Lue keskustelun säännöt.
Avaudut, toinen alkaa heti "neuvoa"
Tunnetteko näitä tyyppejä? Avaudut esim omaan elämää liittyvästä asiasta/pulmasta, vaikka ihan vaan mietinnän tasolla tai vain kerrot kuulumisia. Tai kerrot mitä jollekkin tutullesi on käynyt, jotain kamalaa vaikka. Niin tämä tuttusi alkaa heti "ratkomaan" asiaa ja neuvomaan mitä pitäisi/olisi pitänyt tehdä tai toimia oikein. Sen sijaan että vain kuuntelisi sinua..
Kommentit (861)
Vierailija kirjoitti:
Tunnen. Itseni. Mutta olen opetellut olemaan neuvomatta. Olen erittäin ratkaisukeskeinen luonteeltani ja sen vuoksi aiemmin oletin, että muutkin ihmiset haluaisivat saada ongelmansa ratkaistua. Iän myötä kuitenkin olen huomannut, että jotkut ihmiset tosiaan haluavat vain puhua ongelmistaan.
Hyvin sanottu! Jotkut ihmiset eivät vain kertakaikkiaan edes halua lähteä miettimään, miten jonkin asian voisi ratkaista. Itse tykkään, jos joku ideoi erilaisia mahdollisuuksia, koska ei niitä itse aina näe kun on jumissa tilanteessaan. Eihän niitä ole pakko tehdä jos ne ei kolahda, niin ajattelen, ja soisin toistenkin ajattelevan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aiemmin joku mainitsi ”palikkaongelmasta” tai jokin vastaava termi. Se kommentti osui naulan kantaan.
On ollut asioita joita pitää vain puhua ääneen, mutta eivät tarvitse terapointia sen kummemmin.
Omalla kohdalla puhuin läheisen ihmisen kuolemasta ja kuuntelija ei oikein osannut reagoida asiaan. Vastasi, että hänelle tulee olo, ettei voi puhua omista asioistaan, kun minulla on niin vaikeaa. Ja puhuin asiasta vain yhden kerran, kun asia oli tapahtunut. En sitten hänen kanssaan asiasta sen kummemmin puhunut, vaan sain tuen muualta. Ja tuki oli tosiaan ihan perus kuuntelua. En ollut masentunut tai puhunut asiasta jatkuvasti. Kertoilin myös uudesta seurustelusuhteestani, joka toi positiivisuutta elämääni. Vastaisuudessa opin, ettei minun kannattanut puhua mistään vaikeasta tilanteesta, huonosta olosta tai edes väsymyksestä, sillä hänelle tuli aina olo, että minulla on vaikeampaa, joten ei voi puhua omista asioistaan.
Kyllä monesti mietin, että mistä tuollainen ajatusmaailma johtuu?
Kun itse näen, että varsinkin läheisissä ihmissuhteissa voidaan jakaa ne hankalimmatkin kokemukset, eikä se tee toisen muista kokemuksista yhtään sen huonompaa tai vähäisempää. En minäkään voinut sille mitään, että huonoja juttuja vain sattui kohdalleni. Enkä silti jäänyt vellomaan niihin, vaan pystyin olemaan ja elämään ihan niin kuin ennenkin. Mutta tuon ihmisen kanssa se kaikki tuntui paisuvan paljon suuremmaksi.
Itse taas kuuntelin hänen asioitaan ja samoja ongelmia vuosien ajan. Töissä, parisuhteissa, perheessä ja ystävyyssuhteissa oli jatkuvasti draamaa, jota piti puida monen eri ihmisen kanssa. Asioihin olisi ollut ratkaisuja, mutta annoin hänen puhua. Sitä hän halusi. ”’Menetin kerran hermoni” eli ehdotin, että mitä jos hän toimisikin erään asian kanssa tietyllä tapaa. No ei voi ja sekin ahdistaa ja ei, kun mikään ei onnistu kuitenkaan.
Oli raskasta kuunnella jatkuvasti avautumista ja pohtimista. Varsinkin kun tämä ei ollut vastavuoroista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon tollanen, joka alkaa miettiä ratkaisuja. Olen ADHD ja luultavasti myös Asperger, diagnostinen tutkimus on Aspergerin osalta vielä kesken. En osaa itsestään kaiken maailman sosiaalisia sääntöjä ja oletettuja käyttäytymismalleja. Mulla tulee Aspergerin puolelta tuo, etten tajua että tässä kuuluisi nyt vain kuunnella ja olla myötätuntoinen. ADHD-aivot toimii ihan itsestään sillain, että ne keksii jatkuvalla syötöllä ratkaisuja erilaisiin ongelmiin.
