Lue keskustelun säännöt.
Mistä tunnistaa ihmisen, jolla on sisäinen rauha?
Mistä tunnistaa ihmisen, jolla on sisäinen rauha?
Kommentit (367)
Vierailija kirjoitti:
Mä tunnen yhden josta oikein hehkuu tällainen rauha. Sitä on vaikea kuvailla miten sen huomaa, tuntuu että se on joku henkisen tason asia melkein, jotain energiaa. Mutta on siinä ihan ele- ja käytöskomponenttejakin. Kun hän juttelee ihmisen kanssa, hänen huomio on täysin tässä ihmisessä, eikä harhaile. Aika useinhan sitä huomaa jutellessaan, että toisen huomio kääntyy sisäänpäin omiin ajatuksiin ja sitten ainakin tällaiselle sosiaaliselle jännittäjälle tulee olo, että sanoinko jotain tyhmää, onko toinen kyllästynyt tms. Mutta hän on intensiivisesti hetkessä, koko ajan kiinnostunut ja huomioiva, eikä tule mitenkään sellaista oloa että minua tässä arvosteltaisiin tai tuomittaisiin. Koirat jotka tykkää vieraista ihmisistä usein käyttäytyvät noin, ihmisillä se on ainakin ei-läheisten kanssa harvinaisempaa, sellainen avoin katkeamaton kiinnostus ja pysähtyminen toisen äärelle.
En ole myöskään kuullut hänen ikinä sanovan pahaa yhdestäkään ihmisestä. En edes silloin, kun koiralenkkeillessämme yhdessä minulla oli eroprosessi päällä ja haukuin miestäni, työkavereitani yms. ihan kunnolla. Usein hän vain kuunteli, kommentoimatta mitään, silloin tällöin kommentoi jotain tyyliin toisen näkökulmasta, kuten muistutti että ei se varmasti sille toisellekaan helppoa ole ja usein ihmiset ei toimi niin ilkeyttään vaan koska heillä on omia ongelmiaan. Mutta ikinä hän ei tullut mukaan haukkumaan yhdessä jotain ihmistä tai suoraan uskonut yksipuolista kuvaustani niin että olisi alkanut esim. uskoa että exäni oli kuvaamani kaltainen pelkästään kusipää, ehkä jopa narsistipsykopaatti. Luulen, että hän ymmärsi koko ajan, että tunnetilani vääristi tulkintaani, eikä hän silti kokenut mitään tarvetta alkaa väitellä tulkintoja vastaan, mutta ei validoinutkaan niitä.
Koska itselläni on vähän keski-iän kriisiä, minua myös kiehtoi hänen suhtautumisensa ikääntymiseen ja ulkonäköön. Hän ei ihan oikeasti tuntunut miettivän sellaisia ollenkaan. Otin sen kerran puheeksikin, kysyin että eikö hänellä ole epävarmuuksia mistään asioista ulkonäössään, ja kommentoin että ei varmaan koska hän on niin hoikka ja hyvän näköinen. Hänelle se oli ihan hämmentävä ajatuskin. Mietteliään näköisenä mietti hetken ja totesi, että ei ole tainnut teinivuosien jälkeen miettiä erityisemmin miltä näyttää paitsi sen verran, että aamuisin laittaa päivään sopivat vaatteet ja hiustyylin. Mutta hänestä maailmassa oli niin paljon muita kiinnostavia asioita, kuten nyt toiset ihmiset, söpöt eläimet, älylliset asiat jne, että ei hän viitsi itseensä keskittyä. Kuvasin sitä, miten itse silläkin keskusteluhetkellä mietin esim. kaksoisleukaani ja rumia hampaitani, ja vähän häpesin niitä, ja hän näytti suorastaan hämmentyneeltä. Että tuollaisiako ihmiset ajattelee. Uskoin ihan täysin kun hän sanoi, ettei ollenkaan leimaa ihmisten piirteitä rumiksi tai kauniiksi, ja on kiinnostunut lähinnä näiden ajatuksista, eikä ulkonäöstä. Ja että ei ole itse tule miettineeksi kauneusvirheitään koskaan, koska ei hän ole kauneuskilpailuihin osallistumassa eikä hänen siis tarvitse olla erityisen kaunis. Saa olla sellainen kuin on ja keskittyä muihin.
