Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Alkoholistin (ex-)puolisot: sanokaa rehellisesti...
03.09.2015 |
... miltä tämä tilanne teistä kuulostaa. Pitkä juttu, mutta kiitos jos jaksatte lukea.
Olen ollut 7 vuotta naimisissa miehen kanssa, joka on vuosien varrella alkoholisoitunut. Tavatessamme hän kävi ulkona lähinnä viikonloppuisin, jolloin alkoholia kyllä kului, mutta viikot menivät töissä, harrastuksissa ja mukavissa koti-illoissa. Hänellä on nyt täysi-ikäinen poika, jonka kanssa hän myös tuolloin vietti usein kivaa isä-poika-aikaa.
Tänään tilanne on aivan toinen. Mies on jättäytynyt osittain pois töistään, hänellä on oma yritys, joka pyörii ilman häntäkin. Alkoholi maistuu usean päivän putkissa. Välillä mies häipyy mökillemme tai jopa ulkomaille juomaan. Olen "kyttääjä", joka haittaan hänen "vapauttaan" = juomistaan. Aluksi näyttikin siltä, että mies todella nautti noista juomareissuistaan. Hänellä oli mukana kavereita ja hyväksyin nämä poikienillat tiettyyn rajaan saaakka. Sittemmin ilo on kadonnut. Mies vain juo, ja mitä pahemmassa räkälässä ja alan miesten seurassa, sitä parempi. Hän voi siellä esiintyä muka sivistyneenä maailman miehenä. Aivan yhtä räkä poskella hän silti itsekin on, vaikka edelleen näkee itsensä kohtuukäyttäjänä, korkeintaan suurkuluttajana. Mies on oksennellut päälleen kadulla ja laskenut alleen kotona. Hän on siirtynyt nukkumaan takkahuoneeseen, joka jo haisee juopon hielle ja eritteille. Minä en enää siellä käy, paitsi kerran viikossa vaihtamassa lakanat.
Aina välillä hän on saanut itsensä viikoksi tai jopa kahdeksi kuiville. Silloin hän pukeutuu hyvin, käymme yhdessä syömässä, lounailla tai lenkeillä, ihonvärikin tasoittuu pahimmasta punakkuudesta. Hän tekee suureellisia suunnitelmia tulevaisuudestaan ilman alkoholia, kuinka matkustaisimme tai vaihtaisimme jopa maata. Taloudellisesti meillä olisi siihen mahdollisuus. Kaikki kuitenkin unohtuu, kun viinapiru jälleen iskee ja mies häipyy reissuilleen.
Aikani jaksoin katsella tätä rumbaa, uskoa ja toivoa ja odottaa. Korostan, että muutos on tapahtunut pikkuhiljaa. Tätä pahinta menoa on jatkunut vasta 1-2 vuotta. Sekin tietysti on liikaa. Meillä on ollut todella syvä keskinäinen rakkaus ja luottamus, mutta se on viime aikoina hiipunut hiljalleen olemattomaksi. Mikään lupaus ei enää pidä. Ei juomiseen liittyvät, eivätkä muutkaan. Pahinta oli, että hän unohti poikansa ylioppilasjuhlat. Olimme niistä tietenkin puhuneet, mutta viikkoa ennen mies lähti juomaan ja palasi vasta juhlia seuraavana päivänä haisevana ja sekavana kotiin. Puhelin oli hukkunut paria päivää aiemmin, mikä oli hänen mielestään pätevä syy: eihän hän voinut tietää, mikä päivä on, tai vastata viesteihin. Aikansa hän myös syytteli minua siitä, etten ollut häntä hakenut juhliin. Enhän edes tiennyt missä hän on! Poika oli puhumatta hänelle monta kuukautta, eivätkä välit ole edelleenkään palautuneet ennalleen. Ymmärrän täysin.
Mies on muutaman kerran ottanut Antabus-kuurin ja ollut sen avulla juomatta joitakin aikoja. Nyt lääkettä ei voi enää ottaa, koska hän kuulemma haluaa säästää itselleen mahdollisuuden ottaa pari olutta silloin tällöin. Viimeisiä paria hän on ollut juomassa nyt neljä päivää. Tänään olisi ollut hääpäivä. En saanut edes tekstiviestiä.
