Onko sinulla hyvä itsetunto?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikille, joilla on huono itsetunto, lohdun sanoiksi, että itsetuntoa voi parantaa ja se yleensä paraneekin iän myötä vähän itsestäänkin. Maailma on aika armoton. Pitää ensimmäiseksi nähdä sisimpäänsä ja sanoa itselleen, että sä olet okei. Sulla on oikeus olla täällä ihan kuin kaikilla muillakin. Sä olet riittävän hyvä. Kaikki ei tätä tiedä, jos elämä on kohdellut huonosti. Kaikki on rakkauden arvoisia. Myös sinä. Ihan siitä riippumatta minkä näköinen tai kokoinen olet tai mitä mieltä joku random tyyppi on sinusta. Ruoki rakkautta sisälläsi ja ole hyvä itsellesi. Ole itsellesi se paras kaveri. Älä soimaa itseäsi turhista asioista. Olet ihminen siinä missä muutkin. Inhimillinen ja erehtyväinen. Hyväksy itsesi sellaisena kuin olet. Riität omana itsenäsi. Sinun ei tarvitse muuttua miksikään jotta olisit riittävän hyvä jollekulle toiselle. Miksi pitåisi. Arvosta itseäsi ja lähetä vaatijat pois jos et heille kelpaa. Kelpaa itsellesi, se on tärkeintä.

Onko tärkeintä, että kelpaa itselleen, jos ei kelpaa kenellekään muulle? Ihmiset pääsääntöisesti tarvitsee elämäänsä ihmissuhteita voidakseen hyvin. Eikä auta, jos sanotaan, että "kyllä varmasti jollekin kelpaat"- en ole neljäänkymmeneen vuoteen pahemmin kelvannut ja yksin olen, itse itselleni kelvaten ja yksinäisyyteen uupuen..

Yksinäisyys on taas asia erikseen. Suomi on valitettavasti maa, missä on vaikea löytää ystäviä kun sosiaalista kanssakäymistä on niin vähän. Hyvä itsetunto kuitenkin auttaa siinä, että sellaisen omaava ei ainakaan menetä ihmissuhteita sen takia, että vähättelisi itseään tai että ystävyyssuhteissa olisi epätervettä dynamiikkaa. Ehkä kannattaisi vaan hakea kevyempiä tuttavuuksia ja kaverisuhteita alkuun yksinäisyyden taklaamiseksi.

Niin, ehkä tuosta itsensä vähättelyn lopettamisesta voisi aloittaa, se on omastakin mielestäni kaikista rasittavin piirre muissa ihmisissä. Toisena on yleinen tylsyys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikille, joilla on huono itsetunto, lohdun sanoiksi, että itsetuntoa voi parantaa ja se yleensä paraneekin iän myötä vähän itsestäänkin. Maailma on aika armoton. Pitää ensimmäiseksi nähdä sisimpäänsä ja sanoa itselleen, että sä olet okei. Sulla on oikeus olla täällä ihan kuin kaikilla muillakin. Sä olet riittävän hyvä. Kaikki ei tätä tiedä, jos elämä on kohdellut huonosti. Kaikki on rakkauden arvoisia. Myös sinä. Ihan siitä riippumatta minkä näköinen tai kokoinen olet tai mitä mieltä joku random tyyppi on sinusta. Ruoki rakkautta sisälläsi ja ole hyvä itsellesi. Ole itsellesi se paras kaveri. Älä soimaa itseäsi turhista asioista. Olet ihminen siinä missä muutkin. Inhimillinen ja erehtyväinen. Hyväksy itsesi sellaisena kuin olet. Riität omana itsenäsi. Sinun ei tarvitse muuttua miksikään jotta olisit riittävän hyvä jollekulle toiselle. Miksi pitåisi. Arvosta itseäsi ja lähetä vaatijat pois jos et heille kelpaa. Kelpaa itsellesi, se on tärkeintä.

Onko tärkeintä, että kelpaa itselleen, jos ei kelpaa kenellekään muulle? Ihmiset pääsääntöisesti tarvitsee elämäänsä ihmissuhteita voidakseen hyvin. Eikä auta, jos sanotaan, että "kyllä varmasti jollekin kelpaat"- en ole neljäänkymmeneen vuoteen pahemmin kelvannut ja yksin olen, itse itselleni kelvaten ja yksinäisyyteen uupuen..

Yksinäisyys on taas asia erikseen. Suomi on valitettavasti maa, missä on vaikea löytää ystäviä kun sosiaalista kanssakäymistä on niin vähän. Hyvä itsetunto kuitenkin auttaa siinä, että sellaisen omaava ei ainakaan menetä ihmissuhteita sen takia, että vähättelisi itseään tai että ystävyyssuhteissa olisi epätervettä dynamiikkaa. Ehkä kannattaisi vaan hakea kevyempiä tuttavuuksia ja kaverisuhteita alkuun yksinäisyyden taklaamiseksi.

Niin, ehkä tuosta itsensä vähättelyn lopettamisesta voisi aloittaa, se on omastakin mielestäni kaikista rasittavin piirre muissa ihmisissä. Toisena on yleinen tylsyys.

Ja kun nyt mietin millaista seuraa itse haluan niin ehkä sittenkin pahinta on se tylsyys ja tietynlainen tappava luonteen tasaisuus. Otan ennemmin vaikka sen luonnehäiriöisen ja epäterveen ihmissuhteen kuin tylsän tasaisen hyminäsuhteen.

Tottakai on! Vaatimattomuus ei kuulu paheisiini.

Eli kiitos sittenkin edellisille vastaajille, keskustelu onnistui kohentamaan itsetuntemustani.

Kyllä on. Itsetuntoni ei riipu mistään ulkoisesta tekijästä, vaan kyseessä on täysin sisäinen tunne. Matka tähän on tosin ollut pitkä.

Reilu 5 vuotta sitten silloinen kumppanini hylkäsi ja lähti toisen matkaan. Lisäksi olin samaan aikaan ihan hirveässä työpaikassa, jossa kohtasin rajua työpaikkakiusaamista. Masennuin ja kesti parisen vuotta toipua. Mutta hassua kyllä, niin tästä toivuttuani on ollut sellainen luottavainen olo, että nyt selviän ihan mistä tahansa. Pienet asiat eivät todellakaan enää hetkauta ja olen oppinut olemaan itseni paras ystävä.

Joskus auttaa, kun kokee sen, mitä pelkää kaikkein eniten. Hassua kyllä.

Hyvä itsetunto on.

Olin rajusti koulukiusattu.

Olen ollut 11 v lasteni yh.

Hoitaja.

Silti ei kiinnosta kiviäkään mitä muut minusta ajattelevat.

Teen mitä haluan ja elän miten haluan.

Matkustelen, nautin elämästä, erinomainen fyysinen kunto ja huumorilla vedän. Olen omavarainen.

Osaan tehdä yksinkin kaiken mitä teenkään, en halua miestä riippakiveksi.

Maailma on avoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on. Ei perustu mihinkään ulkoiseen vaan siihen, että minä riitän. Voin tehdä virheitä ja olla väärässä, mutta minä riitän sellaisena kuin olen. Minulla on arvoa. Totta kai useampi hylkääminen ja epäonnistuminen horjuttaisi tätä uskoa, mutta ne asiat pitää vaan käsitellä ja pala palalta kursia itsensä taas kasaan. Ei ole ihmistä, jonka itsetunto ei koskaan horjuisi (paitsi psykopaatit). Se on osa ihmisyyttä ja tekee hyvää olla vastatusten epävarmuuksiensa kanssa jotta voi kasvaa.

