Lue keskustelun säännöt.
Onko mahdollista olla onnellinen, vaikka eläisi epätyydyttävässä parisuhteessa?
03.04.2022 |
Jos lapsia ei olisi, en miettisi eroa hetken vertaa. Eroaisin siis samantien. Lasten takia haluaisin kuitenkin pysyä avioliitossa, koska vastuu turvallisen ja vakaan lapsuuden tarjoamisesta on suuri. Lisäksi asuinpaikka ja monet muut ulkoiset tekijät hankaloittaisivat eroa. Avioliitossa ei ole päällisin puolin suurta vikaa, mieheni on kaikenpuolin hyvä isä, ei valittamista. Myös arkivastuun jakaminen toimii. Se mikä ei toimi, on yhteys. Meillä ei siis ole minkäänlaista henkistä yhteyttä ja tämä heijastuu seksiin (sitä on pari kertaa vuodessa). Mies tuntuu työkaverilta, jonka kanssa hommat jaetaan, mutta siinäpä se. Hänelle tämä riittää, mutta itse kaipaan enemmän. Usein koen ahdistusta ja poden lievää masennusta.
Haluaisin pystyä olemaan onnellinen huolimatta parisuhdetilanteesta. Ainahan sinkuillekin puhutaan, että "pitää oppia olemaan onnellinen yksinään ja kukaan toinen ihminen ei voi tehdä sinua onnelliseksi". Samastun yksinäisiin sinkkuihin, koska itsekin koen olevani yksin. En saa parisuhteesta oikein mitään irti. Olen koittanut satsata ystävyyssuhteisiin, omiin harrastuksiin ym., ne auttavat hetken, mutta aina lopulta ajatukset palaavat avioliittoon ja alkaa ahdistus. Kuinka sitä osaisi olla riippumattomampi. Ihailen esim. monia sinkkuja, jotka elävät vuodesta toiseen yksin ja ovat onnellisia. Haluaisin pystyä samaan.
Miten minun kannattaisi lähteä lisäämään omaa hyvinvointiani, jotta elämä tuntuisi hyvältä? Onko joku onnistunut löytämään onnen huonossa suhteessa ilman, että rikkoisi lapsilta kodin?
Kommentit (92)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko ahdistunut ja masentunut äiti mielestäsi parempi kuin onnellinen ja eronnut äiti?
Mikäli masennukseni ja ahdistukseni näkyisi ulospäin, niin että se vaikuttaisi lapsiin, olisi ero varmaan parempi vaihtoehto. Olen kuitenkin aika hyvä piilottamaan tunteeni. Olen lapsilleni vakaa, turvallinen ja asiallinen äiti. En mitenkään erityisen hilpeä, mutta ei ollut oma äitinikään... tai aiemmin sukupolvien äidit, jotka tekivät kompromisseja ja laittoivat lapsien onnellisuuden oman onnensa eteen. Ap
Kyllä se lapsi kasvaessaan huomaa, että teidän suhde on kaverisuhde ja se antaa myös mallin sille lapselle, että on ok pysyä rakkaudettomassa suhteessa. Mitä pidempään olet suhteessa, joka ei sinua tyydytä sitä enemmän sinulla on myös riski sairastua masennukseen vielä enemmän kun et saa suhteelta sitä mitä oikeasti tarvitset.
Niin. Tämä on myös se malli minkä opin omilta vanhemmiltani, joilla oli/on myös ns. kaverillinen suhde. Mutta oma lapsuuteni oli kuitenkin turvallinen, vakaa ja hyvä. Pystyi luottamaan vanhempien järkevyyteen, ei tarvinut murehtia mistään. Päätöksissä korostettiin aina järkeä, ei tunteita. Tiedostan, että opetan nyt samanlaista parisuhteen/elämisen mallia myös omille lapsilleni ja koen ristiriitaa, koska on tässä elämäntavassa hyviäkin puolia. Nimenomaan turvallisuus. Toisaalta toivon, että lapseni valitsevat puolisonsa huolellisemmin kuin minä. Ap
Ajattelit muuttua itse siis epävakaaksi sekopääksi erotessa vai miten se turvallisuus siinä katoaisi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi olla onnellinen, kaikki riippuu omista asenteista. Onnellinen voi olla vaikka eläessään alkoholistin tai mielisairaan kanssa samassa taloudessa. Pitää vain osata pitää kiinni omista oikeuksistaan ja rajoistaan ja keskittyä elämään omaa elämäänsä.
Et ole vissiin ikinä elänyt alkoholistin kanssa saman katon alla? Siinähän olet onnellinen, kun alkoholisti ei kunnioita mitään sopimuksia tai "rajoja". En oikein ymmärrä myöskään sitä ajatusta, ettei parisuhteelta kannata odottaa oikein mitään, niin sitten voi olla tyytyväinen siihen vähään. Itse olen sinkkuna paljon onnellisempi ja suhteessa olisin vain, jos se oikeasti parantaa elämänlaatuani.