Jos joku tulee minulle selittämään ongelmaansa, niin mun aivoille se on vaan mahtava tilaisuus keksiä monenlaisia ratkaisuja ja niitä sitten pukkaa.
Jotkut ihmiset valittavat samoista asioista vuosi toisensa perään. Ei heitä kiinnosta tehdä mitään niiden eteen, he tuntuvat jotenkin elävän siitä kärsimyksestä ja siinä piehtaroinnista. Jos ei halua ratkaista niitä ongelmia, niin pitäisivät sitten suunsa kiinni.
Onko ihan mahdoton ajatus sanoa ennen ongelmiensa kaatamista toisen niskaan, että "en ole nyt etsimässä ratkaisua, ei ole vielä voimia siihen, mut haluaisin kertoa näistä, että saan samalla itsekin prosessoitua tätä asiaa"?
Voisi olla minun kirjoittama. En kertakaikkiaan tiedä mitä pitäisi sanoa tai miten olla toisen avautumisen edessä, jos kantaa ei saa ottaa. Kun se ilmeisesti herkästi tulkitaan pätemiseksi. Enkä oikein pysty myötäilemään, jos vaikuttaa että avautuja on väärässä. Aika usein vuosia samoista asioista valittavat eivät mielestäni näe omaa osuuttaan asioissa. Jos ei voi muuttaa esim. puolisoaan tai olosuhteita, niin ehkä voisi kokeilla muuttaa omaa asennettaan ja toimintamallejaan. Kyllä minuakin neuvotaan ja se ärsyttää silloin, kun neuvoja ei tiedä mistään mitään tai yrittää sillä kuitata ja ohittaa asiani. Vieläpä ärsyyntyy, kun huonot neuvonsa ei "kelpaa" ja perusteluni ovat mielestään negatiivisuutta tai tekosyitä. Mutta sen "neuvomisenkin" voi tehdä monella tapaa, kuten kuullostelevana ehdotteluna tai tökerösti käskymuodossa. Olen asiakeskeinen ihminen enkä aina muista, että ne yksipuoliset valitusvirret palvelevat monilla jotain sosiaalisia tarpeita, eivätkä ole tarkoitettukaan siinä ratkaistaviksi tai edellytä pohdintaa. On se niin vaikeaa reaktiiviselle ihmiselle olla vain hiljaa hymähdellen vastaanottimena. Ja se tulkitaankin usein, ettei kiinnosta tai on ajatuksissaan. Ehkä sillä avautujallakin on vastuu olla avautumatta niille ihmisille, joiden reagointitavat ei miellytä.
Näitä asioita voi opetella. Voi asennoitua kuulemaansa niin, että kyseessä on hänen ongelmansa eikä sinun. Jos hän onkin mielestäsi väärässä, sinun ei tarvitse oikaista asiaa tai edes sanoa, että olet eri mieltä, koska hänen ongelmansa ei edelleenkään ole sinun. Vain hän kärsii ongelmastaan, et sinä. Hyvin usein toinen haluaa vain purkaa sydäntään. Kun hän on saanut sen tehtyä, hän on hetken aikaa helpottunut ja ehkä itkee hieman vähemmän kuin ennen sinulle kertomista. Sinä taas olet ollut hyvin yksinkertaisella tavalla hänen tukenaan, mutta voit lähteä vaikka heti sen jälkeen pitämään hauskaa ystäviesi kanssa. Voit ystävää kuunnellessasi olla hetken aikaa surullinen, koska hän on surullinen. Mutta älä ole surullinen siitä, miksi ystäväsi on surullinen. Et voi mitään syille, minkä vuoksi hän on surullinen. Ne syyt ovat hänen ongelmansa ja hänen elämäänsä, ei sinun. Tämä voi kuulostaa kylmältä, mutta ei ole. Tällä tavalla pystyy pitämään itsensä ja erityisesti omat tunteensa erillään toisesta ihmisestä ja hänen tunteistaan. Ja tästä seuraa, ettei enää koe tarvetta alkaa ratkaisemaan toisen ihmisen ongelmia eikä antamaan neuvoja. Eikä kuormitu liikaa toista kuunnellessaan. Mulla on hyvä ystävä, jonka elämässä ei ole viimeiseen viiteen vuoteen tainnut tapahtua juuri mitään hyvää. Osa ongelmista on edelleen samoja kuin ennenkin. Koko ajan tulee lisää uusia ongelmia. Hän