Jäitkö avioliittoon ns. lasten takia - Mitä ajattelet päätöksestä nyt jälkikäteen?

No, tilanteenne kuulostaa aika tyypilliseltä keski-ikäisten ihmisten avioliitolta. Jos ei kerran suurempia riitoja ole, eikä kuvioissa ainakaan vakavasti otettavia kolmansia pyöriä, niin sinnitelkää vielä muutama vuosi. 

Monet eroavat ja mahdollisesti uusperheellistyvät eivät oikeasti tule ajatelleeksi, millainen rumba se arki saattaa pahimmillaan olla, kun sovitellaan yhtään monen aikuisen työvuoroja ja -matkoja, lapset reissaa kodista toiseen, aikuiset muuttavat jne. Itse koin sen niin kuluttavaksi välillä, että jopa kaduin eroani hetkittäin. 

Lykkäsin pitkään eroa. Siinä vaiheessa, kun aloin olla täysin itseeni käpertynyt, että kestäisin tilanteen, oli pakko erota. Halusin olla läsnä lapsille. 

Jaettu vanhemmuus on toiminut yllättävän hyvin, vaikka ei tämä ole ollut lapsille helppoa. Ikävintä on ollut lasten suru menetetystä perheestä ja elämän rytmittäminen uudelleen joka toinen viikko. Parasta on ollut oma rauha ja vapaus olla lasten kanssa meille kolmelle sopivalla tavalla. 

Pitääkää avioliitto kaveri- ja talouspohjalta ja sopikaa avoimesta suhteesta. Kotiin ei tuoda seksikumppaneita ja seksikumppaneille ei valehdella tilanteesta. Tämä siis jos kaipaatte seksuaalista suhdetta. Voi tosin olla riskialtista suhteelle, jos rakastuu.

Kyllä aika lailla kuolleeseen tai kaverilliseen liittoon voi jäädä mutta älä tee sitä virhettä että esität sen olevan onnellinen. Se on se pahin asia, valheessa ja kulisseja ylläpitäen eläminen.

Miksi ette vain myönnä avoimesti kaikille että elätte yhdessä nyt vain kavereina? Silloin poistuu paljon kaikkea turhaa kitkaa myös tiedän väliltänne.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä aika lailla kuolleeseen tai kaverilliseen liittoon voi jäädä mutta älä tee sitä virhettä että esität sen olevan onnellinen. Se on se pahin asia, valheessa ja kulisseja ylläpitäen eläminen.

Miksi ette vain myönnä avoimesti kaikille että elätte yhdessä nyt vain kavereina? Silloin poistuu paljon kaikkea turhaa kitkaa myös tiedän väliltänne.

Miten onnellisuutta esitetään. Ei todellakaan pidä huudella, että eletään kaverisuhteessa.

Minä olen ollut vain lapsena tuossa tilanteessa. Kovinkaan monesta asiasta en ole vanhemmilleni kiitollinen, mutta siitä olen, että erosivat vasta lasten muutettua omilleen.

Jälkikäteen ajatellen tajuan miten huonossa jamassa vanhempieni avioliitto on ollut, mutta en siitä teinivuosinani kärsinyt. Toinen vanhemmistani vaihtoi lennossa pitkäaikaiseen työkaveriinsa. En tiedä milloin ovat alkaneet tuntea vetoa toisiinsa ja se ei kuitenkaan ollut minun vanhempieni eron syy, oli muitakin syitä.

Olen jäänyt. Eikä se ehkä lopulta ole ollut hyvä idea.

Suhteemme on samalla tavalla kaverillinen. Tulemme toimeen keskenämme, emme juuri riitele.

Mutta millaisen kuvan lapsemme ovat saaneet parisuhteesta, kun tässä näkemässään ei koskaan pussailla, ei halailla, ei minkäänlaista hellyyden osoitusta toista kohtaan?

Olisiko kuitenkin parempi asua kahta asuntoa, kun sitä vetoa toisen kylkeen ei vaan ole

Minä olen avioeroteini. Koen, että vanhempien ero aikinaan oli järkevä ratkaisu. En saanut siitä traumoja. Uskon, että yhteen jääminen olisi ollut huonompi idea

Kulissiliitto. Kuten oli itsellä, lasten takia. Näinjälkikäteen ei olisi kannattanut. Omat itsen jahukkaan heitettyjen vuosien takia. Ei edes lasten vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Olen jäänyt. Eikä se ehkä lopulta ole ollut hyvä idea.

