Lue keskustelun säännöt.
Seurustelu vaikean ihmisen kanssa
05.04.2022 |
Seurustelen sellaisen ihmisen kanssa, jolla on traumaattinen lapsuus, ihana ulkonäkö ja kohtalaisen olematon itseanalyysikyky. Kivut on hänellä sen verran käsittelemättä, että pienimmätkin asiat voi saada aikaan raivarin tai jonkin passiivis-aggressiivisen kostoreaktion, mikä tietenkin on tosi tuhoavaa suhteen ja yhteisen kiintymyksen. Hyvä ulkonäkö on saanut hänen elämässään saanut aikaan sen, että pinnallisia suhteita on aina tarjolla eikä kukaan vakavampi ole uskaltanut ottaa asiakseen tutustua häneen.
Älkää sanoko 'jätä se sika/lehmä'. Voisin jättääkin, mutta en halua. Minulla on se tunne, että kannattaa roikkua mukana. En tiedä miksi, mutta minulla ei ole koskaan ennen elämässä ollut tätä tunnetta hankalan ihmisen kanssa. Siksi olen täällä kysymässä vinkkejä tilanteeseen. Hän on hyvä nainen/mies (ihan kiusallaan en kerro kumpi ettei tule niitä kaikkein tyhmimpiä kommentteja ketjuun), mutta oman kotinsa kulttuuri on ollut niin väkivaltainen ja ei-validoiva (onko tämä sana?), että selviytymistaktiikaksi on hänelle muodostunut se, että kiitokset hän antaa hyväksikäyttäville huijari-ihmisille ja välittäville ihmisille tulee haukut. Minulla on omakohtaistakin kokemusta tästä ja olen aikanaan ollut itsekin aika perse jotakuta toista kumppania kohtaan, mutta olen selvittänyt ongelmani tämän kanssa. Vaikeampaa on auttaa jotakuta toista selvittämään nämä asiat itsessään.
En halua terapeutiksi, mutta minun silmäni näkevät rivien välistä tosi herkän ja välittävän ja kunniallisen ihmisen, joka on jatkuvan lannistamisen jälkeen eksynyt ihan toisille teille kuin mitä hän varmaan sisimmissään haluaisi. Ennen minua hänellä ei ole ollut oikeastaan mitään vakavastiotettavaa seurustelusuhdetta. Kaikki ihmissuhteet hän on pitänyt etäisyyden päässä ja normiratkaisu konflikteihin on se, että jätetään koko ihmissuhde. Valitettavasti itsellänikin on menneisyydessä ollut tämä tulokulma asiaan, mutta eihän ihmissuhteet voi näin toimia. Hänellä on toisaalta se toimintamalli omasta kodista, että puhutaan kaikkia ihan diibadaabaa suutuksissaan ja uhkaillaan ja puheet on puheita, kun taas omassa kodissani pidettiin puhuttua sanaa hyvin vakavana asiana ja kaikkien piti punnita sanomisensa tarkkaan ettei tule luvattua tai uhattua sellaista mitä ei edes tarkoita eikä toisten loukkaaminen saanut missään nimessä olla tunteenpurkausten itse tarkoitus.
Kiitos jos jaksoit lukea tähän asti ja voisit kertoa jotain omakohtaista kokemusta tästä. Paljon näkee täällä ketjussa sitä, että kaikki epätäydelliset kumppanit pitäisi heti potkia jonnekin hittoon omasta elämästä (missä varmaan tiettyyn rajaan asti on paljon järkeä), mutta uskoisin elämän olevan tätä suurempi. En ole masokisti enkä hae ikävää suhdetta. Joskus kuitenkin voimme auttaa toista avaamaan omia lukkojaan. :)
Kommentit (202)
Minä olen ollut vastaavanlainen aikaisemmin, ja ’minut nähtiin ja odotettiin kärsivällisesti että muuttuisin’. Se oli ja on minusta edelleen huono tulokulma ja nyt kun olen ns ’parantunut’, en itseasiassa halua tämän ’pelastajani’ kanssa enää olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oman elämänsä voi pulata hankalan ihmisen kanssa, mutta älä ihmeessä tee lapsia hänen kanssaan. Lapsista tulee tasapainottomia ja katkeria kun vanhempi pilsdi heidän elämänsä.
