Herkkien lasten kasvattajat: älkää viitsikö ylireagoida!

[quote author="Vierailija" time="29.09.2015 klo 18:04"]Kyllä todella outoa, jos leikki on "pakko" leikkiä loppuun..

Oman lapsuuden leikeissä otettiin jotain kohtia "uudestaan", eli leikittiin sama kohtaus uudestaan, mutta eri tavalla.

Kesken leikin kiinnostui jostain ihan muusta asiasta. Piti käydä syömässä ja sitten tulikin ihan joku muu leikki.

Jos meni sukset ristiin veljen kanssa, saatettiin tapella vähän, mutta sitten oltiin muutama minuutti hiljaa ja kohta jo "leikitäänkö".

Miten voi aikuiset sotkea oman lusikkansa tähän? Miten edes aikuiset voi tietää, että milloin leikki on oikeasti loppu vai onko se vain hiukan muuttunut?
[/quote]

Olen törmännyt tähän, että jopa ammattikasvattajien mielestä leikissä kuuluu olla alku, juonen kehittely, huipennus ja leikin loppu. Olin päiväkodissa töissä, kun leikin kaavaa puhuttiin. Olin itse jossain määrin eri linjoilla, olen kylläkin sosionomi AMK, en lastentarhanope. Minusta meidän päiväkoti opetti kaavamaisuuteen. Omassa lapsuudessa oli parasta, kun leikki saattoi villisti muuttua noudattamatta kaavaa. Parhaat leikit syntyivät yllätyksestä, ja niitä saatettiin jatkaa monta päivää. Jos leikki ei joskus lähtenyt lentoon, se vain lopahti. Aikuiset harvemmin sanoivat 70-luvulla, että pitäisi osata lopettaa leikki oikein. Päiväkodin arjessa tämä leikkien yllättävä vaihtelu tai monta päivää jatkuva leikki ei ole mahdollista.

Erityisherkkien lasten äidit on usein tippa linssissä itsekin vähän väliä. Mennään tunne edellä joka paikkaan.

Entäs tämä sitten? Koululla oli kisa johon otettiin osaa perheinä, ja kun joku perhe sen sitten voitti, tuuletukset ym. piti skipata koska joku lapsi pahoitti mielensä. :)

Olen itse herkän lapsen äiti, mutta tuossa kohtaa minullekin tuli "oletteko tosissanne??"-olo.

[quote author="Vierailija" time="29.09.2015 klo 21:42"]Entäs tämä sitten? Koululla oli kisa johon otettiin osaa perheinä, ja kun joku perhe sen sitten voitti, tuuletukset ym. piti skipata koska joku lapsi pahoitti mielensä. :)

Olen itse herkän lapsen äiti, mutta tuossa kohtaa minullekin tuli "oletteko tosissanne??"-olo.
[/quote]

Mitä? No eihän lapsi voi sitten harrastaa juuri mitään urheiluakaan, kun monessa lajissa kilpaillaan. Miten aikuiset ihmiset suostuu tuohon pelleilyyn?

Heikot yksin, vahvat sylityksin.

[quote author="Vierailija" time="29.09.2015 klo 12:06"]

