Lue keskustelun säännöt.
Seurustelu vaikean ihmisen kanssa
05.04.2022 |
Seurustelen sellaisen ihmisen kanssa, jolla on traumaattinen lapsuus, ihana ulkonäkö ja kohtalaisen olematon itseanalyysikyky. Kivut on hänellä sen verran käsittelemättä, että pienimmätkin asiat voi saada aikaan raivarin tai jonkin passiivis-aggressiivisen kostoreaktion, mikä tietenkin on tosi tuhoavaa suhteen ja yhteisen kiintymyksen. Hyvä ulkonäkö on saanut hänen elämässään saanut aikaan sen, että pinnallisia suhteita on aina tarjolla eikä kukaan vakavampi ole uskaltanut ottaa asiakseen tutustua häneen.
Älkää sanoko 'jätä se sika/lehmä'. Voisin jättääkin, mutta en halua. Minulla on se tunne, että kannattaa roikkua mukana. En tiedä miksi, mutta minulla ei ole koskaan ennen elämässä ollut tätä tunnetta hankalan ihmisen kanssa. Siksi olen täällä kysymässä vinkkejä tilanteeseen. Hän on hyvä nainen/mies (ihan kiusallaan en kerro kumpi ettei tule niitä kaikkein tyhmimpiä kommentteja ketjuun), mutta oman kotinsa kulttuuri on ollut niin väkivaltainen ja ei-validoiva (onko tämä sana?), että selviytymistaktiikaksi on hänelle muodostunut se, että kiitokset hän antaa hyväksikäyttäville huijari-ihmisille ja välittäville ihmisille tulee haukut. Minulla on omakohtaistakin kokemusta tästä ja olen aikanaan ollut itsekin aika perse jotakuta toista kumppania kohtaan, mutta olen selvittänyt ongelmani tämän kanssa. Vaikeampaa on auttaa jotakuta toista selvittämään nämä asiat itsessään.
En halua terapeutiksi, mutta minun silmäni näkevät rivien välistä tosi herkän ja välittävän ja kunniallisen ihmisen, joka on jatkuvan lannistamisen jälkeen eksynyt ihan toisille teille kuin mitä hän varmaan sisimmissään haluaisi. Ennen minua hänellä ei ole ollut oikeastaan mitään vakavastiotettavaa seurustelusuhdetta. Kaikki ihmissuhteet hän on pitänyt etäisyyden päässä ja normiratkaisu konflikteihin on se, että jätetään koko ihmissuhde. Valitettavasti itsellänikin on menneisyydessä ollut tämä tulokulma asiaan, mutta eihän ihmissuhteet voi näin toimia. Hänellä on toisaalta se toimintamalli omasta kodista, että puhutaan kaikkia ihan diibadaabaa suutuksissaan ja uhkaillaan ja puheet on puheita, kun taas omassa kodissani pidettiin puhuttua sanaa hyvin vakavana asiana ja kaikkien piti punnita sanomisensa tarkkaan ettei tule luvattua tai uhattua sellaista mitä ei edes tarkoita eikä toisten loukkaaminen saanut missään nimessä olla tunteenpurkausten itse tarkoitus.
Kiitos jos jaksoit lukea tähän asti ja voisit kertoa jotain omakohtaista kokemusta tästä. Paljon näkee täällä ketjussa sitä, että kaikki epätäydelliset kumppanit pitäisi heti potkia jonnekin hittoon omasta elämästä (missä varmaan tiettyyn rajaan asti on paljon järkeä), mutta uskoisin elämän olevan tätä suurempi. En ole masokisti enkä hae ikävää suhdetta. Joskus kuitenkin voimme auttaa toista avaamaan omia lukkojaan. :)
Kommentit (202)
Mitä nyt lueskelen näitä vastauksia niin aika paljon on sellaista laiskaa luovutusmeininkiä ilmassa. Onnellisimmat parisuhteet jotka lähipiiristä tunnen on perustuneet nimenomaan niiden omien kipujen ratkomiseen vaikeasti mutta kuitenkin sen kumppanin kanssa tapellen ja sopien ja niin edelleen. Vähän tulee sellainen olo että palstalle on eksynyt paljonkin aika laiskaa väkeä...??? Ei jotenkin normaalilta tunnu kommentointi täällä. -Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En nyt viitsinyt lukea kuin muutaman vastauksen kun arvaan mitä siellä sanotaan....
AP, älä luovuta. Tiedän tasan mistä puhut.
Tuollaisissa ihmissuhteissa on tehtävä oma arvovalinta: onko toinen sinulle taistelun arvoinen vai haluatko jotain "normaalia?" Itseä ohjasi ensin intuitio, nyt kahdeksaa vuotta myöhemmin rakkaus. Välillä tuntuu kuin opettaisi kilpikonnaa kävelemään, mutta sitten kun tuo niin rakas kilpikonna taas lohkaisee pienen palan omasta suojamuuristaan (ja tarkoitan nyt oikeasti todella pieniä paloja.....) niin se jo olemassaoleva rakkaus vain räjähtää entistä suuremmaksi. Ja meidän tilanteemme ei ole millään tavalla valmis, en tiedä tuleeko koskaan olemaan. Mutta olen sitoutunut elämään tämän ihmisen ja hänen asioidensa kanssa. Ei Missään nimessä helppoa, mutta rakkaus voittaa aina.