Ap:n ristiriitaiset ajatukset ymmärrän. Lapsille pitää tarjota vakaa ja turvallinen lapsuus. Teidän kohdalla turvallisuus jatkuisi todennäköisesti, vaikka asuisitte erillään. On varmasti raskasta jakaa elämä henkilön kanssa, jonka kanssa ei tunne henkistä yhteyttä.
Vierailija kirjoitti:
Voi olla onnellinen, kaikki riippuu omista asenteista. Onnellinen voi olla vaikka eläessään alkoholistin tai mielisairaan kanssa samassa taloudessa. Pitää vain osata pitää kiinni omista oikeuksistaan ja rajoistaan ja keskittyä elämään omaa elämäänsä.
Alkoholistin kanssa ei voi olla onnellinen, ellei itsekin ole alkoholisti. Taidat itse olla mielisairas tai elämänkokemus täysi 0.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko ahdistunut ja masentunut äiti mielestäsi parempi kuin onnellinen ja eronnut äiti?
Mikäli masennukseni ja ahdistukseni näkyisi ulospäin, niin että se vaikuttaisi lapsiin, olisi ero varmaan parempi vaihtoehto. Olen kuitenkin aika hyvä piilottamaan tunteeni. Olen lapsilleni vakaa, turvallinen ja asiallinen äiti. En mitenkään erityisen hilpeä, mutta ei ollut oma äitinikään... tai aiemmin sukupolvien äidit, jotka tekivät kompromisseja ja laittoivat lapsien onnellisuuden oman onnensa eteen. Ap
Et saa tällä mitään uhrin kruunua. Kasvatat lapsistasi myös onnettomia, et onnellisia.
Nyt irti siitä martyyriasenteesta ja ymmärrä ettei niillä lapsillasi ole mitään normaalia ja hyvää lapsuutta, ei edes ydinperhettä, tuossa teidän asetelmassa.
Juu, en halua olla marttyyri tai katkeroitua. Alkuperäinen kysymys koskikin nimenomaan sitä, miten omaa hyvinvointia voisi lisätä ilman eroa. Ero ei ole tässä kohtaa mahdollinen. Tai no olisi, mutta perheen kokonaishyvinvoinnin kannalta ei olisi paras ratkaisu. Ajattelen, että lasten onnellisuuteen vaikuttaa nimenomaan kokonaisuus. Ap
Vierailija kirjoitti:
Minä en ymmärrä tätä "lasten takia pysytään yhdessä" -mantraa. Sen avulla mielestäni piiloudutaan lasten taakse eikä oteta aikuisena vastuuta omasta elämästään. Oikeastihan silloin jäädään huonoon suhteeseen taloudellisen tilanteen, turvallisuuden sekä tulevaisuuden pelkojen vuoksi.
Et ehkä itse ole eroperheestä? Oman maailmani vanhempien ero aikanaan romahdutti, meni kaikki luottamus pysyvyyteen ja välit isääni katkesivat vuosiksi. Vaikka ero sujui yhteisymmärryksessä ja vanhempien välit säilyivät hyvinä. Tämä oli todella rankka kokemus ja koen sen olleen itselleni "lapsuuden loppu". Olin 9 v.
Olen todella itsenäinen ja täysin vastuussa omassa elämästäni - ja koen olevani onnellinen huonohkosta parisuhteesta huolimatta. Viihdyn omissa nahoissani ja olen muuten elämääni tyytyväinen, ja olen päättänyt, etten tee tyttärelleni samaa kuin mitä itse jouduin kokemaan. Ellei tilanne nyt radikaalisti huonone. On kyllä täyttä puppua, että jos lasten takia jää suhteeseen, ei "ota vastuuta omasta elämästään." Päin vastoin, vastuu jostakusta muusta menee edelleen ja päätös on täysin tietoinen, vastuullinen ja harkittu. Toisin, kuin ulkopuolelta katsottuna moni ero liitosta täysin omista, itsekkäistä motiiveista toteutettuna näyttää erittäin vastuuttomalta. Moni elämä rikkoutuu ja oma uusi onni peittää alleen lasten tuskan ja arvottomuuden tunteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko ahdistunut ja masentunut äiti mielestäsi parempi kuin onnellinen ja eronnut äiti?
Mikäli masennukseni ja ahdistukseni näkyisi ulospäin, niin että se vaikuttaisi lapsiin, olisi ero varmaan parempi vaihtoehto. Olen kuitenkin aika hyvä piilottamaan tunteeni. Olen lapsilleni vakaa, turvallinen ja asiallinen äiti. En mitenkään erityisen hilpeä, mutta ei ollut oma äitinikään... tai aiemmin sukupolvien äidit, jotka tekivät kompromisseja ja laittoivat lapsien onnellisuuden oman onnensa eteen. Ap
Kyllä se lapsi kasvaessaan huomaa, että teidän suhde on kaverisuhde ja se antaa myös mallin sille lapselle, että on ok pysyä rakkaudettomassa suhteessa. Mitä pidempään olet suhteessa, joka ei sinua tyydytä sitä enemmän sinulla on myös riski sairastua masennukseen vielä enemmän kun et saa suhteelta sitä mitä oikeasti tarvitset.
