Lähetä lapset tänne asumaan ja laita vuorostasi rahaa tulemaan tänne päin.
Taas tuli vaade exältä, että rahaa pitää laittaa lisää. Lapsi tarvitsee mopokortin ja opetustunteja. Sanoin, että ei ehkä olisi kannattanut muuttaa lapsen kanssa niin kauas, etten voi opettaa itse. Pystyisin myös huoltamaan menopelit, joten irtisanouduin heti niihin liittyvistä huolto- ja korjauskuluista.
Vanhempi lapsi tarvitsee pian ajokortin ja sekin oli aikanaan puhuttu, että opetan, mutta nyt se ei välimatkan vuoksi käykään, joten satasia pitäisi lähetellä.
Terveiset vain sinne exälle, joka tätäkin palstaa lukee, että voin ottaa lapset tänne asumaan ja kaivelepa sinä kuvetta toteuttaaksesi vanhemmuutta. Katsotaan, kauan maistuu.
Kommentit (62)
Niin, samat ihmiset kauhistelevat uutisia, kun perheitä revitään erilleen ja samaan aikaan täällä hyvinvointivaltiossa ovat sitä mieltä, ettei toisella vanhemmalla ole arvoa ja lapset saa viedä vanhemmasta kauas. Tekopyhää. T: myös tahtomattaan etä
Mun ex rutisi vuosia, kun piti kirjoittaa elatusapusopparit. Olisi halunnut itse määrätä, mihin antamansa raha laitetaan. Vastusti periaatteesta koko eroa ja elatusapua. Kun nuorin muutti hänen luokseen, ja minä aloin maksaa elareita hänelle päin, rutina loppui siihen ja kyllä kelpaa ottaa vastaan. Valittaminen on aina helpompaa..
Vierailija kirjoitti:

Lähivanhempana kykenen myöntämään, että helposti haluan lapsille tarjota eronkin jälkeen asioita, joihin nippa nappa on varaa. Sorrun tekemään sen kerta toisensa jälkeen. Kaksi taloutta tulee kuitenkin kalliimmaksi ja minun tehtäväni olisi ottaa se meidän menoissa huomioon - elatusmaksu on jo sovittu ja sitä maksetaan.
Siksi maksan usein omasta pussista, koska tuntuisi väärältä pakottaa toinen kiristämään omaa talouttaan siksi, että minä haluan tarjota lapsille jotain. Onhan mopokortit ja merkkivaatteet sun muut tietysti lapselle, mutta vanhemmankin on osattava sanoa, ettei se meillä ole mahdollista eikä vierittää syytä vain toiselle vanhemmalle. Eihän ydinperheessäkään toimita niin! Jos etä sanoo, että käyttää rahat yhdessä lapsen kanssa matkustamiseen (kuten tämä isä), kun hänen on valittava, sehän on hyvä asia. Lapsellehan se on sekin, ja heille tärkeä yhteinen kokemus, varsinkin jos näkevät vain vähän.
Nuoret voivat osallistua jo itsekin ja perheessä, jossa ei eletä leveästi, on hyvä, että nuoret ymmärtävät, ettei sataset tipahtele taivaalta. Itsekin on alettava tehdä asialle jotain.
Pyydä AP tosiaankin nuoria luoksesi lomalla ja opeta itse. Älä luovuta yhdessäolosta. Nuoret ovat helposti laiskoja, mutta saavat nähdä sen verran vaivaa korttiensa eteen, että tulevat luoksesi. Tsemppiä!
Miksi et ap itse muuta lasten lähelle vaan rutiset etäisyydestä? Lapset eivät tunnu olevan sinulle prioriteetti numero 1.
Vierailija kirjoitti:
Miksi et ap itse muuta lasten lähelle vaan rutiset etäisyydestä? Lapset eivät tunnu olevan sinulle prioriteetti numero 1.
Kunpa kaikki perhettä perustaessaan miettisivät nämä jo valmiiksi. Jos perheen perustaa jonnekin paikkaan x, ei voi yksin päättää siirtää lapsia muualle. Sitten pitäisi jo perustettaessa sanoa, että halun perustaa perheen lähelle sukulaisiani tai muutan sinne, jos eroamme. Se on reilu sopimus eikä se, että eron hetkellä vie toiselta lapset.
Kaikilla paikkakunnilla ei tietenkään ole töitä, mikä voi muuttoon silti pakottaa. Tai pakottaa tämän isän jäämään.
