Nyt alkoi maajussien hyysääminen. Niille ne teidän sairauslomarahat annetaan
Tästä se nyt alkaa
Kommentit (92)
[quote author="Vierailija" time="11.09.2015 klo 10:47"]
Helsingin seutu on se, josta on odotettavissa mitään kasvua lähitulevaisuudessa. Siksi siellä asumiseen, elämiseen ja liikkumiseen olisi järkevää panostaa. Jollain hankasalmelaisella maitotilalla ei ole minkäänlaisia kansainvälisiä kasvunäkymiä.
[/quote]
Mitä kasvua? Turvapaikanhakijaporukan kasvua? Joo, kyllähän heillä ostovoimaa on kun valtion taholta maksetaa tuet ja kaikki eläminen. Se että valtion rahoja siirretään Helsingin tuloiksi ei ole varsinaista talouskasvua Suomelle.
Koneostot vähennetään suoraan tuloista. Eli siksi me ostamme jatkuvasti uusia koneita. Sillä saamme tulot alas josta maksamme tuloveron. Eli tila jonka bruttotulot on vaikkapa 200.000 euroa saa laskettua 20.000 euroon josta maksaa hyvin pienen veron.
Maataloustuet sortavat kehitysmaita ja nostavat ruan hintaa maailmalla. Tuen lopettaminen halventaisi kaupan hintoja sekä autaisimme kehitysmaita kehittämään omaa maatalouttaan. Nykyään maataloustukien varassa elävien siirtymistä tuottavampiin tehtäviin ja uudelleentyöllistämistä on tuettava. Suomen on keskityttävä siihen, missä olemme kilpailukykyisiä. Suomen suurinta vientituotetta on tuettava eli Lisää suomalaista pääomaa on valutetteva ulkomaille!
[quote author="Vierailija" time="11.09.2015 klo 10:40"]Olen itse duunari ja leikkausista järkyttynyt. Mutta maanviljeliöiltä myös aikanaan pienennetty tuet täysin. Ei pääse rikastumaan.
[/quote]
Maanviljely ei ole Suomen tulevaisuus eikä hyödytä Suomeen. Kannattiko äänestää junttipuolueet taannuttamaan Suomen kehitys 70-luvulle? Muu maailma, varsinkin demarien hallitsema Ruotsi,kehittyy ja miljonäärijuntin johtama Suomi jää jälkeen.
Iltasanomista löytyy kyllä tekstiä, että nyt tehtävät säästöt on pakolaisia varten.
Muuten kiitos kaikki suomen viljelijät, syön mielelläni suomalaista ruokaa myös jatkossa.
Ihan täällä kaupungissa.
Jotkut aikuisetkin on niin uunoja et luulet et maito tulee tölkistä ja ruoka kaupasta :D
Helsinkiläisten kateellista panettelua. Inarissa asuva maajussi ei hyödy tai tee yhtään mitään yhdellä junaradan pätkällä etelässä. Sen sijaan se Helsinkiläinen ei voi elää ilman ruokaa, jota tuottaa se maajussi. Ja turha vinkua että ulkomailta saa halvalla ruokaa - juu, kyllä saa. Sielläkin kuitenkin joku antaa veromarkkansa siihen ruuan tuottamiseen edullisesti.
[quote author="Vierailija" time="11.09.2015 klo 11:12"]
Iltasanomista löytyy kyllä tekstiä, että nyt tehtävät säästöt on pakolaisia varten. Muuten kiitos kaikki suomen viljelijät, syön mielelläni suomalaista ruokaa myös jatkossa. Ihan täällä kaupungissa. Jotkut aikuisetkin on niin uunoja et luulet et maito tulee tölkistä ja ruoka kaupasta :D
[/quote]
Uskon, että tukienkin poistamisen jälkeen Suomessa viljellään maata ja syödään suomalaista leipää, koska suomalaiset arvostavat kotimaista tuotantoa niin paljon, että ovat valmiita siitä enemmän maksamaan, vai mitä?!
Lehmät pitää hoitaa ja lypsää joka päivä, ei ole mitään vapaita viikonloppuja, ei sunnuntai- tai ylityökorvauksia, ei iltalisiä, ei likaisen tai raskaan työn lisää. Siis viljelijälle. Mutta lomittaja saa kaikki em. lisät tehdessään navettatyöt.