Niin. Tämä on myös se malli minkä opin omilta vanhemmiltani, joilla oli/on myös ns. kaverillinen suhde. Mutta oma lapsuuteni oli kuitenkin turvallinen, vakaa ja hyvä. Pystyi luottamaan vanhempien järkevyyteen, ei tarvinut murehtia mistään. Päätöksissä korostettiin aina järkeä, ei tunteita. Tiedostan, että opetan nyt samanlaista parisuhteen/elämisen mallia myös omille lapsilleni ja koen ristiriitaa, koska on tässä elämäntavassa hyviäkin puolia. Nimenomaan turvallisuus. Toisaalta toivon, että lapseni valitsevat puolisonsa huolellisemmin kuin minä. Ap
Ajattelit muuttua itse siis epävakaaksi sekopääksi erotessa vai miten se turvallisuus siinä katoaisi?
Kuten tuolla ylempänä kirjoitin, ero tarkoittaisi talon myymistä, asuinpaikan vaihtoa, ehkä koulun vaihtamista, taloudellinen tilanne huononisi jne. Olen miettinyt ja pyöritellyt näitä asioita mielessäni lukuisia kertoja. Jos muutokset lasten elämässä olisivat pienemmät, voisin erotakin. Mutta nyt tuntuisi väärältä repiä lapsilta koti, vain koska tunneyhteys puolisoon puuttuu. Jos mukana olisi alkoholia, väkivaltaa, jatkuvaa riitelyä niin tilanne olisi tietenkin toinen. Kokonaistilanne pitää arvioida. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko ahdistunut ja masentunut äiti mielestäsi parempi kuin onnellinen ja eronnut äiti?
Mikäli masennukseni ja ahdistukseni näkyisi ulospäin, niin että se vaikuttaisi lapsiin, olisi ero varmaan parempi vaihtoehto. Olen kuitenkin aika hyvä piilottamaan tunteeni. Olen lapsilleni vakaa, turvallinen ja asiallinen äiti. En mitenkään erityisen hilpeä, mutta ei ollut oma äitinikään... tai aiemmin sukupolvien äidit, jotka tekivät kompromisseja ja laittoivat lapsien onnellisuuden oman onnensa eteen. Ap
Et saa tällä mitään uhrin kruunua. Kasvatat lapsistasi myös onnettomia, et onnellisia.
Nyt irti siitä martyyriasenteesta ja ymmärrä ettei niillä lapsillasi ole mitään normaalia ja hyvää lapsuutta, ei edes ydinperhettä, tuossa teidän asetelmassa.Juu, en halua olla marttyyri tai katkeroitua. Alkuperäinen kysymys koskikin nimenomaan sitä, miten omaa hyvinvointia voisi lisätä ilman eroa. Ero ei ole tässä kohtaa mahdollinen. Tai no olisi, mutta perheen kokonaishyvinvoinnin kannalta ei olisi paras ratkaisu. Ajattelen, että lasten onnellisuuteen vaikuttaa nimenomaan kokonaisuus. Ap
Vieläkin piiloudut lasten taakse. Ei teidän perheessä ole kokonaishyvinvointia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi olla onnellinen, kaikki riippuu omista asenteista. Onnellinen voi olla vaikka eläessään alkoholistin tai mielisairaan kanssa samassa taloudessa. Pitää vain osata pitää kiinni omista oikeuksistaan ja rajoistaan ja keskittyä elämään omaa elämäänsä.
Ei voi. Yritin olla onnellinen alkoholistista huolimatta, mutta jouduin jatkuvasti peittelemään ja paikkailemaan hänen itsekästä käytöstä. Jouduin suojelemaan lasta niiltä. Jouduin nielemään kaikki pettymyksen ja loukkaantumisen tunteet. Jouduin epäilemään omaa mielenterveyttä. Se ei tosiaan ole tervettä.
Lapsi muuten lakkasi yökastelun eron jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Onko ahdistunut ja masentunut äiti mielestäsi parempi kuin onnellinen ja eronnut äiti?
Sanoiko ap olevansa ahdistunut?
Tarkoittaako ero aina onnellisuutta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko ahdistunut ja masentunut äiti mielestäsi parempi kuin onnellinen ja eronnut äiti?
