Olen rento ja hauska nainen, "yksi jätkistä", miksi muut naiset on kateellisia?

Vierailija kirjoitti:

Älkää lähtekö näin huonoon provoon.

Ja mikä ettei? Vastaa sinäkin, tai hyppää yli. Mikä pakko sinun oli kommentoida?

Luin Iltalehden uutisen ja ihmettelen kyllä sitä vähän. Itse en ole kuin muut naiset. Roikun poikaporukoissa jne. Syy ei kyllä ole se, että jotenkin toisin esille, että olen erilainen. Itsellä on ADHD ja sen tuomia piirteitä, jotka eivät varsinkaan tyttöporukoihin istu, mutta poikaporukoihin kyllä. Olen ollut aina täysin ulkopuolinen naisporukoista, mutta minulla on kyllä paljon yksittäisiä naispuolisia ystäviä jotka ymmärtää/kestää ADHD n tuomia jännittävyyksiä :D Miehet keskimäärin tuntuvat viehättävän niistä....

Vierailija kirjoitti:

Luin Iltalehden uutisen ja ihmettelen kyllä sitä vähän. Itse en ole kuin muut naiset. Roikun poikaporukoissa jne. Syy ei kyllä ole se, että jotenkin toisin esille, että olen erilainen. Itsellä on ADHD ja sen tuomia piirteitä, jotka eivät varsinkaan tyttöporukoihin istu, mutta poikaporukoihin kyllä. Olen ollut aina täysin ulkopuolinen naisporukoista, mutta minulla on kyllä paljon yksittäisiä naispuolisia ystäviä jotka ymmärtää/kestää ADHD n tuomia jännittävyyksiä :D Miehet keskimäärin tuntuvat viehättävän niistä....

Ja yritän siis aina päästä mukaan. En pääse, mutta oon tosi iloinen että on yksittäisiä naisihmisiä joiden kanssa synkkaa hyvin.

Olen varmasti monen mielestä se liian suora, liian kovaääninen, liian vilkas yksilö. Tämä kaikki kyllä selittyy nepsy-piirteillä eikä ole mitään tarkoitushakuista erilaisuutta. Puoliso on aina ollut ja olen tosi ns. kunnollinen nainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen yläasteelta lähtien ollut "yksi jätkistä", ihan tahtomattani. Ala-asteella jo oli vaikeuksia tyttökavereiden kanssa, kun tytöt tekivät sitä "me ei olla sunkaa"-ilkeilyä.  Välillä otettiin mukaan, välillä lälläteltiin ja suljettiin porukasta pois. Kun menin yläasteelle, päätin että nyt on se on loppu. Lopetin "kavereiden" miellyttämisen, ja nuo kaveruudet, että mieluummin yksin kuin noiden kanssa. 

Ihan luonnollisesti löytyi pojista samanmielisiä kavereita, he pyysivät mukaan, ja edelleen hyvä ystäväni on yläasteella löytynyt poika(eli nykyään tietenkin mies). Sain yläasteelta myös tyttökaverin joka on vielä näin nelikymppisenä rakkain ystäväni. Pojat itse tituleerasivat minua yhdeksi pojista, ja sillä he tarkoittivat sitä että kuulun heidän porukkaansa kuin kuka tahansa pojista. Monet tytöt olivat kateellisia minulle, ja moni noista kaveripojista myös ihastui minuun. Se olikin sitten ikävää, kun meni se kaveruuskin siinä, tai siis koko kaveruus oli näiden tapausten kanssa ollut valhetta, jonka minä olin uskonut. He olivat vain halunneet kaveruuden nojalla päästä lähelleni.

Olin kuitenkin hyvin onnellinen siitä että minulla oli kavereita nyt, eikä minun tarvinnut olla yksin enää.

Aikuisikäni vietin ihanassa kaveriporukassa joka on nyttemmin jo hajonnut. Olin pitkään kaveritta kunnes löysin mieheni. Molemmat soitamme soittimia, ja minä myös teen musiikkia itse. Ympärille löytyi aivan mahtavat soittajat, ja nyt on ollut jo ties miten monta vuotta ollut bändi kasassa. Minä ja muut pojat. 

Olen kuullut törkeyksiäkin, että olen koko bändin panopuuna vain, vaikka minä teen kaikki sanoitukset ja suurimman osan biiseistä muutenkin. Mitä muuta tällainen voi olla kuin kateutta? 

Tosiasiassa me kaikki olemme naimisissa, ja olen myös bändin poikien vaimojen kaveri sen, minkä he nyt minut kaveriksi kelpuuttavat. Kukaan heistä ei kuvittele että keikkareissuilla tai studiolla me irstailtaisiin jotain. 

Tunsin samankaltaisen tytön ja olihan siellä kateuttakin takana, mutta kyllä meidän kohdalla kyse oli vähän jostain valheellisuuden tunteesta myös. Tyttöä kiusattiin ihan kun oli kaunis ja viimeisen päälle jotenkin cool, eli siis tyylikäs olematta mikään tusinatavaran ostaja, vaikka ei me osattu sitä näin analysoida.

Niin että kun hän alkoi liikkua poikien kanssa (ymmärrettävästi) niin olihan se selvää, että ei suinkaan siksi että olisi ollut miesten ystävämateriaalina jotenkin erilainen, vaan ihan vaan siksi, että oli niin kaunis ja cool. 

Valheellista se yksi jätkistä-juttu tuntui myös sen vuoksi, että ei ne pojat niiden rumien, mitään sanomattomien tyttöjen kavereiksi alkaneet, ne sai jäädä kokonaan yksin. Itse esim. tiesin, että en minä siinä poikaporukassa olisi mitään samanlaista asemaa saavuttanut ikinä, hyvä, jos samoihin koulun bileisiin mahduin.

Mitä olen tyttöä seurannut, nyt siis naista, niin ihan sama jatkuu. Kummasti löytyy hälle aina kavereita, etenkin miehiä. Tiedän senkin, että ei ole mikää pnopuu, vaan tietysti (sekin ärsyttää kyllä) tosi hyvännäköisen, mukavan miehen kanssa naimisissa, liikkuvat usein yhdessä sitten erilaisissa porukoissa, mutta aika vähän niissä naisia on, ehkä just joku tämän naisen paras kaveri. 

Samanlailla siis miehet pyörii ympärillä ja haluaa seuraa, mutta tuskinpa todella sen vuoksi, että olisi jätkänä jätkien joukossa. Sen tosin myönnän, että ei hän itsekään ole tämmöistä ikinä väittänyt.

Kuten kirjoitinkin, niin aina välillä joku ihastui, ja se tuntui pahalta. En kyllä mikään upeista upein ilmestys ole koskaan ollut, ihan tavallinen vain, eikä pyöri miehet ympärilläni :D

Hauskasti täällä on välillä ketjuja joissa kysytään että voiko mies ja nainen olla ystäviä, ja sinne tulee paljon porukkaa sanomaan että tottakai voi. Miten se eroaa tästä, että on ystävinä miehiä?

Siten, että on eri asia olla ystävä jonkun kanssa sen vuoksi, että ollaan elämän myötä, eri tilanteissa ystävystytty kuin olla ystävä siksi, että jotkut muut ihmiset ovat niin pinnallisia, kanamaisia, juoruavia ja niin edelleen.

Heillä, joilla on miesystäviä, on yleensä myös naisystäviä. On siis ystäväporukka, eivät "omista miesporukkaa".

Se ero.

Minä ajattelin pitkään olevani "yksi jätkistä". Koko kouluaikani tytöt kiusasivat minua todella raadollisesti ja tekivät selväksi, että olen ruma ja huono, en osaa mitään ja tyttöjen vaatteetkin näyttävät rumilta päälläni. Sisäistin tämän ja pelkäsin tyttöjä.

Aikuistuessani miehet kuitenkin alkoivat kohdella minua hyvin, jutella kanssani, olla näennäisesti kiinnostuneita asioistani, kutsua minua mukaan paikkoihin ja tapahtumiin. Tottakai sitten ajattelin, että tulen toimeen vain miesten kanssa, vaikka myöhemmin aloinkin hahmottaa, että he pitivät seurastani vain, koska arvelivat pääsevänsä myöhemmin lähempiin tekemisiin.