Tiedän. Eihän tästä yhteiselosta tällaisenaan tule mitään. Sanokaa silti vielä ihan suoraan - onko tällaisessa tilanteessa enää MITÄÄN järkeä odottaa raitistumista? Pilaanko oman elämäni hyysäämällä juoppoa? Ero tuntuu kaikesta huolimatta hirveältä ajatukselta.
Nyt on kokeiltu katkot, terapiat ja kerran jopa sairaala, jossa tehtiin vatsahuuhtelu. AA:ssa hän kävi puoli vuotta epäsäännöllisesti, kunnes ei enää kehdannut käydä siellä. Miehen silmissä näkyy välillä hätä omasta tilastaan. Tiedän myös, ettei hän haluaisi erota. Viina on kuitenkin aina mieltä ja miestä vahvempi.
Löytyisikö täältä vastaavaa kokeneita? Kaipaisin niin kovasti vertaistukea tai neuvoja.
Kommentit (86)
Vai sairaus? Paskapuhetta sanon minä. On täysin itsestä kiinni mitä nestettä suuhunsa kaataa, ei sinne kaverit väkisin viinaa kaada. Itsellä oli jo tilanne sellainen, että odottin viikonloppua ja sitä että sai kuulla sen ihanan narahduksen korkin avauksesta. Siinä se menikin sitten perjantai ja lauantai mukavasti sumussa. Jossain vaiheessa tuli vaan mietittyä, että pitää olla viikonloppuna muutakin tekemistä kuin seurustella pullon kanssa.
Nyt on mennyt neljä vuotta eikä kukaan ole tullut kaatamaan viinaa kurkkuseen. Joskus olen konjakin ottanut, joskus taas tulee mieleen, että vois ottaa pers kännin. On kuitenkin jäänyt ottamatta. Kaverit hetken aikaa ihmettelivät, mutta eivät enää. Kotona on kyllä sitä juomatonta viinaa, jos sattuisi oikein kova mieliteko yllättään. Ei ole vielä yllättänyt.
Mielestäni tämän neljän vuoden tappiona on ainoastaan se kadonnut krapula ja sitä ei niin kauheasti ole kaivannut.
Eli on täysin itsestä kiinni mitä kurkustaan alas kaataa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.09.2015 klo 09:06"]Vai sairaus? Paskapuhetta sanon minä. On täysin itsestä kiinni mitä nestettä suuhunsa kaataa, ei sinne kaverit väkisin viinaa kaada. Itsellä oli jo tilanne sellainen, että odottin viikonloppua ja sitä että sai kuulla sen ihanan narahduksen korkin avauksesta. Siinä se menikin sitten perjantai ja lauantai mukavasti sumussa. Jossain vaiheessa tuli vaan mietittyä, että pitää olla viikonloppuna muutakin tekemistä kuin seurustella pullon kanssa.
Nyt on mennyt neljä vuotta eikä kukaan ole tullut kaatamaan viinaa kurkkuseen. Joskus olen konjakin ottanut, joskus taas tulee mieleen, että vois ottaa pers kännin. On kuitenkin jäänyt ottamatta. Kaverit hetken aikaa ihmettelivät, mutta eivät enää. Kotona on kyllä sitä juomatonta viinaa, jos sattuisi oikein kova mieliteko yllättään. Ei ole vielä yllättänyt.
Mielestäni tämän neljän vuoden tappiona on ainoastaan se kadonnut krapula ja sitä ei niin kauheasti ole kaivannut.
Eli on täysin itsestä kiinni mitä kurkustaan alas kaataa.
[/quote]
Niin, no sinulla ei ole riippuvuussairautta. :) Tuo on vähän sama kuin normaalisti lukeva sanoisi lukihäiriöiselle, että yritä nyt.
[quote author="Vierailija" time="04.09.2015 klo 09:06"]
Vai sairaus? Paskapuhetta sanon minä. On täysin itsestä kiinni mitä nestettä suuhunsa kaataa, ei sinne kaverit väkisin viinaa kaada.
[/quote]
Et taida olla kovinkaan älykäs ja sivistynyt ihminen. Voisit ottaa selvää asioista ennen kuin kirjoittelet tuollaista tyhmyyttä. Sun mielestä varmasti masennuskaan ei ole sairaus, pelkkää laiskuutta vain. Olenko oikeassa?