Kun minä olin lapsi 80-luvulla, kotona opetettiin, ettei jokaista pikkujuttua pidä jäädä murehtimaan. Eteenpäin ja nokka pystyyn. Eikä tulkita, mitä toinen mahdollisesti tarkoitti, vaan kysytään suoraan, jos joku sanoo tai tekee sellaista, mistä tulee paha mieli. Kiusaaminen oli asia erikseen, siitä pitikin sanoa aikuiselle. Nyt olen kolmen lapsen äitänä hämmästynyt, millaisia juttuja välillä tongitaan ja keskustellaan. Eikö lasten kuulu opetella selvittämään itse keskenään yhtään mitään? Pitääkö jokaista mielen pahoittamista edes puida? Esimerkki 1. poikani 8 v. ja ystävänsä 9 v. olivat keränneet tammenterhoja. Poikani toi niitä kotiin. Toisen pojan ÄITI soitti minulle ja kysyi, mikä juttu se on, että minun poikani on repinyt tammenterhoja hänen poikansa kädestä. Minä kysyin asiaa molemmilta pojilta. Oli tullut kinaa yhdestä tammenterhosta, jota repivät molemmat. Jälkiä ei jäänyt kumpaankaan ja tammenterho heitettiin dramaattisesti pois ja lähdettiin suuttuneena eri suuntiin. Tätä episodia ei minun poikani aamulla enää edes muistanut, kun oli keskusteltu, ettei saa repiä mitään. Toisen pojan äiti palasi aiheeseen vielä viikon kuluttua!!! Esimerkki 2. Tyttäreni (5v) oli sanonut hoidossa toiselle tytölle, ettei halua leikkiä niin typerää leikkiä ja lähtenyt tekemään muuta. Toiselle tuli tästä paha mieli ja oli illalla kotona itkenyt asiaa. Jälleen kun tapasin vanhemmat, he halusivat selvittää, miksei leikkiä voinut leikkiä loppuun. Minä sanoin ensin, että joskus lapsi voi kyllästyä leikkiin, ja sitten pitäisi minusta yhdessä vaihtaa leikkiä. Toisen tytön vanhempi sanoi, että leikki pitää leikkiä loppuun, jos niin on sovittu. Minä sitten myöntelin. Sovittiin, että jos tytöt leikkivät yhdessä, sopivat leikkivänsä leikin loppuun. Mitä se sitten tarkoittaakaan. Voihan sinne tulla aikuinenkin keskeyttämään. Oikeasti olen sitä mieltä, että jos leikki puuduttaa, sitä voi vaihtaa. Ai miksi, koska lapsi ei jaksa aina, vireystila on väärä tai haluaa tehdä muuta.

[/quote]

Uskon, että kyse on ollut hienovireisesti jostakin vähän muusta, eli kiusaamista lähenevästä asiasta. Vanhemmat vain ovat ilmaisseet asian hienovaraisesti, kun eivät kehtaa suoraan moittia. Ehkäpä olettavat sinun vetävän niin voimakkaasti herneen nenään, että asiat ja lastesi käytös vain pahenisi - miksi?

Minusta tuo herkkä lapsi-juttu on tekosyy sille, että vanhempi itse yrittää manipuloida koko maailmaa. Meillä on sukulaistyttö Lotta, joka oli allerginen maidolle, kananmunalle, suklaalle, herneille, mansikoille, mahdollisesti koirille, kissoille ja hevosille sekä kuivalle heinälle. Hän oli niin suojeltu koko ulkomaailmalta, että alkoi olla henkisesti aikamoinen narisija ja vaati, että koko muu perhe elää hänen erityisyytensä huomioiden. Minä sanoin eräissä juhlissa Lotalle, että hänen kannattaa kokeilla, vieläkö on allerginen kissoille, koirille ja hevosille. Tyttö alkoi itkeä, kun häntä painostetaan! Vanhempansa olivat vihaisia minulle, että kiusaan tyttörukkaa. Siitä meni pari vuotta, kun lääkäri totesi allergiatestauksessa, ettei Lotta ole allerginen muille eläimille kuin kissoille ka kehotti siedättämään myös ruoka-aineallergioita pois. Tämän kertoi minulle Lotan vaari, joka on järkevä ihminen (ja sitä mieltä, että lapsia ei saa nostaa jalustalle, vaan elää tavallista arkea riippumatta pienistä rajoitteista).

