Mistä tunnistaa ihmisen, jolla on sisäinen rauha?

Voiko sisäisen rauhan omaavalla olla esim. nikotiiniriippuvuus?

Laitteleeko sisäisen rauhan omaava itselleen vapaa-ajallaan rakennekynsiä, irtohiuksia lisää vaikka on omatkin hiukset, käy hammasvalkaisussa, ottaa botoksia jne? 

Sillä on rahaa, joka rauhoittaa ja poistaa stressin.

Onko sisäisen rauhan omaavalla aika luomu habitus?

Hänen lähellään on hyvä olla. Ei ole negatiivinen ihminen ja jotenkin puheensa on sovittelevaa ja hyväntahtoista. En ole koskaan ollut enkä ole kenellekään kateellinen rahasta tai vallasta, asemasta, kauneudesta, mutta juuri sellaisesta olen kateellinen, kun en tunnista itseäni henkilöksi jolla on sisäinen rauha. Se rauha ja tasapaino säteilee niiden omaavan ympärillä.

Lähipiirissäni on henkilöitä, joilla on sisäinen rauha. Ovat iäkkäämpiä, mutta minulla on on ollut työtovereina muutama samanlainen. Heille antoi anteeksi mm hitauden, koska olivat niin ihania ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Ei elämän tarkoitus ole löytää mitään sisäistä rauhaa, vaan elämän tarkoitus on haastaa itseään ihmisenä ja kehittyä. Tuollaisissa rauhoissa lilluminen ei kehitä ketään mihinkään suuntaan eikä edistä mitään järkevää.

Sisäisen rauhan tarkoitus on nimenomaan edesauttaa omaa kehittymistä ja uskallusta tarttua uusiin haasteisiin. Joku viihtyy työssään eläkeikään saakka ja hakee haasteita vapaa-ajalla.

Toinen taas haastaa itsensä työn/koulutuksen kautta. On toki sitten niitä kolmansia ja neljänsiä jne....vaihtoehtoja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei elämän tarkoitus ole löytää mitään sisäistä rauhaa, vaan elämän tarkoitus on haastaa itseään ihmisenä ja kehittyä. Tuollaisissa rauhoissa lilluminen ei kehitä ketään mihinkään suuntaan eikä edistä mitään järkevää.

Kuvailit juuri sen, mikä nykyisessä yhteiskunnassa tuottaa eniten psyykkistä pahoinvointia. Jos tuo halu kehittyä ei lähde ihmiselle itselle merkityksellisestä lähtökohdasta (usein ei lähde, vaan odotukset on omaksuttu ympäröivästä yhteiskunnasta) seurauksena on elämä jolla ei ole merkitystä. Kun ei ole merkitystä, elämässä millään ei ole mitään väliä.

??? Yleensä ihmisillä on yllin kyllin haasteita ja ongelmia elämässään. Jos näissä pyrkii johonkin sisäiseen rauhaan, eikä ratkomaan näitä haasteita ja ongelmia, on todellakin elämä varsin merkityksetöntä. Mielestäni tällainen "sisäinen rauha" on nimenomaan tuollainen ympäröivän yhteiskunnan asettama ihanne, eikä mikään oikea asia kenenkään elämässä. Että "posin kautta", vaikka kaikki menisi päin seinää, ja että mindfullness ja sisäinen rauha. Voi äly sentään. Jos nyt ensin yrittäisi selvitä niistä elämän eteen tuomista ongelmista ja haasteista, eikä vaan rauhoittua ja chillailla.

Elämän ongelmiin ja haasteisiin voi suhtautua monella tavalla. Voi hermostua, jännittää, odottaa innokkaasti ja kärsimättömästi ratkaisua. Tai sitten hyväksyä ne tapahtumiksi , joita nyt vain tulee vastaan, eri ihmisille vähän erilaisia tapahtumia. Ne voivat tuntua ikäviltä, tai jopa sietämättömiltä ja epäreiluilta, mutta miten minua auttaa se, että hermoilen niistä etukäteen ja jälkikäteenkin?

Jäitä hattuun ja mielenrauhaa!

Helpommin sanottu kuin tehty.

T. Oksettaa

Silmät ja suu hymyilee. Siitä tunnistaa

         Lempeä tyytyväisyys,  avara suhtautuminen elämään.

         Sisäinen rauha on paljon muutakin, Jumalan saadessa tehdä työtään meissä ihmisissä.

         Ei sitä tarvitse peljätä ja murehtia,  kyllä me saamme pitää oman persoonallisuutemme ja jalostua siinä.

        Ajatelkaa miten upeaa se on,  että saamme ihan henkilökohtaisella tasolla pohtia, kysyä, kyseenalaistaa, kiittää ja keskustella ja pyytää meille hyviä asioita. 

       Olen kohdannut joskus vanhemman rouvan, josta huokui jotain hyvin rauhoittavaa ja lempeää, sisäistä rauhaa.

      Vaikka olosuhteet olisivat kuinka hurjat,  voimme niissäkin kokea Jumalan läsnäoloa, johdatusta ja rakkautta. Uskokaa pois, se on ihmeellistä!