Kaikki mitä omaan kroppaan kaataa ei ole itseltä pois. Niin sanoi isäni ja niin sanon minäkin.
[quote author="Vierailija" time="04.09.2015 klo 09:00"][quote author="Vierailija" time="04.09.2015 klo 08:56"]Ap, tilanteesi kuulostaa lapsuudenkodiltani. Isani juominen alkoi syntymanr jalkeen (nuorin lapsi) ja paheni sita mukaa kun kasvoin. Juominen alkoi olla tuossa pisteessa kun olin 7-8-vuotias; isa ei tullut kotiin, oli pohnassa kotona ja ulko-oven karmeilta loytyi puoliksi imeskeltyja kurkkupastilleja peittamaan alkon hajua. Riitoja. Tappeluja. Tuosta ei sitten mennytkaan kuin alle kymmenen vuotta, kun ukko oli liuottanut aivonsa pihalle: kavi toissa, mutta ei osannut enaa puhua jarkevia. Puhui kiinteistonvalittajille muun muassa porotokista jotka tulevat ammutuksi armeijan harjoituksissa ynna muuta omituista juoppohorinaa. Ei osannut jakaa arkeaan, makasi joko sohvalla tai oli jossain piilossa juomassa. Haisi juopolta, ei osannu
t enaa pitaa ylla kunnon keskustelua, eika kukaan enaa halunnutkaan puhua hanen kanssaan. Kun olin 15, vuorossa oli haimatulehdus ja teho-osasto. En mennyt sairaalaan katsomaan. Paranemisen jalkeen sanoivat etta lasikin alkoa voi tappaa, ajattelin etta tuo voisi olla pohjakosketus. Pari kuukautta taisi menna hyvin, mutta viinan kutsu oli voimakkaampi. Jostain syysta vasta nyt tuli avioero kyseeseen, kavivat pankissa kirjoittamassa avioehdon, tuskin juoppo edes tajusi mita allekirjoitti. Viikon paasta lahti taas ryyppyreissulle pienen riidan paatteeksi. Tuolta reissulta ei palannutkaan -talla kertaa sai soittaa poliisin kanssa teletiedot, luottokorttimaksujen paikat ja hotelliyot. Auto loytyi kesamokkilammen vieresta. Poliisi, ruumiskoirat, lammen naaraus. Haiseva laja loytyi parin viikon paasta lammen rantaan ajautuneena. Oikeuslaaketieteellisessa avauksessa loytyi taas promilleja. En mennyt hautajaisiin.
Ap, ota ero. Juopoista ei ole mihinkaan.
[/quote]
No sut se pani kuitenkin alulle. Että oot juopon spermaa sinä itsekin. Vitun nyrppänokkainen epäkiitollinen sikiö olet edelleen...
[/quote]
Sinulla ei taida olla omakohaita kokemusta alkoperheessa kasvamisesta. Saa kasvaa aika yksin ja kasvattaa itsensa, eika ole ketaan aikuista jolta kysya neuvoja tai kenen kanssa puhua. Ei haeta treeneista, kun pullon muistaa paremmin kuin oman lapsen. Saa vieda perheen koiran keskiyolla kriisielainlaakariin kun tassut ovat silppuna isapapan pullonsiruista. Ei voi tuoda kavereita kotiin, ja kodin ulkopuolella pitaa olla paalla hymynaamari. Paljoa kiitollisuutta ei tuommoisesta ammenneta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, ota nyt itsellesi aikaa, ja mieti rauhassa, minkälaisen elämän sinä haluat. Millaista haluaisit kotonasi olevan, miten haluaisit yösi nukkua ja jaksaa työpäivät. Mitä haluaisit harrastaa, tahtoisitko matkustaa, ja millaisen ihmisen voisit ottaa luoksesi asumaan. Mitä tekisitte yhdessä? Mitä tekisit vaikkapa juuri nyt, jos kaikki valta olisi sinulla? Vastaa sitten itsellesi kysymykseen: Onko haluamani elämä mahdollista nyt? Miksi ei, jos ei ole? Minkä pitäisi muuttua jotta olisi? Ja muista, että miehesi juomista sinä et saa loppumaan. Sitten mieti, mitä sinä voit itse tehdä, jotta muutos sinun haluamasi elämän suuntaan tapahtuisi. Näillä aatoksilla lähdin aikanaan itse alkoholin sotkemasta liitosta, enkä ole katunut päivääkään. Mies ei ole raittiimmaksi muuttunut, mutta mun elämäni on nyt mun, eikä kenenkään muun. Voimia!!!