Noiden miesporukoiden vähäiset naiset tuntuivat jotenkin karttavan minua, minkä nyt ymmärrän: pelkäsin heitä ja vaikutin varmasti haluamattani tylyltä ja etäiseltä. Oikeasti olisin halunnut tutustua juuri noihin naisiin ja olla naisten porukoissa.

Harmillista, että nämä asiat hahmottaa yleensä vasta vuosia jälkeenpäin. Onneksi on koko elämä aikaa opetella ja tulla sinuiksi, ennen kaikkea itsensä kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Minä ajattelin pitkään olevani "yksi jätkistä". Koko kouluaikani tytöt kiusasivat minua todella raadollisesti ja tekivät selväksi, että olen ruma ja huono, en osaa mitään ja tyttöjen vaatteetkin näyttävät rumilta päälläni. Sisäistin tämän ja pelkäsin tyttöjä.

Aikuistuessani miehet kuitenkin alkoivat kohdella minua hyvin, jutella kanssani, olla näennäisesti kiinnostuneita asioistani, kutsua minua mukaan paikkoihin ja tapahtumiin. Tottakai sitten ajattelin, että tulen toimeen vain miesten kanssa, vaikka myöhemmin aloinkin hahmottaa, että he pitivät seurastani vain, koska arvelivat pääsevänsä myöhemmin lähempiin tekemisiin.

Noiden miesporukoiden vähäiset naiset tuntuivat jotenkin karttavan minua, minkä nyt ymmärrän: pelkäsin heitä ja vaikutin varmasti haluamattani tylyltä ja etäiseltä. Oikeasti olisin halunnut tutustua juuri noihin naisiin ja olla naisten porukoissa.

Harmillista, että nämä asiat hahmottaa yleensä vasta vuosia jälkeenpäin. Onneksi on koko elämä aikaa opetella ja tulla sinuiksi, ennen kaikkea itsensä kanssa.

Minulle on ihan suoraan sanottu naisten toimesta että olen pelottava ja arvaamaton, enkä toimi ennustettavasti. Miehet yleisesti ottaen ovat tällaisen piirteen kanssa enemmän sinnut, siksi he eivät koe tarvietta kartta minua erilaisuuteni takia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen yläasteelta lähtien ollut "yksi jätkistä", ihan tahtomattani. Ala-asteella jo oli vaikeuksia tyttökavereiden kanssa, kun tytöt tekivät sitä "me ei olla sunkaa"-ilkeilyä.  Välillä otettiin mukaan, välillä lälläteltiin ja suljettiin porukasta pois. Kun menin yläasteelle, päätin että nyt on se on loppu. Lopetin "kavereiden" miellyttämisen, ja nuo kaveruudet, että mieluummin yksin kuin noiden kanssa. 

Ihan luonnollisesti löytyi pojista samanmielisiä kavereita, he pyysivät mukaan, ja edelleen hyvä ystäväni on yläasteella löytynyt poika(eli nykyään tietenkin mies). Sain yläasteelta myös tyttökaverin joka on vielä näin nelikymppisenä rakkain ystäväni. Pojat itse tituleerasivat minua yhdeksi pojista, ja sillä he tarkoittivat sitä että kuulun heidän porukkaansa kuin kuka tahansa pojista. Monet tytöt olivat kateellisia minulle, ja moni noista kaveripojista myös ihastui minuun. Se olikin sitten ikävää, kun meni se kaveruuskin siinä, tai siis koko kaveruus oli näiden tapausten kanssa ollut valhetta, jonka minä olin uskonut. He olivat vain halunneet kaveruuden nojalla päästä lähelleni.

Olin kuitenkin hyvin onnellinen siitä että minulla oli kavereita nyt, eikä minun tarvinnut olla yksin enää.

Aikuisikäni vietin ihanassa kaveriporukassa joka on nyttemmin jo hajonnut. Olin pitkään kaveritta kunnes löysin mieheni. Molemmat soitamme soittimia, ja minä myös teen musiikkia itse. Ympärille löytyi aivan mahtavat soittajat, ja nyt on ollut jo ties miten monta vuotta ollut bändi kasassa. Minä ja muut pojat. 

Olen kuullut törkeyksiäkin, että olen koko bändin panopuuna vain, vaikka minä teen kaikki sanoitukset ja suurimman osan biiseistä muutenkin. Mitä muuta tällainen voi olla kuin kateutta? 

Tosiasiassa me kaikki olemme naimisissa, ja olen myös bändin poikien vaimojen kaveri sen, minkä he nyt minut kaveriksi kelpuuttavat. Kukaan heistä ei kuvittele että keikkareissuilla tai studiolla me irstailtaisiin jotain. 

Tunsin samankaltaisen tytön ja olihan siellä kateuttakin takana, mutta kyllä meidän kohdalla kyse oli vähän jostain valheellisuuden tunteesta myös. Tyttöä kiusattiin ihan kun oli kaunis ja viimeisen päälle jotenkin cool, eli siis tyylikäs olematta mikään tusinatavaran ostaja, vaikka ei me osattu sitä näin analysoida.

Niin että kun hän alkoi liikkua poikien kanssa (ymmärrettävästi) niin olihan se selvää, että ei suinkaan siksi että olisi ollut miesten ystävämateriaalina jotenkin erilainen, vaan ihan vaan siksi, että oli niin kaunis ja cool. 

Valheellista se yksi jätkistä-juttu tuntui myös sen vuoksi, että ei ne pojat niiden rumien, mitään sanomattomien tyttöjen kavereiksi alkaneet, ne sai jäädä kokonaan yksin. Itse esim. tiesin, että en minä siinä poikaporukassa olisi mitään samanlaista asemaa saavuttanut ikinä, hyvä, jos samoihin koulun bileisiin mahduin.

Mitä olen tyttöä seurannut, nyt siis naista, niin ihan sama jatkuu. Kummasti löytyy hälle aina kavereita, etenkin miehiä. Tiedän senkin, että ei ole mikää pnopuu, vaan tietysti (sekin ärsyttää kyllä) tosi hyvännäköisen, mukavan miehen kanssa naimisissa, liikkuvat usein yhdessä sitten erilaisissa porukoissa, mutta aika vähän niissä naisia on, ehkä just joku tämän naisen paras kaveri. 

Samanlailla siis miehet pyörii ympärillä ja haluaa seuraa, mutta tuskinpa todella sen vuoksi, että olisi jätkänä jätkien joukossa. Sen tosin myönnän, että ei hän itsekään ole tämmöistä ikinä väittänyt.

Kuten kirjoitinkin, niin aina välillä joku ihastui, ja se tuntui pahalta. En kyllä mikään upeista upein ilmestys ole koskaan ollut, ihan tavallinen vain, eikä pyöri miehet ympärilläni :D

Hauskasti täällä on välillä ketjuja joissa kysytään että voiko mies ja nainen olla ystäviä, ja sinne tulee paljon porukkaa sanomaan että tottakai voi. Miten se eroaa tästä, että on ystävinä miehiä?

Siten, että on eri asia olla ystävä jonkun kanssa sen vuoksi, että ollaan elämän myötä, eri tilanteissa ystävystytty kuin olla ystävä siksi, että jotkut muut ihmiset ovat niin pinnallisia, kanamaisia, juoruavia ja niin edelleen.

Heillä, joilla on miesystäviä, on yleensä myös naisystäviä. On siis ystäväporukka, eivät "omista miesporukkaa".

Se ero.

Hyvin sanottu!

Oma kokemus kertoo, että ne ikävät ihmisetkin on ikäviä molempien sukupuolten mielestä ja kivat kivoja. Ei sen kummempaa. Kateellinen myönnän olleeni niille kivoille, jotka tulee helposti toimeen kaikkien kanssa ja joista kaikki luonnikkaasti tykkää.

Olen ainoana naisena tällä hetkellä miesvaltaisella alalla (raksa ja puu) ja kaipaan kyllä toisia naisia paikalle, vaikka sujuvasti siellä miesten kanssa luovinkin.

