Avaudut, toinen alkaa heti "neuvoa"

Itekin oon neuvojatyyppi mutta oon oppinut kysymään että "haluatko neuvoja vai että vain kuuntelen", se on toiminut.

Btw, ei oo kyse mistään besservisseroinnistä vaan ihan aidosta halusta auttaa, toiset vaan on sellasia persoonia että on ratkaisukeskeisiä

Hyvä puoli on, ettei kenenkään tarvitse avautua neuvoja antavalle eikä kenenkään neuvojan tarvitse kuunnelle avautumisia. 

On ärsyttävää, ja puolisoni teki ennen juuri näin. 99% prosenttia kerroista näiden neuvojien neuvo on se, mikä itselläkin on tullut ensimmäisenä mieleen jo aikoja sitten ja moneen kertaan jo todettu joko toimimattomaksi tai täysin itsestäänselväksi.

Nykyään onneksi tajuaa olla neuvomatta, jollen eriseen neuvoja pyydä. Se on hyvä nyrkkisääntö mielestäni kaikille, neuvoa toki voi, jos joku pyytää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te jotka haluatte vain vuodattaa ongelmianne toiselle ilman, että toinen saa sanoa omaa mielipidettään tai antaa neuvoja, miten varmennatte (esimerkiksi puhelimessa), että toinen osapuoli todellakin kuuntelee? Vai onko edes merkitystä, kuunteleeko toinen vai ei?

Puhun vain ihmisille, jotka tunnen ja joiden tiedän osaavan ja haluavan kuunnella. Senhän näkee ihmisestä, koska ns. henkisesti poistuu paikalta, silmät lasittuvat, saattaa hymistä kuin kuuntelisi samalla kun antaa mennä korvien läpi. "Antaa vuodattaa", mutta samalla turhautuneena nieleskelee kaikkia niitä ohjeita, jotka haluaisi tulittaa "valittajalle". Ei sellaisille ihmisille tietenkään kannata puhua silloin, kun kaipaa kuuntelijaa. Tai sitten se on sitä loputonta jankutusta, kun et tule kohdatuksi, ja lopulta toisella palaa käämit ja päädyt entiseksi ystäväksi, kuten tuossa edellä eräs kuvaili.

Tämä onkin ihan fiksua. Et joudu tilanteeseen, jossa sua alettaisiin neuvomaan tai toinen kertoisi omia mielipiteitään ongelmastasi ja sen syistä, jos sellaisia et halua kuulla. Mä kuuntelen yhden kerran ja jos toinen yrittää avautua samasta asiasta uudestaan, sanon vaan:  joo tiedän, olet kertonut tän mulle ennenkin. 

Anne-maj kirjoitti:

Kun avaudut ja odotat myötämielistä kuuntelua. Älä vaivu niin valtavaan itsesääliin, sitä on raskas edes kuunnella.Kun avaudut , muista , että avautumisesi voi lähteä kaverilta kaverille. Minä en puhu omista asioistani , enkä ainakaan murheistan. Ihminen kyllä kestää , sen mitä on tullakseen , ei kaverin tarvitse olla sylkykuppisi , kaatopaikkasi.

Tässä ketjussa jotenkin puhutaan niin kuin avautuminen olisi aina valittamista. Voihan sitä pohtia ihan oman elämän asioita, ja kyllä silloin toisen vastaus: tee kuule, näin tai noin niin on aika mitätöivä.

Vierailija kirjoitti:

Tämä onkin ihan fiksua. Et joudu tilanteeseen, jossa sua alettaisiin neuvomaan tai toinen kertoisi omia mielipiteitään ongelmastasi ja sen syistä, jos sellaisia et halua kuulla. Mä kuuntelen yhden kerran ja jos toinen yrittää avautua samasta asiasta uudestaan, sanon vaan:  joo tiedän, olet kertonut tän mulle ennenkin. 

Kun mulla on ongelma, joka vaatii ratkaisua, tottakai pyydän siihen tarvittaessa apua sellaiselta, jonka uskon osaavan auttaa. Kun jaan, miltä musta tuntuu, siinä ei ole mitään ratkaistavaa. Siinä kaipaa vain sitä kuulijaa, myötäeläjää. Ei neuvoja, että tee näin ja noin! (=Jotta et tuntisi, mitä tunnet.)

