Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

KOKEMUKSIA opettajan työstä, huonosta palkasta, uupumisesta ja alanvaihdosta

Vierailija
06.04.2022 |

Olen tehnyt 15 vuotta opettajan töitä alakoulussa. Näistä osan erityisluokanopettajana ja nyt viimeisiimmät vajaa 10 vuotta laaja-alaisena erityisopettajana. Työ on todella kuormittavaa ja tiedän paljon opettajia, jotka ovat äärirajoilla omassakin koulussani. Meillä on koulussa uusiakin viime keväänä valmistuneita opettajia, jotka ovat niin kuormittuneita, että saattavat oppilashuollon kokouksissa kertoessaan luokistaan alkaa itkemään. Usea pidempään koulussamme ollut opettaja myös miettii alan vaihtoa tai kouluttautuu jo uuteen työhön. Meillä on omasta mielestäni äärimmäisen hyvä koulu, jossa opettajan jaksaminen on ollut pitkään tärkeää. Siltikin tilanne on tämä. Sijaisia on vaikea saada ja luokat ovat todella haastavia. Oma oppilasmääräni on kasvanut radikaalisti viimeisen 10 vuoden aikana ja en voi antaa enää niin hyvää tukea lapsille kuin toivoisin. Me opettajat saamme palkkaa opetettujen tuntien mukaan (esimerkiksi varhaistakasvatuksessa kaikki valmistelu ja paperityö hoidetaan työajalla), mutta tämä on vain alle puolet siitä ajasta mitä työn hoitamiseen kuluu. Pääsääntöisesti teenkin töitä 8-16 melkein tauotta. Kun lapset lähtevät kotiin alkaa paperityöt, huoltajatapaamiset yms. Oppitunteja en ole ehtinyt suunnitella usempaan vuoteen melkein ollenkaan. Onneksi on vanhat tutut sabluunat ja materiaalit joita voi käyttää ilman isompia suunnitteluja.

Toivoisin tähän ketjuun keskustelua opettajan työstä. Minusta tuntuu, että monet ei alalla työskentelevät ihmiset ja päättätjätkään eivät tiedä mitä se pitää sisällään. Etenkin alakoulussa palkka on minusta todella kehno työn vaativuuteen nähden. Monet nostavat tikun nokkaan pitkät lomat ja perustelevat sillä opettajien kehnoa palkkausta. Olen kuitenkin kuullut monilta alan vaihtajilta, että toisenlaisessa työssä kuormitus on niin paljon pienempää, että lyhyemmätkin lomat palauttavat. Opettajan työssä pitkän lomankin jälkeen olo on ei palautunut.

Kommentit (135)

Vierailija
101/135 |
10.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

En oikein ymmärrä, miksi opettajien peruspalkka on niin matala. Pakko sanoa, että suoraan sanottuna vitutti, kun sain tietää, että meidän koululle saatiin palkattu uusi juurivalmistunut koulupsykologi. Hän peruspalkkansa on 3900 euroa. Ja sitten me opettajat jopa 10-15 työkokemuksella yritetään jaksaa ja tsempata 2700 euron peruspalkalla ja meidän pitää sietää, anteeksi vain, mutta näitä aivan kauheita kakaralapsia päivästä pitkään. Anteeksi kielenkäyttöni, mutta en vaan käsitä, mikä nykyään lapsia vaivaa, kun se on nykyään harvinaista herkkua, että lapsi osaa pysyä paikallaan 10 minuuttia pidempään. 

Alanvaihtoa olen itsekin harkinnut erittäin monta kertaa. 

Mille aloille vaihtaminen on käynyt mielessä?

Vierailija
102/135 |

Sen psykologin peruspalkka on matalampi kuin teidän opettajien. Miksi edes vertaat peruspalkkaa, kun lompakkoon tuleva kokonaispalkka on se, jolla elätte? Yläkoulun opettajat ansaitsevat mediaanipalkkana lähes 4000 euroa kuussa. Sillä psykologilla ei myöskään ole kolmen kuukauden lomia vuodessa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
103/135 |
10.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen ollut opettajana vasta muutaman vuoden. Yhdessä välissä oli luokka, jossa oli niin pahasti oireilevat oppilas ja koulun sekä sosiaalitoimen tuki niin riittämätöntä, että jäin sen lukuvuoden jälkeen mieluummin työttömäksi kuin otin oman alan työtä vastaan. Hain kyllä muille aloille, mutta muuta ei sillä kertaa tärpännyt. Elämä oli tuohon aikaan pelkkää työstä selviytymistä ja olin aivan romahduksen partaalla.