No siis näinhän se on. Jos jotain edistystä tapahtuu, se rakkaus räjähtää isommaksi. Meillä on ollut ihan järkyttäviä riitoja ja erimielisyyksiä, joita ei ainakaan omat kaverit omissa ihmissuhteissaan sietäisi, mutta kun toisen historiaa alkaa tietää enemmän ja näin, kyllä se rakkaus vain auttaa jatkamaan. Se mikä ei ehkä tässä ole tullut esille on että kumppanini on auttanut minua muuttamaan epäkohtia omassa elämässäni, siksi varmaan jään tähän myös. Hän ei osaa ilmaista näitä asioita kauniisti ja monet hänen sanat tuntuu pahalta, mutta siellä pohjalla on hyvä tarkoitus ja auttaminen. Toisin sanoen: hänen kanssaan oleminen tekee paljon kipeää mutta on tuonut konkreettisia hyviä muutoksia omaan elämäntyyliini. -Ap
Sori nyt vaan, mutta tämän perusteella olet vähän tyhmä. "Rakkaus räjähtää isommaksi" ja höpö höpö! Sä olet vain niin tottunut huonoon kohteluun, että sen kerran kun se toinen toimii kuten normaali ihminen on se sun mielestä jotain uskomattoman hienoa. Ne hetket on niitä miten normaalit toimii kokoajan.
Mikä puhelinliittymä sinulla on? -Ap
Miten tämä nyt liittyy mihinkään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En nyt viitsinyt lukea kuin muutaman vastauksen kun arvaan mitä siellä sanotaan....
AP, älä luovuta. Tiedän tasan mistä puhut.
Tuollaisissa ihmissuhteissa on tehtävä oma arvovalinta: onko toinen sinulle taistelun arvoinen vai haluatko jotain "normaalia?" Itseä ohjasi ensin intuitio, nyt kahdeksaa vuotta myöhemmin rakkaus. Välillä tuntuu kuin opettaisi kilpikonnaa kävelemään, mutta sitten kun tuo niin rakas kilpikonna taas lohkaisee pienen palan omasta suojamuuristaan (ja tarkoitan nyt oikeasti todella pieniä paloja.....) niin se jo olemassaoleva rakkaus vain räjähtää entistä suuremmaksi. Ja meidän tilanteemme ei ole millään tavalla valmis, en tiedä tuleeko koskaan olemaan. Mutta olen sitoutunut elämään tämän ihmisen ja hänen asioidensa kanssa. Ei Missään nimessä helppoa, mutta rakkaus voittaa aina.
No siis näinhän se on. Jos jotain edistystä tapahtuu, se rakkaus räjähtää isommaksi. Meillä on ollut ihan järkyttäviä riitoja ja erimielisyyksiä, joita ei ainakaan omat kaverit omissa ihmissuhteissaan sietäisi, mutta kun toisen historiaa alkaa tietää enemmän ja näin, kyllä se rakkaus vain auttaa jatkamaan. Se mikä ei ehkä tässä ole tullut esille on että kumppanini on auttanut minua muuttamaan epäkohtia omassa elämässäni, siksi varmaan jään tähän myös. Hän ei osaa ilmaista näitä asioita kauniisti ja monet hänen sanat tuntuu pahalta, mutta siellä pohjalla on hyvä tarkoitus ja auttaminen. Toisin sanoen: hänen kanssaan oleminen tekee paljon kipeää mutta on tuonut konkreettisia hyviä muutoksia omaan elämäntyyliini. -Ap
Sori nyt vaan, mutta tämän perusteella olet vähän tyhmä. "Rakkaus räjähtää isommaksi" ja höpö höpö! Sä olet vain niin tottunut huonoon kohteluun, että sen kerran kun se toinen toimii kuten normaali ihminen on se sun mielestä jotain uskomattoman hienoa. Ne hetket on niitä miten normaalit toimii kokoajan.
Mikä puhelinliittymä sinulla on? -Ap
Miten tämä nyt liittyy mihinkään?
No ehkä sen perusteella olet vähän tyhmä? Ihan yhtä random heitto kuin aiempi.
Itse kamppailen tässä juuri sen asian kanssa, että olen hirvittävän rakastunut ihmiseen joka on jo näiden muutamien kuukausien aikana ollut useasti väkivaltainen, ja heittämässä keskellä yötä ulos. Olen joutunut taksilla lähtemään, kun muuta kulkuvälinettä ei ole, rahaa on palanut.
Hyvinä aikoina kaikki on ihanaa, mutta jos erehdyn sanomaan mistä minulle tulee paha mieli, niin saa raivarin.
Syytän itseäni, jos vain olisin sanomatta... no mitäs elämää se on että kävelen munankuorilla, ja samalla alan halveksia häntä, no loppuisihan tämä typerä rakkaus siinä ainakin. Kun vain osaisin pitää suuni kiinni.
Hän on luvannut että ei enää koskaan, silti juuri löi vatsaan, teki jatkuvasti pientä kiusaa, poisti nettiä käytöstä, piilotteli ostamani tupakat jne.
Tämä repii minua, en haluaisi luovuttaa hänen suhteensa, koska osaa olla ihanakin.