Yksi elämäni onnellisimmista hetkistä on muutaman vuoden takaa: olin saanut voimia jättää miehesi kaltaisen avomieheni, istuin omassa keittiössäni nauttimassa viikonlopun aamukahvia, kevätaurinko paistoi, asunnossa vain minä ja lapset. Ei tarvinnut kuulostella kuka liikkuu missäkin ja missä kunnossa. Ei tarvinnut odottaa kenenkään lähtevän tai tulevan. Ei haistella tuoretta tai vanhaa viinan käryä. Vain minä ja lapset ja meidän elämä, kaikki tuntui siinä hetkessä niin hyvältä. Voimia lähteä elämään omaa elämääsi ilman riippakiveä, huomaat että pärjäät kyllä.
.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Päihdelinkin keskustelupalstalta löytyy vertaistukea.
Minun onnellinen hetki erottuani juuri tuollaisesta ap:n miehestä oli ,kun sain lapset nukkumaan ja laitoin ovet lukkoon yöksi. Talo oli hiljainen ja turvallinen, eikä tarvinnut jännittää, odottaa tai pelätä mitään. Sitten menin nukkumaan, ja olin niin onnellinen kun ei tarvinnut tuntea ahdistusta siellä sängyssä. Ei jännittää koska se tulee kotiin ja herättää minut haukkuakseen. Tai tulee kotiin mutta jää olohuoneeseen ryyppäämään ja sammumaan, ja pelkään että lapset löytää sen. Tai ei tule ja aamulla ihmettelen, mihin alan soitella. Tai jos tulisi ajoissa nukkumaan, se hyytävä hiljaisuus ja viinanhien tuoksu. Aamun vanhalta viinalta haiseva mies, joka haluaa panna minua krapulalääkkeeksi. Hiipiminen aamulla ympäri taloa hyssytellen lapsia, ettei isi herää kun se on sitten niin pahalla päällä. Ei tarvinnut nukkua hiirenhiljaa oman puolen laidalla, ettei vaan ärsytä miestä millään lailla.
Oli vain minä turvassa omassa makuuhuoneessa, omassa sängyssä, ja nukahdin niin autuaasti. Tuntui että nukuin hyvin ja levollisesti ekan kerran vuosiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ota ero. 12 vuotta alkoholistin puolisona opetti että vaikka kuinka yrittää auttaa toista niin sillä ei ole mitään merkitystä jos juoppo ei itse tajua missä jamassa on. Meillä 3 lasta, mutta muutaman kerran isä on lapsia tavannut tässä kuuden vuoden aikana. Viina tärkeämpää kuin omat lapset!!
[quote author="Vierailija" time="04.09.2015 klo 09:10"]
[quote author="Vierailija" time="04.09.2015 klo 09:06"]
Vai sairaus? Paskapuhetta sanon minä. On täysin itsestä kiinni mitä nestettä suuhunsa kaataa, ei sinne kaverit väkisin viinaa kaada.
[/quote]
Et taida olla kovinkaan älykäs ja sivistynyt ihminen. Voisit ottaa selvää asioista ennen kuin kirjoittelet tuollaista tyhmyyttä. Sun mielestä varmasti masennuskaan ei ole sairaus, pelkkää laiskuutta vain. Olenko oikeassa?
[/quote]
Mihin vedetäänkään se raja älykkyydestä ja sivistyneisyydestä?
Masennnus ja alkoholiriippuvuus ovat täysin kaksi eri asiaa. Ei voi verrata toisiinsa. Absolutisti voi olla todella masentunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin tutun tuntuisia nuo ylläolevat muutamat kirjoitukset.
Se jäätävä pelko, kun koittaa nukahtaa ja joutuu miettimään, että tuleeko se kotiin ja jos tulee niin millä meiningillä. Ovea ei voi laittaa takalukkoon, koska muuten se riehuu ja huutaa rapussa niin, että koko talo herää.
Toivoa vaan voi, että se ei tulisi kotiin. Olisi putkassa tai jossain, ihan sama missä. Jos se tuleekin kotiin ja en ole valppaana, repiikö se taas jalasta sängystä lattialla? Parasta esittää nukkuvansa jos se saapuu, mutta olla valmiina pakenemaan asap.
