Miksi ihmeessä nykyisin pitää ilmoittaa somessa aina kun auttaa jotain ihmistä
"Tein päivän hyvän työn ja kannoin tuntemattoman mummon kassit tien yli. Kyllä tuli hyvä mieli."
"Kaupassa edessäni asioimalta yh-isiltä puuttui bonuskortti, joten höyläsin omaani että isi sai leipäpussista alennuksen. Hyvä kiertämään!"
"Voi että tuli hyvä mieli, kun pidin tänään pyörätuolisss istuvalle naiselle ovea auki ja nainen sanoi kyyneleet silmissään:"Kiitos.""
Milloin normaalista auttamisesta tuli jotain, millä pitää kerätä pisteitä somessa?
Kommentit (29)
En ymmärrä. Noloahan se on,mainostaa asioita joiden pitäisi olla itsestäänselvyyksiä
En ole kyllä tuollaiseen törmännyt, johtuu ehkä iästäni ja kaveripiiristäni. Mutta ehkä sillä yritetään innostaa ihmisiä tekemään samoin hyvää itsekin ja kilpaileman tavallaan hyvien tekojen tekemisessä. Parempi sekin on kuin ainainen valittaminen yövuoroista, politiikasta, säästä tai koirankakoista.
Toisaalta se on myös hyväksynnän kalastelua tuttavilta. Ihan inhimillinen piirre sekin, kaikki me tykkäämme kehuista ja kiitoksesta. Tekopyhää on väittää, ettei olisi vailla kenenkään huomiota.
paras on kun ihmiset lahjoissaa johonkin keräykseen, esimerkiksi eilen instagram-tilini täyttyi näistä "kiitos lahjoituksestasi t.lastenklinikoiden kummit" -tekstiviesteistä joista oli otettu oikein instaan kuva ja tekstinä jotain "ihana auttaa, pieni raha minulle, jollekin suuri" ymsyms kiillotetaanko tällä omaa kruunua vai miksi pitää tehdä niin iso numero jos osallistuu esimerkiksi johonkin hyväntekeväisyyteen?
Ne jotka auttavat joka päivä esim. naapurin mummoa eivät pidä meteliä asiasta. Ne joille auttaminen on epätavallinen teko, ovat niitä jotka haluavat sitä julkisesti esitellä.
Koska sellaiset ihmiset eivät ole niitä aidosti hyviä tekoja tekeviä, vaan loppujen lopuksi yksiä pikku manipulaattoreita. Ne jotka ovat, eivät todellakaan pidä meteliä itsestään ja tekosistaan. Nuo tuollaiset ovat yksiä isoja ulkokultaisia nilkkejä, mutta hyvä toki jos irtopisteitä keräillessään ja imagoaan huollattaessaan sattuvat ihan oikeastikin tekemään jotain hyvää, mutta pyyteettömästä hyvästä toi on kaukana kuin... no en tiedä mikä. Vähän vajukkien hössöjen oman rinnan rummutusta hirveän älämölön ja spottivalojen kera, mutta elämä enimmäkseen on. En voi sietää sellaisia henkilöitä, jos ei rivien välistä jo ilmennyt. :)
Mietin samaa. Varmaan liittyy juuri tuohon oman sädekehän kiillotukseen. Sitä voi myös kiillottaa itsekseen pimeässä komerossa eikä joka kerta hehkuttaa somessa O.o
MInusta on tekopyhää piilotella kiitoksentarvettaan. Kaikissa meissä se on. Ei pyyteetöntä tekoa olekaan.
[quote author="Vierailija" time="17.09.2015 klo 16:31"]
"Tein päivän hyvän työn ja kannoin tuntemattoman mummon kassit tien yli. Kyllä tuli hyvä mieli." "Kaupassa edessäni asioimalta yh-isiltä puuttui bonuskortti, joten höyläsin omaani että isi sai leipäpussista alennuksen. Hyvä kiertämään!" "Voi että tuli hyvä mieli, kun pidin tänään pyörätuolisss istuvalle naiselle ovea auki ja nainen sanoi kyyneleet silmissään:"Kiitos."" Milloin normaalista auttamisesta tuli jotain, millä pitää kerätä pisteitä somessa?
[/quote]
Kyse on itsekkyydestä. Ihan mahdottomasta itsekkyydestä.