Mikäli masennukseni ja ahdistukseni näkyisi ulospäin, niin että se vaikuttaisi lapsiin, olisi ero varmaan parempi vaihtoehto. Olen kuitenkin aika hyvä piilottamaan tunteeni. Olen lapsilleni vakaa, turvallinen ja asiallinen äiti. En mitenkään erityisen hilpeä, mutta ei ollut oma äitinikään... tai aiemmin sukupolvien äidit, jotka tekivät kompromisseja ja laittoivat lapsien onnellisuuden oman onnensa eteen. Ap
Kyllä se lapsi kasvaessaan huomaa, että teidän suhde on kaverisuhde ja se antaa myös mallin sille lapselle, että on ok pysyä rakkaudettomassa suhteessa. Mitä pidempään olet suhteessa, joka ei sinua tyydytä sitä enemmän sinulla on myös riski sairastua masennukseen vielä enemmän kun et saa suhteelta sitä mitä oikeasti tarvitset.
Niin. Tämä on myös se malli minkä opin omilta vanhemmiltani, joilla oli/on myös ns. kaverillinen suhde. Mutta oma lapsuuteni oli kuitenkin turvallinen, vakaa ja hyvä. Pystyi luottamaan vanhempien järkevyyteen, ei tarvinut murehtia mistään. Päätöksissä korostettiin aina järkeä, ei tunteita. Tiedostan, että opetan nyt samanlaista parisuhteen/elämisen mallia myös omille lapsilleni ja koen ristiriitaa, koska on tässä elämäntavassa hyviäkin puolia. Nimenomaan turvallisuus. Toisaalta toivon, että lapseni valitsevat puolisonsa huolellisemmin kuin minä. Ap
Ajattelit muuttua itse siis epävakaaksi sekopääksi erotessa vai miten se turvallisuus siinä katoaisi?
Kuten tuolla ylempänä kirjoitin, ero tarkoittaisi talon myymistä, asuinpaikan vaihtoa, ehkä koulun vaihtamista, taloudellinen tilanne huononisi jne. Olen miettinyt ja pyöritellyt näitä asioita mielessäni lukuisia kertoja. Jos muutokset lasten elämässä olisivat pienemmät, voisin erotakin. Mutta nyt tuntuisi väärältä repiä lapsilta koti, vain koska tunneyhteys puolisoon puuttuu. Jos mukana olisi alkoholia, väkivaltaa, jatkuvaa riitelyä niin tilanne olisi tietenkin toinen. Kokonaistilanne pitää arvioida. Ap
Miksi muuttaisit eri paikkakunnalle tai muuten kauas nykyisestä?
Vai oletko tosissasi sitä mieltä että kaikki lapset kärsii aina muuttaessa?
No varmaan sinun lapsesi kun ainoa turva niille on talo, sitä ydinperhettä kun heillä ei nyt ole.
Tuo kaikki muu on sitä sinun laiskuutta järjestää asiat.
Ap kuulostaa siltä, että sinun kannattaisi alkaa panostaa niihin asioihin, joihin olet tällä hetkellä tyytymätön. Ja erityisesti iloita niistä asioista, jotka ovat hyvin. Niinkuin tunnut tekevänkin.
Ei kannata ajatella, että ero olisi noinkin hyvässä tilanteessa oikotieonneen. Se tuo mukanaan paljon uusia haasteita, joita et kaikkia ehkä vielä osaa ajatellakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko ahdistunut ja masentunut äiti mielestäsi parempi kuin onnellinen ja eronnut äiti?
Mikäli masennukseni ja ahdistukseni näkyisi ulospäin, niin että se vaikuttaisi lapsiin, olisi ero varmaan parempi vaihtoehto. Olen kuitenkin aika hyvä piilottamaan tunteeni. Olen lapsilleni vakaa, turvallinen ja asiallinen äiti. En mitenkään erityisen hilpeä, mutta ei ollut oma äitinikään... tai aiemmin sukupolvien äidit, jotka tekivät kompromisseja ja laittoivat lapsien onnellisuuden oman onnensa eteen. Ap
Kyllä se lapsi kasvaessaan huomaa, että teidän suhde on kaverisuhde ja se antaa myös mallin sille lapselle, että on ok pysyä rakkaudettomassa suhteessa. Mitä pidempään olet suhteessa, joka ei sinua tyydytä sitä enemmän sinulla on myös riski sairastua masennukseen vielä enemmän kun et saa suhteelta sitä mitä oikeasti tarvitset.
Niin. Tämä on myös se malli minkä opin omilta vanhemmiltani, joilla oli/on myös ns. kaverillinen suhde. Mutta oma lapsuuteni oli kuitenkin turvallinen, vakaa ja hyvä. Pystyi luottamaan vanhempien järkevyyteen, ei tarvinut murehtia mistään. Päätöksissä korostettiin aina järkeä, ei tunteita. Tiedostan, että opetan nyt samanlaista parisuhteen/elämisen mallia myös omille lapsilleni ja koen ristiriitaa, koska on tässä elämäntavassa hyviäkin puolia. Nimenomaan turvallisuus. Toisaalta toivon, että lapseni valitsevat puolisonsa huolellisemmin kuin minä. Ap
Ajattelit muuttua itse siis epävakaaksi sekopääksi erotessa vai miten se turvallisuus siinä katoaisi?