Vierailija kirjoitti:
Lähdetään siitä, että se on sun omaa traumamenneisyydestä kumpuavaa emotionaalista addiktiivisuutta, että olet ylipäänsä päätynyt vaikeaan ihmissuhteeseen. Et siis ole itsekään päässyt paranemisprosessissasi puusta pidemmälle ja nyt kuvittelet voivasi auttaa toista?
Kun ap kyselee vinkkejä, niin tämän osalta vinkkini olisi, että mene terapiaan. Keskity omaan traumansa ja sen parantamiseen.
Voi ku nuihin terapioihin pääsiskin, aina ihmiset snaoo monissa asioissa että mene sinne...
Jonot on pitkät,lähetteen saaminen voi viedä vuodenkin,tai enemmän. Eikä sitä saa ihan nuin vana koska haluaa.
Yksityispuolella sitten se maksaa ,paljon , eikä siltikään välttämättä löydy terapeuttia.
Hei Ap,
Päätin vastata, vaikka näen sinun hyökkäävän kaikkia niitä vastaan, jotka kommentoivat vastoin sitä, mitä sinä haluat. Olet etsimässä tältä ilosanomaa siitä, että saat muutettua tämän vaikean ihmisen itsellesi täydelliseksi kumppaniksi, joka on sen jälkeen sinulle ikuisesti kiitollinen unelmien puoliso, jonka kanssa vietät loppuelämäsi onnellisesti yhdessä. Harmi vain, että se on täyttä satua.
Olen nähnyt tämän tarinan useita kertoja. Olen nähnyt, kuinka kauniiseen/komeaan kuoreen rakastutaan ja uskotaan, että sieltä alta löytyy jotakin yhtä ihanaa. Ap, et ole tainnut kuulla sanontaa, että kun ihmiset näyttävät sinulle, millaisia he ovat, usko heitä? On nimittäin hyvin, hyvin harvinaista, että että ihminen tekee täyskäännöksen ja muuttuu täysin toiseksi kuin on. Saat toki uskoa aivan rauhassa, että se on mahdollista ja että juuri sinä saat tuon muutoksen tässä ihmisessä aikaan. Kirjoitit, että tämä hankala kumppani on jo muuttanut itseään sinun ansiostasi, mutta suhteenne on myrskyisä. Sinä voit toki heitellä kumppanille niitä pelastusrenkaita, mutta jos oletat, että tämä ihminen tulee ja pelastaa sinut, olet väärässä.
Kirjoitit, ettet halua olla hänelle terapeutti. Sitä sinä kuitenkin selvästi koitat olla. Luulet voivasi parantaa hänet ja sitten saada hänet. Ei se niin mene. Jos hän "parantuu" parisuhteenne aikana, voit olla varma, että hän lähtee ja jättää sinut, kun on tarpeeksi vahva. Niin siinä käy. Hän saattaa arvostaa silloin apuasi, mutta lähtee silti. Mihin tilanteeseen sinä jäät?
On huvittavaa, miten korostat hänen kauneuttaan/komeuttaan. Olisitko oikeasti ilman sitä tässä tilanteessa? Et varmasti olisi, jos hän olisi sysiruma. Ei sinua kiinnostaisi muuttaa sellaista ihmistä. Sinä odotat, että saat vielä onneksi ja todistettua kaikille muille, että ovat väärässä. Mitä jos kuitenkin pelastaisit itsesi ennen kuin tämä kumppanuus tuhoaa sinut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuli nyt tästä omasta ketjustani mieleen vähän sivuaihe jota aina jankataan julkisuudessa, aka "miksi kukaan ei huomannut". Kun jotain pahaa tapahtuu jollekulle, joku tekee jotain pahaa tai tappaa itsensä tai asiat menee käteen, seuraavaksi lehdistö ja some on huutamassa että miksi joku ei huomannut toisen hätää ja auttanut. Oma kumppanini ei ole lähellekään niin vakava keissi että kenenkään pitäisi yhteiskunnallisella tavalla huomata yhtään mitään, mutta kyllä on väen joukossa tietty kaksinaismoralismi että paha olo pitäisi huomata mutta sitten kun esmes minä aloitan ketjun samasta aiheesta eli läheisen ihmisen auttamisesta, tänne pukkaa tusinakaupalla kommenttia tyyliin juokse pois. No niinpä. Ehkä ei pidäkään aloittaa suhdetta jonkun ongelmaisen kanssa, mutta mihin se raja sitten vedetään? Suhteen voi aloittaa vain jos on täysin menneisyys käsitelty eikä ole mitään henkilökohtaisia ongelmia läheisyyden kanssa joita pitäisi käsitella potentiaalisen kumppani kanssa? Voiko täällä kliksuttelijat oikeasti panna itsensä näin ylevään kategoriaan? En minä ainakaan eikä kukaan normaali terve tuntemani ihminenkään voi. Heillä kaikilla on jotain elämänkokemusta joka mutkistaa nykyelämää. Ehkä täällä on jotain täydellisiä (tai itseään täydelliseksi luulevia) robotteja vastailemassa kaikkiin ketjuihin. :) -ap
Miksi ihmeessä edes halusit keskustella ja mielipiteitä, jos et kestä kuin sinua myötäileviä kirjoituksia?