En vain usko että kenenkään rakkaus toista parantaa, se on ehkä enemmänkin niin että tämän toisen pitäisi rakastaa niin paljon että haluaa muuttua, ja tekee jotain asian eteen.
Sanat ovat tyhjiä, ne eivät riitä. Niin sanat rakastamisesta kuin "en enää koskaan".
Eipä tämä ole kyllä ensimmäinen kerta kun ne kauniita sanoja rakkaudesta helposti viljelevät ovatkin sitten myös niitä joilla nyrkki myös heiluu helposti.
Ihmettelen miksi törmään näihin aina vain, ja miksen vaan voi ensimmäisestä merkistä lähteä. No tällä kertaa on varmaan tuo ihastus, jollaista en ennen ole kokenut.
Mutta sehän on vain minun tunteeni, hänen tunteistaan en voi olla varma vaikka niitä toitottaakin.
Vierailija kirjoitti:
Mitä nyt lueskelen näitä vastauksia niin aika paljon on sellaista laiskaa luovutusmeininkiä ilmassa. Onnellisimmat parisuhteet jotka lähipiiristä tunnen on perustuneet nimenomaan niiden omien kipujen ratkomiseen vaikeasti mutta kuitenkin sen kumppanin kanssa tapellen ja sopien ja niin edelleen. Vähän tulee sellainen olo että palstalle on eksynyt paljonkin aika laiskaa väkeä...??? Ei jotenkin normaalilta tunnu kommentointi täällä. -Ap
Tuota.... monet pitkät liitot perustuvat ihan vain sille, että ollaan nimenomaan liian laiskoja aloittamaan ns alusta. On ne yhteiset talot, mökit, lapset ja lainat niin ei siitä enää viitsisi lähteä vaikka hädintuskin sietää edes katsoa sen toisen naamaa. Muille esitetään kaiken olevan ok, mutta yöt nukutaan eri huoneissa eikä joko puhuta ellei ole ihan pakko tai sitten se puhuminen on pelkkää v*ttuilua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen jo vanha. Aivan nuorena olin epätasapainoinen, itsemurhaa suunnitteleva, ripustautuva ja "vaikea". Tuolloin tapasin pelastajani. Tänä päivänäkin kiitän häntä tuosta pelastamisesta. Hän kuunteli ja lohdutti ja rakasti. Vain hänen kanssaan oli hyvä olla. Menimme naimisiin ja saimme lapsia. Ne muutamat vuodet olivat hyvin onnellisia. Hän ratkoi kaikki ongelmani.
Erosimme oltuamme yhdessä kaikkiaan 9 vuotta..
Minä lähdin. Minun oli pakko lähteä, koska rakkauteni häneen muuttui leimautumiseksi, eli sellaiseksi jota tunnetaan omaa vanhempaa kohtaan. Seksielämämme loppui. En kerta kaikkiaan pystynyt siihen enää. Minua oksetti hänen kosketuksensa, koska tunnepuolella se tuntui sukurutsalta.
Hän olisi halunnut jatkaa. Rakkaus oli suurta! Hän ei ymmärtänyt vaikka kuinka yritin selittää miltä minusta tuntui. Itkimme molemmat minun lähtöäni. Käytännön asiat hoidettiin sopuisasti. Lapset jaettiin. Pidettiin tiiviisti yhteyttä. Aloin kokea hänet parhaaksi ystäväkseni ja niin hänenkin oli sitten tehtävä.
Minusta sitten kasvoi tasapainoinen aikuinen.
Kerron tämän siksi, että huomaisit mahdollisen tulevan sudenkuopan eli leimautumisen seuraukset.
Onnea matkaan tv. Leimautunut
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En nyt viitsinyt lukea kuin muutaman vastauksen kun arvaan mitä siellä sanotaan....
AP, älä luovuta. Tiedän tasan mistä puhut.
Tuollaisissa ihmissuhteissa on tehtävä oma arvovalinta: onko toinen sinulle taistelun arvoinen vai haluatko jotain "normaalia?" Itseä ohjasi ensin intuitio, nyt kahdeksaa vuotta myöhemmin rakkaus. Välillä tuntuu kuin opettaisi kilpikonnaa kävelemään, mutta sitten kun tuo niin rakas kilpikonna taas lohkaisee pienen palan omasta suojamuuristaan (ja tarkoitan nyt oikeasti todella pieniä paloja.....) niin se jo olemassaoleva rakkaus vain räjähtää entistä suuremmaksi. Ja meidän tilanteemme ei ole millään tavalla valmis, en tiedä tuleeko koskaan olemaan. Mutta olen sitoutunut elämään tämän ihmisen ja hänen asioidensa kanssa. Ei Missään nimessä helppoa, mutta rakkaus voittaa aina.