Kuten tuolla ylempänä kirjoitin, ero tarkoittaisi talon myymistä, asuinpaikan vaihtoa, ehkä koulun vaihtamista, taloudellinen tilanne huononisi jne. Olen miettinyt ja pyöritellyt näitä asioita mielessäni lukuisia kertoja. Jos muutokset lasten elämässä olisivat pienemmät, voisin erotakin. Mutta nyt tuntuisi väärältä repiä lapsilta koti, vain koska tunneyhteys puolisoon puuttuu. Jos mukana olisi alkoholia, väkivaltaa, jatkuvaa riitelyä niin tilanne olisi tietenkin toinen. Kokonaistilanne pitää arvioida. Ap
Minä ostin meidän talon ja lapsen koulu, koti ja kaverit pysyivät samana.
Toisaalta hänen kavereita muutti ilman eroakin.
Kokonaistilanne pitää arvioida. Kulissi ja talo ei ole lapsille tärkeintä, jos sen sisällä ei ole asiat hyvin
Olet kotoa oppinut, millainen parisuhde on riittävä, ja sen ei tarvinnut olla rakastava. Minä opin kotona, että puolisot päivittäin taputtelee ja suukottelee toisiaan. En halunnut jäädä yksinäiseen, kylmään ja torjuvaan suhteeseen.
Exällä on nykyään hyvä uusi suhde, jonka poikakin on huomannut että heillä on mukavaa. Minä haluan pojalleni sellaisen parisuhteen kuin heillä nyt on, en sellaista vankilaa joka meillä oli. Mitä sinä haluat lapsillesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko ahdistunut ja masentunut äiti mielestäsi parempi kuin onnellinen ja eronnut äiti?
Mikäli masennukseni ja ahdistukseni näkyisi ulospäin, niin että se vaikuttaisi lapsiin, olisi ero varmaan parempi vaihtoehto. Olen kuitenkin aika hyvä piilottamaan tunteeni. Olen lapsilleni vakaa, turvallinen ja asiallinen äiti. En mitenkään erityisen hilpeä, mutta ei ollut oma äitinikään... tai aiemmin sukupolvien äidit, jotka tekivät kompromisseja ja laittoivat lapsien onnellisuuden oman onnensa eteen. Ap
Kyllä se lapsi kasvaessaan huomaa, että teidän suhde on kaverisuhde ja se antaa myös mallin sille lapselle, että on ok pysyä rakkaudettomassa suhteessa. Mitä pidempään olet suhteessa, joka ei sinua tyydytä sitä enemmän sinulla on myös riski sairastua masennukseen vielä enemmän kun et saa suhteelta sitä mitä oikeasti tarvitset.
Niin. Tämä on myös se malli minkä opin omilta vanhemmiltani, joilla oli/on myös ns. kaverillinen suhde. Mutta oma lapsuuteni oli kuitenkin turvallinen, vakaa ja hyvä. Pystyi luottamaan vanhempien järkevyyteen, ei tarvinut murehtia mistään. Päätöksissä korostettiin aina järkeä, ei tunteita. Tiedostan, että opetan nyt samanlaista parisuhteen/elämisen mallia myös omille lapsilleni ja koen ristiriitaa, koska on tässä elämäntavassa hyviäkin puolia. Nimenomaan turvallisuus. Toisaalta toivon, että lapseni valitsevat puolisonsa huolellisemmin kuin minä. Ap
Ajattelit muuttua itse siis epävakaaksi sekopääksi erotessa vai miten se turvallisuus siinä katoaisi?
Kuten tuolla ylempänä kirjoitin, ero tarkoittaisi talon myymistä, asuinpaikan vaihtoa, ehkä koulun vaihtamista, taloudellinen tilanne huononisi jne. Olen miettinyt ja pyöritellyt näitä asioita mielessäni lukuisia kertoja. Jos muutokset lasten elämässä olisivat pienemmät, voisin erotakin. Mutta nyt tuntuisi väärältä repiä lapsilta koti, vain koska tunneyhteys puolisoon puuttuu. Jos mukana olisi alkoholia, väkivaltaa, jatkuvaa riitelyä niin tilanne olisi tietenkin toinen. Kokonaistilanne pitää arvioida. Ap
Miksi muuttaisit eri paikkakunnalle tai muuten kauas nykyisestä?
Vai oletko tosissasi sitä mieltä että kaikki lapset kärsii aina muuttaessa?
No varmaan sinun lapsesi kun ainoa turva niille on talo, sitä ydinperhettä kun heillä ei nyt ole.
Tuo kaikki muu on sitä sinun laiskuutta järjestää asiat.
Höpö höpö. Perheen hajottaminen on niin iso asia, että on vain vastuullista ja järkevää pohtia sitä huolella ja ottaa aikaa, ja yrittää kehittää asioita.