Hyviä huomioita. Itse olen yrittänyt kävellä kohti sisäistä rauhaa koko elämäni. Ehkä jonkin verran edennytkin matkalla, oli hyvin ahdistunut ja kompleksinen nuorena. Nyt myöhäiskeski-ikäisenä eräs ystäväni kuvasi minua vetämällä ilmaan suoran viivan, sanoi kahdehtivansa mielen tyyneyttä. Ei mieli missään nimessä aina tyyni ole, mutta seison paljon vahvemmin omilla jaloillani nyt kuin nuorena.
Kun olen oppinut tuntemaan itseni ja hyväksymään paketin, tuo auttaa paljon elämässä. Miettii huomattavasti vähemmän mitä muut ajattelevat minusta, töissä keskittyy esittämään asioita, ei itseään, hyväksyy asiat ja ihmiset. Vanha AAA viisaus: muuta asioita joita voit muuttaa, hyväksy asiat joita et voi muuttaa. Ikääntyminen, äly, historia asioita jotka eivät muutu, niiden kanssa pitää tehdä sovinto: en enää ole hehkeä ja rypytön, aivokapasiteettini ei taivu yhtä tehokkaasti kompleksisiin analyyseihin kuin joidenkin muiden, olen kärsinyt epäoikeudenmukaisesta kohtelusta historiasta, mutta parempi ymmärtää tilanteita ja ihmisten motiiveita kuin jatkaa katkeroitumisen kierrettä seuraavaan sukupolveen.
Aina ei onnistu vieläkään, välillä saa itsensä kiinni epävarmuudesta kumpuavasta mielen pyörityksestä ja historian myrkyllisestä miettimisestä - mutta yritän pitää suuntaa oikeana, keskityn elämään tässä ja nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kirkonkello kirjoitti:
Ihminen on niin kummallinen olio loppujen lopuksi. On näitä muka hillittyjä ihmisiä, joita luullaan "hyviksi ihmisiksi". Edessäpäin, varsinkin silmää tekevien ja rikkaiden ovat kuin sulaa vettä. Lähimmäinen esim.sisar tuntee heidän tosi luonteensa. Haukkuvat ihmisiä takana päin, kateellisuus, ahneus, kotona juoppo salajuoppo puolisi jota salaillaan muilta ihmisiltä. Tyynen rauhallisuuden takana peitellään muilta ihmisiltä kuinka asiat todella ovat.
Minä uskon, että Dalai Lamalla on sisäinen rauha. Hänellä on huumorintajua ja osaa nauraa itselleen. Hänet läheisesti tunteva ihminen kertoi, että suurin ero hänen käytöksessään verrattuna "tavalliseen taapertajaan" on se, että hän kohtelee kaikkia ihmisiä yhtä kunnioittavasti, olipa kyseessä kuningas tai kerjäläinen.
Minä opettelen tuohon ja aika hyvä on tilanne: en anna menneiden vaivata, olen antanut anteeksi mm. exälle pettämisen. Keskityn omiin juttuihin, en juurikaan odota keneltäkään mitään, asiat menee niin kuin kuuluukin mennä. Teen työni, hoidan lapsen, treenaan ja yritän nauttia elämän pienistä iloista. En lähde mihinkään riitelyyn mukaan ja yritän olla tukena niille, ketkä sitä tarvitsevat. Mulla on hyvä olla itseni kanssa
Vierailija kirjoitti:
Pyrkii aina toimimaan moraalisesti oikein. Vaikka siitä aiheutuisi itselle haittaa.
