Mikä avuksi ongelmaan, tuntuu että aika loppuu kohdaltani.

Ovatko tällaiset tunteet normaaleja vai voisiko joku puhua minulle järkeä päähän. Minusta on alkanut tuntua, että mitä tässä enää mitään hyödyttää yrittää minkään suhteen, eiköhän elämä ollut tässä. Olen vasta(?) 38-vuotias, mutta tuntuu, että en näiden ruuhkavuosien puristuksessa tule ehtimään mitään ihmeellistä, elämä menee perusarkea pyörittäessä, töitä tehdessä ja vielä vuosikaudet lasten harrastuksiin arki-iltoisin aikaa polttaen. 3 lasta löytyy ja hyvä aviomies. Ehdin käydä jumpassa kerran kaksi viikossa - siinä on oma aikani. Kohta tulen vaihdevuosi-ikään. Työuralla paras noste on kohta ohi. PIan vanhemmat ja appivanhemmat tulevat vaatimaan oman siivunsa.

En ehtinyt elämässä saavuttaa mitään ihmeellistä ns. omaa. Se oli ainainen haaveeni, ja nyt, aika loppuu, en ehtinytkään. 

On ihan sama, vaikka rupeaisin valmistautumaan kuolemaan, ei tässä ehdi enää mitään merkittävää saavuttaan.

Onko tämä neljänkympin kriisi? Vai aivan normaalia? Vai hallitsenko väärin aikaani?