Mitä tarkoitat sillä, että sinä riität? Riität mihin? Entä tuo arvo, sinulla on arvoa siis millä tavalla?

Eli jos ajatellaan tilannetta, että joku haluaisi vaikka olka ystäväsi, mutta sinä et pidä häntä vaikkapa tarpeeksi mielenkiintoisena persoonana, niin silloinhan tämä ihminen ei "riitä" sinulle eikä hänellä ole sinulle riittävästi arvoa.

Vastaan sivusta. Kun riittää itselleen sellaisena kuin on, ei oma arvo ole siitä kiinni mitä mieltä joku toinen on sinusta. Jos joku ei halua olla ystäväni, se voi tietty olla valitettavaa, mutta kaikkien ei tarvitse tykätä minusta kuten minäkään en tykkää kaikista. Tunne on sitäpaitsi usein vastavuoroinen. Ei kaikkien kanssa voi olla ystävä. Ei tarkoita myöskään että toisessa ihmisessä olisi jotain vikaa jos ei halua seuraasi. Löydät varmasti sellaisia ystäviä, jotka sopii paremmin juuri sinulle.

Kyllähän siinä toisessa on jotain vikaa, jos et halua olla hänen ystävänsä. Minä olen kohdannut satoja ihmisiä, joihin olisin halunnut tutustua paremmin, mutta he ei minuun, eli en ole ollut heille esim riittävän hauska, riittävän mielenkiintoinen, riittävän tasapainoinen, riittävän iloinen ja mitä kaikkia syitä onkaan.

Juu, kaikkien kanssa ei tarvitse olla ystävä mutta kun on aina juuri se, jonka kanssa ei tarvitse olla ystävä, niin kyllähän se tarkoittaa että en riitä näille ihmisille nykyisine ominaisuuksineni.

Tätä ketjua lukiessa tulee ikävä kyllä houkutus todeta, että ehkä se "vika" löytyy peiliin katsomalla. Se on tavassasi tulkita ihmisten välisiä suhteita ja motiiveja. Näet ystävystymisen ja ystävyyssuhteet hyötysuhteina, joiden avulla voi pönkittää omaa statustaan ja minäkuvaansa. Se ei ole hyvä lähtökohta ystävystymiselle ja pahimmillaan saatat sen vuoksi haksahtaa manipuloivaan ja suorastaan häiriintyneeseen ihmiseen. Luonnehäiriöiset ovat loistavia imartelijoita ja saavat kohteensa tuntemaan itsensä tärkeäksi, spesiaaliksi ja niin paljon paremmaksi ihmiseksi kuin muut - aluksi. Kun suhde tai tuttavuus etenee, alkaa naamion takaa paljastua aivan erilainen ihminen kuin mitä oletit.

Jotain kertoo sekin, kuinka vähättelet ja ammut alas tässä ketjussa tulleita vastauksia, mistä tulee sellainen vaikutelma, että et itse asiassa halua, että kenelläkään muulla olisi hyvä itsetunto koska sinullakaan ei ole. Että muidenkin "kuuluisi" perustaa itsetuntonsa ulkoisten seikkojen varaan ja tuntea itsensä muita huonommaksi, jos ulkoiset olosuhteet eivät ole aivan ihanteelliset. Tällainen asenne näkyy ja kuuluu läpi myös elävässä elämässä ja voi olla syy siihen, miksi niin monet ihmiset eivät halua tutustua sinuun paremmin. Käsittele ensin omat haavasi ja häpeäsi joko ammattiauttajan tai esimerkiksi jonkin luovan kanavan (kirjoittaminen, maalaaminen jne.) kautta. Nyt projisoit omaa pahaa oloasi ja kelpaamattomuuden tunnettasi muihin sen sijaan, että keskittyisit työstämään sitä siedettävämpään muotoon.

Ammun alas vastauksia kyllä ihan vain siinä määrin kun ne liittyvät omaan tilanteeseeni. Kyllä tietenkin on ihmisiä, joilla on aidosti hyvä itsetunto, mutta heidän antamansa vastaukset ei (näköjään) auta minua mitenkään, koska jos minulle sanotaan että "riität tuollaisena kuin olet" ja silti en faktisesti "riitä" kellekään niin mitä se minua auttaa?

En halua ystäviä saadakseni itselleni statusta vaan saadakseni esim hauskaa seuraa. Mutta en ilmeisesti ole sitten itse hauskaa seuraa muille= en riitä.

Voi tuon riittää-sanan korvata muullakin jos se on se ongelma, ehkä pointtini on se että voiko jollain muka olla aidosti hyvä itsetunto ilman että kertakaikkiaan kukaan muu erityisemmin välittää hänen seurastaan?

Me ollaan kaikki täällä lähtökohtaisesti yksin. Jos et löydä ystäviä, voit miettiä olisiko taustalla joku muu ongelma. Et selvästi ole halukas työstämään itseäsi, vaan haluat ulkoistaa syyn jonnekin muualle. Haluat, että joku ottaa vastuun siitä, ettet "kelpaa". Mutta kuka?

No sitähän minä tässä yritän juuri työstää! Että mikä se vika minussa on? Aina ne vastaukset on jotain ympäripyöreää "et ole löytänyt omanlaisiasi ihmisiä" mutta että minkälainen ihminen minä olen sitten ja ketä minun pitää etsiä, kun ei tähän mennessä niitä omanlaisia ole löytynyt vaikka tosiaan avoimesti suhtaudun lähestulkoonsa kaikkiin ihmisiin.

Hyvä että yrität työstää. Siitä se lähtee. Älä kuitenkaan ajattele, että sinussa on joku vika. Taustalla voi kuitenkin olla joku käsittelemätön asia, joka saa sinut käyttäytymään niin, että on vaikea ystävystyä. Esim. tässä kirjoittelussa vaikutat vähän hyökkäävältä hyvää tarkoittavia kirjoittajia kohtaan. Oletatko, että muilta pitäisi löytyä vastaukset ongelmiesi ratkaisemiseen? Kuten tuossa edellä on sanottu, se on valitettavasti kuitenkin niin, että joudut itse etsimään vastuksia itsestäsi. Me emme tunne sinua. Kukaan ei voi tuntea sinua ja miten voit niin olettaa, jos et itsekään tunne itseäsi? Ei ole olemassa mitään oikotietä onneen eikä pikavastauksia.

Monesti puute synnyttää tarvitsevuutta. Tarvitsevuus on kuitenkin muille aika ahdistavaa. Tulee sellainen tunne, että on velkaa jollekin ihmiselle esim. ystävyytensä. Aidot ystävyydet ei kuitenkaan synny sillä lailla, että sinä tarvitset. Lue tarvitsevuudesta, jos sieltä löytyisi jotain mikä kolahtaisi. Ehkä ei, ehkä kyse on jostain muusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on. Ei perustu mihinkään ulkoiseen vaan siihen, että minä riitän. Voin tehdä virheitä ja olla väärässä, mutta minä riitän sellaisena kuin olen. Minulla on arvoa. Totta kai useampi hylkääminen ja epäonnistuminen horjuttaisi tätä uskoa, mutta ne asiat pitää vaan käsitellä ja pala palalta kursia itsensä taas kasaan. Ei ole ihmistä, jonka itsetunto ei koskaan horjuisi (paitsi psykopaatit). Se on osa ihmisyyttä ja tekee hyvää olla vastatusten epävarmuuksiensa kanssa jotta voi kasvaa.

Mitä tarkoitat sillä, että sinä riität? Riität mihin? Entä tuo arvo, sinulla on arvoa siis millä tavalla?

