Lue keskustelun säännöt.
Onko sinulla hyvä itsetunto?
26.03.2022 |
Ja perustuuko se johonkin sisäiseen vai ulkoiseen ns ominaisuuteen- jos esim puolisosi ja ystäväsi hylkäisivät sinut ja saisit potkut töistä eikä kukaan palkkaisi sinua enää ikinä mihinkään eikä kukaan haluaisi olla seurassasi niin uskotko että pitäisit itseäsi silti hyvänä tyyppinä vai alkaisitko ajatella, että sinussa on ihmisenä jotakin vikaa?
Kommentit (80)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikille, joilla on huono itsetunto, lohdun sanoiksi, että itsetuntoa voi parantaa ja se yleensä paraneekin iän myötä vähän itsestäänkin. Maailma on aika armoton. Pitää ensimmäiseksi nähdä sisimpäänsä ja sanoa itselleen, että sä olet okei. Sulla on oikeus olla täällä ihan kuin kaikilla muillakin. Sä olet riittävän hyvä. Kaikki ei tätä tiedä, jos elämä on kohdellut huonosti. Kaikki on rakkauden arvoisia. Myös sinä. Ihan siitä riippumatta minkä näköinen tai kokoinen olet tai mitä mieltä joku random tyyppi on sinusta. Ruoki rakkautta sisälläsi ja ole hyvä itsellesi. Ole itsellesi se paras kaveri. Älä soimaa itseäsi turhista asioista. Olet ihminen siinä missä muutkin. Inhimillinen ja erehtyväinen. Hyväksy itsesi sellaisena kuin olet. Riität omana itsenäsi. Sinun ei tarvitse muuttua miksikään jotta olisit riittävän hyvä jollekulle toiselle. Miksi pitåisi. Arvosta itseäsi ja lähetä vaatijat pois jos et heille kelpaa. Kelpaa itsellesi, se on tärkeintä.
Onko tärkeintä, että kelpaa itselleen, jos ei kelpaa kenellekään muulle? Ihmiset pääsääntöisesti tarvitsee elämäänsä ihmissuhteita voidakseen hyvin. Eikä auta, jos sanotaan, että "kyllä varmasti jollekin kelpaat"- en ole neljäänkymmeneen vuoteen pahemmin kelvannut ja yksin olen, itse itselleni kelvaten ja yksinäisyyteen uupuen..
Samaa mieltä. Kaikki kaipaavat hyväksyntää. Jos ei kelpaisi mihinkään ja silti pitäisi itseään perin hyvänä ja riittävänä, niin on mielestäni hieman lahjaton kyky analysoida ja arvottaa asioita.
Itselläni on myös kova vaatimustaso itseäni kohtaan ja täten en pitäisi itseäni arvokkaana tai hyväksyisi itseäni jos esim. lihoaisin tai menettäisin ne asiat joissa olen onnistunut. Mielestäni ihmisillä on keskimäärin liian hyvä itsetunto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on huono itsetunto ja häpeän itseäni. Ajattelen että olen lihava vaikka olen roteva eli minulla on leveät hartiat ja pieni maha. Häpeän myös sitä että minä olen aika karvainen.
Haluaisin siis olla sirompi ja karvaton.
M31
Vierailija kirjoitti:
Minulla on huono itsetunto ja häpeän itseäni. Ajattelen että olen lihava vaikka olen roteva eli minulla on leveät hartiat ja pieni maha. Häpeän myös sitä että minä olen aika karvainen.
Haluaisin siis olla sirompi ja karvaton.
M31
Kohdistat huomiosi ihan vääriin asioihin. Sinun pitää ehkä muuttaa jotain itsessäsi, mutta kroppasi viilaaminen ei muuta mitään. Keskitä huomiosi ennemmin pääkopan sisältöön ja mikä siellä kaipaa muutosta.
Mulla on aika huono itsetunto ja olen älyttömän epävarma kaikissa asioissa, joita en omasta mielestäni osaa täydellisen ja virheettömän hyvin.
Pitäisi jotenkin oppia rakastamaan itseään sellaisena kuin on ja antamaan anteeksi omat virheensä ja puutteensa. Näkemään ne persoonallisuuden piirteinä - ainutlaatuisina ja juuri minulle kuuluvina. Ei vaan aina jaksa eikä kestä itseään
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on. Ei perustu mihinkään ulkoiseen vaan siihen, että minä riitän. Voin tehdä virheitä ja olla väärässä, mutta minä riitän sellaisena kuin olen. Minulla on arvoa. Totta kai useampi hylkääminen ja epäonnistuminen horjuttaisi tätä uskoa, mutta ne asiat pitää vaan käsitellä ja pala palalta kursia itsensä taas kasaan. Ei ole ihmistä, jonka itsetunto ei koskaan horjuisi (paitsi psykopaatit). Se on osa ihmisyyttä ja tekee hyvää olla vastatusten epävarmuuksiensa kanssa jotta voi kasvaa.
Mitä tarkoitat sillä, että sinä riität? Riität mihin? Entä tuo arvo, sinulla on arvoa siis millä tavalla?
Eli jos ajatellaan tilannetta, että joku haluaisi vaikka olka ystäväsi, mutta sinä et pidä häntä vaikkapa tarpeeksi mielenkiintoisena persoonana, niin silloinhan tämä ihminen ei "riitä" sinulle eikä hänellä ole sinulle riittävästi arvoa.
Vastaan sivusta. Kun riittää itselleen sellaisena kuin on, ei oma arvo ole siitä kiinni mitä mieltä joku toinen on sinusta. Jos joku ei halua olla ystäväni, se voi tietty olla valitettavaa, mutta kaikkien ei tarvitse tykätä minusta kuten minäkään en tykkää kaikista. Tunne on sitäpaitsi usein vastavuoroinen. Ei kaikkien kanssa voi olla ystävä. Ei tarkoita myöskään että toisessa ihmisessä olisi jotain vikaa jos ei halua seuraasi. Löydät varmasti sellaisia ystäviä, jotka sopii paremmin juuri sinulle.
Kyllähän siinä toisessa on jotain vikaa, jos et halua olla hänen ystävänsä. Minä olen kohdannut satoja ihmisiä, joihin olisin halunnut tutustua paremmin, mutta he ei minuun, eli en ole ollut heille esim riittävän hauska, riittävän mielenkiintoinen, riittävän tasapainoinen, riittävän iloinen ja mitä kaikkia syitä onkaan.
Juu, kaikkien kanssa ei tarvitse olla ystävä mutta kun on aina juuri se, jonka kanssa ei tarvitse olla ystävä, niin kyllähän se tarkoittaa että en riitä näille ihmisille nykyisine ominaisuuksineni.
Joillakin on paljon kavereita, joillakin ei. Itselläni on vähemmän. En edes jaksaisi pyörittää mitään suurta ystäväpiiriä. Olen hyväksynyt sen ja myös sen, etten kaikkien kanssa ystävysty. Sovin harvan kaveriksi, mutta olen oppinut myös antamaan näissä ystävyyssuhteissa. Ehkä olet vaan yrittänyt ystävystyä väärien ihmisten kanssa. Ystävyyttä voi joskus löytyä odottattomista paikoista. Kun on itse ystävällinen, saa usein myös ystävällisyyttä takaisin.
Tärkein unohtui. Kenenkään ystävyyttä ei voi vaatia. Jos joku ei voi olla ystävä, ei pidä loukkaantua. Loukkaantuminen lähtee varmaan surusta, että tuntee ettei ole riittävän hyvä, eli huonosta itsetunnosta. Mutta kun ihmissuhteita ei voi pakottaa. Ihmiset tykkää tai ei. Vapaa valinta. Ihmisten pitää olla vapaita tulemaan ja menemään. Silloin ystävyys ei ahdista ja sellainen syntyy, jos on syntyäkseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on. Ei perustu mihinkään ulkoiseen vaan siihen, että minä riitän. Voin tehdä virheitä ja olla väärässä, mutta minä riitän sellaisena kuin olen. Minulla on arvoa. Totta kai useampi hylkääminen ja epäonnistuminen horjuttaisi tätä uskoa, mutta ne asiat pitää vaan käsitellä ja pala palalta kursia itsensä taas kasaan. Ei ole ihmistä, jonka itsetunto ei koskaan horjuisi (paitsi psykopaatit). Se on osa ihmisyyttä ja tekee hyvää olla vastatusten epävarmuuksiensa kanssa jotta voi kasvaa.
