Avaudut, toinen alkaa heti "neuvoa"

Jos itse avaudun, odotan kommentteja ja mahdollisia ratkaisuja toiselta. Jos toinen on hiljaa vaan, tulee tunne ettei toista kiinnostanut pskan vertaa.

Ohis, mutta mulla on tuttava, joka kääntää puheet aina itseensä, jos "avaudun" eli kerron mieltä painavista asioista. Ensin itse kysyy kuulumisiani, mutta ei sitten vastaa mitenkään vaan alkaa valittamaan oman elämänsä kurjuutta. Ja hänellä on aina kurjaa, hankalaa, vaikeaa.. Hänellä on aina asiat huonommin kuin muilla, siis omasta mielestään. Enää en viitsi kertoa hänelle tarkemmin enää mitään ajatuksiani, sanon vain, että eipä tässä mitään erikoista. Sitten hän kaataa likasankonsa minun niskaan. Tuskin edes huomaa, etten ole viime aikoina kertonut mitään kuulumisiani.

Tuttavuutemme taitaa olla ohi.

Työkaveri avautuu minulle samoista ongelmista joka päivä. Sama valitus joka päivä jo noin 5 vuoden ajan. Alkuun yritin keksiä ratkaisuja  kaverin ongelmiin, mutta pian huomasin, että ongelma on se, että kaveri haluaa vain valittaa, ei edes yritä hakea ratkaisua asioihin. Nykyään vain kuuntelen sanomatta mitään. Nyt vika on minussa kun en kuulemma edes kuuntele.

Aika raskasta on.

Vierailija kirjoitti:

Entäs sitten ne valittajat, jotka valittaa joka asiasta ihan vaan valittamisen ilosta? Pitäisi siis vaan kuunnella sitä ainaista valitusta? Se se vasta raskasta onkin. Mitään neuvoja ei oteta vastaan.

Oletko yrittänyt keventää aihetta huumorilla? Keksinyt valituksen aiheesta jotain vitsiä? Itsellä se näet toimii. Olen taipuvainen valittamaan, mutta jos toinen keksii siitä jotain hauskaa niin että saa nauraa, tilanne helpottuu.

Vierailija kirjoitti:

Älä avaudu äläkä ruikuta, ongelma ratkaistu.

Minusta taas tuntuu, että jos tuttava ei koskaan valita mistään, niin en tiedä hänestä mitään. Ihminen, joka kertoo elämästään vain positiivisia asioita, vaikuttaa siltä kuin pitäisi yllä kulissia.

Siis täähän oli kauheen hyödyllinen keskustelu. Luulen että työroolit on yksi asiaan vaikuttava tekijä. Osa tottuu työssä kysyyn ja vastaanottaan neuvoja ja toiset kokee neuvot ammattitaidon kyseenalaistamisena jo ihan työssäänkin. Toisilla on taas keskinäinen konsultaatio ihan normi meininkiä. Itse joudun myös työssäni jakamaan tietoa neuvontaa ja ohjausta, sekä toimimaan viranomaisena. Joudun ottamaan kantaa miten ihmisten aiemmin muilta kysymättä tehdyt ratkaisut vaikuttaa heidän välittömään taloudelliseen tilanteeseensa, sekä tarjoamaan ratkaisuja, joilla sitä parantaa. Osa ihmisistä ei näe ollenkaan siitä näkökulmasta katsoen tekemiään pöljiä ratkaisuja, ja osa kokee ettei ole mitään millä parantaa aidosti tilannetta. Tämä on toki oma työni, mutta tämä saattaa leimata toimintaani myös siviilissä, koska olen hyvin ratkaisukeskeinen. Aiemmin koitin olla neuvomatta, ja kerroin helposti avautujille siviilissä omista kokemuksistani vastavista aiheista, kunnes kohtasin itsekin muutaman tällaisen "ylittäjän" joka aina jauhoi kuulumisten vaihdossa omista paljon shokeeraavammista kuvioista.. Sen jälkeen olen koittanut olla kiinnostuneempi muiden asioista kun tavataan. Mutta itse taas koen että jos itse avaudun ja toinen ei ota kantaa niin hän ei kerro mitä oikeasti ajattelee. Niin tai näin mutta hyvä ketju! Ehkä itse haistelen siviilissä jatkossa tarkemmin mitä toinen avautuja odottaa. Tietoisesti en ole siviilissä enää moneen vuoteen lähtenyt työrooliin ja olen koittanut erkaannuttaa omaa kantaaottajuuttani siviilissä, vaikka jotkut sitä roolia tarjoaakin välillä.

