Lue keskustelun säännöt.
Seurustelu vaikean ihmisen kanssa
05.04.2022 |
Seurustelen sellaisen ihmisen kanssa, jolla on traumaattinen lapsuus, ihana ulkonäkö ja kohtalaisen olematon itseanalyysikyky. Kivut on hänellä sen verran käsittelemättä, että pienimmätkin asiat voi saada aikaan raivarin tai jonkin passiivis-aggressiivisen kostoreaktion, mikä tietenkin on tosi tuhoavaa suhteen ja yhteisen kiintymyksen. Hyvä ulkonäkö on saanut hänen elämässään saanut aikaan sen, että pinnallisia suhteita on aina tarjolla eikä kukaan vakavampi ole uskaltanut ottaa asiakseen tutustua häneen.
Älkää sanoko 'jätä se sika/lehmä'. Voisin jättääkin, mutta en halua. Minulla on se tunne, että kannattaa roikkua mukana. En tiedä miksi, mutta minulla ei ole koskaan ennen elämässä ollut tätä tunnetta hankalan ihmisen kanssa. Siksi olen täällä kysymässä vinkkejä tilanteeseen. Hän on hyvä nainen/mies (ihan kiusallaan en kerro kumpi ettei tule niitä kaikkein tyhmimpiä kommentteja ketjuun), mutta oman kotinsa kulttuuri on ollut niin väkivaltainen ja ei-validoiva (onko tämä sana?), että selviytymistaktiikaksi on hänelle muodostunut se, että kiitokset hän antaa hyväksikäyttäville huijari-ihmisille ja välittäville ihmisille tulee haukut. Minulla on omakohtaistakin kokemusta tästä ja olen aikanaan ollut itsekin aika perse jotakuta toista kumppania kohtaan, mutta olen selvittänyt ongelmani tämän kanssa. Vaikeampaa on auttaa jotakuta toista selvittämään nämä asiat itsessään.
En halua terapeutiksi, mutta minun silmäni näkevät rivien välistä tosi herkän ja välittävän ja kunniallisen ihmisen, joka on jatkuvan lannistamisen jälkeen eksynyt ihan toisille teille kuin mitä hän varmaan sisimmissään haluaisi. Ennen minua hänellä ei ole ollut oikeastaan mitään vakavastiotettavaa seurustelusuhdetta. Kaikki ihmissuhteet hän on pitänyt etäisyyden päässä ja normiratkaisu konflikteihin on se, että jätetään koko ihmissuhde. Valitettavasti itsellänikin on menneisyydessä ollut tämä tulokulma asiaan, mutta eihän ihmissuhteet voi näin toimia. Hänellä on toisaalta se toimintamalli omasta kodista, että puhutaan kaikkia ihan diibadaabaa suutuksissaan ja uhkaillaan ja puheet on puheita, kun taas omassa kodissani pidettiin puhuttua sanaa hyvin vakavana asiana ja kaikkien piti punnita sanomisensa tarkkaan ettei tule luvattua tai uhattua sellaista mitä ei edes tarkoita eikä toisten loukkaaminen saanut missään nimessä olla tunteenpurkausten itse tarkoitus.
Kiitos jos jaksoit lukea tähän asti ja voisit kertoa jotain omakohtaista kokemusta tästä. Paljon näkee täällä ketjussa sitä, että kaikki epätäydelliset kumppanit pitäisi heti potkia jonnekin hittoon omasta elämästä (missä varmaan tiettyyn rajaan asti on paljon järkeä), mutta uskoisin elämän olevan tätä suurempi. En ole masokisti enkä hae ikävää suhdetta. Joskus kuitenkin voimme auttaa toista avaamaan omia lukkojaan. :)
Kommentit (202)
Elämässäni oli erittäin vaikea ihminen, jota tahdoin tukea vaikka se sai minut näyttämään typerältä uhrautujalta. Tunsin silti, ettei henkilö ollut pohjimmiltaan paha. Lopulta hänestä paljastuikin aivosairaus, ja sen itse itselleen myöntäessään välimme korjaantuivat ja hänen asennoitumisensa minua kohtaan korjaantui. Periaatteessa sama on tapahtunut toisenkin henkilön kanssa, vaikka aivoihin vaikuttava sairaus on eri.
Aivosairauden sijaan voi tietysti olla persoonallisuushäiriö, jota kai harvemmin asianomainen itse myöntää.
Eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap luuli, että ihmiset ilkeyttään kehoittavat häntä vetääntymään. Eikä hän ihan hoksannut, että muutkin keskustelijat puhuvat ihan samalla tavalla omasta kokemuksestaan, niin kuin hän itsekin puhuu.