Yhtä hyvin voisi kysyä, miksi et lue ajatuksella kommenttia ja mieti sitä?
Tuollaisen ihmisen tulee itse haluta auttaa itseään. Eli hakeutua terapiaan ja oikeasti tehdä töitä noiden opittujen selviytymisstrategioiden ja ajatusmallien muuttamiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hei Ap,
Päätin vastata, vaikka näen sinun hyökkäävän kaikkia niitä vastaan, jotka kommentoivat vastoin sitä, mitä sinä haluat. Olet etsimässä tältä ilosanomaa siitä, että saat muutettua tämän vaikean ihmisen itsellesi täydelliseksi kumppaniksi, joka on sen jälkeen sinulle ikuisesti kiitollinen unelmien puoliso, jonka kanssa vietät loppuelämäsi onnellisesti yhdessä. Harmi vain, että se on täyttä satua.
Olen nähnyt tämän tarinan useita kertoja. Olen nähnyt, kuinka kauniiseen/komeaan kuoreen rakastutaan ja uskotaan, että sieltä alta löytyy jotakin yhtä ihanaa. Ap, et ole tainnut kuulla sanontaa, että kun ihmiset näyttävät sinulle, millaisia he ovat, usko heitä? On nimittäin hyvin, hyvin harvinaista, että että ihminen tekee täyskäännöksen ja muuttuu täysin toiseksi kuin on. Saat toki uskoa aivan rauhassa, että se on mahdollista ja että juuri sinä saat tuon muutoksen tässä ihmisessä aikaan. Kirjoitit, että tämä hankala kumppani on jo muuttanut itseään sinun ansiostasi, mutta suhteenne on myrskyisä. Sinä voit toki heitellä kumppanille niitä pelastusrenkaita, mutta jos oletat, että tämä ihminen tulee ja pelastaa sinut, olet väärässä.
Kirjoitit, ettet halua olla hänelle terapeutti. Sitä sinä kuitenkin selvästi koitat olla. Luulet voivasi parantaa hänet ja sitten saada hänet. Ei se niin mene. Jos hän "parantuu" parisuhteenne aikana, voit olla varma, että hän lähtee ja jättää sinut, kun on tarpeeksi vahva. Niin siinä käy. Hän saattaa arvostaa silloin apuasi, mutta lähtee silti. Mihin tilanteeseen sinä jäät?
On huvittavaa, miten korostat hänen kauneuttaan/komeuttaan. Olisitko oikeasti ilman sitä tässä tilanteessa? Et varmasti olisi, jos hän olisi sysiruma. Ei sinua kiinnostaisi muuttaa sellaista ihmistä. Sinä odotat, että saat vielä onneksi ja todistettua kaikille muille, että ovat väärässä. Mitä jos kuitenkin pelastaisit itsesi ennen kuin tämä kumppanuus tuhoaa sinut.
Moikka. Mielestäni voin mainita kauniin ulkomuodon ja sen miten se on vaikuttanut hänen ihmissuhteisiinsa, mutta minulla ei ole tarvetta tarttua siihen kohtuuttomasti. Kommentoijathan tässä tarttuu asiaan ja tekee aivan liian yleiskattavia diagnooseja tilanteesta sen pohjalta. Minä pystyn näkemään hänessä muutakin mutta jostain syystä moni kommentoija menee johonkin shut down -tilaan heti tuon piirteen kuultuaan.
