Lue keskustelun säännöt.
Mikä siinä keikalla käymisessä on niin hienoa?
07.04.2022 |
Osui silmään Antti Tuiskun päivitys, missä pahoitteli huomisen keikkansa peruuntumista sairastumisen vuoksi.
Luin joitain pettyneitä kommentteja, ja jäin miettimään koko keikka- ja fanikulttuuri.
Itse en ole koskaan fanittanut ketään, en laulajaa, urheilijaa, joukkuetta tai näyttelijää. Keikalla käynti ei ole itselleni tärkeää, vaikka rakastankin kyllä musiikin kuuntelua.
Itselleni musiikki on kuuluu arkeen ja juhlaan, ja tunnetilan tai tavoitellun tunnelman luomiseksi valitsen musiikin taustalle. En koe kuitenkaan mitään tarvetta mennä kuuntelemaan kyseisen artistin live keikkaa enkä muutenkaan koe mitään erityistä artistia kohtaan, vrt fanittaminen.
Voisiko joku toisin ajatteleva yrittää kertoa, mitä se keikalla käynti ja tai fanittaminen teille edustaa ja miksi?
Kommentit (84)
Vierailija kirjoitti:
Laumasielut tykkää.
Juurikin näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ne on niitä kokemuksia. Tosin kai sitä joku voi himassa katsella takkavideota.
Mut millä tavalla keikan katselu on arvostettavampaa kuin takkavidron katselu? Ei keikalla käyminen tai kokemukset muutenkaan oo mikään itseisarvo.
Olen aloittajan kanssa samoilla linjoilla. Olen kokeillut keikoilla käymistä ja todennut, että siinä ei ole mitään minulle.
Inhoan ihmisjoukkoja. Keikoilla ihmiset haisevat hajusteilta ja hieltä, tupakalta ja oluelta. Ihmiset käyttäytyvät huonosti, tönivät ja huutavat. Porukka laulaa mukana jokainen eri tahdissa ja nuotti ei mene edes vierestä.
Ja sitten ne esiintyjät. En kestä niitä välihöpötyksiä, aivan turhia sanoja ja jotain hengennostatusta, joka ei minuun toimi yhtään. Esiintyjät huutavat ja artikulointi on heikkoa. Useimmiten laulu kärsii hillittömästä heilumisesta ja vaikka ei kärsisi, en voi käsittää niitä pakkoliikkeitä, joita tanssimiseksi sanotaan ja pelkkä käsien jatkuva heiluttelu ärsyttää niin, että ei kestä katsoa.
Ja valot. Välkkyvää ja huonosti kohdennettua valoa ja välillä sellaisia kääkkyjä, jotka eivät valaise mitään. Ja pyrotekniikka, inhoan. Vielä kotiin asti kantautuu haju. Mihin sitä savua ja räiskettä tarvitaan?
Pelkkä keikalle meno on kärsimys. Joko julkisilla perille, mitä inhoan jo niin paljon, että mieluummin kävelen useita kilometrejä tai jos ei mene julkisilla, niin parkkipaikkaa ei ole missään. Kun pitäisi kotiin lähteä, niin siellä me kaikki muutkin ovat. Kaikki ne, joita en halua nähdä enkä keskustella kenenkään kanssa.
Tykkään musiikista. Kuuntelen sitä yksin. En halua tietää mitään esittäjistä enkä kuunnella yhtä ainoaa haastattelua. Sellainen pilaa musiikin.
Vierailija kirjoitti:
Käyn keikoilla koska musiikki kuulostaa yleensä paremmalta livenä.
Ai koska on jotain randomeita sankoin joukoin kiljumassa vieressä?
Festaritkeikat sun muut mainstreamit ovat aina olleet pettymys. Mutta kerran osallistuin saksassa Leipzigin Wave Gotik Treffen festarille jossa soitti livenä industrial bändi (monta sellaista mutta yksi erityisesti kiinnosti). Hirveä kontrasti muuten suomessa koettuihin festareihin, koska täysin rehellisesti en nähnyt noissa festeissä YHTÄKÄÄN känniörveltäjää. Nämä saksan gootit olivat ihanan kohteliaita. Samaa olen kyllä huomannut suomessakin goottihenkisillä pienen yleisön keikoilla, mutta eka kerta että tälleen suuren yleisön festarit joissa tällainen meinkinki. Niin ja tosiaan, se industrial bändi, herran jestas kun kuulosti ja näytti hyvältä. Tuo intohimoinen, mutta kohtelias yleisö vain silasi sen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä ihmettelin tätä jo 80-luvun alkupuolella, kun paras kaverini ei "päässyt" perinteiselle kesälomareissullemme erään keikan vuoksi ja pahoitti minun mieleni perusteellisesti. Hän selitti, että lavan edessä on niin mahtava tunnelma, että oli ihan pakko huutaa, kun kaikki muutkin huusivat, ja oli ihan sama, kuka artisti oli kyseessä. En tajunnut sitä silloin enkä tajua nyt. Kaverini maksoi päästäkseen keikalle kiljumaan, ja minä olisin maksanut siitä, että olisin saanut pysyä sieltä poissa, jos siis olisi pakotettu mukaan.