[quote author="Vierailija" time="29.09.2015 klo 22:25"][quote author="Vierailija" time="29.09.2015 klo 12:06"]

Kun minä olin lapsi 80-luvulla, kotona opetettiin, ettei jokaista pikkujuttua pidä jäädä murehtimaan. Eteenpäin ja nokka pystyyn. Eikä tulkita, mitä toinen mahdollisesti tarkoitti, vaan kysytään suoraan, jos joku sanoo tai tekee sellaista, mistä tulee paha mieli. Kiusaaminen oli asia erikseen, siitä pitikin sanoa aikuiselle. Nyt olen kolmen lapsen äitänä hämmästynyt, millaisia juttuja välillä tongitaan ja keskustellaan. Eikö lasten kuulu opetella selvittämään itse keskenään yhtään mitään? Pitääkö jokaista mielen pahoittamista edes puida? Esimerkki 1. poikani 8 v. ja ystävänsä 9 v. olivat keränneet tammenterhoja. Poikani toi niitä kotiin. Toisen pojan ÄITI soitti minulle ja kysyi, mikä juttu se on, että minun poikani on repinyt tammenterhoja hänen poikansa kädestä. Minä kysyin asiaa molemmilta pojilta. Oli tullut kinaa yhdestä tammenterhosta, jota repivät molemmat. Jälkiä ei jäänyt kumpaankaan ja tammenterho heitettiin dramaattisesti pois ja lähdettiin suuttuneena eri suuntiin. Tätä episodia ei minun poikani aamulla enää edes muistanut, kun oli keskusteltu, ettei saa repiä mitään. Toisen pojan äiti palasi aiheeseen vielä viikon kuluttua!!! Esimerkki 2. Tyttäreni (5v) oli sanonut hoidossa toiselle tytölle, ettei halua leikkiä niin typerää leikkiä ja lähtenyt tekemään muuta. Toiselle tuli tästä paha mieli ja oli illalla kotona itkenyt asiaa. Jälleen kun tapasin vanhemmat, he halusivat selvittää, miksei leikkiä voinut leikkiä loppuun. Minä sanoin ensin, että joskus lapsi voi kyllästyä leikkiin, ja sitten pitäisi minusta yhdessä vaihtaa leikkiä. Toisen tytön vanhempi sanoi, että leikki pitää leikkiä loppuun, jos niin on sovittu. Minä sitten myöntelin. Sovittiin, että jos tytöt leikkivät yhdessä, sopivat leikkivänsä leikin loppuun. Mitä se sitten tarkoittaakaan. Voihan sinne tulla aikuinenkin keskeyttämään. Oikeasti olen sitä mieltä, että jos leikki puuduttaa, sitä voi vaihtaa. Ai miksi, koska lapsi ei jaksa aina, vireystila on väärä tai haluaa tehdä muuta.

[/quote]

Uskon, että kyse on ollut hienovireisesti jostakin vähän muusta, eli kiusaamista lähenevästä asiasta. Vanhemmat vain ovat ilmaisseet asian hienovaraisesti, kun eivät kehtaa suoraan moittia. Ehkäpä olettavat sinun vetävän niin voimakkaasti herneen nenään, että asiat ja lastesi käytös vain pahenisi - miksi?
[/quote]

No taidat itse olla noita herneen nenään vetelijöitä. Voi voi kullannuppua, vähän tulee kaverin kanssa riitaa ja heti pitää ottaa puhelu. Jos mulla olis lapsia, sanoisin, että voi harmi, kun maailma nyt on tällainen, että joskus tulee riitaa. Meillä oli autokoulussa yksi likka, joka ei ollut päässyt inssistä läpi. Sen isä istui keskustelemassa varmaan puoli tuntia, miksi autokoulussa opetetaan asioita eri tavalla kuin oikeassa liikenteessä. Tyttö seisoi vieressä ja yritti kerjätä sääliä. Muiden vika oli, että reputti inssiajon.

[quote author="Vierailija" time="29.09.2015 klo 21:38"]Erityisherkkien lasten äidit on usein tippa linssissä itsekin vähän väliä. Mennään tunne edellä joka paikkaan.
[/quote]

Niin kyllä on. En voi sietää. Jossain vaiheessa ketjua oli mainittu sana ammattiloukkaantuja. Sellaisia ihmisiä on muuten oikesti esim. työpaikoillakin. Kuvitellaan jotain, mitä toinen muka on tarkoittanut, vaikkei ole ääneen sanonut, mutta tuli sellainen tunne, että siinä oli jotenkin sävy, joka loukkasi ja nyt sitä pitää puida vaikka työnohjauksessa.