Lopulta päätin ottaa lupaavalta vaikuttavan opettajan pestin vastaan. Nykyään olen ollut kunnassa töissä, jossa on kohtuulliset luokkakoot, ok resurssit ja lasten ja henkilökunnan hyvinvointi arvostetaan korkealle. Opetustunnit ja työmäärä on siis kohtuullista, teen tällä hetkellä taas normaalia viikkotyöaikaa n. 8-16, eikä elämä ole pelkkää selviytymistä.

Työ kuitenkin säännöllisesti kuormittaa ja myös tunkeutuu vapaa-ajalle. Opetustunnit ovat minimissä ja niinpä käteen jäävä palkkakin on joka kuukausi surullisen pieni. Vaikka oma tilanne on tällä hetkellä parempi, on takaraivossa koko ajan pelko siitä, mitä sitä taas voi tulla vastaan uuden oppilasryhmän kanssa tai pahimmillaan kesken lukuvuodenkin. Niinpä vakaa suunnitelmani on vaihtaa alaa. Opiskeluhaut on taas tulilla ja suunnitelma uudesta ammatista taskussa.

Hei hei opetusala! Lapset ja kollegat ovat tämän työn suola, mutta en kuitenkaan halua "uhrata itseäni" tälle pienipalkkaiselle, epäkiitolliselle ja yhä vaan kiireisemmälle alalle. Kaikki myötätuntoni kohdistuu myös muihin kuntalan työntekijöihin ja esimerkiksi hoitajiin ja kätilöihin. Suomen hyvinvointiyhteiskunta tulee romahtamaan ja hyvinvointi on koko ajan enemmän ja enemmän hyvätuloisten etuoikeus.

Vierailija
104/135 |
10.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuinka paljon ihmisen pitää vihata itseään että alkaa opettajaksi??

Vierailija
105/135 |
10.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minua myös kiinnostaisi mille alalle meinasit vaihtaa?

Vierailija
106/135 |
10.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kuinka paljon ihmisen pitää vihata itseään että alkaa opettajaksi??

Jos tänään ryhtyy opettajaksi, niin tuo kysymys on aiheellinen. Nykyisistä opettajista suurin osa kuitenkin on aloittanut joskus vuosia sitten ihan erilaisessa opettajanhommassa kuin nykyinen muuttunut tilanne. Parissa vuosikymmenessä koko homma on muuttunut ihan erilaiseksi.

En itse enää valitsisi opettajan ammattia enkä myöskään suosittele sitä kenellekään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
107/135 |
10.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tähän voisin lisätä nykyisen määräaikaisuuden kierteen. Vakituista virkaa on mahdotonta saada ja paljon hoetaan sitä, että tämmöistä opettajan työ nykyään on. Jännä miten tuo lause tulee aina sellaisen open suusta, joka on ollut tukevasti virassa 10+ vuotta. Määräaikaisena olet siis kesän työttömänä, eli säästät koko vuoden rahaa, että saat kesälläkin laskut maksettua. Liiton rahat tulee joskus elokuussa sitten, eli sillä pitkällä ”lomalla” ei ole vara tehdä mitään. Lisäksi hiihtoloman jälkeen alkaa se julmettu stressi siitä, kun ei ole mitään tietoa missä on syksyllä töissä, millä työvälineillä ja millaisen ryhmän kanssa. Ja kaikki tämä kun tilille kilahtaa vähän päälle 2000€ elokuu-toukokuu välillä, saa kadehtia.

Vierailija
108/135 |
10.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo työn lisääntyminen on tapahtunut hiljalleen ja sitä,on vaikea erottaa yleisestä yhteiskunnan kehityksestä. Oma mieheni pitää käsittämättömänä, että opettajat väsäävät ylppäreiden yhteydet kuntoon talkootyönä iltaisin, siis porukka, jolla ei ole mitään koulutusta tähän ja antaa itse kokeessa it-tukea, oli sitten enkun ope tai jumppamaikka. Missä muualla toimittaisiin näin? Huoltavatko lääkärit röntgen-laitteet itse tai lentokapteenit koneensa vuosihuollon?