Mitä tarkoitat sillä, että sinä riität? Riität mihin? Entä tuo arvo, sinulla on arvoa siis millä tavalla?
Eli jos ajatellaan tilannetta, että joku haluaisi vaikka olka ystäväsi, mutta sinä et pidä häntä vaikkapa tarpeeksi mielenkiintoisena persoonana, niin silloinhan tämä ihminen ei "riitä" sinulle eikä hänellä ole sinulle riittävästi arvoa.
Vastaan sivusta. Kun riittää itselleen sellaisena kuin on, ei oma arvo ole siitä kiinni mitä mieltä joku toinen on sinusta. Jos joku ei halua olla ystäväni, se voi tietty olla valitettavaa, mutta kaikkien ei tarvitse tykätä minusta kuten minäkään en tykkää kaikista. Tunne on sitäpaitsi usein vastavuoroinen. Ei kaikkien kanssa voi olla ystävä. Ei tarkoita myöskään että toisessa ihmisessä olisi jotain vikaa jos ei halua seuraasi. Löydät varmasti sellaisia ystäviä, jotka sopii paremmin juuri sinulle.
Kyllähän siinä toisessa on jotain vikaa, jos et halua olla hänen ystävänsä. Minä olen kohdannut satoja ihmisiä, joihin olisin halunnut tutustua paremmin, mutta he ei minuun, eli en ole ollut heille esim riittävän hauska, riittävän mielenkiintoinen, riittävän tasapainoinen, riittävän iloinen ja mitä kaikkia syitä onkaan.
Juu, kaikkien kanssa ei tarvitse olla ystävä mutta kun on aina juuri se, jonka kanssa ei tarvitse olla ystävä, niin kyllähän se tarkoittaa että en riitä näille ihmisille nykyisine ominaisuuksineni.
Joillakin on paljon kavereita, joillakin ei. Itselläni on vähemmän. En edes jaksaisi pyörittää mitään suurta ystäväpiiriä. Olen hyväksynyt sen ja myös sen, etten kaikkien kanssa ystävysty. Sovin harvan kaveriksi, mutta olen oppinut myös antamaan näissä ystävyyssuhteissa. Ehkä olet vaan yrittänyt ystävystyä väärien ihmisten kanssa. Ystävyyttä voi joskus löytyä odottattomista paikoista. Kun on itse ystävällinen, saa usein myös ystävällisyyttä takaisin.
Tärkein unohtui. Kenenkään ystävyyttä ei voi vaatia. Jos joku ei voi olla ystävä, ei pidä loukkaantua. Loukkaantuminen lähtee varmaan surusta, että tuntee ettei ole riittävän hyvä, eli huonosta itsetunnosta. Mutta kun ihmissuhteita ei voi pakottaa. Ihmiset tykkää tai ei. Vapaa valinta. Ihmisten pitää olla vapaita tulemaan ja menemään. Silloin ystävyys ei ahdista ja sellainen syntyy, jos on syntyäkseen.
Juu huomattu on. Ihmiset ei tykkää.
Testien mukaan on hyvä itsetunto. Ei ole millään tavalla riippuvainen muista. Ihmisiä yleensä tuntuu raivostuttavan se kun minua ei saa mikään polvilleen, pidetään siksi koppavana ja välinpitämättömänä. Sanotaan mikä pahan tappaisi ja silleen. Suhtaudun siihen huumorilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on huono itsetunto ja häpeän itseäni. Ajattelen että olen lihava vaikka olen roteva eli minulla on leveät hartiat ja pieni maha. Häpeän myös sitä että minä olen aika karvainen.
Haluaisin siis olla sirompi ja karvaton.
M31
Kohdistat huomiosi ihan vääriin asioihin. Sinun pitää ehkä muuttaa jotain itsessäsi, mutta kroppasi viilaaminen ei muuta mitään. Keskitä huomiosi ennemmin pääkopan sisältöön ja mikä siellä kaipaa muutosta.
Ajattelen niin että muut ihmiset pitävät minua lihavana ja koen olevani myös lihava kun vaatekokoni on L/XL, jos ostan M koon vaatteita niin ne puristavat hartioista. En tiedä miten voisin pääkoppani sisältöä muuttaa koska peilikuvaani on helpompi muuttaa. Olen nyt 180/95 mitoiltani ja tavoitteena on mitat 180/70.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on huono itsetunto ja häpeän itseäni. Ajattelen että olen lihava vaikka olen roteva eli minulla on leveät hartiat ja pieni maha. Häpeän myös sitä että minä olen aika karvainen.
Haluaisin siis olla sirompi ja karvaton.
M31
Kohdistat huomiosi ihan vääriin asioihin. Sinun pitää ehkä muuttaa jotain itsessäsi, mutta kroppasi viilaaminen ei muuta mitään. Keskitä huomiosi ennemmin pääkopan sisältöön ja mikä siellä kaipaa muutosta.
No logiikalla totta, mutta ainakaan itse en pidä läskeistä ihmisistä enkä halua sellainen olla itsekään. Ehkä sinä voisit olla tyytyväinen itseesi mahakkaana, minä en.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on. Ei perustu mihinkään ulkoiseen vaan siihen, että minä riitän. Voin tehdä virheitä ja olla väärässä, mutta minä riitän sellaisena kuin olen. Minulla on arvoa. Totta kai useampi hylkääminen ja epäonnistuminen horjuttaisi tätä uskoa, mutta ne asiat pitää vaan käsitellä ja pala palalta kursia itsensä taas kasaan. Ei ole ihmistä, jonka itsetunto ei koskaan horjuisi (paitsi psykopaatit). Se on osa ihmisyyttä ja tekee hyvää olla vastatusten epävarmuuksiensa kanssa jotta voi kasvaa.
Mitä tarkoitat sillä, että sinä riität? Riität mihin? Entä tuo arvo, sinulla on arvoa siis millä tavalla?
Eli jos ajatellaan tilannetta, että joku haluaisi vaikka olka ystäväsi, mutta sinä et pidä häntä vaikkapa tarpeeksi mielenkiintoisena persoonana, niin silloinhan tämä ihminen ei "riitä" sinulle eikä hänellä ole sinulle riittävästi arvoa.
Vastaan sivusta. Kun riittää itselleen sellaisena kuin on, ei oma arvo ole siitä kiinni mitä mieltä joku toinen on sinusta. Jos joku ei halua olla ystäväni, se voi tietty olla valitettavaa, mutta kaikkien ei tarvitse tykätä minusta kuten minäkään en tykkää kaikista. Tunne on sitäpaitsi usein vastavuoroinen. Ei kaikkien kanssa voi olla ystävä. Ei tarkoita myöskään että toisessa ihmisessä olisi jotain vikaa jos ei halua seuraasi. Löydät varmasti sellaisia ystäviä, jotka sopii paremmin juuri sinulle.
Kyllähän siinä toisessa on jotain vikaa, jos et halua olla hänen ystävänsä. Minä olen kohdannut satoja ihmisiä, joihin olisin halunnut tutustua paremmin, mutta he ei minuun, eli en ole ollut heille esim riittävän hauska, riittävän mielenkiintoinen, riittävän tasapainoinen, riittävän iloinen ja mitä kaikkia syitä onkaan.
Juu, kaikkien kanssa ei tarvitse olla ystävä mutta kun on aina juuri se, jonka kanssa ei tarvitse olla ystävä, niin kyllähän se tarkoittaa että en riitä näille ihmisille nykyisine ominaisuuksineni.
Tätä ketjua lukiessa tulee ikävä kyllä houkutus todeta, että ehkä se "vika" löytyy peiliin katsomalla. Se on tavassasi tulkita ihmisten välisiä suhteita ja motiiveja. Näet ystävystymisen ja ystävyyssuhteet hyötysuhteina, joiden avulla voi pönkittää omaa statustaan ja minäkuvaansa. Se ei ole hyvä lähtökohta ystävystymiselle ja pahimmillaan saatat sen vuoksi haksahtaa manipuloivaan ja suorastaan häiriintyneeseen ihmiseen. Luonnehäiriöiset ovat loistavia imartelijoita ja saavat kohteensa tuntemaan itsensä tärkeäksi, spesiaaliksi ja niin paljon paremmaksi ihmiseksi kuin muut - aluksi. Kun suhde tai tuttavuus etenee, alkaa naamion takaa paljastua aivan erilainen ihminen kuin mitä oletit.