Ei aina ensin ero.
Harva myöntää jälkikäteen katuvansa eroa, tai että ylipäänsä sille olisi ollut vaihtoehtoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko ahdistunut ja masentunut äiti mielestäsi parempi kuin onnellinen ja eronnut äiti?
Mikäli masennukseni ja ahdistukseni näkyisi ulospäin, niin että se vaikuttaisi lapsiin, olisi ero varmaan parempi vaihtoehto. Olen kuitenkin aika hyvä piilottamaan tunteeni. Olen lapsilleni vakaa, turvallinen ja asiallinen äiti. En mitenkään erityisen hilpeä, mutta ei ollut oma äitinikään... tai aiemmin sukupolvien äidit, jotka tekivät kompromisseja ja laittoivat lapsien onnellisuuden oman onnensa eteen. Ap
Kyllä se lapsi kasvaessaan huomaa, että teidän suhde on kaverisuhde ja se antaa myös mallin sille lapselle, että on ok pysyä rakkaudettomassa suhteessa. Mitä pidempään olet suhteessa, joka ei sinua tyydytä sitä enemmän sinulla on myös riski sairastua masennukseen vielä enemmän kun et saa suhteelta sitä mitä oikeasti tarvitset.
Niin. Tämä on myös se malli minkä opin omilta vanhemmiltani, joilla oli/on myös ns. kaverillinen suhde. Mutta oma lapsuuteni oli kuitenkin turvallinen, vakaa ja hyvä. Pystyi luottamaan vanhempien järkevyyteen, ei tarvinut murehtia mistään. Päätöksissä korostettiin aina järkeä, ei tunteita. Tiedostan, että opetan nyt samanlaista parisuhteen/elämisen mallia myös omille lapsilleni ja koen ristiriitaa, koska on tässä elämäntavassa hyviäkin puolia. Nimenomaan turvallisuus. Toisaalta toivon, että lapseni valitsevat puolisonsa huolellisemmin kuin minä. Ap
Ajattelit muuttua itse siis epävakaaksi sekopääksi erotessa vai miten se turvallisuus siinä katoaisi?
Kuten tuolla ylempänä kirjoitin, ero tarkoittaisi talon myymistä, asuinpaikan vaihtoa, ehkä koulun vaihtamista, taloudellinen tilanne huononisi jne. Olen miettinyt ja pyöritellyt näitä asioita mielessäni lukuisia kertoja. Jos muutokset lasten elämässä olisivat pienemmät, voisin erotakin. Mutta nyt tuntuisi väärältä repiä lapsilta koti, vain koska tunneyhteys puolisoon puuttuu. Jos mukana olisi alkoholia, väkivaltaa, jatkuvaa riitelyä niin tilanne olisi tietenkin toinen. Kokonaistilanne pitää arvioida. Ap
Miksi muuttaisit eri paikkakunnalle tai muuten kauas nykyisestä?
Vai oletko tosissasi sitä mieltä että kaikki lapset kärsii aina muuttaessa?
No varmaan sinun lapsesi kun ainoa turva niille on talo, sitä ydinperhettä kun heillä ei nyt ole.
Tuo kaikki muu on sitä sinun laiskuutta järjestää asiat.
En ymmärrä miksi kukaan haluaa kommentoida näin ilkeästi. Yksin ei voi taloon jäädä, koska kummallakaan ei ole varaa maksaa lainaa yksin. Tällä alueella ei ole vuokrattavia asuntoja, tulisi lähteä noin 20km päähän. Tää nyt on vain tätä arkirealismia isojen välimatkojen Suomessa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ymmärrä tätä "lasten takia pysytään yhdessä" -mantraa. Sen avulla mielestäni piiloudutaan lasten taakse eikä oteta aikuisena vastuuta omasta elämästään. Oikeastihan silloin jäädään huonoon suhteeseen taloudellisen tilanteen, turvallisuuden sekä tulevaisuuden pelkojen vuoksi.
Et ehkä itse ole eroperheestä? Oman maailmani vanhempien ero aikanaan romahdutti, meni kaikki luottamus pysyvyyteen ja välit isääni katkesivat vuosiksi. Vaikka ero sujui yhteisymmärryksessä ja vanhempien välit säilyivät hyvinä. Tämä oli todella rankka kokemus ja koen sen olleen itselleni "lapsuuden loppu". Olin 9 v.