Vierailija kirjoitti:
Opetat itse mopokortin? Miten se tapahtuu? Mikä se teidän välimatka nyt sitten on, että näet että haluat nimenomaan lapsiasi kohdella noin? Koska eihän se ajokorttiraha sille äidille mene vaan sen SUN lapsen hyväksi.
Voi kuule, kyllä ne vaan katoaa, koska... Ois pakko melkein soittaa paikalliseen auto/mopokouluun ja maksaa suoraan sinne, etä ei vois sitte vetää välistä niitä rahoja.
Mun ex-ukko ei maksanut penniäkään elareita, ei ikinä. Maksoi kuitenkin autokoulun yms, ostaa sitä sun tätä, en ole kieltänyt ottamasta vastaan. Exän nykksä kuulema kielsi ettei saa maksaa elareita.
Naiset kyllä osaa...

Eksäsi ei maksa elareita ja syytät nyksää :D
Ihan helposti olisit ne oikeuden kautta saanut haettua ja tekosyyltä olisi pudonnut pohja.

Tuntematonta on helpoin syyttää. Mäkin saan aina syyt niskoilleni siitä, että mun pillin mukaan pitäisi toimia, vaikka yritän parhaani mukaan pysyä erossa muiden päätöksistä. Silloin kyllä kelpaan kuvioon, jos lapselle tarvitaan jotain, mitä voin mahdollistaa tai maksaa.
Miten niin monella naisella onkin miehistä kuva, ettei heillä itsellään ole mitään mielipidettä tai rohkeutta. Mun miehellä kyllä on ja se näkyy ja kuuluu sitten mun haukkumisena, vaikken ole edes miehelle mielipidettäni sanonut. Siinähän räksyttää tyhjyyteen.
En kyllä ymmärrä niitä nyxiäkään, joiden mielestä miehen edellisen liiton lapset eivät ole arvokkaita ja maksamisen arvoisia. Meillä lapsi on ihan välikädessä eikä varmaan tiedä, mitä ajatella. Kunpa vain lapsia ei vedettäisi mukaan exien välisiin riitoihin. Uskaltaakohan tähän enää omia lapsia tehdäkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en anna exälle mitään ylimääräistä rahaa. Teen sopimukset lasten puolesta itse ja maksan laskut. Ei pääse exä vetämään välistä.
M44Tämä on hyvä. Monesti lähivanhemmalta unohtuu että hänen pitää maksaa puolet. Jos nyt esim isä sopisi mopoilijalle omasta puolestaan 4 ajotuntia ja maksaa ne. Veikkaan että äiti ei sitten oman osansa 4 tuntia varaakaan ja se kortti ei ollutkaan tärkeä. Kummallisesti ne tärkeydet tuolloin aina häviää?
Joo, pitää maksaa puolet, jos tienaa yhtä hyvin ja jos myös muut lapsista aiheutuvat kulut menevät tasan. Jos on kaksi vanhempaa, jotka tienaavat saman verran ja pitävät ja hoitavat lapsia yhtä paljon, tottakai puolet kustannuksista kuuluu lähille. Mutta jos toinen vanhemmista pitää (ruokkii ja varustaa ja ottaa takkiin poissaolot työstä lasten sairastaessa) lapsia 70% ajasta ja tienaa 50-75% siitä mitä toinen (=tyypillisin tilanne Suomessa), niin, ei, silloin EI kuulu osallistua 50/50. Tietenkään. Kyse on lasten oikeudesta elatukseen.
Kenellä tässä tapauksessa on valta päättää elintasosta? Lapsella on oikeus elatukseen, mutta tätä voi pienituloinen tai tuloton ex myös käyttää hyväksi. Siksi nykyään avoimen tilin systeemit on hyviä. Ei exän velvollisuus ole maksaa lähivanhemman elintasosta vaan lapsen kuluista.
Niin eli loppujen lopuksi tässä kärsii lapsi, joka ei saa mopokorttia ja myöhemmin ajokorttia, kun lähivanhemmalla ei ole yksin vara kustantaa ja isä ei periaatteesta maksa puolia?

Eikös se ole kuitenkin lähtökohtaisesti ollut äidin päätös muuttaa ja hankaloittaa rahatilannetta? Syyllisiä ja syyttömiä on turha etsiä. Paha mieli tässä taitaa isällä olla eikä tarkoitus vahingoittaa lapsiaan.

Sitähän ne exät haluavat. Siirtää oman pahan olon toiselle ja kostaa. Puolin ja toisin.
