Lue keskustelun säännöt.
Mikä siinä keikalla käymisessä on niin hienoa?
07.04.2022 |
Osui silmään Antti Tuiskun päivitys, missä pahoitteli huomisen keikkansa peruuntumista sairastumisen vuoksi.
Luin joitain pettyneitä kommentteja, ja jäin miettimään koko keikka- ja fanikulttuuri.
Itse en ole koskaan fanittanut ketään, en laulajaa, urheilijaa, joukkuetta tai näyttelijää. Keikalla käynti ei ole itselleni tärkeää, vaikka rakastankin kyllä musiikin kuuntelua.
Itselleni musiikki on kuuluu arkeen ja juhlaan, ja tunnetilan tai tavoitellun tunnelman luomiseksi valitsen musiikin taustalle. En koe kuitenkaan mitään tarvetta mennä kuuntelemaan kyseisen artistin live keikkaa enkä muutenkaan koe mitään erityistä artistia kohtaan, vrt fanittaminen.
Voisiko joku toisin ajatteleva yrittää kertoa, mitä se keikalla käynti ja tai fanittaminen teille edustaa ja miksi?
Kommentit (84)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Festaritkeikat sun muut mainstreamit ovat aina olleet pettymys. Mutta kerran osallistuin saksassa Leipzigin Wave Gotik Treffen festarille jossa soitti livenä industrial bändi (monta sellaista mutta yksi erityisesti kiinnosti). Hirveä kontrasti muuten suomessa koettuihin festareihin, koska täysin rehellisesti en nähnyt noissa festeissä YHTÄKÄÄN känniörveltäjää. Nämä saksan gootit olivat ihanan kohteliaita. Samaa olen kyllä huomannut suomessakin goottihenkisillä pienen yleisön keikoilla, mutta eka kerta että tälleen suuren yleisön festarit joissa tällainen meinkinki. Niin ja tosiaan, se industrial bändi, herran jestas kun kuulosti ja näytti hyvältä. Tuo intohimoinen, mutta kohtelias yleisö vain silasi sen.
Suomessa ylivoimaisesti siisteimmät ja hyvähenkisimmät keikat ja tapahtumat ovat metallimusiikin alalla. Jos joku alkaa lipsua liiallisuuksiin, hänet talutetaan sivummalle juomaan vettä. Virkavaltaa ei tarvita, koska osataan käyttäytyä.
Nimenomaan.
Aina ihmettelen niitä kommentteja, että "ei viitsi lähetä katsomaan sitä örvellystä" ja ihmettelen, että mistä hemmetistä ne oikein puhuu. Mutta oon ollut muutamien isojen poppiartistien keikoilla kaverin mukana ihan vain seurana ja herranjestas, mikä meininki. Myös esim. iskelmäfestareilta on tullut kuultua aika hurjaa settiä. Ei metallikeikolla ole koskaan mitään ongelmia.
Oon käynyt 15 vuotta aktiivisesti metallikeikoilla ja ehkä 2 kertaa koko aikana olen nähnyt, kun järkkärit on vähän tiukemmin ohjanneet jonkun ulos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa miettinyt kuin ap. Kotona hyvistä kaiuttimista tai kuulokkeista musiikki kuulostaa paljon paremmalta. Ja muun yleisön riehuminen vain ärsyttää, ei todellakaan aiheuta mitään positiivisia tuntemuksia. Just kaikki sellainen vihellys, huuto, heiluminen jne vain häiritsee, eihän silloin kuule itse musiikkia tai vähintään joutuu keskittymään väistelemään niitä heilujia. Onhan se toki kokemus sekin jos ärsyttää koko illan ja muistaa vuosikausia kuinka hirveää se oli 😆.
Nuorempana kävin monissakin tapahtumissa peer pressuren takia, sitten jossain välissä hoksasin että ei ole pakko kun se on kidutusta... Enkä osaa yhtään samaistua näihin kerrottuihin positiivisiin puoliin!