No siis näinhän se on. Jos jotain edistystä tapahtuu, se rakkaus räjähtää isommaksi. Meillä on ollut ihan järkyttäviä riitoja ja erimielisyyksiä, joita ei ainakaan omat kaverit omissa ihmissuhteissaan sietäisi, mutta kun toisen historiaa alkaa tietää enemmän ja näin, kyllä se rakkaus vain auttaa jatkamaan. Se mikä ei ehkä tässä ole tullut esille on että kumppanini on auttanut minua muuttamaan epäkohtia omassa elämässäni, siksi varmaan jään tähän myös. Hän ei osaa ilmaista näitä asioita kauniisti ja monet hänen sanat tuntuu pahalta, mutta siellä pohjalla on hyvä tarkoitus ja auttaminen. Toisin sanoen: hänen kanssaan oleminen tekee paljon kipeää mutta on tuonut konkreettisia hyviä muutoksia omaan elämäntyyliini. -Ap
Sori nyt vaan, mutta tämän perusteella olet vähän tyhmä. "Rakkaus räjähtää isommaksi" ja höpö höpö! Sä olet vain niin tottunut huonoon kohteluun, että sen kerran kun se toinen toimii kuten normaali ihminen on se sun mielestä jotain uskomattoman hienoa. Ne hetket on niitä miten normaalit toimii kokoajan.
Mikä puhelinliittymä sinulla on? -Ap
Miten tämä nyt liittyy mihinkään?
No ehkä sen perusteella olet vähän tyhmä? Ihan yhtä random heitto kuin aiempi.
No nyt valkeni miksi tämä keskustelu ei kulje. Tämä ap on joko lapsukainen eikä siksi vielä ihan ymmärrä näitä asioita tai sitten hän on mites sen nyt nätisti muotoilisi.....heikkolahjainen yksilö jolla ei ole kaikki ihan kotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse kamppailen tässä juuri sen asian kanssa, että olen hirvittävän rakastunut ihmiseen joka on jo näiden muutamien kuukausien aikana ollut useasti väkivaltainen, ja heittämässä keskellä yötä ulos. Olen joutunut taksilla lähtemään, kun muuta kulkuvälinettä ei ole, rahaa on palanut.
Hyvinä aikoina kaikki on ihanaa, mutta jos erehdyn sanomaan mistä minulle tulee paha mieli, niin saa raivarin.Syytän itseäni, jos vain olisin sanomatta... no mitäs elämää se on että kävelen munankuorilla, ja samalla alan halveksia häntä, no loppuisihan tämä typerä rakkaus siinä ainakin. Kun vain osaisin pitää suuni kiinni.
Hän on luvannut että ei enää koskaan, silti juuri löi vatsaan, teki jatkuvasti pientä kiusaa, poisti nettiä käytöstä, piilotteli ostamani tupakat jne.
Tämä repii minua, en haluaisi luovuttaa hänen suhteensa, koska osaa olla ihanakin.
En vain usko että kenenkään rakkaus toista parantaa, se on ehkä enemmänkin niin että tämän toisen pitäisi rakastaa niin paljon että haluaa muuttua, ja tekee jotain asian eteen.
Sanat ovat tyhjiä, ne eivät riitä. Niin sanat rakastamisesta kuin "en enää koskaan".Eipä tämä ole kyllä ensimmäinen kerta kun ne kauniita sanoja rakkaudesta helposti viljelevät ovatkin sitten myös niitä joilla nyrkki myös heiluu helposti.
Ihmettelen miksi törmään näihin aina vain, ja miksen vaan voi ensimmäisestä merkistä lähteä. No tällä kertaa on varmaan tuo ihastus, jollaista en ennen ole kokenut.
Mutta sehän on vain minun tunteeni, hänen tunteistaan en voi olla varma vaikka niitä toitottaakin.
Hmmm, nyt pistit aika pahan. Terveisin -Ap
En voi sanoa sinulle varmasti mitään. Oma kumppanini on tosi provosoiva ja (valitettavasti) tykkää siitä että kumppani on aika "tarttuva" (mihin en ole itse tottunut enkä pidä normaalina). Mitä tämä sitten tarkoittaa. Hän haluaa kovan kovaa vastaan, eli jos hän uhkailee lähtemisellä tai tappelemisella tai millä tahansa, siihen pitää vastata värähtämättä samalla. En ole tottunut tähän ja tuntuu hullulta, mutta oma sieluni on joustava ja uskon kokeilemiseen, joten vastaan samalla -> suhde on tämän vuoksi jatkunut ja parantunut ja syventynyt. Joo kuulostaa hullulta. Mutta minulla ei ole ollut näin kivaa suhdetta ikinä. En tiedä. Kaikkea pitää kokeilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En nyt viitsinyt lukea kuin muutaman vastauksen kun arvaan mitä siellä sanotaan....
AP, älä luovuta. Tiedän tasan mistä puhut.
Tuollaisissa ihmissuhteissa on tehtävä oma arvovalinta: onko toinen sinulle taistelun arvoinen vai haluatko jotain "normaalia?" Itseä ohjasi ensin intuitio, nyt kahdeksaa vuotta myöhemmin rakkaus. Välillä tuntuu kuin opettaisi kilpikonnaa kävelemään, mutta sitten kun tuo niin rakas kilpikonna taas lohkaisee pienen palan omasta suojamuuristaan (ja tarkoitan nyt oikeasti todella pieniä paloja.....) niin se jo olemassaoleva rakkaus vain räjähtää entistä suuremmaksi. Ja meidän tilanteemme ei ole millään tavalla valmis, en tiedä tuleeko koskaan olemaan. Mutta olen sitoutunut elämään tämän ihmisen ja hänen asioidensa kanssa. Ei Missään nimessä helppoa, mutta rakkaus voittaa aina.
