Mikä avuksi ongelmaan, tuntuu että aika loppuu kohdaltani.

Eikö kukaan muu koe sellaista tunnetta suunnilleen minun iässäni, että aika loppuu, en ehtinytkään?

ap

Mä olen 39 v ja samoja tuntemuksia. Miksi enää tehdä mitään, juna meni jo...

Mulla samoja tuntemuksia ja olen 22

Mä olen 37. Minulla on 3 alle kouluikäistä lasta, hyvä parisuhde sekä ihana koti. Koulutukseltani olen sairaanhoitaja ja maisteri toiselta alalta. Koen saavuttaneeni elämässäni paljon hyvää, eläneeni läpi upeista elämänvaiheista ja minulla on paljon suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Ainoa "epäonni" mitä olen kokenut on se, että en ole saanut pysyvää pitkää työsuhdetta - joskus se painaa mieltä raskaasti, mutta sitten muistan mitä kaikkea hyvää minulla on. Uskon tulevaisuudessa saavani myös sen työn, ja jos ei niin näin on hyvä. Ehkä tuon työn puuttumisen takia koen itseni ennemmin parikymppiseksi kuin toinen jalka haudassa olevaksi.

Mitä et ehtinyt? Monelle perhe juuri on se suurin saavutus. Mutta sitten on niitä, joiden ei pitäisi taipua perheen perustamisen painostukseen, koska se ei ole heille tarkoitettu elämäntehtävä.
Kaipa tuollaiset tuntemukset syntyy väärästä valinnasta.
Fyysisen nuoruuden juna menee tietysti kaikilla.

Feel you, ap. Olen "vasta" 30 ja samat ajatukset. Lisäksi olen niin väsynyt tämän rumban pyörittämiseen etten edes jaksa tehdä mitään. Töissä odotan vain että pääsen illaksi sohvalle torkkumaan.

Olen 30-vuotias ja samat fiilikset nyt ku kuopus on vuoden. Periaatteessa kaikki on nyt koettu. Tiedän millaista on työelämä, perhe-elämä, sinkkuna, avioliitossa, matkustelu ym. Korkeintaan voin kokea enää jotain variaatiota esim jos vaihtaisi työpaikkaa tai tulisi yksi lapsi lisää tai matkustaisin jonnekin uuteen paikkaan. Elämän suuret linjat on nähty ja koettu, nyt vain hiljalleen tassutellaan kohti kuolemaa. (En ole masentunut. Olen itse asiassa varsin tyytyväinen. Elämä vain tuntuu nähdyltä.)

Olen 39v ja lähdin just opiskelemaan uutta ammattia, juuri nyt olen opintoihin liittyvässä työharjoittelussa ja koen, että tämä on niin oikea ala minulle! Kuulkaa kun elämää on jäljellä parhaimmassa tapauksessa vielä ainakin 50 vuotta!! Vielä ehtii vaikka mitä. Meidän eläkeikäkin nousee koko ajan.

Ap:lle sanoisin, että usein kuvailemasi tunteet johtuvat siitä, että kaipaa muutosta, mutta et ehkä vielä ole itsekään tajunnut sitä. 40v korvilla sitä monet havahtuu ja kuvailemasi tuntemukset taitaa olla aika tyypillisiä. Rohkeutta vaan, ala miettimään mitä elämältäsi haluat!

Ei tullut ap:lle mieleen ennenkuin kolme lasta oli tehty, että ne vievät koko lailla aikaa?

[quote author="Vierailija" time="18.09.2015 klo 21:16"]Olen 30-vuotias ja samat fiilikset nyt ku kuopus on vuoden. Periaatteessa kaikki on nyt koettu. Tiedän millaista on työelämä, perhe-elämä, sinkkuna, avioliitossa, matkustelu ym. Korkeintaan voin kokea enää jotain variaatiota esim jos vaihtaisi työpaikkaa tai tulisi yksi lapsi lisää tai matkustaisin jonnekin uuteen paikkaan. Elämän suuret linjat on nähty ja koettu, nyt vain hiljalleen tassutellaan kohti kuolemaa. (En ole masentunut. Olen itse asiassa varsin tyytyväinen. Elämä vain tuntuu nähdyltä.)
[/quote]
Näyttää siltä, että et ole kokenut paljon vaikeuksia, kun olet ehtinyt tehdä "kaiken" (kaiken kivan). Olen ikäisesi ja minulla on yksi lapsi, ei uraa, olen kokenut vakavan oman sairauden, vanhempani vakavan sairauden ja kuoleman, työttömyyttä ja köyhyyttä. Tarkoitan vaan, että elämä voi heittää semmoistakin vaihtelua, mitä itse et ole suunnitellut.

[quote author="Vierailija" time="18.09.2015 klo 21:16"]

Olen 30-vuotias ja samat fiilikset nyt ku kuopus on vuoden. Periaatteessa kaikki on nyt koettu. Tiedän millaista on työelämä, perhe-elämä, sinkkuna, avioliitossa, matkustelu ym. Korkeintaan voin kokea enää jotain variaatiota esim jos vaihtaisi työpaikkaa tai tulisi yksi lapsi lisää tai matkustaisin jonnekin uuteen paikkaan. Elämän suuret linjat on nähty ja koettu, nyt vain hiljalleen tassutellaan kohti kuolemaa. (En ole masentunut. Olen itse asiassa varsin tyytyväinen. Elämä vain tuntuu nähdyltä.)

