Lue keskustelun säännöt.
Avaudut, toinen alkaa heti "neuvoa"
Tunnetteko näitä tyyppejä? Avaudut esim omaan elämää liittyvästä asiasta/pulmasta, vaikka ihan vaan mietinnän tasolla tai vain kerrot kuulumisia. Tai kerrot mitä jollekkin tutullesi on käynyt, jotain kamalaa vaikka. Niin tämä tuttusi alkaa heti "ratkomaan" asiaa ja neuvomaan mitä pitäisi/olisi pitänyt tehdä tai toimia oikein. Sen sijaan että vain kuuntelisi sinua..
Kommentit (861)
Olen itse sellainen, joka neuvoo. Kyse on minulla siitä, että toisen ongelma ahdistaa niin hirveästi, että neuvomalla yrittää ottaa tilanteen haltuun, uskotella niin toiselle kuin itselle, että asioilla on onnellinen loppu ja niille on jotain tehtävissä. Tavallaan aika inhimillinen syy siis.
Toinen puoli asiaa on, että neuvomiseni voi olla pohjimmiltaan myös hivenen passiivis-aggressiivista. Joku puoli minussa tietää, ettei saisi neuvoa... joten ehkäpä neuvoni on eräälainen suojakilpi, jonka asetan itseni ja sen ongelmistaan puhuvan väliin... tyyliin eräänlainen sormille läpsäytys... saat joka kerta rangaistukseksi neuvon, kun kaadat niskaani ongelmiasi.
Epäselvää on, miksi toisen ihmisen hätä on niin raivostuttavaa. Siksikö, että ei itsekään ole saanut koskaan apua keneltäkään? Ehkäpä. Toinen vaihtoehto on, että toisen ihmimsen jaarittelu "ongelmistaan" ei yleensä kuulosta hädänalaisena ololta pätkääkään. Sen sijaan vaikutlmana on näyttelijä tekemässä elämänsä roolia näyttämöllä ja ainahan tähdelle tarvitaan yleisö, joka kuuntelee esityksen hiljaa ja lopussa taputtaa. Tämä on se, mikä ärsyttää. Mä en halua olla näiden oman elämänsä tähtien nöyrä yleisö. Joten en taputa - vaan neuvon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä ongelmista puhumista ilman ratkaisun tai tilanteen parantamisen hakemista.
Mikä pointti olisi vain olla möllöttää samassa kurassa, pyrkimättä siitä pois? Pelkkä puhe ei vaikuta mihinkään mitään, teot vaikuttavat.
Mä ymmärrän sen pointin. Pointti on nimenomaan omien ajatustensa jäsentämisessä. Joku tekee sen puhumalla, mä teen yleensä kirjoittamalla. Lisäksi ajattelen niin, että on kahdenlaisia ongelmia: konkreettisia ongelmia ja "palikkaongelmia". Konkreettiset ongelmat ovat syntyneet jostain konkreettisesta syystä ja myös ongelman ratkaisu vaatii konkreettisen teon. Esim jos rahat on vähissä eikä sähkölaskuun ole nyt varaa, ongelma ei ratkea puhumalla eikä kirjoittamalla. Ongelma ratkeaa, kun soittaa energiayhtiöön ja sopii uuden maksujärjestelyn. Esim maksaa puolet nyt ja puolet ensi kuussa.
"Palikkaongelmiksi" taas kutsun ongelmia, jotka ovat pään sisällä. "Palikat" pään sisällä ovat sekaisin ja ne pitää saada takaisin järjestykseen, jotta voi jatkaa elämäänsä. Nämä ongelmat ovat syntyneet pään sisällä (vaikka alkusysäys ongelmalle onkin usein jokin ulkopuolinen asia) ja ne pitää myös ratkaista pään sisällä. Mikään konkreettinen teko ei saa "palikoita" oikeaan järjestykseen. "Palikkaongelmassa" on tavallista, että et millään tavoin saa enää takaisin aikaa tai elämääsi ennen "palikkaongelmaasi". On tapahtunut jotain sellaista, mikä on muuttanut elämäsi pysyvästi. Joskus vain joidenkin asioiden tai ihmisten kohdalta. Tällaisia ongelmia voivat olla esim avioero, oman lapsen kuolema, krooninen hitaasti etenevä sairaus, halvaantuminen tms. Sellaista konkreettista tekoa ei olekaan, joka muuttaisi elämäsi samanlaiseksi kuin se oli ennen ongelman syntymistä. Mutta ennenkuin pystyt edes ajattelemaan ratkaisuja tulevaisuudessa esilletuleviin em asian aiheuttamiin konkreettisin ongelmiin, "palikat" pitää saada päässä järjestykseen.
Vierailija kirjoitti:
"On niin surullista, kun mies hakkaa minua ja lapsia, yhyy!"