Eli jos ajatellaan tilannetta, että joku haluaisi vaikka olka ystäväsi, mutta sinä et pidä häntä vaikkapa tarpeeksi mielenkiintoisena persoonana, niin silloinhan tämä ihminen ei "riitä" sinulle eikä hänellä ole sinulle riittävästi arvoa.

Vastaan sivusta. Kun riittää itselleen sellaisena kuin on, ei oma arvo ole siitä kiinni mitä mieltä joku toinen on sinusta. Jos joku ei halua olla ystäväni, se voi tietty olla valitettavaa, mutta kaikkien ei tarvitse tykätä minusta kuten minäkään en tykkää kaikista. Tunne on sitäpaitsi usein vastavuoroinen. Ei kaikkien kanssa voi olla ystävä. Ei tarkoita myöskään että toisessa ihmisessä olisi jotain vikaa jos ei halua seuraasi. Löydät varmasti sellaisia ystäviä, jotka sopii paremmin juuri sinulle.

Kyllähän siinä toisessa on jotain vikaa, jos et halua olla hänen ystävänsä. Minä olen kohdannut satoja ihmisiä, joihin olisin halunnut tutustua paremmin, mutta he ei minuun, eli en ole ollut heille esim riittävän hauska, riittävän mielenkiintoinen, riittävän tasapainoinen, riittävän iloinen ja mitä kaikkia syitä onkaan.

Juu, kaikkien kanssa ei tarvitse olla ystävä mutta kun on aina juuri se, jonka kanssa ei tarvitse olla ystävä, niin kyllähän se tarkoittaa että en riitä näille ihmisille nykyisine ominaisuuksineni.

Tätä ketjua lukiessa tulee ikävä kyllä houkutus todeta, että ehkä se "vika" löytyy peiliin katsomalla. Se on tavassasi tulkita ihmisten välisiä suhteita ja motiiveja. Näet ystävystymisen ja ystävyyssuhteet hyötysuhteina, joiden avulla voi pönkittää omaa statustaan ja minäkuvaansa. Se ei ole hyvä lähtökohta ystävystymiselle ja pahimmillaan saatat sen vuoksi haksahtaa manipuloivaan ja suorastaan häiriintyneeseen ihmiseen. Luonnehäiriöiset ovat loistavia imartelijoita ja saavat kohteensa tuntemaan itsensä tärkeäksi, spesiaaliksi ja niin paljon paremmaksi ihmiseksi kuin muut - aluksi. Kun suhde tai tuttavuus etenee, alkaa naamion takaa paljastua aivan erilainen ihminen kuin mitä oletit.

Jotain kertoo sekin, kuinka vähättelet ja ammut alas tässä ketjussa tulleita vastauksia, mistä tulee sellainen vaikutelma, että et itse asiassa halua, että kenelläkään muulla olisi hyvä itsetunto koska sinullakaan ei ole. Että muidenkin "kuuluisi" perustaa itsetuntonsa ulkoisten seikkojen varaan ja tuntea itsensä muita huonommaksi, jos ulkoiset olosuhteet eivät ole aivan ihanteelliset. Tällainen asenne näkyy ja kuuluu läpi myös elävässä elämässä ja voi olla syy siihen, miksi niin monet ihmiset eivät halua tutustua sinuun paremmin. Käsittele ensin omat haavasi ja häpeäsi joko ammattiauttajan tai esimerkiksi jonkin luovan kanavan (kirjoittaminen, maalaaminen jne.) kautta. Nyt projisoit omaa pahaa oloasi ja kelpaamattomuuden tunnettasi muihin sen sijaan, että keskittyisit työstämään sitä siedettävämpään muotoon.

Ammun alas vastauksia kyllä ihan vain siinä määrin kun ne liittyvät omaan tilanteeseeni. Kyllä tietenkin on ihmisiä, joilla on aidosti hyvä itsetunto, mutta heidän antamansa vastaukset ei (näköjään) auta minua mitenkään, koska jos minulle sanotaan että "riität tuollaisena kuin olet" ja silti en faktisesti "riitä" kellekään niin mitä se minua auttaa?

En halua ystäviä saadakseni itselleni statusta vaan saadakseni esim hauskaa seuraa. Mutta en ilmeisesti ole sitten itse hauskaa seuraa muille= en riitä.

Voi tuon riittää-sanan korvata muullakin jos se on se ongelma, ehkä pointtini on se että voiko jollain muka olla aidosti hyvä itsetunto ilman että kertakaikkiaan kukaan muu erityisemmin välittää hänen seurastaan?

Me ollaan kaikki täällä lähtökohtaisesti yksin. Jos et löydä ystäviä, voit miettiä olisiko taustalla joku muu ongelma. Et selvästi ole halukas työstämään itseäsi, vaan haluat ulkoistaa syyn jonnekin muualle. Haluat, että joku ottaa vastuun siitä, ettet "kelpaa". Mutta kuka?

No sitähän minä tässä yritän juuri työstää! Että mikä se vika minussa on? Aina ne vastaukset on jotain ympäripyöreää "et ole löytänyt omanlaisiasi ihmisiä" mutta että minkälainen ihminen minä olen sitten ja ketä minun pitää etsiä, kun ei tähän mennessä niitä omanlaisia ole löytynyt vaikka tosiaan avoimesti suhtaudun lähestulkoonsa kaikkiin ihmisiin.

Hyvä että yrität työstää. Siitä se lähtee. Älä kuitenkaan ajattele, että sinussa on joku vika. Taustalla voi kuitenkin olla joku käsittelemätön asia, joka saa sinut käyttäytymään niin, että on vaikea ystävystyä. Esim. tässä kirjoittelussa vaikutat vähän hyökkäävältä hyvää tarkoittavia kirjoittajia kohtaan. Oletatko, että muilta pitäisi löytyä vastaukset ongelmiesi ratkaisemiseen? Kuten tuossa edellä on sanottu, se on valitettavasti kuitenkin niin, että joudut itse etsimään vastuksia itsestäsi. Me emme tunne sinua. Kukaan ei voi tuntea sinua ja miten voit niin olettaa, jos et itsekään tunne itseäsi? Ei ole olemassa mitään oikotietä onneen eikä pikavastauksia.

Monesti puute synnyttää tarvitsevuutta. Tarvitsevuus on kuitenkin muille aika ahdistavaa. Tulee sellainen tunne, että on velkaa jollekin ihmiselle esim. ystävyytensä. Aidot ystävyydet ei kuitenkaan synny sillä lailla, että sinä tarvitset. Lue tarvitsevuudesta, jos sieltä löytyisi jotain mikä kolahtaisi. Ehkä ei, ehkä kyse on jostain muusta.

Niin, hyökkääminen syntyy turhautuneisuudesta sitä kohtaan, että vastaukset eivät suurimmaksi osaksi ole millään lailla auttaneet minua. Mutta siis oli joitain jotka auttoivatkin.

Koenko että muiden pitäisi osata ratkaista ongelmani esim tässä ketjussa? No kyllä, koska sitä vartenhan minä koko ketjun aloitinkin. Pitääkö siis kaikki asiat aina osata ratkaista ihan yksin ilman muiden apua, jotta ei ole tarvitseva? Eikö kaikki ihmiset tarvitse toisia ihmisiä vähintään seuraa pitämään? Onko siinä joku hyväksytty raja mikä on liikaa tarvitsevuutta?

Puutteeseen liittyen= minultahan tosiaan puuttuu esim niitä ystäviä. Elikkä minun pitäisi siis alkaa ehkä esittää, että itse asiassa en tarvitse keltään yhtään mitään, jotta sitten saisin sen tarvitsemani, elikkä ne ystävät..ei minulla ole montaa vuosikymmentä aikaa työstää kaikkia ongelmiani ennen kuin sitten mahdollisesti täysin eheydyttyäni joskus 89- vuotiaana voisin ansaitusti ruveta saamaan sitä seuraa.