[quote author="Vierailija" time="29.09.2015 klo 13:50"]

...Ja miettikää opettajia, joihin nämä herkät mimosat ovat lastensa puolesta JATKUVASTI yhteydessä. Työn puolesta joutuu puuttumaan kaikkeen myötätuntoisesti. Myös vanhempiin.

[/quote]

Ehkä se johtuu sitä, että vanhemmille korostetaan oikein ottamaan heti yhteyttä, jos jokin painaa mieltä tai askarruttaa. Ettei kiusaamiskierteitäkään syntyisi. 7829

Narsismin juuret on siellä, missä vanhemmat varjelevat lapsia pieniltäkin pettymyksiltä ja pahalta mieleltä.

[quote author="Vierailija" time="29.09.2015 klo 22:47"][quote author="Vierailija" time="29.09.2015 klo 13:50"]

...Ja miettikää opettajia, joihin nämä herkät mimosat ovat lastensa puolesta JATKUVASTI yhteydessä. Työn puolesta joutuu puuttumaan kaikkeen myötätuntoisesti. Myös vanhempiin.

[/quote]

Ehkä se johtuu sitä, että vanhemmille korostetaan oikein ottamaan heti yhteyttä, jos jokin painaa mieltä tai askarruttaa. Ettei kiusaamiskierteitäkään syntyisi. 7829
[/quote]

Ei nyt ihan noinkaan. Jos lapsi kertoo, että häntä kiusataan, niin silloin kannattaa ottaa yhteyttä, ei jokaisesta pahasta mielestä. Kaverin kanssa voi olla välillä kinaa, eikä siihen ole tarpeen sotkea mukaan opettajaa, rehtoria tai kuraattoria. Riitaan tarvitaan usein kaksi, ja riiteleminen ja suuttumus eivät ole vaarallisia.

[quote author="Vierailija" time="29.09.2015 klo 14:40"]

[quote author="Vierailija" time="29.09.2015 klo 12:26"]

[quote author="Vierailija" time="29.09.2015 klo 12:23"]

 Joskus ihmettelen, että miten nämä nykyajan paapotut sitten pärjää, kun ei ole enää ketään aikuista jonka puoleen kääntyä kun tulee ongelma?

[/quote]

Tutkimusten mukaan paapotut pärjäävät kaikkein parhaiten. He luottavat yhteiskuntaan, he luottavat itseensä, he sitoutuvat ryhmätoimintaan ja muihin ihmisiin ja heillä on hyvät sosiaaliset taidot. Onhan se ikävä kuulla, että kasvattamisella ja lapseen panostamisella tosiaan on merkitystä, mut näin se vaan on. :)

[/quote]

Toisten tutkimusten mukaan näistä paapotuista tulee aikuisena narsisteja. Go figure.

[/quote]

Paapotuista ei tule narsisteja, vaan sellaisista joilla on jokin tunnetarve tai hoivatarve jäänyt vajavaiseksi (on silti voitu lapsi nosta perusteettomasti korokkeelle, mutta on ollut muuten jotakin ongelmaa tai hylkäämistä).

Esim. kiireiset kylmät uravanhemmat, joille lapsi on vain näytteluesine ja sulka hatussa, mutta muutoin hyvin yksinäinen ja itsenäinen. Tai alkoholisti-isä, joa on väkivaltainen eikä äidilläkään riitä voimia täyttää kaikkia lapsen perustarpeita nukkumaanmenoja myöten. Lapsi kokee pahoja hylkäämisiä, mutta samalla lapsi korotetaan epärealistisesti omahyväisyyteensä. Niin sanotusti.

[quote author="Vierailija" time="29.09.2015 klo 12:16"]

Olet oikeassa, mutta aina ei tiedä, onko toisen lapsen vanhempi sinunlainen, joka luultavasti osaisi puuttua oikeisiin tilanteisiin, vai onko hän saamaton, joka ei jaksa kasvattaa lapsiaan käyttäytymään

[/quote]

Eikö aloittaja juuri suositellut sitä saamattomuutta... ettei joka kerta pitäisi puuttua.