Haluaisitko sitten ap:n, joka sanoo kyllä kiitos kaikkiin kommentteihin eikä puolusta omia näkemyksiään? Onko se jotenkin palstan tapa, jolla saa hyväksyntää? En hae hyväksyntää vaan kokemuksia. Moni ei kykene antamaan niitä vaan tuputtaa jotain anonyymejä tuomioita asiasta jakamatta mitään todellista omasta elämästään. Tämä on pska käytäntö ja toivoisin jotain muuta.
Palstalle kehoittaisin hieman relaamaan kauniin ulkomuodon tuottamaa reaktiota. Oma kumppanini on kokenut tosi väkivaltaisen lapsuuden (niin fyysisen kuin henkisen väkivallan), ja se konkreettisesti vaikeuttaa hänen päivittäistä elämäänsä. On ollut iso työ saada häntä edes puhumaan asiasta, ja hänelle on moni asia tosi vaikeaa, kuten elämänhallinta ja ihmissuhteet. Kauniin ulkomuotonsa vuoksi hän on lukkiutunut pitämään kaunista julkisivua yllä kaikille kavereille ja potentiaalisille kumppaneille, eikä kukaan oikein yritä auttaa koska eihän kauniita ihmisiä tarvitse auttaa missään. Vasta ajan kanssa olen saanut hänet edes puhumaan näistä asioista. Palstalle tuntuu olevan jotenkin käsittämätön ajatus, että hyvännäköiset ihmiset voisivat kokea mitään vaikeaa tai kärsiä mistään. Tämä ei ole totta.
Vierailija kirjoitti:
En nyt viitsinyt lukea kuin muutaman vastauksen kun arvaan mitä siellä sanotaan....
AP, älä luovuta. Tiedän tasan mistä puhut.
Tuollaisissa ihmissuhteissa on tehtävä oma arvovalinta: onko toinen sinulle taistelun arvoinen vai haluatko jotain "normaalia?" Itseä ohjasi ensin intuitio, nyt kahdeksaa vuotta myöhemmin rakkaus. Välillä tuntuu kuin opettaisi kilpikonnaa kävelemään, mutta sitten kun tuo niin rakas kilpikonna taas lohkaisee pienen palan omasta suojamuuristaan (ja tarkoitan nyt oikeasti todella pieniä paloja.....) niin se jo olemassaoleva rakkaus vain räjähtää entistä suuremmaksi. Ja meidän tilanteemme ei ole millään tavalla valmis, en tiedä tuleeko koskaan olemaan. Mutta olen sitoutunut elämään tämän ihmisen ja hänen asioidensa kanssa. Ei Missään nimessä helppoa, mutta rakkaus voittaa aina.
No siis näinhän se on. Jos jotain edistystä tapahtuu, se rakkaus räjähtää isommaksi. Meillä on ollut ihan järkyttäviä riitoja ja erimielisyyksiä, joita ei ainakaan omat kaverit omissa ihmissuhteissaan sietäisi, mutta kun toisen historiaa alkaa tietää enemmän ja näin, kyllä se rakkaus vain auttaa jatkamaan. Se mikä ei ehkä tässä ole tullut esille on että kumppanini on auttanut minua muuttamaan epäkohtia omassa elämässäni, siksi varmaan jään tähän myös. Hän ei osaa ilmaista näitä asioita kauniisti ja monet hänen sanat tuntuu pahalta, mutta siellä pohjalla on hyvä tarkoitus ja auttaminen. Toisin sanoen: hänen kanssaan oleminen tekee paljon kipeää mutta on tuonut konkreettisia hyviä muutoksia omaan elämäntyyliini. -Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hei, olen itse vakavasti traumatisoitunut nainen ja aivan pohjattoman kiitollinen miehelleni, että hän jaksoi alun vaikeudet. Meni kolmisen vuotta, kun aloin uskoa, että hän todella rakastaa mua ja luottaa häneen. Meillä oli aikamoista vuoristorataa alku, itselläni alkoi traumaterapia samaan aikaan mikä huononsi vointiani. Mieheni jaksoi. Toki hänelläkin omat pulmansa, mutta eri kaliiberia. Mikä tärkeintä, meillä oli alusta asti todella ihanaa myös usein. Onko teilläkin?