Kouluissa otetaan jatkuvasti käyttöön uusia, sähköisiä oppimisympäristöjä siten, että opettajat opettelevat oppilaiden kanssa yhtäaikaa, taustalla ehkä yksi tunnin webinääri siitä, mitä homma toimii. Aika outoa olisi, jos hoitaja laittaisi potilaalle kanyyliä kyselemällä potilaalta, meneekö homma nyt oikein ja samalla ohjeita vilkuillen.

Sähköisten ylppäreiden piti vähentää ja helpottaa työtä, kun paperista päästään eroon.

No, papereista päästiin suureksi osaksi eroon, mutta sen sijaan jokaisen koulun jumppasaliin pitää järjestää sähköt vaikka aggregaatilla, vetää kymmenen kilometriä datakaapelia, järjestettävä palvelintietokoneita ja kaikelle tekniikalle varajärjestelmät ja kaiken päälle pitää hommata koulun ulkopuolelta ammattimies ongelmatilanteiden varalta päivystämään jumppasalin nurkkaan. Yksittäinen opettaja hermoilee, kun ei mitenkään pysty ongelmatilanteissa omine hyvineen välttämättä auttamaan mitenkään.

Sähköinen yo-systeemi työllistää ja tulee tolkuttoman kalliiksi. Kaikella tekniikkaan tuhlattavalla rahalla palkkaisi opettajia ja järjestäisi paljon opetusta. Nyt raha työnnetään tekniikan loputtomasti lypsävän pyhän lehmän eteen.

Malliesimerkki siitä miten jossain joku aloja tuntematon konsultti on päättänyt mutkia suoriksi vetämällä säästää ja tehostaa. Tuntuu että virastoissa istuu kaiken maailman kovapalkkaista konsulttia ja suunnittelijaa joiden lähtökohtainen tehtävä on haitata sen suorittavan portaan työntekoa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
109/135 |
10.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yläkoulun erityisopettaja. Jos palkka on sinusta alakoulussa kehno, niin voin kertoa, että ihan sama se on erityisopettajalla yläkoulussakin, päivät vain muodostuvat paljon pidemmiksi kuin alakoulun puolella. Ehkä tarkoitit luokanopettajan palkkoja, heidän aloituspalkkansahan on pari sataa vähemmän kuin laaja-alaisilla erityisopettajilla ja yläkoulun aineenopettajilla. 

Itselläni on alasta jo pitkä kokemus. Työn määrä on lisääntynyt vuosi vuodelta. Ilo on kadonnut opettajanhuoneesta, koska olemme kaikki niin väsyneitä, ja koska emme sinne enää juuri koskaan ehdi, päivät ovat niin kiireisiä. Itselläni on esim. päiviä, jolloin olen kiinni oppitunneissa ja koulun toiminnassa joka minuutti 8-16 niin, että väliin mahtuu vain yksi 15 minuutin tauko. Siinä täytyy toivoa, ettei kenenkään toisen ruoka ole mikrossa silloin, että ehtii lämmittää omansa sillä välin kun käy vessassa. Nyt olen sairaana, mutta alkuperäisen tämän päivän pituus olisi ollut 8-17 juuri yhdellä tauolla. 

Hoitotyössä ihan normaalia jo vuosien ajan. Huonommalla palkalla. Ei etänä edes korona-aikana.

Miten paljon teillä on hoitotyössä sellaisia töitä joita teette ilman palkkaa?

Epäsuorasti:

- Opiskelijoiden ohjaaminen, jokaiselle osuu opiskelija noin 3-4kertaa vuodessa, harjoittelun kesto 5-8vko. Erillistä työaikaa ei saa edes arviointiin tai sen kirjoittamiseen. Pyrittävä irroittamaan perustyön ohesta.

- Erilaisia mittareita, taulukointia potilaskuormituksesta, ym joka vuorossa

- Omat vastuualueet (esim. lääkehuone, varasto, saattohoito, ym). Ei anneta toimistotyöaikaa, vaan tehtävä perustyön ohessa. Usein yövuorossa pätkittäin, jos potilailla ei tarvetta.