Saavutin sisäisen rauhan vasta kun luovuin tästä tavoitteesta omassa elämässäni. Tietysti riippuen miten kukakin määrittelee moraalisesti oikean toiminnan, mutta jos nyt tarkoitat että ihmisen tulisi moraalisissa valinnoissaan arvottaa oma etu samalle viivalle kenen tahansa muun edun kanssa (ja ehkä vielä laittaa toisen etu oman yläpuolelle tärkeysjärjestyksessä).
Meinasin tulla hulluksi nuorena kun yritin kaikissa valinnoissani arvioida moraalia kaikkien mahdollisten vaikutusten kannoilta ja toimia kaiken aikaa niin kuin oikein on. Omalla hyvinvoinnilla ei ollut valinnoissa muuta arvoa kuin että elintärkeät tarpeet piti tyydyttää ja terveydestä huolehtia siinä määrin kuin se on tarpeen, jotta pysyy elossa muuttamassa maailmaa oikeudenmukaisemmaksi. Itseään ei voinut hemmotella millään mikä maksaa mitään, koska aina moraalisesti oikeampi kohde rahoille oli jossain hyväntekeväisyydessä sillä aina on joku joka tarvitsisi kyseistä euroa enemmän. Rentoutua ei hyvällä omallatunnolla voinut koska aina oli mahdollista osallistua jonkin sortin vapaaehtoistyöhön tai vähintään sivistää itseään yhteiskunnan epäkohdista, jotta osaa jatkossa toimia vielä enemmän oikein. Jne.
Lopulta psykiatrisella osastolla lääkäri kertoi että minulla on selviä piirteitä vaativasta persoonallisuushäiriöstä liittyen juuri kyvyttömyyteen joustaa moraalin suhteen, vaikka en muilta osin diagnoosin kriteerejä täyttänytkään. Se oli pysäyttävä hetki. Masennus, ahdistus ja itsetuhoiset ajatukset alkoivat vähenemään, kun opettelin olemaan itsekäs moraalisen oikein tekemisen kustannuksella. Ymmärsin että maailma on moraalisestikin kaottinen paikka ja ihminen on eliö eikä moraalivalintakone.
Tuon jälkeen tein isoja valintoja elämässäni uusiksi. Vaihdoin alaa koulutukseni mukaisesta hyväntekeväisyysjärjestötyöstä duunarihommiin vain koska en halunnut enää ajatella maailman murheita joka päivä. Hankin lemmikin ihan vain saadakseni iloa ja kumppanuutta elämääni, vaikka sen hoitoon menevillä rahoilla eläinoikeusjärjestö olisikin voinut auttaa moninkertaista määrää kärsiviä tuotantoeläimiä. Hankin omakotitalon, vaikka kerrostaloasuminen onkin huomattavasti ekologisempaa. Entinen minä ei olisi ikinä tehnyt tällaisia valintoja siitä huolimatta että näissäkin valinnoissa moraalilla oli iso rooli (lemmikki tuli vastuullisen rescue-yhdistyksen kautta, talo on erittäin pieni ja sijainti ei vaadi omaa autoa yms). Rauha löytyi kun opin hyväksymään itseni moraalisesti vaillinaisena toimijana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On pappismies.
No pappismiehet ja pappisnaiset nyt ovat kaukana sisäisestä rauhasta.
Materialistisia sekä vallan,-että rahanhimoisia lurjuksia, elitistisiä ketkuja.
Kuvottavaa sakkia petollisuudessaan.
Umpihulluja ovat olleet poikkeuksetta tapaamani papit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olamalla armollinen itselleen.
Vain omista teoista vastaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ainakaan sellainen, joka juoksee henkistymisen taphtumissa ja shamaaneilla jne. ja korostaa tätä kaikille. Näitäkin on nähty.
