Lue keskustelun säännöt.
Miksi ihminen ei vastaa tervehdykseen?
23.09.2015 |
Kysymyksessä on eräs pariskunta.
Nainen työskentelee kanssani samassa työpaikassa. Ei samalla osastolla, mutta kuitenkin niin, että tapaamme toisiamme kahvihuoneessa usein. Eväitä syödessä ollaan monesti juteltu kaikenlaista. Olemme olleet myös yhdessä kävelylenkillä (muutaman hengen ryhmässä) tyky-päivien yhteydessä ja silloinkin olemme jutelleet paljon.
Lapsemme ovat suurinpiirtein samanikäisiä ja samassa koulussa, ja esimerkiksi juuri lapsistamme olemme jutelleet kahvihuoneessa ja lenkillä. Nainen itse on ottanut puheeksi, että on nähnyt minut koulun tapahtumissa, joten tietää tasan tarkkaan että lapsemme ovat samassa koulussa.
Naisen mies on minun lapseni valmentaja. Olemme myös tämän kautta olleet samoissa tapahtumissa mukana (treeneissä, peleissä ja turnauksissa).
Asumme samalla asuinalueella, joten törmään tähän naiseen (ja mieheen myös) usein esimerkiksi lähikaupassa, uimarannalla tai lenkillä metsäpolulla.
Se mikä minua todella ihmetyttää on, että tämä nainen ei koskaan tervehdi (paitsi työpaikan kahvihuoneessa). Usein ollaan kävelty jalkakäytävällä, kaupassa tms. toisiamme vastaan ja ohitettu toisemme metrin päästä ja minä olen katsonut päin ja sanonut "Moi". Nainen ei ole vielä koskaan vastannut. Kävelee vaan pokkana ohi sanomatta mitään. Ja ihan samoin käyttäytyy hänen miehensä.
Osaatteko selittää minulle, mikä on tällaisissa ihmisissä "vialla"? Mielestäni ei ole normaalia käytöstä ja koen sen tosi loukkaavana. Tietääkseni en ole loukannut heistä kumpaakaan. En ole ollut niin läheisissä tekemisissä, että olisi ollut vaaraa loukata heitä tahattomastikaan. Työpaikalla en koskaan juoruile tai puhu muista ihmisistä selän takana. Käyttäydyn aivan neutraalisti. On tietysti mahdollista, että olemukseni on heidän mielestään vastenmielinen, mutta luulisi että silloinkin peruskohtelias ihminen kuitenkin vastaisi tervehdykseen.
Kommentit (45)
Mä oon yleensä niin ajatuksissaan tai käyn muuten vaan niin hitailla etten huomaa tuttuja tai tajuan vasta vähän ajan päästä "ai se oli se!" Oon kävellyt mm. äitini, mieheni ja lasteni ohi katsoen päin tajuamatta ketä siinä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nainen ehdottanut miehelleen että haluis kokeilla 3 kimppaa ...mies veti kilarit ja sanoi ettei moikata tota enää
Mä onn kans tollanen ajatuksissani kulkija, etten todellankaan aina havaitse vastaantulijoita. Usein vasta kun on jo ohitettu, tajuan, että joku puhui minulle. Varmaan johtuu siitä, että olen sellainen huomaamaton hissukka, enkä ole tottunut huomioon.
[quote author="Vierailija" time="23.09.2015 klo 16:26"]
[quote author="Vierailija" time="23.09.2015 klo 15:20"]
Tällaisiin suomalaisiin törmää aina joskus, ja sama jaksaa ihmetyttää joka kerta yhtä paljon. Kun ei ole kyse edes nuorista, vaan aikuisista tavallisista ihmisistä. Kai osa meistä vaan on niin uskomattoman juntteja ja ujoja, että käytösravat unohtuu... Huomaa sitä toki itsekin joskus että joutuu ns "keräämään" rohkeutta kun tervehtii jotain sellaista tyyppiä josta ei oikein tiedä, tunnetaanko vai ei, mutta itse olen alkanut ajattelemaan että on pienempi paha moikkailla vaikka tuntemattomia "turhaan" kuin pahoittaa jonkun mieli ignoraamalla. Mitään henkilökohtaista tuossa tuskin siis on, he ovat vain sosiaalisesti kömpelöitä ja meillä tältä osin outo kulttuuri.
[/quote]
Puit minunkin kokemukseni sanoiksi, samoin aloittajan kertoma tilanne on minullekin tuttu. Kiva kun tällaista käytöstä muutkin ihmettelevät. Olen usein ajatellut, että olenko ollut liikaa ei-suomalaisten kanssa tekemisissä ja unohtanut jonkun suomalaisen kulttuurin normin, tai sitten en edes tiedä sellaisen olemassaolosta.