Minusta asioihin pitää puuttua jos lapsi pahoittaa mielensä. Läheskään joka kerta puuttuminen ei ole sitä että soitat hädissäsi kaverin vanhemmille että teidän täytyy opettaa lapsenne ettei noin saa tehdä. Aika usein puuttuminen on sitä että lapsi opetetaan käsittelemään tunteet (jotka myös vanhemmat hyväksyy), kerrotaan että tietyissä määrin on opittava pitämään itse puolensa, opetetaan vuorovaikutustaitoja ja kerrotaan että tunteiden käsitelyn jälkeen asia hyväksytään (annetaan anteeksi) ja jatketaan eteenpäin ilman että asiaan pitäisi palata uudelleen ja uudelleen (asian herättämien tunteiden käsittelyyn tarvittaessa voi palata mutta itse asiaa ei vedetä enää uudelleen mukaan vuorovaikutustilanteisiin.) Toki on myös tilanteita jotka on selvitettävä jälkeenpäin myös yhdessä ystävän/kaverin kanssa ehkä vanhemman tai jonkun ulkopuolisen avustuksella.

[quote author="Vierailija" time="29.09.2015 klo 22:59"]

[quote author="Vierailija" time="29.09.2015 klo 14:40"]

[quote author="Vierailija" time="29.09.2015 klo 12:26"]

[quote author="Vierailija" time="29.09.2015 klo 12:23"]

 Joskus ihmettelen, että miten nämä nykyajan paapotut sitten pärjää, kun ei ole enää ketään aikuista jonka puoleen kääntyä kun tulee ongelma?

[/quote]

Tutkimusten mukaan paapotut pärjäävät kaikkein parhaiten. He luottavat yhteiskuntaan, he luottavat itseensä, he sitoutuvat ryhmätoimintaan ja muihin ihmisiin ja heillä on hyvät sosiaaliset taidot. Onhan se ikävä kuulla, että kasvattamisella ja lapseen panostamisella tosiaan on merkitystä, mut näin se vaan on. :)

[/quote]

Toisten tutkimusten mukaan näistä paapotuista tulee aikuisena narsisteja. Go figure.

[/quote]

Paapotuista ei tule narsisteja, vaan sellaisista joilla on jokin tunnetarve tai hoivatarve jäänyt vajavaiseksi (on silti voitu lapsi nosta perusteettomasti korokkeelle, mutta on ollut muuten jotakin ongelmaa tai hylkäämistä).

Esim. kiireiset kylmät uravanhemmat, joille lapsi on vain näytteluesine ja sulka hatussa, mutta muutoin hyvin yksinäinen ja itsenäinen. Tai alkoholisti-isä, joa on väkivaltainen eikä äidilläkään riitä voimia täyttää kaikkia lapsen perustarpeita nukkumaanmenoja myöten. Lapsi kokee pahoja hylkäämisiä, mutta samalla lapsi korotetaan epärealistisesti omahyväisyyteensä. Niin sanotusti.

[/quote]

Nimenomaan jalustalle nostetuista tulee narsisteja. Lähipiiristä löytyy ja ei ole todellakaan mitään hylkäystä vaan täyttä paapomista koko lapsuus ja jatkuvaa "olet parempi kuin muut"-jankutusta siinä muodossa, että joka asiasta on vedetty herneet nenään ja vaadittu sille lapselle "oikeuksia". Pettymykset on siloiteltu pois tieltä.

Voit olla siinä oikeassa, että narsisteja voi syntyä myös näistä rikkiinäisistä ihmisistä mutta aina se vaatii tuon jalustalle nostamisen, joka oikeasti on vain toinen sana paapomiselle.

