Lue keskustelun säännöt.
Mitä halusitte pienenä, mutta ette ikinä saaneet?
Kommentit (1151)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monchiciin. Vähä apinan näkönen pehmolelu. En saannut, halusin keskiasteella.
No yläasteella äitini löysi alennuksesta, niin sain.
Joku lähemmä 6 vuotta liian myöhää.Keskiasteella? Kävitkö koulua Ruotsissa?
Aikoinaan kansakoulusta jatkettiin keskikouluun, jos ei mennyt oppikouluun.
Kansakoulusta jatkettiin kansalaiskouluun jos ei mennyt/päässyt oppikouluun, jota myös keskikouluksi kutsuttiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Halusin leikkauttaa lyhyet hiukset, mutta lupaa ei herunut. Leikkautin sitten pitkät hiukseni heti täysi-ikäisenä ihan lyhyiksi ja niissä olen pystynyt 30 vuotta.
Ajatko nyt rekkaa ja bodaat tyttöystäväsi kanssa salilla? Uulalaa..
Vierailija kirjoitti:
Omat, uudet Hai-saappaat, valkoiset tai punaiset. Aina vaan muiden vanhoja ja reikäisiä. Myöhemmin ostin sitten itse.
Minä olisin myös halunnut punaiset Hait, mutta äiti osti mustat. Sitten aikuisena korjasin asian ja ostin vielä keltaisetkin Hait.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Turvallisen lapsuuden. Koko pienen iän kuuntelin vanhempien juomista, riitelyä, väkivaltaa. Se oli ihan hirveää.
Muistan, kun 6- vuotiaan päätin että joku päivä aikuisena minulla on pikkuinen koira. Ja rakastaisin ja hoivaisin niitä. Nyt niitä on 5.
Ai että.
No muistan sen että mietin eikö me tehdä mitään kivaa koskaan, miten nyt osaisin kertoa. Koulussa käytiin ja mukavassa harrastuksessa mutta muistelen lapsuus tuntui suorittamiselta. Etelönmatkoilla käytiin joka oli oikeasti mitä myös me lapset haluttiin, tai joku teatterissa käynti. Arki oli kovin harmaata. Velvollisuuksien rinnalla olisi ehkä kaivannut perheeltä 30v sitten jonkinlaista yhdessä oloa ja ei kaikki ole niin vakavaaasennetta kun yhdessä olossakin ei kerinnyt rentoutua vaan ajattelin sen kestävän taas hetken ja sitten taas oli tylsää. Vanhemmat eivät olleet läsnä niin. Sitä ehkä kaipasin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaverin siskon pikkuhousuja
Elektroniikka peliä
Rakastella aikuisten kanssa. Vaikka en ollut enää ihan pikkulapsi vaan teini.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olimme tyytyväisiä mitä saatiin. En oo syntynyt kulutuskaudella.
Sain suunnilleen kaiken. Olin kyllä tyhmä etten ostanut viikkorahoilla Legoja yli 20v sitten. Niiden arvo on lähes ikuinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Farkkuja 1960-luvulla. Kaikilla luokkatovereilla oli, itsellä sisarusten vanhat teryleenit. Rahasta ei kotona ollut kiinni. Äitini mielestä vain katutytöt käyttivät farkkuja.
Nukenvaunut oli harras toive, en koskaan saanut niitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hiekkasihtiä ja kuviollista hiekkamuottia himoitsin.
Mun hiekkamuoteista tuli vaan lieriöitä. Ei mitään huenompaa.
Tämä siis joskus nelivuotiaana. On jäänyt mieleeni, kun niin harmitti.
Uskon harmituksesi!
Minä asuin lapsena (s 1954) Pohjanmaalla ja minulla taisi olla maailman hienoimmat hiekkalelut, toinen kummeista asui Helsingissä ja tuliaisiksi sain aina jotain ennennäkemätöntä.
Terveisiä pilven päälle molemmille ihanalle kummitädille
Pianon. Ei ole pianoa vieläkään enkä enää edes oppisi hyväksi soittajaksi. Tämä harmittaa koko elämän.
Joka päivä hedelmän. Kaupasta ostettuja vaatteita eikä aina sisarten vanhoja. Oman huoneen. Oli köyhä koti niin ei ollut mahdollista. Oli kuitenkin hyvä koti ja rakas perhe.
Mitä toivoin pienenä?
Haastavan lapsuuden eläneenä, toivoin pääseväni kotiin.
Toivoton tilanne oli alkanut jo aikaisemmin, kun yhteiskunta oli mitä oli 1970 luvulla.
Taloissa oli "stalkkareita" eli ihmisiä joitten ainoana tehtävänä oli tuhota ihmisten elämä. Heille maksettiin siitä. Voisi kuvitella, ettei tällainen ollut mahdollista, mutta asiakirjat paljastavat nämä kaikki.
Kotiäidit ja vanhukset olivat niitä jotka elättivät itsensä juoruilla ja mustamaalauksella itsensä.
Tapaukset oli arkea pääkaupunkiseudun uusilla asuin alueilla jo 1960 alkaen.
Lastenkodissa eläneenä ja koko perheeni tuhottiin sen seurauksena. Me lapset olimme aluksi samassa lastenkodissa, mutta meidänkin laitettiin toisistamme eroon ympäri Suomea.
Toivoin pääseväni kotiin ja pääsimmekin. Tosin se oli vain hetkellistä. Vaikka olimme muuttaneet pois vanhalta alueelta, seurasi meitä vainajat koko ajan tietämättämme.