Hyvä itsetunto on, vaikkei ole juuri ystäviä eikä enää vaimoakaan. Olen vain onnistunut aina kaikessa, mihin ryhdyn.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikille, joilla on huono itsetunto, lohdun sanoiksi, että itsetuntoa voi parantaa ja se yleensä paraneekin iän myötä vähän itsestäänkin. Maailma on aika armoton. Pitää ensimmäiseksi nähdä sisimpäänsä ja sanoa itselleen, että sä olet okei. Sulla on oikeus olla täällä ihan kuin kaikilla muillakin. Sä olet riittävän hyvä. Kaikki ei tätä tiedä, jos elämä on kohdellut huonosti. Kaikki on rakkauden arvoisia. Myös sinä. Ihan siitä riippumatta minkä näköinen tai kokoinen olet tai mitä mieltä joku random tyyppi on sinusta. Ruoki rakkautta sisälläsi ja ole hyvä itsellesi. Ole itsellesi se paras kaveri. Älä soimaa itseäsi turhista asioista. Olet ihminen siinä missä muutkin. Inhimillinen ja erehtyväinen. Hyväksy itsesi sellaisena kuin olet. Riität omana itsenäsi. Sinun ei tarvitse muuttua miksikään jotta olisit riittävän hyvä jollekulle toiselle. Miksi pitåisi. Arvosta itseäsi ja lähetä vaatijat pois jos et heille kelpaa. Kelpaa itsellesi, se on tärkeintä.

Onko tärkeintä, että kelpaa itselleen, jos ei kelpaa kenellekään muulle? Ihmiset pääsääntöisesti tarvitsee elämäänsä ihmissuhteita voidakseen hyvin. Eikä auta, jos sanotaan, että "kyllä varmasti jollekin kelpaat"- en ole neljäänkymmeneen vuoteen pahemmin kelvannut ja yksin olen, itse itselleni kelvaten ja yksinäisyyteen uupuen..

Samaa mieltä, jokainen tarvitsee myös ulkoista hyväksyntää! Ilman sitä itsetuntoa ei voi saavuttaa, jos on tarpeeksi pohjalla jo lähtökohdista. Ihmissuhteet ja toisten hyväksyntä ovat tärkeitä ja sen tajuaa vasta kun niitä ei ole. En halua alkuperäistä kommentin kirjoittajaa leimata, mutta helposti näitä "kelpaa itsellesi, se on tärkeintä"-kommentteja tulee juurikin niiltä jotka ovat aina saaneet muiden ihmisten hyväksyntää ja joilla on ollut asiat hyvin. On erittäin, erittäin vaikeaa tässä nyt uskotella itselleen että kelpaa kun ei ole parisuhdetta, ei ystäviä, ei mitään. Olen jäänyt kaikesta paitsi ja aina asiat ovat menneet pieleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on. Ei perustu mihinkään ulkoiseen vaan siihen, että minä riitän. Voin tehdä virheitä ja olla väärässä, mutta minä riitän sellaisena kuin olen. Minulla on arvoa. Totta kai useampi hylkääminen ja epäonnistuminen horjuttaisi tätä uskoa, mutta ne asiat pitää vaan käsitellä ja pala palalta kursia itsensä taas kasaan. Ei ole ihmistä, jonka itsetunto ei koskaan horjuisi (paitsi psykopaatit). Se on osa ihmisyyttä ja tekee hyvää olla vastatusten epävarmuuksiensa kanssa jotta voi kasvaa.

Mitä tarkoitat sillä, että sinä riität? Riität mihin? Entä tuo arvo, sinulla on arvoa siis millä tavalla?

Eli jos ajatellaan tilannetta, että joku haluaisi vaikka olka ystäväsi, mutta sinä et pidä häntä vaikkapa tarpeeksi mielenkiintoisena persoonana, niin silloinhan tämä ihminen ei "riitä" sinulle eikä hänellä ole sinulle riittävästi arvoa.

Vastaan sivusta. Kun riittää itselleen sellaisena kuin on, ei oma arvo ole siitä kiinni mitä mieltä joku toinen on sinusta. Jos joku ei halua olla ystäväni, se voi tietty olla valitettavaa, mutta kaikkien ei tarvitse tykätä minusta kuten minäkään en tykkää kaikista. Tunne on sitäpaitsi usein vastavuoroinen. Ei kaikkien kanssa voi olla ystävä. Ei tarkoita myöskään että toisessa ihmisessä olisi jotain vikaa jos ei halua seuraasi. Löydät varmasti sellaisia ystäviä, jotka sopii paremmin juuri sinulle.

Kyllähän siinä toisessa on jotain vikaa, jos et halua olla hänen ystävänsä. Minä olen kohdannut satoja ihmisiä, joihin olisin halunnut tutustua paremmin, mutta he ei minuun, eli en ole ollut heille esim riittävän hauska, riittävän mielenkiintoinen, riittävän tasapainoinen, riittävän iloinen ja mitä kaikkia syitä onkaan.

Juu, kaikkien kanssa ei tarvitse olla ystävä mutta kun on aina juuri se, jonka kanssa ei tarvitse olla ystävä, niin kyllähän se tarkoittaa että en riitä näille ihmisille nykyisine ominaisuuksineni.

Tätä ketjua lukiessa tulee ikävä kyllä houkutus todeta, että ehkä se "vika" löytyy peiliin katsomalla. Se on tavassasi tulkita ihmisten välisiä suhteita ja motiiveja. Näet ystävystymisen ja ystävyyssuhteet hyötysuhteina, joiden avulla voi pönkittää omaa statustaan ja minäkuvaansa. Se ei ole hyvä lähtökohta ystävystymiselle ja pahimmillaan saatat sen vuoksi haksahtaa manipuloivaan ja suorastaan häiriintyneeseen ihmiseen. Luonnehäiriöiset ovat loistavia imartelijoita ja saavat kohteensa tuntemaan itsensä tärkeäksi, spesiaaliksi ja niin paljon paremmaksi ihmiseksi kuin muut - aluksi. Kun suhde tai tuttavuus etenee, alkaa naamion takaa paljastua aivan erilainen ihminen kuin mitä oletit.

Jotain kertoo sekin, kuinka vähättelet ja ammut alas tässä ketjussa tulleita vastauksia, mistä tulee sellainen vaikutelma, että et itse asiassa halua, että kenelläkään muulla olisi hyvä itsetunto koska sinullakaan ei ole. Että muidenkin "kuuluisi" perustaa itsetuntonsa ulkoisten seikkojen varaan ja tuntea itsensä muita huonommaksi, jos ulkoiset olosuhteet eivät ole aivan ihanteelliset. Tällainen asenne näkyy ja kuuluu läpi myös elävässä elämässä ja voi olla syy siihen, miksi niin monet ihmiset eivät halua tutustua sinuun paremmin. Käsittele ensin omat haavasi ja häpeäsi joko ammattiauttajan tai esimerkiksi jonkin luovan kanavan (kirjoittaminen, maalaaminen jne.) kautta. Nyt projisoit omaa pahaa oloasi ja kelpaamattomuuden tunnettasi muihin sen sijaan, että keskittyisit työstämään sitä siedettävämpään muotoon.

Ammun alas vastauksia kyllä ihan vain siinä määrin kun ne liittyvät omaan tilanteeseeni. Kyllä tietenkin on ihmisiä, joilla on aidosti hyvä itsetunto, mutta heidän antamansa vastaukset ei (näköjään) auta minua mitenkään, koska jos minulle sanotaan että "riität tuollaisena kuin olet" ja silti en faktisesti "riitä" kellekään niin mitä se minua auttaa?