on ongelmistaan hyvin kuormittunut ja sen vuoksi pienet, mitättömältä kuulostavatkin vaikeudet, tuntuvat hänestä vuoren korkuisilta. Muutama viikko sitten hän soitti mulle itkien. Kertoi olevansa aivan lopussa ja ettei hän kestä enää yhtään ainoaa vastoinkäymistä. Hänen puheestaan olisi voinut saada käsityksen, että nyt on tapahtunut jotain todella kamalaa. Joku läheisensä kuollut, hän saanut jonkun vakavan sairauden diagnoosin, kotinsa palanut tms. Kuitenkin hän oli vain saanut vatsataudin, oksentanut koko edellisen illan ja yön ja nyt oli hyvin väsynyt. Lähes jokainen lienee sairastanut vatsataudin ainakin kerran elämässään ja tietää, että kun ei enää tule oksennusta, tulee kamala väsymys. Ei jaksa tehdä mitään. Jos elämässä on asiat pääsääntöisesti hyvin, vatsatauti on silloinkin inhottava tauti, mutta tietää sen olevan parissa päivässä ohi eikä vaivu sen vuoksi epätoivoon. Ei mun olisi ollut mitään järkeä alkaa neuvomaan ystävääni vatsataudin hoidossa. Ehdottamaan, mitä voisi kokeilla syödä. Tai kertomaan, että pitää muistaa juoda riittävästi, jotta ei tule nestehukka. Ei hän soittanut mulle siksi, että oli saanut vatsataudin, vaan siksi, että taas kerran maailma murjoo.
Huomaatko itse, miten kuormittunut olet tämän ystäväsi takia? Kerrot ensin, miten ystävän tukena toimiminen ei ole yhtään raskasta ja kuuntelija voi suoraan itkuisesta mielialasta siirtyä juhlimaan ystävien kanssa. Sen jälkeen vuodatat tänne meille ystäväsi raskaita asioita. Eli et sinäkään niitä ole jaksanut kantaa, kun pitää päästä näin tarkkaan asioista puhumaan. Olet kuormittunut, ja haluat purkautua jollekin. Henkinen taakka siirtyy eteenpäin, ei kukaan psyykkisesti terve pysty jatkuvasti olemaan toisen negatiivisten tunteiden likasankona. Lue viestisi uudelleen tästä näkökulmasta, niin huomaat.
En mä ole kuormittunut vaan annan käytännön esimerkkejä erilaisista tilanteista. Ketjussa muuten aiemmin joku kysyi, mitä ketjuun osallistuvat tarkoittavat "tukena olemisella", mutta vain yhdeltä tuli vastaus. Monet kirjoittavat tukena olemisesta, mutta eivät kerro, mitä se käytännössä tarkoittaa. Juuri siksi, että abstraktit käsitteet eivät kerro yhtään mitään varsinkaan silloin, jos ihmiset mieltävät jonkun termin eri tavoin, on mielestäni hyvä kertoa konkreettisia esimerkkejä.
Mä en ole tässä keskustelussa purkamassa mitään henkistä taakkaa vaan keskustelemassa eri tavoin ajattelevien ihmisten kanssa aloituksessa olevasta aiheesta. Olen kertonut, miten olen oppinut olemaan neuvomatta, kun ystäväni kertovat mulle omista huolistaan. Ihan omasta kokemuksestani tiedän, että jos lähden tunnetasolla mukaan toisen ihmisen tunteisiin, mulle syntyy tarve ratkaista ongelma. Jos mulla esimerkiksi olisi ystävä, jonka mies on alkoholisti, ystäväni tunteisiin mukaan lähtemällä eli asettumalla hänen asemaansa alkaisin tietenkin miettiä, miten minä toimisin, jos minun mieheni olisi alkoholisti. Miettisin ratkaisuja ja alkaisin kertoa niitä ystävälleni eli neuvoa. Olen joskus nuorena toiminut juuri näin ja myös kuormittunut, mutta olen opetellut pois tavasta. Tällä hetkellä em tilanteessa olisin surullinen, koska ystäväni olisi surullinen, mutta en olisi surullinen siitä, että hänen miehensä olisi alkoholisti, eikä mulla olisi siten mitään tarvetta alkaa miettimämään ja ehdottamaan ratkaisuja ystäväni ongelmaan.