Tulen juttuun hyvinkin miesten kanssa mutta en koe olevani "yksi jätkistä".

Ja tosiaan tuppaavat ihastumaan vaikka olen vaan tasaisen ystävällinen kuten naisillekin.

Olis kiva saada enemmän naisia alalle. Olen tosin nähnyt senkin, että joku nainen kovaa esittää olevansa "yksi jätkistä" ja sit kuitenkin on todella ilkeä ja vttumainen muille paikalla oleville naisille, kun haluaa paistatella siinä miesten piirissä "hyvänä jätkänä" ja kokee toiset naiset uhkana itselleen. Tosin ei tuokaan mua haittaa, siinäpähän paistattelee.

Käytän töissä sirkkeleitä ja kotona onpelukonetta kumpaakin ihan sujuvasti, enkä koe sitä ongelmana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen yläasteelta lähtien ollut "yksi jätkistä", ihan tahtomattani. Ala-asteella jo oli vaikeuksia tyttökavereiden kanssa, kun tytöt tekivät sitä "me ei olla sunkaa"-ilkeilyä.  Välillä otettiin mukaan, välillä lälläteltiin ja suljettiin porukasta pois. Kun menin yläasteelle, päätin että nyt on se on loppu. Lopetin "kavereiden" miellyttämisen, ja nuo kaveruudet, että mieluummin yksin kuin noiden kanssa. 

Ihan luonnollisesti löytyi pojista samanmielisiä kavereita, he pyysivät mukaan, ja edelleen hyvä ystäväni on yläasteella löytynyt poika(eli nykyään tietenkin mies). Sain yläasteelta myös tyttökaverin joka on vielä näin nelikymppisenä rakkain ystäväni. Pojat itse tituleerasivat minua yhdeksi pojista, ja sillä he tarkoittivat sitä että kuulun heidän porukkaansa kuin kuka tahansa pojista. Monet tytöt olivat kateellisia minulle, ja moni noista kaveripojista myös ihastui minuun. Se olikin sitten ikävää, kun meni se kaveruuskin siinä, tai siis koko kaveruus oli näiden tapausten kanssa ollut valhetta, jonka minä olin uskonut. He olivat vain halunneet kaveruuden nojalla päästä lähelleni.

Olin kuitenkin hyvin onnellinen siitä että minulla oli kavereita nyt, eikä minun tarvinnut olla yksin enää.

Aikuisikäni vietin ihanassa kaveriporukassa joka on nyttemmin jo hajonnut. Olin pitkään kaveritta kunnes löysin mieheni. Molemmat soitamme soittimia, ja minä myös teen musiikkia itse. Ympärille löytyi aivan mahtavat soittajat, ja nyt on ollut jo ties miten monta vuotta ollut bändi kasassa. Minä ja muut pojat. 

Olen kuullut törkeyksiäkin, että olen koko bändin panopuuna vain, vaikka minä teen kaikki sanoitukset ja suurimman osan biiseistä muutenkin. Mitä muuta tällainen voi olla kuin kateutta? 

Tosiasiassa me kaikki olemme naimisissa, ja olen myös bändin poikien vaimojen kaveri sen, minkä he nyt minut kaveriksi kelpuuttavat. Kukaan heistä ei kuvittele että keikkareissuilla tai studiolla me irstailtaisiin jotain. 

Tunsin samankaltaisen tytön ja olihan siellä kateuttakin takana, mutta kyllä meidän kohdalla kyse oli vähän jostain valheellisuuden tunteesta myös. Tyttöä kiusattiin ihan kun oli kaunis ja viimeisen päälle jotenkin cool, eli siis tyylikäs olematta mikään tusinatavaran ostaja, vaikka ei me osattu sitä näin analysoida.

Niin että kun hän alkoi liikkua poikien kanssa (ymmärrettävästi) niin olihan se selvää, että ei suinkaan siksi että olisi ollut miesten ystävämateriaalina jotenkin erilainen, vaan ihan vaan siksi, että oli niin kaunis ja cool. 

Valheellista se yksi jätkistä-juttu tuntui myös sen vuoksi, että ei ne pojat niiden rumien, mitään sanomattomien tyttöjen kavereiksi alkaneet, ne sai jäädä kokonaan yksin. Itse esim. tiesin, että en minä siinä poikaporukassa olisi mitään samanlaista asemaa saavuttanut ikinä, hyvä, jos samoihin koulun bileisiin mahduin.

Mitä olen tyttöä seurannut, nyt siis naista, niin ihan sama jatkuu. Kummasti löytyy hälle aina kavereita, etenkin miehiä. Tiedän senkin, että ei ole mikää pnopuu, vaan tietysti (sekin ärsyttää kyllä) tosi hyvännäköisen, mukavan miehen kanssa naimisissa, liikkuvat usein yhdessä sitten erilaisissa porukoissa, mutta aika vähän niissä naisia on, ehkä just joku tämän naisen paras kaveri. 

Samanlailla siis miehet pyörii ympärillä ja haluaa seuraa, mutta tuskinpa todella sen vuoksi, että olisi jätkänä jätkien joukossa. Sen tosin myönnän, että ei hän itsekään ole tämmöistä ikinä väittänyt.

Kuten kirjoitinkin, niin aina välillä joku ihastui, ja se tuntui pahalta. En kyllä mikään upeista upein ilmestys ole koskaan ollut, ihan tavallinen vain, eikä pyöri miehet ympärilläni :D

Hauskasti täällä on välillä ketjuja joissa kysytään että voiko mies ja nainen olla ystäviä, ja sinne tulee paljon porukkaa sanomaan että tottakai voi. Miten se eroaa tästä, että on ystävinä miehiä?

Siten, että on eri asia olla ystävä jonkun kanssa sen vuoksi, että ollaan elämän myötä, eri tilanteissa ystävystytty kuin olla ystävä siksi, että jotkut muut ihmiset ovat niin pinnallisia, kanamaisia, juoruavia ja niin edelleen.

Heillä, joilla on miesystäviä, on yleensä myös naisystäviä. On siis ystäväporukka, eivät "omista miesporukkaa".

Se ero.

Mitä tarkoittaa "omistaa joku porukka"? En ymmärtänyt tuota. Minulla on se tiivis ystäväporukka johon kuluu minä ja 4 miespuolista ystävääni. Sillä ei ole mitään väliä mitä sukupuolta ovat, mutta he nyt avin ovat kuitenkin kaikki mieheiä, ja sehän tässä on keskustelun aiheena ollutkin. Minä nimen omaan olen ystävystynyt poikien kanssa kun tytöt eivät ole halunneet olla kavereitani, tämä poikkeaa aika paljon normaalista ystävystymisestä, jossa lähtökohtana ei ole se että jotain hyljeksitään.

Tiedän paljon naisia joilla on ystävinään vain naisia, ja miehiä joilla on ystävinä vain miehiä. Onko tämä yhtä haukuttua siis kuin se että on pelkästään eri sukupuolta olevia ystäviä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä ajattelin pitkään olevani "yksi jätkistä". Koko kouluaikani tytöt kiusasivat minua todella raadollisesti ja tekivät selväksi, että olen ruma ja huono, en osaa mitään ja tyttöjen vaatteetkin näyttävät rumilta päälläni. Sisäistin tämän ja pelkäsin tyttöjä.

Aikuistuessani miehet kuitenkin alkoivat kohdella minua hyvin, jutella kanssani, olla näennäisesti kiinnostuneita asioistani, kutsua minua mukaan paikkoihin ja tapahtumiin. Tottakai sitten ajattelin, että tulen toimeen vain miesten kanssa, vaikka myöhemmin aloinkin hahmottaa, että he pitivät seurastani vain, koska arvelivat pääsevänsä myöhemmin lähempiin tekemisiin.

Noiden miesporukoiden vähäiset naiset tuntuivat jotenkin karttavan minua, minkä nyt ymmärrän: pelkäsin heitä ja vaikutin varmasti haluamattani tylyltä ja etäiseltä. Oikeasti olisin halunnut tutustua juuri noihin naisiin ja olla naisten porukoissa.