Minulla oli hyvinkin läheinen ystävä kotiäitiaikoina, jonka kodissa kävimme, ja joka kävi lapsiensa kanssa meillä. Mutta leikkipuistossa ja ruokakaupassa hän ei koskaan edes vastannut tervehdykseen. Hänen lapsensakaan eivät reagoineet minun lapsiini. Me ihmettelimme tätä. Muistan kun leikkipuistossa tytär meni tämän naisen lapsen ja sanoi: "Hei me oltiin aamulla teillä!" Tyttö sanoi: "mee pois". Äitinsä oli kuin ei olisi meitä tuntenut. Mitään suuttumista tms ei ollut.
Ei näitä tajua. Pysykää vaan muutkin silti omana, sosiaalisena itsenänne. Hymyilkää ja tervehtikää, älkää antako jurpouden tarttua. Uskon, että nuorempi sukupolvi on jo vähän mukavampi. Sanon vielä varmuudeksi, etten ole mikään rasittava räpätäti enkä juoruakka. Ihan vaan moikkaan tuttuja - siinä ei pitäisi olla kummallista.
[/quote]
Tämä on aivan uskomatonta. Voiko olla tottakaan? No, en tietenkään epäile sinua valehtelijksi, tarkoitin vain että aivan käsittämätöntä! Siis kuitenkin on ollut kodissanne ja päästänyt teidät omaan kotiinsa, mutta ei kuitenkaan "tunne" tarpeeksi hyvin moikatakseen?!
Tuo on jo niin törkeää, että mä kyllä kysyisin ihan suoraan tuolta äidiltä että mikä häntä vaivaa. Enkä todellakaan jatkaisi kyläilyjä hänen kanssaan, jos noin oudosti käyttäytyy. Ethän sä voi tollaseen edes luottaa pätkääkään.
[quote author="Vierailija" time="23.09.2015 klo 18:08"]
Oletko tehnyt, taikka sanonut jotain loukkaavaa? Itse tiedät parhaimmiten. Se selittäisi korrektin käyttäytymisen työpaikalla mutta vapaa-ajalla ei halua noterata sinua eli olet ilmaa hänelle. Työpaikalla täytyy käyttäytyä fiksusti kaikkia kohtaan, niitäkin joita ei sietäisi silmissään.
[/quote]
No en tietääkseni. Kuten aloituksessanikin jo kirjoitin, en ole ollut niin läheisissä tekemisissä, että olisi ollut vaaraa loukata heitä tahattomastikaan ja työpaikalla taas en koskaan juoruile tai puhu muista ihmisistä selän takana. Itseasissa mulla on työyhteisössä muihin hyvin neutraalit ja asialliset, mutta ei kovin läheiset, välit.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei välttämättä mitään vikaa! Itselläni on taipumusta just nyt vaikka kauppa-asioilla vajota omiin ajatuksiini, etten kauheesti kiinnitä ympäristön tapahtumiin huomiota. Sitten kun joku tuttu tulee vastaan ja tervehtii, tulee tilanne joko tosi yllätyksenä tai sitten en huomaa ollenkaan ja saan jälkikäteen kuulla, "kun en ollut huomaavinani", vaikka se ei tosiaankaan ole ollut tahallista huomaamattomuutta.
Minä ujostelen tervehtiä. En vain millään jaksa uskoa, että joku pitää minua niin merkittävänä ihmisenä, että haluaa moikata minulle. Olen sitten vähän ällikällä, että oikeestiko se huomasi minut. Usein sitten tilanne menee siinä ällistellessä ohi, enkä ehdi tervehtiä takaisin. Ja itse en kehtaa tervehtiä toista ensimmäisenä, sillä en halua häiritä toista. Ja yleensä myös ajattelen, ettei tuo varmaan muista minua.
Kuulostaa jonkun mielestä varmasti aivan uskomattomalta, mutta näin se minulla menee. Enkä ole mikään syrjäytynyt hissukka, vaan aivan tavallinen puhelias ja aktiivinen perheenäiti, jolla on itsetunto-ongelmia. Toki iän myötä olen oppinut paremmaksi ja yritän nykyään pitää sitä periaatetta, että parempi moikkailla vaikka turhaan kuin jättää moikkaamatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.09.2015 klo 18:15"]Itse kun menen aamulla työpaikalle sanon oikein kuuluvalla ja iloisella äänellä huomenta. Vain kaksi henkilöä vastaa. Muut ovat tekevinään jotain tärkeää ettei vaan tarvitsisi sanoa mitään. Minä se vaan en välitä vaan olen jo 10 vuotta toiminut samalla tavalla.