No siis näinhän se on. Jos jotain edistystä tapahtuu, se rakkaus räjähtää isommaksi. Meillä on ollut ihan järkyttäviä riitoja ja erimielisyyksiä, joita ei ainakaan omat kaverit omissa ihmissuhteissaan sietäisi, mutta kun toisen historiaa alkaa tietää enemmän ja näin, kyllä se rakkaus vain auttaa jatkamaan. Se mikä ei ehkä tässä ole tullut esille on että kumppanini on auttanut minua muuttamaan epäkohtia omassa elämässäni, siksi varmaan jään tähän myös. Hän ei osaa ilmaista näitä asioita kauniisti ja monet hänen sanat tuntuu pahalta, mutta siellä pohjalla on hyvä tarkoitus ja auttaminen. Toisin sanoen: hänen kanssaan oleminen tekee paljon kipeää mutta on tuonut konkreettisia hyviä muutoksia omaan elämäntyyliini. -Ap
Sori nyt vaan, mutta tämän perusteella olet vähän tyhmä. "Rakkaus räjähtää isommaksi" ja höpö höpö! Sä olet vain niin tottunut huonoon kohteluun, että sen kerran kun se toinen toimii kuten normaali ihminen on se sun mielestä jotain uskomattoman hienoa. Ne hetket on niitä miten normaalit toimii kokoajan.
Mikä puhelinliittymä sinulla on? -Ap
Miten tämä nyt liittyy mihinkään?
No ehkä sen perusteella olet vähän tyhmä? Ihan yhtä random heitto kuin aiempi.
No nyt valkeni miksi tämä keskustelu ei kulje. Tämä ap on joko lapsukainen eikä siksi vielä ihan ymmärrä näitä asioita tai sitten hän on mites sen nyt nätisti muotoilisi.....heikkolahjainen yksilö jolla ei ole kaikki ihan kotona.
Aika seksistinen kommentti. Oletko varma että haluat julkaista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen jo vanha. Aivan nuorena olin epätasapainoinen, itsemurhaa suunnitteleva, ripustautuva ja "vaikea". Tuolloin tapasin pelastajani. Tänä päivänäkin kiitän häntä tuosta pelastamisesta. Hän kuunteli ja lohdutti ja rakasti. Vain hänen kanssaan oli hyvä olla. Menimme naimisiin ja saimme lapsia. Ne muutamat vuodet olivat hyvin onnellisia. Hän ratkoi kaikki ongelmani.
Erosimme oltuamme yhdessä kaikkiaan 9 vuotta..
Minä lähdin. Minun oli pakko lähteä, koska rakkauteni häneen muuttui leimautumiseksi, eli sellaiseksi jota tunnetaan omaa vanhempaa kohtaan. Seksielämämme loppui. En kerta kaikkiaan pystynyt siihen enää. Minua oksetti hänen kosketuksensa, koska tunnepuolella se tuntui sukurutsalta.
Hän olisi halunnut jatkaa. Rakkaus oli suurta! Hän ei ymmärtänyt vaikka kuinka yritin selittää miltä minusta tuntui. Itkimme molemmat minun lähtöäni. Käytännön asiat hoidettiin sopuisasti. Lapset jaettiin. Pidettiin tiiviisti yhteyttä. Aloin kokea hänet parhaaksi ystäväkseni ja niin hänenkin oli sitten tehtävä.
Minusta sitten kasvoi tasapainoinen aikuinen.
Kerron tämän siksi, että huomaisit mahdollisen tulevan sudenkuopan eli leimautumisen seuraukset.
Onnea matkaan tv. Leimautunut
Mulla kävi niin, että aloin tuntea olevani tän "pelastettavan" eli exäni äiti. Se oli jo lopussa näin jälkikäteen ajatellen surkuhupaisaa. Hän istui pelaamassa ja minä höösäsin kotitöitä ja patistelin nukkumaan jos oli jotain menoa aamulla ja huolehdin, että onhan nyt varmasti avaimet ja lompakko mukana. Sanomattakin lienee selvää ettei seksielämää ollut enää lopussa lainkaan se kun tuntui todella ahdistavalta ja jotenkin väärältä. Eron jälkeen jäi ikävä ja mietin että tältä se kai tuntuu kun poikaset lentää pesästä. Jepjep ja oltiin siis alle 30 tuolloin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En nyt viitsinyt lukea kuin muutaman vastauksen kun arvaan mitä siellä sanotaan....
AP, älä luovuta. Tiedän tasan mistä puhut.
Tuollaisissa ihmissuhteissa on tehtävä oma arvovalinta: onko toinen sinulle taistelun arvoinen vai haluatko jotain "normaalia?" Itseä ohjasi ensin intuitio, nyt kahdeksaa vuotta myöhemmin rakkaus. Välillä tuntuu kuin opettaisi kilpikonnaa kävelemään, mutta sitten kun tuo niin rakas kilpikonna taas lohkaisee pienen palan omasta suojamuuristaan (ja tarkoitan nyt oikeasti todella pieniä paloja.....) niin se jo olemassaoleva rakkaus vain räjähtää entistä suuremmaksi. Ja meidän tilanteemme ei ole millään tavalla valmis, en tiedä tuleeko koskaan olemaan. Mutta olen sitoutunut elämään tämän ihmisen ja hänen asioidensa kanssa. Ei Missään nimessä helppoa, mutta rakkaus voittaa aina.