Harmillista, että nämä asiat hahmottaa yleensä vasta vuosia jälkeenpäin. Onneksi on koko elämä aikaa opetella ja tulla sinuiksi, ennen kaikkea itsensä kanssa.

Minulle on ihan suoraan sanottu naisten toimesta että olen pelottava ja arvaamaton, enkä toimi ennustettavasti. Miehet yleisesti ottaen ovat tällaisen piirteen kanssa enemmän sinnut, siksi he eivät koe tarvietta kartta minua erilaisuuteni takia.

Se, että miehet "ovat sinut" erilaisten ikävien (sori, sitä nuo ovat) luonteenpiirteiden kanssa, on se, että eivät he välitä. Kaverit on vaan kavereita, heidän kanssa harrastetaan, hengataan ja ryypätään, ja oma elämä esim. vaimon tai sukulaisten tms. kanssa on yksityistä ja ihan eri juttu. Sen vuoksi he eivät piittaa pskaakaan jostain hankalista luonteenpiirteistä, jos muuten hommat sujuu ja on suunnilleen kivaa.

Sitten on ne oikeat ihmiset, pari hyvää ystävää, vaimo, jne, joiden puheista ja teoista oikeasti välitetään. Nämä saavatkin usein ihmetellä, miten loukkaantumisherkkä on se kaveripiirin lupsakka seuramies onkaan.

Naiset on kokonaisvaltaisempia, suuttuvat ja sietävät samoja asioita kaikkien kanssa. Siksi myös suorempia, sillä osoittavat tämän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä ajattelin pitkään olevani "yksi jätkistä". Koko kouluaikani tytöt kiusasivat minua todella raadollisesti ja tekivät selväksi, että olen ruma ja huono, en osaa mitään ja tyttöjen vaatteetkin näyttävät rumilta päälläni. Sisäistin tämän ja pelkäsin tyttöjä.

Aikuistuessani miehet kuitenkin alkoivat kohdella minua hyvin, jutella kanssani, olla näennäisesti kiinnostuneita asioistani, kutsua minua mukaan paikkoihin ja tapahtumiin. Tottakai sitten ajattelin, että tulen toimeen vain miesten kanssa, vaikka myöhemmin aloinkin hahmottaa, että he pitivät seurastani vain, koska arvelivat pääsevänsä myöhemmin lähempiin tekemisiin.

Noiden miesporukoiden vähäiset naiset tuntuivat jotenkin karttavan minua, minkä nyt ymmärrän: pelkäsin heitä ja vaikutin varmasti haluamattani tylyltä ja etäiseltä. Oikeasti olisin halunnut tutustua juuri noihin naisiin ja olla naisten porukoissa.

Harmillista, että nämä asiat hahmottaa yleensä vasta vuosia jälkeenpäin. Onneksi on koko elämä aikaa opetella ja tulla sinuiksi, ennen kaikkea itsensä kanssa.

Minulle on ihan suoraan sanottu naisten toimesta että olen pelottava ja arvaamaton, enkä toimi ennustettavasti. Miehet yleisesti ottaen ovat tällaisen piirteen kanssa enemmän sinnut, siksi he eivät koe tarvietta kartta minua erilaisuuteni takia.

Se, että miehet "ovat sinut" erilaisten ikävien (sori, sitä nuo ovat) luonteenpiirteiden kanssa, on se, että eivät he välitä. Kaverit on vaan kavereita, heidän kanssa harrastetaan, hengataan ja ryypätään, ja oma elämä esim. vaimon tai sukulaisten tms. kanssa on yksityistä ja ihan eri juttu. Sen vuoksi he eivät piittaa pskaakaan jostain hankalista luonteenpiirteistä, jos muuten hommat sujuu ja on suunnilleen kivaa.

Sitten on ne oikeat ihmiset, pari hyvää ystävää, vaimo, jne, joiden puheista ja teoista oikeasti välitetään. Nämä saavatkin usein ihmetellä, miten loukkaantumisherkkä on se kaveripiirin lupsakka seuramies onkaan.

Naiset on kokonaisvaltaisempia, suuttuvat ja sietävät samoja asioita kaikkien kanssa. Siksi myös suorempia, sillä osoittavat tämän.

Ei pidä paikkaansa. Tiedän tämän koska olen itse nainen joka hyväksyy toiset ihmiset ihmisinä, mutta samalla nianen jota muut naiset eivät hyväksy. Ehkä inulla ei ole tosiaan mieheiä ystävinä, mutta monella muulla on. Se että sinun tuntemasi miehet eivät välitä sinusta kaverina ja ystävänä ei tarkoita etteikö meistä muista välittäisi. Harmi että koet miehet noin tympeiksi. Onneksi itselläni on useita rakastavia miehiä ympärillä <3

Taidat olla "miesten" hommissa. Ehkä kuulut niihin purkkaa väykyttäviin autokuskeihin, jotka äänekkäästi nauraa huomiota herättäen. Minä en ole koskaan ymmärtänyt sitä, että nainen haluaa käyttäytyä kuin mies.

Minun pää voi kääntyä siksi kun et sulaudu joukkoon. Sillä ei ole mitään tekemistä kateuden kanssa.

"Normaali" nainen tulee luontevasti juttuun sekä miesten, että naisten kanssa.

Olen tullut siihen tulokseen, että nämä "yksi jätkistä" naiset ovat itseasiassa niitä, jotka kokevat muut naiset uhkana. Siksi he eivät tule muiden naisten kanssa toimeen, koska ne muut naiset ovat kuin uhka sille, että nainen saa huomiota miehiltä. Siksi hän lyöttäytyy miesten seuraan ja puhuu pskaa muista naisista, että voi kuvitella olevansa parempi, kuin muut naiset. Hän luulee olevansa jotenkin spesiaali, vaikka ei ole... Ainakaan positiivisella tavalla.

Tästä oli redditissä paljon juttua. Siellä mies kysyi, mitkä on varkoitusmerkkejä naisessa ja moni otti nimenomaan tuollaiset naiset esille ja olen ihan samaa mieltä siitä, mitä he siellä sanoivat. Tuollaiset naiset ovat usein draaman keskipisteenä eivätkä tule muiden naisten kanssa toimeen, koska eivät halua jakaa sitä huomiota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen yläasteelta lähtien ollut "yksi jätkistä", ihan tahtomattani. Ala-asteella jo oli vaikeuksia tyttökavereiden kanssa, kun tytöt tekivät sitä "me ei olla sunkaa"-ilkeilyä.  Välillä otettiin mukaan, välillä lälläteltiin ja suljettiin porukasta pois. Kun menin yläasteelle, päätin että nyt on se on loppu. Lopetin "kavereiden" miellyttämisen, ja nuo kaveruudet, että mieluummin yksin kuin noiden kanssa. 

Ihan luonnollisesti löytyi pojista samanmielisiä kavereita, he pyysivät mukaan, ja edelleen hyvä ystäväni on yläasteella löytynyt poika(eli nykyään tietenkin mies). Sain yläasteelta myös tyttökaverin joka on vielä näin nelikymppisenä rakkain ystäväni. Pojat itse tituleerasivat minua yhdeksi pojista, ja sillä he tarkoittivat sitä että kuulun heidän porukkaansa kuin kuka tahansa pojista. Monet tytöt olivat kateellisia minulle, ja moni noista kaveripojista myös ihastui minuun. Se olikin sitten ikävää, kun meni se kaveruuskin siinä, tai siis koko kaveruus oli näiden tapausten kanssa ollut valhetta, jonka minä olin uskonut. He olivat vain halunneet kaveruuden nojalla päästä lähelleni.

Olin kuitenkin hyvin onnellinen siitä että minulla oli kavereita nyt, eikä minun tarvinnut olla yksin enää.

Aikuisikäni vietin ihanassa kaveriporukassa joka on nyttemmin jo hajonnut. Olin pitkään kaveritta kunnes löysin mieheni. Molemmat soitamme soittimia, ja minä myös teen musiikkia itse. Ympärille löytyi aivan mahtavat soittajat, ja nyt on ollut jo ties miten monta vuotta ollut bändi kasassa. Minä ja muut pojat. 