Ap hävisi jossain vaiheessa tästä keskustelusta. Olisi ollut kiva vielä kuulla hänen ajatuksiaan näiden saamiensa (erittäin hyvien ja tarkkanäköisten) kommenttien pohjalta. Useat selvästikin kommentoivat omien kokemustensa syvällä rintaäänellä, sitä ei kannattaisi jättää huomiotta.
Kaikkea hyvää ap:lle jatkoon, toivottavasti oma hyvinvointi menee edelle ja järki voittaa.
Tutustu käsitteeseen traumakemiasuhde. Sanot, että et halua hänen terapeutikseen. Olet jo sitä kirjoituksestasi päätellen.
Vierailija kirjoitti:
Olen samanlainen kuin ap:n seurustelukumppani, ja vaati vuosia traumaterapiaa, että sain suojamuurini purettua. En toivonut, että joku tulisi niiden yli enkä todellakaan päästänyt kun yrittivät (niiden tehtävä oli suojata mua!) En uskonut olevani niiden takana "oikeasti ihana", vaan maailman alhaisin olento. Todellisuudessa olin kehittymätön ihmisraakile.
Sanoisin siis, että et voi pelastaa toista etkä pakottaa muuttumaan tai tajuamaan, mitä sinä hänen kuvittelet olevan. Muutos lähtee itsestä, jos lähtee. Hyvin moni ei koskaan siihen prosessiin lähde. Hyväksy toinen sellaisena kuin hän on nyt ja päätä, haluatko olla sen ihmisen kanssa.
Kiitos sydämen pohjasta tästä vastauksesta. Sain tästä jonkinlaisen lohduttavan näkökulman erääseen omassa elämässäni olleeseen ihmissuhteeseen. Monin tavoin traumatisoitunut minulla hyvin tärkeä nuori katkaisi yhteydenpidon täysin joitakin aikoja sitten. Olen ajatellut, että välienkatkaisuun oli syynä syvä häpeän tunne tietyistä tapahtumista, mutta ehkä siinä olikin kysymys juuri noista suojamuureista, joiden läpi olin jotenkin vuosien aikana päässyt ja nähnyt hyvin haavoittuvaisen ja hauraan lapsen niiden muurien takana.
Kiitos vielä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, vaikuttaa että sulla on pelastajasyndrooma iskeytynyt päälle. Vaikean ihmisen kanssa suhde on vaikea, ja sitten vielä vaikeampi, ja sitten helvetillinen. Tuo alkuhuumaan liittyvä romanttinen käsityksesi "suojien läpi tulemisesta" on toki söpö, mutta se on fiktiota. Et ole jumala, et pysty pelastamaan, ja halusi uhrautua on jeesusmainen. Toki voit ottaa projektiksi tuon ihmisen, ja viettää vuosia elämästäsi hänen kanssaan turhautuneena taistellessa, ja niin ilmeisesti aiot tehdäkin.
Otan osaa.
Ei pidä mustavalkoistaa asioita. Ihmissuhteissa traumatisoituneet eheytyvät turvallisissa ihmissuhteissa. Traumatisoituneet näkee ja kokee maailman monella tavalla syvemmin kuin ei-kokeneet, heillä on viisautta jota monilta puuttuu. Siksi ihmiset myös viehättyvät heistä. He eivät ole pinnallisia eivätkä valita turhista. Listaa voisi vielä jatkaa.
Mietin vaan, mistä kukaan täällä on sanomaan, että pelkästään joku pelastaja-syndrooma? Me kaikki kasvetaan ja kehitytään ja eheydytään hyvissä suhteissa, miksi traumatisoituneilla ei olisi samaa oikeutta?
Lopettakaa se kauhea mustavalkoistaminen, yliyleistäminen ynnä muu.
Ap, onko kumppanisi valmis hakemaan apua?
Luottamuksen syntyminen voi kestää aikansa, läheisyyttä voi opetella yhdessä ja yhdessä sovituin säännöin. Kysy häneltä esim.miten ja millaisissa hetkissä hän toivoisi kosketusta? Minkälaista kosketusta? Haluaako hoivaa, lohtua ym. Kaikki nämä kuuluu myös ihan tavallisiin parisuhteisiin.
En nyt viitsinyt lukea kuin muutaman vastauksen kun arvaan mitä siellä sanotaan....
AP, älä luovuta. Tiedän tasan mistä puhut.