Jos et halua keskustelua asiasta, miksi avaudut? Pysy hiljaa tai puhele itseksesi jos rakentava palaute ei kelpaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä onkin ihan fiksua. Et joudu tilanteeseen, jossa sua alettaisiin neuvomaan tai toinen kertoisi omia mielipiteitään ongelmastasi ja sen syistä, jos sellaisia et halua kuulla. Mä kuuntelen yhden kerran ja jos toinen yrittää avautua samasta asiasta uudestaan, sanon vaan:  joo tiedän, olet kertonut tän mulle ennenkin. 

Kun mulla on ongelma, joka vaatii ratkaisua, tottakai pyydän siihen tarvittaessa apua sellaiselta, jonka uskon osaavan auttaa. Kun jaan, miltä musta tuntuu, siinä ei ole mitään ratkaistavaa. Siinä kaipaa vain sitä kuulijaa, myötäeläjää. Ei neuvoja, että tee näin ja noin! (=Jotta et tuntisi, mitä tunnet.)

Ja tämä nimenomaan onkin fiksua. Eihän kukaan mene korvalääkärillekään, jos polvi on kipeä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen. Itseni. Mutta olen opetellut olemaan neuvomatta. Olen erittäin ratkaisukeskeinen luonteeltani ja sen vuoksi aiemmin oletin, että muutkin ihmiset haluaisivat saada ongelmansa ratkaistua. Iän myötä kuitenkin olen huomannut, että jotkut ihmiset tosiaan haluavat vain puhua ongelmistaan. 

Samalla kun puhuvat, prosessoivat ongelmaa ja rakentavat sitä omaa, itselle sopivinta ratkaisua. Se ei välttämättä ole sama, kuin sivustaseuraajan mielestä paras ratkaisu olisi.

Neuvoja voi antaa, jos niitä pyydetään.

Se että otan ongelman puheeksi, tarkoittaa että haluan kuulla miten toinen ihminen etenisi asian kanssa.

Jos haluaisin prosessoida asiaa itsekseni, niin miksi avaisin suuni? Siksi että saisin dumpata huoleni mykkänä voivottelevan kuulijan niskaan?

Koska kaikki ihmiset ei ole samanlaisia, ei ulkoisesti eikä sisäisesti, sinä käsittelet asiat noin ja se sopii sinulle, mutta miksi kuvitella, että tuo sinun tapa sopisi kaikille.

Onko se oikeasti niin paljon elämästäsi pois jos "joudutkin" kuuntelemaan kun taas joku toinen sillä avautumisellaan saa omaa oloaan ja stressiään vähennettyä, saa ehkä myös jäsenneltyä ongelmiaan päässään niin, että ongelma alkaa ratkeamaan.

Liian moni ihminen ajattelee, että se mikä toimii itsellä sen TÄYTYY toimia kaikilla muillakin ja se miten itse ajattelee, niin samoin ajattelee myös muut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kauheeta, onko tosiaan noin monia täysin epäempaattisia ylimielisiä besserwissertyyppejä?

Voit antaa neuvoja jos niitä erityisesti pyydetään.

Jollet halua vain kuunnella, niin sano suoraan ja vaihda vaikka puheenaihetta.

Mä ilmeisesti olen tälläinen neuvoja. Ratkaisin asian omalta kannaltani vaihtamalla ystäväpiirit itselleni paremmin sopiviin.

Jos ne lisäkysymykset ja toisten vastaavat kokemukset väkisinkin pitää ymmärtää sormea heristelevänä neuvona eikä keskusteluna aiheesta, niin on parempi ettei olla enempää tekemisissä. Ei mua kiinnosta jatkuvasti olla toisten likaämpärinä vain kuuntelemassa, kirjoittakaa vaikka päiväkirjaa.

Lisäänpä vielä, että kun kuulen asiasta ekaa kertaa, kestää mullakin hetki ymmärtää ja prosessoida asiaa. Siksi saatan yhdistää sen asiasi johonkin kumminkaiman vastaavaan ja kysellä mitä olet jo asian suhteen tehnyt. Se ei ole neuvomista vaan aiheesta keskustelua, vastavuoroista. Ja saat toki olla eri mieltä. Voinhan itse prosessoida hiljaa mielessäni, mutta paskaa siitäkin varmaan tulee niskaan jos vaan hiljaa olla möllöttää kun toinen paasaa.