Kuka VOI olla neuvomatta?
Mitä neuvoisit, kun mies ja lapset kuolivat auto-onnettomuudessa? Miten ratkaisisit?
Juu. Olen itse melko ratkaisukeskeinen, mutta itselleni "neuvominen" on ennemminkin ehdotuksien ilmaan heittelyä, tyyliin "olisikohan tällaisesta apua". Olen kuitenkin oppinut että kaikki ystäväni eivät neuvoja kaipaa (toisten mielestä yhdessä ratkominen sen sijaan on antoisaa), mutta heidän kanssaan on aika raskasta kuunnella _samoja valituksia_ uudestaan ja uudestaan, koska ne jutut olisivat ratkaistavissa. Hammasta purren kuuntelen, kun sisustukseen luotolla tuhlaileva rouva a valittaa, että rahat on taas loppu, tai renttuihin rakastuva neiti b itkee että mies ei ole vieläkään parantanut tapojaan vaikka yrittävät lasta. Niin, onhan se, oivoi voivoi.
Tämä on mielestäni oivaltavaa itsetutkiskelua siitä miksi neuvon itse. Itse kuitenkin ajattelisin, että inhimillisempää olisi vain todeta, että haluaa piyää kiinni rajoistaan eikä pysty ottamaan vastaan avautujan viestiä... Minusta on aika ilkeää kostaa avautujalle.antamalla neuvoja kostoksi siitä, että toinen uskalsi avautua ehkä kipeästä aiheesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän neuvot ole mitään käskyjä! Nehän ovat ehdotuksia, ja niihin saa sanoa heti siinä tilanteessa, ettei ne varmaan toimi. Ja ystävälle pystyy myös sanomaan että haluan vain purkaa ja vähän vatvoa, pystytkö kuuntelemaan. Eri asia ovat nämä tyypit, jotka tosiaan käskymuodossa sanelee miten pitää toimia.
Mielestäni se että ystävä ehdottaa jotain, tarkoittaa todella sitä, että häntä kiinnostaa toisen ongelma ja että hän haluaa auttaa.
Pikkaisen särähti korvaan myös tuo "ei sulta ole pyydetty neuvoja", no onko avautujalta pyydetty avautumista? Minkälaista vuorovaikutusta se on jos pitää olla joku lupa puhumiseen, pitääkö avautumistilanteen aina olla monologi, eikö joskus keskustelu olisi rikkaampaa.
Jos mulla on joku ongelma johon en näe ratkaisua olisi ystävältä todella julmaa ja epäempaattista olla kertomatta sitä ratkaisua.
Oikeasti ongelma taitaa olla että suurin osa "neuvoista" on tolkuttoman huonoja, ja tyyliin "ryhdistäydy, menet vain ulos", "kaikilla on kipuja", "kaikilla on vaikeaa", "olet sentään saanut x, olisit tyytyväinen" jne suomalaista keskusteluperintöä.
Mielestäni oikeasti antoisinta on yhdessä arvioida ja ratkaista tilanteita, ideoida, kehittää, miettiä teorioiden soveltuvuutta käytäntöön niin turvallisessa ilmapiirissä että asioita voi avoimesti ja tarkasti sanoittaa. Suurin osa ei tähän pysty, vaan tärkeämmiksi nousee esim että kuka saa kunnian keksinnöstä. Osa haluaa oikeasti vaan keskittyä valittamiseen ja pitävät kiinni oikeudestaan valittaa niin paljon, että välittömästi jos joku uhkaa heidän valitustaan he ns pahoittavat mielensä. Juu, haistan tämän ihmisestä samantien ja en todella lähde heitä neuvomaan.
Empatiaa ja neuvomista ei pitäisi sekoittaa, ne ovat eri asioita. Sen kuka neuvoo, tulisi pitää huolta että neuvonsa ovat hyviä, eivätkä toisen ongelmaa vähätteleviä, mitätöiviä, ohittavia. Usein mukana on sellaisia inhimillisiä tekijöitä, jotka eivät ole äkkiä ratkaistavissa joten ei niihin kannata nopeita ratkaisuja tarjota. Jos ongelma on ollut jo vuosia, kyllähän se inhimillisen kärsimyksen määrä alkaa olla jo aikamoinen. Myös sillä ns kuuntelijalle jos hänet ns. pakotettu vuosikausia kuuntelemaan samaa esim toksisen ihmissuhteen ongelmia hiljaa kerta toisensa jälkeen. Alkaa olemaan toksinen ihmissuhde jo itsessään jos toisella ei ole sallittua olla mitään ääntä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vähän vaikeaa vaan kuunnella viileenä jos on kokemusta samasta asiasta ja vielä hyväksi koettu ratkaisu siihen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen. Itseni. Mutta olen opetellut olemaan neuvomatta. Olen erittäin ratkaisukeskeinen luonteeltani ja sen vuoksi aiemmin oletin, että muutkin ihmiset haluaisivat saada ongelmansa ratkaistua. Iän myötä kuitenkin olen huomannut, että jotkut ihmiset tosiaan haluavat vain puhua ongelmistaan.