Jotain kertoo sekin, kuinka vähättelet ja ammut alas tässä ketjussa tulleita vastauksia, mistä tulee sellainen vaikutelma, että et itse asiassa halua, että kenelläkään muulla olisi hyvä itsetunto koska sinullakaan ei ole. Että muidenkin "kuuluisi" perustaa itsetuntonsa ulkoisten seikkojen varaan ja tuntea itsensä muita huonommaksi, jos ulkoiset olosuhteet eivät ole aivan ihanteelliset. Tällainen asenne näkyy ja kuuluu läpi myös elävässä elämässä ja voi olla syy siihen, miksi niin monet ihmiset eivät halua tutustua sinuun paremmin. Käsittele ensin omat haavasi ja häpeäsi joko ammattiauttajan tai esimerkiksi jonkin luovan kanavan (kirjoittaminen, maalaaminen jne.) kautta. Nyt projisoit omaa pahaa oloasi ja kelpaamattomuuden tunnettasi muihin sen sijaan, että keskittyisit työstämään sitä siedettävämpään muotoon.
Hummustypy kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikille, joilla on huono itsetunto, lohdun sanoiksi, että itsetuntoa voi parantaa ja se yleensä paraneekin iän myötä vähän itsestäänkin. Maailma on aika armoton. Pitää ensimmäiseksi nähdä sisimpäänsä ja sanoa itselleen, että sä olet okei. Sulla on oikeus olla täällä ihan kuin kaikilla muillakin. Sä olet riittävän hyvä. Kaikki ei tätä tiedä, jos elämä on kohdellut huonosti. Kaikki on rakkauden arvoisia. Myös sinä. Ihan siitä riippumatta minkä näköinen tai kokoinen olet tai mitä mieltä joku random tyyppi on sinusta. Ruoki rakkautta sisälläsi ja ole hyvä itsellesi. Ole itsellesi se paras kaveri. Älä soimaa itseäsi turhista asioista. Olet ihminen siinä missä muutkin. Inhimillinen ja erehtyväinen. Hyväksy itsesi sellaisena kuin olet. Riität omana itsenäsi. Sinun ei tarvitse muuttua miksikään jotta olisit riittävän hyvä jollekulle toiselle. Miksi pitåisi. Arvosta itseäsi ja lähetä vaatijat pois jos et heille kelpaa. Kelpaa itsellesi, se on tärkeintä.
Onko tärkeintä, että kelpaa itselleen, jos ei kelpaa kenellekään muulle? Ihmiset pääsääntöisesti tarvitsee elämäänsä ihmissuhteita voidakseen hyvin. Eikä auta, jos sanotaan, että "kyllä varmasti jollekin kelpaat"- en ole neljäänkymmeneen vuoteen pahemmin kelvannut ja yksin olen, itse itselleni kelvaten ja yksinäisyyteen uupuen..
Samaa mieltä. Kaikki kaipaavat hyväksyntää. Jos ei kelpaisi mihinkään ja silti pitäisi itseään perin hyvänä ja riittävänä, niin on mielestäni hieman lahjaton kyky analysoida ja arvottaa asioita.
Itselläni on myös kova vaatimustaso itseäni kohtaan ja täten en pitäisi itseäni arvokkaana tai hyväksyisi itseäni jos esim. lihoaisin tai menettäisin ne asiat joissa olen onnistunut. Mielestäni ihmisillä on keskimäärin liian hyvä itsetunto.
Ai, minusta taas ihmisillä on keskimäärin liian huono itstunto. Kaikilla ihmisillä on oma ihmisarvonsa. Kyse ei ole mistään itseriittoisuudesta vaan siitä, että on sinut itsensä ja inhimillisyytensä kanssa. Mitä hyötyä siitä on, että epäonnistuessasi nuijit itsesi maanrakoon? Kaikki hyvä kasvaa suotuisissa oloissa. Miksi ei voi olla enemmän kannustava kuin lannistava itsensä suhteen? Voi sitä silti olla kunnianhimoinen ja tavoitteita elämässä, mutta liika ankaruus ei yleensä auta itseä kehittymään parhaalla mahdollisella tavalla. Lastenkaan kasvatuksessa liiallisella ankaruudella ei saada hyviä tuloksia.
Kaikki toki kaipaavat hyväksyntää, mutta usein on jotain syystä vaikeaa hyväksyä ihmistä, josta huokuu, että hän ei itse hyväksy itseään. Ehkä se johtuu siitä, että usein tällaisella ihmisellä ei myöskään ole enää voimavaroja antaa itsestään mitään hyvää ulospäin kun kaikki voima menee oman itsen arvostelemiseen.
😊
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on. Ei perustu mihinkään ulkoiseen vaan siihen, että minä riitän. Voin tehdä virheitä ja olla väärässä, mutta minä riitän sellaisena kuin olen. Minulla on arvoa. Totta kai useampi hylkääminen ja epäonnistuminen horjuttaisi tätä uskoa, mutta ne asiat pitää vaan käsitellä ja pala palalta kursia itsensä taas kasaan. Ei ole ihmistä, jonka itsetunto ei koskaan horjuisi (paitsi psykopaatit). Se on osa ihmisyyttä ja tekee hyvää olla vastatusten epävarmuuksiensa kanssa jotta voi kasvaa.
Mitä tarkoitat sillä, että sinä riität? Riität mihin? Entä tuo arvo, sinulla on arvoa siis millä tavalla?
Eli jos ajatellaan tilannetta, että joku haluaisi vaikka olka ystäväsi, mutta sinä et pidä häntä vaikkapa tarpeeksi mielenkiintoisena persoonana, niin silloinhan tämä ihminen ei "riitä" sinulle eikä hänellä ole sinulle riittävästi arvoa.
Vastaan sivusta. Kun riittää itselleen sellaisena kuin on, ei oma arvo ole siitä kiinni mitä mieltä joku toinen on sinusta. Jos joku ei halua olla ystäväni, se voi tietty olla valitettavaa, mutta kaikkien ei tarvitse tykätä minusta kuten minäkään en tykkää kaikista. Tunne on sitäpaitsi usein vastavuoroinen. Ei kaikkien kanssa voi olla ystävä. Ei tarkoita myöskään että toisessa ihmisessä olisi jotain vikaa jos ei halua seuraasi. Löydät varmasti sellaisia ystäviä, jotka sopii paremmin juuri sinulle.
Kyllähän siinä toisessa on jotain vikaa, jos et halua olla hänen ystävänsä. Minä olen kohdannut satoja ihmisiä, joihin olisin halunnut tutustua paremmin, mutta he ei minuun, eli en ole ollut heille esim riittävän hauska, riittävän mielenkiintoinen, riittävän tasapainoinen, riittävän iloinen ja mitä kaikkia syitä onkaan.
Juu, kaikkien kanssa ei tarvitse olla ystävä mutta kun on aina juuri se, jonka kanssa ei tarvitse olla ystävä, niin kyllähän se tarkoittaa että en riitä näille ihmisille nykyisine ominaisuuksineni.
Tätä ketjua lukiessa tulee ikävä kyllä houkutus todeta, että ehkä se "vika" löytyy peiliin katsomalla. Se on tavassasi tulkita ihmisten välisiä suhteita ja motiiveja. Näet ystävystymisen ja ystävyyssuhteet hyötysuhteina, joiden avulla voi pönkittää omaa statustaan ja minäkuvaansa. Se ei ole hyvä lähtökohta ystävystymiselle ja pahimmillaan saatat sen vuoksi haksahtaa manipuloivaan ja suorastaan häiriintyneeseen ihmiseen. Luonnehäiriöiset ovat loistavia imartelijoita ja saavat kohteensa tuntemaan itsensä tärkeäksi, spesiaaliksi ja niin paljon paremmaksi ihmiseksi kuin muut - aluksi. Kun suhde tai tuttavuus etenee, alkaa naamion takaa paljastua aivan erilainen ihminen kuin mitä oletit.