Tuollaisissa ihmissuhteissa on tehtävä oma arvovalinta: onko toinen sinulle taistelun arvoinen vai haluatko jotain "normaalia?" Itseä ohjasi ensin intuitio, nyt kahdeksaa vuotta myöhemmin rakkaus. Välillä tuntuu kuin opettaisi kilpikonnaa kävelemään, mutta sitten kun tuo niin rakas kilpikonna taas lohkaisee pienen palan omasta suojamuuristaan (ja tarkoitan nyt oikeasti todella pieniä paloja.....) niin se jo olemassaoleva rakkaus vain räjähtää entistä suuremmaksi. Ja meidän tilanteemme ei ole millään tavalla valmis, en tiedä tuleeko koskaan olemaan. Mutta olen sitoutunut elämään tämän ihmisen ja hänen asioidensa kanssa. Ei Missään nimessä helppoa, mutta rakkaus voittaa aina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei, olen itse vakavasti traumatisoitunut nainen ja aivan pohjattoman kiitollinen miehelleni, että hän jaksoi alun vaikeudet. Meni kolmisen vuotta, kun aloin uskoa, että hän todella rakastaa mua ja luottaa häneen. Meillä oli aikamoista vuoristorataa alku, itselläni alkoi traumaterapia samaan aikaan mikä huononsi vointiani. Mieheni jaksoi. Toki hänelläkin omat pulmansa, mutta eri kaliiberia. Mikä tärkeintä, meillä oli alusta asti todella ihanaa myös usein. Onko teilläkin?
Itse osasin kyllä ottaa vastaan hyvääkin jonkun verran. Oon tehnyt myös jo ennen terapiaa töitä itseni kanssa ja olen pystynyt myös itse antamaan kumppanilleni paljon, tukemaan ja kannustamaan ym.muuta tosi hyvää. Tyydyttyykö kummankin tarpeet suhteessa, se on tärkeää.
Haluaako kumppanisi kehittyä? Tekeekö hän töitä itsensä, vointinsa ja suhteenne eteen? Onko hänellä terapia tai onko tulossa?
Meillä on nykyään aivan ihana suhde. Ei olla kumpikaan oltu näin läheisiä kenenkään kanssa ennen, ei edes sisartemme eikä parhaiden ystävien kanssa. En olisi voinut parempaa suhdetta toivoa ja mies on samaa mieltä.
Kannattaa pohdiskella monilta eri kanteilta asiaa ja jutella avoimesti kumppanin kanssa näistä. Jos hän ei halua apua eikä muutosta, voi suhde jäädä vajaaksi, jossa kärsijä olet sinä. :,(
Vierailija kirjoitti:
Itsekin vaikeana ihmisenä ja kokemuksesta sanon vaan, että tuskin häntä katselisit jos tuota "ihanaa ulkonäköä" ei olisi.
Ulkonäköä on, loput on ap:n kuvittelua. Hakee vaikeuksia. Ja se on mies. Käyttää ulkonäköään hyväkseen naisten kanssa. Raivareilla saa toisen alistumaan. Narsku mitä todennäköisimmin. Neuvona että aikansa katselee kunnes kyllääntyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kaikille dissaajille nyt ihan se kysymys, että te ja monet muut: kuinka moni istuu kotona ja toivoo että joku tulisi niiden teidän suojamuurien yli ja näkisi miten ihania te oikeasti olette? Varmaan luku on, no en tiedä, viisi- tai kuusinumeroinen ainakin. Kyllähän niitä depisnappeja tässäkin maassa palaa.
Olen ihan satavarma että täälläkin heiluu joka päivä ihmisiä, jotka haluaisi jonkun vain tulevan niiden suojien läpi koska välittää tarpeeksi.
Olen samanlainen kuin ap:n seurustelukumppani, ja vaati vuosia traumaterapiaa, että sain suojamuurini purettua. En toivonut, että joku tulisi niiden yli enkä todellakaan päästänyt kun yrittivät (niiden tehtävä oli suojata mua!) En uskonut olevani niiden takana "oikeasti ihana", vaan maailman alhaisin olento. Todellisuudessa olin kehittymätön ihmisraakile.
Sanoisin siis, että et voi pelastaa toista etkä pakottaa muuttumaan tai tajuamaan, mitä sinä hänen kuvittelet olevan. Muutos lähtee itsestä, jos lähtee. Hyvin moni ei koskaan siihen prosessiin lähde. Hyväksy toinen sellaisena kuin hän on nyt ja päätä, haluatko olla sen ihmisen kanssa.
