Lue keskustelun säännöt.
Raskaana ja hyvin pettynyt vauvan sukupuoleen. Älä lue, jos tahdot mollata!
03.10.2006 |
Tilanne on nyt suurinpiirtein tämä. Olen kahden pojan äiti, raskaana puolivälissä. Saimme pari viikkoa sitten tietää odottavamme kolmatta poikaa.
Minulla ei sen kummempia tyttötoiveita ALKUraskaudessa ollut, ne ovat kehittyneet nyt vasta raskauden edetessä ja muuttuessa vaikeammaksi, josta johtuen tein päätöksen, että tämä on viimeinen lapsemme (ikää jo paljon yli 30v). Aion pyytää sterilisoinnin section yhteydessä.
Tämän poikatiedon jälkeen olen ollut surullinen ja vihainen, kateellinen ja katkera niille, joilla on/ovat saamassa tyttöä. Rakastan poikiani, mutta olisin niin mielelläni kokenut myös äiti-tytär -suhteen.
Tästä raskaudesta en enää ole nauttinut tuon ultraamisen jälkeen. En koe iloa syntyvästä lapsesta. Pelottaa vietävästi, mitä tapahtuu synnytyksen jälkeen, koenko rakkautta lapseeni?
Olin niin varmakin tällä kertaa, että tyttö olisi ollut tulossa, kaikki perinteiset tyttöoireet, tyttömaha jne.. Poikia odottaessa oli klassiset poikaoireet.
Kirjoitan tämän tänne siksi, että löytäisin jonkun joka on kokenut /tuntenut samaa. Miten elämä jatkui vauvan syntymän jälkeen? Ethän vaipunut synnytyksen jälkeiseen masennukseen? Sitä pelkään itse...
Tunnen itseni niin huonoksi äidiksi. En ikinöä kehtaisi kellekään sanoa, etten tahdo enää tätä lasta, mutta näin nyt vaan satun tuntemaan. APUA. Olenko minä aivan hullu?
Kommentit (89)
neljättä lasta odotan ja en todellakaan odota/toivo että tämä olisi poika, yhtä rakkaita ja tervetulleita ovat molemmat :)
Tytöistä on jo kokemusta miten niitä hoidetaan :))
Asiahan ei ole minusta kiinni kumpi tulee vaan miehen siittiöthän sen määrää!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun odotin kolmatta poikaani ja olin ihan 110% varma että tyttö, ja ei ollutkaan, niin tunsin samoja tuntemuksia, kuin sinä.
Kun vauva syntyi, unohtui täysin tyttö haaveet :) Nyt en voisi kuvitellakkaan, että ihana 3 kuinen poikani olisi tyttö, eihän se silloin olis juuri tämnä ihana vauva.. juu nou ;)
Tosin tänään kun oltiin kaupassa, hipelöin ihania vaaleanpunaisia vaatteita... Mieshän heti innostui että jokos me se tyttö tehdään :)
ajatuksia. Mä olen kysynyt molempien sukupuolet rakenneultrassa ja jotenkin mulla oli poika-tunne molemmissa raskauksissa ja en siis ollut yllättynyt, kun meille odotusaiakan selvisi, että poikia tulee. Ja maailman ihanimpia ovatkin!
Mutta se rankin juttu, joka juuri nytkin nostaa taas kyyneleet silmiini....
Olen aina haaveillut 3-4 lapsesta. Ja toisen poikamme jälkeen ajattelin, että ehkä meille suodaan tyttökin (vaikka pojat yhtä tervetulleita ovatkin) vielä (mies ei ollut siihen mennessä ettei halua enempää lapsia). Kun kesällä ehdotin kolmatta lasta niin mies ilmoitti, että hän ei niitä enää tee ja jos haluan lisää pitää minun vaihtaa miestä. Piste. Maailmani romahti. Yhtään helpommaksi asiaa ei tee se, että sukulaiset ja tutut kyselevät jtakuvasti, että koskas teette sen kolmannen/tytön. Ja jatkuvasti joku tuttu ilmoittaa odottavansa kolmatta. Ja minä itken. Juuri nyt ottaisin vaikka viitos-pojat kun vain vielä saisin lapsen - tai sitten käyn ottamassa kierukan salaa pois :)
Vierailija:
Olen aina katsellut ihaillen kolmen pojan perheitä ja säälien kolmen tytön perheitä.Itse aina teininä ajattelin että haluan kolme poikaa enkä yhtään tyttöä.