Itse osasin kyllä ottaa vastaan hyvääkin jonkun verran. Oon tehnyt myös jo ennen terapiaa töitä itseni kanssa ja olen pystynyt myös itse antamaan kumppanilleni paljon, tukemaan ja kannustamaan ym.muuta tosi hyvää. Tyydyttyykö kummankin tarpeet suhteessa, se on tärkeää.
Haluaako kumppanisi kehittyä? Tekeekö hän töitä itsensä, vointinsa ja suhteenne eteen? Onko hänellä terapia tai onko tulossa?
Meillä on nykyään aivan ihana suhde. Ei olla kumpikaan oltu näin läheisiä kenenkään kanssa ennen, ei edes sisartemme eikä parhaiden ystävien kanssa. En olisi voinut parempaa suhdetta toivoa ja mies on samaa mieltä.
Kannattaa pohdiskella monilta eri kanteilta asiaa ja jutella avoimesti kumppanin kanssa näistä. Jos hän ei halua apua eikä muutosta, voi suhde jäädä vajaaksi, jossa kärsijä olet sinä. :,(
Kolme vuotta? Vau. Siinä on ollut aika jaksamista miehellesi, mutta ihanaa oli lukea tämä kommenttisi. Se ei tietenkään takaa sitä että meille kävisi näin. Meillä tosiaan takana vasta alle vuosi.
Kumppanini haluaa kehittyä, mutta luottamus kehenkään on vielä sillä tasolla, että melkein mitään ei voi avoimesti myöntää vaan ne suojamuurit vain on ja on. On vaatinut aika paljon harjoittelua oppia lukemaan hänen viestintää, koska hän suojaa itseään niin paljon. Ei vain minulta vaan ystäviltä ja perheenjäseniltä. Näen tilanteen kertomansa perusteella niin, että hänellä ei ole ollut koskaan ketään, jolle voi uskoutua asioista.
Onko meilläkin ihanaa? No, usein olen ymmärtänyt nämä ihanuudet vasta vähän jälkeenpäin, valitettavasti. Minullakin on omat haavani lapsuudesta enkä osaa aina ottaa hyviä asioita vastaan, joten kombohan on aika huono. Sanotaan näin, että ne ihanat hetket on tosi ihania ja vastaavasti ne huonot on aivan kamalia. Toivoisin, että ajan kanssa ne huonot vähän lievenisi. Hänellä on vain niin paljon kaunaa menneisyyden ihmisiä kohtaan mutta purkaa ne minuun. Kumppanini ei ole koskaan ollut minkäänlaisessa terapiassa eikä varmaan mene ainakaan seuraavaan kymmeneen vuoteen, koska hänen oma kasvuympäristönsä ei pidä tällaista normaalina, mutta olen joskus tästä sanonut, että ehkä kannattaisi mennä eikä hän ole siitä raivostunut. En käyttänyt sanaa terapia vaan että puhu jonkun kanssa jos et minun. Jos jotain niin näen että hän haluaa luottaa minuun.
Rakastan häntä, mutta en ole täydellinen enkä mikään jeesus, vaan minuakin usein väsyttää ja mietityttää. Yritän tehdä parhaani mutta en tiedä mihin se riittää. Joka päivä pitää elää sellaisenaan.
Vierailija kirjoitti:
Ap luuli, että ihmiset ilkeyttään kehoittavat häntä vetääntymään. Eikä hän ihan hoksannut, että muutkin keskustelijat puhuvat ihan samalla tavalla omasta kokemuksestaan, niin kuin hän itsekin puhuu.
Jos ei jaa niitä kokemuksia, kyllä se on ilkeyttä. Pitää tuoda jotain pöytään ennen kuin voi vaatia jotain pöydästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuollaisen ihmisen tulee itse haluta auttaa itseään. Eli hakeutua terapiaan ja oikeasti tehdä töitä noiden opittujen selviytymisstrategioiden ja ajatusmallien muuttamiseksi.
Ilmeisesti auttaminen on muuttunut epätrendikkääksi.. Olet oikeassa, mutta palapelin toinen pala on se toisen tuuppaus oikeaan suuntaan. Oma halu + plus toisen auttaminen. Ei vain toinen tai toinen.