Mietin, missä menee raja. Eikö sisäisen rauhan/onnellisuuden löytänyt saa puhua tästä lainkaan? Tulee mieleen suomalainen sanonta "kell' onni on, se onnen kätkeköön", joka on minusta katkera ja typerä sanonta. Olen itse sisäisen rauhan tiellä, ja koen hengellisyyden ja tietynlaisen universumiin uskomisen auttaneen kovasti. En sulkisi shamaaneitakaan pois. Jaan myös tämäntyyppistä sisältöä somessani, koska toivoisin useamman ihmisen olevan tietoisempia ja onnellisempia. Vaikutankohan itsensä korostajalta? Toisaalta, se on aivan sama. Tunnen itseni, enkä koe eläväni kulissielämää.
Herää ajatuksia tuosta ristiriidasta. Että kun itse löytää jotain, tai joku asia auttaa, yrittää pakottaa sitä muillekin. Vaikka oikeasti kaikilla on oma polkunsa ja aikansa onnellisuuteen ja tietoisuuteen, sitä ei voi muiden avulla tai kautta löytää. Olet omalla tielläsi, eikä sen arvoa vähennä tai kasvata se, ovatko muut samaa mieltä tai löytävätkö samoja arvoja tai tapoja. Oleminen toimii aina tehokkaammin kuin neuvominen tai puhuminen, vinkkien jakaminen. Eli näytät, mitä on sisäinen rauha, et kerro mitä on sisäinen rauha tai mitkä ovat keinot sen saavuttamiseen. Luovut egon tarpeesta olla edellä ja saada sillä huomiota, tulet täysin henkisesti riippumattomattomaksi. Vaikutuksesi on se, että muut lähtevät omalla polullaan tavoittelemaan onnea jota säteilet, ilman että kehotat heitä siihen. Heillä itsellään on siihen vapaus ja avaimet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juuri näin. Ulkoisesta ja sisäisestä levollisuudesta.
Ajattelen että sisäistä rauhaa on kahdentasoista, joista ensimmäinen taso on helpommin ulospäin huomattava ja se toinen syvempi taso on nähtävissä vasta kun paremmin ihmiseen tutustuu.
Ensimmäinen taso on sellainen, jossa ihminen on luopunut elämässä kaikesta mikä voisi sisäistä rauhaa järkyttää. Olen itse tällä tasolla, eikä tällaisessa rauhassa mitään huonoa sinänsä ole jos sen henkilö itse kaikkineen valitsee. Tämä näkyy ulospäin sellaisena että ihminen on rauhallinen ja vakaa ja on tyytyväinen elämäntilanteeseensa ja tavoittelematta mitään.
- Elää yksin, koska silloin ei ole riskiä että puoliso loukkaa, pettää, jättää tai kuolee. Parisuhteeseen liittyy aina epävarmuutta koska mitä syvemmin siihen luottaa sitä isompi on tuska ja kriisi sitten jos sen menettää. Ja toista ihmistä kun ei voi koskaan sillä tavalla tuntea että voisi ennakoida kaikki sen elämän tapahtumat kun ei voi omiaankaan.
- Talous on turvattu säästöillä niin ettei mikään sitä voi heilauttaa. Ei sellaista tavallista säästämistä, joka tuo vähän turvaa yllättäviä menoja varten, vaan säästötili on pyhä ja sillä eläisi pari vuotta vaikka maailmanloppu tulisi. Tili on kartutettu sillä että on eletty askeettisesti koska se turvallisuus on laitettu kaiken ilottelun ja hemmottelun edelle.
- Muutkin ihmissuhteet ovat sopivasti etäisiä eli ihminen ei kerro esim kavereilleen mitään luottamuksellista koska siitä tulisi riski että tulee petetyksi. Sellaiset kaverisuhteet lopetetaan, joissa on mitään draaman aineksia, ja jos kaveri vaikka sairastuu niin siihen pidetään riittävää etäisyyttä ettei jouduta liikaa myötäelämään tuskaa. Sanoitetaan tätä itselle niin että elämän rajallisuus on hyväksyttävä eikä sitä vastaan pidä pyristellä ja ihmissuhteissa pitää pitää kiinni omista rajoista tms.