Vierailija kirjoitti:

Anne-maj kirjoitti:

Kun avaudut ja odotat myötämielistä kuuntelua. Älä vaivu niin valtavaan itsesääliin, sitä on raskas edes kuunnella.Kun avaudut , muista , että avautumisesi voi lähteä kaverilta kaverille. Minä en puhu omista asioistani , enkä ainakaan murheistan. Ihminen kyllä kestää , sen mitä on tullakseen , ei kaverin tarvitse olla sylkykuppisi , kaatopaikkasi.

Tässä ketjussa jotenkin puhutaan niin kuin avautuminen olisi aina valittamista. Voihan sitä pohtia ihan oman elämän asioita, ja kyllä silloin toisen vastaus: tee kuule, näin tai noin niin on aika mitätöivä.

Aika usein avautuminen on kuitenkin ongelmistaan valittamista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen. Itseni. Mutta olen opetellut olemaan neuvomatta. Olen erittäin ratkaisukeskeinen luonteeltani ja sen vuoksi aiemmin oletin, että muutkin ihmiset haluaisivat saada ongelmansa ratkaistua. Iän myötä kuitenkin olen huomannut, että jotkut ihmiset tosiaan haluavat vain puhua ongelmistaan. 

Samalla kun puhuvat, prosessoivat ongelmaa ja rakentavat sitä omaa, itselle sopivinta ratkaisua. Se ei välttämättä ole sama, kuin sivustaseuraajan mielestä paras ratkaisu olisi.

Neuvoja voi antaa, jos niitä pyydetään.

Se että otan ongelman puheeksi, tarkoittaa että haluan kuulla miten toinen ihminen etenisi asian kanssa.

Jos haluaisin prosessoida asiaa itsekseni, niin miksi avaisin suuni? Siksi että saisin dumpata huoleni mykkänä voivottelevan kuulijan niskaan?

Koska kaikki ihmiset ei ole samanlaisia, ei ulkoisesti eikä sisäisesti, sinä käsittelet asiat noin ja se sopii sinulle, mutta miksi kuvitella, että tuo sinun tapa sopisi kaikille.

Onko se oikeasti niin paljon elämästäsi pois jos "joudutkin" kuuntelemaan kun taas joku toinen sillä avautumisellaan saa omaa oloaan ja stressiään vähennettyä, saa ehkä myös jäsenneltyä ongelmiaan päässään niin, että ongelma alkaa ratkeamaan.

Liian moni ihminen ajattelee, että se mikä toimii itsellä sen TÄYTYY toimia kaikilla muillakin ja se miten itse ajattelee, niin samoin ajattelee myös muut.

Tässä tulee nyt valitettavasti neuvo, mutta voisiko ensin edes kokeilla jäsennellä ongelmiaan kirjoittamalla? Ja jos ei toimi, sitten puhua jollekin sellaiselle, joka haluaa kuunnella. 

Vierailija kirjoitti:

Tuo oikeutuksen hakeminen on hyvä huomio. Omassa naapurostossani paljon alkoholia juovat lyöttäytyvät yhteen, koska siinä porukassa saa ymmärräystä kännimokailulle ja känniriidoille eikä kukaan sano, että pitätisikö sinun vähentää tuota juomista. Kun ollaan ns. samanmielisten porukassa, niin kukaan ei ala huomauttelemaan asiasta, josta ehkä pitäisi huomauttaa. Minulla oli (huomatkaa aikamuoto) aikoinana kaveri, joka sai suhteellisen paljon emotionaalisia kriiseejä ja soitteli sitten minulle ja piti kuunnella miten joku kaveri sanoi sitä tai tätä tai sitten miten hänellä on ollut rankka menneisyys, väkivaltainen mies ja pako kotoa, taloushuolet sun muuta. Ei siinä mitään, mutta kun tämä kehä jatkui vuosia ja aina samat jutut ja aina samat ongelmat. tuntui, että hänelle tärkeintä oli pysyä siinä omassa traumakuplassaan, jonka ansiosta sitten sai romahtaa kvaeripiirissä, itkeä, saada huomiota ja hellyyttä sen sijaan, että olisi lähtenyt esim. terapiaan kohtaamaan näitä vaikeita asioita ja aloittamaan itselleen uusi ja toivottavasti kukoistava elämä ilman menneisyyden taakkaa. Mutta ei. Ei siitä menneisyydetä voinut päästää irti.