Vierailija kirjoitti:
Tunnen. Itseni. Mutta olen opetellut olemaan neuvomatta. Olen erittäin ratkaisukeskeinen luonteeltani ja sen vuoksi aiemmin oletin, että muutkin ihmiset haluaisivat saada ongelmansa ratkaistua. Iän myötä kuitenkin olen huomannut, että jotkut ihmiset tosiaan haluavat vain puhua ongelmistaan.
Minultakin vei aikaa ennen kuin tajusin, että moni haluaa vaan kertoa omista tai muiden asioista tuntitolkulla. Nykyään osaan olla kuuntelevan näköinen vaikka mietin samalla ihan muita asioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen. Itseni. Mutta olen opetellut olemaan neuvomatta. Olen erittäin ratkaisukeskeinen luonteeltani ja sen vuoksi aiemmin oletin, että muutkin ihmiset haluaisivat saada ongelmansa ratkaistua. Iän myötä kuitenkin olen huomannut, että jotkut ihmiset tosiaan haluavat vain puhua ongelmistaan.
Kyllä he varmaan haluavatkin saada ongelmansa ratkaistua, mutta jos se olisi helppoa niin he olisivat todennäköisesti ratkaisseet ne jo.
Useimmat ihmiset kuitenkin haluavat pysyä siinä tutussa ja turvallisessa ongelmassa kuin ratkaista sitä astumalla uuteen ja tuntemattomaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On normaalia olla huolissaan ja on myös normaalia kertoa huolestaan sille, joka paikalle sattuu ja joka varta vasten kysyy asiasta. Siitä on vielä pitkä matka siihen, että pitäisi hakeutua johonkin terapiaan.
No toinen tapa on tietysti pitää kaiken sisällään, ja kertoa vasta sitten kun on pakko.
Mä en ole tainnut koskaan kysyä keneltäkään, onko hänellä jotain huolia.
Jaha, täällä on koolla viisastelijoiden ja tahallaan väärinymmärtäjien porukkaa.. Siis aika turhauttavaa yrittää selittää jotain niin tavallista asiaa kuin tämä. Kun kysyjällekin läheinen ihminen on kyseessä ja päivitän kuulumisiaan. Tiedot tämän terveydentilasta kysyjällä jo on ja on mielestäni aika normaalia kertoa, mitä on parhaillaan meneillään. Ja mitä toimenpiteitä on tulossa seuraavaksi. Kun nimenomaan se kysyjää kiinnostaa. En rupea siinä vaiheessa tai alunalkaenkaan panttaamaan tietoja.
Ettekö te viisastelijat sitten koskaan puhu kenenkään lähiomaisenkaan terveydestä/sairaudesta kenenkään, edes toisen lähiomaisen kanssa? Vai menettekö heti terapiaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On normaalia olla huolissaan ja on myös normaalia kertoa huolestaan sille, joka paikalle sattuu ja joka varta vasten kysyy asiasta. Siitä on vielä pitkä matka siihen, että pitäisi hakeutua johonkin terapiaan.
No toinen tapa on tietysti pitää kaiken sisällään, ja kertoa vasta sitten kun on pakko.
Mä en ole tainnut koskaan kysyä keneltäkään, onko hänellä jotain huolia.
Jaha, täällä on koolla viisastelijoiden ja tahallaan väärinymmärtäjien porukkaa.. Siis aika turhauttavaa yrittää selittää jotain niin tavallista asiaa kuin tämä. Kun kysyjällekin läheinen ihminen on kyseessä ja päivitän kuulumisiaan. Tiedot tämän terveydentilasta kysyjällä jo on ja on mielestäni aika normaalia kertoa, mitä on parhaillaan meneillään. Ja mitä toimenpiteitä on tulossa seuraavaksi. Kun nimenomaan se kysyjää kiinnostaa. En rupea siinä vaiheessa tai alunalkaenkaan panttaamaan tietoja.
Ettekö te viisastelijat sitten koskaan puhu kenenkään lähiomaisenkaan terveydestä/sairaudesta kenenkään, edes toisen lähiomaisen kanssa? Vai menettekö heti terapiaan?
