En tiedä annanko rokottaa lastani! Mielipiteitä?
Huomenta!
Onko paikalla muita, jotka eivät anna tai eivät ole antaneet rokottaa lastaan? Asia on pyörinyt paljon mielessä nyt kun olen viimeisilläni raskaana. Olen lukenut älyttömästi tietoa, katsonut dokumentteja ja keskustellut asiasta niin neuvolassa kuin ystävieni kanssa.
Mielipiteet voi jakaa helposti kahteen eri ryhmään. He, jotka ovat rokotusten kannalla pitävät minua aivan idioottina ja ovat todella negatiivisia asian suhteen. Kun taas he, jotka eivät kannata rokottamista ovat ottaneet asioista selvää, heillä on ainoastaan hyviä ja positiivisia kokemuksia asiasta. Heidän lapsensa ovat todella rauhallisia, nukkuvat hyvin ja ovat lähes aina hyvällä tuulella eivätkä sairastele. Kaikki on mennyt muutenkin hyvin, jos vertaa esimerkiksi ihan lähipiirin rokotettuja vauvoja. On koliikkia, huonosti nukuttuja öitä, itkuisuutta ja todella vilkkaita tapauksia. Tuntuu että kokoajan on korvatulehdusta, flunssaa ja kuumetta.
Moni joka antaa rokottaa lastaan, on kertonut ettei edes tiedä mitä kaikkia rokotteita lapselle on annettu, mitä niissä on ja mitä vastaan ne ovat. Neuvolassa ei tuollaisista edes puhuta pahemmin, koska oletetaan vaan että totta kai vanhemmat haluavat rokottaa lapsensa kaikkia mahdollisia sairauksia vastaan. Ja siitäkös älämölö syntyy, jos millään tavalla kyseenalaistat tai tuot ilmi että olet rokotuksia vastaan.
Neuvolassa joudun kuulemma allekirjoittamaan jonkun paperin, jossa otan vastuun siitä että en halua lastani rokotettavan. Kysyin neuvolassa suostuvatko allekirjoittamaan lapun, jossa ottavat vastuun mikäli rokotteista aiheutuu jotain. Eivät voi kuulemma laittaa nimeänsä tuollaisen paperin alle. Käytännössähän kukaan ei ota vastuuta siitä, jos lapselle tai ihan aikuisellekin tulee rokotevaurio.
Totta kai olen tietoinen siitä, että lapseni saattaa sairastua johonkin sairauteen johon rokotusta ei ole annettu. Mutta yhtä lailla myös ne, joilla on rokotus voivat sairastua. En halua lapseeni ruiskutettavan ensinnäkään elohopeaa, enkä mitää muitakaan myrkkyjä joita rokotteissa on.
Täytyy miettiä tarkkaan jokaisen rokotteen kohdalla miten toimitaan. Varmaan aikamoitsa vääntöä tulee olemaan neuvolassa. Otin viime käynnillä esiin viitosorokotteen, jossa kyseenalaistin viiden eri viruksen ja siinä mukana tulevien lisäaineiden aiheuttamaa reaktiota pienessä vauvassa jolal ei vielä kovin kummoista vastustuskykyä ole. Neuvolantädin ainoa kommentti oli, että ainahan niitä rokotteita on annettu.
Millaisia ajatuksia tämä herättää teissä? Erityisesti olisi mukava kuulla kokemuksia sellaisilta jotka eivät halua antaa rokotteita? Rokotuksien kannalla olevien mielipiteet kun tiedän jo etukäteen. Emme ole vielä tehneet lopullista päätöstä miehen kanssa, mutta olen todella kriittinen asian suhteen ja haluaisin jotenkin saada sen varmuuden asiaan. On myös käynyt mielessä, että jättäisi osan rokotteista pois ja osan antaisi, mutta mihin vetää raja? Olen pohtinut, keskustellut ja lukenut rokotteiden hyödyistä ja haitoista ja väistämättä todella monessa dokumentissa ja tekstissä tulee jossakin kohti vastaan rokotteiden vaikutus esimerkiksi autismiin ja erilaisiin suolistosairauksiin, sekä kehityksen viivästymiseen.
