Lue keskustelun säännöt.
Mikä siinä keikalla käymisessä on niin hienoa?
07.04.2022 |
Osui silmään Antti Tuiskun päivitys, missä pahoitteli huomisen keikkansa peruuntumista sairastumisen vuoksi.
Luin joitain pettyneitä kommentteja, ja jäin miettimään koko keikka- ja fanikulttuuri.
Itse en ole koskaan fanittanut ketään, en laulajaa, urheilijaa, joukkuetta tai näyttelijää. Keikalla käynti ei ole itselleni tärkeää, vaikka rakastankin kyllä musiikin kuuntelua.
Itselleni musiikki on kuuluu arkeen ja juhlaan, ja tunnetilan tai tavoitellun tunnelman luomiseksi valitsen musiikin taustalle. En koe kuitenkaan mitään tarvetta mennä kuuntelemaan kyseisen artistin live keikkaa enkä muutenkaan koe mitään erityistä artistia kohtaan, vrt fanittaminen.
Voisiko joku toisin ajatteleva yrittää kertoa, mitä se keikalla käynti ja tai fanittaminen teille edustaa ja miksi?
Kommentit (84)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen aloittajan kanssa samoilla linjoilla. Olen kokeillut keikoilla käymistä ja todennut, että siinä ei ole mitään minulle.
Inhoan ihmisjoukkoja. Keikoilla ihmiset haisevat hajusteilta ja hieltä, tupakalta ja oluelta. Ihmiset käyttäytyvät huonosti, tönivät ja huutavat. Porukka laulaa mukana jokainen eri tahdissa ja nuotti ei mene edes vierestä.
Ja sitten ne esiintyjät. En kestä niitä välihöpötyksiä, aivan turhia sanoja ja jotain hengennostatusta, joka ei minuun toimi yhtään. Esiintyjät huutavat ja artikulointi on heikkoa. Useimmiten laulu kärsii hillittömästä heilumisesta ja vaikka ei kärsisi, en voi käsittää niitä pakkoliikkeitä, joita tanssimiseksi sanotaan ja pelkkä käsien jatkuva heiluttelu ärsyttää niin, että ei kestä katsoa.
Ja valot. Välkkyvää ja huonosti kohdennettua valoa ja välillä sellaisia kääkkyjä, jotka eivät valaise mitään. Ja pyrotekniikka, inhoan. Vielä kotiin asti kantautuu haju. Mihin sitä savua ja räiskettä tarvitaan?
Pelkkä keikalle meno on kärsimys. Joko julkisilla perille, mitä inhoan jo niin paljon, että mieluummin kävelen useita kilometrejä tai jos ei mene julkisilla, niin parkkipaikkaa ei ole missään. Kun pitäisi kotiin lähteä, niin siellä me kaikki muutkin ovat. Kaikki ne, joita en halua nähdä enkä keskustella kenenkään kanssa.
Tykkään musiikista. Kuuntelen sitä yksin. En halua tietää mitään esittäjistä enkä kuunnella yhtä ainoaa haastattelua. Sellainen pilaa musiikin.
No pysy kotona, ihme ankeuttaja.
Varmaan on elämä hankalaa muutenkin, kun on tommonen asenne.
Mihin me mitään tarvitaan, eikö vaan voida kaikki kuolla pois, niin ei oltas vaivaks toisillemme. Tsiisus.
Pysyn kotona, koska koti on ihmisen paras paikka. Ei minulla ole ankeaa eikä elämä ole raskasta, mutta muuttuisi raskaaksi, jos joutuisin meluisaan paikkaan ihmismassojen kanssa ja valvomaan yömyöhään.
Olen siinä mielessä varsin onnekas, että elämäni kohokohdat ovat päivittäin saatavilla eivätkä maksa mitään. Minusta on silti hienoa, että jotkut tykkäävät konserteista, sillä ilman heitä tuskin artistit pystyisivät tekemään ammattimaisesti laadukasta musiikkia. Pelkkä radiosoitto ei tuo riittävästi tuloja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa miettinyt kuin ap. Kotona hyvistä kaiuttimista tai kuulokkeista musiikki kuulostaa paljon paremmalta. Ja muun yleisön riehuminen vain ärsyttää, ei todellakaan aiheuta mitään positiivisia tuntemuksia. Just kaikki sellainen vihellys, huuto, heiluminen jne vain häiritsee, eihän silloin kuule itse musiikkia tai vähintään joutuu keskittymään väistelemään niitä heilujia. Onhan se toki kokemus sekin jos ärsyttää koko illan ja muistaa vuosikausia kuinka hirveää se oli 😆.
Nuorempana kävin monissakin tapahtumissa peer pressuren takia, sitten jossain välissä hoksasin että ei ole pakko kun se on kidutusta... Enkä osaa yhtään samaistua näihin kerrottuihin positiivisiin puoliin!
Tähän väliin muusikon näkökulma. Se kuulokkeista tuleva musiikki on sataan kertaan säädetty, miksattu, uudelleensoitettu ja kaikella tapaa viimeistelty ja teknisesti viritelty. Tokihan se on siis myös *teknisesti* paremman kuuloista. Mutta samaan aikaan siitä puuttuu se keikalla kuuluva aitous, todellisuus, vuorovaikutus ja valitettavan usein myös artistin todellinen osaaminen paljastuu vasta livetilanteessa. Eikä sillä, oikeassahan olet siinä, että keikoissa pahinta on usein se kanssayleisö, ymmärrän hyvin näkökulmasi.
Osa haluaa keikoista sen aitouden ja yhteisöllisyyden kokemuksen. Haluaa hypätä siihen fiilikseen, tavallaan uskonnollinen kokemus. Itselle tollanen joukkohurmos on ahdistavaa, että porukka haluaa oikeasti vaan olla muiden mukana huutamassa.
Sitä samaa tunnetta käyttävät kaikki kultit ja populistipuolueet. Kun kansalle antaa sen mahdollisuuden tuntea, niin nehän tekee mitä vain.
Että toi on pelottavimpia asioita mitä tiedän.
Itse en oikein vaikutu kenestäkään ihmisestä, ja karisman näen sellaisena opeteltuna taitona. Inhoan sitä puolta itsessäni joka saa ihmiset ympärillä viihtymään ja miksi olen hyvä esiintymään. Porukka on niin johdateltavissa, kun sitä huomioi. Ällöttävää.
Tai sitten me halutaan vaan pitää hauskaa ja kuunnella musiikkia yhdessä, eikä siihen välttämättä liity mitään kulttimaisuutta....
Mutta miksi yhdessä, mitä se tuo lisää siihen kuunteluun?
Ainakin sen, että mulla on varaa mennä sinne, en pystyisi ostaa yksityiskeikkoja vain itseäni varten.
Moniko vetää keikat ilman taustanauhoja nykyään?
Live musiikki on aitoa ja epätäydellistä eli ihan parasta. Äänitteet hiottuja...