Ei ketään kiinnosta, mitä toimenpiteitä jollekin sukulaiselle on tulossa. Oikeasti, ei ketään. Jos tuntuu, että olet jatkuvasti huolissasi tilanteesta, kyseessä voi olla yleinen ahdistuneisuushäiriö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kerron vaikka että olen huolissani siitä että läheisellä epäillään olevan vakava sairaus, joka on siis jo tutkimusvaiheessa, niin en totisesti haluaisi kuulla että turha sun on nyt murehtia, murehdi vasta sitten, kun tai jos on aihetta. Jos ei sitten olekaan mitään, niin olet hukannut vain aikaasi turhaan murehtimiseen. Tällainen suhtautuminen on aika näsäviisasta. Ja tämäntapaista olen saanut kuulla itseäni huomattavasti nuoremmalta henkilöltä. Jolla ei siis itsellään ole vielä ollut elämässään suurempia huolia.
Sinä et voi mitenkään tietää, millaisia huolia nuoremmalla ihmisellä voi olla. Et mitenkään.
Ja vain tähän sitten takerruit? Kyllä tuon nuoremman, aika läheisen muuten, asiat tunnen aika hyvin. Mutta en minä hänelle vastaavaa laukoisi, jos samantapaisista huolista kertoisi.
Fiksu nuori ihminen ei pidä sinua terapeuttinaan. Älä sinäkään häntä.
Tuo oli kyllä nyt täydellinen harhalaukaus. Eikä sovi kertomaani tilanteeseen vähääkään. Emme todellakaan pidä toisiamme terapeutteina kumminkaan päin. Keksit nyt vain mielestäsi hyvinkin fiksun kommentin.
Olisin onnellinen jos joku neuvoisi eikä vaan kuuntelisi.Mulle tulee pelkästä kuuntelusta tunne,ettei toista kiinnosta mun asia ja se vasta ärsyttääkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On normaalia olla huolissaan ja on myös normaalia kertoa huolestaan sille, joka paikalle sattuu ja joka varta vasten kysyy asiasta. Siitä on vielä pitkä matka siihen, että pitäisi hakeutua johonkin terapiaan.
No toinen tapa on tietysti pitää kaiken sisällään, ja kertoa vasta sitten kun on pakko.
Mä en ole tainnut koskaan kysyä keneltäkään, onko hänellä jotain huolia.
Jaha, täällä on koolla viisastelijoiden ja tahallaan väärinymmärtäjien porukkaa.. Siis aika turhauttavaa yrittää selittää jotain niin tavallista asiaa kuin tämä. Kun kysyjällekin läheinen ihminen on kyseessä ja päivitän kuulumisiaan. Tiedot tämän terveydentilasta kysyjällä jo on ja on mielestäni aika normaalia kertoa, mitä on parhaillaan meneillään. Ja mitä toimenpiteitä on tulossa seuraavaksi. Kun nimenomaan se kysyjää kiinnostaa. En rupea siinä vaiheessa tai alunalkaenkaan panttaamaan tietoja.
Ettekö te viisastelijat sitten koskaan puhu kenenkään lähiomaisenkaan terveydestä/sairaudesta kenenkään, edes toisen lähiomaisen kanssa? Vai menettekö heti terapiaan?
Ei ketään kiinnosta, mitä toimenpiteitä jollekin sukulaiselle on tulossa. Oikeasti, ei ketään. Jos tuntuu, että olet jatkuvasti huolissasi tilanteesta, kyseessä voi olla yleinen ahdistuneisuushäiriö.
Vai niin! Uskotko tuohon nyt itsekään? En ole kertonut olevani jatkuvasti huolissani.
Eikä ole kyse vain " jostakin sukulaisesta."
Täällä on järkyttävän huonoa luetun ymmärtämistä. Taas se pääsi yllättämään.