Naapurit ainakin tietävät jos se tulee kotiin, huutaa ja mölyää niin, ettei varmasti jää keneltäkään epäselväksi.
Kuseekohan se taas minne sattuu vai housuihinsa? Onkohan lompakko ja kännykkä tallella? Lähteeköhän se taas aamusta baariin, kun ne taas klo9 aukeavat?
Meillä ei ole lapsia - herralle kiitos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivottavasti ap saat tarkistettua miehen taloudellisen tilanteen, mutta et taida saada mistään tietoa esim. miehen lainoista. Kun olette naimissa, olet sinäkin vastuussa hänen taloudellisista tappioistaan. Jos mies nimittäin ryyppää oman omaisuutensa, joudut erossa luovuttamaan puolet omastasi tasinkona. Ei siis kannata tuudittautua siihen että mies tuhlaa vain omiaan, sillä käytännössä jos/kun eroatte, sinä hyvität hänen ryyppäämistään rahoista puolet. (Olettaen ettei teillä ole avioehtoa)
Itse kylmästi suosittelisin että laitat avioeron vireille nyt heti, tänään. Siihen katkeaa yhteistalous siinä mielessä, että eron hakemisen jälkeen tehdyt lainat ja tuhlaukset eivät enää vaikuta erossa tehtävään ositukseen. Avioerossa on kuitenkin harkinta-aika, eli sinulla on puoli vuotta aikaa pohtia mitä tehdä ennen kuin ero realisoituu. Samalla sitten mies ryyppää vain omia rahojaan, joka tuossa ajassa voi olla useampikin kymppitonni.
Olen kuitenkin samaa mieltä siinä kuin muutkin, että hoivaamisesi ja jaksamisesi vain mahdollistaa miehen juomista. Samalla menolla mies ei todnäk ikinä lopeta ryyppäämistä. Kun eroatte, niin EHKÄ hän saavuttaa sen pisteen että on valmis lopettamaan. Ehkä, ehkä ei, mutta ainakaan ilman muutosta ei mitään toivoa ole. Jatkamalla suhteessa satutat siis teitä molempia, eroamalla pelastat itsesi ja ehkä joku päivä myös mies herää todellisuuteen.
Minnesota-hoito. Se pelasti minun mieheni ja meidän perheemme. Lopeta miehesi sairauden mahdollistaminen pitämällä hänen kulissinsa pystyssä, ja kerro että hoitoonmeno tai katuoja odottavat. Katkot, antabukset ja muut mitä suomalainen terveydenhuolto yleensä tarjoavat - yhtä tyhjän kanssa. Juomisen lopettaminen on eri asia kuin raitistuminen.
[quote author="Vierailija" time="04.09.2015 klo 10:22"]
Meillä ei ole lapsia - herralle kiitos.
[/quote]
Liian monella kuitenkin on. Eikä ne silti tee mitään pelastaakseen niitä. Mieluummin jäävät "pelastamaan" sitä juoppoa.
[quote author="Vierailija" time="04.09.2015 klo 01:09"]
Täällä samanlaisia oireita, mies häipyy viikonlopuksi mitään sanomatta, ehkä jättää lapun pöydälle tai sitten ei. Kotona en voi ottaa viinilasillistakaan, miehen on pakko tyhjentää avattu pullo samantien. Vieraiden tullessa ensimmäisenä avataan kaljat, vaikka olisi aamupäivä. On oksennellut kaiteen yli kaverinsa 50-v juhlissa, kaikki ilmaisen viinan bileet kierretään pitemmän kaavan mukaan ja nykyään jää aina yöksi juhlapaikkaan vaikka olisi lähellä. Ajaa myös usein sieltä suoraan töihin vaikka on taatusti vielä humalassa! Tästä jo uhkailinkin poliisilla, ei ole uskaltanut enää minun nähden lähteä autoilemaan. Kerran ajoi naapuristakin auton kotiin vaikka olivat juoneet koko illan naapurin kanssa!
