Aamupala leivän tilalle
En voi syystä x enää syödä leipää aamupalalla. En syö aamuisin ennen töihin lähtöä mitään, ja normaalisti olen syönyt tuon leivän töissä sitten n. kolme tuntia heräämisen jälkeen jolloin vasta ruokahalua on.
Kaipaisin ehdotuksia töissä syötäväksi aamupalaksi. Löytyy mikro ja astiat. Aikaa aamupalan syömiseen on n. 10-20 minuuttia.
Olen nyt kokeillut Skyriä ja hedelmiä, mutta tuntuvat jotenkin heppoisilta leipään verrattuna. Mikropuuro olisi yksi vaihtoehto, mutta puuro jostain syystä maistuu vain kausiluontoisesti.
Kiitos ideoista jo etukäteen!
Kommentit (32)
Tee valmiiksi iso annos täysjyväpuuroa, ei siis hiutaleista valmistettua, ja lämmitä töissä mikrossa. Minulla ainakin se toimii hyvin, kun siinä on jotain pureskeltavaa. Lisäksi marjoja ja/tai mehukeittoa.
Turkkilainen jugurtti ja sekaan mehukeitto, sokerilla tai makeutusaineella. Toimii ainakin mulla kiireisinä aamuina.
Olisiko tuota aamun ruokahaluttomuusasiaa myös hyvä vähän miettiä, ja olisiko siihen tarttumalla mahdollista saada kokonaisvaltaisempaa apua oloon ja päivärytmiin?
Mikromunakas, tee joku mieleinen mössö ja täytä sillä tortilla rullaksi mukaan, hedelmäsalaatti, vispipuuro ja riisipiirakka.
Chia-vanukas pitää kylläisenä pitkään, terveellistä ja maukasta.
https://minimalistbaker.com/overnight-chocolate-chia-seed-pudding/
Vierailija kirjoitti:
Olisiko tuota aamun ruokahaluttomuusasiaa myös hyvä vähän miettiä, ja olisiko siihen tarttumalla mahdollista saada kokonaisvaltaisempaa apua oloon ja päivärytmiin?
Miten onnistutkin olemaan noin alentuva ja holhoava samaan aikaan? :D
Vierailija kirjoitti:
Olisiko tuota aamun ruokahaluttomuusasiaa myös hyvä vähän miettiä, ja olisiko siihen tarttumalla mahdollista saada kokonaisvaltaisempaa apua oloon ja päivärytmiin?
Vaikka menisin nälkäisenä nukkumaan en pysty syömään aamuisin. Ihmiset ovat erilaisia.
Vierailija kirjoitti:
Olisiko tuota aamun ruokahaluttomuusasiaa myös hyvä vähän miettiä, ja olisiko siihen tarttumalla mahdollista saada kokonaisvaltaisempaa apua oloon ja päivärytmiin?
Itse en koko kouluaikana syönyt koskaan aamupalaa, koska liian aikaisin aamulla syöminen vain oksetti. Pärjäsin ihan hyvin yhteentoista, kun koulussa syötiin lounas. Nykyään sitä kutsutaan kai pätkäpaastoksi. Olen kasvanut ihan aikuiseksi. Ylipainoa ei ole vielä keski-iässäkään.
Mikrossa tehty omeletti. Voi sekoittaa etukäteen kannelliseen purkkiin kanamunia ja tilkan vettä ja suolaa ja pippuria. Laakeaan astiaan ja mikroon. Nopea lämmin munakas.
Pekoni, nakit ja munakokkeli. Mmmmm.
Vierailija kirjoitti:
Olisiko tuota aamun ruokahaluttomuusasiaa myös hyvä vähän miettiä, ja olisiko siihen tarttumalla mahdollista saada kokonaisvaltaisempaa apua oloon ja päivärytmiin?
Ihmiset, joilla on huutava nälkä heti herättyään ovat pahassa sokerikoukussa.
Vierailija kirjoitti:
Pekoni, nakit ja munakokkeli. Mmmmm.
Tässä on se hyvä, että tulee halvaksi, kun kuolema korjaa aikaisin.
Vierailija kirjoitti:
Mikrossa tehty omeletti. Voi sekoittaa etukäteen kannelliseen purkkiin kanamunia ja tilkan vettä ja suolaa ja pippuria. Laakeaan astiaan ja mikroon. Nopea lämmin munakas.
Kauanko pidetään mikrossa?
Vierailija kirjoitti:
Hmm itse syön sitä leipää aina. Yksi aamu söin valmismannapuuroa, ihan ok oli, en uskalla itse tehdä jos palaa pohjaan. Mysli jogurtin kanssa kiinnostaa vähän mutta onko liian heppoista sitten
No ei pala, ainakaan pinnoitetussa kattilassa.
Kiitos tähänastisista ideoista! Valitettavasti munakaskin on poissuljettu, sillä aiheuttaa toisinaan jäätävän vatsakivun niin en halua sitä töissä syödä. Mysli & jogurtti menee kokeiluun ja voisi kai tuota chia-vanukastakin kokeilla (en ole koskaan maistanut). Riisipiirakka on pois laskuista samasta syystä kuin leipä.
Ja kun joku ihmettelee ettei aamuisin maistu aamupala, niin tiedoksi että nousen jo klo 4. Silloin pelkkä kahvi. Aamupalan syön sitten töissä klo 7.30-8 välillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikrossa tehty omeletti. Voi sekoittaa etukäteen kannelliseen purkkiin kanamunia ja tilkan vettä ja suolaa ja pippuria. Laakeaan astiaan ja mikroon. Nopea lämmin munakas.
Kauanko pidetään mikrossa?
Noin 2-3 minuuttia kypsennys-teholla (siis täydellä teholla).
Miten olisi vaikka wrap? Tai tortilla jos ei muuta keksi. Voi tehdä hyvin illalla valmiiksi aineet tai miksei koko hela hoidon.
Itse vuorottelen leipäaamiaisen ja jogurttiaamiaisen kanssa. Turkkilaista 10% jogurttia, ja pari teelusikallista hilloa. En ole laskenut ravintoarvoja, mutta veikkaan että ne ovat ihan OK
m50
Hmm itse syön sitä leipää aina. Yksi aamu söin valmismannapuuroa, ihan ok oli, en uskalla itse tehdä jos palaa pohjaan. Mysli jogurtin kanssa kiinnostaa vähän mutta onko liian heppoista sitten