Suorasti:

- Kotona opiskelijoiden arviointien kirjoittaminen, kun töissä ei ehdi.

- Kotona vastuuaöueen hoitaminen, kun töissä ei ehdi.

- Jatkuva työkavereiden neuvominen vapailta, kun ei tekijöitä/kokemusta laitteista, hoidoista, jne.

- Jatkuva esihenkilöiden yritys tavoitella puhelimitse hälytysvuoroon vapaalta, vaihtamaan vuoroja, ym. Itse en vastaa heille.

Epäsuoraati-kohdat: etkös sinä tee nuo kaikki tehtävät sillä työajalla, jolla palkkakin juoksee koko ajan? Vai vastaatko lääkekaapista ja oppilaiden ohjaamisesta työaikasi ulkopuolella? Millaisia arvioita kirjoitat harjoittelijoista, kun ne pitää kotona tehdä? Ja kavereiden neuvominen vapaalla, miten käytetään laitteistoja ja hoitoa? kuulostaa ihan keksityltä… Miten voit laitteen käyttöä opettaa vapaalla? Onko sulla pahviversio rakennettuna siitä ja pahvinukke?

Vierailija
110/135 |
10.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Itse tein vuosia töitä yksityisellä. Sitten siirryin opettajaksi. Maailman helpoin työ. Huvittaa, kun nämä opettajat, joilla ei ole kokemusta oikeista töistä, tuskailevat työmäärän vuoksi. Tämä johtuu siitä, että he eivät ole oikeita töitä tehneet. Palkka on huonohko, mutta se ei haittaa, koska työssä ei tarvitse juurikaan stressistä kärsiä.

Kuule aika moni opettaja on jo opiskeluaikanaan olleet siivojina, kassalla, baarissa töissä.. Teollisuudessa.. Turistioppaina, ulkomailla muissa töissä.. Moni on myös tehnyt omanalansa töitä ja siirtynyt opetuspuolelle. Minä olen itse ollut julkisella, yksityiselle ja valtiolla töissä aikoinani ennen kuin aloitin aineenopettajan työt.

Huvittaa, että tänne tulee keksimään tarinoita henkilöt, joilla ei selkeästi ole käsitystä opetustyöstä tai liiemmin tutustunut kollegoihin edes sen verrtaa, että tietäisi, mitä he tekivät nuorena ja missä ovat olleet töissä. Kannattaisiko joskus tutustua kollegoihin, jos edes nyt opettaja olet?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
111/135 |
10.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Saako tulla kirjoittamaan, että tykkään työstäni ja olen palkkaani tyytyväinen vai tuleeko vihan niskaan?

Työskentelen lukion opena, enkä ole keksinyt parempaa hommaa. Töitä toki on, koska minulla on paljon ylitunteja, mutta siitä johtuen palkkakin ihan kilpailukykyinen (+5000€/kk). Päivät käytännössä aina 8-16 ja iltaisin suunnittelut ja korjaukset päälle. Nuoret ovat ihania, alalle hakeutuneet ammattivalittajat eivät sitten aina.

Tule vuodeksi normitunneilla peruskouluun ennen kuin lauot suustasi jotain noin typerää.

Vierailija
112/135 |
10.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tonni lisää palkkaa edes bruttona niin vois ala olla sen verran vetovoimainen, että pätevät opettajat pysyy alalla ja saadaan tarpeeksi uusiakin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
113/135 |
10.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen tehnyt fyysisesti raskasta työtä. Päivän jälkeen uni laittoi. Kun heräsi, olo oli virkistynyt ja vapaa-ajalla sai tehdä mitä halusi. Olen tehnyt myös hektistä asiakaspalvelutyötä 10 tuntia päivässä. Tuntipalkka oli minimi, eikä sitä pitkään jaksanut, mutta pitkästä päivästä tuli "pitkä" palkka ja lopulta palkintona oli pitkä vapaa.