En tapaa enää ihmisiä niin ei tarvitse kestää tätä. Useimmilla siinä o ntaustalla kuitneki noiekasti vain nousta toisen nsikan päälle/yläpuolelle ja holhoavasti alentaa toista pyytämättä annetuilla neuvoillaan. Kyllä ainakin itse osaan ihan kysyäkin tarvittaessa, että mitä mieletä sinä olet tästä/olisko jotain vinkkejä tähn jne. jos neuvoja kaipaan. Siinä vaiheessa, kun fyysisesti terve päsmäröi toisen, esim. vuosikymmeniä sairauttaan sairastaneen elämää, ikänsä töissä ollut pitkäaikaistyötöntä, hyvätuloinen reippaasti köyhyysrajan alla elävää jne. niin soronoo vaan. Päälle kun saa sen raivon, ettei "neuvot" kelpaa! No en ole niitä pyytänyt enkä kaipaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Avautujat, avautukaa vaikka pehmolelulle jos tarvitsette vain äänetöntä kuuntelijaa ruikutuksellenne. Älkää avautuko toiselle ihmiselle jos on niin vaikeaa sanoa sen verran että kaipaa vain itsesäälin kuuntelijaa eikä ratkaisuja.
Itse en edes haluaisi kertoa asioistani vieraille, kavereille tai puolitutuille, vain jutella niitä näitä ja muistella menneitä kahvikupposen äärellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tapaa enää ihmisiä niin ei tarvitse kestää tätä. Useimmilla siinä o ntaustalla kuitneki noiekasti vain nousta toisen nsikan päälle/yläpuolelle ja holhoavasti alentaa toista pyytämättä annetuilla neuvoillaan. Kyllä ainakin itse osaan ihan kysyäkin tarvittaessa, että mitä mieletä sinä olet tästä/olisko jotain vinkkejä tähn jne. jos neuvoja kaipaan. Siinä vaiheessa, kun fyysisesti terve päsmäröi toisen, esim. vuosikymmeniä sairauttaan sairastaneen elämää, ikänsä töissä ollut pitkäaikaistyötöntä, hyvätuloinen reippaasti köyhyysrajan alla elävää jne. niin soronoo vaan. Päälle kun saa sen raivon, ettei "neuvot" kelpaa! No en ole niitä pyytänyt enkä kaipaa.
Ahaa, eli olet niin tyhmä ettet tajua kuunnella neuvoja. Kateellinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen. Itseni. Mutta olen opetellut olemaan neuvomatta. Olen erittäin ratkaisukeskeinen luonteeltani ja sen vuoksi aiemmin oletin, että muutkin ihmiset haluaisivat saada ongelmansa ratkaistua. Iän myötä kuitenkin olen huomannut, että jotkut ihmiset tosiaan haluavat vain puhua ongelmistaan.
Minultakin vei aikaa ennen kuin tajusin, että moni haluaa vaan kertoa omista tai muiden asioista tuntitolkulla. Nykyään osaan olla kuuntelevan näköinen vaikka mietin samalla ihan muita asioita.
Tuo on psykologin kuvaus. 45min, 30 euroa.
Ongelmanratkaisijana oleminen omassa elämässä toimii oikein hyvin. Voi päättää itse minkälaisiin toimenpiteisiin ryhtyy putsatakseen ongelman pois. Toisaalta, voi jättää ratkaisematta ja jäädä odottamaan että asia kenties poistuu tai lakkaa vaivaamasta. Sen parempi sitten.
Mutta toisen elämässä ei pidä olla ensisijaisesti ongelmanratkaisija, vaan tosiaankin kuuntelija, läsnä oleva, ymmärtämään pyrkivä, toisen ratkaisuja tukeva.
Jos joku haluaa puhua ongelmistaan ja purkaa mieltään, ei häntä yksin saisi jättää, pitäisi olla saatavilla jos mahdollista.
On epäkohteliasta ja epäkunnioittavaa tuo että katsoo samalla elokuvaa kun toinen purkaa mieltään puhelimessa . Eikö voisi sanoa toiselle että ikävä kyllä nyt minulla on muuta ohjelmaa, puhutaan joku toinen kerta. Kysyä vielä että sopiiko näin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On normaalia olla huolissaan ja on myös normaalia kertoa huolestaan sille, joka paikalle sattuu ja joka varta vasten kysyy asiasta. Siitä on vielä pitkä matka siihen, että pitäisi hakeutua johonkin terapiaan.
No toinen tapa on tietysti pitää kaiken sisällään, ja kertoa vasta sitten kun on pakko.
Mä en ole tainnut koskaan kysyä keneltäkään, onko hänellä jotain huolia.