Olen todella itsenäinen ja täysin vastuussa omassa elämästäni - ja koen olevani onnellinen huonohkosta parisuhteesta huolimatta. Viihdyn omissa nahoissani ja olen muuten elämääni tyytyväinen, ja olen päättänyt, etten tee tyttärelleni samaa kuin mitä itse jouduin kokemaan. Ellei tilanne nyt radikaalisti huonone. On kyllä täyttä puppua, että jos lasten takia jää suhteeseen, ei "ota vastuuta omasta elämästään." Päin vastoin, vastuu jostakusta muusta menee edelleen ja päätös on täysin tietoinen, vastuullinen ja harkittu. Toisin, kuin ulkopuolelta katsottuna moni ero liitosta täysin omista, itsekkäistä motiiveista toteutettuna näyttää erittäin vastuuttomalta. Moni elämä rikkoutuu ja oma uusi onni peittää alleen lasten tuskan ja arvottomuuden tunteen.
Olen tällaisten "erotaan sitten kun lapset tarpeeksi vanhoja" vanhempien lapsi.
Olen aina ollut itsenäinen ja vastuussa itsestäni koska ei minulla ollut perhettä, ainostaan ihmisiä jotka asui samassa talossa.
Jos kykenet siinä rikkinäisessä suhteessa tarjoamaan lapsellesi lämpöä ja turvaa, pystyt siihen myös eron jälkeen.
Jos koet ettet pysty niin kyse ei ole lapsesi onnesta enää vaan menet vain hänen taakse piiloin omaa kyvyttömyyttäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko ahdistunut ja masentunut äiti mielestäsi parempi kuin onnellinen ja eronnut äiti?
Mikäli masennukseni ja ahdistukseni näkyisi ulospäin, niin että se vaikuttaisi lapsiin, olisi ero varmaan parempi vaihtoehto. Olen kuitenkin aika hyvä piilottamaan tunteeni. Olen lapsilleni vakaa, turvallinen ja asiallinen äiti. En mitenkään erityisen hilpeä, mutta ei ollut oma äitinikään... tai aiemmin sukupolvien äidit, jotka tekivät kompromisseja ja laittoivat lapsien onnellisuuden oman onnensa eteen. Ap
Kyllä se lapsi kasvaessaan huomaa, että teidän suhde on kaverisuhde ja se antaa myös mallin sille lapselle, että on ok pysyä rakkaudettomassa suhteessa. Mitä pidempään olet suhteessa, joka ei sinua tyydytä sitä enemmän sinulla on myös riski sairastua masennukseen vielä enemmän kun et saa suhteelta sitä mitä oikeasti tarvitset.
Niin. Tämä on myös se malli minkä opin omilta vanhemmiltani, joilla oli/on myös ns. kaverillinen suhde. Mutta oma lapsuuteni oli kuitenkin turvallinen, vakaa ja hyvä. Pystyi luottamaan vanhempien järkevyyteen, ei tarvinut murehtia mistään. Päätöksissä korostettiin aina järkeä, ei tunteita. Tiedostan, että opetan nyt samanlaista parisuhteen/elämisen mallia myös omille lapsilleni ja koen ristiriitaa, koska on tässä elämäntavassa hyviäkin puolia. Nimenomaan turvallisuus. Toisaalta toivon, että lapseni valitsevat puolisonsa huolellisemmin kuin minä. Ap
Ajattelit muuttua itse siis epävakaaksi sekopääksi erotessa vai miten se turvallisuus siinä katoaisi?
Kuten tuolla ylempänä kirjoitin, ero tarkoittaisi talon myymistä, asuinpaikan vaihtoa, ehkä koulun vaihtamista, taloudellinen tilanne huononisi jne. Olen miettinyt ja pyöritellyt näitä asioita mielessäni lukuisia kertoja. Jos muutokset lasten elämässä olisivat pienemmät, voisin erotakin. Mutta nyt tuntuisi väärältä repiä lapsilta koti, vain koska tunneyhteys puolisoon puuttuu. Jos mukana olisi alkoholia, väkivaltaa, jatkuvaa riitelyä niin tilanne olisi tietenkin toinen. Kokonaistilanne pitää arvioida. Ap
Miksi muuttaisit eri paikkakunnalle tai muuten kauas nykyisestä?
Vai oletko tosissasi sitä mieltä että kaikki lapset kärsii aina muuttaessa?
No varmaan sinun lapsesi kun ainoa turva niille on talo, sitä ydinperhettä kun heillä ei nyt ole.
Tuo kaikki muu on sitä sinun laiskuutta järjestää asiat.Höpö höpö. Perheen hajottaminen on niin iso asia, että on vain vastuullista ja järkevää pohtia sitä huolella ja ottaa aikaa, ja yrittää kehittää asioita.
Ei aina ensin ero.
Harva myöntää jälkikäteen katuvansa eroa, tai että ylipäänsä sille olisi ollut vaihtoehtoja.
Ei apn lapsilla ole perhettä. Kaksi erillistä aikuista jotka nyt vaan sattuu asumaan samassa talossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko ahdistunut ja masentunut äiti mielestäsi parempi kuin onnellinen ja eronnut äiti?
Sanoiko ap olevansa ahdistunut?
Tarkoittaako ero aina onnellisuutta?