Tässä vielä linkki, jos et usko:

http://www.meidanperhe.fi/artikkeli/kasvu/kasvatus/tallainen_kasvatus_tekee_lapsesta_narsistin

[quote author="Vierailija" time="30.09.2015 klo 07:42"][quote author="Vierailija" time="29.09.2015 klo 22:59"]

[quote author="Vierailija" time="29.09.2015 klo 14:40"]

[quote author="Vierailija" time="29.09.2015 klo 12:26"]

[quote author="Vierailija" time="29.09.2015 klo 12:23"]

 Joskus ihmettelen, että miten nämä nykyajan paapotut sitten pärjää, kun ei ole enää ketään aikuista jonka puoleen kääntyä kun tulee ongelma?

[/quote]

Tutkimusten mukaan paapotut pärjäävät kaikkein parhaiten. He luottavat yhteiskuntaan, he luottavat itseensä, he sitoutuvat ryhmätoimintaan ja muihin ihmisiin ja heillä on hyvät sosiaaliset taidot. Onhan se ikävä kuulla, että kasvattamisella ja lapseen panostamisella tosiaan on merkitystä, mut näin se vaan on. :)

[/quote]

Toisten tutkimusten mukaan näistä paapotuista tulee aikuisena narsisteja. Go figure.

[/quote]

Paapotuista ei tule narsisteja, vaan sellaisista joilla on jokin tunnetarve tai hoivatarve jäänyt vajavaiseksi (on silti voitu lapsi nosta perusteettomasti korokkeelle, mutta on ollut muuten jotakin ongelmaa tai hylkäämistä).

Esim. kiireiset kylmät uravanhemmat, joille lapsi on vain näytteluesine ja sulka hatussa, mutta muutoin hyvin yksinäinen ja itsenäinen. Tai alkoholisti-isä, joa on väkivaltainen eikä äidilläkään riitä voimia täyttää kaikkia lapsen perustarpeita nukkumaanmenoja myöten. Lapsi kokee pahoja hylkäämisiä, mutta samalla lapsi korotetaan epärealistisesti omahyväisyyteensä. Niin sanotusti.

[/quote]

Nimenomaan jalustalle nostetuista tulee narsisteja. Lähipiiristä löytyy ja ei ole todellakaan mitään hylkäystä vaan täyttä paapomista koko lapsuus ja jatkuvaa "olet parempi kuin muut"-jankutusta siinä muodossa, että joka asiasta on vedetty herneet nenään ja vaadittu sille lapselle "oikeuksia". Pettymykset on siloiteltu pois tieltä.

Voit olla siinä oikeassa, että narsisteja voi syntyä myös näistä rikkiinäisistä ihmisistä mutta aina se vaatii tuon jalustalle nostamisen, joka oikeasti on vain toinen sana paapomiselle.

Tässä vielä linkki, jos et usko:

http://www.meidanperhe.fi/artikkeli/kasvu/kasvatus/tallainen_kasvatus_tekee_lapsesta_narsistin
[/quote]

Minun exäni oli narsisti. Hänellä oli jopa paperilla kirjoitettu:
".... Narsistisia piirteitä suhtautumisessa itseensä ja toisiin". Jos toisen on aina "pakko" leikkiä loppuun sellainen leikki, joka ei toista kiinnosta, ja vanhemmat vielä antavat sille oikeutuksen, seurauksena on ajatusketju:
- minä keksin hyvän leikin
-minä päätän, kuinka sitä leikitään ja milloin se päättyy
- jos toinen ei halua enää leikkiä, minä kerron aikuisille ja he pakottavat toisen leikkimään minun säännöilläni, koska minun leikkini on parempi kuin toisen.

Seurauksena on pikkunarsisti.