Jotain kertoo sekin, kuinka vähättelet ja ammut alas tässä ketjussa tulleita vastauksia, mistä tulee sellainen vaikutelma, että et itse asiassa halua, että kenelläkään muulla olisi hyvä itsetunto koska sinullakaan ei ole. Että muidenkin "kuuluisi" perustaa itsetuntonsa ulkoisten seikkojen varaan ja tuntea itsensä muita huonommaksi, jos ulkoiset olosuhteet eivät ole aivan ihanteelliset. Tällainen asenne näkyy ja kuuluu läpi myös elävässä elämässä ja voi olla syy siihen, miksi niin monet ihmiset eivät halua tutustua sinuun paremmin. Käsittele ensin omat haavasi ja häpeäsi joko ammattiauttajan tai esimerkiksi jonkin luovan kanavan (kirjoittaminen, maalaaminen jne.) kautta. Nyt projisoit omaa pahaa oloasi ja kelpaamattomuuden tunnettasi muihin sen sijaan, että keskittyisit työstämään sitä siedettävämpään muotoon.
Ammun alas vastauksia kyllä ihan vain siinä määrin kun ne liittyvät omaan tilanteeseeni. Kyllä tietenkin on ihmisiä, joilla on aidosti hyvä itsetunto, mutta heidän antamansa vastaukset ei (näköjään) auta minua mitenkään, koska jos minulle sanotaan että "riität tuollaisena kuin olet" ja silti en faktisesti "riitä" kellekään niin mitä se minua auttaa?
En halua ystäviä saadakseni itselleni statusta vaan saadakseni esim hauskaa seuraa. Mutta en ilmeisesti ole sitten itse hauskaa seuraa muille= en riitä.
Voi tuon riittää-sanan korvata muullakin jos se on se ongelma, ehkä pointtini on se että voiko jollain muka olla aidosti hyvä itsetunto ilman että kertakaikkiaan kukaan muu erityisemmin välittää hänen seurastaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on. Ei perustu mihinkään ulkoiseen vaan siihen, että minä riitän. Voin tehdä virheitä ja olla väärässä, mutta minä riitän sellaisena kuin olen. Minulla on arvoa. Totta kai useampi hylkääminen ja epäonnistuminen horjuttaisi tätä uskoa, mutta ne asiat pitää vaan käsitellä ja pala palalta kursia itsensä taas kasaan. Ei ole ihmistä, jonka itsetunto ei koskaan horjuisi (paitsi psykopaatit). Se on osa ihmisyyttä ja tekee hyvää olla vastatusten epävarmuuksiensa kanssa jotta voi kasvaa.
Mitä tarkoitat sillä, että sinä riität? Riität mihin? Entä tuo arvo, sinulla on arvoa siis millä tavalla?
Eli jos ajatellaan tilannetta, että joku haluaisi vaikka olka ystäväsi, mutta sinä et pidä häntä vaikkapa tarpeeksi mielenkiintoisena persoonana, niin silloinhan tämä ihminen ei "riitä" sinulle eikä hänellä ole sinulle riittävästi arvoa.
Vastaan sivusta. Kun riittää itselleen sellaisena kuin on, ei oma arvo ole siitä kiinni mitä mieltä joku toinen on sinusta. Jos joku ei halua olla ystäväni, se voi tietty olla valitettavaa, mutta kaikkien ei tarvitse tykätä minusta kuten minäkään en tykkää kaikista. Tunne on sitäpaitsi usein vastavuoroinen. Ei kaikkien kanssa voi olla ystävä. Ei tarkoita myöskään että toisessa ihmisessä olisi jotain vikaa jos ei halua seuraasi. Löydät varmasti sellaisia ystäviä, jotka sopii paremmin juuri sinulle.
Kyllähän siinä toisessa on jotain vikaa, jos et halua olla hänen ystävänsä. Minä olen kohdannut satoja ihmisiä, joihin olisin halunnut tutustua paremmin, mutta he ei minuun, eli en ole ollut heille esim riittävän hauska, riittävän mielenkiintoinen, riittävän tasapainoinen, riittävän iloinen ja mitä kaikkia syitä onkaan.
Juu, kaikkien kanssa ei tarvitse olla ystävä mutta kun on aina juuri se, jonka kanssa ei tarvitse olla ystävä, niin kyllähän se tarkoittaa että en riitä näille ihmisille nykyisine ominaisuuksineni.
Tätä ketjua lukiessa tulee ikävä kyllä houkutus todeta, että ehkä se "vika" löytyy peiliin katsomalla. Se on tavassasi tulkita ihmisten välisiä suhteita ja motiiveja. Näet ystävystymisen ja ystävyyssuhteet hyötysuhteina, joiden avulla voi pönkittää omaa statustaan ja minäkuvaansa. Se ei ole hyvä lähtökohta ystävystymiselle ja pahimmillaan saatat sen vuoksi haksahtaa manipuloivaan ja suorastaan häiriintyneeseen ihmiseen. Luonnehäiriöiset ovat loistavia imartelijoita ja saavat kohteensa tuntemaan itsensä tärkeäksi, spesiaaliksi ja niin paljon paremmaksi ihmiseksi kuin muut - aluksi. Kun suhde tai tuttavuus etenee, alkaa naamion takaa paljastua aivan erilainen ihminen kuin mitä oletit.
Jotain kertoo sekin, kuinka vähättelet ja ammut alas tässä ketjussa tulleita vastauksia, mistä tulee sellainen vaikutelma, että et itse asiassa halua, että kenelläkään muulla olisi hyvä itsetunto koska sinullakaan ei ole. Että muidenkin "kuuluisi" perustaa itsetuntonsa ulkoisten seikkojen varaan ja tuntea itsensä muita huonommaksi, jos ulkoiset olosuhteet eivät ole aivan ihanteelliset. Tällainen asenne näkyy ja kuuluu läpi myös elävässä elämässä ja voi olla syy siihen, miksi niin monet ihmiset eivät halua tutustua sinuun paremmin. Käsittele ensin omat haavasi ja häpeäsi joko ammattiauttajan tai esimerkiksi jonkin luovan kanavan (kirjoittaminen, maalaaminen jne.) kautta. Nyt projisoit omaa pahaa oloasi ja kelpaamattomuuden tunnettasi muihin sen sijaan, että keskittyisit työstämään sitä siedettävämpään muotoon.
Olipa hyviä ajatuksia tässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on. Ei perustu mihinkään ulkoiseen vaan siihen, että minä riitän. Voin tehdä virheitä ja olla väärässä, mutta minä riitän sellaisena kuin olen. Minulla on arvoa. Totta kai useampi hylkääminen ja epäonnistuminen horjuttaisi tätä uskoa, mutta ne asiat pitää vaan käsitellä ja pala palalta kursia itsensä taas kasaan. Ei ole ihmistä, jonka itsetunto ei koskaan horjuisi (paitsi psykopaatit). Se on osa ihmisyyttä ja tekee hyvää olla vastatusten epävarmuuksiensa kanssa jotta voi kasvaa.
Mitä tarkoitat sillä, että sinä riität? Riität mihin? Entä tuo arvo, sinulla on arvoa siis millä tavalla?
Eli jos ajatellaan tilannetta, että joku haluaisi vaikka olka ystäväsi, mutta sinä et pidä häntä vaikkapa tarpeeksi mielenkiintoisena persoonana, niin silloinhan tämä ihminen ei "riitä" sinulle eikä hänellä ole sinulle riittävästi arvoa.
Vastaan sivusta. Kun riittää itselleen sellaisena kuin on, ei oma arvo ole siitä kiinni mitä mieltä joku toinen on sinusta. Jos joku ei halua olla ystäväni, se voi tietty olla valitettavaa, mutta kaikkien ei tarvitse tykätä minusta kuten minäkään en tykkää kaikista. Tunne on sitäpaitsi usein vastavuoroinen. Ei kaikkien kanssa voi olla ystävä. Ei tarkoita myöskään että toisessa ihmisessä olisi jotain vikaa jos ei halua seuraasi. Löydät varmasti sellaisia ystäviä, jotka sopii paremmin juuri sinulle.
Kyllähän siinä toisessa on jotain vikaa, jos et halua olla hänen ystävänsä. Minä olen kohdannut satoja ihmisiä, joihin olisin halunnut tutustua paremmin, mutta he ei minuun, eli en ole ollut heille esim riittävän hauska, riittävän mielenkiintoinen, riittävän tasapainoinen, riittävän iloinen ja mitä kaikkia syitä onkaan.