Joskus on vaan pakko muuttaa jotta oma arki toimii. Muutin itse eron jälkeen lähelle sukuani lasten kanssa ja en siitä kyllä petturi-exän kanssa keskustellut. Ei hänkään keskustellut kanssani kun pettämällä perheemme hajoitti. Matkaa kotiemme välillä on reilu 50 km ja se on nyt exälle liikaa ettei voi tavata kuin max joka toinen viikonloppu. Minun puolestani useamminkin saisi ja pitempiä aikoja, itse ei ota lapsia enempää. Voin kuitenkin kuvitella että samalaista itkuvirttä hän valittaa niille jotka eivät meitä tunne ja tiedä tosiasioita. Onneksi kuitenkin minun ja lasten arki toimii ja apu ja tuki on täällä lähellä, kauhea jos olisin jäänyt edelliselle paikkakunnalle ja kaikki tuki lasten hoidossa olisi sen mukaan haluaako ex tehdä kiusaa vai ei. Elarejakaan ei maksa vaan kelan kautta tulee minimit, mutta silti lapsiin menee liikaa rahaa vaikka tapaamiset ja 4muutaman päivän ruuat on ainoa lisäkulu mitä hänelle tulee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opetat itse mopokortin? Miten se tapahtuu? Mikä se teidän välimatka nyt sitten on, että näet että haluat nimenomaan lapsiasi kohdella noin? Koska eihän se ajokorttiraha sille äidille mene vaan sen SUN lapsen hyväksi.
Tämä lapsi kaipaa opastusta ja neuvoja asiassa. On tietysti niitäkin, jotka vain tekevät. Matka on sen verran pitkä, etten hae trailerilla mopoa viikonlopuksi tänne eikä äitinsä pysty tuomaan. En myöskään aio ostaa toista mopoa.
Onko siis mielestäsi ok muuttaa lasten kanssa niin kauas, ettei arki ole toisen vanhemman kanssa mahdollista? Mikä siinä on mielestäsi lasten hyväksi?
Vuoden isäpalkinto on postissa tulossa. Tajuatko, että et tuolla nyt kiusaa sitä exääsi vaan sitä lastasi? Ja edelleen: paljonko se välimatka nyt oikeasti on? Kilometreissä? T: joku joka ihan yhdinperheessä ajaa lapsen vaikka 300km päähän harrastuksen takia jos niin vaaditaan. Ja vielä sieltä takaisinkin.

Täällä isä teki myös itse viikonloppupäätöksen. Pääkaupunkiseudulla 50 kilometriä voi olla päivittäinen työmatka yhteen suuntaan, joten voihan se jossain tapauksessa hankaloittaa, mutta viikonlopputapaamisissa sillä ei ole mitään väliä. Harrastuksiin ja juhliinkin tuon matkan vielä pääsee. Lasten asioita ei vain yksin pysty hoitamaan liian kaukaa, joten siitä ei kannata tuntea huonoa amaatuntoa, jos isä on itse valinnut, ettei ole arkena apuna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opetat itse mopokortin? Miten se tapahtuu? Mikä se teidän välimatka nyt sitten on, että näet että haluat nimenomaan lapsiasi kohdella noin? Koska eihän se ajokorttiraha sille äidille mene vaan sen SUN lapsen hyväksi.
Tämä lapsi kaipaa opastusta ja neuvoja asiassa. On tietysti niitäkin, jotka vain tekevät. Matka on sen verran pitkä, etten hae trailerilla mopoa viikonlopuksi tänne eikä äitinsä pysty tuomaan. En myöskään aio ostaa toista mopoa.
Onko siis mielestäsi ok muuttaa lasten kanssa niin kauas, ettei arki ole toisen vanhemman kanssa mahdollista? Mikä siinä on mielestäsi lasten hyväksi?
Vuoden isäpalkinto on postissa tulossa. Tajuatko, että et tuolla nyt kiusaa sitä exääsi vaan sitä lastasi? Ja edelleen: paljonko se välimatka nyt oikeasti on? Kilometreissä? T: joku joka ihan yhdinperheessä ajaa lapsen vaikka 300km päähän harrastuksen takia jos niin vaaditaan. Ja vielä sieltä takaisinkin.
Mulle se vaikuttaisi enemmänkin veetuilulta, jos olisi valmis maksamaan satasia-tonnin toisesta moposta, muttei antamaan rahaa tunteihin. Satojen kilometrien ajaminen edestakaisin ei ole myöskään sen parempi. Edes luonnolle.
