Mitä halusitte pienenä, mutta ette ikinä saaneet?

Isin. Kaikilla kavereilla oli, mutta minulla ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun olin noin 10-vuotias, toivoin koiraa. En sitä koskaan saanut. Kielteisen vastauksen perusteena äiti sanoi aina että se jää kuitenkin hänen huolehdittavaksi. Ymmärrän.

Olen jo +30v. ja äitini toivoo nykyään kovasti lapsen lapsia. Olen ns. tahallisesti lapseton. Pitäisi varmaan sanoa äidilleni että se lapsi jää kuitenkin minun huolettavaksi. Koiria minulla on kyllä.

Koiraihmisistä ei yleensä tule hyviä vanhempia. Energia riittää vain nelijalkaisiin.

Huutonaurua. 

Vierailija kirjoitti:

Isin. Kaikilla kavereilla oli, mutta minulla ei.

Aijaa, mua ei haitannu isän puute. Miten voi kaivata jotain mitä ei ole koskaan ollut? Toivoin siis barbin hevosille tallia, ja sain.

Vierailija kirjoitti:

Stigan rattikelkan

Sama!

Hamahelmiä ja muuta askartelu - materiaalia. Omilla lapsillani on. Tehdään niillä yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Että olisin saanut asua lapsuuskodissani (joka oli iso kaksikerroksinen omakotitalo) jossain muualla kuin kellarissa johon minut suljettiin kun olin luultavasti taapero ja jossa jouduin olemaan yksin pimeässä ja kylmässä siihen asti kunnes onnistuin karkaamaan vuonna 2000 juuri kun olin 19 vuotta. Olin pienikokoinen, laiha, heikkokuntoinen, minulla oli monia ravintoaineiden puutoksia ja vaikka mitä ongelmia. Naapurit löysivät minut kotikadulta harhailemassa, ottivat kiinni, soittivat paikalle ambulanssin joka vei minut sairaalaan ja siellä olin yli vuoden ennen kuin jouduin hoitokotiin jossa asun nyt. Olin todella sairaalassa, makasin monta kuukautta koomassa yli 42 asteen kuumeessa ja minulla oli esimerkiksi todella raju ja vaikea suolistotulehdus. Minulla on myös pahoja mielenterveysongelmia ja löydettäessä en osannut puhua, lukea tai kirjoittaa ja minun luultiin olevan suuressa määrässä vajaamielinen mitä minä olinkin puuttuvan hoidon ja kasvatuksen puutteen vuoksi. Minä kun en ollut käynyt kouluakaan enkä juuri saanut ruokaa juuri koskaan ja jouduin olemaan koko ajan alasti vaikka kellarissa oli todella kylmä. Nyt olen asunut reilut 20 vuotta hoitokodissa jossa oma huone on minun koti ja hoitajat sekä muut asukkaat ovat perhettäni. Lukemaan tai kirjoittamaan en ole oppinut mutta puhumaan jonkin verran olen oppinut vaikka olenkin keskitasoisesti kehitysvammainen skitsofreeninen autismin ukkeli. Kuitenkin olen paljon asioita ihmisten tapoja oppinut kuten kävelemisen, vaatteiden käytön, ihmisten parissa olemisen, vessassa käymisen ja kypsennetyn ruoan syömisen että en enää syö ruoantähteitä, etsi ruokaa roskiksista tai syö tähteitä biojätteestä.

Jaha, sitä on katsottu Girl in Window, Danielle´s story Youtubesta

Lääkärilaukun. Anttilan kuvastosta sitä katselin kaihoten. Onneksi serkku sai joululahjaksi sellaisen, niin sitten leikittiin lääkäriä :)))

Ja minusta ei sitten lääkäriä tullut, syyttää saa pihejä vanhempiani! (Ei kyllä serkustakaan.)

Vierailija kirjoitti:

Ainakin huvipuistoista kinusin pitkään, että mennään Puuhamaahaan, mutta ei koskaan toteutunut. Asuttiin sen verran kaukana pohjanmaalla silloin. Käytiin tosin paljon lähialueen paikoissa kuten Ähtärin eläinpuistossa, mutta Puuhamaa jäi. Olinkin kateellinen tuolloin kavereille kun heidän perhe oli kyllä käynyt. 

Nyt on juuri täyttänyt 39 ja ei lapsia joten tässä iässä ei enää muuten kehtaa mennä.

Mä asun Puuhamaan lähellä ja oon käynyt siellä koko ikäni. Ehdottomasti voi mennä aikuisetkin, ilman lapsia

Vierailija kirjoitti:

Muuttoa maalta takaisin kaupunkiin.