Ja velloa niiss ongelmissa ja masennuksessa, eivät katso omaa napaansa pidemmälle ja huomaa, että Hei! Kaikilla on ongelmia! Neuvon myös ja se on luonteeni ja omat ystäväni usein siitä kiittävät,. Olen kuullut että ihanaa kun et ole mikään kylmä seinä. Miksi minä avautuisin kenellekään, jolla ei asiaan ole kommentoitavaa ja/tai yritä auttaa mua pois kuraojasta. Velloa saa jos tykkää, ei siinä mitään.. mutta voisi koittaa nousta ja seuraavia ongelmia päin!

Toivottavasti hän vastaa sinulle seuraavaksi kun avaudut, että ``JAAHA``

Kyllähän se vähän vaikuttaa myös että mikä on ongelma. Jos kaverilla on pettäväluuseri ukko niin neuvominen selkeää. Jos kaverilla on syöpä niin myötäeläminen selkeää. Jotkut vaan ei halua kuulla pettäjäluuserin kanssa sitä että ""jätä se" vaan pitäisi märehtiä niitä pettäjäluuserin teko että "miten se pettäjäpate taas tunki banaaninsa naapurin Pirkon etupeppuun"... Kuka hitsi tuota jaksaa..

Vierailija kirjoitti:

Työkaveri avautuu minulle samoista ongelmista joka päivä. Sama valitus joka päivä jo noin 5 vuoden ajan. Alkuun yritin keksiä ratkaisuja  kaverin ongelmiin, mutta pian huomasin, että ongelma on se, että kaveri haluaa vain valittaa, ei edes yritä hakea ratkaisua asioihin. Nykyään vain kuuntelen sanomatta mitään. Nyt vika on minussa kun en kuulemma edes kuuntele.

Aika raskasta on.

Minulla on yksi tällainen kaveri, jolla on aina vaan se sama ongelma, jolle ei tee mitään. Olen tullut siihen tulokseen, että hän haluaa huomiota ja sääliä valituksellaan. Nyt hän on vähentänyt samasta asiasta puhumista, kun minä en jaksa enää voivotella hänen tilannettaan.

Vierailija kirjoitti:

Mietin miten tämän nyt voisi sanoa nätisti, mutta antaa olla. Sanotaan sitten suoraan:

Jos et ole hakemassa ongelmillesi ratkaisua, älä puhu niistä. Muuten vain levität pahaa oloa ympärillesi.

Kukaan ei jaksa ikuisesti jatkuvasti jostain asiasta valittavan kanssa.

Ratkaisu ei ole lakata puhumasta, vaan etsiä ihmiset, jotka kykenevät kuulemaan. Kyllä sellaisiakin on.

Ai tämä sama päivittelijä on ihmetellyt tätä aiemminkin

Itse olen myös ratkaisukeskeinen. Minulla on nyt itselläni ongelma, jota en saa ratkaistua, ja kavereilta tai keneltäkään muultakaan en ole saanut siihen ratkaisua. Kommentit on tyyliin: Sun pitäis nyt tehdä tuolle jotain.

Olen lopettanut asiasta avautumisen, koska se jättää itsellekin vain huonon olon. Ammattilaisetkaan eivät osaa auttaa. Oikeastaan minulla on yksi ajatus, ja se on hyppääminen tuntemattomaan ja koko elämän suunnan muuttaminen, mutta en vain uskalla tehdä sitä. Jos se osoittautuu vääräksi valinnaksi, niin en pääse enää tähän nykyiseenkään takaisin.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen myös ratkaisukeskeinen. Minulla on nyt itselläni ongelma, jota en saa ratkaistua, ja kavereilta tai keneltäkään muultakaan en ole saanut siihen ratkaisua. Kommentit on tyyliin: Sun pitäis nyt tehdä tuolle jotain.

Olen lopettanut asiasta avautumisen, koska se jättää itsellekin vain huonon olon. Ammattilaisetkaan eivät osaa auttaa. Oikeastaan minulla on yksi ajatus, ja se on hyppääminen tuntemattomaan ja koko elämän suunnan muuttaminen, mutta en vain uskalla tehdä sitä. Jos se osoittautuu vääräksi valinnaksi, niin en pääse enää tähän nykyiseenkään takaisin.

Eli nyt ongelmasi on, ettet uskalla. Miten ratkaiset sen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen myös ratkaisukeskeinen. Minulla on nyt itselläni ongelma, jota en saa ratkaistua, ja kavereilta tai keneltäkään muultakaan en ole saanut siihen ratkaisua. Kommentit on tyyliin: Sun pitäis nyt tehdä tuolle jotain.

Olen lopettanut asiasta avautumisen, koska se jättää itsellekin vain huonon olon. Ammattilaisetkaan eivät osaa auttaa. Oikeastaan minulla on yksi ajatus, ja se on hyppääminen tuntemattomaan ja koko elämän suunnan muuttaminen, mutta en vain uskalla tehdä sitä. Jos se osoittautuu vääräksi valinnaksi, niin en pääse enää tähän nykyiseenkään takaisin.