Hyvä kommentti. Oma kokemuksesi on erilainen kuin minun, toivoin itse terapiavaiheessa että joku näkisi minut ja jaksaisi roikkua mukana. Kunnioitan sinussa sitä että pystyit kertomaan oman kokemuksesi olematta kaikentietävä ja hyökkäävä. Toivottavasti jutut on sinulla paremmin nyt? -ap
Onko kumppanillasi itsellään halua käsitellä noita vaikeita asioita? Jos on, niin tilanne on aika paljon parempi kuin jos hän on siinä pisteessä, ettei itse koe tarvetta muutokseen tai halua ollenkaan kaivella omia syvyyksiään.
Kyse on mielestäni myös aika paljon omista voimavaroista. Kuluttaako tuo suhde hankalan ihmisen kanssa niitä liikaa ja ajan kanssa alat itse voiman huonosti, sun voimat on loppu ja oot rikki, vai saatko häneltä myös tarpeeksi takaisin? Kannattaa mielestäni pohtia, kuinka pitkälle on valmis itse menemään, varsinkin jos alkaa tuntua että on suhteessa itsensä hyvinvoinnin kustannuksella.
Ehkä suhteesi on vaivannökösi arvoista, vaikka eroaisittekin jossain vaiheessa, eihän sitä ulkopuolelta voi tietää toisen puolesta. Omaan hyvinvointiin kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota ja pohtia sitä ihan tietoisesti aika ajoin. Ottaa tarpeeksi omaa aikaa jos tuntuu siltä ja muutenkin muistaa pitää huolta itsestään ja miettiä keinoja siihen, sillä hyvä hankala ihminen välillä varmasti niitä voimia myös kuluttaa.
-eri
Vierailija kirjoitti:
Ap hävisi jossain vaiheessa tästä keskustelusta. Olisi ollut kiva vielä kuulla hänen ajatuksiaan näiden saamiensa (erittäin hyvien ja tarkkanäköisten) kommenttien pohjalta. Useat selvästikin kommentoivat omien kokemustensa syvällä rintaäänellä, sitä ei kannattaisi jättää huomiotta.
Kaikkea hyvää ap:lle jatkoon, toivottavasti oma hyvinvointi menee edelle ja järki voittaa.
Ap tässä moi ja katosin, kun omassa elämässä oli aika paljon kiirettä muutakin kuin tämä ketju. Tiedostan täysin sen, että näissä tilanteissa pitäisi edetä erittäin varovasti. Miten tasapainottaa oma hyvinvointi ja toisen huomioiminen. Minulla ei ole oikeita vastauksia enkä usko kenelläkään teistäkään olevan. Maailma on täynnä tarinoita, joissa toisen ymmärtäminen on avannut taivaita ja yhtä lailla joissa kaikki on mennyt ihan päin peetä toisen sietämisen myötä. Ei minulla ole mitään universaalivastausta tähän eikä teilläkään. Avasin ketjun kysyäkseni ihmisten kokemuksia, en kuullakseni jotain yleismielipiteitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kaikille dissaajille nyt ihan se kysymys, että te ja monet muut: kuinka moni istuu kotona ja toivoo että joku tulisi niiden teidän suojamuurien yli ja näkisi miten ihania te oikeasti olette? Varmaan luku on, no en tiedä, viisi- tai kuusinumeroinen ainakin. Kyllähän niitä depisnappeja tässäkin maassa palaa.
Olen ihan satavarma että täälläkin heiluu joka päivä ihmisiä, jotka haluaisi jonkun vain tulevan niiden suojien läpi koska välittää tarpeeksi.
Olen samanlainen kuin ap:n seurustelukumppani, ja vaati vuosia traumaterapiaa, että sain suojamuurini purettua. En toivonut, että joku tulisi niiden yli enkä todellakaan päästänyt kun yrittivät (niiden tehtävä oli suojata mua!) En uskonut olevani niiden takana "oikeasti ihana", vaan maailman alhaisin olento. Todellisuudessa olin kehittymätön ihmisraakile.
Sanoisin siis, että et voi pelastaa toista etkä pakottaa muuttumaan tai tajuamaan, mitä sinä hänen kuvittelet olevan. Muutos lähtee itsestä, jos lähtee. Hyvin moni ei koskaan siihen prosessiin lähde. Hyväksy toinen sellaisena kuin hän on nyt ja päätä, haluatko olla sen ihmisen kanssa.