Tuo minun ja kaverini välit viilentänyt artisti, jonka edessä kaverinikin kiihtyi hyppimään ja kiljumaan, oli muuten Kake Randelin. Laumasieluisuuden on oltava tosi vahva, jos sellaisesta innostuu.
Kun musiikki livekeikalla on kovalla, tykkään siitä fyysisestä tunteesta miten basso tuntuu kropassa. Korvatulppia käytän toki aina. Lisäksi se miten tilanne tavallaan mahdollistaa sen, että voi heittäytyä fiilistelemään. Ei sitä kotona samalla tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Festaritkeikat sun muut mainstreamit ovat aina olleet pettymys. Mutta kerran osallistuin saksassa Leipzigin Wave Gotik Treffen festarille jossa soitti livenä industrial bändi (monta sellaista mutta yksi erityisesti kiinnosti). Hirveä kontrasti muuten suomessa koettuihin festareihin, koska täysin rehellisesti en nähnyt noissa festeissä YHTÄKÄÄN känniörveltäjää. Nämä saksan gootit olivat ihanan kohteliaita. Samaa olen kyllä huomannut suomessakin goottihenkisillä pienen yleisön keikoilla, mutta eka kerta että tälleen suuren yleisön festarit joissa tällainen meinkinki. Niin ja tosiaan, se industrial bändi, herran jestas kun kuulosti ja näytti hyvältä. Tuo intohimoinen, mutta kohtelias yleisö vain silasi sen.
Tosiaan jatkaakseni, tuolla oli sellaista sakkia, että kun poistuivat kponasertista paikalta ja vähän osuivat ohimennessään niin sieltä tuli heti "Entschuldigung". Tässä pienessä Suomen keikassa (Tampereen klubi) sama meininki. Istuttiin siskon kanssa pöydän ääreen, jossa näköyhteys lavaan mutta ajatus ei tosiaan ollut jäädä siihen keikan ajaksi, otettiin vaan aluksi pari drinkkiä. Tuli joku pariskunta hakemaan paikkaa siinä muttei ollut istumapaikkoja joten jäivät seisomaan, sitten katsahtivat meihin ja pahoittelivat, että haittaako jos ovat tässä. Saksassa tosiaan festarin laajuisesti sama meinkinki. Oli jotenkin tosi ihanaa ja turvallisen oloista.
En ole itse ollut koskaan vielä missään keikalla. Silti en ihmettele sitä jos jollekin se on tärkeää. Itsekin menisin sinne koska haluaisin kokea sen tunnelman ja nähdä sen artistin "ihan oikeasti" livenä. Tavallaan jos kuuntelee paljon jotain esim bändiä niin itse kiinnyn paljon siihen ja opin biisit melkein ulkoa. Sen vuoksi olisi varmasti mieleen jäävä kokemus. Minulle ei myöskään äänen laadulla tms ole mitään väliä. Tietysti parempi on plussaa, mutta tunnelman ja sen tilanteen vuoksi kelpaisi huonompikin. Minulle musiikki on lapsesta saakka ollut hyvin tärkeää. Osaan itsekin soittaa ja monet biisit ihan hirveän tärkeitä. Voin kuvitella, että jos näkisin jonkun tykkäämäni bändin livenä niin varmasti kokisin suuria tunteita. Joskus, kun kotonakin tulee pyyhittyä silmiä kun tulee jotain muistoja mieleen. Joku tietysti ihmettelee miksi en ole sitten keikoilla ollut. Syynä siihen monta asiaa. Ensiksi en asu lähelläkään paikkoja missä olisi jokin kiinnostava keikka tai festarit. Sitten suurin syy on varmaan se, että minua ahdistaa isot väkijoukot ja en ehkä tuntisi oloani mukavaksi siellä. Joutuisin myös menemään yksin. Joku voi pitää surkeana, mutta olisi kiva aluksi mennä jonkun toisen kanssa sinne. Ehkä joskus edistyn tässäkin. Yksi syy on myös korvani. Naurettavaa vähän myöntää se, mutta minulla on niin herkät korvat ja välillä tinnitys vaivaa joten en haluaisi aiheuttaa niille mitään haittaa. Olen jo monesti kuvitellut kuinka pakenen jostain keikalta korvieni vuoksi kesken kaiken. Sori kun kirjoitan ilman kokemusta asiasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Festaritkeikat sun muut mainstreamit ovat aina olleet pettymys. Mutta kerran osallistuin saksassa Leipzigin Wave Gotik Treffen festarille jossa soitti livenä industrial bändi (monta sellaista mutta yksi erityisesti kiinnosti). Hirveä kontrasti muuten suomessa koettuihin festareihin, koska täysin rehellisesti en nähnyt noissa festeissä YHTÄKÄÄN känniörveltäjää. Nämä saksan gootit olivat ihanan kohteliaita. Samaa olen kyllä huomannut suomessakin goottihenkisillä pienen yleisön keikoilla, mutta eka kerta että tälleen suuren yleisön festarit joissa tällainen meinkinki. Niin ja tosiaan, se industrial bändi, herran jestas kun kuulosti ja näytti hyvältä. Tuo intohimoinen, mutta kohtelias yleisö vain silasi sen.