Tähän väliin muusikon näkökulma. Se kuulokkeista tuleva musiikki on sataan kertaan säädetty, miksattu, uudelleensoitettu ja kaikella tapaa viimeistelty ja teknisesti viritelty. Tokihan se on siis myös *teknisesti* paremman kuuloista. Mutta samaan aikaan siitä puuttuu se keikalla kuuluva aitous, todellisuus, vuorovaikutus ja valitettavan usein myös artistin todellinen osaaminen paljastuu vasta livetilanteessa. Eikä sillä, oikeassahan olet siinä, että keikoissa pahinta on usein se kanssayleisö, ymmärrän hyvin näkökulmasi.
Osa haluaa keikoista sen aitouden ja yhteisöllisyyden kokemuksen. Haluaa hypätä siihen fiilikseen, tavallaan uskonnollinen kokemus. Itselle tollanen joukkohurmos on ahdistavaa, että porukka haluaa oikeasti vaan olla muiden mukana huutamassa.
Sitä samaa tunnetta käyttävät kaikki kultit ja populistipuolueet. Kun kansalle antaa sen mahdollisuuden tuntea, niin nehän tekee mitä vain.
Että toi on pelottavimpia asioita mitä tiedän.
Itse en oikein vaikutu kenestäkään ihmisestä, ja karisman näen sellaisena opeteltuna taitona. Inhoan sitä puolta itsessäni joka saa ihmiset ympärillä viihtymään ja miksi olen hyvä esiintymään. Porukka on niin johdateltavissa, kun sitä huomioi. Ällöttävää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa miettinyt kuin ap. Kotona hyvistä kaiuttimista tai kuulokkeista musiikki kuulostaa paljon paremmalta. Ja muun yleisön riehuminen vain ärsyttää, ei todellakaan aiheuta mitään positiivisia tuntemuksia. Just kaikki sellainen vihellys, huuto, heiluminen jne vain häiritsee, eihän silloin kuule itse musiikkia tai vähintään joutuu keskittymään väistelemään niitä heilujia. Onhan se toki kokemus sekin jos ärsyttää koko illan ja muistaa vuosikausia kuinka hirveää se oli 😆.
Nuorempana kävin monissakin tapahtumissa peer pressuren takia, sitten jossain välissä hoksasin että ei ole pakko kun se on kidutusta... Enkä osaa yhtään samaistua näihin kerrottuihin positiivisiin puoliin!
Tähän väliin muusikon näkökulma. Se kuulokkeista tuleva musiikki on sataan kertaan säädetty, miksattu, uudelleensoitettu ja kaikella tapaa viimeistelty ja teknisesti viritelty. Tokihan se on siis myös *teknisesti* paremman kuuloista. Mutta samaan aikaan siitä puuttuu se keikalla kuuluva aitous, todellisuus, vuorovaikutus ja valitettavan usein myös artistin todellinen osaaminen paljastuu vasta livetilanteessa. Eikä sillä, oikeassahan olet siinä, että keikoissa pahinta on usein se kanssayleisö, ymmärrän hyvin näkökulmasi.
Niin sehän on se pointti - tottakai se kotona kuunneltava äänite on juurikin loppuun asti viimeistelty. Sehän siitä tekeekin paremman! Ei mikään "aitous" tuo lisäpisteitä, eikä mulle ole edes väliä kuka sen soittaa tai osaako oikeasti edes soittaa. Ei se mun kuuntelukokemukseen kotona vaikuta mitenkään.
Ei siis ei ole väliä kuka soittaa tai että edes osaako soittaa. Ihmeellinen ajatus minusta joka oikeasti arvostaa niitä jotka osaavat soittaa. Samoin jos pitää valita jokin nykyajan pop laulaja "täydellisellä" parannellulla äänellään ja täydelliset musiikit studiossa tai sitten aito tuntemattomampi bändi soittamassa omaa musiikkiaan innolla niin jälkimmäinen kiinnostaa itseäni enemmän. Minulle on siis väliä mitä kuuntelen ja kuka sen biisin takana on. Jos jokin biisi kiinnostaa niin selvitän taustan sen takana. Sivusta.