Hyvä kommentti. Oma kokemuksesi on erilainen kuin minun, toivoin itse terapiavaiheessa että joku näkisi minut ja jaksaisi roikkua mukana. Kunnioitan sinussa sitä että pystyit kertomaan oman kokemuksesi olematta kaikentietävä ja hyökkäävä. Toivottavasti jutut on sinulla paremmin nyt? -ap
Onko kumppanillasi itsellään halua käsitellä noita vaikeita asioita? Jos on, niin tilanne on aika paljon parempi kuin jos hän on siinä pisteessä, ettei itse koe tarvetta muutokseen tai halua ollenkaan kaivella omia syvyyksiään.
Kyse on mielestäni myös aika paljon omista voimavaroista. Kuluttaako tuo suhde hankalan ihmisen kanssa niitä liikaa ja ajan kanssa alat itse voiman huonosti, sun voimat on loppu ja oot rikki, vai saatko häneltä myös tarpeeksi takaisin? Kannattaa mielestäni pohtia, kuinka pitkälle on valmis itse menemään, varsinkin jos alkaa tuntua että on suhteessa itsensä hyvinvoinnin kustannuksella.
Ehkä suhteesi on vaivannökösi arvoista, vaikka eroaisittekin jossain vaiheessa, eihän sitä ulkopuolelta voi tietää toisen puolesta. Omaan hyvinvointiin kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota ja pohtia sitä ihan tietoisesti aika ajoin. Ottaa tarpeeksi omaa aikaa jos tuntuu siltä ja muutenkin muistaa pitää huolta itsestään ja miettiä keinoja siihen, sillä hyvä hankala ihminen välillä varmasti niitä voimia myös kuluttaa.
-eri
Oma kumppanini menee aika lailla siihen kategoriaan, että virallisesti sanotaan ihan mitä tahansa diibadaabaa ja sitten kulisseissa itse asiassa työstetään asioita. Hän tulee perhetaustasta jossa puhe oli aika huttua (itse taas tulen taustasta jossa tyhjää ei saanut puhua vaan sana painaa, siksi vaikeaa tulla hänen kansaan toimeen).
Sanotaan nyt suoraan että kumppanini mielestä puhe on sellainen tavallaan piereskelyn areena, jossa vain päästellään tuntoja ulos mutta sillä ei ole suurtakaan merkitystä vaan jollain pinnan alla tapahtuvalla sitoutumisella puolin ja toisin. En ole tottunut tällaiseen, syistä jotka olen yllä todennut. -Ap
Vierailija kirjoitti:
Tutustu käsitteeseen traumakemiasuhde. Sanot, että et halua hänen terapeutikseen. Olet jo sitä kirjoituksestasi päätellen.
Sori mutta et voi sitä näin nopeasti päätellä. Ymmärrän toki että maailma on tällä hetkellä pikaruokamaailma eli ihmiset haluaa ajatella että voivat ymmärtää jotain syvällisesti parista sanasta, mutta tällä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Vai haluatko väittää että ihmiset ovat niin pintapuolisia olentoja että sinulla on saman tien pääsy heidän kaikkeen olemukseensa? Ole hyvä mutta ei voi ottaa vakavasti. -Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, vaikuttaa että sulla on pelastajasyndrooma iskeytynyt päälle. Vaikean ihmisen kanssa suhde on vaikea, ja sitten vielä vaikeampi, ja sitten helvetillinen. Tuo alkuhuumaan liittyvä romanttinen käsityksesi "suojien läpi tulemisesta" on toki söpö, mutta se on fiktiota. Et ole jumala, et pysty pelastamaan, ja halusi uhrautua on jeesusmainen. Toki voit ottaa projektiksi tuon ihmisen, ja viettää vuosia elämästäsi hänen kanssaan turhautuneena taistellessa, ja niin ilmeisesti aiot tehdäkin.
Otan osaa.
Ei pidä mustavalkoistaa asioita. Ihmissuhteissa traumatisoituneet eheytyvät turvallisissa ihmissuhteissa. Traumatisoituneet näkee ja kokee maailman monella tavalla syvemmin kuin ei-kokeneet, heillä on viisautta jota monilta puuttuu. Siksi ihmiset myös viehättyvät heistä. He eivät ole pinnallisia eivätkä valita turhista. Listaa voisi vielä jatkaa.
Mietin vaan, mistä kukaan täällä on sanomaan, että pelkästään joku pelastaja-syndrooma? Me kaikki kasvetaan ja kehitytään ja eheydytään hyvissä suhteissa, miksi traumatisoituneilla ei olisi samaa oikeutta?
Lopettakaa se kauhea mustavalkoistaminen, yliyleistäminen ynnä muu.
Ap, onko kumppanisi valmis hakemaan apua?