Eli nyt ongelmasi on, ettet uskalla. Miten ratkaiset sen?

Olen järkeillyt, että saan tämän vielä kuntoon ilman tuota radikaalia muutosta. Kuitenkin vaikuttaa siltä, etten saa. Jossain kohtaa on sitten vain uskallettava. Ehkä odotan jotain viimeistä sysäystä, joka pakottaa sen tekemään tai sitten vain otan sen riskin ja tulee mitä tulee.

Toisaalta riippuu valituksen aiheesta. Jos ongelma on helposti ratkaistavissa ja sen syy on siinä, ettei valittaja oikeasti tiedä jotain asiaa esim. miten pitäisi toimia viranomaisten kanssa, miten voi hakea apua sairaalle omaiselle tai miten myyntivoittoja verotetaan, niin varmaan häntä voi neuvoa ja hän on tyytyväinen saadessaan ohjeita.

Mutta jos aihe on hankalampi ja monitahoisempi esim. muuten mukavassa työssä joutuu kohtaamaan inhottavia tilanteita tai vanha äiti on alkanut käyttäytyä ikävästi ja aiheuttaa ongelmia, niin varmaan on vaikea löytää yleispäteviä ohjeita.

Ärsyttää esim. sisustusneuvojat, joille ei ole avauduttu millään tasolla, koska meidän "sisustusongelmat" eivät ole meillä tiedossa.

Jäi mieleen tyyppi, joka ehdotti muutosta rakenteelliseen juttuun, mikä meille oli ja on yhä ostamamme talon eräs parhaista puolista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen myös ratkaisukeskeinen. Minulla on nyt itselläni ongelma, jota en saa ratkaistua, ja kavereilta tai keneltäkään muultakaan en ole saanut siihen ratkaisua. Kommentit on tyyliin: Sun pitäis nyt tehdä tuolle jotain.

Olen lopettanut asiasta avautumisen, koska se jättää itsellekin vain huonon olon. Ammattilaisetkaan eivät osaa auttaa. Oikeastaan minulla on yksi ajatus, ja se on hyppääminen tuntemattomaan ja koko elämän suunnan muuttaminen, mutta en vain uskalla tehdä sitä. Jos se osoittautuu vääräksi valinnaksi, niin en pääse enää tähän nykyiseenkään takaisin.

Eli nyt ongelmasi on, ettet uskalla. Miten ratkaiset sen?

Olen järkeillyt, että saan tämän vielä kuntoon ilman tuota radikaalia muutosta. Kuitenkin vaikuttaa siltä, etten saa. Jossain kohtaa on sitten vain uskallettava. Ehkä odotan jotain viimeistä sysäystä, joka pakottaa sen tekemään tai sitten vain otan sen riskin ja tulee mitä tulee.

Ei siis mitään ongelmaa. Aika näyttää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen myös ratkaisukeskeinen. Minulla on nyt itselläni ongelma, jota en saa ratkaistua, ja kavereilta tai keneltäkään muultakaan en ole saanut siihen ratkaisua. Kommentit on tyyliin: Sun pitäis nyt tehdä tuolle jotain.

Olen lopettanut asiasta avautumisen, koska se jättää itsellekin vain huonon olon. Ammattilaisetkaan eivät osaa auttaa. Oikeastaan minulla on yksi ajatus, ja se on hyppääminen tuntemattomaan ja koko elämän suunnan muuttaminen, mutta en vain uskalla tehdä sitä. Jos se osoittautuu vääräksi valinnaksi, niin en pääse enää tähän nykyiseenkään takaisin.

Eli nyt ongelmasi on, ettet uskalla. Miten ratkaiset sen?

Olen järkeillyt, että saan tämän vielä kuntoon ilman tuota radikaalia muutosta. Kuitenkin vaikuttaa siltä, etten saa. Jossain kohtaa on sitten vain uskallettava. Ehkä odotan jotain viimeistä sysäystä, joka pakottaa sen tekemään tai sitten vain otan sen riskin ja tulee mitä tulee.

Ei siis mitään ongelmaa. Aika näyttää.

Elän ongelman kanssa päivittäin.

Emme me neuvojat ilkeyksissämme neuvo. Me olemme vain niitä äärimmäisen tunnollisia, rajattomia ihmisiä, jotka alamme heti tuntea vastuuta sen avautujan ongelmista ja miettiä, miten ihmeessä voisimme avautujaa auttaa. Annan nyt neuvon: Ei kannata olla niin herkkänahkainen ja ajatella, että toinen jotenkin haluaisi jyrätä. Kyse on oikeasti auttamisen halusta, vaikka se avautujaa ärsyttäisikin eikä välttämättä neuvotkaan olisi kovin hyviä.