Älä viitsi olkiukkoilla iso ihminen. Minua vaan ei kiinnosta fanittaa sitä muusikkoa, niinkuin eräitä teinin tasolle jääneitä. Ei se tarkoita etten välittäisi siitä mitä kuuntelen, päinvastoin. Välitän vain siitä mitä kuulen. Kuuntelen musiikin musiikkina, eikä sillä kuka siellä studiossa on ollut ole merkitystä jos lopputulos kuulostaa hyvältä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Festaritkeikat sun muut mainstreamit ovat aina olleet pettymys. Mutta kerran osallistuin saksassa Leipzigin Wave Gotik Treffen festarille jossa soitti livenä industrial bändi (monta sellaista mutta yksi erityisesti kiinnosti). Hirveä kontrasti muuten suomessa koettuihin festareihin, koska täysin rehellisesti en nähnyt noissa festeissä YHTÄKÄÄN känniörveltäjää. Nämä saksan gootit olivat ihanan kohteliaita. Samaa olen kyllä huomannut suomessakin goottihenkisillä pienen yleisön keikoilla, mutta eka kerta että tälleen suuren yleisön festarit joissa tällainen meinkinki. Niin ja tosiaan, se industrial bändi, herran jestas kun kuulosti ja näytti hyvältä. Tuo intohimoinen, mutta kohtelias yleisö vain silasi sen.
Suomessa ylivoimaisesti siisteimmät ja hyvähenkisimmät keikat ja tapahtumat ovat metallimusiikin alalla. Jos joku alkaa lipsua liiallisuuksiin, hänet talutetaan sivummalle juomaan vettä. Virkavaltaa ei tarvita, koska osataan käyttäytyä.
Tämä on täysin totta. Huvittavaa se, että näitä leimataan ties miksi paheellisiksi, mutta sitten se käytäntö oli täysin toinen.
Vierailija kirjoitti:
Minä ihmettelin tätä jo 80-luvun alkupuolella, kun paras kaverini ei "päässyt" perinteiselle kesälomareissullemme erään keikan vuoksi ja pahoitti minun mieleni perusteellisesti. Hän selitti, että lavan edessä on niin mahtava tunnelma, että oli ihan pakko huutaa, kun kaikki muutkin huusivat, ja oli ihan sama, kuka artisti oli kyseessä. En tajunnut sitä silloin enkä tajua nyt. Kaverini maksoi päästäkseen keikalle kiljumaan, ja minä olisin maksanut siitä, että olisin saanut pysyä sieltä poissa, jos siis olisi pakotettu mukaan.
Tuo minun ja kaverini välit viilentänyt artisti, jonka edessä kaverinikin kiihtyi hyppimään ja kiljumaan, oli muuten Kake Randelin. Laumasieluisuuden on oltava tosi vahva, jos sellaisesta innostuu.
Tämä ei kuulu ketjun aiheeseen mitenkään, mutta kerron silti, koska tämä on minun mielestäni kiinnostavaa.
En ole edes muistanut Kake Randelinia vuosikausiin, mutta yllä olevassa kirjoituksessa mainitsen hänet. Äsken vilkaisin Facebookia, ja kas kummaa: ensimmäisenä oli nenän edessä ilmoitus ryhmästä, josta "saattaisit olla kiinnostunut" - Kake Randelinin faniryhmä. Tähän saakka FB on tarjonnut minulle vain koiraryhmiä ja kädentaitoryhmiä.
Kirjoitin tänne tietokoneellani ja kävin Facebookissa puhelimellani, joten "laitteen mukana" tuo tieto ei ole siirtynyt. Näin meistä kootaan tietoja. Toivottavasti minua ei ryhdytä profiloimaan Kake-fanina. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyn keikoilla koska musiikki kuulostaa yleensä paremmalta livenä.