Olen kuullut törkeyksiäkin, että olen koko bändin panopuuna vain, vaikka minä teen kaikki sanoitukset ja suurimman osan biiseistä muutenkin. Mitä muuta tällainen voi olla kuin kateutta? 

Tosiasiassa me kaikki olemme naimisissa, ja olen myös bändin poikien vaimojen kaveri sen, minkä he nyt minut kaveriksi kelpuuttavat. Kukaan heistä ei kuvittele että keikkareissuilla tai studiolla me irstailtaisiin jotain. 

Tunsin samankaltaisen tytön ja olihan siellä kateuttakin takana, mutta kyllä meidän kohdalla kyse oli vähän jostain valheellisuuden tunteesta myös. Tyttöä kiusattiin ihan kun oli kaunis ja viimeisen päälle jotenkin cool, eli siis tyylikäs olematta mikään tusinatavaran ostaja, vaikka ei me osattu sitä näin analysoida.

Niin että kun hän alkoi liikkua poikien kanssa (ymmärrettävästi) niin olihan se selvää, että ei suinkaan siksi että olisi ollut miesten ystävämateriaalina jotenkin erilainen, vaan ihan vaan siksi, että oli niin kaunis ja cool. 

Valheellista se yksi jätkistä-juttu tuntui myös sen vuoksi, että ei ne pojat niiden rumien, mitään sanomattomien tyttöjen kavereiksi alkaneet, ne sai jäädä kokonaan yksin. Itse esim. tiesin, että en minä siinä poikaporukassa olisi mitään samanlaista asemaa saavuttanut ikinä, hyvä, jos samoihin koulun bileisiin mahduin.

Mitä olen tyttöä seurannut, nyt siis naista, niin ihan sama jatkuu. Kummasti löytyy hälle aina kavereita, etenkin miehiä. Tiedän senkin, että ei ole mikää pnopuu, vaan tietysti (sekin ärsyttää kyllä) tosi hyvännäköisen, mukavan miehen kanssa naimisissa, liikkuvat usein yhdessä sitten erilaisissa porukoissa, mutta aika vähän niissä naisia on, ehkä just joku tämän naisen paras kaveri. 

Samanlailla siis miehet pyörii ympärillä ja haluaa seuraa, mutta tuskinpa todella sen vuoksi, että olisi jätkänä jätkien joukossa. Sen tosin myönnän, että ei hän itsekään ole tämmöistä ikinä väittänyt.

Kuten kirjoitinkin, niin aina välillä joku ihastui, ja se tuntui pahalta. En kyllä mikään upeista upein ilmestys ole koskaan ollut, ihan tavallinen vain, eikä pyöri miehet ympärilläni :D

Hauskasti täällä on välillä ketjuja joissa kysytään että voiko mies ja nainen olla ystäviä, ja sinne tulee paljon porukkaa sanomaan että tottakai voi. Miten se eroaa tästä, että on ystävinä miehiä?

Siten, että on eri asia olla ystävä jonkun kanssa sen vuoksi, että ollaan elämän myötä, eri tilanteissa ystävystytty kuin olla ystävä siksi, että jotkut muut ihmiset ovat niin pinnallisia, kanamaisia, juoruavia ja niin edelleen.

Heillä, joilla on miesystäviä, on yleensä myös naisystäviä. On siis ystäväporukka, eivät "omista miesporukkaa".

Se ero.

Mitä tarkoittaa "omistaa joku porukka"? En ymmärtänyt tuota. Minulla on se tiivis ystäväporukka johon kuluu minä ja 4 miespuolista ystävääni. Sillä ei ole mitään väliä mitä sukupuolta ovat, mutta he nyt avin ovat kuitenkin kaikki mieheiä, ja sehän tässä on keskustelun aiheena ollutkin. Minä nimen omaan olen ystävystynyt poikien kanssa kun tytöt eivät ole halunneet olla kavereitani, tämä poikkeaa aika paljon normaalista ystävystymisestä, jossa lähtökohtana ei ole se että jotain hyljeksitään.

Tiedän paljon naisia joilla on ystävinään vain naisia, ja miehiä joilla on ystävinä vain miehiä. Onko tämä yhtä haukuttua siis kuin se että on pelkästään eri sukupuolta olevia ystäviä?

Tuota ilmaisua käytti tässä ketjussa eräs, joka ilkkui muiden naisten olevan hänelle kateellisia, koska ovat kanamaisia pinnallisia ja mitä lie, kun hän omistaa miesporukan.

Ei siinä mitään vikaa olekaan, jos kaverit vain sattuvat olemaan miehiä. Mutta siitä olen surullinen puolestasi, jos koet, että et kelpaa, oli ihmiset sitten naisia tai miehiä. Et varmastikaan ansaitse sitä, vaan kysymyksessä on jonkinlainen, että sut ymmärretään väärin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä ajattelin pitkään olevani "yksi jätkistä". Koko kouluaikani tytöt kiusasivat minua todella raadollisesti ja tekivät selväksi, että olen ruma ja huono, en osaa mitään ja tyttöjen vaatteetkin näyttävät rumilta päälläni. Sisäistin tämän ja pelkäsin tyttöjä.

Aikuistuessani miehet kuitenkin alkoivat kohdella minua hyvin, jutella kanssani, olla näennäisesti kiinnostuneita asioistani, kutsua minua mukaan paikkoihin ja tapahtumiin. Tottakai sitten ajattelin, että tulen toimeen vain miesten kanssa, vaikka myöhemmin aloinkin hahmottaa, että he pitivät seurastani vain, koska arvelivat pääsevänsä myöhemmin lähempiin tekemisiin.

Noiden miesporukoiden vähäiset naiset tuntuivat jotenkin karttavan minua, minkä nyt ymmärrän: pelkäsin heitä ja vaikutin varmasti haluamattani tylyltä ja etäiseltä. Oikeasti olisin halunnut tutustua juuri noihin naisiin ja olla naisten porukoissa.

Harmillista, että nämä asiat hahmottaa yleensä vasta vuosia jälkeenpäin. Onneksi on koko elämä aikaa opetella ja tulla sinuiksi, ennen kaikkea itsensä kanssa.

Minulle on ihan suoraan sanottu naisten toimesta että olen pelottava ja arvaamaton, enkä toimi ennustettavasti. Miehet yleisesti ottaen ovat tällaisen piirteen kanssa enemmän sinnut, siksi he eivät koe tarvietta kartta minua erilaisuuteni takia.

Se, että miehet "ovat sinut" erilaisten ikävien (sori, sitä nuo ovat) luonteenpiirteiden kanssa, on se, että eivät he välitä. Kaverit on vaan kavereita, heidän kanssa harrastetaan, hengataan ja ryypätään, ja oma elämä esim. vaimon tai sukulaisten tms. kanssa on yksityistä ja ihan eri juttu. Sen vuoksi he eivät piittaa pskaakaan jostain hankalista luonteenpiirteistä, jos muuten hommat sujuu ja on suunnilleen kivaa.

Sitten on ne oikeat ihmiset, pari hyvää ystävää, vaimo, jne, joiden puheista ja teoista oikeasti välitetään. Nämä saavatkin usein ihmetellä, miten loukkaantumisherkkä on se kaveripiirin lupsakka seuramies onkaan.

Naiset on kokonaisvaltaisempia, suuttuvat ja sietävät samoja asioita kaikkien kanssa. Siksi myös suorempia, sillä osoittavat tämän.