Minulle on ollut aivan uutta tämä, että vanhemmat ottavat yhteydenpitolistalta numeron ja soittavat, kun lapsi on pahoittanut mielensä. Meillä on ihan sama ilmiö päiväkodissa. Sanoin omalle tyttärelleni, että ei leikkisi niin paljon päiväkodissa erään x:n kanssa. Tämä x pahoittaa mielensä, kertoo kotona äidilleen ja äiti soittaa minulle. Viimeksi olin poikani kanssa hammaslääkärin odotushuoneessa, kun vastasin puheluun. Ookoo, äitiä huolestuttaa, mutta minä en oikeasti viitsisi joka toinen viikko puida lasten leikkiä. Kun päiväkodissa on kasvattajiakin, jotka ovat niissä tilanteissa läsnä. Meillä on juuri kuten ap:lla, että lapsi ei edes muista, mitä on tapahtunut viikko sitten. Kyse ei ole kiusaamisesta, vaan toisenlaisista jutuista. Tytär on vaikka kiilannut ruokajonossa ohi tai jättänyt toisen jälkeen juoksukisassa tai valinnut toisen parin parijonossa. Minä sanoin tälle herkän tytön äidille, että meillä yritetään opettaa lasta siihen, että paria voi vaihtaa. Ei koulussakaan saa aina valita samaa paria. Oppii erilaisia tapoja toimia, kun ei ole aina yhden ja saman lapsen "pari".

Mä olen koittanut olla puuttumatta, että lapset oppisivat itse selvittämään välejään.
Mutta meillä tytöllä luokkatoveri joka töksäytellyt näitä typeriä kommentteja yli kolme vuotta, tytöt ei yksinkertaisesti tule toimeen.
Ei kaikkien kanssa tarvitsekaan tulla toimeen, kemiat ehkä liian erilaiset mutta käyttäytyä pitäisi osata.
Olen ohjannut tyttöä että anna mennä toisesta korvasta ulos eikä kannata välittää, ilkeitä sammakoita kyseinen kaveri päästelee kuukausittain joskus viikoittain. Tasaiseen tahtiin tyttömme niistä kokee pahaa mieltä.
Nyt meillä meni kuppi nurin kun kyseinen päällepäsmäri oli yhteisillä synttäreillä uhannut tyttöäni turpaan vedolla, näennäisesti kiltin näköinen tyttö tuntuu olevan susi lampaan vaatteissa.
Myönnän että vikaa myös tytössäni, joka liian herkkä ja tietoisesti ollaan kovetettu häntä, mutta on se kumma jos toista pitää nälviä jatkuvasti. Tyttö käy koulussa mieluusti, eikä koe asiaa kiusaamisena ja saa tukea tilanteissa muilta luokkatovereilta.

Nyt otan yhteyttä opettajaan, koulukuraattoriin ja tytön vanhempiin, tää asia on jo pakko puida. Pahimmassa tapauksessa tytöt on samalla luokalla vielä 6 vuotta.

[quote author="Vierailija" time="30.09.2015 klo 07:42"]

[quote author="Vierailija" time="29.09.2015 klo 22:59"]

[quote author="Vierailija" time="29.09.2015 klo 14:40"]

[quote author="Vierailija" time="29.09.2015 klo 12:26"]

[quote author="Vierailija" time="29.09.2015 klo 12:23"]

 Joskus ihmettelen, että miten nämä nykyajan paapotut sitten pärjää, kun ei ole enää ketään aikuista jonka puoleen kääntyä kun tulee ongelma?

[/quote]

Tutkimusten mukaan paapotut pärjäävät kaikkein parhaiten. He luottavat yhteiskuntaan, he luottavat itseensä, he sitoutuvat ryhmätoimintaan ja muihin ihmisiin ja heillä on hyvät sosiaaliset taidot. Onhan se ikävä kuulla, että kasvattamisella ja lapseen panostamisella tosiaan on merkitystä, mut näin se vaan on. :)

[/quote]

Toisten tutkimusten mukaan näistä paapotuista tulee aikuisena narsisteja. Go figure.

[/quote]

Paapotuista ei tule narsisteja, vaan sellaisista joilla on jokin tunnetarve tai hoivatarve jäänyt vajavaiseksi (on silti voitu lapsi nosta perusteettomasti korokkeelle, mutta on ollut muuten jotakin ongelmaa tai hylkäämistä).