Opettajan työssä päivä on suhteellisen lyhyt, mutta kiireinen. Kotona on otettava päiväunet. Niiltä kun heräät, odottavat tehtävien tarkistukset ja uuden päivän suunnittelu. Vanhalla suunnitelmalla ei voi mennä, koska ryhmät ja oppilaat ovat niin heterogeenisia keskenään. Yhtä luokkaa varten täytyy olla kahdet-kolmet suunnitelmat.

Vierailija
114/135 |
10.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tähän voisin lisätä nykyisen määräaikaisuuden kierteen. Vakituista virkaa on mahdotonta saada ja paljon hoetaan sitä, että tämmöistä opettajan työ nykyään on. Jännä miten tuo lause tulee aina sellaisen open suusta, joka on ollut tukevasti virassa 10+ vuotta. Määräaikaisena olet siis kesän työttömänä, eli säästät koko vuoden rahaa, että saat kesälläkin laskut maksettua. Liiton rahat tulee joskus elokuussa sitten, eli sillä pitkällä ”lomalla” ei ole vara tehdä mitään. Lisäksi hiihtoloman jälkeen alkaa se julmettu stressi siitä, kun ei ole mitään tietoa missä on syksyllä töissä, millä työvälineillä ja millaisen ryhmän kanssa. Ja kaikki tämä kun tilille kilahtaa vähän päälle 2000€ elokuu-toukokuu välillä, saa kadehtia.

Eikä OAJ ole tehnyt tämänkään ongelman hyväksi yhtään mitään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
115/135 |
10.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo työn lisääntyminen on tapahtunut hiljalleen ja sitä,on vaikea erottaa yleisestä yhteiskunnan kehityksestä. Oma mieheni pitää käsittämättömänä, että opettajat väsäävät ylppäreiden yhteydet kuntoon talkootyönä iltaisin, siis porukka, jolla ei ole mitään koulutusta tähän ja antaa itse kokeessa it-tukea, oli sitten enkun ope tai jumppamaikka. Missä muualla toimittaisiin näin? Huoltavatko lääkärit röntgen-laitteet itse tai lentokapteenit koneensa vuosihuollon?

Kouluissa otetaan jatkuvasti käyttöön uusia, sähköisiä oppimisympäristöjä siten, että opettajat opettelevat oppilaiden kanssa yhtäaikaa, taustalla ehkä yksi tunnin webinääri siitä, mitä homma toimii. Aika outoa olisi, jos hoitaja laittaisi potilaalle kanyyliä kyselemällä potilaalta, meneekö homma nyt oikein ja samalla ohjeita vilkuillen.

Sähköisten ylppäreiden piti vähentää ja helpottaa työtä, kun paperista päästään eroon.

No, papereista päästiin suureksi osaksi eroon, mutta sen sijaan jokaisen koulun jumppasaliin pitää järjestää sähköt vaikka aggregaatilla, vetää kymmenen kilometriä datakaapelia, järjestettävä palvelintietokoneita ja kaikelle tekniikalle varajärjestelmät ja kaiken päälle pitää hommata koulun ulkopuolelta ammattimies ongelmatilanteiden varalta päivystämään jumppasalin nurkkaan. Yksittäinen opettaja hermoilee, kun ei mitenkään pysty ongelmatilanteissa omine hyvineen välttämättä auttamaan mitenkään.

Sähköinen yo-systeemi työllistää ja tulee tolkuttoman kalliiksi. Kaikella tekniikkaan tuhlattavalla rahalla palkkaisi opettajia ja järjestäisi paljon opetusta. Nyt raha työnnetään tekniikan loputtomasti lypsävän pyhän lehmän eteen.

Malliesimerkki siitä miten jossain joku aloja tuntematon konsultti on päättänyt mutkia suoriksi vetämällä säästää ja tehostaa. Tuntuu että virastoissa istuu kaiken maailman kovapalkkaista konsulttia ja suunnittelijaa joiden lähtökohtainen tehtävä on haitata sen suorittavan portaan työntekoa.

Poliitikko päätökset on tehnyt. Täytyy aina kysyä, kuka hyötyy. Tässä tapauksessa ei hyödy opettaja eikä opiskelija eikä suomalainen sivistys vaan tietotekniikkafirmat ja ohjelmistotalot ja konsultit - sekä tietysti näiden voitelema poliitikko.