Olin jo aloittanut koulun ja sisarukseni olivat päiväkodissa. Vanhemmat vuorotöissä ja yhtenä päivänä maailma romahti ja me jouduttiin kärsimään seuraukset muiden teoista. Takaisin lastenkotiin josta voin sanoa ettei henkinen ja fyysinen turvallisuus ollut turvallinen ympäristö kasvaa.
Osaamattomat, päihdeongelmaisten lastenkodin työntekijöiden ammattitaito oli kuin keskitysleirien "kapoina" tunnettujen mielenterveys ongelmaisten toimintaa vuosia.
Henkinen väkivalta oli valtavaa vuosia. Toiveeni ei toteutunut miltään osin. Joukkotuhonta koneisto "stasimaisesti" tuhosi jokaisen ilman perusteita tai vastustusta. Ikävää onkin että sama meno jatkuu edelleen lastensuojelun toiminnassa.
"Teistä ei tule mitään, eikä ketään kiinnosta mitä sanotte tai haluatte" oli yleisin itsetunnon latistaja.
Lopussa kiitos seisoo.
1983 toiminta sai uusia muutoksia ja onnistuin luomaan oman elämäni sekä 1985 pääsin eroon vainoajistani vaikka en ollut täysi-ikäinen tulin omillani toimeen. Lopullisesti pääsin heitä eroon vasta 21 vuotiaana. Täysi-ikäisenä. Muistot eivät kuitenkaan parane ilman traumoja. Siinä olikin työstämistä ja hoidin nekin kuntoon.
Asiakirjoista paljastui mielivaltaa ja joukkotuhoa aiheuttavat tahot ja itselläni ei ollut muuta osuutta niihin kuin että olimme joutuneet uhreiksi ilman omaa syytämme. Näin siis voinkin sanoa Suomen olleen sanan mukaisesti "pahoinvointia luova valtio" silloin, eikä se näytä muuksi muuttuneenkaan 2020 luvullakaan.
Toivoa ei pidä heittää sen edessä. Paremmaksi maailma ei muutu/muuttunut, mutta valoa näkyy ainakin joskus.
Suuret ikäluokat ja heidän traumat jatkavat elämää edelleen vaikka heistä on aika jättänyt aikoja sitten. He jättivät ne jälkipolville ja se kertoo hyvin asenne ja mielenterveysongelmista kaiken ja seurauksista sekä tarpeesta niiden palveluiden puutteista päättäjien olevan omassa "kuplassaan" paasaamassa suuvaahdossa toreilla ja mannuilla vaalikarjalle harhojaan totuuksina. Ei mikään ole muuttunut sen suhteen 50 vuodessa. Toivoton tilanne siis jatkuu edelleen uusien sukupolvien kautta. Vastuuta pakoilevat ja väärin toimijoitten toiminnan peittelyä ei ole tutkittu vaikka tutkimuksia asioista on tehty paljon.
Henkinen väkivalta koneisto porskuttaa kuitenkin yhteiskunnan johtopaikoilla säätämässä lakeja, mutta toteutus ei vastaa lakien toimintaa.
Miettikää tarkkaan mitä toivotte! Ne eivät kuitenkaan aina toteudu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oman huoneen mutta sellaista ei muka ollut mahdollista suoda minulle ja kaksossiskolle, me jouduimme jakamaan yhteisen huoneen kunnes muutimme kotoa pois. Isoveljellä ja pikkuveljellä oli kyllä omat huoneet, mutta ei meillä tytöillä ilmeisesti siksi koska olimme "vain tyttöjä". Yksi huoneista oli jonkinlaisena varastona, jossa säilytettiin kaikenlaista tavaraa jota ei tarvittu. Monta kertaa siskon kanssa kysyimme, että miksi siitä ei voisi tehdä toiselle meistä omaa huonetta, mutta mitään järkevää syytä ei saatu. Kai se sitten oli tärkeämmässä käytössä varastona. Olemme aina kyllä siskon kanssa olleet läheisiä keskenämme eikä meillä varsinaisesti ollut mitään sitä vastaan, että jouduimme asumaan samassa huoneessa, mutta erityisesti teininä meillä oli joskus riitoja ja kaipasimme myös omaa tilaa ja omaa aikaa. Edes silloin kun isoveli muutti omilleen kun me kaksoset olimme 13v hänen huoneestaan ei voitu tehdä toiselle meistä omaa huonetta, vaan se pidettiin tyhjänä siltä varalta, että veli joutuu muuttamaan takaisin kotiin.
Sinä sentään sait oman huoneen. Minä sain vasta aikuisena kotoa pois muutettuani.
Sain vasta teini-iässä oman huoneen. Siihen asti ei ollut kuin kori joka oli sitäkin arvokkaampi. Ehkä juuri siksi yksityisyys on niin tärkeää. Jouduin pikkulapsena nukkumaankin sisaren kanssa samassa sängyssä, hän oli joka kerta vihainen siitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monchiciin. Vähä apinan näkönen pehmolelu. En saannut, halusin keskiasteella.
No yläasteella äitini löysi alennuksesta, niin sain.
Joku lähemmä 6 vuotta liian myöhää.Keskiasteella? Kävitkö koulua Ruotsissa?
Aikoinaan kansakoulusta jatkettiin keskikouluun, jos ei mennyt oppikouluun.
Kansakoulusta jatkettiin kansalaiskouluun, jos ei menty siis pyritty oppikouluun ei sinne noin vain menty.
Minulla oli niitä kaksittain, en suosittele.