Vierailija kirjoitti:
Oman elämänsä voi pulata hankalan ihmisen kanssa, mutta älä ihmeessä tee lapsia hänen kanssaan. Lapsista tulee tasapainottomia ja katkeria kun vanhempi pilsdi heidän elämänsä.
Kiitos, meillä on hyvä ehkäisy. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itsekin vaikeana ihmisenä ja kokemuksesta sanon vaan, että tuskin häntä katselisit jos tuota "ihanaa ulkonäköä" ei olisi.
Minä sain apn kirjoituksesta käsityksen että hän hyväksikäyttää tuota toista.
Itseä inhottaa moniongelmaisena joutua tuollaisten tyyppien armoille. Hoitosuhteessa ollessa ahdistaa että toinen kovasti odottaa saavansa toiminnallaan aikaiseksi jotakin muutosta minussa itseään varten. Vaikka hoidettava kuntoutuisikin riittävästi, niin hoitaja pettyy. Ei ole tyytyväinen "aikaan saannokseensa" ja pyrkii jopa hankaloittamaan kuntoutetun elämää.
Toiset kylläkin pääsevät pettymyksistään yli terveemmälläkin tavalla, mutta ilmiö on silti todella ikävä.
Vaikka kuinka tarkoitus olisi hyvä niin rajansa kaikella. Koskaan en ole pystynyt katsomaan ihmisiä silmiin muutamaa sekuntia kauempaa ja olemaan samalla tilanteessa mukana.
Voi kuinka usein tuo piirre on tulkittu väärin ja osa kuvitellut että pystyn muuttumaan.
Toki pystyn opettelemaan katsomaan silmiin pidempään, mutta siihen se sitten tyssääkin.
Ap tavoittelee omiaan toisen kustannuksella ja pettyy pahemman kerran kun koskaan ei tule saamaan haluamaansa. Niin pettyy se toinenkin osapuoli.
Ei ole merkitystä millaisista hankaluuksista puhutaan. Joillakin on jopa tapana kehitellä omiaan ja pyrkiä ratkaisemaan niitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekin vaikeana ihmisenä ja kokemuksesta sanon vaan, että tuskin häntä katselisit jos tuota "ihanaa ulkonäköä" ei olisi.
Minä sain apn kirjoituksesta käsityksen että hän hyväksikäyttää tuota toista.
Itseä inhottaa moniongelmaisena joutua tuollaisten tyyppien armoille. Hoitosuhteessa ollessa ahdistaa että toinen kovasti odottaa saavansa toiminnallaan aikaiseksi jotakin muutosta minussa itseään varten. Vaikka hoidettava kuntoutuisikin riittävästi, niin hoitaja pettyy. Ei ole tyytyväinen "aikaan saannokseensa" ja pyrkii jopa hankaloittamaan kuntoutetun elämää.
Toiset kylläkin pääsevät pettymyksistään yli terveemmälläkin tavalla, mutta ilmiö on silti todella ikävä.
Vaikka kuinka tarkoitus olisi hyvä niin rajansa kaikella. Koskaan en ole pystynyt katsomaan ihmisiä silmiin muutamaa sekuntia kauempaa ja olemaan samalla tilanteessa mukana.
Voi kuinka usein tuo piirre on tulkittu väärin ja osa kuvitellut että pystyn muuttumaan.
Toki pystyn opettelemaan katsomaan silmiin pidempään, mutta siihen se sitten tyssääkin.
Ap tavoittelee omiaan toisen kustannuksella ja pettyy pahemman kerran kun koskaan ei tule saamaan haluamaansa. Niin pettyy se toinenkin osapuoli.
Ei ole merkitystä millaisista hankaluuksista puhutaan. Joillakin on jopa tapana kehitellä omiaan ja pyrkiä ratkaisemaan niitä.
No siis sinähän saat tulkita minusta ihan mitä tahansa. Se ei pidä paikkaansa etkä tunne meitä, joten ehkä jotain nöyryyttä pitäisi tässä sinunkin opetella. En minäkään tule sinulle sanomaan faktoja omasta elämästäsi. Toivottavasti olosi paranee! -Ap
Vierailija kirjoitti:
Ap, vaikuttaa että sulla on pelastajasyndrooma iskeytynyt päälle. Vaikean ihmisen kanssa suhde on vaikea, ja sitten vielä vaikeampi, ja sitten helvetillinen. Tuo alkuhuumaan liittyvä romanttinen käsityksesi "suojien läpi tulemisesta" on toki söpö, mutta se on fiktiota. Et ole jumala, et pysty pelastamaan, ja halusi uhrautua on jeesusmainen. Toki voit ottaa projektiksi tuon ihmisen, ja viettää vuosia elämästäsi hänen kanssaan turhautuneena taistellessa, ja niin ilmeisesti aiot tehdäkin.