En halua ystäviä saadakseni itselleni statusta vaan saadakseni esim hauskaa seuraa. Mutta en ilmeisesti ole sitten itse hauskaa seuraa muille= en riitä.

Voi tuon riittää-sanan korvata muullakin jos se on se ongelma, ehkä pointtini on se että voiko jollain muka olla aidosti hyvä itsetunto ilman että kertakaikkiaan kukaan muu erityisemmin välittää hänen seurastaan?

Me ollaan kaikki täällä lähtökohtaisesti yksin. Jos et löydä ystäviä, voit miettiä olisiko taustalla joku muu ongelma. Et selvästi ole halukas työstämään itseäsi, vaan haluat ulkoistaa syyn jonnekin muualle. Haluat, että joku ottaa vastuun siitä, ettet "kelpaa". Mutta kuka?

No sitähän minä tässä yritän juuri työstää! Että mikä se vika minussa on? Aina ne vastaukset on jotain ympäripyöreää "et ole löytänyt omanlaisiasi ihmisiä" mutta että minkälainen ihminen minä olen sitten ja ketä minun pitää etsiä, kun ei tähän mennessä niitä omanlaisia ole löytynyt vaikka tosiaan avoimesti suhtaudun lähestulkoonsa kaikkiin ihmisiin.

Eikös sun pitäisi itse tietää minkälainen ihminen olet ja minkälaisten ihmisten seurassa tykkäät olla? Jos et tiedä niin alapa ottaa selvää itsestäsi ihan itse kokeilemalla erilaisia asioita (harrastuksia, kirjallisuutta, taidetta yms) ja miettimällä miten reagoit erilaisiin tilanteisiin. Sen sanon, että yleensä ihmiset tykkäävät olla ihmisten kanssa, jotka tuntevat itsensä hyvin ja tietävät millaisia ovat. Ihmisen, joka on ihan hukassa itsensä kanssa, seurassa on jotenkin vähän hankala olla. Meidän jokaisen velvollisuus itseämme kohtaan on opetella tuntemaan itsemme ja sen homman voi tehdä vain ihminen itse. Ei ole olemassa mitään valmista ohjetta tai sapluunaa tähän. Se tulee elämänkokemuksen myötä ja kokeilemalla erilaisia asioita ja reflektoimalla omaa käytöstään erilaisissa tilanteissa.

Niin, no olen nuorempana käynyt vuosikausia psykoterapiassa ja kokenut vaikka mitä asioita, niin edelleen joka päivä reagoin asioihin itseni yllättäen ja uusia puolia tuntuu ilmaantuvan koko ajan. Joten en todella osaa muutamalla lauseella kuvata että olen satavarmasti tällainen ja tällainen aina ja ikuisesti.

Ainoa mitä osaan ehkä sanoa on että minussa on esim sekä herkkä ja tunteellinen, kaikille hyvää haluava puoli että kylmä ja kova, kaikille pahaa haluava puoli. Ynnä muita vastaavia vastakohtaisuuksia. Ja reagointini asioihin riippuu siitä mikä puoli kulloinkin on päällä.

Ei oman itsensä tunteminen tarkoita sitä, että pystyisi satavarmasti sanomaan olevansa tietynlainen aina ja joka tilanteessa. Oman itsensä tunteminen tarkoittaa sitä, että tiedostat sekä hyvät että huonommat ominaisuutesi, rajasi ja vahvuutesi sekä osaat arvioida omaa toimintaasi ja syitä sen toiminnan taustalla. Osaat myös asettua ainakin jossain määrin myös ulkopuolisen asemaan ja tarkastelemaan itseäsi objektiivisesti. Millaisen vaikutelman joku toinen sinusta saa? Onko se totuus siitä, millainen olet?

Sinulla on selvästi itsetuntemusta, koska osaat kuvailla persoonaasi hyvin ja se näkyy hyvin myös näissä kirjoittamissasi vastauksissa. Tunnut ottavan asiat kovin kirjaimellisesti ja olevan mustavalkoisesti ajatteleva joko/tai -ihminen, joka reagoi helposti tilanteisiin senhetkisen tunnetilan mukaan riippumatta siitä, millaista reagointia tilanne "vaatisi". En tiedä, oletko koskaan käynyt tutkimuksissa koskien sitä, voisiko sinulla olla joitain neuroepätyypillisiä piirteitä, jotka vaikeuttavat sosiaalisten tilanteiden tulkintaa sekä kykyä tunnistaa sekä omia että muiden vaikuttimia. Sitä kautta saattaisit myös löytää keinoja toimivampaan sosiaaliseen vuorovaikutukseen ja itsetuntosikin varmasti paranisi niiden oppimisen kautta. Et ole luuseri, et vain ole löytänyt vielä rakentavampia ajatus- ja käytösmalleja.

Itsetuntoni perustuu 100-prosenttisesti työstäni saamaani palautteeseen. Jos ei kukaan arvostaisi mitään mitä teen, kävelisin sen yhden kirjoittajan perässä sinne jokeen. En tiedä, mistä tällainen kumpuaa. Miksi haluan niin kipeästi vahvistusta tekemälleni työlle? 

Ei se vielä hyvä ole mutta paranee koko ajan. Tähän auttanut ikä ja tietoinen opettelu.

Nuorempana annoin itseäni kohdella todella huonosti ihmissuhteissa ja työelämässä. Olin hirveän miellyttämisenhaluinen, jopa kynnysmatto. Nöyristelin ja matelin ja suostuin kaikkeen mitä kuka ikinä keksikin ehdottaa. Pidin kaikkia muita automaattisesti viisaampina ja itseäni vajaaälyisenä.

Jollain tavalla olen ollut koko ikäni masentunut mutta 5 vuotta sitten masennuin niin pahasti että jouduin pitkälle sairauslomalle. Vasta sairausloman aikana aloin pikkuhiljaa oivaltaa oman käytöksen syitä ja seurauksia.

Pitkä tie kuljettu että nyt osaan jo sanoa ei ja olen oppinut että liian kiltti ei saa olla. Maailma ja ihmiset osaa oikeasti olla todella julmia ja hyvään ei aina vastata hyvällä.

Jonain päivänä varmasti voin vielä sanoa että itsetunto on hyvä. Nyt se on ehkä keskinkertainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on. Ei perustu mihinkään ulkoiseen vaan siihen, että minä riitän. Voin tehdä virheitä ja olla väärässä, mutta minä riitän sellaisena kuin olen. Minulla on arvoa. Totta kai useampi hylkääminen ja epäonnistuminen horjuttaisi tätä uskoa, mutta ne asiat pitää vaan käsitellä ja pala palalta kursia itsensä taas kasaan. Ei ole ihmistä, jonka itsetunto ei koskaan horjuisi (paitsi psykopaatit). Se on osa ihmisyyttä ja tekee hyvää olla vastatusten epävarmuuksiensa kanssa jotta voi kasvaa.

Mitä tarkoitat sillä, että sinä riität? Riität mihin? Entä tuo arvo, sinulla on arvoa siis millä tavalla?

Eli jos ajatellaan tilannetta, että joku haluaisi vaikka olka ystäväsi, mutta sinä et pidä häntä vaikkapa tarpeeksi mielenkiintoisena persoonana, niin silloinhan tämä ihminen ei "riitä" sinulle eikä hänellä ole sinulle riittävästi arvoa.