Luottamuksen syntyminen voi kestää aikansa, läheisyyttä voi opetella yhdessä ja yhdessä sovituin säännöin. Kysy häneltä esim.miten ja millaisissa hetkissä hän toivoisi kosketusta? Minkälaista kosketusta? Haluaako hoivaa, lohtua ym. Kaikki nämä kuuluu myös ihan tavallisiin parisuhteisiin.
Kiitos poikkeuksellisen rakentavasta kommentista, mielelläni vastaan tähän. Oma kumppanini tyyli on se, että kaikki ilmaistaan kiertämällä. Suoraan kierretään että mitään apua menneeseen tarvitaan, mutta sitten jonkin ajan kuluttua jossain kasuaalissa yhteydessä saattaa tulla tiedonpala menneestä ja tarve uskoutua siitä. Jotkut ihmiset nyt vain on tällaisia. Eivät voi suoraan pyytää apua mutta sopivalla hetkellä heittävät täkyn ja pyytävät puhumaan siitä. Kumppanilleni on todella vaikeaa käsitellä omaa kipua. En silti koe että on turhaa yrittää saada häntä puhumaan siitä ilman että kivun aiheuttajia pitäisi heti siunata anteeksi kaikesta. -Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse pääsin huonoista puolistani eroon, kun tapasin aviopuolisoni. Ja tarkoitan siis käyttäytymismalleja, joita toistin suhteissa. Ollaan oltu toisillemme peilejä ja kasvettu yhdessä. Aluksi on toki vaikeaa kohdata ne omat huonot puolet, ja syyt niiden takana, mutta kun ne haluaa kohdata, niin sen jälkeen suunta ollut vain ylöspäin. Omista haasteista pystytään puhumaan avoimesti ilman häpeää. Vaikutat hyvältä kumppanilta, joka näkee syvemälle sisimpään, etkä ole heti valmis luovuttamaan. Jokainen suhde vaatii työtä, ja kaikilla on varaa kasvaa. Toivottavasti hän ymmärtää, mitä hyvää voit tuoda hänen elämään, ja on valmis kehittymään ja oppimaan uusia käyttäytymismalleja.
Kiitos. Uskoin että näitäkin tapauksia on. Täytyy kyllä olla varovainen että kenen kanssa jaksaa. Heittaajat ovat siinä oikeassa, että monet tapaukset ovat ihan toivottomia, mutta ne eivät ole 100% tapauksista.
Se mikä ei aloituksessani vielä esille on että minun vaikutuksella kumppani on saanut muutettua monia asioita elämässään. Elämäntapoja, vastuuntuntoa jne. Hän ei ole aiemmin kyennyt muuttamaan näitä vuosikausia jatkuneita malleja. Ongelma vain minun kannalta on se että edelleen meidän välit on myrskyisät ja lähelle pääseminen on vaikeaa, kun toinen ei ole koskaan oppinut/tottunut luottamaan kehenkään tai avautumaan tunteistaan. Ympärillä on vain ihmisiä, joille pitää näyttää sitä kovaa puolta ja olla ilman ongelmia. Yritän auttaa häntä tässä. Toisin sanoen suhteemme on tällä hetkellä vielä aika kuluttava, mutta koen että se muuttaa hänenkin elämää parempaan suuntaan. -ap
Mä kuvittelen koko ajan, että nämä tarinan henkilöt ovat Miki Liukkonen ja se Behm😂
Vierailija kirjoitti:
Tärkein tulikin jo heti alussa. "Hän on vaikea, HYVÄN NÄKÖINEN ja vaikea."
Sitten vielä mainitaan, että on muuten HYVÄ NÄKÖINEN.
Mutta siis, ihan vaan sen takia toikin mukana, että on siellä joku ihminen siellä vaikean kuoren alla.
Mutta jestas kun on HYVÄN NÄKÖNEN.
Voi pojat kun naama rupsahtaa..... Tulee taas yksi trauma lisää.
Onko sulla jokin syy sille että ulkonäköä ei saisi mainita? Haluat että kaikki ihmiset maailmassa seurustelee apinan näköisen kanssa vai mikä meininki?
Vierailija kirjoitti:
Itsekin vaikeana ihmisenä ja kokemuksesta sanon vaan, että tuskin häntä katselisit jos tuota "ihanaa ulkonäköä" ei olisi.
jep, sama täällä.
Been there done that ja kun vihdoin 14 vuoden auttamisen ja tukemisen ("rakastamisen") jälkeen luovutin, sain kerätä omia palasiani aika kauan. Olisi voinut jättää tuon elämänvaiheet välistä nyt tällä tiedolla mikä nyt on, välistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laitoinpa tässä kertomasi konkreettiset asiat jonoon.