2. taso on sitten se kun aidosti ihminen hyväksyy ja ottaa vastaan elämän epävarmuudet. On valmis käymään läpi tuskan mitä syvistä merkityksellisistä ihmissuhteista voi seurata, koska se on ainoa tapa saada sellainen yhteys ja rakkaus elämäänsä. Taloudellisesti voi elää ilman merkittäviä säästöjä, koska on luotto että elämä kantaa vähemmälläkin. Uskaltaa tavoitella isompiakin unelmiaan vaikka onkin hyvin mahdollista että edessä on riipivä pettymys ja kriisi jos ei onnistu. Eli ihminen on tehnyt rauhan elämän hallitsemattomuuden kanssa eikä pyri hallitsemaan sitä rajaamalla kaiken epävarmuuden pois. Uskaltaa luottaa siihen että elämässä voi tapahtua kaikenlaista ja silti selviää. Voi elää hetkessä ja laittaa itsensä peliin siihen mitä tekee olematta epävarma omasta minuudestaan ja hakematta turvaa ja hyväksyntää mistä sattuu. Joku kuvasi sitä aiemmin ketjussa hyvin että on vesilasi jonka pinnalle voi tulla pyörre tms mutta joku rauha on sen suhteen että pohjalla on aina se tyyni kerros.
Se, millä elämän osa-alueilla nämä erot kenelläkin näkyvät, on tietysti kiinni siitä mitkä asiat kenellekin tuovat turvattomuutta ja epävarmuutta. Joku ei säästöjä kaipaa kun on aina ollut köyhä ja siihen tottunut ja toisella taas ei aidosti ole tarvetta romanttiseen rakkauteen tai kykyä sillä tavalla syviin ihmissuhteisiin . Toiselle ykköstaso tarkoittaa että totuttaa itsensä yksinäisyyteen ja ehkä selittää itselleen ettei tarvitse ketään kun taas toinen ei vain koe yksinäisyyttä vaikka olisi aivan yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sillä on valkoista jauhetta nenän alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ainakaan sellainen, joka juoksee henkistymisen taphtumissa ja shamaaneilla jne. ja korostaa tätä kaikille. Näitäkin on nähty.
Mietin, missä menee raja. Eikö sisäisen rauhan/onnellisuuden löytänyt saa puhua tästä lainkaan? Tulee mieleen suomalainen sanonta "kell' onni on, se onnen kätkeköön", joka on minusta katkera ja typerä sanonta. Olen itse sisäisen rauhan tiellä, ja koen hengellisyyden ja tietynlaisen universumiin uskomisen auttaneen kovasti. En sulkisi shamaaneitakaan pois. Jaan myös tämäntyyppistä sisältöä somessani, koska toivoisin useamman ihmisen olevan tietoisempia ja onnellisempia. Vaikutankohan itsensä korostajalta? Toisaalta, se on aivan sama. Tunnen itseni, enkä koe eläväni kulissielämää.
Herää ajatuksia tuosta ristiriidasta. Että kun itse löytää jotain, tai joku asia auttaa, yrittää pakottaa sitä muillekin. Vaikka oikeasti kaikilla on oma polkunsa ja aikansa onnellisuuteen ja tietoisuuteen, sitä ei voi muiden avulla tai kautta löytää. Olet omalla tielläsi, eikä sen arvoa vähennä tai kasvata se, ovatko muut samaa mieltä tai löytävätkö samoja arvoja tai tapoja. Oleminen toimii aina tehokkaammin kuin neuvominen tai puhuminen, vinkkien jakaminen. Eli näytät, mitä on sisäinen rauha, et kerro mitä on sisäinen rauha tai mitkä ovat keinot sen saavuttamiseen. Luovut egon tarpeesta olla edellä ja saada sillä huomiota, tulet täysin henkisesti riippumattomattomaksi. Vaikutuksesi on se, että muut lähtevät omalla polullaan tavoittelemaan onnea jota säteilet, ilman että kehotat heitä siihen. Heillä itsellään on siihen vapaus ja avaimet.