Toivon asiallista kommentointia, vaikka olisitki täysin eri mieltä kanssani. Kiitos :)
Kommentit (138)
Oletko koskaan ajatellut miksi ikäihmiset ottavat mukisematta ja heti valtion tarjoamat rokotteet?
He ovat eläneet ajan jolloin kavereita vammautui ja kuoli rokotteiden aiheuttamiin sairauksiin. He tietävät, että verovaroin kustannettujen rokotteiden hyödyt ja haitat on tarkasti punnittu.
Mulla on samanlainen sukulainen. Onneksi sillä ei oo lapsia. Saa ihan rauhassa hörhöillä. Käy myös ufoluennoilla ja uskoo kaukoparantamiseen. Sanomattakin selvää että missään työpaikassa ei pysy kun niissä on sitä sähkösäteilyä ja työkavereillakin voi olla tuoksuja. Itse asuu homeisessa kämpässä, mutta siinähän ei ole vikaa.
Vierailija kirjoitti:
Oletko koskaan ajatellut miksi ikäihmiset ottavat mukisematta ja heti valtion tarjoamat rokotteet?
He ovat eläneet ajan jolloin kavereita vammautui ja kuoli rokotteiden aiheuttamiin sairauksiin. He tietävät, että verovaroin kustannettujen rokotteiden hyödyt ja haitat on tarkasti punnittu.
Eivät kaikki, älä jaksa yleistää. Mummo ei suostunut ottamaan edes influenssarokotetta ja eli melkein 100-vuotiaaksi.
Miksi tämä viesti ei tule läpi, vaikka on faktaa: Maailman ainoat po lio tapaukset ovat nykyisin rokot teista lähtöisin. Vil linä po liovi rusta ei enää esiinny.
Kyse ei siis ollut koronarokotteista. Järkevää ois rokotuttaa lapsi vaikka tietyt taudit melkein historiaa. Koronarokotteeseen en ota kantaa lapsen kohdalla.
Näköjään paljon muutakin mitä et tiedä.
Aikaa ennen tuhkarokko- rokotuksia kuoli sisareni tuhkarokkoon, ilmeisesti jälkitautiin, aivokalvontulehdus tms. Sokeitui ennen kuolemaansa.
Koulukavereissani oli kaksi piliosta vammautunutta.
Tubi oli silloun vielä voimissaan, kiitollinen olen että silloin saatiin rokotukset ja oli keuhkoläpivalaistuksia aikuisille.
Muuta informaatiota saa jos menee hopeaveden ja havupuujuomien litkijöiden sivuille.
Vierailija kirjoitti:
Miksi tämä viesti ei tule läpi, vaikka on faktaa: Maailman ainoat po lio tapaukset ovat nykyisin rokot teista lähtöisin. Vil linä po liovi rusta ei enää esiinny.
Sinähän sen tiedät, millä tutkinnolla? Ulkomailla ei suinkaan ole taudit lopussa eikä väe628stö rokotettu.
Normaalit rokotukset ottaisin. Jäykkäkouristus-hinkuyskä yms.
Miinus vesirokko ja MRP ja se mikälie kohdunkaulansyöpärokote. Ei influessarokotuksia eikä koronatokotusta tietenkään.
Polioa on edelleen.
Muunmuassa Ukrainassa. Heikentyneet olosuhteet on otollisia taudin leviämiselle. Itärajan takana on tuberkuloosia. Keskieuroopassa on sikotautiepidemioita välillä. Ei ne taudit ole hävinneet. Meilläkin epidemioita tulee, jos rokotuskattavuus kovasti laskee. Rokottamattomat matkailijat niitä tuo muunmuassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko koskaan ajatellut miksi ikäihmiset ottavat mukisematta ja heti valtion tarjoamat rokotteet?