- ihana ulkonäkö
- pienimmätkin asiat voi saada aikaan raivarin tai jonkin passiivis-aggressiivisen kostoreaktion, mikä tietenkin on tosi tuhoavaa suhteen ja yhteisen kiintymyksen
- kiitokset hän antaa hyväksikäyttäville huijari-ihmisille ja välittäville ihmisille tulee haukut
- toimintamalli omasta kodista, että puhutaan kaikkia ihan diibadaabaa suutuksissaan ja uhkaillaan ja puheet on puheita
Neuvoisin sinua tekemään tällaisen listan itseksesi ja miettimään sen perusteella, miten sinä haluaisit kumppanisi muuttuvan. Onko muuttuminen mahdollista, ja jollei ole, mitä aiot tehdä?
Sanot, että kumppanisi on hyvä nainen/mies ja että silmäsi näkevät "rivien välistä" hänessä kaikenlaisia hyviä ominaisuuksia. Näetkö oikeasti, vai kuvitteletko vain näkeväsi? Kumman teistä pitäisi muuttua, jotta suhteenne olisi hyvä molemmille? Kirjoituksessasi ei näy oikeastaan yhtään konkreettista positiivista seikkaa, jollaisen vuoksi suhteenne olisi juuri sinulle hyvä. Hän saattaa tykätä kovastikin, jos kerran saa haukkua, raivota, kostaa ja uhkailla ihan vapaasti. Onko hän valmis tai edes kykenevä olemaan puolisona ihmisiksi?
Olen saanut muille kirjoittajille osoittamistasi kommenteista sen käsityksen, että nyt haluat vain vahvistaa omaa haluasi jäädä suhteeseen. Kirjoita lista puolisosi konkreettisista ja silminnähtävistä hyvistä puolista ja mieti ihan itse sen perusteella. Jos lista on toivelista tai sisältää vain satunnaisia tekoja, mieti uudelleen, vaikka oletkin näemmä jo päättänyt kantasi.
Kommenttisi on ärsyttävä (itselleni) mutta myös jollain tavalla oikeutettu. Eli tehdään lista hyvistä puolista.
- hän pystyy romantiikkaan mutta arastelee sitä viimeiseen asti kipeiden kokemusten vuoksi -- hän järjesti äskettäin minulle ihan puskista aivan ihanat synttärijuhlat, kukaan ei ikinä ole tehnyt mitään niin ihanaa minun vuokseni
- hän haluaa elää terveellisesti mutta ystäväpiirinsä ei kannusta tähän, joten tämä konflikti on olemassa (olen saanut tässä aikaan konkreettisen muutoksen, eli hänen asiat on menneet parempaan sen jälkeen kun olemme tavanneet)
- hän on ahkera ja haluaa tehdä asiat laadukkaasti -- kokemukset menneestä sotkevat tätä asiaa pahasti, mutta perimmäinen luonto on tämä
- asia numero 1: hän vihaa pettämistä, hän ampuisi ennemmin aivonsa pihalle kuin pettäisi kumppania (hän tekisi saman minulle jos pettäisin)
- hän on fiksu mutta hänelle on sanottu lapsena että hän on tyhmä ja että hänestä ei tule ikinä mitään; tämän takia hän on joka hetkellä luovuttamassa kaiken kanssa kun ensimmäiset koettelemukset tulee (kaikissa asioissa näitä tulee)
- hänellä on omatunto: jos hän saa liian hyvää, häntä hävettää; se voi ilmetä jonain muuna kuin asian myöntämisenä mutta kun tarpeeksi jaksaa hänen kanssa olla hän tunnustaa tämän asian ja käskee muita olemaan vaativampia
- hän on utelias ja aina halukas tutustumaan uusiin ihmisiin, uusiin asioihin -- koen tämän tosi hyväksi itselleni koska olen itse tylsä erakko joka vain kökki kotona ennen hänen tapaamistaan
- hän haastaa kaikkia ihmisiä kehittymään, olemaan parempi -- ei ole helppoa kuulla hänen kritiikkiään mutta usein hän on oikeassa vaikka ilmaisee asiat aika tökerösti
- hän on erittäin eläinrakas, erittäin, paljon rakkautta siellä
- hän on herkkä ja häntä pystyy haavoittamaan (kuka jaksaa oikeasti kivipatsasta jolle ei mikään mene läpi)
- ja siis minä rakastan häntä, söpö ja tyhmä mutta vahva ja kunniallinen :)
Siis mitä voin oikeasti sanoa. Hän haluaa terveellistä, uskollista, merkityksellistä ja aktiivista elämää. Kun tapasin hänet, hän ajatteli kuolemista ja kertoi sen minulle. Hän sanoi, että minut tavattuaan hän alkoi tuntea, että hänen elämällään on jotain väliä. Tämä ei tarkoita, että tästä sitten suoraan vain tanssitaan taivaaseen. Hyvillä hetkillä hän avautuu siitä mitä oikeasti haluaa. Huonoilla hän haistattaa hatut kaikille eikä kukaan pääse läpi. Niin kuin joku kommentoija aikaisemmin sanoi, näen syvemmälle ja pystyn auttamaan jotenkin. Koen että pystyn, mutta matka on kipeä ja hidas. Kaikkein paskin puoli hänessä on se että hän ei pysty ottamaan mitään hyvää takaisin. Se on tosi turhauttavaa. En oikeasti tiedä miten tätä pitäisi työstää.