Itselläni on juurikin päinvastainen kokemus, koska laulu ei ole tietysti niin puhdasta kuin studiossa hiottu ja laulun ja musiikin tasapaino on usein huono, toisin sanoen musiikki on liian lujalla suhteessa lauluun.
Ap
Tämä riippuu ainakin osittain artistista ja bändistä. Jotkut laulajat ovat parempia livenä kuin levyllä. Toiset taas eivät osaa laulaa ollenkaan, mikä voidaan studiossa peittää monenlaisilla teknisillä kikoilla, mutta livenä karu totuus sitten paljastuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa miettinyt kuin ap. Kotona hyvistä kaiuttimista tai kuulokkeista musiikki kuulostaa paljon paremmalta. Ja muun yleisön riehuminen vain ärsyttää, ei todellakaan aiheuta mitään positiivisia tuntemuksia. Just kaikki sellainen vihellys, huuto, heiluminen jne vain häiritsee, eihän silloin kuule itse musiikkia tai vähintään joutuu keskittymään väistelemään niitä heilujia. Onhan se toki kokemus sekin jos ärsyttää koko illan ja muistaa vuosikausia kuinka hirveää se oli 😆.
Nuorempana kävin monissakin tapahtumissa peer pressuren takia, sitten jossain välissä hoksasin että ei ole pakko kun se on kidutusta... Enkä osaa yhtään samaistua näihin kerrottuihin positiivisiin puoliin!
Tähän väliin muusikon näkökulma. Se kuulokkeista tuleva musiikki on sataan kertaan säädetty, miksattu, uudelleensoitettu ja kaikella tapaa viimeistelty ja teknisesti viritelty. Tokihan se on siis myös *teknisesti* paremman kuuloista. Mutta samaan aikaan siitä puuttuu se keikalla kuuluva aitous, todellisuus, vuorovaikutus ja valitettavan usein myös artistin todellinen osaaminen paljastuu vasta livetilanteessa. Eikä sillä, oikeassahan olet siinä, että keikoissa pahinta on usein se kanssayleisö, ymmärrän hyvin näkökulmasi.
Osa haluaa keikoista sen aitouden ja yhteisöllisyyden kokemuksen. Haluaa hypätä siihen fiilikseen, tavallaan uskonnollinen kokemus. Itselle tollanen joukkohurmos on ahdistavaa, että porukka haluaa oikeasti vaan olla muiden mukana huutamassa.
Sitä samaa tunnetta käyttävät kaikki kultit ja populistipuolueet. Kun kansalle antaa sen mahdollisuuden tuntea, niin nehän tekee mitä vain.
Että toi on pelottavimpia asioita mitä tiedän.
Itse en oikein vaikutu kenestäkään ihmisestä, ja karisman näen sellaisena opeteltuna taitona. Inhoan sitä puolta itsessäni joka saa ihmiset ympärillä viihtymään ja miksi olen hyvä esiintymään. Porukka on niin johdateltavissa, kun sitä huomioi. Ällöttävää.
Tai sitten me halutaan vaan pitää hauskaa ja kuunnella musiikkia yhdessä, eikä siihen välttämättä liity mitään kulttimaisuutta....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihanaa, että joku sanoo ääneen asian, jota itse en kehtaa. Kaveripiirissä on monia intohimoisia keikalla kävijöitä, eivätkä he varmaan ikinä tajuaisi tätä näkökulmaa!
Mutta samat ajatukset. Musa on liian kovaa, laulu epäpuhdasta, usein äänentoistossa jokin pielessä eli esim. rummut kohtuuttoman kovalla eikä laulua kuule kunnolla, ympärillä ihmisten (kännisten) mölinä...