En ihan usko, että pointtini tuli oikein esille, mutta sinulla on hyviä ajatuksia. Minulle on okei, jos joku ei ole kanssani samaa mieltä. En kaipaa tykkäyksiä tai kommentteja, enkä halua esittää olevani parempi kuin muut. Minua vain surettaa somen aikakausi, sen ulkonäköpainotteisuus. Moni ihminen ei tunnu edes tietävän muusta elämästä. Olen ainakin itse saanut apua kaikenlaisista somen hippi- ja spirituaali-ihmisistä, koska lähipiirini on todella pieni, eikä mulla ole sellaisia ihmisiä joista voisin ottaa mallia. Kenties muillakin on näin, ja ehkäpä somessa voisi olla vielä jokin potentiaali, mm. positiivisten asioiden jakaminen. Mutta kuten sanoit, jokaisen tie on erilainen, ja siksi olen jakanut juttuja myös siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sydämeni on levoton, kunnes löytää Sinussa
rauhan. - Augustinus
Sellaisella on aura pään päällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnen tällaisen miehen. Hänestä huokuu sellainen uskomaton tyyneys ja karisma.
Hän vaikuttaa ikään kuin siltä, ettei olisi kunnolla hereilläkään, koska hän on niin seesteisen oloinen.
Rennosti cool. 🧊
Rististä ja / tai hautakivestä. Elävä ihminen ja sisäinen rauha on totta vain novelleissa.
Vierailija kirjoitti:
Ajattelen että sisäistä rauhaa on kahdentasoista, joista ensimmäinen taso on helpommin ulospäin huomattava ja se toinen syvempi taso on nähtävissä vasta kun paremmin ihmiseen tutustuu.
Ensimmäinen taso on sellainen, jossa ihminen on luopunut elämässä kaikesta mikä voisi sisäistä rauhaa järkyttää. Olen itse tällä tasolla, eikä tällaisessa rauhassa mitään huonoa sinänsä ole jos sen henkilö itse kaikkineen valitsee. Tämä näkyy ulospäin sellaisena että ihminen on rauhallinen ja vakaa ja on tyytyväinen elämäntilanteeseensa ja tavoittelematta mitään.
- Elää yksin, koska silloin ei ole riskiä että puoliso loukkaa, pettää, jättää tai kuolee. Parisuhteeseen liittyy aina epävarmuutta koska mitä syvemmin siihen luottaa sitä isompi on tuska ja kriisi sitten jos sen menettää. Ja toista ihmistä kun ei voi koskaan sillä tavalla tuntea että voisi ennakoida kaikki sen elämän tapahtumat kun ei voi omiaankaan.
- Talous on turvattu säästöillä niin ettei mikään sitä voi heilauttaa. Ei sellaista tavallista säästämistä, joka tuo vähän turvaa yllättäviä menoja varten, vaan säästötili on pyhä ja sillä eläisi pari vuotta vaikka maailmanloppu tulisi. Tili on kartutettu sillä että on eletty askeettisesti koska se turvallisuus on laitettu kaiken ilottelun ja hemmottelun edelle.