Suomessa ylivoimaisesti siisteimmät ja hyvähenkisimmät keikat ja tapahtumat ovat metallimusiikin alalla. Jos joku alkaa lipsua liiallisuuksiin, hänet talutetaan sivummalle juomaan vettä. Virkavaltaa ei tarvita, koska osataan käyttäytyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa miettinyt kuin ap. Kotona hyvistä kaiuttimista tai kuulokkeista musiikki kuulostaa paljon paremmalta. Ja muun yleisön riehuminen vain ärsyttää, ei todellakaan aiheuta mitään positiivisia tuntemuksia. Just kaikki sellainen vihellys, huuto, heiluminen jne vain häiritsee, eihän silloin kuule itse musiikkia tai vähintään joutuu keskittymään väistelemään niitä heilujia. Onhan se toki kokemus sekin jos ärsyttää koko illan ja muistaa vuosikausia kuinka hirveää se oli 😆.
Nuorempana kävin monissakin tapahtumissa peer pressuren takia, sitten jossain välissä hoksasin että ei ole pakko kun se on kidutusta... Enkä osaa yhtään samaistua näihin kerrottuihin positiivisiin puoliin!
Tähän väliin muusikon näkökulma. Se kuulokkeista tuleva musiikki on sataan kertaan säädetty, miksattu, uudelleensoitettu ja kaikella tapaa viimeistelty ja teknisesti viritelty. Tokihan se on siis myös *teknisesti* paremman kuuloista. Mutta samaan aikaan siitä puuttuu se keikalla kuuluva aitous, todellisuus, vuorovaikutus ja valitettavan usein myös artistin todellinen osaaminen paljastuu vasta livetilanteessa. Eikä sillä, oikeassahan olet siinä, että keikoissa pahinta on usein se kanssayleisö, ymmärrän hyvin näkökulmasi.
Niin sehän on se pointti - tottakai se kotona kuunneltava äänite on juurikin loppuun asti viimeistelty. Sehän siitä tekeekin paremman! Ei mikään "aitous" tuo lisäpisteitä, eikä mulle ole edes väliä kuka sen soittaa tai osaako oikeasti edes soittaa. Ei se mun kuuntelukokemukseen kotona vaikuta mitenkään.
Ei siis ei ole väliä kuka soittaa tai että edes osaako soittaa. Ihmeellinen ajatus minusta joka oikeasti arvostaa niitä jotka osaavat soittaa. Samoin jos pitää valita jokin nykyajan pop laulaja "täydellisellä" parannellulla äänellään ja täydelliset musiikit studiossa tai sitten aito tuntemattomampi bändi soittamassa omaa musiikkiaan innolla niin jälkimmäinen kiinnostaa itseäni enemmän. Minulle on siis väliä mitä kuuntelen ja kuka sen biisin takana on. Jos jokin biisi kiinnostaa niin selvitän taustan sen takana. Sivusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä osaan irrotella, iloita ja pitää hauskaa. Ja sitä keikallaolo on. Kivojen ystävien kanssa liikkellä. Tavataan ehkä uusiakin samanhenkisiä ihmisiä. Pari drinksua, tanssitaan, tuntee musiikin kropassaan. Kaikki hymyilee ja ovat iloisia. Ei murheita, täyttä nautintoa musiikista. On niin eri kuulla ja nähdä suosikkiesiintyjiä ja biisejä livenä (kovaa) kuin kotona.
