Onko bipoja paikalla? Millainen teidän mania/hypomania on

Muukin asiallinen keskustelu kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä on tervetullutta 😀 vertaistukea olisi kiva saada just nyt!

Olen oppinut että persoonani on häiriö, joten olen aina sairas teen tai olen tekemättä.

Vierailija kirjoitti:

Olen oppinut että persoonani on häiriö, joten olen aina sairas teen tai olen tekemättä.

Voi kun minäkin oppisin elämään tän kanssa.. aika tuore dg vielä, vuosikymmenen hoidettiin vain masennuksena eli se perussetti. Sopiva Lääkityskin yhä hakusessa

Voiko hypomania olla niin lievää, että sairaus menee vain masennuksena? Vaikeana?

Vierailija kirjoitti:

Voiko hypomania olla niin lievää, että sairaus menee vain masennuksena? Vaikeana?

Kyllä kai se periaatteessa voi

Mulla on sopiva säännöllinen lääkitys, jonka myös otan.

Sekopää31 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen oppinut että persoonani on häiriö, joten olen aina sairas teen tai olen tekemättä.

Voi kun minäkin oppisin elämään tän kanssa.. aika tuore dg vielä, vuosikymmenen hoidettiin vain masennuksena eli se perussetti. Sopiva Lääkityskin yhä hakusessa

Koska olet noin oiretietoinen niin ennuste on ihan hyvä. Huonommin menee niillä jotka ei näe omaa käytöstään.

Kevät on vaikeaa aikaa. Ihmiset alkavat näyttää paremmalta ja "kevättä rinnassa" 😎 sitten kesää kohti tipahtaa taas korkealta ja kovaa

Vierailija kirjoitti:

Sekopää31 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen oppinut että persoonani on häiriö, joten olen aina sairas teen tai olen tekemättä.

Voi kun minäkin oppisin elämään tän kanssa.. aika tuore dg vielä, vuosikymmenen hoidettiin vain masennuksena eli se perussetti. Sopiva Lääkityskin yhä hakusessa

Koska olet noin oiretietoinen niin ennuste on ihan hyvä. Huonommin menee niillä jotka ei näe omaa käytöstään.

Joo ja olen myös hoitomyönteinen ja tiiviissä yhteydessä hoitajan ja lääkärin kanssa

Vierailija kirjoitti:

Mulla on sopiva säännöllinen lääkitys, jonka myös otan.

Hieno kuulla! Saako kysellä että mikä lääkitys? Mulla tällä hetkellä vain abilify ja illalla ketipinor. Voxra oli mutta jouduttiin lopettamaan. Kokeiltu on mm lamictalia ja valproaattia, risperidonia ym ym aikamoinen rumba tää lääkkeiden kanssa säätäminen

Mun hypomaaniset jaksot on sellaisia että nukun ja syön huomattavan vähän, mutta liikun ja touhuan huomattavan paljon. Silloin kiinnostaa seksi aivan ylilyövällä tavalla eikä hävetä yhtään flirttailla missä tai kenelle tahansa (olen onneksi sinkku). Päihteet kiinnostaa ja niitä kuluu. Raha menettää merkityksensä ja sen voi pistää huoletta palamaan mihin tahansa. Olen silloin tavallista luovempi ja saan paljon ideoita, joita alankin sitten toteuttelemaan ja turha varmaan mainitakkaan ettei mikään näistä projekteista tule koskaan päätökseen. Tanssin tosi paljon itsekseni ja liikun ja liikehdin jatkuvasti. Kroppa onneksi alkaa piiputtaa parissa viikossa kun energiavaje on niin valtava ja hypomaaninen kausi päättyy. Valitettavasti tietysti siihen masennusromahdukseen, mutta tuleepahan lepoa taas.