- Muutkin ihmissuhteet ovat sopivasti etäisiä eli ihminen ei kerro esim kavereilleen mitään luottamuksellista koska siitä tulisi riski että tulee petetyksi. Sellaiset kaverisuhteet lopetetaan, joissa on mitään draaman aineksia, ja jos kaveri vaikka sairastuu niin siihen pidetään riittävää etäisyyttä ettei jouduta liikaa myötäelämään tuskaa. Sanoitetaan tätä itselle niin että elämän rajallisuus on hyväksyttävä eikä sitä vastaan pidä pyristellä ja ihmissuhteissa pitää pitää kiinni omista rajoista tms.2. taso on sitten se kun aidosti ihminen hyväksyy ja ottaa vastaan elämän epävarmuudet. On valmis käymään läpi tuskan mitä syvistä merkityksellisistä ihmissuhteista voi seurata, koska se on ainoa tapa saada sellainen yhteys ja rakkaus elämäänsä. Taloudellisesti voi elää ilman merkittäviä säästöjä, koska on luotto että elämä kantaa vähemmälläkin. Uskaltaa tavoitella isompiakin unelmiaan vaikka onkin hyvin mahdollista että edessä on riipivä pettymys ja kriisi jos ei onnistu. Eli ihminen on tehnyt rauhan elämän hallitsemattomuuden kanssa eikä pyri hallitsemaan sitä rajaamalla kaiken epävarmuuden pois. Uskaltaa luottaa siihen että elämässä voi tapahtua kaikenlaista ja silti selviää. Voi elää hetkessä ja laittaa itsensä peliin siihen mitä tekee olematta epävarma omasta minuudestaan ja hakematta turvaa ja hyväksyntää mistä sattuu. Joku kuvasi sitä aiemmin ketjussa hyvin että on vesilasi jonka pinnalle voi tulla pyörre tms mutta joku rauha on sen suhteen että pohjalla on aina se tyyni kerros.
Se, millä elämän osa-alueilla nämä erot kenelläkin näkyvät, on tietysti kiinni siitä mitkä asiat kenellekin tuovat turvattomuutta ja epävarmuutta. Joku ei säästöjä kaipaa kun on aina ollut köyhä ja siihen tottunut ja toisella taas ei aidosti ole tarvetta romanttiseen rakkauteen tai kykyä sillä tavalla syviin ihmissuhteisiin . Toiselle ykköstaso tarkoittaa että totuttaa itsensä yksinäisyyteen ja ehkä selittää itselleen ettei tarvitse ketään kun taas toinen ei vain koe yksinäisyyttä vaikka olisi aivan yksin.
Näin ulkopuolisen silmiin tuo ykkönen ei kuulosta lainkaan rauhalliselta vaan äärimmäisen turvattomalta, koska kaikki mahdolliset turvakeinot on otettu maksimaaliseen käyttöön. Jos olisi rauhallinen ja turvallinen olo, ei tarvitsisi noin turvata itseään joka puolelta.
Itselleni usko tuo rauhaa ja turvaa. On kuitenkin inhimillisä ja heikkoja hetkiä, kun tuo rauha horjuu enkä aina jaksa olla niin ystävällinen ja turvallinen ja täydellinen kaikille kuin toivoisin olevani.
Kenelläkään ei ole pysyvää rauhantunnetta. Se vaihtelee kuten muutkin tunnetilat.
Kuuntelee enemmän kuin puhuu. Ei esitä kaikkeen omia vastauksia.
Vierailija kirjoitti:
Kenelläkään ei ole pysyvää rauhantunnetta. Se vaihtelee kuten muutkin tunnetilat.
On ihmisiä, jotka ovat tasaisen rauhallisia aina.
Työpaikalla sellainen ihminen on kuin ilmanviilennin, tunteiden tasaaja siinä vaiheessa kun muu porukka vauhkoontuu.
Yleensä heillä on hyvin humoristinen ote elämään ja tapahtumiin. Ei ole niin vakavaa. Sellaisen tyypin työkaverina on mukava olla.
Sisäisen rauhan löytäminen on juurikin se kaikista korkein muoto haastaa itseään ja kehittyä.
Sinulle suosittelen pikaista vilkaisua peiliin. Miksi muiden menestyminen sinulle vieraalla elämän / ihmisyyden osa-alueella kismittää niin paljon, että tulet tänne tiuskimaan?