Juu, kaikkien kanssa ei tarvitse olla ystävä mutta kun on aina juuri se, jonka kanssa ei tarvitse olla ystävä, niin kyllähän se tarkoittaa että en riitä näille ihmisille nykyisine ominaisuuksineni.
Tätä ketjua lukiessa tulee ikävä kyllä houkutus todeta, että ehkä se "vika" löytyy peiliin katsomalla. Se on tavassasi tulkita ihmisten välisiä suhteita ja motiiveja. Näet ystävystymisen ja ystävyyssuhteet hyötysuhteina, joiden avulla voi pönkittää omaa statustaan ja minäkuvaansa. Se ei ole hyvä lähtökohta ystävystymiselle ja pahimmillaan saatat sen vuoksi haksahtaa manipuloivaan ja suorastaan häiriintyneeseen ihmiseen. Luonnehäiriöiset ovat loistavia imartelijoita ja saavat kohteensa tuntemaan itsensä tärkeäksi, spesiaaliksi ja niin paljon paremmaksi ihmiseksi kuin muut - aluksi. Kun suhde tai tuttavuus etenee, alkaa naamion takaa paljastua aivan erilainen ihminen kuin mitä oletit.
Jotain kertoo sekin, kuinka vähättelet ja ammut alas tässä ketjussa tulleita vastauksia, mistä tulee sellainen vaikutelma, että et itse asiassa halua, että kenelläkään muulla olisi hyvä itsetunto koska sinullakaan ei ole. Että muidenkin "kuuluisi" perustaa itsetuntonsa ulkoisten seikkojen varaan ja tuntea itsensä muita huonommaksi, jos ulkoiset olosuhteet eivät ole aivan ihanteelliset. Tällainen asenne näkyy ja kuuluu läpi myös elävässä elämässä ja voi olla syy siihen, miksi niin monet ihmiset eivät halua tutustua sinuun paremmin. Käsittele ensin omat haavasi ja häpeäsi joko ammattiauttajan tai esimerkiksi jonkin luovan kanavan (kirjoittaminen, maalaaminen jne.) kautta. Nyt projisoit omaa pahaa oloasi ja kelpaamattomuuden tunnettasi muihin sen sijaan, että keskittyisit työstämään sitä siedettävämpään muotoon.
Ammun alas vastauksia kyllä ihan vain siinä määrin kun ne liittyvät omaan tilanteeseeni. Kyllä tietenkin on ihmisiä, joilla on aidosti hyvä itsetunto, mutta heidän antamansa vastaukset ei (näköjään) auta minua mitenkään, koska jos minulle sanotaan että "riität tuollaisena kuin olet" ja silti en faktisesti "riitä" kellekään niin mitä se minua auttaa?
En halua ystäviä saadakseni itselleni statusta vaan saadakseni esim hauskaa seuraa. Mutta en ilmeisesti ole sitten itse hauskaa seuraa muille= en riitä.
Voi tuon riittää-sanan korvata muullakin jos se on se ongelma, ehkä pointtini on se että voiko jollain muka olla aidosti hyvä itsetunto ilman että kertakaikkiaan kukaan muu erityisemmin välittää hänen seurastaan?
Itsetuntohan muotoutuu jo lapsuudessa. Kun lapsi tulee kohdatuksi ja hyväksytyksi omana itsenään ja vanhemmat ilmaisevat lapsen olevan riittävä omana itsenään ja olevan hyvä, niin itsetunnon kehittymiselle kasvaa hyvä pohja, jota entisestään kasvattaa vertaisilta (koulukaverit, muut kaverit) ja esim. opettajilta saatu hyväksyvä palaute. Vaikka aikuisena tulisikin paljon torjuntaa niin itsetunto ei heilu kun se lapsena saatu pohja on kunnossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on. Ei perustu mihinkään ulkoiseen vaan siihen, että minä riitän. Voin tehdä virheitä ja olla väärässä, mutta minä riitän sellaisena kuin olen. Minulla on arvoa. Totta kai useampi hylkääminen ja epäonnistuminen horjuttaisi tätä uskoa, mutta ne asiat pitää vaan käsitellä ja pala palalta kursia itsensä taas kasaan. Ei ole ihmistä, jonka itsetunto ei koskaan horjuisi (paitsi psykopaatit). Se on osa ihmisyyttä ja tekee hyvää olla vastatusten epävarmuuksiensa kanssa jotta voi kasvaa.
Mitä tarkoitat sillä, että sinä riität? Riität mihin? Entä tuo arvo, sinulla on arvoa siis millä tavalla?
Eli jos ajatellaan tilannetta, että joku haluaisi vaikka olka ystäväsi, mutta sinä et pidä häntä vaikkapa tarpeeksi mielenkiintoisena persoonana, niin silloinhan tämä ihminen ei "riitä" sinulle eikä hänellä ole sinulle riittävästi arvoa.
Vastaan sivusta. Kun riittää itselleen sellaisena kuin on, ei oma arvo ole siitä kiinni mitä mieltä joku toinen on sinusta. Jos joku ei halua olla ystäväni, se voi tietty olla valitettavaa, mutta kaikkien ei tarvitse tykätä minusta kuten minäkään en tykkää kaikista. Tunne on sitäpaitsi usein vastavuoroinen. Ei kaikkien kanssa voi olla ystävä. Ei tarkoita myöskään että toisessa ihmisessä olisi jotain vikaa jos ei halua seuraasi. Löydät varmasti sellaisia ystäviä, jotka sopii paremmin juuri sinulle.
Kyllähän siinä toisessa on jotain vikaa, jos et halua olla hänen ystävänsä. Minä olen kohdannut satoja ihmisiä, joihin olisin halunnut tutustua paremmin, mutta he ei minuun, eli en ole ollut heille esim riittävän hauska, riittävän mielenkiintoinen, riittävän tasapainoinen, riittävän iloinen ja mitä kaikkia syitä onkaan.
Juu, kaikkien kanssa ei tarvitse olla ystävä mutta kun on aina juuri se, jonka kanssa ei tarvitse olla ystävä, niin kyllähän se tarkoittaa että en riitä näille ihmisille nykyisine ominaisuuksineni.
Tätä ketjua lukiessa tulee ikävä kyllä houkutus todeta, että ehkä se "vika" löytyy peiliin katsomalla. Se on tavassasi tulkita ihmisten välisiä suhteita ja motiiveja. Näet ystävystymisen ja ystävyyssuhteet hyötysuhteina, joiden avulla voi pönkittää omaa statustaan ja minäkuvaansa. Se ei ole hyvä lähtökohta ystävystymiselle ja pahimmillaan saatat sen vuoksi haksahtaa manipuloivaan ja suorastaan häiriintyneeseen ihmiseen. Luonnehäiriöiset ovat loistavia imartelijoita ja saavat kohteensa tuntemaan itsensä tärkeäksi, spesiaaliksi ja niin paljon paremmaksi ihmiseksi kuin muut - aluksi. Kun suhde tai tuttavuus etenee, alkaa naamion takaa paljastua aivan erilainen ihminen kuin mitä oletit.
Jotain kertoo sekin, kuinka vähättelet ja ammut alas tässä ketjussa tulleita vastauksia, mistä tulee sellainen vaikutelma, että et itse asiassa halua, että kenelläkään muulla olisi hyvä itsetunto koska sinullakaan ei ole. Että muidenkin "kuuluisi" perustaa itsetuntonsa ulkoisten seikkojen varaan ja tuntea itsensä muita huonommaksi, jos ulkoiset olosuhteet eivät ole aivan ihanteelliset. Tällainen asenne näkyy ja kuuluu läpi myös elävässä elämässä ja voi olla syy siihen, miksi niin monet ihmiset eivät halua tutustua sinuun paremmin. Käsittele ensin omat haavasi ja häpeäsi joko ammattiauttajan tai esimerkiksi jonkin luovan kanavan (kirjoittaminen, maalaaminen jne.) kautta. Nyt projisoit omaa pahaa oloasi ja kelpaamattomuuden tunnettasi muihin sen sijaan, että keskittyisit työstämään sitä siedettävämpään muotoon.