Tunnistan alkavan hypomanian oireet kyllä viimeistään siinä vaiheessa kun raportoin niistä luottoystävilleni (että tietävät mitä mulla on meneillään), ja tiedän ettei se ole minulle hyväksi, mutta en voi enkä halua hillitä sen puhkeamista yhtään. Hypomaniassa on jatkuvasti todella euforinen olo kaikesta ja kaikki tuntuu tosi hyvältä, naurattaa ja tuntuu kuin olisi jossain onnellisessa, pehmeässä, kihisevässä pilvessä koko ajan. Se tuntuu maailman parhaalta asialta, siis siltä että se kuittaa vuosikymmenten masennukset kertapyyhkäisyllä ja tuntuu antavan elämälle vihdoinkin tarkoituksen. Vaikka tiedän että hypomania rasittaa minua isossa kuvassa katsottuna ja on huono asia terveydelleni, otan sen silti avosylin vastaan koska vihdoinkin tuntuu hyvältä.

Mulla oli tossa viikkokausia kestävä hypomania kausi. Sitten muutama hassu päivä masennusta, nukkumista ja itkemistä ja nyt sitten taas menen sähköjäniksenä eteenpäin?

Vierailija kirjoitti:

Mun hypomaaniset jaksot on sellaisia että nukun ja syön huomattavan vähän, mutta liikun ja touhuan huomattavan paljon. Silloin kiinnostaa seksi aivan ylilyövällä tavalla eikä hävetä yhtään flirttailla missä tai kenelle tahansa (olen onneksi sinkku). Päihteet kiinnostaa ja niitä kuluu. Raha menettää merkityksensä ja sen voi pistää huoletta palamaan mihin tahansa. Olen silloin tavallista luovempi ja saan paljon ideoita, joita alankin sitten toteuttelemaan ja turha varmaan mainitakkaan ettei mikään näistä projekteista tule koskaan päätökseen. Tanssin tosi paljon itsekseni ja liikun ja liikehdin jatkuvasti. Kroppa onneksi alkaa piiputtaa parissa viikossa kun energiavaje on niin valtava ja hypomaaninen kausi päättyy. Valitettavasti tietysti siihen masennusromahdukseen, mutta tuleepahan lepoa taas.

Tunnistan alkavan hypomanian oireet kyllä viimeistään siinä vaiheessa kun raportoin niistä luottoystävilleni (että tietävät mitä mulla on meneillään), ja tiedän ettei se ole minulle hyväksi, mutta en voi enkä halua hillitä sen puhkeamista yhtään. Hypomaniassa on jatkuvasti todella euforinen olo kaikesta ja kaikki tuntuu tosi hyvältä, naurattaa ja tuntuu kuin olisi jossain onnellisessa, pehmeässä, kihisevässä pilvessä koko ajan. Se tuntuu maailman parhaalta asialta, siis siltä että se kuittaa vuosikymmenten masennukset kertapyyhkäisyllä ja tuntuu antavan elämälle vihdoinkin tarkoituksen. Vaikka tiedän että hypomania rasittaa minua isossa kuvassa katsottuna ja on huono asia terveydelleni, otan sen silti avosylin vastaan koska vihdoinkin tuntuu hyvältä.

Mulla samaa, ja mäkin nautin ja tykkään siitä hypomaniasta vaikka tiedän ettei se ole mulle hyväksi 😳

Tätä en tarkoita pahalla tai tarkoituksella loukata jota kuta.

Sanovatko ihmiset teille koskaan suoraan, että mania tai masentunut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun hypomaaniset jaksot on sellaisia että nukun ja syön huomattavan vähän, mutta liikun ja touhuan huomattavan paljon. Silloin kiinnostaa seksi aivan ylilyövällä tavalla eikä hävetä yhtään flirttailla missä tai kenelle tahansa (olen onneksi sinkku). Päihteet kiinnostaa ja niitä kuluu. Raha menettää merkityksensä ja sen voi pistää huoletta palamaan mihin tahansa. Olen silloin tavallista luovempi ja saan paljon ideoita, joita alankin sitten toteuttelemaan ja turha varmaan mainitakkaan ettei mikään näistä projekteista tule koskaan päätökseen. Tanssin tosi paljon itsekseni ja liikun ja liikehdin jatkuvasti. Kroppa onneksi alkaa piiputtaa parissa viikossa kun energiavaje on niin valtava ja hypomaaninen kausi päättyy. Valitettavasti tietysti siihen masennusromahdukseen, mutta tuleepahan lepoa taas.