Eihän nykypäivänä nuoret halua ajokortteja, kun he ovat niin tietoisia ilmastonmuutoksesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en anna exälle mitään ylimääräistä rahaa. Teen sopimukset lasten puolesta itse ja maksan laskut. Ei pääse exä vetämään välistä.
M44Tämä on hyvä. Monesti lähivanhemmalta unohtuu että hänen pitää maksaa puolet. Jos nyt esim isä sopisi mopoilijalle omasta puolestaan 4 ajotuntia ja maksaa ne. Veikkaan että äiti ei sitten oman osansa 4 tuntia varaakaan ja se kortti ei ollutkaan tärkeä. Kummallisesti ne tärkeydet tuolloin aina häviää?
Joo, pitää maksaa puolet, jos tienaa yhtä hyvin ja jos myös muut lapsista aiheutuvat kulut menevät tasan. Jos on kaksi vanhempaa, jotka tienaavat saman verran ja pitävät ja hoitavat lapsia yhtä paljon, tottakai puolet kustannuksista kuuluu lähille. Mutta jos toinen vanhemmista pitää (ruokkii ja varustaa ja ottaa takkiin poissaolot työstä lasten sairastaessa) lapsia 70% ajasta ja tienaa 50-75% siitä mitä toinen (=tyypillisin tilanne Suomessa), niin, ei, silloin EI kuulu osallistua 50/50. Tietenkään. Kyse on lasten oikeudesta elatukseen.
Kenellä tässä tapauksessa on valta päättää elintasosta? Lapsella on oikeus elatukseen, mutta tätä voi pienituloinen tai tuloton ex myös käyttää hyväksi. Siksi nykyään avoimen tilin systeemit on hyviä. Ei exän velvollisuus ole maksaa lähivanhemman elintasosta vaan lapsen kuluista.
Kenellä on valta päättää lapsen elintasosta? Hm, etkö halua lapsellesi mahdollisimman hyvää elintasoa, vaan mieluummin mahdollisimman matalan, ettet itse vaan joutuisi maksamaan enemmän?
Jos pitäisi veikata, niin sanoisin, että tuon on kirjoittanut äijä, joka tienaa hyvin, tai ainakin merkittävästi lastensa äitiä paremmin, mutta haluaa käyttää rahat ensisijaisesti itseensä eikä omiin lapsiinsa. Suomessa tämä on varsin tavallista, jopa hyväksyttyä. Miltä kuulostaisi, jos naimisissa oleva perheenisä toteaisi, että "olisi meillä kyllä varaa harrastuksiin tai siihen että lapsilla on omat huoneet, mutta nukkukoot samassa ja harrastukseksi kelvatkoon kävely, kun haluan mieluummin laittaa rahat moottoripyörään"?Jep. Kun mies ja nainen eroaa, miehestä tulee sinkku jonka rahoista suurimman osan pitää jäädä omiin juttuihin. Nainen on toki edelleen äiti, jonka rahat kulutetaan viimeistä penniä myöten lapsiin ja lapsiperhe-elämään.
Onhan se toki mahdollista, että kustantamalla lapselle jotain exäkin saattaa siitä jotenkin välillisesti hyötyä. Siis aivan hirveetä, mieluummin lapset nälkäkiikkuun kuin exälle pienintäkään etua mistään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin eli loppujen lopuksi tässä kärsii lapsi, joka ei saa mopokorttia ja myöhemmin ajokorttia, kun lähivanhemmalla ei ole yksin vara kustantaa ja isä ei periaatteesta maksa puolia?
Eikös se ole kuitenkin lähtökohtaisesti ollut äidin päätös muuttaa ja hankaloittaa rahatilannetta? Syyllisiä ja syyttömiä on turha etsiä. Paha mieli tässä taitaa isällä olla eikä tarkoitus vahingoittaa lapsiaan.
Eikös sen juuri aiemmassa kommentissa todettu olevan se ja sama, kenen päätös mikäkin oli? Syyllistä ei tässä kyllä tarvitsekaan etsiä, sehän on ihan selvä. Äijä kostaa lapselle kun ex ei tee niin kuin halutaan. Exä muuttaa=lapsi ei saa korttia.
Mitäs jos isä haluaisi hoitaa sairaana ja tehdä ja hankkia ruoat, mutta siihen ole mahdollisuutta? Ohis siis miettii tämän tilanteen reiluutta ylipäätään. Onhan se hullua, että toinen saa valita nuo asiat, mutta toinen joutuu tyytymään etärooliin, vaikkei haluaisi. Ja vielä maksaa siitä enemmän kuin muuten maksaisi. :(