Ammun alas vastauksia kyllä ihan vain siinä määrin kun ne liittyvät omaan tilanteeseeni. Kyllä tietenkin on ihmisiä, joilla on aidosti hyvä itsetunto, mutta heidän antamansa vastaukset ei (näköjään) auta minua mitenkään, koska jos minulle sanotaan että "riität tuollaisena kuin olet" ja silti en faktisesti "riitä" kellekään niin mitä se minua auttaa?
En halua ystäviä saadakseni itselleni statusta vaan saadakseni esim hauskaa seuraa. Mutta en ilmeisesti ole sitten itse hauskaa seuraa muille= en riitä.
Voi tuon riittää-sanan korvata muullakin jos se on se ongelma, ehkä pointtini on se että voiko jollain muka olla aidosti hyvä itsetunto ilman että kertakaikkiaan kukaan muu erityisemmin välittää hänen seurastaan?
Me ollaan kaikki täällä lähtökohtaisesti yksin. Jos et löydä ystäviä, voit miettiä olisiko taustalla joku muu ongelma. Et selvästi ole halukas työstämään itseäsi, vaan haluat ulkoistaa syyn jonnekin muualle. Haluat, että joku ottaa vastuun siitä, ettet "kelpaa". Mutta kuka?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on. Ei perustu mihinkään ulkoiseen vaan siihen, että minä riitän. Voin tehdä virheitä ja olla väärässä, mutta minä riitän sellaisena kuin olen. Minulla on arvoa. Totta kai useampi hylkääminen ja epäonnistuminen horjuttaisi tätä uskoa, mutta ne asiat pitää vaan käsitellä ja pala palalta kursia itsensä taas kasaan. Ei ole ihmistä, jonka itsetunto ei koskaan horjuisi (paitsi psykopaatit). Se on osa ihmisyyttä ja tekee hyvää olla vastatusten epävarmuuksiensa kanssa jotta voi kasvaa.
Mitä tarkoitat sillä, että sinä riität? Riität mihin? Entä tuo arvo, sinulla on arvoa siis millä tavalla?
Eli jos ajatellaan tilannetta, että joku haluaisi vaikka olka ystäväsi, mutta sinä et pidä häntä vaikkapa tarpeeksi mielenkiintoisena persoonana, niin silloinhan tämä ihminen ei "riitä" sinulle eikä hänellä ole sinulle riittävästi arvoa.
Vastaan sivusta. Kun riittää itselleen sellaisena kuin on, ei oma arvo ole siitä kiinni mitä mieltä joku toinen on sinusta. Jos joku ei halua olla ystäväni, se voi tietty olla valitettavaa, mutta kaikkien ei tarvitse tykätä minusta kuten minäkään en tykkää kaikista. Tunne on sitäpaitsi usein vastavuoroinen. Ei kaikkien kanssa voi olla ystävä. Ei tarkoita myöskään että toisessa ihmisessä olisi jotain vikaa jos ei halua seuraasi. Löydät varmasti sellaisia ystäviä, jotka sopii paremmin juuri sinulle.
Kyllähän siinä toisessa on jotain vikaa, jos et halua olla hänen ystävänsä. Minä olen kohdannut satoja ihmisiä, joihin olisin halunnut tutustua paremmin, mutta he ei minuun, eli en ole ollut heille esim riittävän hauska, riittävän mielenkiintoinen, riittävän tasapainoinen, riittävän iloinen ja mitä kaikkia syitä onkaan.
Juu, kaikkien kanssa ei tarvitse olla ystävä mutta kun on aina juuri se, jonka kanssa ei tarvitse olla ystävä, niin kyllähän se tarkoittaa että en riitä näille ihmisille nykyisine ominaisuuksineni.
Tätä ketjua lukiessa tulee ikävä kyllä houkutus todeta, että ehkä se "vika" löytyy peiliin katsomalla. Se on tavassasi tulkita ihmisten välisiä suhteita ja motiiveja. Näet ystävystymisen ja ystävyyssuhteet hyötysuhteina, joiden avulla voi pönkittää omaa statustaan ja minäkuvaansa. Se ei ole hyvä lähtökohta ystävystymiselle ja pahimmillaan saatat sen vuoksi haksahtaa manipuloivaan ja suorastaan häiriintyneeseen ihmiseen. Luonnehäiriöiset ovat loistavia imartelijoita ja saavat kohteensa tuntemaan itsensä tärkeäksi, spesiaaliksi ja niin paljon paremmaksi ihmiseksi kuin muut - aluksi. Kun suhde tai tuttavuus etenee, alkaa naamion takaa paljastua aivan erilainen ihminen kuin mitä oletit.
Jotain kertoo sekin, kuinka vähättelet ja ammut alas tässä ketjussa tulleita vastauksia, mistä tulee sellainen vaikutelma, että et itse asiassa halua, että kenelläkään muulla olisi hyvä itsetunto koska sinullakaan ei ole. Että muidenkin "kuuluisi" perustaa itsetuntonsa ulkoisten seikkojen varaan ja tuntea itsensä muita huonommaksi, jos ulkoiset olosuhteet eivät ole aivan ihanteelliset. Tällainen asenne näkyy ja kuuluu läpi myös elävässä elämässä ja voi olla syy siihen, miksi niin monet ihmiset eivät halua tutustua sinuun paremmin. Käsittele ensin omat haavasi ja häpeäsi joko ammattiauttajan tai esimerkiksi jonkin luovan kanavan (kirjoittaminen, maalaaminen jne.) kautta. Nyt projisoit omaa pahaa oloasi ja kelpaamattomuuden tunnettasi muihin sen sijaan, että keskittyisit työstämään sitä siedettävämpään muotoon.
Ammun alas vastauksia kyllä ihan vain siinä määrin kun ne liittyvät omaan tilanteeseeni. Kyllä tietenkin on ihmisiä, joilla on aidosti hyvä itsetunto, mutta heidän antamansa vastaukset ei (näköjään) auta minua mitenkään, koska jos minulle sanotaan että "riität tuollaisena kuin olet" ja silti en faktisesti "riitä" kellekään niin mitä se minua auttaa?
En halua ystäviä saadakseni itselleni statusta vaan saadakseni esim hauskaa seuraa. Mutta en ilmeisesti ole sitten itse hauskaa seuraa muille= en riitä.
Voi tuon riittää-sanan korvata muullakin jos se on se ongelma, ehkä pointtini on se että voiko jollain muka olla aidosti hyvä itsetunto ilman että kertakaikkiaan kukaan muu erityisemmin välittää hänen seurastaan?
Me ollaan kaikki täällä lähtökohtaisesti yksin. Jos et löydä ystäviä, voit miettiä olisiko taustalla joku muu ongelma. Et selvästi ole halukas työstämään itseäsi, vaan haluat ulkoistaa syyn jonnekin muualle. Haluat, että joku ottaa vastuun siitä, ettet "kelpaa". Mutta kuka?
No sitähän minä tässä yritän juuri työstää! Että mikä se vika minussa on? Aina ne vastaukset on jotain ympäripyöreää "et ole löytänyt omanlaisiasi ihmisiä" mutta että minkälainen ihminen minä olen sitten ja ketä minun pitää etsiä, kun ei tähän mennessä niitä omanlaisia ole löytynyt vaikka tosiaan avoimesti suhtaudun lähestulkoonsa kaikkiin ihmisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on. Ei perustu mihinkään ulkoiseen vaan siihen, että minä riitän. Voin tehdä virheitä ja olla väärässä, mutta minä riitän sellaisena kuin olen. Minulla on arvoa. Totta kai useampi hylkääminen ja epäonnistuminen horjuttaisi tätä uskoa, mutta ne asiat pitää vaan käsitellä ja pala palalta kursia itsensä taas kasaan. Ei ole ihmistä, jonka itsetunto ei koskaan horjuisi (paitsi psykopaatit). Se on osa ihmisyyttä ja tekee hyvää olla vastatusten epävarmuuksiensa kanssa jotta voi kasvaa.
Mitä tarkoitat sillä, että sinä riität? Riität mihin? Entä tuo arvo, sinulla on arvoa siis millä tavalla?
Eli jos ajatellaan tilannetta, että joku haluaisi vaikka olka ystäväsi, mutta sinä et pidä häntä vaikkapa tarpeeksi mielenkiintoisena persoonana, niin silloinhan tämä ihminen ei "riitä" sinulle eikä hänellä ole sinulle riittävästi arvoa.