Suhteemme on samalla tavalla kaverillinen. Tulemme toimeen keskenämme, emme juuri riitele.

Mutta millaisen kuvan lapsemme ovat saaneet parisuhteesta, kun tässä näkemässään ei koskaan pussailla, ei halailla, ei minkäänlaista hellyyden osoitusta toista kohtaan?

Olisiko kuitenkin parempi asua kahta asuntoa, kun sitä vetoa toisen kylkeen ei vaan ole

Lapsistahan tässä on kyse. Ei vanhemmista.

Ilman lapsia ei tietenkään olisi järkevää jäädä tuollaiseen suhteeseen. Teini-ikäisten lasten kanssa voi olla isokin järki, kun lapsilla todennäköisesti on tasaisempi ja leveämpi elämä noin kuin kahdessa erokodissa. Eri asia olisi, jos teillä olisi suuria riitoja tms. lasten kehitykselle haitallista.

Jos teillä kaikki toimii ja välit on kuitenkin hyvät ja lämpimät niin jäisin lasten takia.

Itse erosin nimenomaan lasten takia kun oma jaksaminen huonossa liitossa heikkeni niin kovasti vaikka kaikkeni yritin. Mies alkoi nelikymppisenä elää uutta nuoruuttaan jossa ei ollut perheelle tilaa.

Omat vanhempani pysyivät yhdessä meidän lasten takia. Täytyy sanoa, että en arvostanut uhrausta, en koskaan oppinut kotoa hyvän parisuhteen mallia ja vaati aikaa opetella aikuisena tyhjästä, mitä parisuhteen pitäisi oikeasti olla. Toisaalta nykyään ajattelen että heidän elämänsähän se, ja jos haluavat heittää vuosia hukkaan niin mitäpä se minulle kuuluu.

Minusta se on jo ihan hyvä lähtökohta että kumpikaan ei vielä halua lasten takia erota. Onko suhde muuten kummankin mielestä tullut päätökseen? Jos aiotte nyt vielä muutaman vuoden pysyä yhdessä, eikö samalla sinä aikana voisi yritti piristää suhdetta, jos siihen löytyisi molemmilta tahtoa? Mikä teidät aikanaan sai yhteen? Mihin rakastuit puolisossa, mihin hän sinussa? Minkälaisia muistoja suhteen alkuajoista tulee?

Nimenomaan lasten tähden kannattaa erota, jos rakkautta ei enää ole, vaan jopa riitaa ja kylmyyttä, eripuraa. Lapsi aistii herkästi kodin kylmän tai riitaisan ilmapiirin ja vetäytyy tai alkaa oireilla.

Rehellisyys myös lapsia kohtaan on lapsen parhaaksi, ja luottamus säilyy osapuolten välillä, kun huoltajat muuttavat erilleen ja alkavat huolehtia lapsistaan sopimuksen mukaan. Lapsista kasvaa tasapainoisempia avoimessa ympäristössä, jossa ikäviä asioita ei salata ja tukahduteta teeskentelyn alle.

Ehkä minäkin jäisin jos meno on siedettävää. En tiedä miten paljon teinit kaipaa toisissaan kiinni nyhjääviä vanhempia, päinvastoin. Tärkeämpää heille on yksi koti, molemmat vanhemmat läsnä ja tietysti parempi taloudellinen tilanne. Todella harvassa liitossa on tuossa kohtaa älytöntä rakkaushuumaa. Niin se vaan on. Olette menneet yhteen perheen perustamiseksi, ja noin siinä tuppaa käymään.

Tästä on ihan tutkimuksia, ja lasten kannalta väljähtänyt kulissiliitto (pois lukien väkivalta tms.) on parempi kuin ero. Tilastojen valossa ero on aina riski lasten hyvinvoinnille.