Otan osaa.
Näin se on. Ei ketään voi muuttaa tai pelastaa jos se ihminen itse ei tee mitään. Voihan se sanoa yrittävänsä ja tiedostavansa ongelman mutta siihen se jää. Itse sinnikkäästi yritin melkein kymmenen vuotta. Hänellä myös vaikea lapsuus ja perheenjäsenet ihan kaistapäitä. Ajattelin että jos vain pysyn vierellä ja autan enkä jätä yksin voisi hän päästä siitä pahasta olosta. Miten väärässä sitä olikaan ja hukkaan meni monta vuotta. Mahtui niihin vuosiin paljon hyvääkin ja opin häneltä paljon enkä olisi itse ihmisenä tämä mitä nyt olen mutta en myöskään olisi näin rikki nyt.
Eli jätä vaan se ihminen ellet sitten välttämättä halua uhrata koko elämääsi ja itseäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, vaikuttaa että sulla on pelastajasyndrooma iskeytynyt päälle. Vaikean ihmisen kanssa suhde on vaikea, ja sitten vielä vaikeampi, ja sitten helvetillinen. Tuo alkuhuumaan liittyvä romanttinen käsityksesi "suojien läpi tulemisesta" on toki söpö, mutta se on fiktiota. Et ole jumala, et pysty pelastamaan, ja halusi uhrautua on jeesusmainen. Toki voit ottaa projektiksi tuon ihmisen, ja viettää vuosia elämästäsi hänen kanssaan turhautuneena taistellessa, ja niin ilmeisesti aiot tehdäkin.
Otan osaa.
Näin se on. Ei ketään voi muuttaa tai pelastaa jos se ihminen itse ei tee mitään. Voihan se sanoa yrittävänsä ja tiedostavansa ongelman mutta siihen se jää. Itse sinnikkäästi yritin melkein kymmenen vuotta. Hänellä myös vaikea lapsuus ja perheenjäsenet ihan kaistapäitä. Ajattelin että jos vain pysyn vierellä ja autan enkä jätä yksin voisi hän päästä siitä pahasta olosta. Miten väärässä sitä olikaan ja hukkaan meni monta vuotta. Mahtui niihin vuosiin paljon hyvääkin ja opin häneltä paljon enkä olisi itse ihmisenä tämä mitä nyt olen mutta en myöskään olisi näin rikki nyt.
Eli jätä vaan se ihminen ellet sitten välttämättä halua uhrata koko elämääsi ja itseäsi.
Ap tässä taas ja moikka. Olet ihan oikeassa, jos toinen ei halua petrata niin eihän se ole mahdollista. Kymmenen vuotta on jo ihan järkky aika. En ajatellut viettää tässä niin monta.
Mutta ongelma on edelleen se että ette kerro mitä tapahtui vaan jakelette diagnooseja!!!! Jakakaa nyt -tana tarinoita. Kukaan jaksa teidän onelinereita. Ne ei tarkoita mitään ilman taustastooria.
On niin vaikeaa ymmärtää aloitus taas. Huoh.
-Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En nyt viitsinyt lukea kuin muutaman vastauksen kun arvaan mitä siellä sanotaan....
AP, älä luovuta. Tiedän tasan mistä puhut.
Tuollaisissa ihmissuhteissa on tehtävä oma arvovalinta: onko toinen sinulle taistelun arvoinen vai haluatko jotain "normaalia?" Itseä ohjasi ensin intuitio, nyt kahdeksaa vuotta myöhemmin rakkaus. Välillä tuntuu kuin opettaisi kilpikonnaa kävelemään, mutta sitten kun tuo niin rakas kilpikonna taas lohkaisee pienen palan omasta suojamuuristaan (ja tarkoitan nyt oikeasti todella pieniä paloja.....) niin se jo olemassaoleva rakkaus vain räjähtää entistä suuremmaksi. Ja meidän tilanteemme ei ole millään tavalla valmis, en tiedä tuleeko koskaan olemaan. Mutta olen sitoutunut elämään tämän ihmisen ja hänen asioidensa kanssa. Ei Missään nimessä helppoa, mutta rakkaus voittaa aina.