Vastaan sivusta. Kun riittää itselleen sellaisena kuin on, ei oma arvo ole siitä kiinni mitä mieltä joku toinen on sinusta. Jos joku ei halua olla ystäväni, se voi tietty olla valitettavaa, mutta kaikkien ei tarvitse tykätä minusta kuten minäkään en tykkää kaikista. Tunne on sitäpaitsi usein vastavuoroinen. Ei kaikkien kanssa voi olla ystävä. Ei tarkoita myöskään että toisessa ihmisessä olisi jotain vikaa jos ei halua seuraasi. Löydät varmasti sellaisia ystäviä, jotka sopii paremmin juuri sinulle.

Kyllähän siinä toisessa on jotain vikaa, jos et halua olla hänen ystävänsä. Minä olen kohdannut satoja ihmisiä, joihin olisin halunnut tutustua paremmin, mutta he ei minuun, eli en ole ollut heille esim riittävän hauska, riittävän mielenkiintoinen, riittävän tasapainoinen, riittävän iloinen ja mitä kaikkia syitä onkaan.

Juu, kaikkien kanssa ei tarvitse olla ystävä mutta kun on aina juuri se, jonka kanssa ei tarvitse olla ystävä, niin kyllähän se tarkoittaa että en riitä näille ihmisille nykyisine ominaisuuksineni.

Tätä ketjua lukiessa tulee ikävä kyllä houkutus todeta, että ehkä se "vika" löytyy peiliin katsomalla. Se on tavassasi tulkita ihmisten välisiä suhteita ja motiiveja. Näet ystävystymisen ja ystävyyssuhteet hyötysuhteina, joiden avulla voi pönkittää omaa statustaan ja minäkuvaansa. Se ei ole hyvä lähtökohta ystävystymiselle ja pahimmillaan saatat sen vuoksi haksahtaa manipuloivaan ja suorastaan häiriintyneeseen ihmiseen. Luonnehäiriöiset ovat loistavia imartelijoita ja saavat kohteensa tuntemaan itsensä tärkeäksi, spesiaaliksi ja niin paljon paremmaksi ihmiseksi kuin muut - aluksi. Kun suhde tai tuttavuus etenee, alkaa naamion takaa paljastua aivan erilainen ihminen kuin mitä oletit.

Jotain kertoo sekin, kuinka vähättelet ja ammut alas tässä ketjussa tulleita vastauksia, mistä tulee sellainen vaikutelma, että et itse asiassa halua, että kenelläkään muulla olisi hyvä itsetunto koska sinullakaan ei ole. Että muidenkin "kuuluisi" perustaa itsetuntonsa ulkoisten seikkojen varaan ja tuntea itsensä muita huonommaksi, jos ulkoiset olosuhteet eivät ole aivan ihanteelliset. Tällainen asenne näkyy ja kuuluu läpi myös elävässä elämässä ja voi olla syy siihen, miksi niin monet ihmiset eivät halua tutustua sinuun paremmin. Käsittele ensin omat haavasi ja häpeäsi joko ammattiauttajan tai esimerkiksi jonkin luovan kanavan (kirjoittaminen, maalaaminen jne.) kautta. Nyt projisoit omaa pahaa oloasi ja kelpaamattomuuden tunnettasi muihin sen sijaan, että keskittyisit työstämään sitä siedettävämpään muotoon.

Ammun alas vastauksia kyllä ihan vain siinä määrin kun ne liittyvät omaan tilanteeseeni. Kyllä tietenkin on ihmisiä, joilla on aidosti hyvä itsetunto, mutta heidän antamansa vastaukset ei (näköjään) auta minua mitenkään, koska jos minulle sanotaan että "riität tuollaisena kuin olet" ja silti en faktisesti "riitä" kellekään niin mitä se minua auttaa?

En halua ystäviä saadakseni itselleni statusta vaan saadakseni esim hauskaa seuraa. Mutta en ilmeisesti ole sitten itse hauskaa seuraa muille= en riitä.

Voi tuon riittää-sanan korvata muullakin jos se on se ongelma, ehkä pointtini on se että voiko jollain muka olla aidosti hyvä itsetunto ilman että kertakaikkiaan kukaan muu erityisemmin välittää hänen seurastaan?

Me ollaan kaikki täällä lähtökohtaisesti yksin. Jos et löydä ystäviä, voit miettiä olisiko taustalla joku muu ongelma. Et selvästi ole halukas työstämään itseäsi, vaan haluat ulkoistaa syyn jonnekin muualle. Haluat, että joku ottaa vastuun siitä, ettet "kelpaa". Mutta kuka?

No sitähän minä tässä yritän juuri työstää! Että mikä se vika minussa on? Aina ne vastaukset on jotain ympäripyöreää "et ole löytänyt omanlaisiasi ihmisiä" mutta että minkälainen ihminen minä olen sitten ja ketä minun pitää etsiä, kun ei tähän mennessä niitä omanlaisia ole löytynyt vaikka tosiaan avoimesti suhtaudun lähestulkoonsa kaikkiin ihmisiin.

Eikös sun pitäisi itse tietää minkälainen ihminen olet ja minkälaisten ihmisten seurassa tykkäät olla? Jos et tiedä niin alapa ottaa selvää itsestäsi ihan itse kokeilemalla erilaisia asioita (harrastuksia, kirjallisuutta, taidetta yms) ja miettimällä miten reagoit erilaisiin tilanteisiin. Sen sanon, että yleensä ihmiset tykkäävät olla ihmisten kanssa, jotka tuntevat itsensä hyvin ja tietävät millaisia ovat. Ihmisen, joka on ihan hukassa itsensä kanssa, seurassa on jotenkin vähän hankala olla. Meidän jokaisen velvollisuus itseämme kohtaan on opetella tuntemaan itsemme ja sen homman voi tehdä vain ihminen itse. Ei ole olemassa mitään valmista ohjetta tai sapluunaa tähän. Se tulee elämänkokemuksen myötä ja kokeilemalla erilaisia asioita ja reflektoimalla omaa käytöstään erilaisissa tilanteissa.

Niin, no olen nuorempana käynyt vuosikausia psykoterapiassa ja kokenut vaikka mitä asioita, niin edelleen joka päivä reagoin asioihin itseni yllättäen ja uusia puolia tuntuu ilmaantuvan koko ajan. Joten en todella osaa muutamalla lauseella kuvata että olen satavarmasti tällainen ja tällainen aina ja ikuisesti.

Ainoa mitä osaan ehkä sanoa on että minussa on esim sekä herkkä ja tunteellinen, kaikille hyvää haluava puoli että kylmä ja kova, kaikille pahaa haluava puoli. Ynnä muita vastaavia vastakohtaisuuksia. Ja reagointini asioihin riippuu siitä mikä puoli kulloinkin on päällä.

Ei oman itsensä tunteminen tarkoita sitä, että pystyisi satavarmasti sanomaan olevansa tietynlainen aina ja joka tilanteessa. Oman itsensä tunteminen tarkoittaa sitä, että tiedostat sekä hyvät että huonommat ominaisuutesi, rajasi ja vahvuutesi sekä osaat arvioida omaa toimintaasi ja syitä sen toiminnan taustalla. Osaat myös asettua ainakin jossain määrin myös ulkopuolisen asemaan ja tarkastelemaan itseäsi objektiivisesti. Millaisen vaikutelman joku toinen sinusta saa? Onko se totuus siitä, millainen olet?

