen. Onko lapsi oikeasti tyytyväinen?