Älä sinäkään ap välitä. Huikkaa tervehdyksesi oikein kuuluvalla äänellä ja hymy huulilla.
[/quote]
Voi ei. Mä oon aamusin niin silmät ristissä ja ajatuksissani et jos joku työkaveri sanoo tulijalle moi niin mä jotenkin vaan väsyneenä ajattelin et tervehditty on ja jatkan duuniani. En siis ala kuorohuutelee huomenia. Oon varmaa sit moukka. Yhtenäpäivänä vaan huomasin tuon käytöksen itsessäni. Täytyy alkaa tsemppaa ja tervehtiä kaikkia.
Mulle kävi niin että luokallani oli poika jonka äiti oli anttilassa töissä. Moikkas mulle tää äiti aina ja tosi pirtsakka oli. Joskus ihmettelin kun käveli nyrpeenä ohi vaikka näki mut ja toisellakerralla taas pirtsakkana. Yhtenä päivänä tajusin miks. Niitä olikin 2, eli siskokset tai kaksoset!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.09.2015 klo 15:20"]
Tällaisiin suomalaisiin törmää aina joskus, ja sama jaksaa ihmetyttää joka kerta yhtä paljon. Kun ei ole kyse edes nuorista, vaan aikuisista tavallisista ihmisistä. Kai osa meistä vaan on niin uskomattoman juntteja ja ujoja, että käytösravat unohtuu... Huomaa sitä toki itsekin joskus että joutuu ns "keräämään" rohkeutta kun tervehtii jotain sellaista tyyppiä josta ei oikein tiedä, tunnetaanko vai ei, mutta itse olen alkanut ajattelemaan että on pienempi paha moikkailla vaikka tuntemattomia "turhaan" kuin pahoittaa jonkun mieli ignoraamalla. Mitään henkilökohtaista tuossa tuskin siis on, he ovat vain sosiaalisesti kömpelöitä ja meillä tältä osin outo kulttuuri.
[/quote]
Puit minunkin kokemukseni sanoiksi, samoin aloittajan kertoma tilanne on minullekin tuttu. Kiva kun tällaista käytöstä muutkin ihmettelevät. Olen usein ajatellut, että olenko ollut liikaa ei-suomalaisten kanssa tekemisissä ja unohtanut jonkun suomalaisen kulttuurin normin, tai sitten en edes tiedä sellaisen olemassaolosta.
Minulla oli hyvinkin läheinen ystävä kotiäitiaikoina, jonka kodissa kävimme, ja joka kävi lapsiensa kanssa meillä. Mutta leikkipuistossa ja ruokakaupassa hän ei koskaan edes vastannut tervehdykseen. Hänen lapsensakaan eivät reagoineet minun lapsiini. Me ihmettelimme tätä. Muistan kun leikkipuistossa tytär meni tämän naisen lapsen ja sanoi: "Hei me oltiin aamulla teillä!" Tyttö sanoi: "mee pois". Äitinsä oli kuin ei olisi meitä tuntenut. Mitään suuttumista tms ei ollut.
Ei näitä tajua. Pysykää vaan muutkin silti omana, sosiaalisena itsenänne. Hymyilkää ja tervehtikää, älkää antako jurpouden tarttua. Uskon, että nuorempi sukupolvi on jo vähän mukavampi. Sanon vielä varmuudeksi, etten ole mikään rasittava räpätäti enkä juoruakka. Ihan vaan moikkaan tuttuja - siinä ei pitäisi olla kummallista.
[quote author="Vierailija" time="23.09.2015 klo 15:49"]
[quote author="Vierailija" time="23.09.2015 klo 15:36"]
Ehkä hän ei tunnista sinua työpaikan ulkopuolella, jos työpaikka on iso ja työntekijöitä ja asiakkaita vilisee kymmenittäin ja sadoittain joka päivä. Minä usein mietin kylällä, että vastaantuleva ihminen on jotenkin tuttu, ja mietin, pitäisikö moikata vai ei, ja vasta sitten paljon myöhemmin pälkähtää päähän, että sehän oli kirjastonhoitaja tai K-kaupan kassa tms. Samoin olen epävarma esim. asiakkaiden suhteen, koska minulla on tosi huono kasvomuisti. Töissä hoidan työasioita ja ihmiset ovat "oikeissa lokeroissa", mutta jos kylillä tulee joku vastaan, voin kävellä ohi täysin tunnistamatta ihmisiä, joiden kanssa olen viettänyt monia hetkiä töissä.
[/quote]
Mitenpä tuo kirjoittamasi estäisi moikkaamasta ap:ta? Eikö voi moikata takaisin, jos ei ole varma kuka moikkaa? Helkkari sentään ihmisten ajatustenjuoksua...