Muutimme 1995 maalle omakotitaloon kun olin 7v, tosi kauas kavereistani ja vanhasta koulustani. 

En meinannut millään saada uusia kavereita(sain kaksi), koulussa kiusattiin, vihasin taloa johon muutimme, sain tosi usein unihalvauksia jostain syystä, vanhassa kodissamme en ollut niitä saanut. Kylä johon muutimme oli tosi pieni, ei ollut missään lähellä kunnollista pulkkamäkeä talvisin toisin kuin vanhassa asuinpaikassa jne jne.

Miten vanhempasi suhtautuivat? Me myös myös muutimme maalle kun olin 9, en saanut ystäviä ja koulussa kiusattiin. Äitini onneksi ymmärsi kun koki jatkuvaa kyyläämistä ja paheksuntaa kai liian kaupunkilaisen olemuksen takia, äiti sai töitä kirjastosta ja tunnelma oli kuulemma jäätävä.

Tämä ja pari lumista talvea riitti, muutimme takaisin kaupunkin kun olin 12.

Oman kirjaston. Edelleen unelma on talo, jossa  olisi yksi huone vain kirjoille. 

Hevosen. Duunariperheen rahoilla ei sellaista ostettu. Sillehän olisi vielä pitänyt tallikin rakentaa, kun lähettyvillä ei ollut mitään vuokratallia.

Vähän ylimitoitettu toive, mutta kyllä minä ymmärsin, ettei se onnistu.

Slime mönjää. jolla olisi ollut kiva leikkiä...

Vierailija kirjoitti:

Hevosen. Duunariperheen rahoilla ei sellaista ostettu. Sillehän olisi vielä pitänyt tallikin rakentaa, kun lähettyvillä ei ollut mitään vuokratallia.

Vähän ylimitoitettu toive, mutta kyllä minä ymmärsin, ettei se onnistu.

Oma hevonen minullakin. Sain kyllä ratsastaa ja lähettyviltä löytyi talleja mutta oma olisi pitänyt saada.

No, aikuisena sen sitten korjasin. Nyt on oma hevonen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muuttoa maalta takaisin kaupunkiin.

Muutimme 1995 maalle omakotitaloon kun olin 7v, tosi kauas kavereistani ja vanhasta koulustani. 

En meinannut millään saada uusia kavereita(sain kaksi), koulussa kiusattiin, vihasin taloa johon muutimme, sain tosi usein unihalvauksia jostain syystä, vanhassa kodissamme en ollut niitä saanut. Kylä johon muutimme oli tosi pieni, ei ollut missään lähellä kunnollista pulkkamäkeä talvisin toisin kuin vanhassa asuinpaikassa jne jne.

Miten vanhempasi suhtautuivat? Me myös myös muutimme maalle kun olin 9, en saanut ystäviä ja koulussa kiusattiin. Äitini onneksi ymmärsi kun koki jatkuvaa kyyläämistä ja paheksuntaa kai liian kaupunkilaisen olemuksen takia, äiti sai töitä kirjastosta ja tunnelma oli kuulemma jäätävä.

Tämä ja pari lumista talvea riitti, muutimme takaisin kaupunkin kun olin 12.

Vanhempieni mielestä minun olisi vain pitänyt yrittää enemmän saada kavereita ja että "ei se kiusaaminen varmaan mitään vakavaa ole, varmaan vaan leikillään koska olet uusi oppilas" (kiusaamista jatkui monta vuotta joten se sitä uuden oppilaan leikillään härnäämis teoriasta).

Harrastamaan hevosia, no sain jonkun kerran ratsastaa ja nähdä läheisellä tallilla hevosia ja poneja kuitenkin .

Ala-kouluikäisenä olisin halunnut päästä ulkomaille. Kaveri kävi äitinsä kanssa joka vuosi. Sain jäädä kotivahdiksi ja toi karkkia palkaksi. Mieluiten olisin sinne aurinkoon silti lähtenyt.

Eniten, että äiti olisi elänyt, hän menehtyi.

Olisin halunnut Barbini poikakaveriksi Kenin sijaan Action Manin, koska Action Man nyt oli paljon päheämpi kuin siloposki -Ken. Se oli kuulemma poikien lelu niin ei herunut.

Tietokoneen. Synnyin 1992 ja meille tuli tietokone vasta kun olin 13v... Ja senkin saimme lahjaksi koska tätini osti itselleen uuden joten antoi meille vanhansa joka oli umpisurkea ja hidas kuin mikä. 

Barbien Mylord villakoiraa.

Paljon muita leluja kyllä tuli.