Kotiin en viitsi enää pyytää ketään käymään tai yöksi kun peli menee aina juomiseksi. Pelkkä grillauskin laukaisee sen, pakko saada grillauskaljat odotellessa ja siitä se sitten lähtee. Viikon harrastusreissulta ei pysty soittamaan lapselleen kun on niin kännissä, jos erehdyn soittamaan sinnepäin kuuluu vaan kamalaa älämölöä ja jankutusta, yyyhhh. Omaa asuntoa olen tässä katsellut jo jonkin aikaa, mies ei kotonakaan halua tehdä mitään, puut saa uuniin mutta ei muuta. En rupea aikuista ihmistä passaamaan tai altista lastani juopon jutuille. Tapaamiset vaan pelottaa, jos ratkeaakin ryyppäämään kun pieni lapsi on yötä :(
[/quote]
Minullakin mietitytti eroa harkitessa tuo lasten tilanne. Toisaalta olin vihainen siitä arkena tapahtuvasta juomisesta, jonka lapset joutuivat todistamaan. Toisaalta pelotti mitä se olisi eron jälkeen lasten ollessa isällään. Jouduin sitten olemaan pakosta pois kaksi yötä ja kotona odotti sellainen määrä tyhjiä oluttölkkejä ja viinipulloja, ettei siinä kunnossa lapsia ajatella.
Erosin sitten kuitenkin ja ilmoitin, etten anna lapsia yöksi juomisen takia. Saa tulla käymään, olla yötä ja voin lähteä pois joksikin aikaa, mutta niin pitkäksi aikaa en jätä yksin lasten kanssa, että siinä kännätä ehtisi. Lasten välit isäänsä ovat parantuneet, kun isä ei enää sönkötä ja ole kummallinen (lapset pelkäsivät sitä lopulta).
Alkoholistin kanssa oleminen oli ristiriitaisinta ja hankalinta, mitä olen ikinä kokenut. Toisaalta siinä haluaa auttaa rakastamaansa ihmistä ja ymmärtää hänen olevan sairas, mutta toisaalta kaikki pyörii niin sen viinan ympärillä, että unohtaa itsensä ja terveen järjen.
[quote author="Vierailija" time="04.09.2015 klo 10:32"]
Minullakin mietitytti eroa harkitessa tuo lasten tilanne. Toisaalta olin vihainen siitä arkena tapahtuvasta juomisesta, jonka lapset joutuivat todistamaan. Toisaalta pelotti mitä se olisi eron jälkeen lasten ollessa isällään.
[/quote]
Tuo on hyvin tyypillinen puolustuspuhe kun ei syystä tai toisesta uskalleta lähteä. Mutta ajatelkaa nyt, onko se parempi lapsille antaa esimerkki, että juominen on hyväksyttävää, että äidin ja lasten pitää vain kestää ja katsella sitä? Eron jälkeen voi isän tapaamiset olla valvottuja, ei lapsia kukaan pakota olemaan kahta päivää juovan alkoholistin kotona, päinvastoin. Sitä varten on lastenvalvoja ja -suojelu, ettei näin tapahdu.
Ettekö te ihmiset oikeasti lue yhtään alkoholismin vaikutuksista lapsiin, vai kuvitteletteko olevanne jotenkin erilaisia kuin tuhannet muut? Tutkitusti on erittäin vahingollista antaa lapsen kasvaa alkoholistiperheessä. On tyhmyyttä ja valehtelua väittää, ettei lapset kärsi, kun asiasta on tehty satoja tutkimuksia.
18 vuotta meillä oli lupauksia ja niiden pettämistä. Mies lopetti muutaman kerran ja aloitti aina uudestaan. Sitten kun lopulta lähdin, hän raitistui siitä paikasta.
Mietin monta kertaa, miksi ihmeessä hän ei tehnyt sitä silloin kun olimme vielä yhdessä? Kun perhe olisi voitu pelastaa? Miksi sitten kun kaikki on menetetty, hänen terveytensäkin?
Mutta näin se vaan näyttää toimivan. Ehkä pelastin itseni lisäksi hänet. Ainakin toistaiseksi on ollut juomatta. Lopultakin hän näyttää sisäistäneen sen että jos ottaa yhdenkin, se on menoa taas. Yhteen emme koskaan palaa, toivotan vain hänelle raitista loppuelämää.
Alue: Aihe vapaa
En eroaisi vaan opettelisin itsekin juomaan ja nauttimaan elämästä. Tykkäis ukkoskin kun voisitte lähteä yhdessä kierrokselle.