No siis näinhän se on. Jos jotain edistystä tapahtuu, se rakkaus räjähtää isommaksi. Meillä on ollut ihan järkyttäviä riitoja ja erimielisyyksiä, joita ei ainakaan omat kaverit omissa ihmissuhteissaan sietäisi, mutta kun toisen historiaa alkaa tietää enemmän ja näin, kyllä se rakkaus vain auttaa jatkamaan. Se mikä ei ehkä tässä ole tullut esille on että kumppanini on auttanut minua muuttamaan epäkohtia omassa elämässäni, siksi varmaan jään tähän myös. Hän ei osaa ilmaista näitä asioita kauniisti ja monet hänen sanat tuntuu pahalta, mutta siellä pohjalla on hyvä tarkoitus ja auttaminen. Toisin sanoen: hänen kanssaan oleminen tekee paljon kipeää mutta on tuonut konkreettisia hyviä muutoksia omaan elämäntyyliini. -Ap
Sori nyt vaan, mutta tämän perusteella olet vähän tyhmä. "Rakkaus räjähtää isommaksi" ja höpö höpö! Sä olet vain niin tottunut huonoon kohteluun, että sen kerran kun se toinen toimii kuten normaali ihminen on se sun mielestä jotain uskomattoman hienoa. Ne hetket on niitä miten normaalit toimii kokoajan.
Mikä puhelinliittymä sinulla on? -Ap
Miten tämä nyt liittyy mihinkään?
No ehkä sen perusteella olet vähän tyhmä? Ihan yhtä random heitto kuin aiempi.
No nyt valkeni miksi tämä keskustelu ei kulje. Tämä ap on joko lapsukainen eikä siksi vielä ihan ymmärrä näitä asioita tai sitten hän on mites sen nyt nätisti muotoilisi.....heikkolahjainen yksilö jolla ei ole kaikki ihan kotona.
Aika seksistinen kommentti. Oletko varma että haluat julkaista?
seksistinen..?? Hulluhan sinä olet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä nyt lueskelen näitä vastauksia niin aika paljon on sellaista laiskaa luovutusmeininkiä ilmassa. Onnellisimmat parisuhteet jotka lähipiiristä tunnen on perustuneet nimenomaan niiden omien kipujen ratkomiseen vaikeasti mutta kuitenkin sen kumppanin kanssa tapellen ja sopien ja niin edelleen. Vähän tulee sellainen olo että palstalle on eksynyt paljonkin aika laiskaa väkeä...??? Ei jotenkin normaalilta tunnu kommentointi täällä. -Ap
Tuota.... monet pitkät liitot perustuvat ihan vain sille, että ollaan nimenomaan liian laiskoja aloittamaan ns alusta. On ne yhteiset talot, mökit, lapset ja lainat niin ei siitä enää viitsisi lähteä vaikka hädintuskin sietää edes katsoa sen toisen naamaa. Muille esitetään kaiken olevan ok, mutta yöt nukutaan eri huoneissa eikä joko puhuta ellei ole ihan pakko tai sitten se puhuminen on pelkkää v*ttuilua.
Tämän toki ymmärrän. Oma tilanteeni ei sisällä lapsia eikä yhteistä taloa. En ole idiootti, ymmärrän erilaisia tilanteita. En sen sijaan ymmärrä ihmisiä jotka ymmärtää vain oman tilanteensa ja tulee tänne hyökkäämään asioita kohtaan jotka ei ole oman tilanteensa mukaisia.
Meillä ei ole lapsia. Ok? Kumppanini on joskus puhunut tästä. Emme ole naimisissa. Ok? Kumppanini on joskus puhunut tästä. Kaikki jotka puhuu pelastajasta ja sellaisesta, ymmärtäkää että minä en ole puhunut avioliitosta ja lapsista, kumppanini sen sijaan on. Ei teillä ole mitään taika-antennia jolla ymmärrätte kaiken muutamasta sanasta tuntemattomien ihmisten tilanteesta. Pitäkää jotain nöyryyttä.
Vierailija kirjoitti:
Mitä nyt lueskelen näitä vastauksia niin aika paljon on sellaista laiskaa luovutusmeininkiä ilmassa. Onnellisimmat parisuhteet jotka lähipiiristä tunnen on perustuneet nimenomaan niiden omien kipujen ratkomiseen vaikeasti mutta kuitenkin sen kumppanin kanssa tapellen ja sopien ja niin edelleen. Vähän tulee sellainen olo että palstalle on eksynyt paljonkin aika laiskaa väkeä...??? Ei jotenkin normaalilta tunnu kommentointi täällä. -Ap
Päinvastoin, saamasi kommentit ovat aivan tavallisten ihmisten kommentteja.
Täytyy ymmärtää, mitkä taistelut kannattaa käydä ja mitkä ei.
Tässä on se ero suhteella, joka toimii ja mikä ei. Yhdessä voidaan kohdata ongelmia - yhdessä, toista arvostaen. Toista ei voi pelastaa hänen puolestaan, ellei hän itse tee sitä suurinta työtä.
Koet, ettei muut ole sitoutuneita parisuhteisiinsa. Sitähän ei voi tietää sen oletuksen mukaan, millaisia vastauksia he sinulle antavat. He vain näkevät, että satutat vain itsesi. Toisaalta, teet sen todennäköisesti nyt kuitenkin. Onnea matkaasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Syy miks sua dissataan -> voit menettää henkesi.