Vierailija kirjoitti:

Ei elämän tarkoitus ole löytää mitään sisäistä rauhaa, vaan elämän tarkoitus on haastaa itseään ihmisenä ja kehittyä. Tuollaisissa rauhoissa lilluminen ei kehitä ketään mihinkään suuntaan eikä edistä mitään järkevää.

En tuota ol ajatellut ,mihin pitäis kunkin mittarin mukaan kehittyä.

Minulla on ollut sisäinen rauha ihan lapsesta saakka ja nyt olen jo vanhus.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä mikä on sisäinen rauha. Onko sitä olemassakaan.

Kyllä sen tietää ,kun sen kokee. Se on myös uskoa siihen , että ymmärtää täydellisesti, ettei elämää voi hallita . Kaikkensa voi kyllä silti tehdä asioiden eteen. Ihminen ,jolla on sisäinen rauha ei ns. iske päätänsä seinään.

Hautakivestä

Kuuntelee muita, eikä päsmäröi. Ei ole tarvetta todistella omaa hengellistä polkuaan toisten polkua paremmaksi (monella on, mikä kertoo, että oma kehitys on kesken). Ymmärtää, että kaikki liittyy kaikkeen ja kaikki on hyvin. 

Pystyy keskittymään vuosikausia yksinkertaisiin asioihin. Ristisanojen täyttämiseen, kävelyyn ja käsitöihin esimerkiksi, kaipaamatta mitään muuta suurempaa. Yleensä hieman yksinkertainen, ei ajattele asioita kovin syvällisesti tai haasta itseään. Häneltä saattaa jäädä huomaamatta esimerkiksi oman lapsen avun tarve, koska hän ei kauheasti huolehdi mistään. Siitä kumpuaa myös rauhallisuus. Tämä on vain yksi esimerkki sisäisen rauhan omaavasta ihmisestä. On tietenkin muunkinlaisia. Tällaisiin minä olen törmännyt. Usein.

Vierailija kirjoitti:

Omasta mielestäni sisäinen rauha vaatii kyllä myös tiettyjen perustarpeiden tyydyttymisen. Väitän, että on vaikeaa löytää ihminen, jolla on sisäinen rauha siitä huolimatta, että hän on vaikka monisairas työelämästä syrjäytynyt köyhä ja sosioekonomisesti yhteiskunnan pohjalla. Vaikeaa, ei tietenkään mahdotonta. Eli käänteisesti väitän myös, että todennäköisemmin henkilö, jonka perustarpeet ja sitä kautta perusturvallisuus ovat kunnossa, omaa myös sisäisen rauhan. Itselläni ainakin tämä mekanismi on elämänkokemuksen kautta käytännössä tutkittu.

Samaa mieltä. On todennäköisempää olla tasapainoinen ja rauhassa itsensä kanssa, jos perusasiat ovat kunnossa ja ihmiselle on löytynyt paikka yhteiskunnassa. Tiettyjä ominaisuuksia, persoonallisuudenpiirteitä ja taitoja arvostetaan ja näitä omaavan henkilön on helpompi löytää tuo paikka ja sitä myöten sisäinen rauha.

Vierailija kirjoitti:

On pappismies.

No pappismiehet ja pappisnaiset nyt ovat kaukana sisäisestä rauhasta.

Materialistisia sekä vallan,-että rahanhimoisia lurjuksia, elitistisiä ketkuja.

Kuvottavaa sakkia petollisuudessaan.

Uskoakseni olen löytänyt sisäisen rauhani. Usein kuulen jopa tuntemattomilta, miten minusta huokuu sisäinen hyvä olo, läsnäolo. Kyllä sen tuntee, ja aistii muistakin.

Vierailija kirjoitti:

Ei ainakaan sellainen, joka juoksee henkistymisen taphtumissa ja shamaaneilla jne. ja korostaa tätä kaikille. Näitäkin on nähty.

Mietin, missä menee raja. Eikö sisäisen rauhan/onnellisuuden löytänyt saa puhua tästä lainkaan? Tulee mieleen suomalainen sanonta "kell' onni on, se onnen kätkeköön", joka on minusta katkera ja typerä sanonta. Olen itse sisäisen rauhan tiellä, ja koen hengellisyyden ja tietynlaisen universumiin uskomisen auttaneen kovasti. En sulkisi shamaaneitakaan pois. Jaan myös tämäntyyppistä sisältöä somessani, koska toivoisin useamman ihmisen olevan tietoisempia ja onnellisempia. Vaikutankohan itsensä korostajalta? Toisaalta, se on aivan sama. Tunnen itseni, enkä koe eläväni kulissielämää.

Koska sisäinen rauha säteilee heistä niin silmiinpistävästi, ettei sitä voi olla huomaamatta. Aurinkolasit ovat usein tarpeen.

Ellei sisäinen rauha säteile heistä heidän mielestään tarpeeksi ilmeisesti, otetaan sanainen arkku käyttöön. Sitä raotetaan sopivin väliajoin ja ärsyttävällä tavalla, jotta sisäisen rauhan syyt varmasti tulevat muiden tietoon ja heidänkin auransa sinistyisi.

No enpä tiedä. Sen tiedän, että minusta kuulemma näkee jo päältä, ettei minulla ole sisäistä rauhaa. Ihana anoppi kertoi.