[/quote]

Etpä sitten taida kovin luova ja kekseliäs ihminen olla. Miten matkustelua voi koskaan edes kokea lopullisesti? Jokainen paikka on uusi, oma maailmansa. Minulla ei ole edes perhettä eikä puolisoa ja silti elämässäni riittää vielä vaikka kuinka paljon nähtävää.

Olenkohan sisäisesti jo 80.v vai lapsi koska en koe mitään tuontapaista ku ap ja siis 38.v nyt?!!

[quote author="Vierailija" time="18.09.2015 klo 22:44"]Olenkohan sisäisesti jo 80.v vai lapsi koska en koe mitään tuontapaista ku ap ja siis 38.v nyt?!!
[/quote]Äidinkielen taidoiltas ainakin alakoulussa!

Ymmärrän. Niin kauan kun ei ole lapsia ja on nuorehko niin on tulevaisuuden uskoa siihen että ovet on vielä auki. Vähän vanhempana ymmärtää että eivät ne ehkä olleetkaan auki ja lapset varmasti naisilla vauhdittavat tuota havahtumista koska ei ole enää edes aikaa koittaa punkea niistä suljetuista ovista.

Minulla ei vielä ole lapsia, ollut kuitenkin pari hyvin erilaista tilannetta joissa joutunut syvästi miettimään ensin sitä että lapsia ei tulekaan ja sitten sitä että jos tuleekin suunnittelematta hektisessä työtilanteessa. Lopputulema oli kutakuinkin niin että lasten saanti hieman aikaistaisi pyristelevän uran kuolemaa koska harva meistä lopulta tekee mitään kovin erikoista. Ja senkin olen jo nähnyt tietääkseni ettei se vuosikymmeniä tyydytä kaltaistani ihmistä, ei virikkeitä voi tavotella loputtomiin väsymättä.

Juu aikalailla samoja ajatuksia mulla 37 vuotiaana. Ei ole lapsia mieheni kanssa ( oma valinta ), mutta jotenkin tunnen itseni niin vanhaksi ja elämäni valinnat tuntuu niin peruuttamattomilta. On ammatti hoitoalalla, lisäopintoja työn ohessa, talo maalla, harrastuksistakaan mua ei kiinnosta kuin eläimet ja niiden kanssa touhuaminen. Matkustelusta pitäisin, mutta siihen ei juuri varoja. Tykkään kyllä elämästäni ja itsestäni, mutta jotenkin on sellainen väsähtänyt olo tässä arjessa. Ei tavallaan mitään vikaa, mutta esim.työ ei anna mulle enää mitään muuta kuin palkan. Kohokohtia on niin vähän tässä elämässä enkä osaa tässä juuri parantaakaan elämänlaatuani. Seuraavaa reissua sitä vaan odottelen ja suunnittelen...

Mistä sitten haaveilit? Mitä omaa haluaisit saavuttaa? Miksi se ei enää onnistu?

Olen saman ikäinen mutta en ihan tunnista tunteitasi. Ruuhkavuosia minäkin elän. Lapsia on 5, kolme teiniä ja kaksi pientä ja olen nyt hoitovapaalla mutta opiskelen samalla. Kyllä minä olen ainakin saanut kaiken mitä olen halunnutkin ja voin tehdä mitä haluankin. Harrastusrumba helpottui kun isommat alkoivat kulkea bussilla n. 11-12 vuotiaasta eteenpäin. Toki välillä joutuu kuskailemaan. 

Pienet tietenkin sitovat enemmän, mutta kasvavat ihan hujauksessa ja isovanhemmat ovat aina valmiita auttamaan lapsenhoidossa. Olen todella nauttinut kotiäitinä olemisesta pitkän tauon jälkeen ja keväällä alan etsimään uutta työpaikkaa. Harrastetaan paljon yhdessä perheen kanssa esim. laskettelua ja uimista ja muutenkin kivaa tekemistä on vaikka kuinka paljon. Eniten ehkä juuri nyt haaveilen siitä, että saisin olla ihan yksin kotona. Sekin järjestyy kun mies lupasi lähteä lasten kanssa mökille joku viikonloppu.

Olisiko syytä nyt tarkastella omaa asennettasi ja miettiä että mitä oikein haluat ja sitten myös alkaa elää sen mukaan?

Ei ne vaihdevuodet vielä nelikymppisenä ala

Ei elämä lopu vaihdevuosiin. :) Kun lapset ovat lähteneet kotoa, alkaa uusi vapaus! Terv. N58

Kunnon kriisi saa elämän tuntumaan elämältä. Kun joutuu taistelemaan elämästään, jokainen päivä tuntuu elämisen arvoiselta sen jälkeen. Pienet turhautumiset on vaan liian helpon elämän tyhjyyttä.

Mitähän omaa haluaisit saavuttaa? Itse kai olet valinnut niin miehesi, lasten hankinnan kuin urankin? Monen kannattaisi katsoa peiliin tuossa tilanteessa ja miettiä onko kyse vain jostain halusta saavuttaa koko ajan jotain suurempaa, sillä siihenhän ei koskaan tule katto vastaan, joskus olisi hyvä vain olla kiitollinen siitä mitä jo on.