En ole ikinä myöskään fanittanut ketään niin, että minusta olisi jotenkin ihanaa nähdä hänet lavalla ja livenä. Olen kyllä käynyt elämässäni varmaan sadalla keikalla, mutta valtaosakeikoista on ollut tosi huonoja em. syistä. Ihan muutama keikkakokemus on jäänyt mieleen hienona elämyksenä.
Kummasti täällä puhutaan, että keikoilla käydäkseen fanittaa tai jopa palvoo esittäjää.
Joskus muinoin yhdessä työpaikassa me päästiin ilmaiseksi tangokuninkaallisten Sinitaivas-konserttiin, joka pidettiin konserttisalissa. Mietin pitkään, viitsinkö lähteä, kun tangoa en kuuntele enkä muutenkaan tiedä mitään tangokilpailuista. Konserttihan oli ihan hirveän hyvä ja hauska ja viihdyin todella hyvin. Musiikkia oli laidasta laitaan.
Tykkäsin jo kouluaikana koulussa järjestetyistä tilaisuuksista. Yksi paikallinen, levyttänyt pop-bändi esiintyi, se oli kiva. Ensimmäinen kosketus klassiseen musiikkiin tuli, kun kaksi oopperalaulajaa kävi esiintymässä, se oli vaikuttava kokemus. Lontoossa seurattiin Buckinhamin Palatsin edessä vahdinvaihtoa ja siinä esiintyi soittokunta, ihan todella viihdyttävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laumasielut tykkää.
Juurikin näin.
Itse en ainakaan ole mikään laumasielu monessakaan asiassa. Omaan vaan tietyt jutut mitkä kiinnostavat todella ja musiikki on yksi niistä. Sattuu siitä vaan pitämään moni muukin.
Juuri näin. Monet todellakin oman tien kulkijat ja jopa introvertit tykkäävät käydä keikoilla nauttimassa musiikista ja samanhenkisestä seurastakin.
Tämä! Olen itse introvertti, teen omia juttujani, en käy koskaan esim. baareissa, en tykkää väkijoukoista .... mutta käyn keikoilla. Musiikki on parasta livenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloittajan kanssa täysin samaa mieltä! Ei tulisi mieleenikään lähteä jollekin rokkikeikalle tai festarille, ei vaikka maksettaisiin. Millä lailla mieltä ylentävää on heilua vähintäin pienessä kaljassa tai muussa hönössä olevien keskellä liian suurivolyymisen musiikin raastaessa korvia ja koko olemusta? Jos ja kun haluan kuunnella musiikkia - olen enemmän klassisen musiikin ystävä - on aina olemassa you tube. Äänitteet ovat tasokkaita, volyymiin voi itse vaikuttaa, ja tarjonnan kirjo on loputon.
Miksi kaikkien pitäisi tykätä kaikesta. Keskittykää siihen mistä itse tykkäätte. Älkää siihen mistä muut pitävät.
Voisin teettää paidan jossa lukee: "V_ttuako se sulle kuuluu!"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi kaikkien pitäisi tykätä kaikesta. Keskittykää siihen mistä itse tykkäätte. Älkää siihen mistä muut pitävät.
Voisin teettää paidan jossa lukee: "V_ttuako se sulle kuuluu!"
Näinhän se on. Miksi ottaa kantaa muiden mieltymyksiin? Kyllä tähän maailmaan mahtuu.
Livemusiikki on sananmukaisesti elävää musiikkia, äänitetty musiikki taas kuollutta musiikkia.
Vähän sama kuin kysyisi, mikä siinä seksissä on niin erikoista? Ei varmaan yhtään mikään jossei sitä ikinä harrasta. Itse käyn keikoilla mm. hyvän musan, menon, kollektiivisen kokemuksen takia ja olen tavannut keikkojen kautta ihan mahtavia ihmisiä joista on tullut tärkeitä ystäviä. En fanita ketään tai mitään, silti diggailen montaa eri tyyliä. Parasta.