Sinulla on selvästi itsetuntemusta, koska osaat kuvailla persoonaasi hyvin ja se näkyy hyvin myös näissä kirjoittamissasi vastauksissa. Tunnut ottavan asiat kovin kirjaimellisesti ja olevan mustavalkoisesti ajatteleva joko/tai -ihminen, joka reagoi helposti tilanteisiin senhetkisen tunnetilan mukaan riippumatta siitä, millaista reagointia tilanne "vaatisi". En tiedä, oletko koskaan käynyt tutkimuksissa koskien sitä, voisiko sinulla olla joitain neuroepätyypillisiä piirteitä, jotka vaikeuttavat sosiaalisten tilanteiden tulkintaa sekä kykyä tunnistaa sekä omia että muiden vaikuttimia. Sitä kautta saattaisit myös löytää keinoja toimivampaan sosiaaliseen vuorovaikutukseen ja itsetuntosikin varmasti paranisi niiden oppimisen kautta. Et ole luuseri, et vain ole löytänyt vielä rakentavampia ajatus- ja käytösmalleja.

Itse asiassa kun ensimmäisen kerran menin psykiatrille joskus sata vuotta sitten masennuksen vuoksi niin hänen aivan ensimmäinen kysymyksensä minulle oli "oletko autisti?" (No minunko se olisi pitänyt tietää) mutta totesi sitten siinä etten kuitenkaan ole. Mutta viime aikoina kun autismin ei ole katsottu olevan vain sitä sademies-tyyppistä niin olen kyllä miettinyt että ehkä olenkin jotenkin neuroepätyypillinen..työnikin on yksin puurtamista ja etäilyä..mutta huomaan olevani ihmisten kanssa jotenkin epäherkkä, tai että koen osaavani kyllä lukea ihmisiä mutta sitten taas sosiaalisia tilanteita en osaa lukea yhtään.

Vierailija kirjoitti:

Itsetuntoni perustuu 100-prosenttisesti työstäni saamaani palautteeseen. Jos ei kukaan arvostaisi mitään mitä teen, kävelisin sen yhden kirjoittajan perässä sinne jokeen. En tiedä, mistä tällainen kumpuaa. Miksi haluan niin kipeästi vahvistusta tekemälleni työlle? 

Ehkä haluat kipeästi vahvistusta ihan vaan itsellesi, ja koet saavasi sitä ainoastaan työsi kautta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on. Ei perustu mihinkään ulkoiseen vaan siihen, että minä riitän. Voin tehdä virheitä ja olla väärässä, mutta minä riitän sellaisena kuin olen. Minulla on arvoa. Totta kai useampi hylkääminen ja epäonnistuminen horjuttaisi tätä uskoa, mutta ne asiat pitää vaan käsitellä ja pala palalta kursia itsensä taas kasaan. Ei ole ihmistä, jonka itsetunto ei koskaan horjuisi (paitsi psykopaatit). Se on osa ihmisyyttä ja tekee hyvää olla vastatusten epävarmuuksiensa kanssa jotta voi kasvaa.

Mitä tarkoitat sillä, että sinä riität? Riität mihin? Entä tuo arvo, sinulla on arvoa siis millä tavalla?

Eli jos ajatellaan tilannetta, että joku haluaisi vaikka olka ystäväsi, mutta sinä et pidä häntä vaikkapa tarpeeksi mielenkiintoisena persoonana, niin silloinhan tämä ihminen ei "riitä" sinulle eikä hänellä ole sinulle riittävästi arvoa.

Vastaan sivusta. Kun riittää itselleen sellaisena kuin on, ei oma arvo ole siitä kiinni mitä mieltä joku toinen on sinusta. Jos joku ei halua olla ystäväni, se voi tietty olla valitettavaa, mutta kaikkien ei tarvitse tykätä minusta kuten minäkään en tykkää kaikista. Tunne on sitäpaitsi usein vastavuoroinen. Ei kaikkien kanssa voi olla ystävä. Ei tarkoita myöskään että toisessa ihmisessä olisi jotain vikaa jos ei halua seuraasi. Löydät varmasti sellaisia ystäviä, jotka sopii paremmin juuri sinulle.

Kyllähän siinä toisessa on jotain vikaa, jos et halua olla hänen ystävänsä. Minä olen kohdannut satoja ihmisiä, joihin olisin halunnut tutustua paremmin, mutta he ei minuun, eli en ole ollut heille esim riittävän hauska, riittävän mielenkiintoinen, riittävän tasapainoinen, riittävän iloinen ja mitä kaikkia syitä onkaan.

Juu, kaikkien kanssa ei tarvitse olla ystävä mutta kun on aina juuri se, jonka kanssa ei tarvitse olla ystävä, niin kyllähän se tarkoittaa että en riitä näille ihmisille nykyisine ominaisuuksineni.

Tätä ketjua lukiessa tulee ikävä kyllä houkutus todeta, että ehkä se "vika" löytyy peiliin katsomalla. Se on tavassasi tulkita ihmisten välisiä suhteita ja motiiveja. Näet ystävystymisen ja ystävyyssuhteet hyötysuhteina, joiden avulla voi pönkittää omaa statustaan ja minäkuvaansa. Se ei ole hyvä lähtökohta ystävystymiselle ja pahimmillaan saatat sen vuoksi haksahtaa manipuloivaan ja suorastaan häiriintyneeseen ihmiseen. Luonnehäiriöiset ovat loistavia imartelijoita ja saavat kohteensa tuntemaan itsensä tärkeäksi, spesiaaliksi ja niin paljon paremmaksi ihmiseksi kuin muut - aluksi. Kun suhde tai tuttavuus etenee, alkaa naamion takaa paljastua aivan erilainen ihminen kuin mitä oletit.

Jotain kertoo sekin, kuinka vähättelet ja ammut alas tässä ketjussa tulleita vastauksia, mistä tulee sellainen vaikutelma, että et itse asiassa halua, että kenelläkään muulla olisi hyvä itsetunto koska sinullakaan ei ole. Että muidenkin "kuuluisi" perustaa itsetuntonsa ulkoisten seikkojen varaan ja tuntea itsensä muita huonommaksi, jos ulkoiset olosuhteet eivät ole aivan ihanteelliset. Tällainen asenne näkyy ja kuuluu läpi myös elävässä elämässä ja voi olla syy siihen, miksi niin monet ihmiset eivät halua tutustua sinuun paremmin. Käsittele ensin omat haavasi ja häpeäsi joko ammattiauttajan tai esimerkiksi jonkin luovan kanavan (kirjoittaminen, maalaaminen jne.) kautta. Nyt projisoit omaa pahaa oloasi ja kelpaamattomuuden tunnettasi muihin sen sijaan, että keskittyisit työstämään sitä siedettävämpään muotoon.

Ammun alas vastauksia kyllä ihan vain siinä määrin kun ne liittyvät omaan tilanteeseeni. Kyllä tietenkin on ihmisiä, joilla on aidosti hyvä itsetunto, mutta heidän antamansa vastaukset ei (näköjään) auta minua mitenkään, koska jos minulle sanotaan että "riität tuollaisena kuin olet" ja silti en faktisesti "riitä" kellekään niin mitä se minua auttaa?

En halua ystäviä saadakseni itselleni statusta vaan saadakseni esim hauskaa seuraa. Mutta en ilmeisesti ole sitten itse hauskaa seuraa muille= en riitä.

Voi tuon riittää-sanan korvata muullakin jos se on se ongelma, ehkä pointtini on se että voiko jollain muka olla aidosti hyvä itsetunto ilman että kertakaikkiaan kukaan muu erityisemmin välittää hänen seurastaan?

Me ollaan kaikki täällä lähtökohtaisesti yksin. Jos et löydä ystäviä, voit miettiä olisiko taustalla joku muu ongelma. Et selvästi ole halukas työstämään itseäsi, vaan haluat ulkoistaa syyn jonnekin muualle. Haluat, että joku ottaa vastuun siitä, ettet "kelpaa". Mutta kuka?