Tunnistan alkavan hypomanian oireet kyllä viimeistään siinä vaiheessa kun raportoin niistä luottoystävilleni (että tietävät mitä mulla on meneillään), ja tiedän ettei se ole minulle hyväksi, mutta en voi enkä halua hillitä sen puhkeamista yhtään. Hypomaniassa on jatkuvasti todella euforinen olo kaikesta ja kaikki tuntuu tosi hyvältä, naurattaa ja tuntuu kuin olisi jossain onnellisessa, pehmeässä, kihisevässä pilvessä koko ajan. Se tuntuu maailman parhaalta asialta, siis siltä että se kuittaa vuosikymmenten masennukset kertapyyhkäisyllä ja tuntuu antavan elämälle vihdoinkin tarkoituksen. Vaikka tiedän että hypomania rasittaa minua isossa kuvassa katsottuna ja on huono asia terveydelleni, otan sen silti avosylin vastaan koska vihdoinkin tuntuu hyvältä.

Mulla samaa, ja mäkin nautin ja tykkään siitä hypomaniasta vaikka tiedän ettei se ole mulle hyväksi 😳

Onhan se selvää että masennuksen jälkeen kaikki tuo tuntuu hyvältä. Välittäjäaineita tursuu ylenpalttisesti ja se antaa uskomattomia kiksejä. Olisi se varmaan nautinnollista kenelle tahansa! Ei ole mielestäni väärin haluta nauttia, noin niinku periaatteessa, mutta eihän tossa tietystikään mitään järkeä ole. Mutta jos elämä on 50 viikkoa vuodesta masennusta ja 2 viikkoa täyttä onnelaa niin onko ihme että sen onnelan haluaa valita.

Unohtui lisätä tuosta omasta tekstistä vielä se, että alan toimia hieman liian vauhdikkaasti ja vaarallisesti myös. Siis ajan pyörällä mutkiin liian kovaa ja semmoista. Haen siis adrenaliinipiikkejä vielä entistenkin päälle. Tässä on ehkä taustavaikuttimena sekin, että olen suurimman osan ajasta itsetuhoisten ajatusten riivaama ja haluaisin kuolla, joten ehkä noissa vauhdikkaissa tilanteissa on mukana ripaus sitä toivetta että tästä kun pääsisi vauhdilla lähtemään. Mitään todellisia vaaratilanteita ei ole ainakaan vielä päässyt kuitenkaan syntymään, eli joku taustajärki siellä on vielä ollut kaikesta huolimatta mukana.

olen tuntenut bipon. joskus se pysyi viikkokausia sisätiloissa ja roskiin ilmestyi tyhjiä viinapulloja. joskus se alkoi kävellä kuin robotti, kaahasi autolla hulluna ja melkein ajoi ihmisten päälle. teki pihatöitä lauleskellen ymäri vuorokauden.

Kaksi tätä sairastanutta olen tuntenut. Kumpikin oli tosi ilkeitä, liittyykö se jotenkin maniaan vai oliko vain sattumaa?

Vierailija kirjoitti:

Voiko hypomania olla niin lievää, että sairaus menee vain masennuksena? Vaikeana?

Kyllä sulla on luultavasti ihan vain masennus, eikä tätä "hienompaa" sairautta.

Jännä ettei useammalla liity maaniseen vaiheeseen mitään älytöntä libidon nousua, tai jotain muuta hurjastelua.

Sellaista että lähden taksilla Turkuun hetken mielijohteesta.