Olen lainaamasi enkä tarkoittanut oikeutuksella sitä, että haetaan hyväksyntää teoille, vaan tunteille lupaa olla olemassa sekä merkitystä. Esim. tuo vanhempani "jauhoi" vuosikymmenet kaikista kokemistaan vääryyksistä, ja nuorempana minäkin mietin, että menisit terapiaan ja mitä noita enää muistelet. Kun itse opin olemaan tunteiden kanssa, aloin ymmärtää niitä muissakin. Tajusin, että tuon "jauhamisen" alla vanhemmallani oli kaipuu, että joku näkisi, kuulisi ja välittäisi, että häneen on sattunut. Kun oli "aina pitänyt vain sietää ja jaksaa". Nyt saa oikeutusta ne tunteet, kun osaan kuunnella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän! Tunnen useitakin tällaisia ihmisiä, joille ei ikinä kannata kertoa mistään ongelmasta! Joko tulee sellaista "no kuule elämä on välillä tuollaista" (tiedetään, mutta silti on kiva joskus avautua huolestaan), tai kasapäin neuvoja. Voi kun olisi enemmän sellaista joissakin elokuvissa näkyvien ystävyyksien kaltaista, että istuttais sohvalla viinilasien kanssa ja vaan puhuttais elämästä ja kokemuksista ja annettais vertaistukea, eikä vaan paukutettais toiselle ohjeita...

Joo, kiusallista se on ratkaisukeskeisellekin, kun toinen haluaa vain velloa fiiliksissä. Kaltaiset keskenään olisi paras, mutta näitä avautumisia nyt vaan tulee kaikille. Ihmiset ovat...no, ihmisiä.

Eli jos ei kaipaa sitä, että toinen alkaa aktiivisesti ratkoa ongelmaa, haluaa vaan velloa ongelmissaan? Onko teille ihmisille tuttu sana validaatio ja tiedättekö, mikä merkitys sillä on? Se on tunnesäätelyn kannalta hyvin keskeistä, että kun joku ihminen on esimerkiksi käyttäytynyt sinua kohtaan epäreilusti, toinen kertoo ymmärtävänsä, että olet pahoittanut mielesi. Lause "toi oli kyllä väärin sua kohtaan ja ymmärrän, että pahoitit mielesi" voi joskus olla paljon hyödyllisempi kuin "entä jos tekisit asiat x, y ja z", niin tilanne ratkeaisi". Joskus ihminen haluaa vaan tulla kuulluksi, ja kuulluksi tuleminen lievittää kielteistä tunnetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo oikeutuksen hakeminen on hyvä huomio. Omassa naapurostossani paljon alkoholia juovat lyöttäytyvät yhteen, koska siinä porukassa saa ymmärräystä kännimokailulle ja känniriidoille eikä kukaan sano, että pitätisikö sinun vähentää tuota juomista. Kun ollaan ns. samanmielisten porukassa, niin kukaan ei ala huomauttelemaan asiasta, josta ehkä pitäisi huomauttaa. Minulla oli (huomatkaa aikamuoto) aikoinana kaveri, joka sai suhteellisen paljon emotionaalisia kriiseejä ja soitteli sitten minulle ja piti kuunnella miten joku kaveri sanoi sitä tai tätä tai sitten miten hänellä on ollut rankka menneisyys, väkivaltainen mies ja pako kotoa, taloushuolet sun muuta. Ei siinä mitään, mutta kun tämä kehä jatkui vuosia ja aina samat jutut ja aina samat ongelmat. tuntui, että hänelle tärkeintä oli pysyä siinä omassa traumakuplassaan, jonka ansiosta sitten sai romahtaa kvaeripiirissä, itkeä, saada huomiota ja hellyyttä sen sijaan, että olisi lähtenyt esim. terapiaan kohtaamaan näitä vaikeita asioita ja aloittamaan itselleen uusi ja toivottavasti kukoistava elämä ilman menneisyyden taakkaa. Mutta ei. Ei siitä menneisyydetä voinut päästää irti.

