Lue keskustelun säännöt.
Seurustelu vaikean ihmisen kanssa
05.04.2022 |
Seurustelen sellaisen ihmisen kanssa, jolla on traumaattinen lapsuus, ihana ulkonäkö ja kohtalaisen olematon itseanalyysikyky. Kivut on hänellä sen verran käsittelemättä, että pienimmätkin asiat voi saada aikaan raivarin tai jonkin passiivis-aggressiivisen kostoreaktion, mikä tietenkin on tosi tuhoavaa suhteen ja yhteisen kiintymyksen. Hyvä ulkonäkö on saanut hänen elämässään saanut aikaan sen, että pinnallisia suhteita on aina tarjolla eikä kukaan vakavampi ole uskaltanut ottaa asiakseen tutustua häneen.
Älkää sanoko 'jätä se sika/lehmä'. Voisin jättääkin, mutta en halua. Minulla on se tunne, että kannattaa roikkua mukana. En tiedä miksi, mutta minulla ei ole koskaan ennen elämässä ollut tätä tunnetta hankalan ihmisen kanssa. Siksi olen täällä kysymässä vinkkejä tilanteeseen. Hän on hyvä nainen/mies (ihan kiusallaan en kerro kumpi ettei tule niitä kaikkein tyhmimpiä kommentteja ketjuun), mutta oman kotinsa kulttuuri on ollut niin väkivaltainen ja ei-validoiva (onko tämä sana?), että selviytymistaktiikaksi on hänelle muodostunut se, että kiitokset hän antaa hyväksikäyttäville huijari-ihmisille ja välittäville ihmisille tulee haukut. Minulla on omakohtaistakin kokemusta tästä ja olen aikanaan ollut itsekin aika perse jotakuta toista kumppania kohtaan, mutta olen selvittänyt ongelmani tämän kanssa. Vaikeampaa on auttaa jotakuta toista selvittämään nämä asiat itsessään.
En halua terapeutiksi, mutta minun silmäni näkevät rivien välistä tosi herkän ja välittävän ja kunniallisen ihmisen, joka on jatkuvan lannistamisen jälkeen eksynyt ihan toisille teille kuin mitä hän varmaan sisimmissään haluaisi. Ennen minua hänellä ei ole ollut oikeastaan mitään vakavastiotettavaa seurustelusuhdetta. Kaikki ihmissuhteet hän on pitänyt etäisyyden päässä ja normiratkaisu konflikteihin on se, että jätetään koko ihmissuhde. Valitettavasti itsellänikin on menneisyydessä ollut tämä tulokulma asiaan, mutta eihän ihmissuhteet voi näin toimia. Hänellä on toisaalta se toimintamalli omasta kodista, että puhutaan kaikkia ihan diibadaabaa suutuksissaan ja uhkaillaan ja puheet on puheita, kun taas omassa kodissani pidettiin puhuttua sanaa hyvin vakavana asiana ja kaikkien piti punnita sanomisensa tarkkaan ettei tule luvattua tai uhattua sellaista mitä ei edes tarkoita eikä toisten loukkaaminen saanut missään nimessä olla tunteenpurkausten itse tarkoitus.
Kiitos jos jaksoit lukea tähän asti ja voisit kertoa jotain omakohtaista kokemusta tästä. Paljon näkee täällä ketjussa sitä, että kaikki epätäydelliset kumppanit pitäisi heti potkia jonnekin hittoon omasta elämästä (missä varmaan tiettyyn rajaan asti on paljon järkeä), mutta uskoisin elämän olevan tätä suurempi. En ole masokisti enkä hae ikävää suhdetta. Joskus kuitenkin voimme auttaa toista avaamaan omia lukkojaan. :)
Kommentit (202)
Ehkä pieni disclaimer olisi paikallaan. Olen lukenut aika monta uutta kommenttia ja ymmärrän täysin, miksi ne on kirjoitettu. Olen nähnyt omassa elämässäni myös paljon tosi epäterveitä suhteita, joissa toisen osapuolen olisi kannattanut jo ajat sitten kannattanut lähteä menemään suhteesta. Toivoisin kaikilta teiltä, että jättäisitte vähän tilaa kaikille suhdevarianteille. Toivoisin myös että ymmärrätte että suhde ei automaattisesti toimi, vaikka kumppanilla ei olisi mitään matkalaukkua menneestä.
Minä henkilökohtaisesti yritän nähdä siihen ihmisen sisimpään. Jos siellä on kaikki kunnossa, siedän aika paljonkin kuraa toiselta. On paljon ihmisiä, joiden sisimmässä ei ole mitään tärkeää mutta pintakäytös on kunnossa. Kyllä näiden kahden väliltä täytyy valita se, jolla on se tärkein kunnossa. Tämä on se syy miksi jaksan oman kumppanin vaikeutta. Toinen syy on se että olen itse aiemmin elämässäni ollut tosi vaikea toisille ihmisille mutta en koe että koskaan olisin ollut pohjimmiltani paha.
Ei kaikki asiat tule maailmassa vain positiivisessa paketissa. Ei kukaan meistä ole täysin hyvä tai täysin paha. On jokaisen oma valinta mitä sietää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luin koko ketjun ja heti alussa pystyi arvaamaan, että ap tulee puolustelemaan apinan raivolla. Pisteet silti rehellisyydestä, vaikka se onkin melko selittelevää.
Minulla muuten meni kuusi vuotta hukkaan. Se ihminen joka alkoi kuoren alta paljastua oli aivan täysin erilainen, mitä parisuhteelta haluan. Toki luulin tietäväni mitä sieltä tulee, niin kuin sinäkin luulet! Koska suhteemme perustui sille, että olin terapeutti, niin asemamme eivät koskaan normaalisoituneet. Allekirjoitan täysin tuon aiemminkin mainitun ällötyksen, joka tuli lopussa.
Nykyinen mieheni on hyvin jalat maassa oleva tyyppi. Hän ei ole projekti, enkä halua muuttaa hänestä mitään. Kaikilla toki on traumoja ja taakkaa, mutta mielestäni ei ole oikein puolisoasi kohtaan, että haluat muuttaa häntä tai "kaivaa hänestä näkemäsi sisäisen kauneuden". Sen ei vain pitäisi olla niin.
On muuten aika mahtavaa kun voi itsekkin olla välillä heikko ja ailahteleva, niin että toinen tukee ja pyytää lopettamaan hulluilun, jos menee yli. Ajattelet nyt varmaan, että päästin itseni helpolla, kun vaihdoin helppoon parisuhteeseen. Usko pois, koin kantapään kautta. Elämme vain kerran ja jokaisen pitäisi myös muistaa itsestään huolehtiminen. Hoitosuhteissa usein itsensä kadottaa ja on hyvin hankala edes muistaa enää mistä saa voimaa ja energiaa, kun toinen on vienyt ne kaikki vuosien ajan. Ap, jos et tätä hoksaa, niin tulet menemään hoitosuhteesta toiseen ja unohdat itse elää. Tästä kielii myös se, ettet pitänyt itseäsi aiemmin oikein minään, mutta parisuhteen myötä sinusta tuli suuri auttaja.