Jaha, täällä on koolla viisastelijoiden ja tahallaan väärinymmärtäjien porukkaa.. Siis aika turhauttavaa yrittää selittää jotain niin tavallista asiaa kuin tämä. Kun kysyjällekin läheinen ihminen on kyseessä ja päivitän kuulumisiaan. Tiedot tämän terveydentilasta kysyjällä jo on ja on mielestäni aika normaalia kertoa, mitä on parhaillaan meneillään. Ja mitä toimenpiteitä on tulossa seuraavaksi. Kun nimenomaan se kysyjää kiinnostaa. En rupea siinä vaiheessa tai alunalkaenkaan panttaamaan tietoja.
Ettekö te viisastelijat sitten koskaan puhu kenenkään lähiomaisenkaan terveydestä/sairaudesta kenenkään, edes toisen lähiomaisen kanssa? Vai menettekö heti terapiaan?
Ei ketään kiinnosta, mitä toimenpiteitä jollekin sukulaiselle on tulossa. Oikeasti, ei ketään. Jos tuntuu, että olet jatkuvasti huolissasi tilanteesta, kyseessä voi olla yleinen ahdistuneisuushäiriö.
No niin, löysit sitten sen yhden "väärän" lauseen, ja takerrut siihen. Et tajunnut kommenttia ollenkaan. Täysin normaali, satunnaisessa tapaamisessa tapahtunut kommunikointi saadaan näyttämään ties miltä.. Se saamani "opettavainen" neuvo, mistä eka viestissäni kerroin, tuntui vain ärsyttävältä. Kun pitää vain osata olla huolestumatta, se oli nuoremman neuvo minulle, paljon vanhemmalle, tiivistettynä.
Juu, se neuvohan meille toki pitää riittää, muistakaa vain olla koskaan huolestumatta yhtään mistään! Ja älkää ainakaan kertoko kenellekään, se täälläkin on tullut selväksi. Ei täällä ainakaan kukaan ymmärrä etkä saa kuin alapeukkuja. Huh, mitä porukkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On normaalia olla huolissaan ja on myös normaalia kertoa huolestaan sille, joka paikalle sattuu ja joka varta vasten kysyy asiasta. Siitä on vielä pitkä matka siihen, että pitäisi hakeutua johonkin terapiaan.
No toinen tapa on tietysti pitää kaiken sisällään, ja kertoa vasta sitten kun on pakko.
Mä en ole tainnut koskaan kysyä keneltäkään, onko hänellä jotain huolia.
Jaha, täällä on koolla viisastelijoiden ja tahallaan väärinymmärtäjien porukkaa.. Siis aika turhauttavaa yrittää selittää jotain niin tavallista asiaa kuin tämä. Kun kysyjällekin läheinen ihminen on kyseessä ja päivitän kuulumisiaan. Tiedot tämän terveydentilasta kysyjällä jo on ja on mielestäni aika normaalia kertoa, mitä on parhaillaan meneillään. Ja mitä toimenpiteitä on tulossa seuraavaksi. Kun nimenomaan se kysyjää kiinnostaa. En rupea siinä vaiheessa tai alunalkaenkaan panttaamaan tietoja.
Ettekö te viisastelijat sitten koskaan puhu kenenkään lähiomaisenkaan terveydestä/sairaudesta kenenkään, edes toisen lähiomaisen kanssa? Vai menettekö heti terapiaan?
Ei ketään kiinnosta, mitä toimenpiteitä jollekin sukulaiselle on tulossa. Oikeasti, ei ketään. Jos tuntuu, että olet jatkuvasti huolissasi tilanteesta, kyseessä voi olla yleinen ahdistuneisuushäiriö.
Voi kiinnostaa tai sitten ei kiinnosta. Voi olla, ettei edes haluaisi tietää. Riippuu ihmisestä, riippuu läheisestä ja riippuu sairaudesta. Sairaanhoitajana mulle läheisen tulevat tutkimukset kertovat, missä sairauden vaiheessa ollaan tai mitä lääkärit epäilevät. Läheinen itse ei välttämättä vielä tiedä, mitä lääkärit tutkimuksillaan tarkalleen ottaen hakevat ja epäilevät. Lääkäreille on tavallista kertoa potilaalle asioita vasta sitten, kun tutkimustulokset ovat tulleet eikä etukäteen, mitä kaikkea mahdollisesti epäilevät. Keiden tulevat tutkimukset kiinnostaa mua? Lähinnä niiden, jotka joka vuosi istuvat samassa joulupöydässä kanssani. Miksi kiinnostavat? Koska sairaanhoitajuuteni vuoksi mulle on lähisuvussani ( = joulupöydässäni istuvat) langennut huolehtijan, järjestelijän, hoivaajan, hoitajan ja lohduttajan rooli. Kun tiedän, missä läheisen sairaudessa mennään tai mitä lääkärit epäilevät, mulle jää aikaa varautua asioihin, joita kenties joudun tutkimustulosten valmistuttua tekemään. Roolini vuoksi en kuitenkaan kerro läheisilleni omista sairauksistani ennenkuin on aivan pakko eli en enää pysty salaamaan asiaa.