Olen lainaamasi enkä tarkoittanut oikeutuksella sitä, että haetaan hyväksyntää teoille, vaan tunteille lupaa olla olemassa sekä merkitystä. Esim. tuo vanhempani "jauhoi" vuosikymmenet kaikista kokemistaan vääryyksistä, ja nuorempana minäkin mietin, että menisit terapiaan ja mitä noita enää muistelet. Kun itse opin olemaan tunteiden kanssa, aloin ymmärtää niitä muissakin. Tajusin, että tuon "jauhamisen" alla vanhemmallani oli kaipuu, että joku näkisi, kuulisi ja välittäisi, että häneen on sattunut. Kun oli "aina pitänyt vain sietää ja jaksaa". Nyt saa oikeutusta ne tunteet, kun osaan kuunnella.

Valittaako hän edelleen samoista vanhoista asioista? Vai loppuiko valitus, kun opit kuuntelemaan?

- eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän! Tunnen useitakin tällaisia ihmisiä, joille ei ikinä kannata kertoa mistään ongelmasta! Joko tulee sellaista "no kuule elämä on välillä tuollaista" (tiedetään, mutta silti on kiva joskus avautua huolestaan), tai kasapäin neuvoja. Voi kun olisi enemmän sellaista joissakin elokuvissa näkyvien ystävyyksien kaltaista, että istuttais sohvalla viinilasien kanssa ja vaan puhuttais elämästä ja kokemuksista ja annettais vertaistukea, eikä vaan paukutettais toiselle ohjeita...

Joo, kiusallista se on ratkaisukeskeisellekin, kun toinen haluaa vain velloa fiiliksissä. Kaltaiset keskenään olisi paras, mutta näitä avautumisia nyt vaan tulee kaikille. Ihmiset ovat...no, ihmisiä.

Eli jos ei kaipaa sitä, että toinen alkaa aktiivisesti ratkoa ongelmaa, haluaa vaan velloa ongelmissaan? Onko teille ihmisille tuttu sana validaatio ja tiedättekö, mikä merkitys sillä on? Se on tunnesäätelyn kannalta hyvin keskeistä, että kun joku ihminen on esimerkiksi käyttäytynyt sinua kohtaan epäreilusti, toinen kertoo ymmärtävänsä, että olet pahoittanut mielesi. Lause "toi oli kyllä väärin sua kohtaan ja ymmärrän, että pahoitit mielesi" voi joskus olla paljon hyödyllisempi kuin "entä jos tekisit asiat x, y ja z", niin tilanne ratkeaisi". Joskus ihminen haluaa vaan tulla kuulluksi, ja kuulluksi tuleminen lievittää kielteistä tunnetta.

Onko merkitystä, onko tuon lauseen sanoja oikeasti tuota mieltä vai sanooko vain siksi, että tietää sinun haluavan kuulla sen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä kuulun näihin ratkaisukeskeisiin ihmisiin, enkä missään nimessä halua "velloa ongelmissani". Jos minulla on ongelma, kerron siitä muille oikeastaan vain siinä toivossa, että toiset osaisivat ehdottaa sellaisia ratkaisuja, joita en ole vielä itse keksinyt.

Minulle on myös tosi vaikea kuunnella sellaista voivottelua ja ongelmissa vellomista, johon ei haluta mitään neuvoja tai vinkkejä, halutaan vain valittaa. En oikein pysty sellaista kuuntelemaan. Toki ymmärrän, jos kyseessä on esimerkiksi vakava sairaus, jonka takia on jo menty lääkäriin ja asiaa on edistetty. Silloin minä en varmastikaan pysty neuvomaan mitään ja roolini on olla kuuntelijana. Paitsi tietysti jos itselläni olisi sama sairaus, silloin voisin vinkata jotain tietämääni asiantuntijalääkäriä tms.

Mutta jos kyseessä on ongelma, jolle ei ole edes tehty mitään, vaan valitetaan vaan.....se on kyllä ihan käsittämättömän vaikeaa ymmärtää mulle.