[quote author="Vierailija" time="11.09.2015 klo 11:11"]Koneostot vähennetään suoraan tuloista. Eli siksi me ostamme jatkuvasti uusia koneita. Sillä saamme tulot alas josta maksamme tuloveron. Eli tila jonka bruttotulot on vaikkapa 200.000 euroa saa laskettua 20.000 euroon josta maksaa hyvin pienen veron.
[/quote]
No ei kyllä mene noin. Etkö ole kuullut sanontaa: Konekauppias vie kaiken, verottaja vain osan.
Kumma tuo Suomi jossa ihan oikeasti on erilainen lainsäädäntö maatalous"yrittäjiä" ja oikeita yrtittäjiä kohtaan.
Muualla päin maailmaa on lähinnä vain yrittäjiä tekivät ne mitä tahansa.
[quote author="Vierailija" time="11.09.2015 klo 11:11"]
[quote author="Vierailija" time="11.09.2015 klo 10:40"]Olen itse duunari ja leikkausista järkyttynyt. Mutta maanviljeliöiltä myös aikanaan pienennetty tuet täysin. Ei pääse rikastumaan. [/quote] Maanviljely ei ole Suomen tulevaisuus eikä hyödytä Suomeen. Kannattiko äänestää junttipuolueet taannuttamaan Suomen kehitys 70-luvulle? Muu maailma, varsinkin demarien hallitsema Ruotsi,kehittyy ja miljonäärijuntin johtama Suomi jää jälkeen.
[/quote]
Mistäs sitten meinasit ne ruuat tänne kantaa, jos vaikka sota tulisi?
[quote author="Vierailija" time="11.09.2015 klo 11:16"]
[quote author="Vierailija" time="11.09.2015 klo 11:11"]Koneostot vähennetään suoraan tuloista. Eli siksi me ostamme jatkuvasti uusia koneita. Sillä saamme tulot alas josta maksamme tuloveron. Eli tila jonka bruttotulot on vaikkapa 200.000 euroa saa laskettua 20.000 euroon josta maksaa hyvin pienen veron. [/quote] No ei kyllä mene noin. Etkö ole kuullut sanontaa: Konekauppias vie kaiken, verottaja vain osan.
[/quote] Et ole sitten perehtynyt lainkaan asiaan.
Huom kaikki asiasta kiinnostuneet. Näin pystytte selvittämään asiaa.
Valitkaa maatalousyrittäjä (päätoiminen). Katsokaa paljonko hänelle maksetaan tukia. Kaikki löytyy netistä.Eli mikä on tuen määrä.
Tähän lisäksi viljan myynti jonka suuruus on yleensä saman suuruinen kuin tuki. Eli jos tuki on 100.000 euroa, viljan myyntitulot on noin 100.000 euroa. Tuet maksetaan nimittäin viljeltyjen hehtaarien mukaan ja sato tulee viljeltyjen hehtaarien mukaan. Eli tuossa tapauksessa tulot on 200.000 euroa.
Sitten katsotte paljonko on kyseisen maaviljelijän verotettava tulo. Siitä sen näkee ja pystyy päättelemään ihan itse.
[quote author="Vierailija" time="11.09.2015 klo 11:24"]

Mutta eihän tuo ole puhdasta tuloa, tietysti siitä saa vähentää menot mitkä menee tulon hankkimiseen. Siemenet, lannoitteet, polttoaine, koneiden korjauskulut, ulkopuolinen työvoima, eikä isoja hankintoja voi vähentää yhden vuoden verotuksessa.
[quote author="Vierailija" time="11.09.2015 klo 10:56"]
[/quote] Tyhmä kysymys kaupunkilaiselta: omistaako viljelijät itse kaikki koneet vai onko osa hommattu kimpassa muiden lähistön viljelijöiden kanssa? [/quote] Yleensä ei omista kaikkia, jos on sellainen tuttu viljelijä jonka kanssa uskaltaa ostaa niin se kannattaa. Sen pitää vain toimia molemmin puolin.
[/quote]
Yleensä omistaa kahdesta syystä:
1. koneita tarvitaan kaikilla pelloilla samaan aikaan. Ei maanviljelyssä onnistu se, että ensin puidaan ja sitten vasta kylvetään ja toisella pellolla kylvetään ja puidaan eri koneilla samaan aikaan. Kylvökonetta tarvitaan siis useammalla pellolla yhtäaikaa, siksi yhteisomistus ei onnistu.
2. perisuomalainen kateus, joka näkyy tässäkin aloituksessa. Ennen otetaan itselle iso vahinko ennen kuin annetaan toiselle pieni hyöty.
Onhan yhteisiäkin koneita ja myös urakoitsijoita, jotka tekevät töitä omilla koneillaan muillekin.