Ei pidä paikkaansa. Tiedän tämän koska olen itse nainen joka hyväksyy toiset ihmiset ihmisinä, mutta samalla nianen jota muut naiset eivät hyväksy. Ehkä inulla ei ole tosiaan mieheiä ystävinä, mutta monella muulla on. Se että sinun tuntemasi miehet eivät välitä sinusta kaverina ja ystävänä ei tarkoita etteikö meistä muista välittäisi. Harmi että koet miehet noin tympeiksi. Onneksi itselläni on useita rakastavia miehiä ympärillä <3

Kyllä minulla on paljonkin miehiä ystävinä. Olen kuunnellut miesten juttuja koko elämäni, 3 isoveljeä, serkut ja pienellä kylällä asui vain poikia, joten myös kavereina. Miesvaltainen ala nyt 26 v,

Sen vuoksi tiedänkin, että vain parilta heistä voin odottaa sellaista ystävyyttä, joita minulla muutaman naisen kanssa on. Muut ovat kavereita, joiden kanssa pidetään toki yhtä, käydään harrastuksessa tai töissä, joskus hengaillaan. Mutta hyvin tiedän, että en ole heidän mielessään erityisesti muutoin ja elävät ikään kuin erillistä elämää siitä meidän hengailusta. Kuten teen itsekin. En minä heille soittele, jos mulla murheita on tai tarvin äkillistä apua.

Ja en muuten miesystävieni kanssa rakkaudesta höpöttele tai ajattele heitä minään elämäni rakastavina miehinä. Huh.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä ajattelin pitkään olevani "yksi jätkistä". Koko kouluaikani tytöt kiusasivat minua todella raadollisesti ja tekivät selväksi, että olen ruma ja huono, en osaa mitään ja tyttöjen vaatteetkin näyttävät rumilta päälläni. Sisäistin tämän ja pelkäsin tyttöjä.

Aikuistuessani miehet kuitenkin alkoivat kohdella minua hyvin, jutella kanssani, olla näennäisesti kiinnostuneita asioistani, kutsua minua mukaan paikkoihin ja tapahtumiin. Tottakai sitten ajattelin, että tulen toimeen vain miesten kanssa, vaikka myöhemmin aloinkin hahmottaa, että he pitivät seurastani vain, koska arvelivat pääsevänsä myöhemmin lähempiin tekemisiin.

Noiden miesporukoiden vähäiset naiset tuntuivat jotenkin karttavan minua, minkä nyt ymmärrän: pelkäsin heitä ja vaikutin varmasti haluamattani tylyltä ja etäiseltä. Oikeasti olisin halunnut tutustua juuri noihin naisiin ja olla naisten porukoissa.

Harmillista, että nämä asiat hahmottaa yleensä vasta vuosia jälkeenpäin. Onneksi on koko elämä aikaa opetella ja tulla sinuiksi, ennen kaikkea itsensä kanssa.

Minulle on ihan suoraan sanottu naisten toimesta että olen pelottava ja arvaamaton, enkä toimi ennustettavasti. Miehet yleisesti ottaen ovat tällaisen piirteen kanssa enemmän sinnut, siksi he eivät koe tarvietta kartta minua erilaisuuteni takia.

Se, että miehet "ovat sinut" erilaisten ikävien (sori, sitä nuo ovat) luonteenpiirteiden kanssa, on se, että eivät he välitä. Kaverit on vaan kavereita, heidän kanssa harrastetaan, hengataan ja ryypätään, ja oma elämä esim. vaimon tai sukulaisten tms. kanssa on yksityistä ja ihan eri juttu. Sen vuoksi he eivät piittaa pskaakaan jostain hankalista luonteenpiirteistä, jos muuten hommat sujuu ja on suunnilleen kivaa.

Sitten on ne oikeat ihmiset, pari hyvää ystävää, vaimo, jne, joiden puheista ja teoista oikeasti välitetään. Nämä saavatkin usein ihmetellä, miten loukkaantumisherkkä on se kaveripiirin lupsakka seuramies onkaan.

Naiset on kokonaisvaltaisempia, suuttuvat ja sietävät samoja asioita kaikkien kanssa. Siksi myös suorempia, sillä osoittavat tämän.

Ei pidä paikkaansa. Tiedän tämän koska olen itse nainen joka hyväksyy toiset ihmiset ihmisinä, mutta samalla nianen jota muut naiset eivät hyväksy. Ehkä inulla ei ole tosiaan mieheiä ystävinä, mutta monella muulla on. Se että sinun tuntemasi miehet eivät välitä sinusta kaverina ja ystävänä ei tarkoita etteikö meistä muista välittäisi. Harmi että koet miehet noin tympeiksi. Onneksi itselläni on useita rakastavia miehiä ympärillä <3[/quote]

Nauroin ääneen. Usko pois, olet siinä mieskaveripiirissäsi ainut jätkä, jotka ajattelee kaveripiiristään, että hänellä on useita rakastavia miehiä ympärillä. Ja kerro ihmeessä tuo seuraavissa ryyppäjäisissä, jonne sua tietty koko ajan kutsutaan, sydänhymiö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen yläasteelta lähtien ollut "yksi jätkistä", ihan tahtomattani. Ala-asteella jo oli vaikeuksia tyttökavereiden kanssa, kun tytöt tekivät sitä "me ei olla sunkaa"-ilkeilyä.  Välillä otettiin mukaan, välillä lälläteltiin ja suljettiin porukasta pois. Kun menin yläasteelle, päätin että nyt on se on loppu. Lopetin "kavereiden" miellyttämisen, ja nuo kaveruudet, että mieluummin yksin kuin noiden kanssa. 

Ihan luonnollisesti löytyi pojista samanmielisiä kavereita, he pyysivät mukaan, ja edelleen hyvä ystäväni on yläasteella löytynyt poika(eli nykyään tietenkin mies). Sain yläasteelta myös tyttökaverin joka on vielä näin nelikymppisenä rakkain ystäväni. Pojat itse tituleerasivat minua yhdeksi pojista, ja sillä he tarkoittivat sitä että kuulun heidän porukkaansa kuin kuka tahansa pojista. Monet tytöt olivat kateellisia minulle, ja moni noista kaveripojista myös ihastui minuun. Se olikin sitten ikävää, kun meni se kaveruuskin siinä, tai siis koko kaveruus oli näiden tapausten kanssa ollut valhetta, jonka minä olin uskonut. He olivat vain halunneet kaveruuden nojalla päästä lähelleni.

Olin kuitenkin hyvin onnellinen siitä että minulla oli kavereita nyt, eikä minun tarvinnut olla yksin enää.

Aikuisikäni vietin ihanassa kaveriporukassa joka on nyttemmin jo hajonnut. Olin pitkään kaveritta kunnes löysin mieheni. Molemmat soitamme soittimia, ja minä myös teen musiikkia itse. Ympärille löytyi aivan mahtavat soittajat, ja nyt on ollut jo ties miten monta vuotta ollut bändi kasassa. Minä ja muut pojat. 

Olen kuullut törkeyksiäkin, että olen koko bändin panopuuna vain, vaikka minä teen kaikki sanoitukset ja suurimman osan biiseistä muutenkin. Mitä muuta tällainen voi olla kuin kateutta? 

Tosiasiassa me kaikki olemme naimisissa, ja olen myös bändin poikien vaimojen kaveri sen, minkä he nyt minut kaveriksi kelpuuttavat. Kukaan heistä ei kuvittele että keikkareissuilla tai studiolla me irstailtaisiin jotain. 

Tunsin samankaltaisen tytön ja olihan siellä kateuttakin takana, mutta kyllä meidän kohdalla kyse oli vähän jostain valheellisuuden tunteesta myös. Tyttöä kiusattiin ihan kun oli kaunis ja viimeisen päälle jotenkin cool, eli siis tyylikäs olematta mikään tusinatavaran ostaja, vaikka ei me osattu sitä näin analysoida.

Niin että kun hän alkoi liikkua poikien kanssa (ymmärrettävästi) niin olihan se selvää, että ei suinkaan siksi että olisi ollut miesten ystävämateriaalina jotenkin erilainen, vaan ihan vaan siksi, että oli niin kaunis ja cool. 

Valheellista se yksi jätkistä-juttu tuntui myös sen vuoksi, että ei ne pojat niiden rumien, mitään sanomattomien tyttöjen kavereiksi alkaneet, ne sai jäädä kokonaan yksin. Itse esim. tiesin, että en minä siinä poikaporukassa olisi mitään samanlaista asemaa saavuttanut ikinä, hyvä, jos samoihin koulun bileisiin mahduin.