Tämä juuri. Toiset luulevat että haluavat apuja ja neuvoja vaikka oikeasti haluavat että joku vain kuuntelee.
Avautuja voisi ihan hyvin sanoa suoraan ettei kaipaa neuvoja, vaan kuunteleminen riittää. Neuvojakin pääsee silloin vähemmällä kun hänen ei tarvitse ratkaista avautujan ongelmaa, vaan ymmärtäväinen ilme riittää.
Puhukaa avoimemmin, avautujat, kertokaa mitä haluatte! On ihan ymmärrettävä oletus, että avautuja haluaisi neuvoja.
t. toinen joka yrittää olla neuvomatta
Voi kuunnella rauhassa ja käyttää vähän tilannetajua. Suuri osa viestinnästä on sanatonta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaikuttaa siltä, että neuvoihin kovin kielteisesti suhtautuvilla on jotenkin heikko itsetunto tai jatkuva puolustusasema ihmisiin. Jos avaudun ystävälle ongelmasta niin usein hän kertoo oman näkemyksensä, sit on joko osuvia vinkkejä, pätemättömiä tai hyviä mutta jo kokeiltuja. Miksi pitäisi loukkaantua? Itse kukin päättää mitä kuuntelee.
Päivänselvää että eri silmillä näkee eri asioita, ja neuvolla ja käskyllä on aika selvä ero. Onko neuvojen vastustajilla itsellään kykyä lukea sitä?
Siis neuvoahan voi joko asiallisesti tai epäasiallisesti. On sekä hyviä että huonoja neuvoja.
Jos tullaan neuvomaan epäasiallisesti, niin siihen pitääkin suhtautua kielteisesti. Ei se ole silloin mitään huonoa itsetuntoa. Ei kaikkea pidä sietää.
Mutta kun sitä on, että kun toisella on mennyt jokin asia huonosti, niin sitten siihen tullaan "neuvomaan" lässyttämällä paskaa, hieromaan suolaa haavoihin. Sitten kun toinen ei oikein pidä tästä, niin se reaktio puetaan sitten siihen, että onpas sillä huono itsetunto. On ihmisiä, joille ei pidä puhua omista asioista sanallakaan koskaan.
Noi kysymättä asioiden ratkaisijat on aivan saakelin ärsyttäviä!! Ja usein enemmän miehet alkaa "auttaan" naisia helpommin ku toisinpäin, pitää olla heti prinssi valkealla ratsulla vaikka prinsessa halus vaan purkaa kuulumisiaan ja fiilistään, argh.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisikohan ihmiset ajatella asiaa niin, että jos päättää avautua ongelmistaan jollekin toiselle, ei voi silloin määrätä, miten tämän toisen pitäisi suhtautua tai toimia? Ei kuulija ole mikään robotti, jonka voi ohjelmoida toimimaan haluamallaan tavalla. Jos haluaa halauksen, mutta saakin neuvoja, ei enää toistamiseen avaudu ongelmistaan tälle ihmiselle vaan jollekin sellaiselle, jolta saa haluamansa halauksen.
Ota itseäsi niskasta kiinni!
-"tietäjä"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voisikohan ihmiset ajatella asiaa niin, että jos päättää avautua ongelmistaan jollekin toiselle, ei voi silloin määrätä, miten tämän toisen pitäisi suhtautua tai toimia? Ei kuulija ole mikään robotti, jonka voi ohjelmoida toimimaan haluamallaan tavalla. Jos haluaa halauksen, mutta saakin neuvoja, ei enää toistamiseen avaudu ongelmistaan tälle ihmiselle vaan jollekin sellaiselle, jolta saa haluamansa halauksen.
Niin tai voisiko ajatella, ettei Putin ole mikään robotti, jota ei voi vain ohjelmoida olemaan hyökkäämättä Ukrainaan`?
Tämä ketju kertoo hyvin sen, miksi ihmiset ovat eläinkunnan tyhmimpiä, suhteessa käytettävissä olevaan kapasiteettinsa.
Ja hyvä niin, maapallon kannalta.
Täälä kans yks neuvoja, tai toivottavasti entinen neuvoja, sillä olen yrittänyt opetella tavasta pois.