Vierailija kirjoitti:
Vähän sama kuin kysyisi, mikä siinä seksissä on niin erikoista? Ei varmaan yhtään mikään jossei sitä ikinä harrasta. Itse käyn keikoilla mm. hyvän musan, menon, kollektiivisen kokemuksen takia ja olen tavannut keikkojen kautta ihan mahtavia ihmisiä joista on tullut tärkeitä ystäviä. En fanita ketään tai mitään, silti diggailen montaa eri tyyliä. Parasta.
P.s. Muistan edelleen yli vuosikymmen sitten käytyjä keikkoja ja niiden maagista tunnelmaa. Vertailun vuoksi en muista mitä tapahtui italian lomalla 2012, kivaa oli kait... ihmiset hakevat elämyksiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa miettinyt kuin ap. Kotona hyvistä kaiuttimista tai kuulokkeista musiikki kuulostaa paljon paremmalta. Ja muun yleisön riehuminen vain ärsyttää, ei todellakaan aiheuta mitään positiivisia tuntemuksia. Just kaikki sellainen vihellys, huuto, heiluminen jne vain häiritsee, eihän silloin kuule itse musiikkia tai vähintään joutuu keskittymään väistelemään niitä heilujia. Onhan se toki kokemus sekin jos ärsyttää koko illan ja muistaa vuosikausia kuinka hirveää se oli 😆.
Nuorempana kävin monissakin tapahtumissa peer pressuren takia, sitten jossain välissä hoksasin että ei ole pakko kun se on kidutusta... Enkä osaa yhtään samaistua näihin kerrottuihin positiivisiin puoliin!
Tähän väliin muusikon näkökulma. Se kuulokkeista tuleva musiikki on sataan kertaan säädetty, miksattu, uudelleensoitettu ja kaikella tapaa viimeistelty ja teknisesti viritelty. Tokihan se on siis myös *teknisesti* paremman kuuloista. Mutta samaan aikaan siitä puuttuu se keikalla kuuluva aitous, todellisuus, vuorovaikutus ja valitettavan usein myös artistin todellinen osaaminen paljastuu vasta livetilanteessa. Eikä sillä, oikeassahan olet siinä, että keikoissa pahinta on usein se kanssayleisö, ymmärrän hyvin näkökulmasi.
Osa haluaa keikoista sen aitouden ja yhteisöllisyyden kokemuksen. Haluaa hypätä siihen fiilikseen, tavallaan uskonnollinen kokemus. Itselle tollanen joukkohurmos on ahdistavaa, että porukka haluaa oikeasti vaan olla muiden mukana huutamassa.
Sitä samaa tunnetta käyttävät kaikki kultit ja populistipuolueet. Kun kansalle antaa sen mahdollisuuden tuntea, niin nehän tekee mitä vain.
Että toi on pelottavimpia asioita mitä tiedän.
Itse en oikein vaikutu kenestäkään ihmisestä, ja karisman näen sellaisena opeteltuna taitona. Inhoan sitä puolta itsessäni joka saa ihmiset ympärillä viihtymään ja miksi olen hyvä esiintymään. Porukka on niin johdateltavissa, kun sitä huomioi. Ällöttävää.
Tai sitten me halutaan vaan pitää hauskaa ja kuunnella musiikkia yhdessä, eikä siihen välttämättä liity mitään kulttimaisuutta....
Mutta miksi yhdessä, mitä se tuo lisää siihen kuunteluun?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kaikkien pitäisi tykätä kaikesta. Keskittykää siihen mistä itse tykkäätte. Älkää siihen mistä muut pitävät.
Voisin teettää paidan jossa lukee: "V_ttuako se sulle kuuluu!"
Näinhän se on. Miksi ottaa kantaa muiden mieltymyksiin? Kyllä tähän maailmaan mahtuu.
Mutta on mielenkiintoista tietää miksi jotain tapahtuu ja miksi se on kivaa.
Pariisin Kevät yksi esimerkki. Jätkistä on tullut niin diivoja, mikä on sääli.