Ap nimenomaan sanoi, että kokee ahdistusta ja lievää masennusta. Ei se ero tarkoita automaattisesti onnellisuutta, mutta se antaa mahdollisuuden löytää sellainen elämä mikä tekisi AP:n onnelliseksi. Kuulostaa siltä, että jäämällä tuohon tilanteeseen se AP:n onnellisuus ei tule tuosta lisääntymään, koska mies ei näe ongelmaa ei ole kiinnostunut tekemään mitään tilanteen muuttamiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko ahdistunut ja masentunut äiti mielestäsi parempi kuin onnellinen ja eronnut äiti?
Mikäli masennukseni ja ahdistukseni näkyisi ulospäin, niin että se vaikuttaisi lapsiin, olisi ero varmaan parempi vaihtoehto. Olen kuitenkin aika hyvä piilottamaan tunteeni. Olen lapsilleni vakaa, turvallinen ja asiallinen äiti. En mitenkään erityisen hilpeä, mutta ei ollut oma äitinikään... tai aiemmin sukupolvien äidit, jotka tekivät kompromisseja ja laittoivat lapsien onnellisuuden oman onnensa eteen. Ap
Miten olet ihan satavarma, että tilanteenne ei vaikuttaisi lapsiin? Lapset ovat mestareita piilottamaan oman pahanolonsa ahdistavassa ympäristössä, etteivät pahenna entisestään vaikeaa tilannetta. Lisäksi, ajattelitko pystyä pitäväsi tuon kulissin yllä seuraavat kymmenen vuotta, minkä olet laskenut aikarajaksi?
Meillä vanhemmat olivat päättäneet pysyä yhdessä meidän lasten takia ja voin sanoa, että koko lapsuutemme oli iloton ja ankea, vaikka vanhempien välit toisiinsa olivat asialliset ja neutraalit. Lisäksi tämä opetti meille tehokkaasti, että parisuhde on ikävä taakka, eikä siihen kuulu aito kumppanuus ja yhteys. Nyt, 37-vuotiaana olen vasta ymmärtänyt mitä todellinen rakkaus ja yhteys on, kun puolisoni on samaan aikaan paras ystäväni ja loputtoman intohimon kohde.
Lapset ovat onnellisia, huolettomia, tasapainoisia lapsia. Ei ole mitään syytä ajatella, että he kärsisivät. Ajattelen, että riitely, syyttely ym. tekisivät lapsille hallaa, mutta sellaista ei ole. Lapset eivät vielä ymmärrä mitä tunneyhteys parisuhteessa merkitsee, tai miten se näkyy tai on näkymättä. Minä ajattelin lapsena, että vanhemmillani on kaikki ok, vaikka harvoin näin heidän pussailevan. Tai ehkä heillä olikin kaikki ok, ehkä se pragmaattinen elämä riitti heille.
On paljon tutkimusdataa, miten aviorero vaikuttaa lapsiin negatiivisesti. Meidän kohdalla avioero tarkoittaisi talon myymistä. Lapsilta menisi tuttu naapurusto ja heistä tulisi kahden pienen kodin välillä kulkevia reppureissailijoita. Kymmenen vuoden kuluttua talolaina olisi suurimmaksi osaksi maksettu, joten olisi helpompi erota. Ap
Eli ihan oikeasti sinua ei kiinnosta lasten hyvinvointi, vaan nykyisen elämäntyylin ylläpitäminen.
Validia tutkimustietoa löytyy myös siitä, että eroperheen lapset ovat ihan yhtä onnellisia kuin (hyvinvoivien) ydinperheiden lapset, mikäli molemmat vanhemmat ovat tasapuolisesti läsnä lasten elämässä. Muista myös, että lapsesi ovat yksilöitä, joten se miten sinä olet kokenut oman lapsuuden ei ole automaattisesti omien lapsiesi kokemus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko ahdistunut ja masentunut äiti mielestäsi parempi kuin onnellinen ja eronnut äiti?
Sanoiko ap olevansa ahdistunut?
Tarkoittaako ero aina onnellisuutta?
Ap nimenomaan sanoi, että kokee ahdistusta ja lievää masennusta. Ei se ero tarkoita automaattisesti onnellisuutta, mutta se antaa mahdollisuuden löytää sellainen elämä mikä tekisi AP:n onnelliseksi. Kuulostaa siltä, että jäämällä tuohon tilanteeseen se AP:n onnellisuus ei tule tuosta lisääntymään, koska mies ei näe ongelmaa ei ole kiinnostunut tekemään mitään tilanteen muuttamiseksi.
Kyllä. Lievä masennus BDI-testin mukaan ja ahdistusta ajoittain, ei nyt koko ajan. Arki ja työ auttaa. Haluaisin löytää jotain omaa, joka antaisi voimaa ja josta voisi innostua. Ap
Ei millään pahalla, mutta perushyvässä parisuhteessa ei olla vain talouskone ja äiti. Se on huono parisuhde, mistä lähdit.