Vastaan sivusta. Kun riittää itselleen sellaisena kuin on, ei oma arvo ole siitä kiinni mitä mieltä joku toinen on sinusta. Jos joku ei halua olla ystäväni, se voi tietty olla valitettavaa, mutta kaikkien ei tarvitse tykätä minusta kuten minäkään en tykkää kaikista. Tunne on sitäpaitsi usein vastavuoroinen. Ei kaikkien kanssa voi olla ystävä. Ei tarkoita myöskään että toisessa ihmisessä olisi jotain vikaa jos ei halua seuraasi. Löydät varmasti sellaisia ystäviä, jotka sopii paremmin juuri sinulle.
Kyllähän siinä toisessa on jotain vikaa, jos et halua olla hänen ystävänsä. Minä olen kohdannut satoja ihmisiä, joihin olisin halunnut tutustua paremmin, mutta he ei minuun, eli en ole ollut heille esim riittävän hauska, riittävän mielenkiintoinen, riittävän tasapainoinen, riittävän iloinen ja mitä kaikkia syitä onkaan.
Juu, kaikkien kanssa ei tarvitse olla ystävä mutta kun on aina juuri se, jonka kanssa ei tarvitse olla ystävä, niin kyllähän se tarkoittaa että en riitä näille ihmisille nykyisine ominaisuuksineni.
Tätä ketjua lukiessa tulee ikävä kyllä houkutus todeta, että ehkä se "vika" löytyy peiliin katsomalla. Se on tavassasi tulkita ihmisten välisiä suhteita ja motiiveja. Näet ystävystymisen ja ystävyyssuhteet hyötysuhteina, joiden avulla voi pönkittää omaa statustaan ja minäkuvaansa. Se ei ole hyvä lähtökohta ystävystymiselle ja pahimmillaan saatat sen vuoksi haksahtaa manipuloivaan ja suorastaan häiriintyneeseen ihmiseen. Luonnehäiriöiset ovat loistavia imartelijoita ja saavat kohteensa tuntemaan itsensä tärkeäksi, spesiaaliksi ja niin paljon paremmaksi ihmiseksi kuin muut - aluksi. Kun suhde tai tuttavuus etenee, alkaa naamion takaa paljastua aivan erilainen ihminen kuin mitä oletit.
Jotain kertoo sekin, kuinka vähättelet ja ammut alas tässä ketjussa tulleita vastauksia, mistä tulee sellainen vaikutelma, että et itse asiassa halua, että kenelläkään muulla olisi hyvä itsetunto koska sinullakaan ei ole. Että muidenkin "kuuluisi" perustaa itsetuntonsa ulkoisten seikkojen varaan ja tuntea itsensä muita huonommaksi, jos ulkoiset olosuhteet eivät ole aivan ihanteelliset. Tällainen asenne näkyy ja kuuluu läpi myös elävässä elämässä ja voi olla syy siihen, miksi niin monet ihmiset eivät halua tutustua sinuun paremmin. Käsittele ensin omat haavasi ja häpeäsi joko ammattiauttajan tai esimerkiksi jonkin luovan kanavan (kirjoittaminen, maalaaminen jne.) kautta. Nyt projisoit omaa pahaa oloasi ja kelpaamattomuuden tunnettasi muihin sen sijaan, että keskittyisit työstämään sitä siedettävämpään muotoon.
Ammun alas vastauksia kyllä ihan vain siinä määrin kun ne liittyvät omaan tilanteeseeni. Kyllä tietenkin on ihmisiä, joilla on aidosti hyvä itsetunto, mutta heidän antamansa vastaukset ei (näköjään) auta minua mitenkään, koska jos minulle sanotaan että "riität tuollaisena kuin olet" ja silti en faktisesti "riitä" kellekään niin mitä se minua auttaa?
En halua ystäviä saadakseni itselleni statusta vaan saadakseni esim hauskaa seuraa. Mutta en ilmeisesti ole sitten itse hauskaa seuraa muille= en riitä.
Voi tuon riittää-sanan korvata muullakin jos se on se ongelma, ehkä pointtini on se että voiko jollain muka olla aidosti hyvä itsetunto ilman että kertakaikkiaan kukaan muu erityisemmin välittää hänen seurastaan?
Me ollaan kaikki täällä lähtökohtaisesti yksin. Jos et löydä ystäviä, voit miettiä olisiko taustalla joku muu ongelma. Et selvästi ole halukas työstämään itseäsi, vaan haluat ulkoistaa syyn jonnekin muualle. Haluat, että joku ottaa vastuun siitä, ettet "kelpaa". Mutta kuka?
No sitähän minä tässä yritän juuri työstää! Että mikä se vika minussa on? Aina ne vastaukset on jotain ympäripyöreää "et ole löytänyt omanlaisiasi ihmisiä" mutta että minkälainen ihminen minä olen sitten ja ketä minun pitää etsiä, kun ei tähän mennessä niitä omanlaisia ole löytynyt vaikka tosiaan avoimesti suhtaudun lähestulkoonsa kaikkiin ihmisiin.
Eikös sun pitäisi itse tietää minkälainen ihminen olet ja minkälaisten ihmisten seurassa tykkäät olla? Jos et tiedä niin alapa ottaa selvää itsestäsi ihan itse kokeilemalla erilaisia asioita (harrastuksia, kirjallisuutta, taidetta yms) ja miettimällä miten reagoit erilaisiin tilanteisiin. Sen sanon, että yleensä ihmiset tykkäävät olla ihmisten kanssa, jotka tuntevat itsensä hyvin ja tietävät millaisia ovat. Ihmisen, joka on ihan hukassa itsensä kanssa, seurassa on jotenkin vähän hankala olla. Meidän jokaisen velvollisuus itseämme kohtaan on opetella tuntemaan itsemme ja sen homman voi tehdä vain ihminen itse. Ei ole olemassa mitään valmista ohjetta tai sapluunaa tähän. Se tulee elämänkokemuksen myötä ja kokeilemalla erilaisia asioita ja reflektoimalla omaa käytöstään erilaisissa tilanteissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikille, joilla on huono itsetunto, lohdun sanoiksi, että itsetuntoa voi parantaa ja se yleensä paraneekin iän myötä vähän itsestäänkin. Maailma on aika armoton. Pitää ensimmäiseksi nähdä sisimpäänsä ja sanoa itselleen, että sä olet okei. Sulla on oikeus olla täällä ihan kuin kaikilla muillakin. Sä olet riittävän hyvä. Kaikki ei tätä tiedä, jos elämä on kohdellut huonosti. Kaikki on rakkauden arvoisia. Myös sinä. Ihan siitä riippumatta minkä näköinen tai kokoinen olet tai mitä mieltä joku random tyyppi on sinusta. Ruoki rakkautta sisälläsi ja ole hyvä itsellesi. Ole itsellesi se paras kaveri. Älä soimaa itseäsi turhista asioista. Olet ihminen siinä missä muutkin. Inhimillinen ja erehtyväinen. Hyväksy itsesi sellaisena kuin olet. Riität omana itsenäsi. Sinun ei tarvitse muuttua miksikään jotta olisit riittävän hyvä jollekulle toiselle. Miksi pitåisi. Arvosta itseäsi ja lähetä vaatijat pois jos et heille kelpaa. Kelpaa itsellesi, se on tärkeintä.
Onko tärkeintä, että kelpaa itselleen, jos ei kelpaa kenellekään muulle? Ihmiset pääsääntöisesti tarvitsee elämäänsä ihmissuhteita voidakseen hyvin. Eikä auta, jos sanotaan, että "kyllä varmasti jollekin kelpaat"- en ole neljäänkymmeneen vuoteen pahemmin kelvannut ja yksin olen, itse itselleni kelvaten ja yksinäisyyteen uupuen..