Vierailija
116/135 |
10.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Itse tein vuosia töitä yksityisellä. Sitten siirryin opettajaksi. Maailman helpoin työ. Huvittaa, kun nämä opettajat, joilla ei ole kokemusta oikeista töistä, tuskailevat työmäärän vuoksi. Tämä johtuu siitä, että he eivät ole oikeita töitä tehneet. Palkka on huonohko, mutta se ei haittaa, koska työssä ei tarvitse juurikaan stressistä kärsiä.

Sama juttu. Olin valmistumisen jälkeen reilu kymmenen vuotta yksityisellä, sellaisissa hommissa, jotka kuulostavat stressaavilta eikä statusahdistusta ollut. Kouluttauduin uudelleen (eli minulla on kaksi maisterin tutkintoa), jotta pääsin opettajaksi. Rehellisesti sanoen pitkät lomat ja lyhyet päivät olivat yksi motivaatio alan vaihtamiseen. Nyt aion pelastautua muuaalle. En ole ikinä ollut niin loppu kuin opettajan työssä ollessani.

Opettamisen hetket ovat intensiivisiä. Lisäksi ikinä ei voi suunnitella opetusta ajatellen, että suunnittelutyöstä olisi hyötyä tulevaisuudessa, koska kaikki saattaa muuttua hetkessä. Jatkuvaa muutosta muutoksen perään; muutokset tulevat ulkopuolelta eikä opettajien ajatuksia kuunnella lainkaan. Deadlinet ovat tiukkoja ja aivan ehdottomia. Vapaa-ajalla otetaan haltuun teknisiä vimpaimia, joiden kehitystyö on kesken mutta ylhäältä voidaan pakottaa niitä käyttämään.  Työ vie kaiken mehun, lisäksi sen päälle eettinen stressi, koska pidän työtä tärkeänä tulevien sukupolvien ja tulevan Suomen kannalta. En jaksa enää, lähden tämän lukuvuoden jälkeen takaisin  yksityiselle puolelle.

Vierailija
117/135 |
10.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tonni lisää palkkaa edes bruttona niin vois ala olla sen verran vetovoimainen, että pätevät opettajat pysyy alalla ja saadaan tarpeeksi uusiakin.

Olen miettinyt sitä, kun lähes kaikki miesopettajat ovat alalta kadonneet. Omana kouluaikana mies-naisjakauma meni kutakuinkin puolet-puolet. Palkan on kai täytynyt olla suhteellisesti parempi?

Jos paikalla on miehiä, kuulisin mielelläni heiltä, miksi opettajan työ ei kiinnosta! Onko syynä etupäässä palkka vai mitkä asiat siihen vaikuttavat?

Vierailija
118/135 |
10.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Hyvä palkka ja pitkät lomat. Vali, vali, vali.....

Opettajat ei ainakaan ansaitse palkkojen korotuksia.

Mutta ansaitsisivat pienemmät opetusryhmät, että pystyisi paremmin ottamaan huomioon yksilölliset tarpeet luokassa ja estämään kiusaamisen. Mitä isommat ryhmät, sitä helpommin kiusaamista syntyy, olen 30-vuotisen opettajataipaleeni varrella huomannut. Mutta juuri tähän ei tule parannusta, koska ryhmien pienentäminen tulee kalliiksi, kun pitää palkata enemmän opettajia. Varsinkin nyt sotapakotteiden takia on varmaan turha haaveillakaan pienemmistä ryhmistä.

Vierailija
119/135 |
10.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Terveisiä varhaiskasvatuksesta: sak-aikaa toki päivittäin tunti olevinaan eli viikossa viisi, mutta kuluneen kevään aikana olen ehtinyt pitää sitä työajalla todellisuudessa noin kaksi tuntia. Siis yhteensä, koko keväänä. Olenko suunnitellut ja tehnyt paperihommia? Toki, vapaa-ajalla. Kuten kuulemma kaikki muutkin meidän yksikössä. Ja juu, alanvaihto on mielessä. Mutta ilmeiseti ei siis kannata suunnata peruskoulun puolelle.

Vierailija
120/135 |
10.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Amiksessa. Aloitin eläköidyttyäni valtiolta. Palkka ok, 4700. Hyvät työkaverit ja opiskelijat.

En valita.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi kolme viisi