No sitähän minä tässä yritän juuri työstää! Että mikä se vika minussa on? Aina ne vastaukset on jotain ympäripyöreää "et ole löytänyt omanlaisiasi ihmisiä" mutta että minkälainen ihminen minä olen sitten ja ketä minun pitää etsiä, kun ei tähän mennessä niitä omanlaisia ole löytynyt vaikka tosiaan avoimesti suhtaudun lähestulkoonsa kaikkiin ihmisiin.

Hyvä että yrität työstää. Siitä se lähtee. Älä kuitenkaan ajattele, että sinussa on joku vika. Taustalla voi kuitenkin olla joku käsittelemätön asia, joka saa sinut käyttäytymään niin, että on vaikea ystävystyä. Esim. tässä kirjoittelussa vaikutat vähän hyökkäävältä hyvää tarkoittavia kirjoittajia kohtaan. Oletatko, että muilta pitäisi löytyä vastaukset ongelmiesi ratkaisemiseen? Kuten tuossa edellä on sanottu, se on valitettavasti kuitenkin niin, että joudut itse etsimään vastuksia itsestäsi. Me emme tunne sinua. Kukaan ei voi tuntea sinua ja miten voit niin olettaa, jos et itsekään tunne itseäsi? Ei ole olemassa mitään oikotietä onneen eikä pikavastauksia.

Monesti puute synnyttää tarvitsevuutta. Tarvitsevuus on kuitenkin muille aika ahdistavaa. Tulee sellainen tunne, että on velkaa jollekin ihmiselle esim. ystävyytensä. Aidot ystävyydet ei kuitenkaan synny sillä lailla, että sinä tarvitset. Lue tarvitsevuudesta, jos sieltä löytyisi jotain mikä kolahtaisi. Ehkä ei, ehkä kyse on jostain muusta.

Niin, hyökkääminen syntyy turhautuneisuudesta sitä kohtaan, että vastaukset eivät suurimmaksi osaksi ole millään lailla auttaneet minua. Mutta siis oli joitain jotka auttoivatkin.

Koenko että muiden pitäisi osata ratkaista ongelmani esim tässä ketjussa? No kyllä, koska sitä vartenhan minä koko ketjun aloitinkin. Pitääkö siis kaikki asiat aina osata ratkaista ihan yksin ilman muiden apua, jotta ei ole tarvitseva? Eikö kaikki ihmiset tarvitse toisia ihmisiä vähintään seuraa pitämään? Onko siinä joku hyväksytty raja mikä on liikaa tarvitsevuutta?

Tarvitseminen ja tarvitsevuus on eri asioita. Tietäisit, jos ottaisit selvää. Ota vastuuta itsestäsi. Älä syyllistä muita siitä etteivät ole vastausautomaatteja sinulle. Jokainen ihminen kantaa omat murheensa. Vaadit lisäksi, että kantaisivat sinun? Oletko vaan ihminen joka ottaa muilta eikä anna mitään vastaan?

Aloitit ketjun kysymällä muiden itsetunnosta. Vastauksia on tullut. Ei ole kenenkään syytä jos et itse löydä apua ongelmiisi täältä. Asiat ei ole niin yksinkertaisia, että voisi olettaa että saa vadtaukset kaikkiin ongelmiinsa jossain anonyymillä keskustelupalstalla. Olet kyllä saanut hyviä neuvoja, joten hyvä jos osaat olla niistä kiitollinen. Muista kuitenkin, ettei kukaan ole sulle velkaa mitään ja kiukuttelemalla karkoitat vaan ihmiset ympäriltäsi. Vai oletko itse sellainen, että ammennat kauheasti viisauttasi täällä muiden avuksi?

Hyvä. Perustan siihen että en koskaan vertaile muita itseeni tai itseäni muihin. En osaa, ehkä pidän itseäni niin uniikkina :D mutta hirveän moni tekee vaikka sitä, että kun vaikka puhuu jonkun ihmisen mainiosta urasta, niin eka kommentti on että ”minulla on kolme lasta ja viisi vanhaa isoäitiä ei tässä pysty” joskus en edes tajua mitä se tarkoittaa, että miten sinun tilanteesi tähän nyt liittyy. Mutta ihminen on mielessään vertaillut ja haluaa sitten puolustautua kai? En tajua tätä käytöstä mutta tuntuu olevan yleistä

Kyllä kait sosiaalinen eristäminen ja kyvykkyyteni totaalinen teilaaminen osuisi ja järkyttäisi tasapainoani, Jos itsetunto tarkoittaa itsensä tuntemista, niin tuollaisessa tilanteessa joutuisi ärhäkkään prosessiin. Ihminen ei ole saari.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikille, joilla on huono itsetunto, lohdun sanoiksi, että itsetuntoa voi parantaa ja se yleensä paraneekin iän myötä vähän itsestäänkin. Maailma on aika armoton. Pitää ensimmäiseksi nähdä sisimpäänsä ja sanoa itselleen, että sä olet okei. Sulla on oikeus olla täällä ihan kuin kaikilla muillakin. Sä olet riittävän hyvä. Kaikki ei tätä tiedä, jos elämä on kohdellut huonosti. Kaikki on rakkauden arvoisia. Myös sinä. Ihan siitä riippumatta minkä näköinen tai kokoinen olet tai mitä mieltä joku random tyyppi on sinusta. Ruoki rakkautta sisälläsi ja ole hyvä itsellesi. Ole itsellesi se paras kaveri. Älä soimaa itseäsi turhista asioista. Olet ihminen siinä missä muutkin. Inhimillinen ja erehtyväinen. Hyväksy itsesi sellaisena kuin olet. Riität omana itsenäsi. Sinun ei tarvitse muuttua miksikään jotta olisit riittävän hyvä jollekulle toiselle. Miksi pitåisi. Arvosta itseäsi ja lähetä vaatijat pois jos et heille kelpaa. Kelpaa itsellesi, se on tärkeintä.

Onko tärkeintä, että kelpaa itselleen, jos ei kelpaa kenellekään muulle? Ihmiset pääsääntöisesti tarvitsee elämäänsä ihmissuhteita voidakseen hyvin. Eikä auta, jos sanotaan, että "kyllä varmasti jollekin kelpaat"- en ole neljäänkymmeneen vuoteen pahemmin kelvannut ja yksin olen, itse itselleni kelvaten ja yksinäisyyteen uupuen..

Samaa mieltä, jokainen tarvitsee myös ulkoista hyväksyntää! Ilman sitä itsetuntoa ei voi saavuttaa, jos on tarpeeksi pohjalla jo lähtökohdista. Ihmissuhteet ja toisten hyväksyntä ovat tärkeitä ja sen tajuaa vasta kun niitä ei ole. En halua alkuperäistä kommentin kirjoittajaa leimata, mutta helposti näitä "kelpaa itsellesi, se on tärkeintä"-kommentteja tulee juurikin niiltä jotka ovat aina saaneet muiden ihmisten hyväksyntää ja joilla on ollut asiat hyvin. On erittäin, erittäin vaikeaa tässä nyt uskotella itselleen että kelpaa kun ei ole parisuhdetta, ei ystäviä, ei mitään. Olen jäänyt kaikesta paitsi ja aina asiat ovat menneet pieleen.

Alkuperäisen kommentin kirjoittajalla ei ole parisuhdetta eikä paljon ystäviä. Olen jäänyt asioista todella paljon paitsi ja kipuillut hyvin paljon elämässäni. On myös koulukiusaamistausta ja oli syvä masennus nuorena. Tunnen itseni usein vieläkin hieman ulkopuoliseksi. Olen ihan itse taistellut itseni kuopasta ylös ilman ulkopuolista apua. En odota, että joku muu ratkoisi ongelmani ja olen nykyään sovussa itseni ja ulkomaailman kanssa.