Pystyykö joku olemaan oma itsensä vanhempiensa seurassa?
Siis avoimesti ja jännittämättä? Onko se edes mahdollista? Tarkoitan nyt siis kaiken ikäisiä aikuisia, vanhempiensa luota muuttaneita ihmisiä. Itse en osaa kuvitellakaan ja olen niin onnellinen, että huomenna pääsen taas omaan kotiin.
Kommentit (28)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pystyn. Ei tosin käy mielessäkään viettää päiväkausia heidän seurassaan.
Lainatun tekstin mahtava rehellinen vastaus!Voisin jopa lulla on 49 vuotian poikani? Tyttäreni 46v.vastaisi en ikinä.
Viestin kirjoittaja on 48v nainen :)
Vierailija kirjoitti:
No en, luulevat että käyn töissä ja hyvin menee.
Pameilla teeskentelen sen 15min pari kertaa vuodessa kun tapaan heitä.
Kävin töissä joskus 8 vuotta sitte viimeksi, psyykelääkkeitä menny 15 vuotta päivittäin,ei auta.En nuku koskaan kunnolla,edes lääkkeillä, en käy missään yms.
Oletko varma, että vanhempasi eivät aavista mitään?
Mitä sä sitten ap oikein jännität? Itse en osaa kuvitella että jännittäisin vanhemmillani mitään.
Aikuisena tietty tarvitsee myös omaa tilaa ja siksi esim lomamatkoilla otamme aina omat huoneet jne.
N39
Kyllä, aina. Mikä ei suinkaan tarkoita sitä, että kerron omia asioitani heille, koska äitini jostain syystä haluaa niihin sekaantua.
On jotenkin ihan älyttömän lohduttavaa, että muillakin ihmisillä on vaikeuksia suhteessa vanhempiinsa. En voi sietää äitiäni enkä halua olla hänen kanssaan missään tekemisissä. Tunnen siitä jonkinlaista syyllisyyttä ja mietin usein mikä minussa on vikana, kun tunnen näin. Mutta kun lukee näitä kirjoituksia tuntuu tosi helpottavalta että on muitakin joilla on vaikeuksia suhteessa vanhempiinsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No en, luulevat että käyn töissä ja hyvin menee.
Pameilla teeskentelen sen 15min pari kertaa vuodessa kun tapaan heitä.
Kävin töissä joskus 8 vuotta sitte viimeksi, psyykelääkkeitä menny 15 vuotta päivittäin,ei auta.En nuku koskaan kunnolla,edes lääkkeillä, en käy missään yms.
Oletko varma, että vanhempasi eivät aavista mitään?
Ehkä, mutta ovat sen verran vanhoja että mieluummin hymyilen ja juttelen mukavia ja kerron hyvistä jutuista.
En, pidättelen tunteitani ja sanomisiani äitini seurassa. Hän on ihmisenä raskas ja hänen seurassaan on vaikea olla.
No en, luulevat että käyn töissä ja hyvin menee.
Pameilla teeskentelen sen 15min pari kertaa vuodessa kun tapaan heitä.
Kävin töissä joskus 8 vuotta sitte viimeksi, psyykelääkkeitä menny 15 vuotta päivittäin,ei auta.En nuku koskaan kunnolla,edes lääkkeillä, en käy missään yms.