Mitä olen tyttöä seurannut, nyt siis naista, niin ihan sama jatkuu. Kummasti löytyy hälle aina kavereita, etenkin miehiä. Tiedän senkin, että ei ole mikää pnopuu, vaan tietysti (sekin ärsyttää kyllä) tosi hyvännäköisen, mukavan miehen kanssa naimisissa, liikkuvat usein yhdessä sitten erilaisissa porukoissa, mutta aika vähän niissä naisia on, ehkä just joku tämän naisen paras kaveri. 

Samanlailla siis miehet pyörii ympärillä ja haluaa seuraa, mutta tuskinpa todella sen vuoksi, että olisi jätkänä jätkien joukossa. Sen tosin myönnän, että ei hän itsekään ole tämmöistä ikinä väittänyt.

Kuten kirjoitinkin, niin aina välillä joku ihastui, ja se tuntui pahalta. En kyllä mikään upeista upein ilmestys ole koskaan ollut, ihan tavallinen vain, eikä pyöri miehet ympärilläni :D

Hauskasti täällä on välillä ketjuja joissa kysytään että voiko mies ja nainen olla ystäviä, ja sinne tulee paljon porukkaa sanomaan että tottakai voi. Miten se eroaa tästä, että on ystävinä miehiä?

Siten, että on eri asia olla ystävä jonkun kanssa sen vuoksi, että ollaan elämän myötä, eri tilanteissa ystävystytty kuin olla ystävä siksi, että jotkut muut ihmiset ovat niin pinnallisia, kanamaisia, juoruavia ja niin edelleen.

Heillä, joilla on miesystäviä, on yleensä myös naisystäviä. On siis ystäväporukka, eivät "omista miesporukkaa".

Se ero.

Mitä tarkoittaa "omistaa joku porukka"? En ymmärtänyt tuota. Minulla on se tiivis ystäväporukka johon kuluu minä ja 4 miespuolista ystävääni. Sillä ei ole mitään väliä mitä sukupuolta ovat, mutta he nyt avin ovat kuitenkin kaikki mieheiä, ja sehän tässä on keskustelun aiheena ollutkin. Minä nimen omaan olen ystävystynyt poikien kanssa kun tytöt eivät ole halunneet olla kavereitani, tämä poikkeaa aika paljon normaalista ystävystymisestä, jossa lähtökohtana ei ole se että jotain hyljeksitään.

Tiedän paljon naisia joilla on ystävinään vain naisia, ja miehiä joilla on ystävinä vain miehiä. Onko tämä yhtä haukuttua siis kuin se että on pelkästään eri sukupuolta olevia ystäviä?

Tuota ilmaisua käytti tässä ketjussa eräs, joka ilkkui muiden naisten olevan hänelle kateellisia, koska ovat kanamaisia pinnallisia ja mitä lie, kun hän omistaa miesporukan.

Ei siinä mitään vikaa olekaan, jos kaverit vain sattuvat olemaan miehiä. Mutta siitä olen surullinen puolestasi, jos koet, että et kelpaa, oli ihmiset sitten naisia tai miehiä. Et varmastikaan ansaitse sitä, vaan kysymyksessä on jonkinlainen, että sut ymmärretään väärin.

Ahaa, minulta meni tuo viesti varmaan ohi. Eihän ketään nyt sentään omistaa voi :D Ei se ole kokemus siitä etten kelpaa, vaan olen hyväksynyt sen että ystävystyn ihmisten, en sukupuolien kanssa, minun tapauksesani vain suurin osa niistä on miehiä. Vanhin paras ystäväni on kuitenkin nainen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä ajattelin pitkään olevani "yksi jätkistä". Koko kouluaikani tytöt kiusasivat minua todella raadollisesti ja tekivät selväksi, että olen ruma ja huono, en osaa mitään ja tyttöjen vaatteetkin näyttävät rumilta päälläni. Sisäistin tämän ja pelkäsin tyttöjä.

Aikuistuessani miehet kuitenkin alkoivat kohdella minua hyvin, jutella kanssani, olla näennäisesti kiinnostuneita asioistani, kutsua minua mukaan paikkoihin ja tapahtumiin. Tottakai sitten ajattelin, että tulen toimeen vain miesten kanssa, vaikka myöhemmin aloinkin hahmottaa, että he pitivät seurastani vain, koska arvelivat pääsevänsä myöhemmin lähempiin tekemisiin.

Noiden miesporukoiden vähäiset naiset tuntuivat jotenkin karttavan minua, minkä nyt ymmärrän: pelkäsin heitä ja vaikutin varmasti haluamattani tylyltä ja etäiseltä. Oikeasti olisin halunnut tutustua juuri noihin naisiin ja olla naisten porukoissa.

Harmillista, että nämä asiat hahmottaa yleensä vasta vuosia jälkeenpäin. Onneksi on koko elämä aikaa opetella ja tulla sinuiksi, ennen kaikkea itsensä kanssa.

Minulle on ihan suoraan sanottu naisten toimesta että olen pelottava ja arvaamaton, enkä toimi ennustettavasti. Miehet yleisesti ottaen ovat tällaisen piirteen kanssa enemmän sinnut, siksi he eivät koe tarvietta kartta minua erilaisuuteni takia.

Se, että miehet "ovat sinut" erilaisten ikävien (sori, sitä nuo ovat) luonteenpiirteiden kanssa, on se, että eivät he välitä. Kaverit on vaan kavereita, heidän kanssa harrastetaan, hengataan ja ryypätään, ja oma elämä esim. vaimon tai sukulaisten tms. kanssa on yksityistä ja ihan eri juttu. Sen vuoksi he eivät piittaa pskaakaan jostain hankalista luonteenpiirteistä, jos muuten hommat sujuu ja on suunnilleen kivaa.

Sitten on ne oikeat ihmiset, pari hyvää ystävää, vaimo, jne, joiden puheista ja teoista oikeasti välitetään. Nämä saavatkin usein ihmetellä, miten loukkaantumisherkkä on se kaveripiirin lupsakka seuramies onkaan.

Naiset on kokonaisvaltaisempia, suuttuvat ja sietävät samoja asioita kaikkien kanssa. Siksi myös suorempia, sillä osoittavat tämän.

Ei pidä paikkaansa. Tiedän tämän koska olen itse nainen joka hyväksyy toiset ihmiset ihmisinä, mutta samalla nianen jota muut naiset eivät hyväksy. Ehkä inulla ei ole tosiaan mieheiä ystävinä, mutta monella muulla on. Se että sinun tuntemasi miehet eivät välitä sinusta kaverina ja ystävänä ei tarkoita etteikö meistä muista välittäisi. Harmi että koet miehet noin tympeiksi. Onneksi itselläni on useita rakastavia miehiä ympärillä <3

Kyllä minulla on paljonkin miehiä ystävinä. Olen kuunnellut miesten juttuja koko elämäni, 3 isoveljeä, serkut ja pienellä kylällä asui vain poikia, joten myös kavereina. Miesvaltainen ala nyt 26 v,

Sen vuoksi tiedänkin, että vain parilta heistä voin odottaa sellaista ystävyyttä, joita minulla muutaman naisen kanssa on. Muut ovat kavereita, joiden kanssa pidetään toki yhtä, käydään harrastuksessa tai töissä, joskus hengaillaan. Mutta hyvin tiedän, että en ole heidän mielessään erityisesti muutoin ja elävät ikään kuin erillistä elämää siitä meidän hengailusta. Kuten teen itsekin. En minä heille soittele, jos mulla murheita on tai tarvin äkillistä apua.

Ja en muuten miesystävieni kanssa rakkaudesta höpöttele tai ajattele heitä minään elämäni rakastavina miehinä. Huh.

Eli ensin miehet mielestäsi eivät pidä naisia kavereina, ja kun sinulle sanotaan että ikävä että sinun kohdallasi näin, meillä muilla on toisin, niin nyt miehet sitten kuitenkin pitävät sinua kaverina. Eipä tähän oikein voi enää mitään sanoa, perus trollailua harrastat :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä ajattelin pitkään olevani "yksi jätkistä". Koko kouluaikani tytöt kiusasivat minua todella raadollisesti ja tekivät selväksi, että olen ruma ja huono, en osaa mitään ja tyttöjen vaatteetkin näyttävät rumilta päälläni. Sisäistin tämän ja pelkäsin tyttöjä.

