Mitä mieltä ihmisestä joka pitää mykkäkoulua kertomatta syytä?
Antaa ymmärtää, että häntä on loukattu, vaikka asia olisi oikeasti toisinpäin.
Kommentit (503)
Kaivan syyn mykän sisuksista vaikka väkisin. En jaksa katsella tuollaista lapsellista pelleilyä aikuiselta alkuunkaan.
Kokemusta on. Ihan hirvittävää. Kestänyt niin kauan että en voi edes kertoa. Vuodet ovat antaneet mahdollisen selityksen.
No höh, eihän se enää ole mikään mykkäkoulu, jos rupeaa puhumaan!
Vierailija kirjoitti:
Riippuu vähän siitä, onko syytä kysytty vai ei. Jos toinen osapuoli ei ole kysynyt mykkäkoulun syytä, niin se mykkäkouluilija ehkä olettaa, että asia on sanomattakin selvä. Jos taas syytä on kysytty eikä mykkäkouluilija silti vastaa, niin se on jo eri juttu.
Ei kai se nyt ihan syyn selvittämisestäkään kiinni ole. Jos kaverisi varastaisi sinulta rahaa tai pilkkaisi lastasi, niin on varmaan ihan yleinen oletus, ettei jatkossa rupatella ihan normaalisti? Paitsi niille, joille ei ole.
Hivenen hämmästelen sitä, että vaikka ap kertoi, että on loukannut mykkäkoululaista, niin siitä huolimatta kaikki asettuivat riviin haukkumaan mykkäkoululaista tietämättä yhtään mistä on kyse.
Minä. Vaikea, ongelmainen ihminen. En muodosta suhteita ihmisten kanssa koska en osaa käyttäytyä. Tuo mykkäkoulun pitäminen johtuu minullasiitä että suutahdan, otan itseeni jostain ja jotenkin laamaaannun. En vain pysty kommunikoimaan silloin. Tai pystyisin mutta ulosanti olisi räkytystä. Ja tiedän että seuraisi tappelu. Mykkäkoulu parempi vaihtoehto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riippuu vähän siitä, onko syytä kysytty vai ei. Jos toinen osapuoli ei ole kysynyt mykkäkoulun syytä, niin se mykkäkouluilija ehkä olettaa, että asia on sanomattakin selvä. Jos taas syytä on kysytty eikä mykkäkouluilija silti vastaa, niin se on jo eri juttu.
Ei kai se nyt ihan syyn selvittämisestäkään kiinni ole. Jos kaverisi varastaisi sinulta rahaa tai pilkkaisi lastasi, niin on varmaan ihan yleinen oletus, ettei jatkossa rupatella ihan normaalisti? Paitsi niille, joille ei ole.
Hivenen hämmästelen sitä, että vaikka ap kertoi, että on loukannut mykkäkoululaista, niin siitä huolimatta kaikki asettuivat riviin haukkumaan mykkäkoululaista tietämättä yhtään mistä on kyse.
Niin niin. Sen takia sanoin, että jos syytä ei ole kysytty niin mykkäkoululainen ehkä olettaa asian olevan sanomatta selvä.
Minun tuntemani mykkäkoululaiset ovat lapsellisia, keskenkasvuisia mielensäpahoittajia, joille mykkäkoulu on vallankäytön väline.
Syyt mykkäkouluun ovat ihan mitättömiä. Milloin puoliso on sanonut jotain väärää, esim. Älä viitsi tiuskia, josta seuraa mykkäkoulu,joka voi kestää vaikka kuinka kauan.
Toinen tuntemani mykkäkoululainen suuttui miehelleen siitä, että mies ei erikseen kutsunut vaimoaam aamiaiselle,kun olimme porukalla mökillä. Mies siis heräsi hieman aiemmin, kattoipöydän valmiiksi, ja pyysi yhteisesti meitä syömään. Tästä vaimo suuttui, kun häntä ei pyydetty. Mykkäkoulu kesti viikon.