Ei kaikki ole musikaalisia eivätkä nauti livemusiikista tai "tunne" musiikkia sisällään. Eivät tanssi tai riemuitse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laumasielut tykkää.
Juurikin näin.
Itse en ainakaan ole mikään laumasielu monessakaan asiassa. Omaan vaan tietyt jutut mitkä kiinnostavat todella ja musiikki on yksi niistä. Sattuu siitä vaan pitämään moni muukin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kivaa ja nautinnollista kokemusta on mukavampi jakaa muiden kanssa kuin murjottaa yksin kotona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laumasielut tykkää.
Juurikin näin.
Itse en ainakaan ole mikään laumasielu monessakaan asiassa. Omaan vaan tietyt jutut mitkä kiinnostavat todella ja musiikki on yksi niistä. Sattuu siitä vaan pitämään moni muukin.
Juuri näin. Monet todellakin oman tien kulkijat ja jopa introvertit tykkäävät käydä keikoilla nauttimassa musiikista ja samanhenkisestä seurastakin.
En enää käy keikoilla,mutta on ihan eri asia nähdä ja kokea livenä. Kotimaisia en tosin fanita,mutta esim. Danzigin kun näin ensi kertaa livenä niin olin niin iloinen. Joku siinä on kun laulaa porukassa,vaikka taivaalta tulee vettä.
Ja kerkesin nähdä legendat Motörheadin etc. Olivat ihan tavoitteena.
Dimmu borgiriakin aloin kuuntelemaan vasta kun näin livenä, oli niin hyvä.
Mutta vain tietyt bändit innostaa.
Toinen asia on sitten se oheistoiminta mikä voi liittyä,jos vaikka festari.
Se on kyllä erikoista miten jonkun keikan jälkeen saattoi jäädä jotenkin " tyhjä olo".
Vierailija kirjoitti:
Olen varmaan käynyt väärillä keikoilla (=paikkakunnilla) ja vääriä artisteja katsomassa, kun liian monelta keikalta on jäänyt fiilis, että artisti vetää vaan pakonomaisella tylsistyneellä rutiinilla setin läpi. Välispiikitkin ovat niin teennäistä tuubaa, että myötähävettää ja toivoisi, että artisti olisi mielummin hiljaa ja vain laulaisi luikutuksensa läpi.
Ymmärrän, että keikat ovat kuluttavia, kun staran pitää aina antaa kaikkensa, mutta silti joka keikalla yleisö on maksanut siitä, että saisi kokea jotain ainutkertaista ja aitoa ja että esiintyjä olisi sydämellään mukana. Tuntuu ihan paskalta, että jossain Tavastialla on muka aina "niin mahtava meininki" ja sitten jossain takahikiän nuorisoseuralla ei oo niin väliä, kun siellä on vaan junttiyleisö eli voi vetää puoliteholla ja nykäistä lippurahat plakkariin.
Tähän olen turhautunut.
Ja jos ihan mennään tekniselle tasolle, niin kukaan ei voi väittää etteikö studiossa purkitettu ja loppuun asti viilattu musa kuulostaisi paremmalta kuin livenä soitettu.
No aivan ilmiselvästi.
Vierailija kirjoitti:
Olen aloittajan kanssa samoilla linjoilla. Olen kokeillut keikoilla käymistä ja todennut, että siinä ei ole mitään minulle.
Inhoan ihmisjoukkoja. Keikoilla ihmiset haisevat hajusteilta ja hieltä, tupakalta ja oluelta. Ihmiset käyttäytyvät huonosti, tönivät ja huutavat. Porukka laulaa mukana jokainen eri tahdissa ja nuotti ei mene edes vierestä.
Ja sitten ne esiintyjät. En kestä niitä välihöpötyksiä, aivan turhia sanoja ja jotain hengennostatusta, joka ei minuun toimi yhtään. Esiintyjät huutavat ja artikulointi on heikkoa. Useimmiten laulu kärsii hillittömästä heilumisesta ja vaikka ei kärsisi, en voi käsittää niitä pakkoliikkeitä, joita tanssimiseksi sanotaan ja pelkkä käsien jatkuva heiluttelu ärsyttää niin, että ei kestä katsoa.
Ja valot. Välkkyvää ja huonosti kohdennettua valoa ja välillä sellaisia kääkkyjä, jotka eivät valaise mitään. Ja pyrotekniikka, inhoan. Vielä kotiin asti kantautuu haju. Mihin sitä savua ja räiskettä tarvitaan?