Itse olisin koska tahansa jatkanut kaverillista järkiliittoa, mutta mies päätti toisin. Arki on todella paljon monimutkaisempaa nyt, kun kuvioissa on uusia kumppaneita, lasten mustasukkaisuutta ja oireilua. Ennen eroa ei ollut juurikaan riitoja, mutta nykyään vaaditaan tosi pitkiä vääntöjä ennen kuin konsensus löytyy. Ex väittää olevansa onnellisempi näin (mutta minusta hän käyttäytyy epävakaasti), itse olen paljon onnettomampi. Lapset ovat onnettomampia ja väsyneitä kahden kodin malliin.

Samassa tilanteessa ollaan, ja olen nyt vuosikymmenen jo sitkuttanut josta viimeiset pari vuotta ovat olleet todella raskaita. Olo on henkisesti täysin tyhjä ja oma rooli on vain elättää perhettä, ja vältellä kotona olemista. Ei ole mitään riitoja tms. mutta tulevaisuus näyttää samealta koska ainoa varma asia on se, ettei yhdessä jatketa. Olen miettinyt kannattaako tällainen uhraus, ja onko oma elämä sitten kokonaan ohi kun lapset pois muuttavat? 

Lapsista nuorempi on puhunut, ettei koskaan halua parisuhteeseen koska ei näe siinä mitään pointtia. Vaikea on kertoa suhteen hyvistä ja onnea tuovista asioista, koska hän ei niitä lainkaan kotona näe. Olen alkanut miettimään asiaa uudestaan, ja ehkä omankin jaksamisen takia ero on ainoa vaihtoehto.    

Vierailija kirjoitti:

Tästä on ihan tutkimuksia, ja lasten kannalta väljähtänyt kulissiliitto (pois lukien väkivalta tms.) on parempi kuin ero. Tilastojen valossa ero on aina riski lasten hyvinvoinnille.

Itse olisin koska tahansa jatkanut kaverillista järkiliittoa, mutta mies päätti toisin. Arki on todella paljon monimutkaisempaa nyt, kun kuvioissa on uusia kumppaneita, lasten mustasukkaisuutta ja oireilua. Ennen eroa ei ollut juurikaan riitoja, mutta nykyään vaaditaan tosi pitkiä vääntöjä ennen kuin konsensus löytyy. Ex väittää olevansa onnellisempi näin (mutta minusta hän käyttäytyy epävakaasti), itse olen paljon onnettomampi. Lapset ovat onnettomampia ja väsyneitä kahden kodin malliin.

Kyllä ne tutkimukset taitaa sanoa kuitenkin, että onnellinen ero on parempi kuin onneton liitto, vaikkei mitään vakavampaakaan riitelyä olisi. Teillä esimerkiksi ero ei ole onnellinen, ja tokihan lapsetkin siihen reagoi. Siitä ei kuitenkaan voi vetää johtopäätöstä, että sellaisten ei kannattaisi erota, jotka tulevat erosta onnellisemmiksi ja pystyvät edelleen eron jälkeen lapsia sovussa kasvattamaan.

Kotoa opittu parisuhdemalli todistetusti periytyy lapsille. Mieti ap haluaisitko sinä lastesi olevan sellaisessa liitossa, jonka mallia nyt lapsillesi näytät? Siinähän tässä pohjimmiltaan on kyse, lapsista, ei sinusta.

Hyvin toimiva kaveriliitto kannattaa. Siinä saat myös omaa aikaa harrastuksillesi ym sen minkä sovitte kun ei ole enää tarvetta tehdä pariskuntana asioita.

Todellakin kadun ettei laitettu miehen kanssa jäitä hattuun pariksi vuodeksi. Olin todella väsynyt vastaanottamaan lasten kipuiluja tilanteesta ja säätämään joka viikottaista kodin vaihtoa. Plus toinen teini heittäytyi niin hankalaksi että olin ihan hikipäässä hänessä kiinni koko oman viikkoni kykenemättä lähtemään töiden jälkeen kotoa edes kauppaan jos en saanut häntä raahattua mukanani. Oli aivan h****tillinen vuosi.

Nykyään onneksi jo parempi tilanne, mutta kaikki oltaisiin säästytty paljolta mikäli oltaisiin pidetty meidän talo ja koti sellaisenaan vielä pari vuotta.