Jopa nainen voi käydä päälle. Jos olisit vuosia sitten ollut yhdellä toisella foorumilla et ajattelisi noin naivisti. Eräs silloinen aktiivikävijä menetti henkensä "auttaessaan" kiittämätöntä puolisoaan. Kirjoittaja kärsi vakavasta Tukholman syndroomasta (ei tarvi länkyttää jännäreistä)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen jo vanha. Aivan nuorena olin epätasapainoinen, itsemurhaa suunnitteleva, ripustautuva ja "vaikea". Tuolloin tapasin pelastajani. Tänä päivänäkin kiitän häntä tuosta pelastamisesta. Hän kuunteli ja lohdutti ja rakasti. Vain hänen kanssaan oli hyvä olla. Menimme naimisiin ja saimme lapsia. Ne muutamat vuodet olivat hyvin onnellisia. Hän ratkoi kaikki ongelmani.
Erosimme oltuamme yhdessä kaikkiaan 9 vuotta..
Minä lähdin. Minun oli pakko lähteä, koska rakkauteni häneen muuttui leimautumiseksi, eli sellaiseksi jota tunnetaan omaa vanhempaa kohtaan. Seksielämämme loppui. En kerta kaikkiaan pystynyt siihen enää. Minua oksetti hänen kosketuksensa, koska tunnepuolella se tuntui sukurutsalta.
Hän olisi halunnut jatkaa. Rakkaus oli suurta! Hän ei ymmärtänyt vaikka kuinka yritin selittää miltä minusta tuntui. Itkimme molemmat minun lähtöäni. Käytännön asiat hoidettiin sopuisasti. Lapset jaettiin. Pidettiin tiiviisti yhteyttä. Aloin kokea hänet parhaaksi ystäväkseni ja niin hänenkin oli sitten tehtävä.
Minusta sitten kasvoi tasapainoinen aikuinen.
Kerron tämän siksi, että huomaisit mahdollisen tulevan sudenkuopan eli leimautumisen seuraukset.
Onnea matkaan tv. Leimautunut
Mulla kävi niin, että aloin tuntea olevani tän "pelastettavan" eli exäni äiti. Se oli jo lopussa näin jälkikäteen ajatellen surkuhupaisaa. Hän istui pelaamassa ja minä höösäsin kotitöitä ja patistelin nukkumaan jos oli jotain menoa aamulla ja huolehdin, että onhan nyt varmasti avaimet ja lompakko mukana. Sanomattakin lienee selvää ettei seksielämää ollut enää lopussa lainkaan se kun tuntui todella ahdistavalta ja jotenkin väärältä. Eron jälkeen jäi ikävä ja mietin että tältä se kai tuntuu kun poikaset lentää pesästä. Jepjep ja oltiin siis alle 30 tuolloin.
Tuli mieleen kun itse hoivasin krapulaista. Laitoin juotavaa juomapulloon, kun muki ei pysynyt käsissä. Syötin jopa mandariinia kädestä, että olisi edes jotain syönyt, ja mies nykiessään ei olisi pystynyt kuorimaan/syömään itse, eikä suostunut muuta syömään.
Ja mitä sain palkaksi? Nyrkistä kun menin avaamaan suuni miten hänen somekäytöksensä minua loukkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen jo vanha. Aivan nuorena olin epätasapainoinen, itsemurhaa suunnitteleva, ripustautuva ja "vaikea". Tuolloin tapasin pelastajani. Tänä päivänäkin kiitän häntä tuosta pelastamisesta. Hän kuunteli ja lohdutti ja rakasti. Vain hänen kanssaan oli hyvä olla. Menimme naimisiin ja saimme lapsia. Ne muutamat vuodet olivat hyvin onnellisia. Hän ratkoi kaikki ongelmani.
Erosimme oltuamme yhdessä kaikkiaan 9 vuotta..
Minä lähdin. Minun oli pakko lähteä, koska rakkauteni häneen muuttui leimautumiseksi, eli sellaiseksi jota tunnetaan omaa vanhempaa kohtaan. Seksielämämme loppui. En kerta kaikkiaan pystynyt siihen enää. Minua oksetti hänen kosketuksensa, koska tunnepuolella se tuntui sukurutsalta.
Hän olisi halunnut jatkaa. Rakkaus oli suurta! Hän ei ymmärtänyt vaikka kuinka yritin selittää miltä minusta tuntui. Itkimme molemmat minun lähtöäni. Käytännön asiat hoidettiin sopuisasti. Lapset jaettiin. Pidettiin tiiviisti yhteyttä. Aloin kokea hänet parhaaksi ystäväkseni ja niin hänenkin oli sitten tehtävä.
Minusta sitten kasvoi tasapainoinen aikuinen.
Kerron tämän siksi, että huomaisit mahdollisen tulevan sudenkuopan eli leimautumisen seuraukset.