En sääliäsi todellakaan tarvitse, ihmettelen miksi noin tunnet?
terveisin
kolmen tytön äiti
Kun odotin kolmatta....niin olin aivan varma että pieni poika sieltä tulee.
Raskaus oli vaikea, down-epäily, sydänvika epäily. Sain tietää viikolla 18 että vauva on poika ja vielä ihanampaa oli se kun meille syntyi tammikuussa 2005 pieni poika joka oli terve. (tällä hetkellä aika sairas, masussa jotain häikkää).
Toivon neljättä vauvaa, en poikaa tai tyttöä vaan lasta mutta mieheni ei enää suostu :( joten haaveeksi jää.
Kun vauvasi syntyy...niin silloin myös rakkautesi lastasi kohtaan syntyy. Lapset ovat aina lahjoja !
Onnea loppu raskauteen !
T: Mamma ja 3 IHANAA POIKAA :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
samaa sukupuolta saaneita on.
Mistäköhän se loppujen lopuksi johtuu että niin monet saavat aina samaa? Todennäköisyyslaskelmien mukaanhan on aika epätodennäköistä että kolme kertaa peräkkäin tulisi sama.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ne pojat sitten aikanaan tuo tyttöjä taloon...
Tyttöjä, jotka vihaavat anoppiaan yli kaiken. Tai tyttölapsen lapsia, jotka ovat läheisempiä niiden toisten isovanhempien kanssa. Kyllä oma tytär on ihan eri asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä yritin rankkojen hoitojen kanssa lasta 5 vuotta. Tulin vihdoin raskaaksi ja todella pelkäsin kuulla kumpaa sukupuolta lapsi olisi. Minulle tehtiin lapsivesipunktio.
Halusimme ehdottomasti tytön, suvussamme ei ole poikia enkä osannut millään tavoin ajatella poikalasta itselleni. Olen aina halunnut tyttöä. Oli todella ahdistavaa mietiskellä lapsen sukupuolta, niin ahdistavaa että etsin kaikkia todisteita poikalapsesta ja suggeroin itseni siihen, että poika se kuitenkin on. Ilmeisesti välttääkseni pettymyksen...
Valtava ilo ja yllätys oli, kun tyttö olikin tulossa. Oli kuitenkin myös hieman outo tunne kun sai kuulla sukupuolen, ikäänkuin vauva " olisi vaihdettu" , niin vahvasti sitä poikaa odotin ja pelkäsin.
Saimme toisen tytön pakastealkioista, sama pelko oli hänenkin kohdallaan. Nyt katselen poikalapsia ja ajattelen, että onneksi saimme tytön. Poikaa en osaisi kasvattaa.
Mutta AP, vaikka minull
Ihmiset ovat oikeita puupäitä. Jokainen joka osaa kasvattaa tytön, osaa kasvattaa myös pojan, eivät eri sukupuolta olevat lapset ole eri lajia keskenään, ihmislajista on kyse.
Serkkuni esikoinen oli tyttö ja minulle selvisi vasta vuosia myöhemmin, miten rajusti hän miehensä kanssa oli pettynyt lapsen sukupuoleen.
He saivat seuraavaksi pojan ja hyvin irvokkailla tavoilla ovat onnistuneet tahattomastikin tekemään selväksi, että nyt vasta heillä on se mitä alunperin halusivat.
Joten vaikka näitä tunteita usein uskotaan ohimeneviksi, eivät ne sitä kaikilla ole, ja sitten siitä todella saa lapsi kärsiä:(