Esim. kiireiset kylmät uravanhemmat, joille lapsi on vain näytteluesine ja sulka hatussa, mutta muutoin hyvin yksinäinen ja itsenäinen. Tai alkoholisti-isä, joa on väkivaltainen eikä äidilläkään riitä voimia täyttää kaikkia lapsen perustarpeita nukkumaanmenoja myöten. Lapsi kokee pahoja hylkäämisiä, mutta samalla lapsi korotetaan epärealistisesti omahyväisyyteensä. Niin sanotusti.

[/quote]

Nimenomaan jalustalle nostetuista tulee narsisteja. Lähipiiristä löytyy ja ei ole todellakaan mitään hylkäystä vaan täyttä paapomista koko lapsuus ja jatkuvaa "olet parempi kuin muut"-jankutusta siinä muodossa, että joka asiasta on vedetty herneet nenään ja vaadittu sille lapselle "oikeuksia". Pettymykset on siloiteltu pois tieltä.

Voit olla siinä oikeassa, että narsisteja voi syntyä myös näistä rikkiinäisistä ihmisistä mutta aina se vaatii tuon jalustalle nostamisen, joka oikeasti on vain toinen sana paapomiselle.

Tässä vielä linkki, jos et usko:

http://www.meidanperhe.fi/artikkeli/kasvu/kasvatus/tallainen_kasvatus_tekee_lapsesta_narsistin

[/quote]

En ole tähän lainattuun ketjuun kirjoittanut, mutta olen itse aina lukemani perusteella ajatellut, että narsismi kuten muutkin vakavat persoonallisuushäiriöt syntyvät mm. varhaislapsuudessa koettujen vakavien hoivapuutteiden seurauksena, eli vaikka jalustalle nostaminen ei ole hyvää kasvatusta, niin ei noita kriteerejä nyt kuitenkaan täyttäisi. Olen vähän ärsyyntynyt, kun joka toinen ihminen (yleensä exä) on narsisti ilman mitään tutkimuksia. Varmaan nyt narsistisia piirteitä voi löytyä yhdeltä jos toiseltakin, mutta persoonallisuushäiriöön asti käsittääkseni vain hyvin harvalta. En yritä esittää mitään asiantuntijaa, koska en ole, mutta mielestäni olen kyllä jostain ihan "oikeista" lähteistä lukenut ja kuullut, että persoonallisuushäiriöt edellyttävät vähän muutakin kuin hiukkasen huonoa kasvatusta? Tällä logiikallahan meistä lähes jokaisella olisi jokin persoonallisuushäiriö (koska niitähän on muitakin kuin narsismi).

[quote author="Vierailija" time="30.09.2015 klo 08:45"]Minulle on ollut aivan uutta tämä, että vanhemmat ottavat yhteydenpitolistalta numeron ja soittavat, kun lapsi on pahoittanut mielensä. Meillä on ihan sama ilmiö päiväkodissa. Sanoin omalle tyttärelleni, että ei leikkisi niin paljon päiväkodissa erään x:n kanssa. Tämä x pahoittaa mielensä, kertoo kotona äidilleen ja äiti soittaa minulle. Viimeksi olin poikani kanssa hammaslääkärin odotushuoneessa, kun vastasin puheluun. Ookoo, äitiä huolestuttaa, mutta minä en oikeasti viitsisi joka toinen viikko puida lasten leikkiä. Kun päiväkodissa on kasvattajiakin, jotka ovat niissä tilanteissa läsnä. Meillä on juuri kuten ap:lla, että lapsi ei edes muista, mitä on tapahtunut viikko sitten. Kyse ei ole kiusaamisesta, vaan toisenlaisista jutuista. Tytär on vaikka kiilannut ruokajonossa ohi tai jättänyt toisen jälkeen juoksukisassa tai valinnut toisen parin parijonossa. Minä sanoin tälle herkän tytön äidille, että meillä yritetään opettaa lasta siihen, että paria voi vaihtaa. Ei koulussakaan saa aina valita samaa paria. Oppii erilaisia tapoja toimia, kun ei ole aina yhden ja saman lapsen "pari".
[/quote]

Joillain pitää olla aina sama pari. Nih!