Pelkkä keikalle meno on kärsimys. Joko julkisilla perille, mitä inhoan jo niin paljon, että mieluummin kävelen useita kilometrejä tai jos ei mene julkisilla, niin parkkipaikkaa ei ole missään. Kun pitäisi kotiin lähteä, niin siellä me kaikki muutkin ovat. Kaikki ne, joita en halua nähdä enkä keskustella kenenkään kanssa.
Tykkään musiikista. Kuuntelen sitä yksin. En halua tietää mitään esittäjistä enkä kuunnella yhtä ainoaa haastattelua. Sellainen pilaa musiikin.
No pysy kotona, ihme ankeuttaja.
Varmaan on elämä hankalaa muutenkin, kun on tommonen asenne.
Mihin me mitään tarvitaan, eikö vaan voida kaikki kuolla pois, niin ei oltas vaivaks toisillemme. Tsiisus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa miettinyt kuin ap. Kotona hyvistä kaiuttimista tai kuulokkeista musiikki kuulostaa paljon paremmalta. Ja muun yleisön riehuminen vain ärsyttää, ei todellakaan aiheuta mitään positiivisia tuntemuksia. Just kaikki sellainen vihellys, huuto, heiluminen jne vain häiritsee, eihän silloin kuule itse musiikkia tai vähintään joutuu keskittymään väistelemään niitä heilujia. Onhan se toki kokemus sekin jos ärsyttää koko illan ja muistaa vuosikausia kuinka hirveää se oli 😆.
Nuorempana kävin monissakin tapahtumissa peer pressuren takia, sitten jossain välissä hoksasin että ei ole pakko kun se on kidutusta... Enkä osaa yhtään samaistua näihin kerrottuihin positiivisiin puoliin!
Tähän väliin muusikon näkökulma. Se kuulokkeista tuleva musiikki on sataan kertaan säädetty, miksattu, uudelleensoitettu ja kaikella tapaa viimeistelty ja teknisesti viritelty. Tokihan se on siis myös *teknisesti* paremman kuuloista. Mutta samaan aikaan siitä puuttuu se keikalla kuuluva aitous, todellisuus, vuorovaikutus ja valitettavan usein myös artistin todellinen osaaminen paljastuu vasta livetilanteessa. Eikä sillä, oikeassahan olet siinä, että keikoissa pahinta on usein se kanssayleisö, ymmärrän hyvin näkökulmasi.
Niin sehän on se pointti - tottakai se kotona kuunneltava äänite on juurikin loppuun asti viimeistelty. Sehän siitä tekeekin paremman! Ei mikään "aitous" tuo lisäpisteitä, eikä mulle ole edes väliä kuka sen soittaa tai osaako oikeasti edes soittaa. Ei se mun kuuntelukokemukseen kotona vaikuta mitenkään.
Villi veikkaus:
Sinulla ei ole kavereita, joiden kanssa ylipäänsä kävisit missään. Yksin et osaa etkä uskalla lähteä; et kehtaa, et tiedä miten toimia, et halua olla se yksinäinen ihminen siellä keikalla tai konsertissa, joka vain istuu/seisoo ja kuuntelee mutta ei kehtaa tehdä mitään muutakaan.
Se varmaan on se yhteisöllisyys. Kyllä musiikki kuulostaa paremmalta yleensä äänitteenä, mutta livetilanteessa ollaan vuorovaikutuksessa muun yleisön ja esiintyjän kanssa. On se vaan hauskaa laulaa kuorossa mukana, tanssia, hyppiä ja vähän irrotella sillä tavalla. Välillä selvin päin ja välillä on otettu muutama drinkki alle, mut örveltäjät ärsyttää itseänikin. Viime lauantaina olin katsomassa yhtä bändiä, jota olen fanittanut viitisentoista vuotta. Heidän musiikki vaan on niin hyvää. Niin monella keikalla on tullut käytyä ja aina se vaan jaksaa sykähdyttää kun kuulee ne tutut biisit jotka osaisi laulaa mukana vaikka unissaan. Muutenkin tykkään lauleskella ja tanssia myös kotona itsekseni.
En minäkään ymmärrä miksi joku haluaa mennä vaikka jääkiekkopeliin, mutta ymmärrän, että ehkä joku saa siitä jotain samoja tuntemuksia kuin minä lempparibändin keikalla. Tai jotain videopeliharrastusta, itseäni ei voisi paljon vähempää kiinnostaa, mut kai se on vaan kivaa monen mielestä?