Eräs vanhempi mies kertoi kuinka hän oli ollut kylässä jonkun monilapsisen perheen luona , jonka isä oli työttömänä. Tämä mies kertoi juttua siihen malliin että ajatteli itsensä vähintäänkin jumalasta seuraavaksi ja kuinka hän kuunteli tuon työttömän murheita ja kuinka tärkeä tämä hänen kyläilynsä oli ja kuinka työtön sai hänen sanoistaan niin paljon voimaa jaksamiseen.
Oli vaikea kuunnella sitä itsekehua hiljaa ja vain nyökkäillä ja myötäillä.
[quote author="Vierailija" time="17.09.2015 klo 16:49"]MInusta on tekopyhää piilotella kiitoksentarvettaan. Kaikissa meissä se on. Ei pyyteetöntä tekoa olekaan.
[/quote]
Kyllä minä ainakin autan apua tarvitsevaa aivan pyyteettömästi. Uskon, että tekemällä hyvää saa myös hyvää.
Kaikkein parasta on, kun ei ole twitterissä tai feispuukissa tai muuallakaan "somessa". Ei ole tarvetta itsetehostukselle.
[quote author="Vierailija" time="17.09.2015 klo 16:49"]
MInusta on tekopyhää piilotella kiitoksentarvettaan. Kaikissa meissä se on. Ei pyyteetöntä tekoa olekaan.
[/quote]
Minulle riittää sen kohteen itsensä hyvä mieli. Usein tosin esim. oven avaamiset menevät niin ajatuksissaan etten edes kiinnitä huomiota asiaan. Tosin en myäskään omista mitään some rämpäleitä, että olisi mahdollista mainostaa asiaa vielä ulkopuolisillekin.
Silkkaa huomiohuoraamista se on. Halutaan luoda itsestä kuva muille kuinka hieno ihminen on, ja todellisuudessa nauretaan ja syleksitään avuntarvitsijan selän takana. Kuten jo sanottu; aidosti hyvät ihmiset tekevät näitä hyviä tekoja harvasepäivä, eivätkä mainosta tekemisiään koska ne ovat heille arkipäivää eikä niitä tarvitse mainostaa.
[quote author="Vierailija" time="17.09.2015 klo 16:55"]
[quote author="Vierailija" time="17.09.2015 klo 16:49"]MInusta on tekopyhää piilotella kiitoksentarvettaan. Kaikissa meissä se on. Ei pyyteetöntä tekoa olekaan. [/quote] Kyllä minä ainakin autan apua tarvitsevaa aivan pyyteettömästi. Uskon, että tekemällä hyvää saa myös hyvää.
[/quote]
Niin. Sanoit sen itsekin: odotat hyvää myös itsellesi. Se ei ole täysin pyyteetöntä antamista. Nautit tunteesta, että olet tehnyt oikein, että olet hyvä ja että sinut vielä jonakin päivänä kohtalo/ joku muu ihminen/ Jumala palkitsee.
[quote author="Vierailija" time="17.09.2015 klo 16:58"]
Kannustaa muitakin auttamaan?
[/quote]
Mutta käsittääkseni auttaminen kuuluu jo perustapoihin? Niinkuin syöminen ja nukkuminen.
Siksi koska nämä itsekkäät ihmiset eivät tee mitään ilman että siitä on itselle hyötyä. Eivät nämä ole pyyteetömiä hyväntekijöitä, jotka auttavat muita auttamisen ilosta ja joille suurin kiitos on se. että voivat olla avuksi. Nämä itsekkäät on juuri näitä sipilöitä, joiden täytyy pitää sellaista meteliä itsestään ja tekemisistään että se varmasti kuuluu kuuhun asti. Siinä sitten huserataan sitä sun tätä järjetöntä vailla pienintäkään ajatusta siitä mitä ollaan tekemässä. Minäminäminä.
[quote author="Vierailija" time="17.09.2015 klo 17:04"]
[quote author="Vierailija" time="17.09.2015 klo 16:58"]
Kannustaa muitakin auttamaan?
[/quote]
Mutta käsittääkseni auttaminen kuuluu jo perustapoihin? Niinkuin syöminen ja nukkuminen.
[/quote]
Autatko ketä tahansa, vai valikoidusti? Autatko oksentavaa pultsaria, pakolaista, psykiatrista potilasta joka riehuu kadulla, hikistä ja lihavaa, tyhmää ja rumaa, kaunista ja yksinäistä?
:D