Aiemmalle kirjoittajalle: en puhu läheisteni sairauksista ulkopuolisille. Ulkopuolisilla tarkoitan ystäviäni, kavereitani jne. Läheisillenikin puhun vain siinä tapauksessa, että sairastunut on itse pyytänyt puhumaan asiasta tai on kykenemätön kommunikoimaan tai asialla on jokin merkitys sille, jolle kerron. Jos sairastunut on jompi kumpi iäkkäistä vanhemmistani, voin puhua asiasta siskoni kanssa, jos on oletettavissa, että siskoni joutuu jotenkin järjestelemään omaa elämäänsä kerrottuani asian. "Koska isän tilanne on nyt X, en voi hänen sairaalasta päästyään huolehtia kaikesta yksin vaan sinun tulisi hoitaa A, B ja C asiat." Lapsilleni, siskoni lapsille tai heidän kenenkään puolisolleen en kerro, jos on oletettavaa, että sairastunut voi jossain vaiheessa kertoa itse tai hän on pyytänyt mua kertomaan. Kuitenkin siinä tapauksessa kerron, jos alkaa olla viimeiset hetket mennä vielä tapaamaan sairastunutta.
Mitä se neuvominen tarkoittaa vaikkapa ap:lle? Tai muillekin?
Jos ystäväni kertoo vaikka vaikeasta parisuhdetilanteesta niin olisihan se hölmöä olla vaan hijaa ja sanoa että voi voi. Toki siis olen pahoillani hänen puolestaan ja sen "voi ei" kommentin sanon.
Jos se tilanne olisi vaikka miehen alkoholismi ja ystävä sanoisi ettei jaksa niin toki ajattelen että hän haluaa yhdessä miettiä vaihtoehtojaan. Varmaan ihan luonnollisesti sitä tulisi kyseltyä mitä meinaa tehdä ja varmaan tulisi itsekin ehdotettua että onko ajatellut tehdä niin tai näin. Eroa en ehdota koska varmasti sitä miettinyt itsekin ja eroaa kun on valmis jos eroa haluaa.
Jos joku sanoisi että vauva huutaa vaan 24/7 niin kyllä sekin on tilanne missä tulisi luonnollisesti ehdotettua jotain ratkaisua ihan jo sen toisen jaksamista ajatellen. Toki sanoisin että tiedän ja kokemusta yhdestä koliikista ja että omalla kohdalla en tiennyt mitä tehdä mutta että onko kokeillut vaikka vyöhyketerapiaa? Että olen kuullut että siitä on joku saanut avun. Olisi outoa olla vaan hiljaa ja olla että voi ei ja voi että. Toki siinä nuokin tulisi sanottua ja sympatiseerattua ja todettua että tilanne kuulostaa raskaalta mutta jotenkin jo "small talkina" ajattelisin että voisi kertoa jostain mistä on kuullut olleen apua.
Minäkin olen ratkaisukeskeinen ja itsekin haluan että omiin ongelmiin mietitään ratkaisuja eri näkökulmista. Ratkaisua ei välttämättä synny mutta asiaa on mietitty eri vinkkeleistä.
Huomaatko itse, miten kuormittunut olet tämän ystäväsi takia? Kerrot ensin, miten ystävän tukena toimiminen ei ole yhtään raskasta ja kuuntelija voi suoraan itkuisesta mielialasta siirtyä juhlimaan ystävien kanssa. Sen jälkeen vuodatat tänne meille ystäväsi raskaita asioita. Eli et sinäkään niitä ole jaksanut kantaa, kun pitää päästä näin tarkkaan asioista puhumaan. Olet kuormittunut, ja haluat purkautua jollekin. Henkinen taakka siirtyy eteenpäin, ei kukaan psyykkisesti terve pysty jatkuvasti olemaan toisen negatiivisten tunteiden likasankona. Lue viestisi uudelleen tästä näkökulmasta, niin huomaat.