Kehitysmaahöpöttäjä ei ole ymmärtänyt, että moni niistä maista on jäänyt edelleen kehitysmaaksi siitä syystä, että ilmasto ja/tai maaperä ei ole tarpeeksi tuottoisa edes oman väen ruokkimiseen, saati sitten tuottamaan sitä meille. Totuus tosin tulee viimeisessä lauseessa "Lisää suomalaista pääomaa on valutetteva ulkomaille" - joo, sarkasmi on vaikea laji.
Myös ap:lle, jos hän on oikeasti viljelijä. Tiedättekö, mitä se merkitsee, että rahaa käytetään SUURnavettainvestointeihin sen sijaan, että pienemmätkin maatilat olisivat elinkelpoisia? Vastaus on edellisen kappaleen viimeinen lause "Lisää suomalaista pääomaa on valutetteva ulkomaille", kun on ostettava kallista tuontitavaraa, vaikka lehmät ovat sentään pääasiassa suomalaista alkuperää.
[quote author="Vierailija" time="11.09.2015 klo 11:45"]
[quote author="Vierailija" time="11.09.2015 klo 11:24"]
[quote author="Vierailija" time="11.09.2015 klo 11:16"]
[quote author="Vierailija" time="11.09.2015 klo 11:11"]Koneostot vähennetään suoraan tuloista. Eli siksi me ostamme jatkuvasti uusia koneita. Sillä saamme tulot alas josta maksamme tuloveron. Eli tila jonka bruttotulot on vaikkapa 200.000 euroa saa laskettua 20.000 euroon josta maksaa hyvin pienen veron. [/quote] No ei kyllä mene noin. Etkö ole kuullut sanontaa: Konekauppias vie kaiken, verottaja vain osan.
[/quote] Et ole sitten perehtynyt lainkaan asiaan.
Huom kaikki asiasta kiinnostuneet. Näin pystytte selvittämään asiaa.
Valitkaa maatalousyrittäjä (päätoiminen). Katsokaa paljonko hänelle maksetaan tukia. Kaikki löytyy netistä.Eli mikä on tuen määrä.
Tähän lisäksi viljan myynti jonka suuruus on yleensä saman suuruinen kuin tuki. Eli jos tuki on 100.000 euroa, viljan myyntitulot on noin 100.000 euroa. Tuet maksetaan nimittäin viljeltyjen hehtaarien mukaan ja sato tulee viljeltyjen hehtaarien mukaan. Eli tuossa tapauksessa tulot on 200.000 euroa.
Sitten katsotte paljonko on kyseisen maaviljelijän verotettava tulo. Siitä sen näkee ja pystyy päättelemään ihan itse.
[/quote]
Mutta eihän tuo ole puhdasta tuloa, tietysti siitä saa vähentää menot mitkä menee tulon hankkimiseen. Siemenet, lannoitteet, polttoaine, koneiden korjauskulut, ulkopuolinen työvoima, eikä isoja hankintoja voi vähentää yhden vuoden verotuksessa.
[/quote] Konehankinnat jää omaksi omaisuudeksi. Eli koneet saa itselleen täysin verotta. Siksi hankintoja tehdään kiivaasti jotta tulon saa pieneksi ja vero maksetaan sen mukaan. Koneet saatiin tällä tavoin aivan verotta.
[quote author="Vierailija" time="11.09.2015 klo 11:11"]
Koneostot vähennetään suoraan tuloista. Eli siksi me ostamme jatkuvasti uusia koneita. Sillä saamme tulot alas josta maksamme tuloveron. Eli tila jonka bruttotulot on vaikkapa 200.000 euroa saa laskettua 20.000 euroon josta maksaa hyvin pienen veron.
[/quote]Mitäs iloa niistä isoista tuloista on, jos niillä ostetaan turhia koneita?
Muutama lehmä siellä täällä on turhaa näpertelyä kun afrikassakin on maatiloja joissa viljellään 10000jalkapallokentän kokoisia peltoaloja, samassa paikassa oli 2500lehmää ja niiden määrää oltiin kasvattamassa 10000turpaan.
Töllöstä vasta tuli ohjelma.
[quote author="Vierailija" time="11.09.2015 klo 11:04"]
Ei se ole oikein että me maanviljelijät saamme satojatuhansia euroja tukia ja vähävaraiset näkee nälkää.
Ei se ole oikein että heiltä otetaan kaikki pois.
[/quote] Minua käy niin köyhiä sääliks