Musta vaikuttaa siltä, että kun ihminen jatkuvasti "valittaa" samoista asioista, siellä on pohjalla tunne, jonka tarvitsee tulla kuulluksi, joka kaipaa oikeutuksen. Esim. oma vanhempani on tällainen, "valittanut" vuosikymmenet samoista asioista. Ennen mietin pääni puhki, miten ne asiat saisi ratkaistua, mutta mitkään ehdotukset eivät "kelvanneet", uponneet. Päädyin itse myöhemmin terapiaan (olin muuten käyttäytynyt paljolti samalla tavalla kuin vanhempani), jossa sain oikeutuksen omille tunteilleni, joita ei kasvaessa saanut näyttää. Opin itsekin vain olemaan läsnä, kun joku purkaa sydäntään. Olen huomannut, että nykyään kun vanhempani puhuu ja puhuu, ja vain kohtaan hänet, hänellä alkaa pato hajota, ja usein tulee itku. "Valittaminen" on alkanut jäädä vähemmälle, ja hän on itse alkanutkin tehdä muutoksia elämässään. Saman olen huomannut usean ystävän kanssa. Siinä on valtava voima, kun joku viestii, että kyllä, näen sinut, kuulen sinut, sinulla on merkitystä.

Tuo oikeutuksen hakeminen on hyvä huomio. Omassa naapurostossani paljon alkoholia juovat lyöttäytyvät yhteen, koska siinä porukassa saa ymmärräystä kännimokailulle ja känniriidoille eikä kukaan sano, että pitätisikö sinun vähentää tuota juomista. Kun ollaan ns. samanmielisten porukassa, niin kukaan ei ala huomauttelemaan asiasta, josta ehkä pitäisi huomauttaa. Minulla oli (huomatkaa aikamuoto) aikoinana kaveri, joka sai suhteellisen paljon emotionaalisia kriiseejä ja soitteli sitten minulle ja piti kuunnella miten joku kaveri sanoi sitä tai tätä tai sitten miten hänellä on ollut rankka menneisyys, väkivaltainen mies ja pako kotoa, taloushuolet sun muuta. Ei siinä mitään, mutta kun tämä kehä jatkui vuosia ja aina samat jutut ja aina samat ongelmat. tuntui, että hänelle tärkeintä oli pysyä siinä omassa traumakuplassaan, jonka ansiosta sitten sai romahtaa kvaeripiirissä, itkeä, saada huomiota ja hellyyttä sen sijaan, että olisi lähtenyt esim. terapiaan kohtaamaan näitä vaikeita asioita ja aloittamaan itselleen uusi ja toivottavasti kukoistava elämä ilman menneisyyden taakkaa. Mutta ei. Ei siitä menneisyydetä voinut päästää irti.

Nämä on sellaisia asioita, joita on helppo neuvoa ulkopuolelta. Olen itse traumatisoitunut, ja meni 20 vuotta, ennen kuin sain rohkeutta hakeutua terapiaan. Traumatisoituneen terapia on pelottava ja ahdistava polku. Se ei ole mikään "puhu terapiassa ja eheydy" -prosessi, vaan se voi joskus olla ihan puhdasta kauhua, eikä traumoja hoideta, jos pohjakunto ei ole riittävän hyvä. Toki se on varmasti lähipiirille raskasta, jos ihminen kaataa pahan olonsa toisten päälle, ja näyttää varmasti ulospäin siltä kuin ihminen löisi melkeinpä tahallaan päätä seinään kerta toisensa jälkeen. Asia on kuitenkin huomattavasti kompleksisempi.

Sama pätee päihdeongelmaisiin. Päihteet ovat heille ainoa selviytymiskeino, jonka tietävät, ja muiden hyvää tarkoittavat raitistumisehdotukset ovat uhka, koska he eivät koe selviytyvänsä ilman päihteitä. Siksi on helpompi olla niissä päihdeporukoissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän! Tunnen useitakin tällaisia ihmisiä, joille ei ikinä kannata kertoa mistään ongelmasta! Joko tulee sellaista "no kuule elämä on välillä tuollaista" (tiedetään, mutta silti on kiva joskus avautua huolestaan), tai kasapäin neuvoja. Voi kun olisi enemmän sellaista joissakin elokuvissa näkyvien ystävyyksien kaltaista, että istuttais sohvalla viinilasien kanssa ja vaan puhuttais elämästä ja kokemuksista ja annettais vertaistukea, eikä vaan paukutettais toiselle ohjeita...

Joo, kiusallista se on ratkaisukeskeisellekin, kun toinen haluaa vain velloa fiiliksissä. Kaltaiset keskenään olisi paras, mutta näitä avautumisia nyt vaan tulee kaikille. Ihmiset ovat...no, ihmisiä.