En kestä yhtään myöskään sellaista pelkkää nyökyttelyä ja myötätuntoista hymistelyä,
Joten tässä ratkaisu tähän ongelmaan:(neuvojahan te pyysitte :D)
Kun joku valittelee jotain, esim. ylipainoa. Sen sijaan että neuvoisit tai vaan nyökyttelisit empaattisesti, KYSY joku tarkentava kysymys. Esim. Minkä luulet olevan isoin syy siinä taustalla?/ pidätkö ylipainoa isona ongelmana?/ Miten ylipäätään muuten jakselet tällä hetkellä?/ tuntuuko että tällä hetkellä olisi voimia yrittää tehdä asialle jotain?
Vierailija kirjoitti:
Täälä kans yks neuvoja, tai toivottavasti entinen neuvoja, sillä olen yrittänyt opetella tavasta pois.
En kestä yhtään myöskään sellaista pelkkää nyökyttelyä ja myötätuntoista hymistelyä,
Joten tässä ratkaisu tähän ongelmaan:(neuvojahan te pyysitte :D)Kun joku valittelee jotain, esim. ylipainoa. Sen sijaan että neuvoisit tai vaan nyökyttelisit empaattisesti, KYSY joku tarkentava kysymys. Esim. Minkä luulet olevan isoin syy siinä taustalla?/ pidätkö ylipainoa isona ongelmana?/ Miten ylipäätään muuten jakselet tällä hetkellä?/ tuntuuko että tällä hetkellä olisi voimia yrittää tehdä asialle jotain?
Ahaa. Sun ratkaisu olisi tämä epäempaattinen, terapeuttien käyttämä "Pidän asiakkaan käsivarren mitan päässä esittämällä kaikkeen vastakysymyksen" -taktiikka. Ei hyvä.
Jotkut ihmiset on ratkaisukeskeisiä. He eivät jotenkin tajua sitä, että asiaan ei aina tarvitse etsimällä etsiä ratkaisua vaan riittää että on toisen tukena, ja vaikka kuuntelee ja sanoo jotain lohdutukseksi. Ihmiset itsekin etsivät omiin esimerkiksi ongelmiinsa ratkaisuja, että pahimmillaan alkaessanne neuvoa ihminen saa tuntemaan itsensä lähinnä yksinkertaiseksi.
Vink vink. teille oman elämänne ratkaisukeskeisille tyypeille jotka heti puolesta lauseesta alatte vastoinkäymisiin löytää erilaisia ratkaisukeinoja
Eräällä läheiselläni on todella rasittava tapa suhtautua toisten ongelmiin. Hän on yhdistelmä ratkaisukeskeisyyttä, mutta siihen on lisätty vielä tällainen ajatus: "jollakin on aina asiat pahemmin kuin sinulla". Lisäksi hän toteaa kaikkeen, että "pitää ajatella positiivisesti".
Vierailija kirjoitti:
Eräällä läheiselläni on todella rasittava tapa suhtautua toisten ongelmiin. Hän on yhdistelmä ratkaisukeskeisyyttä, mutta siihen on lisätty vielä tällainen ajatus: "jollakin on aina asiat pahemmin kuin sinulla". Lisäksi hän toteaa kaikkeen, että "pitää ajatella positiivisesti".
Toisinsanoen keskustelu voisi edetä jokseensakin näin keksityssä tapauksessa tämän henkilön kanssa:
"Löin pääni asfalttiin ja jäi aivovamma. Tuntuu hirveältä että on aivovamma".
"Onpa ikävää. Oletko miettinyt että kuntouttaisit itseäsi sen aivovamman kanssa kun nehän vaativat kuntoutusta, luinkin viimeviikolla aivovammoista että niistä voi hyvin kuntoutua ja pitkä monologi"
"No tottakai, tässä olen kuntoutumassa mutta on kyllä hankalaa aikaa tämän kanssa. On jotenkin aivosumuinen olo"
"Oletko rauta-arvotesteissä käynyt ne alhaiset raudathan aiheuttaa aivosumua?"
"... en...kun siis minullahan on aivovamma että se aiheuttaa varmaan tätä. Totta puhuen, Tämä on ollut jotenkin vaikeaa aikaa en nyt..."
"B12 vitamiininpuutoskin... niin että kannattaa ne vitamiiniarvot tsekata että"
"Naapurin Pekka sai sinua pahemman aivovamman ja ei enää koskaan kävele eikä puhu ja kaverin tuttavan mies niin kuule sillä oli paljon pahempi aivovamma että elämässä käy kaikkea tällaista"
.."niin"
"Kyllä se kuule siitä, että nyt vaan kuule pitää ajatella posiivisesti etiäpäin."
Aspergerit ovatkin usein aika ratkaisukeskeisiä ihmisiä ja pärjäävätkin parhaiten sellaisissa työtehtävissä, jossa keskitytään asioihin eikä muiden ihmisten ilmeisiin, eleisiin ja tunteisiin.