Samoin erään tutun rouvan mykkäkoulu alkoi siitä, kun mummu halusi antaa lapsenlapselleen uuteen asuntoon verhot. Lapsenlapsi kiitti kohteliaasti koska ei halunnut pahoittaa mummun mieltä,vaikkeivät verhot ehkä ihan hänen tyylisensä olleet. Mutta äiti suuttui,ja oiti mykkäkoulua miehelleen, koska HÄN olisi halunnut hössöttää lapsensa verhoista, eikä mummu (miehen äiti)
Että tämmöisiä nämä mykkäkoululaiset ovat.
Yhden vastaavalla tavalla käyttäytyvän miehen kanssa seurustelin. Tämä naurettava tapa ilmeni puolenvuoden seurustelun jälkeen, ja lopetin suhteen melko pian,koska asiaan ei ollut tulossa muutosta
Todella halveksittavaa käytöstä
Vierailija kirjoitti:
Kaivan syyn mykän sisuksista vaikka väkisin. En jaksa katsella tuollaista lapsellista pelleilyä aikuiselta alkuunkaan.
Ja miten muka pakotat hänet kertomaan?

Taisi olla sarkasmia.
Siis esimerkki sellaisen ihmisen asenteesta, joka ei suostu hyväksymään, että keskustelut on nyt keskusteltu tässä ihmissuhteessa. Sellainen hybris, että minuunhan ei noin vain suhteita katkaista eikä mykkäkoulua pidetä, koska minulla on oikeus aina tehdä mitä haluan ja muiden tehtävä on sopeutua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riippuu vähän siitä, onko syytä kysytty vai ei. Jos toinen osapuoli ei ole kysynyt mykkäkoulun syytä, niin se mykkäkouluilija ehkä olettaa, että asia on sanomattakin selvä. Jos taas syytä on kysytty eikä mykkäkouluilija silti vastaa, niin se on jo eri juttu.
Ei kai se nyt ihan syyn selvittämisestäkään kiinni ole. Jos kaverisi varastaisi sinulta rahaa tai pilkkaisi lastasi, niin on varmaan ihan yleinen oletus, ettei jatkossa rupatella ihan normaalisti? Paitsi niille, joille ei ole.
Hivenen hämmästelen sitä, että vaikka ap kertoi, että on loukannut mykkäkoululaista, niin siitä huolimatta kaikki asettuivat riviin haukkumaan mykkäkoululaista tietämättä yhtään mistä on kyse.
Niin niin. Sen takia sanoin, että jos syytä ei ole kysytty niin mykkäkoululainen ehkä olettaa asian olevan sanomatta selvä.
Minä luulen, että tuo joka syyttää minua mykkäkoululaiseksi (esiintyäkseen itse uhrina) ei tiedä miksi näin on käynyt juuri sen vuoksi, että on niin itsekeskeinen ihminen.

Samaan kiinnitin huomiota, sehän on vain toisen osapuolen näkemys tapahtuneesta.
Kaipa ap tietää, mistä on loukkaannuttu, kun kerran kertoo, että tietää ystävänsä loukkaantuneen jostain tehdystä tai sanotusta asiasta? Eli sen sijaan, että hakee tukea täältä ystävänsä haukkumiseksi voisi ehkä mennä myös itseensä.
Näitä tilanteita kun on niin kovin monenlaisia. Jotkut loukkantuvat pienestä ja pitävät toisia mykkäkoulussa, mutta tarvitseeko sellaisia ystävinään pitää. Ja sitten taas on ne toisenlaiset tilanteet, missä oletetaan ystävyyden kestävän rankkaakin ilkeilyä vaikkapa rehellisyyden nimissä, mikä sitten jossain vaiheessa käy liikaa ystävän hermoille.
Lapsellista ja typerää, ei auta mitään. Oma äitini on tällainen. Hän on elämänsä aikana pitänyt monta mykkäkoulua, joskus ihan naurettavista syistä. Isä kerran esimerkiksi unohti laittaa sivuoven yöksi lukkoon. Mitään ei sattunut, mutta äiti päätti että tämä oli tarpeeksi syytä vetää mykkäkoulu päälle ja kohdistaa se myös meihin lapsiin. Oltiin siskon kanssa ihan, että mitä me ollaan tehty kunnes isä sitten sanoi mistä kenkä puristi.