Onnea matkaan tv. Leimautunut
Mulla kävi niin, että aloin tuntea olevani tän "pelastettavan" eli exäni äiti. Se oli jo lopussa näin jälkikäteen ajatellen surkuhupaisaa. Hän istui pelaamassa ja minä höösäsin kotitöitä ja patistelin nukkumaan jos oli jotain menoa aamulla ja huolehdin, että onhan nyt varmasti avaimet ja lompakko mukana. Sanomattakin lienee selvää ettei seksielämää ollut enää lopussa lainkaan se kun tuntui todella ahdistavalta ja jotenkin väärältä. Eron jälkeen jäi ikävä ja mietin että tältä se kai tuntuu kun poikaset lentää pesästä. Jepjep ja oltiin siis alle 30 tuolloin.
Tuli mieleen kun itse hoivasin krapulaista. Laitoin juotavaa juomapulloon, kun muki ei pysynyt käsissä. Syötin jopa mandariinia kädestä, että olisi edes jotain syönyt, ja mies nykiessään ei olisi pystynyt kuorimaan/syömään itse, eikä suostunut muuta syömään.
Ja mitä sain palkaksi? Nyrkistä kun menin avaamaan suuni miten hänen somekäytöksensä minua loukkaa.
Aivan ku mun exä. Näyttää enkeliltä, jumalainen rakastaja.. Sisus saatanasta.Teki meinaa samaa.
Vierailija kirjoitti:
Taidat olla aika nuori vielä. Jos haaveilet lapsiperheestä, kannattaa ottaa joku tervepäisempi tai sellainen joka on jo traumansa käsitellyt ja menneisyyden virheistään viisastunut.
Allekirjoitan tämän täysin. Seurustelin luonnehäiriöisen ja manipuloivan, kontroloivan ja alistavan ihmisen kanssa ennen nykyistä suhdettani. Yritin niin kovasti rakastaa häntä ehjäksi, mutta eihän se auta, jos henkilö on hyvin narsistinen omassa maailmassaan (minussa ei ole mitään vikaa eikä minun tarvitse muuttua, jos sinä loukkaannut minun raivoamisistani ja pahoista sanoistani on se merkki siitä, että sinä olet viallinen, liian herkkä ja traumatisoitunut ja sinun pitää vain kasvattaa paksumpi nahka ja olla rauhallinen kanssani huolimatta siitä mitä teen ja sanon).
Olen nyt raskaana ja olen kauhulla miettinyt sitä, että entä jos olisin ollut raskaana eksälleni? Kuinka haurasta raskausaika onkaan, kuinka paljon voimia tämä vie ja minkälaiseen myllerrykseen keho ja mieli joutuu. Olen todella onnellinen, että olen raskaana suhteessa, jossa olen turvassa, saan tukea ja saan hengittää vapaasti ilman, että elämä on yhtä draamaa ja varpailla kävelyä. Jos olisin tullut raskaaksi eksälleni, raskausaika olisi silkkaa helvettiä enkä tiedä miten olisin henkisesti jaksanut sitä. Synnytyksen jälkeen pitäisi jaksaa olla kuitenkin äiti sille vastasyntyneelle ja pitää huoli itsestä ja omasta jaksamisesta, jotta jaksaa vastata vauvan tarpeisiin. Kamalaa olisi synnyttää sellaiseen suhteeseen, missä lapsen toinen vanhempi olisi se vaativin vauva, joka vie kaiken huomion ja jaksamisen.
Joten lapsia ei ainakaan kannata tehdä vaikeaan suhteeseen, lapset ansaitsevat vakaat ja turvalliset kasvuolosuhteet, stressi on myrkkyä sikiölle ja äidille. Jatkuvassa hälytystilassa eläminen ei auta valmistautumaan uuden elämän syntymiseen.
Hankalassa suhteessa kysyin itseltäni, onko tämä suhde vastavuoroinen? Voinko luottaa siihen, että jos minulle sattuisi sama, kuin kumppanilleni, hän auttaisi myös minua samalla tavoin? Jouduin vastaamaan itselleni "ei". Tämä herätti näkemään suhteemme tasapainottomuuden ja totesin eron ainoaksi mahdollisuudeksi. Molemmilla oli samoja rikkonaisia kokemuksia nuoruudesta, joiden oletin yhdistävän meitä ja että ymmärtäsimme toisiamme. Suhteemme kuitenkin vinoutui minun uhrautumiseksi ja vuosikausien suhteen katkaiseminen kävi aina vain vaikeammaksi. Eron jälkeen olen kuitenkin tullut jälleen onnelliseksi yksin.
Ap tietää oman tilanteensa parhaiten ja tekee omat ratkaisunsa.
18 vuotta on pitkä aika odottaa, että se kumppani muuttuisi, vaikka kuinka häntä tuki ja auttoi. Valehtelin itselleni näkeväni sen lapsuuden traumojen taakse jääneen potentiaalin, mutta lopulta maksoin suhteesta melkein hengelläni. Kasvoin sentään ihmisenä ja osaan nykyisin arvostaa ihmissuhdetta, jossa olen rakastettu silloinkin, kun tulee riitaa.
Tätä mullekin aikanaan jauhettiin vaan enpä uskonut. Olisi pitänyt.
Ja tuohon että kyllähän on niitäkin jotka muuttuvat paljonkin ja vieläpä sen puolison avulla mutta siinäpä jää vain se puolisokin sitten sinne menneisyyteen kun tämä itsensä kasaan saanut ja päänsä selvittänyt jatkaa kohti uutta.