En haluaisi sanoa tätä, mutta kun tapasin hänet viime vuonna, hän oli aneeminen ja luovuttanut p-ska. Nyt hän on vihainen p-ska, mikä mielestäni on parempi, varsinkin kun monet asiat ovat muuttuneet hänen toiminnassaan parempaan suuntaan. Vain meidän välit on hankalat, koska minä olen se joka välittää ja siksi hän purkaa kaiken ensisijaisesti minuun. Omakin elämäni on muuttunut parempaan hänen tapaamisensa jälkeen. Olin surullinen loner ja nyt en enää ole.
Hyvin mietitty, mutta jos katsot nuo lihavoimani kohdat, ehkä huomaat, että sinä selittelet hänen huonot puolensa muiden kuin hänen itsensä syyksi. Suhteenne kuulostaa tulenaralta. Erityisesti tuo erittäin väkivaltainen tapa puhua pettämisen seurauksista on hiuksianostattava, ja sinä väännät sen hyväksi asiaksi. Ei ole nätti näky, kun hän epäilee sinua pettämisestä eikä usko sanojasi siitä, että et ole pettänyt.
Tavatessanne hän oli itsetuhoinen ja nyt sanoo saaneensa sinusta syyn elää. Luepa tässä kohdassa rivien välistä. Tuo on nimittäin kiristämistä.
Sinä olit tavatessanne surullinen loner, mutta nyt et enää ole. Siinäpä se syy takertua huonoonkin suhteeseen: jos eroaisitte, olisit jälleen surullinen loner, mutta sen lisäksi haikailisit tuon ihmisen parhaiden puolten perään ja räytyisit kuvitelmiin siitä, miten ihanaa elämänne olisit voinut olla.
Teillä kummallakin on siis syy pysytellä yhdessä. Realistisemmin katsottuna te olette nopeasti kehittäneet aikamoisen riippuvuussuhteen, jossa hänen asemansa on vahva: hän etsii sinun sietokykysi rajoja, mutta niitä ei näemmä vielä ole tullut vastaan. Mitä tapahtuu, kun tulee? Alistutko vai ryhdyt antamaan takaisin samalla mitalla ja katsot, muuttuuko erimielisyys fyysiseksi?
Sinulle on annettu tässä ketjussa valtavasti miettimisen aihetta. Arvelen kuitenkin, että et ota sitä kuuleviin korviisikaan. Toivot sydämesi pohjasta, että suhteenne onnistuisi, mutta jo aloituksesi kertoo, että et ole siitä ollenkaan varma. Yritä katsoa yhteisoloanne ulkopuolisen silmin ja mieti, mitä sanoisit, jos sinuna olisikin sinulle joku todella tärkeä ihminen.
Ole varovainen tuon miehen kanssa. Ja jos kumppanisi onkin nainen, ole silti varovainen. Vaikket olisikaan itse pienikokoisempi ja vaarassa, et halua päätyä siihen tilanteeseen, että kumppanisi heiluttelee autonavaimia ulko-ovella ja uhkaa ajaa rekan keulaan, jos. Siltä tuo asetelma nimittäin ennustaa.
Tämä!!!!!
Tärkein tulikin jo heti alussa. "Hän on vaikea, HYVÄN NÄKÖINEN ja vaikea."
Sitten vielä mainitaan, että on muuten HYVÄ NÄKÖINEN.
Mutta siis, ihan vaan sen takia toikin mukana, että on siellä joku ihminen siellä vaikean kuoren alla.
Mutta jestas kun on HYVÄN NÄKÖNEN.
Voi pojat kun naama rupsahtaa..... Tulee taas yksi trauma lisää.