Meidän perheestä kyllä teki varsin huvittavan se, että kumpikaan aikuinen ei osannut keskustella (eivätkä osaa vieläkään). Itseasiassa minä ja siskoni, vielä kun oltiin ihan peruskoulun ala-asteella kerran yritettiin äidille sanoa että "hei, toi on kyllä todella lapsellista käytöstä". Siis lapset opettaa mikä on lapsellista :D.
Riippuu vähän tilanteesta. Jotkut käyttää mykkäkoulua aseena, toiset ei osaa käsitellä tunteitaan tai tilannetta, jotkut pahasuiset ovat ehkä oppineet olemaan livauttamatta peruuttamattomia sanoja suuttumuksen tai muuten tunnekuohun keskellä.
Sitten on vielä luonnevikaisten uhrit, joilta luonnevikainen tivaa mielipidettä johonkin juuri heille tärkeään asiaan ja heillehän "en tiedä" ei kelpaa vastaukseksi. Tämä sitten helposti johtaa hiljaisuuteen, jonka luonnevikainen, luonnollisesti, tulkitsee mykkäkouluksi "kertomatta syytä".
Tämä ketju aika hyvin kiteyttää sen, että osa ihmisistä uskoo aika kritiikittä sen mitä hänelle kerrotaan, vaikka olisi jo vihjattukin, että on loukattu.
Pahan puhuminen muista voi olla tosi vahingollista sille kohteelle, jos uskotaan vain sen toisen versio.
kokemusta kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riippuu vähän siitä, onko syytä kysytty vai ei. Jos toinen osapuoli ei ole kysynyt mykkäkoulun syytä, niin se mykkäkouluilija ehkä olettaa, että asia on sanomattakin selvä. Jos taas syytä on kysytty eikä mykkäkouluilija silti vastaa, niin se on jo eri juttu.
Ei kai se nyt ihan syyn selvittämisestäkään kiinni ole. Jos kaverisi varastaisi sinulta rahaa tai pilkkaisi lastasi, niin on varmaan ihan yleinen oletus, ettei jatkossa rupatella ihan normaalisti? Paitsi niille, joille ei ole.
Hivenen hämmästelen sitä, että vaikka ap kertoi, että on loukannut mykkäkoululaista, niin siitä huolimatta kaikki asettuivat riviin haukkumaan mykkäkoululaista tietämättä yhtään mistä on kyse.
Niin niin. Sen takia sanoin, että jos syytä ei ole kysytty niin mykkäkoululainen ehkä olettaa asian olevan sanomatta selvä.
Minä luulen, että tuo joka syyttää minua mykkäkoululaiseksi (esiintyäkseen itse uhrina) ei tiedä miksi näin on käynyt juuri sen vuoksi, että on niin itsekeskeinen ihminen.
Jos sinä et puhu mitään, vaikka toinen kuinka kysyisi mikä sinulla on, niin uhriksi tekeytymistäkö se on mielestäsi? Miten ihmisten välisissä suhteissa kukaan voi olettaa, että joku on sanomatta selvää? Silloinhan ihmisen pitäisi olla ajatustenlukija. Mykkäkoululainen ei edes halua selvittää asiaa, vaan haluaa käyttää valtaansa siihen toiseen pitääkseen hänet epätietoisessa ja ahdistuneessa tilassa. Se on henkistä väkivaltaa.
Ketjuun on näemmä tullut mukaan joku, jonka mielestä mykkäkoulu on ihan hyväksyttävää, jos toinen "luonnevikaisuuttaan" tivaa asioita tai jos pitäisi olla "itsestään selvää", miksi mykkäkoululainen on vaiti. Olen lukenut tämän ketjun alusta saakka ja mielestäni nämä mykkäkoululaisen selitykset ovat juuri sellaista vallankäyttöä, josta ketjussa on puhuttukin: Jostain käsittämättömästä ja selvittämättömästä syystä on suututtu ja sitten ei halutakaan selvittää asiaa tai edes antaa toiselle osapuolelle tilaisuutta tietää, mitä on tapahtunut, vaan pidetään suu kiinni mielenosoituksellisesti. Eihän sellaisella suhteella ole mitään edellytyksiä toimia, jossa toinen on noin epäkypsä. Keskustelun sijaan on tullut henkinen väkivalta, selvittämishaluja ei ole ja suuttuminenkin on luultavasti tapahtunut jonkin oman pään sisäisen niksahduksen tuloksena. Kenenkään ei pidä sietää sellaista.
