Tein feikkiprofiilin ja poikaystävä meni lankaan, lähdössä tapaamaan...
olematonta naista 400km ajomatkan päähän. Minulle väitti että menee armeijakaveriaan tapaamaan. Sanoin että olisi kiva päästä mukaan kun en ole tavannut hänen kavereitaan. Väitti tähän, että heidän jutut olisi kuitenkin vain inttijuttuja niin kuolisin tylsyyteen.
Lähti tänä aamuna ajamaan sinne. Mitkähän mahtaa olla ilmeet kun vastassa ei olekaan ketään? Hankin prepaid-liittymän ja annoin sen tämän naisen numeroksi (tai siis kirjoitin netissä tällä feikkiprofiililla)
Valitsin oikein tyrkyn näköisen isorintaisen blondin kuvan, imee kuvassa mehujäätä. Ja viestiksi sellaisen, ettei voi erehtyä viestin luonteesta. Eli siis, seksiseuraa haetaan.
Mielipiteitä kun soittaa tuohon numeroon, vastaanko omana itsenäni vai keksinkö vielä lisää jäynää? Tavarat kannoin ulos. Tänään kyllä sataa, voi harmin paikka. Minun kämpässä siis majaili viimeisen vuoden ajan.
Kommentit (165)
Uskon, että tää on tosi eikä mikään keksitty tarina. Muutama vuosi takaperin kaverini teki vastaavanlaisen testin omalle miesystävälleen ja silloin foorumina toimi deitti.net. Siinä kans miestä vietiin kuin pässiä narussa, kun luuli pääsevänsä pukille helpon naisen kanssa.
[quote author="Vierailija" time="28.09.2015 klo 13:50"]
Milles sivulle ton profiilin teit? Haiskahtaa keksityltä tarinalta.
[/quote]
esim. Tinderiin voi tehdä helposti
Mulla on tällä hetkellä tinder-listalla yksi tyyppi, joka näkyy Australiassa asti. Ollut siis käymässä Suomessa, mutta pakannut takaisin kotimaahan.
Välillä heittänyt Saksasta asti tyyppejä.
[quote author="Vierailija" time="28.09.2015 klo 16:30"]
[quote author="Vierailija" time="28.09.2015 klo 16:07"][quote author="Vierailija" time="28.09.2015 klo 15:42"] [quote author="Vierailija" time="28.09.2015 klo 15:36"][quote author="Vierailija" time="28.09.2015 klo 15:29"] [quote author="Vierailija" time="28.09.2015 klo 15:24"]Ap, oot huippu. Loistava temppu. Olen kans sitä mieltä, että jokaisen pettämistä epälevän (eli ei kaikkien) kannattaa tehdä joku vastaavantyyppinen testi. Säästyy aikaa ja energiaa kun saa selville toisen kusipäisyyden eikä tarvitse vuositolkulla kärvistellä että pettääkö se vai ei.
Ap:n tempausta vastustavat puhuvat puolestaan: tunnette sääliä miestä kohtaan, ikään kuin hän ei olisi tässä se pahantekijä eikä ap. [/quote] Anteeks nyt, mutta mä en tunne sääliä tasan kumpaakaan kohtaan. Molempien käytös kertoo siitä, että kumpikaan ei ole tarpeeksi kypsä parisuhteeseen. [/quote]
Omituinen kommentti. Miten niin ei ole kypsä parisuhteeseen? Vai onko kypsyyttä se, ettei epäile toista pettämisestä koskaan koska tietenkin luottamus on niin tärkeä että se on kaikille itsestäänselvyys eikä kukaan koskaan petä ketään ja blaablaa. Kypsän ihmisen pitää vain niellä kaikki toisen selitykset eikä itse saa ottaa selvää? Onnea sinulle sinisilmäisiin suhteisiisi.
Itsekin olisin vain kiitollinen jos miehen pettämishinku selviäisi noin helposti ja nopeasti mieluummin niin kuin monen vuoden yhteiselo ja sitten muuta kautta selviäisi miehen pettäneet ja olisin vain tuhlannut aikaa ja energiaa mokomaan huoripukkiin koko ajan. [/quote] Ei tietenkään pidä niellä yhtään mitään, mutta kyllä kypsä ihminen osaa esimerkiksi puhua asioista, kysyä suoraan ja keskustella. Ja ei, en todellakaan elä mitenkään sinisilmäisesti, minulla ja miehelläni on luottamus toisiimme ja avoimuutta ja keskusteluyhteys myös silloin kun on vaikeaa ja pitäisi puhua ne vaikeat asiat. Eikä minua horjuta mitkään herjaavat heitot sinisilmäisyydestä suhteissani, minulla on myös itsetunto ja itsekunnioitus kunnossa. [/quote] Onko tullut mieleen, että kaikkien kumppanit eivät pysty keskustelemaan? Se keskusteluyhteyden puutos johtuu näillä pareilla siitä, että se kuka aiheuttaa käryä, ei kerro missä palaa koska he eivät osaa olla rehellisiä. Tai eivät halua. Se on siis aivan sama paljonko ap:kin olisi jankuttanut miehelleen miehen tekemisistä tai tekemättä jättämisistä, koska mies olisi kuitenkin selitellyt kaikkea jonninjoutavaa sontaa mikä ei auta tilannetta. Sitä paitsi tällaisten miesten eks- tyttöystävänä kannustan joka ikistä naista tekemään vähintäänkin yhtä karun tempun - nuo tuollaiset tyypit eivät vain sitten opi koska ne eivät kuule ainakaan puhetta. (Avauksena: onnistuin kahdesti lankeamaan idioottiin, mitkä hyppelehtivät vieraissa kuin pässit naapurin laitumilla. Kai sitä vihdoin otti opikseenkin sitten?) [/quote] Varmaan sitten pitäis selvitellä niitä syitä, miksi ei puheyhteys toimi? Ja kyllä, olen silti sitä mieltä, että jos ihminen ei kykene keskustelemaan ja hyppää mielummin vieraissa, niin ihminen on silloin epäkypsä suhteeseen. Jos lukee tuon minun kommentin oikein tarkkaan, niin huomaa, että en sanonut että vain ap on epäkypsä suhteeseen.
[/quote]
Mikä helvetinmoinen pakko on syyllistää aina sitä petettyä? :p - 92
Ap mitä kuuluu?