Yksinäisyys on taas asia erikseen. Suomi on valitettavasti maa, missä on vaikea löytää ystäviä kun sosiaalista kanssakäymistä on niin vähän. Hyvä itsetunto kuitenkin auttaa siinä, että sellaisen omaava ei ainakaan menetä ihmissuhteita sen takia, että vähättelisi itseään tai että ystävyyssuhteissa olisi epätervettä dynamiikkaa. Ehkä kannattaisi vaan hakea kevyempiä tuttavuuksia ja kaverisuhteita alkuun yksinäisyyden taklaamiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on. Ei perustu mihinkään ulkoiseen vaan siihen, että minä riitän. Voin tehdä virheitä ja olla väärässä, mutta minä riitän sellaisena kuin olen. Minulla on arvoa. Totta kai useampi hylkääminen ja epäonnistuminen horjuttaisi tätä uskoa, mutta ne asiat pitää vaan käsitellä ja pala palalta kursia itsensä taas kasaan. Ei ole ihmistä, jonka itsetunto ei koskaan horjuisi (paitsi psykopaatit). Se on osa ihmisyyttä ja tekee hyvää olla vastatusten epävarmuuksiensa kanssa jotta voi kasvaa.
Mitä tarkoitat sillä, että sinä riität? Riität mihin? Entä tuo arvo, sinulla on arvoa siis millä tavalla?
Eli jos ajatellaan tilannetta, että joku haluaisi vaikka olka ystäväsi, mutta sinä et pidä häntä vaikkapa tarpeeksi mielenkiintoisena persoonana, niin silloinhan tämä ihminen ei "riitä" sinulle eikä hänellä ole sinulle riittävästi arvoa.
Vastaan sivusta. Kun riittää itselleen sellaisena kuin on, ei oma arvo ole siitä kiinni mitä mieltä joku toinen on sinusta. Jos joku ei halua olla ystäväni, se voi tietty olla valitettavaa, mutta kaikkien ei tarvitse tykätä minusta kuten minäkään en tykkää kaikista. Tunne on sitäpaitsi usein vastavuoroinen. Ei kaikkien kanssa voi olla ystävä. Ei tarkoita myöskään että toisessa ihmisessä olisi jotain vikaa jos ei halua seuraasi. Löydät varmasti sellaisia ystäviä, jotka sopii paremmin juuri sinulle.
Kyllähän siinä toisessa on jotain vikaa, jos et halua olla hänen ystävänsä. Minä olen kohdannut satoja ihmisiä, joihin olisin halunnut tutustua paremmin, mutta he ei minuun, eli en ole ollut heille esim riittävän hauska, riittävän mielenkiintoinen, riittävän tasapainoinen, riittävän iloinen ja mitä kaikkia syitä onkaan.
Juu, kaikkien kanssa ei tarvitse olla ystävä mutta kun on aina juuri se, jonka kanssa ei tarvitse olla ystävä, niin kyllähän se tarkoittaa että en riitä näille ihmisille nykyisine ominaisuuksineni.
Tätä ketjua lukiessa tulee ikävä kyllä houkutus todeta, että ehkä se "vika" löytyy peiliin katsomalla. Se on tavassasi tulkita ihmisten välisiä suhteita ja motiiveja. Näet ystävystymisen ja ystävyyssuhteet hyötysuhteina, joiden avulla voi pönkittää omaa statustaan ja minäkuvaansa. Se ei ole hyvä lähtökohta ystävystymiselle ja pahimmillaan saatat sen vuoksi haksahtaa manipuloivaan ja suorastaan häiriintyneeseen ihmiseen. Luonnehäiriöiset ovat loistavia imartelijoita ja saavat kohteensa tuntemaan itsensä tärkeäksi, spesiaaliksi ja niin paljon paremmaksi ihmiseksi kuin muut - aluksi. Kun suhde tai tuttavuus etenee, alkaa naamion takaa paljastua aivan erilainen ihminen kuin mitä oletit.
Jotain kertoo sekin, kuinka vähättelet ja ammut alas tässä ketjussa tulleita vastauksia, mistä tulee sellainen vaikutelma, että et itse asiassa halua, että kenelläkään muulla olisi hyvä itsetunto koska sinullakaan ei ole. Että muidenkin "kuuluisi" perustaa itsetuntonsa ulkoisten seikkojen varaan ja tuntea itsensä muita huonommaksi, jos ulkoiset olosuhteet eivät ole aivan ihanteelliset. Tällainen asenne näkyy ja kuuluu läpi myös elävässä elämässä ja voi olla syy siihen, miksi niin monet ihmiset eivät halua tutustua sinuun paremmin. Käsittele ensin omat haavasi ja häpeäsi joko ammattiauttajan tai esimerkiksi jonkin luovan kanavan (kirjoittaminen, maalaaminen jne.) kautta. Nyt projisoit omaa pahaa oloasi ja kelpaamattomuuden tunnettasi muihin sen sijaan, että keskittyisit työstämään sitä siedettävämpään muotoon.
Ammun alas vastauksia kyllä ihan vain siinä määrin kun ne liittyvät omaan tilanteeseeni. Kyllä tietenkin on ihmisiä, joilla on aidosti hyvä itsetunto, mutta heidän antamansa vastaukset ei (näköjään) auta minua mitenkään, koska jos minulle sanotaan että "riität tuollaisena kuin olet" ja silti en faktisesti "riitä" kellekään niin mitä se minua auttaa?
En halua ystäviä saadakseni itselleni statusta vaan saadakseni esim hauskaa seuraa. Mutta en ilmeisesti ole sitten itse hauskaa seuraa muille= en riitä.
Voi tuon riittää-sanan korvata muullakin jos se on se ongelma, ehkä pointtini on se että voiko jollain muka olla aidosti hyvä itsetunto ilman että kertakaikkiaan kukaan muu erityisemmin välittää hänen seurastaan?
Me ollaan kaikki täällä lähtökohtaisesti yksin. Jos et löydä ystäviä, voit miettiä olisiko taustalla joku muu ongelma. Et selvästi ole halukas työstämään itseäsi, vaan haluat ulkoistaa syyn jonnekin muualle. Haluat, että joku ottaa vastuun siitä, ettet "kelpaa". Mutta kuka?
No sitähän minä tässä yritän juuri työstää! Että mikä se vika minussa on? Aina ne vastaukset on jotain ympäripyöreää "et ole löytänyt omanlaisiasi ihmisiä" mutta että minkälainen ihminen minä olen sitten ja ketä minun pitää etsiä, kun ei tähän mennessä niitä omanlaisia ole löytynyt vaikka tosiaan avoimesti suhtaudun lähestulkoonsa kaikkiin ihmisiin.
Eikös sun pitäisi itse tietää minkälainen ihminen olet ja minkälaisten ihmisten seurassa tykkäät olla? Jos et tiedä niin alapa ottaa selvää itsestäsi ihan itse kokeilemalla erilaisia asioita (harrastuksia, kirjallisuutta, taidetta yms) ja miettimällä miten reagoit erilaisiin tilanteisiin. Sen sanon, että yleensä ihmiset tykkäävät olla ihmisten kanssa, jotka tuntevat itsensä hyvin ja tietävät millaisia ovat. Ihmisen, joka on ihan hukassa itsensä kanssa, seurassa on jotenkin vähän hankala olla. Meidän jokaisen velvollisuus itseämme kohtaan on opetella tuntemaan itsemme ja sen homman voi tehdä vain ihminen itse. Ei ole olemassa mitään valmista ohjetta tai sapluunaa tähän. Se tulee elämänkokemuksen myötä ja kokeilemalla erilaisia asioita ja reflektoimalla omaa käytöstään erilaisissa tilanteissa.
Niin, no olen nuorempana käynyt vuosikausia psykoterapiassa ja kokenut vaikka mitä asioita, niin edelleen joka päivä reagoin asioihin itseni yllättäen ja uusia puolia tuntuu ilmaantuvan koko ajan. Joten en todella osaa muutamalla lauseella kuvata että olen satavarmasti tällainen ja tällainen aina ja ikuisesti.
Ainoa mitä osaan ehkä sanoa on että minussa on esim sekä herkkä ja tunteellinen, kaikille hyvää haluava puoli että kylmä ja kova, kaikille pahaa haluava puoli. Ynnä muita vastaavia vastakohtaisuuksia. Ja reagointini asioihin riippuu siitä mikä puoli kulloinkin on päällä.
Kumma että kellään tule minun kanssani tuollainen fiilis. Juttelen siis itse "kaikille" ja olen avoin tutustumaan ihan kaikkiin ihmisiin. Eli jotain vikaahan minussa on oltava.