Vierailija kirjoitti:
kokemusta kirjoitti:
Olipas yksipuolisia vastauksia. Voi olla sellainenkin, joka tietää, ettei asiat puhumalla parane eikä enää olla koskaan tekemisissä hyvän päivän sanomista enempää.
Tosin silloin kyseessä ei ole mykkäkoulu, vaan lopullinen välirikko. Se, johon välit on pantu poikki tietysti nimittelee narsistiksi ja ties miksi.
Ei lopullisen välirikon hoitaminen mykkäkoululla ole yhtään sen kypsempää. Ei se toinen osapuoli ole ajatustenlukija sen paremmin riidan kuin välirikonkaan aikana. Mykkäkoulu on puhtaasti henkistä väkivaltaa ja yritys hallita toista osapuolta väkisin.
Kun olet loputtomasti yrittänyt selittää toiselle omaa kantaasi tai toistuvasti pyytänyt, ettei tekisi jotain asiaa ja selittänyt selittämästä päästyäsi, että miksi (kyseessä ei mitkään työn tai muuten ’pakko tehdä tietyllä tavalla- asiat’ vaan silkkaa loukkaamista hlö.koht.tasolla). Eikä mene perille. Niin kyllä, raja tulee vastaan, enkä ole enää ko. henkilön kanssa tekemisissä. En vastaa yhteydenottoihin, en ota yhteyttä, en juttele jos sattumalta jossain törmätään.
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju aika hyvin kiteyttää sen, että osa ihmisistä uskoo aika kritiikittä sen mitä hänelle kerrotaan, vaikka olisi jo vihjattukin, että on loukattu.
Pahan puhuminen muista voi olla tosi vahingollista sille kohteelle, jos uskotaan vain sen toisen versio.
Taidat yrittää kääntää keskustelua sivuraiteille. Tuolta alusta selviää hyvin, mitä ap tarkoittaa. Eihän tässä ole kyse siitä, että ihmiset uskovat jonkun versioita, vaan kysytään mielipiteitä mykkäkoulusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kokemusta kirjoitti:
Olipas yksipuolisia vastauksia. Voi olla sellainenkin, joka tietää, ettei asiat puhumalla parane eikä enää olla koskaan tekemisissä hyvän päivän sanomista enempää.
Tosin silloin kyseessä ei ole mykkäkoulu, vaan lopullinen välirikko. Se, johon välit on pantu poikki tietysti nimittelee narsistiksi ja ties miksi.
Ei lopullisen välirikon hoitaminen mykkäkoululla ole yhtään sen kypsempää. Ei se toinen osapuoli ole ajatustenlukija sen paremmin riidan kuin välirikonkaan aikana. Mykkäkoulu on puhtaasti henkistä väkivaltaa ja yritys hallita toista osapuolta väkisin.
Kun olet loputtomasti yrittänyt selittää toiselle omaa kantaasi tai toistuvasti pyytänyt, ettei tekisi jotain asiaa ja selittänyt selittämästä päästyäsi, että miksi (kyseessä ei mitkään työn tai muuten ’pakko tehdä tietyllä tavalla- asiat’ vaan silkkaa loukkaamista hlö.koht.tasolla). Eikä mene perille. Niin kyllä, raja tulee vastaan, enkä ole enää ko. henkilön kanssa tekemisissä. En vastaa yhteydenottoihin, en ota yhteyttä, en juttele jos sattumalta jossain törmätään.
Et tuolla aikaisemmin esittänyt asiaa noin. Tulee vähän selittelyn makua. Tässä ketjussa puhutaan mykkäkoulusta ihmissuhteissa. Jos olet johonkin katkaissut välisi, et halua pitää yhteyttä etkä jää juttelemaan ovat ihan eri asioita. Ehkä sinun kannattaisi lukea tämä ketju uudelleen ajatuksen kanssa.