Mummoni kuoli, miehen mielestä vanhojen ihmisten poismenoa ei tarvitse surra :(

voi tietää oliko ap:n miehelle mummo läheinen vai ei. Ehkä olikin, mutta mies ei vain ryve surussa.

Heitin vain tällaisen vaihtoehdon esille, mutta nähtävästi se on liian hankala sinun kananaivoillesi.

Eli mitä se kertookaan alkuperäisestä imbesillistä... Hmmm. TYHMÄ!

ei tarvi olla erityisen järkyttynyt tai shokissa. Mä olen menettänyt vanhempani ja sisareni mies kuoli alle 3-kymppisenä, joten en pysty pitämään 80-vuotiaan kuolemaa "luonnottomana" ja menemään suruun "mukaan".



Mun mummot on kuolleet jo kun olin lapsi, joten mun mielestä voisi muistaa myös iloita, että on saanut pitää isovanhempansa aikuiseksi asti.

Älä kuitenkaan oleta, että muut kauheasti lähtevät mukaan suremaan sun kanssa.

Mä en esim. pysty omien kokemusteni takia vanhoja ihmisiä suremaan ollenkaan. Ei vaan tunnu missään. Ehkä sun mies on samanlainen

Mutta kai nyt on normaalia että ihminen saa reagoida kun on juuri saanut kuulla että lähisukulainen on kuollut?

Kuolema on kuitenkin lopullinen, ihminen on poissa ja takaisin ei tule.

Olen tietysti iloinen että sai elää pitkän elämän ja että nyt pääsee ukin viereen, mutta kyllähän ihmistä tulee ikävä jonka kanssa on ollut tekemisissä kohta 30 vuotta.

En usko, että kenenkään puoliso kieltää suremasta, mutta tuntuu liioittelulta viikkotolkulla ollan ihan sekaisin siitä, että vanha ja sairas ihminen kuolee. Tottakai on ikävä ja suru, mutta isovanhempien kuolema vanhana on aika normaalia ja elämä jatkuu.

Mummoni kuoli perjantaina. Jos perjantaina muutaman kyyneleen itkin niin onko se liioiteltua?



ap

En oikein ymmärrä, miten se, että joku läheinen on kuollut nuorena voi olla syy siihen, ettei sure vanhana kuolleita. Jos esim joku kuolee liikenneonnettomuudessa, ei kai se estä suremasta sitä, jos joku toinen kuolee sairauteen.

samana iltana jo olin aika normaali lukuunottamatta, jos alkoi miettiä. Hautajaiset oli tietysti raskaat, kuten on kaikki hautajaiset, vaikka kuollut olisi ventovieras.



Itse ainakin näen, että isovanhemmat olivat jo vanhoja ja yhtä lukuunottamatta erittäin sairaita jo pitkään. Kyllä se suru oli suurempi silloin, kun näki sen mummun makaamassa nukkuvana sängyssä hengitys rohisten. Ihminen oli luuta ja nahkaa. Kuolema tavallaan oli enää päätös sille ja aika ohimenevä juttu. Surullisinta on se, kun näkee elinvoimaisen ihmisen alamäen. Näkee käsien tärinän, näkee takeltelevan muistin, näkee mustelmat kaatumisista jne. Ei sitä kuolemaa enää osaa sitten surra oikein.

Eli mitä se kertookaan alkuperäisestä imbesillistä... Hmmm. TYHMÄ!

että ap saattoi olla läheinen mummonsa kanssa ja ap:n mies ei ollut läheinen oman mummonsa kanssa. Mitä hiton tekemistä sillä on, että on ns. samanarvoiset sukulaiset? Tsiisus...