No siis näinhän se on. Jos jotain edistystä tapahtuu, se rakkaus räjähtää isommaksi. Meillä on ollut ihan järkyttäviä riitoja ja erimielisyyksiä, joita ei ainakaan omat kaverit omissa ihmissuhteissaan sietäisi, mutta kun toisen historiaa alkaa tietää enemmän ja näin, kyllä se rakkaus vain auttaa jatkamaan. Se mikä ei ehkä tässä ole tullut esille on että kumppanini on auttanut minua muuttamaan epäkohtia omassa elämässäni, siksi varmaan jään tähän myös. Hän ei osaa ilmaista näitä asioita kauniisti ja monet hänen sanat tuntuu pahalta, mutta siellä pohjalla on hyvä tarkoitus ja auttaminen. Toisin sanoen: hänen kanssaan oleminen tekee paljon kipeää mutta on tuonut konkreettisia hyviä muutoksia omaan elämäntyyliini. -Ap
Sori nyt vaan, mutta tämän perusteella olet vähän tyhmä. "Rakkaus räjähtää isommaksi" ja höpö höpö! Sä olet vain niin tottunut huonoon kohteluun, että sen kerran kun se toinen toimii kuten normaali ihminen on se sun mielestä jotain uskomattoman hienoa. Ne hetket on niitä miten normaalit toimii kokoajan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En nyt viitsinyt lukea kuin muutaman vastauksen kun arvaan mitä siellä sanotaan....
AP, älä luovuta. Tiedän tasan mistä puhut.
Tuollaisissa ihmissuhteissa on tehtävä oma arvovalinta: onko toinen sinulle taistelun arvoinen vai haluatko jotain "normaalia?" Itseä ohjasi ensin intuitio, nyt kahdeksaa vuotta myöhemmin rakkaus. Välillä tuntuu kuin opettaisi kilpikonnaa kävelemään, mutta sitten kun tuo niin rakas kilpikonna taas lohkaisee pienen palan omasta suojamuuristaan (ja tarkoitan nyt oikeasti todella pieniä paloja.....) niin se jo olemassaoleva rakkaus vain räjähtää entistä suuremmaksi. Ja meidän tilanteemme ei ole millään tavalla valmis, en tiedä tuleeko koskaan olemaan. Mutta olen sitoutunut elämään tämän ihmisen ja hänen asioidensa kanssa. Ei Missään nimessä helppoa, mutta rakkaus voittaa aina.
No siis näinhän se on. Jos jotain edistystä tapahtuu, se rakkaus räjähtää isommaksi. Meillä on ollut ihan järkyttäviä riitoja ja erimielisyyksiä, joita ei ainakaan omat kaverit omissa ihmissuhteissaan sietäisi, mutta kun toisen historiaa alkaa tietää enemmän ja näin, kyllä se rakkaus vain auttaa jatkamaan. Se mikä ei ehkä tässä ole tullut esille on että kumppanini on auttanut minua muuttamaan epäkohtia omassa elämässäni, siksi varmaan jään tähän myös. Hän ei osaa ilmaista näitä asioita kauniisti ja monet hänen sanat tuntuu pahalta, mutta siellä pohjalla on hyvä tarkoitus ja auttaminen. Toisin sanoen: hänen kanssaan oleminen tekee paljon kipeää mutta on tuonut konkreettisia hyviä muutoksia omaan elämäntyyliini. -Ap
Sori nyt vaan, mutta tämän perusteella olet vähän tyhmä. "Rakkaus räjähtää isommaksi" ja höpö höpö! Sä olet vain niin tottunut huonoon kohteluun, että sen kerran kun se toinen toimii kuten normaali ihminen on se sun mielestä jotain uskomattoman hienoa. Ne hetket on niitä miten normaalit toimii kokoajan.
Mikä puhelinliittymä sinulla on? -Ap
Miksi ihmeessä edes halusit keskustella ja mielipiteitä, jos et kestä kuin sinua myötäileviä kirjoituksia?