Aikuistuessani miehet kuitenkin alkoivat kohdella minua hyvin, jutella kanssani, olla näennäisesti kiinnostuneita asioistani, kutsua minua mukaan paikkoihin ja tapahtumiin. Tottakai sitten ajattelin, että tulen toimeen vain miesten kanssa, vaikka myöhemmin aloinkin hahmottaa, että he pitivät seurastani vain, koska arvelivat pääsevänsä myöhemmin lähempiin tekemisiin.

Noiden miesporukoiden vähäiset naiset tuntuivat jotenkin karttavan minua, minkä nyt ymmärrän: pelkäsin heitä ja vaikutin varmasti haluamattani tylyltä ja etäiseltä. Oikeasti olisin halunnut tutustua juuri noihin naisiin ja olla naisten porukoissa.

Harmillista, että nämä asiat hahmottaa yleensä vasta vuosia jälkeenpäin. Onneksi on koko elämä aikaa opetella ja tulla sinuiksi, ennen kaikkea itsensä kanssa.

Minulle on ihan suoraan sanottu naisten toimesta että olen pelottava ja arvaamaton, enkä toimi ennustettavasti. Miehet yleisesti ottaen ovat tällaisen piirteen kanssa enemmän sinnut, siksi he eivät koe tarvietta kartta minua erilaisuuteni takia.

Se, että miehet "ovat sinut" erilaisten ikävien (sori, sitä nuo ovat) luonteenpiirteiden kanssa, on se, että eivät he välitä. Kaverit on vaan kavereita, heidän kanssa harrastetaan, hengataan ja ryypätään, ja oma elämä esim. vaimon tai sukulaisten tms. kanssa on yksityistä ja ihan eri juttu. Sen vuoksi he eivät piittaa pskaakaan jostain hankalista luonteenpiirteistä, jos muuten hommat sujuu ja on suunnilleen kivaa.

Sitten on ne oikeat ihmiset, pari hyvää ystävää, vaimo, jne, joiden puheista ja teoista oikeasti välitetään. Nämä saavatkin usein ihmetellä, miten loukkaantumisherkkä on se kaveripiirin lupsakka seuramies onkaan.

Naiset on kokonaisvaltaisempia, suuttuvat ja sietävät samoja asioita kaikkien kanssa. Siksi myös suorempia, sillä osoittavat tämän.

Ei pidä paikkaansa. Tiedän tämän koska olen itse nainen joka hyväksyy toiset ihmiset ihmisinä, mutta samalla nianen jota muut naiset eivät hyväksy. Ehkä inulla ei ole tosiaan mieheiä ystävinä, mutta monella muulla on. Se että sinun tuntemasi miehet eivät välitä sinusta kaverina ja ystävänä ei tarkoita etteikö meistä muista välittäisi. Harmi että koet miehet noin tympeiksi. Onneksi itselläni on useita rakastavia miehiä ympärillä <3[/quote]

Nauroin ääneen. Usko pois, olet siinä mieskaveripiirissäsi ainut jätkä, jotka ajattelee kaveripiiristään, että hänellä on useita rakastavia miehiä ympärillä. Ja kerro ihmeessä tuo seuraavissa ryyppäjäisissä, jonne sua tietty koko ajan kutsutaan, sydänhymiö.

Ei meistä kukaan mikään jätkä ole, ihan ihmisiä vain kaikki, satun vain olemaan ainoa naispuolinen ihminen. Meillä ei myöskään ole mitään ryyppäjäisiä. Taidat elää vähän erilaisissa porukoissa kuin minä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä ajattelin pitkään olevani "yksi jätkistä". Koko kouluaikani tytöt kiusasivat minua todella raadollisesti ja tekivät selväksi, että olen ruma ja huono, en osaa mitään ja tyttöjen vaatteetkin näyttävät rumilta päälläni. Sisäistin tämän ja pelkäsin tyttöjä.

Aikuistuessani miehet kuitenkin alkoivat kohdella minua hyvin, jutella kanssani, olla näennäisesti kiinnostuneita asioistani, kutsua minua mukaan paikkoihin ja tapahtumiin. Tottakai sitten ajattelin, että tulen toimeen vain miesten kanssa, vaikka myöhemmin aloinkin hahmottaa, että he pitivät seurastani vain, koska arvelivat pääsevänsä myöhemmin lähempiin tekemisiin.

Noiden miesporukoiden vähäiset naiset tuntuivat jotenkin karttavan minua, minkä nyt ymmärrän: pelkäsin heitä ja vaikutin varmasti haluamattani tylyltä ja etäiseltä. Oikeasti olisin halunnut tutustua juuri noihin naisiin ja olla naisten porukoissa.

Harmillista, että nämä asiat hahmottaa yleensä vasta vuosia jälkeenpäin. Onneksi on koko elämä aikaa opetella ja tulla sinuiksi, ennen kaikkea itsensä kanssa.

Minulle on ihan suoraan sanottu naisten toimesta että olen pelottava ja arvaamaton, enkä toimi ennustettavasti. Miehet yleisesti ottaen ovat tällaisen piirteen kanssa enemmän sinnut, siksi he eivät koe tarvietta kartta minua erilaisuuteni takia.

Se, että miehet "ovat sinut" erilaisten ikävien (sori, sitä nuo ovat) luonteenpiirteiden kanssa, on se, että eivät he välitä. Kaverit on vaan kavereita, heidän kanssa harrastetaan, hengataan ja ryypätään, ja oma elämä esim. vaimon tai sukulaisten tms. kanssa on yksityistä ja ihan eri juttu. Sen vuoksi he eivät piittaa pskaakaan jostain hankalista luonteenpiirteistä, jos muuten hommat sujuu ja on suunnilleen kivaa.

Sitten on ne oikeat ihmiset, pari hyvää ystävää, vaimo, jne, joiden puheista ja teoista oikeasti välitetään. Nämä saavatkin usein ihmetellä, miten loukkaantumisherkkä on se kaveripiirin lupsakka seuramies onkaan.

Naiset on kokonaisvaltaisempia, suuttuvat ja sietävät samoja asioita kaikkien kanssa. Siksi myös suorempia, sillä osoittavat tämän.

Ei pidä paikkaansa. Tiedän tämän koska olen itse nainen joka hyväksyy toiset ihmiset ihmisinä, mutta samalla nianen jota muut naiset eivät hyväksy. Ehkä inulla ei ole tosiaan mieheiä ystävinä, mutta monella muulla on. Se että sinun tuntemasi miehet eivät välitä sinusta kaverina ja ystävänä ei tarkoita etteikö meistä muista välittäisi. Harmi että koet miehet noin tympeiksi. Onneksi itselläni on useita rakastavia miehiä ympärillä <3[/quote]

Nauroin ääneen. Usko pois, olet siinä mieskaveripiirissäsi ainut jätkä, jotka ajattelee kaveripiiristään, että hänellä on useita rakastavia miehiä ympärillä. Ja kerro ihmeessä tuo seuraavissa ryyppäjäisissä, jonne sua tietty koko ajan kutsutaan, sydänhymiö.

Ei meistä kukaan mikään jätkä ole, ihan ihmisiä vain kaikki, satun vain olemaan ainoa naispuolinen ihminen. Meillä ei myöskään ole mitään ryyppäjäisiä. Taidat elää vähän erilaisissa porukoissa kuin minä.

Joo ollaan varmaan joo eri porukoissa. Kyllä mulle on aina mieskavereiden kanssa kuvioon kuuluneet myös reilut ryyppäjäiset. En tiedä, mitä omissa piireissänne teette, mutta sen tiedän, että mies, joka ei ryyppää kanssasi, on joko absolutisti tai sitten ei-niin-hyvä-kaveri kuin sä kuvittelet.

Jokainen mies, jolla on kavereita ja joka ryyppää, ryyppää kavereidensa kanssa.