Eli jos ei kaipaa sitä, että toinen alkaa aktiivisesti ratkoa ongelmaa, haluaa vaan velloa ongelmissaan? Onko teille ihmisille tuttu sana validaatio ja tiedättekö, mikä merkitys sillä on? Se on tunnesäätelyn kannalta hyvin keskeistä, että kun joku ihminen on esimerkiksi käyttäytynyt sinua kohtaan epäreilusti, toinen kertoo ymmärtävänsä, että olet pahoittanut mielesi. Lause "toi oli kyllä väärin sua kohtaan ja ymmärrän, että pahoitit mielesi" voi joskus olla paljon hyödyllisempi kuin "entä jos tekisit asiat x, y ja z", niin tilanne ratkeaisi". Joskus ihminen haluaa vaan tulla kuulluksi, ja kuulluksi tuleminen lievittää kielteistä tunnetta.

Onko merkitystä, onko tuon lauseen sanoja oikeasti tuota mieltä vai sanooko vain siksi, että tietää sinun haluavan kuulla sen?

Merkitystä on varmasti vain sillä, minkä kuulija uskoo. Lause kuin lause on turha, jos vastapuoli huomaa, ettei sitä oikeasti tarkoita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän! Tunnen useitakin tällaisia ihmisiä, joille ei ikinä kannata kertoa mistään ongelmasta! Joko tulee sellaista "no kuule elämä on välillä tuollaista" (tiedetään, mutta silti on kiva joskus avautua huolestaan), tai kasapäin neuvoja. Voi kun olisi enemmän sellaista joissakin elokuvissa näkyvien ystävyyksien kaltaista, että istuttais sohvalla viinilasien kanssa ja vaan puhuttais elämästä ja kokemuksista ja annettais vertaistukea, eikä vaan paukutettais toiselle ohjeita...

Joo, kiusallista se on ratkaisukeskeisellekin, kun toinen haluaa vain velloa fiiliksissä. Kaltaiset keskenään olisi paras, mutta näitä avautumisia nyt vaan tulee kaikille. Ihmiset ovat...no, ihmisiä.

Eli jos ei kaipaa sitä, että toinen alkaa aktiivisesti ratkoa ongelmaa, haluaa vaan velloa ongelmissaan? Onko teille ihmisille tuttu sana validaatio ja tiedättekö, mikä merkitys sillä on? Se on tunnesäätelyn kannalta hyvin keskeistä, että kun joku ihminen on esimerkiksi käyttäytynyt sinua kohtaan epäreilusti, toinen kertoo ymmärtävänsä, että olet pahoittanut mielesi. Lause "toi oli kyllä väärin sua kohtaan ja ymmärrän, että pahoitit mielesi" voi joskus olla paljon hyödyllisempi kuin "entä jos tekisit asiat x, y ja z", niin tilanne ratkeaisi". Joskus ihminen haluaa vaan tulla kuulluksi, ja kuulluksi tuleminen lievittää kielteistä tunnetta.

Onko merkitystä, onko tuon lauseen sanoja oikeasti tuota mieltä vai sanooko vain siksi, että tietää sinun haluavan kuulla sen?

Merkitystä on varmasti vain sillä, minkä kuulija uskoo. Lause kuin lause on turha, jos vastapuoli huomaa, ettei sitä oikeasti tarkoita.

Mitä tapahtuu, jos kuulija uskoo todeksi, mutta aihe tulee joskus myöhemmin puheeksi ja siinä yhteydessä selviää toisen  todellinen mielipide? 

Joo, mulla on tuollainen työkaveri, joka avautuu milloin mistäkin. Hänellä on aina ongelma. Jos ne ei ole omia ongelmia, ne on toisen ongelmia. Aluksi erehdyin neuvomaan, koska se jatkuva valitus uuvutti ja turhautti, että miksi ihminen ei tee asialle mitään. Sitten lakkasin kommentoimatta mitään, koska se jatkuva valitus uuvitti ja turhautti. En tosin enää kuuntelemaan. Silti se valittaa.

Joillakin taitaa olla tapa.

Kivempi on jutella ja nauraa jotain päättömyksiä nykyisin parin muun työkaverin kanssa. Työpäivät kin on mukavampia ja töissä on mukavampi olla.