[/quote]
oli kuitenkin kertonut ap:lle nähneensä tämän koulussa, joten ainakin silloin on tunnistanutmuualla kuin työpaikallaan. En voi muuta kuin ihmetellä ihmisten junttiutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä selitys se on, että on ujo? Jos voi istua toisen seurassa ja kertoa omia henkilökohtaisia asiotiaan, miksi ei voi sitten tervehtiä ohi kulkiessaan?
Luulevatko nämä ihmiset, että jos vastaa tervehdykseen, siitä seuraa väkisin joku pitkä seurustelutuokio? Kyllä sen tilanteen mukaan voi nähdä, jos nyt vaikka kävelee kaupassa tai kadulla ohi. Omalla kohdallani selitys ei ole se, etteikö se toinen huomaa tai ettei sillä ole aikaa tai että se olisi ujo.
Olisi helppoa, jos selitys olisi olemassa, mutta kun tällaista vain ei tahdo ymmärtää. Minusta tuntuu, että suomalaisissa on vielä paljon jonkinlaista ihmispelkoa olemassa. Se on aika epärationaalinen juttu ja siitä voisi yrittää päästä eroon.
[quote author="Vierailija" time="23.09.2015 klo 15:21"]
[quote author="Vierailija" time="23.09.2015 klo 15:16"][quote author="Vierailija" time="23.09.2015 klo 15:11"] Sanot moi liian hiljaa. Ei kuule/huomaa [/quote] Jos kävelee vastaan ja ohittaa ihan vierestä, niin luulisi että ainakin näkisi että siinä vieressä on tuttu. ap [/quote] Tekeekö siis ihan joka kerta? Mä en välillä tervehdi, kun en yksinkertaisesti tajua kuka siinä oli ja että mulle puhuttiin ennen kuin olen jo viilettänyt ohi. En kiinnitä huomiota vastaantulijoihin sen enempää kuin etten törmää, sisko moittii että mun kanssa on tympeä kävellä kun mun normaali kävelyvauhti on siskon puolijuoksu. Mutta jos hän ei ikinä tervehdi niin tuskin on kyseessä sama asia...
[/quote]
Itse olen kuullut ainakin pari kertaa kysymyksen joltain kaverilta "Kuka tuo oli joka tuli vastaan, kun et tervehtinyt takaisin" - enkä minä todellakaan ole huomannut ketään. En ole kiinnittänyt huomiota että joku tuttu olisi ollut jossain ihan vieressä, en ole kiinnittänyt huomiota että joku on minulle jotain sanonut. Ja pari kertaa on tullut ilmi, että kyseessä on ollut joku jonka tunnen, kuten vaikka työkaveri. En sitte tiedä montako kertaa olen kävellyt tyynesti jonkun tutun ohi huomaamattani, niin että toinen on loukkaantunut eikä ole edes jälkikäteen sanonut mitään.
Muitakin vastaavia tapahtumia on ollut. Esimerkiksi olen seisoskellut kaupassa karkkihyllyllä pidempäänkin karkkeja miettien ja jossain vaiheessa havahtunut siihen, että työkaverini seisoo vieressä ja selittää jotain (eikä mitään hajuakaan kauanko se siinä on mulle puhunut). Eli kyseessä voi olla samanlainen tapaus, pään sisällä kun miettii asioita niin ei yksinkertaisesti huomioi ympäristöä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko tehnyt, taikka sanonut jotain loukkaavaa? Itse tiedät parhaimmiten. Se selittäisi korrektin käyttäytymisen työpaikalla mutta vapaa-ajalla ei halua noterata sinua eli olet ilmaa hänelle. Työpaikalla täytyy käyttäytyä fiksusti kaikkia kohtaan, niitäkin joita ei sietäisi silmissään.
Itse kun menen aamulla työpaikalle sanon oikein kuuluvalla ja iloisella äänellä huomenta. Vain kaksi henkilöä vastaa. Muut ovat tekevinään jotain tärkeää ettei vaan tarvitsisi sanoa mitään. Minä se vaan en välitä vaan olen jo 10 vuotta toiminut samalla tavalla.
Älä sinäkään ap välitä. Huikkaa tervehdyksesi oikein kuuluvalla äänellä ja hymy huulilla.
Sanot moi liian hiljaa. Ei kuule/huomaa
Luulen, ettei halua sua miehensä tuttavaksi kun oot niin hyvännäköinen.
[quote author="Vierailija" time="23.09.2015 klo 15:13"]
Psykpaatti, hullu tms
[/quote]
Muissa asioissa vaikuttaa ihan normaalilta kyllä.
ap
Toi mustasukkaisuus omasta miehestä voisi olla selitys. Jos on hiukankin paremman näköinen nainen niin näin voi käydä.