He ovat eläneet ajan jolloin kavereita vammautui ja kuoli rokotteiden aiheuttamiin sairauksiin. He tietävät, että verovaroin kustannettujen rokotteiden hyödyt ja haitat on tarkasti punnittu.
Eivät kaikki, älä jaksa yleistää. Mummo ei suostunut ottamaan edes influenssarokotetta ja eli melkein 100-vuotiaaksi.
Mummosi kuuluu siis ukäryhmänsä harvinaisiin poikkeuksiin.
Vierailija kirjoitti:
Aikaa ennen tuhkarokko- rokotuksia kuoli sisareni tuhkarokkoon, ilmeisesti jälkitautiin, aivokalvontulehdus tms. Sokeitui ennen kuolemaansa.
Koulukavereissani oli kaksi piliosta vammautunutta.
Tubi oli silloun vielä voimissaan, kiitollinen olen että silloin saatiin rokotukset ja oli keuhkoläpivalaistuksia aikuisille.Muuta informaatiota saa jos menee hopeaveden ja havupuujuomien litkijöiden sivuille.
Tuberkuloosi oli imeväiskuolleisuuden suurimpia syitä ja siksi joulumerkkikodit perustettiin.
Miksihän koulutettu väestö ottaa yleisenrokotusohjelman rokotteita parhaiten? Liittyykö jotenkin tietolähteiden analysoimiskykyyn ja sen asian tuntemiseen kuinka pitkän asiantuntijoiden arviointiketjun läpi kansalliseen rokotusohjelmaan otetut rokotteet on läpikäyneet.
Liittyy toki ja yleiseen korkeampaan kognitiiviseen tasoon. Tämä on tabuasia ja kohta joku tulee selittämään olevansa akateeminen, joka ei rokota (tai tuntevansa sellaisen). Reflektiokyky on heikko kovin monella ihmisellä.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksistanne! Juuri yleisin saamani vastaus on tuo "no siinähän mietit sitten haudalla että olisko kannattanut rokottaa".. Mielestäni toi on vaan niin typerästi sanottu! Totta kai miettisin asiaa silloin, mutta yhtälailla mietin nyt että haluanko ottaa sen riskin, että annan rokotuttaa lapseni ja siitä voi seurata vielä paljon myöhemminkin joitakin oireita joita kukaan ei osaa/halua yhdistää joskus lapsena saatuihin rokotteisiin. Itselläni on ollut todella paha suolistosairaus ja äitini on aina sanonut, että pelkää niiden ensioireiden alkaneen jo silloin kun olin vauva ja sain ensimmäisiä rokotteita. Jossakin vaiheessa minulle jätettiin antamatta muutamia rokotteita, koska jopa lääkärin mukaan niistä olisi ollut enemmän suolistolleni haittaa kuin hyötyä sairauksia vastaan.
Miettiiköhän kukaan autistisen lapsen vanhempi, että olisiko kannattanut sittenkään rokottaa lastaan? Niin? Tuskinpa? Koska ei sitä voi koskaan tietää mitä tapahtuu ja mielestäni syyllistäminen on aina väärin eikä se hyödytä ketään.
Ap
Nyt löytyy taas hinkuyskää, koska jengi ei ota rokotteita ja maahanmuutto on lisääntynyt. Muutkin tartuntataudit tulevat yleistymään. Yksikään rokote EI aiheuta autismia, se on lapsella jo syntyessään. Rokotteilla ei ole pitkäaikaisvaikutuksia. Lue TIETEELLISIÄ tutkimuksia aiheesta ja perehdy miten rokotteet toimivat. Suuri ongelma on internet, tiedon valtatie, jossa kuka tahansa voi esittää mitä tahansa faktana ja herkät ihmiset alkavat uskomaan näihin. Nojaa tieteeseen, etenkin kun on kyse pienestä lapsesta, jonka loppuelämästä joudut olemaan vastuussa. Kun pohjaat tieteeseen, sinulla on perustelut toiminnallesi. Kun pohjaat kavereiden kokemuksiin, sinulla ei todellakaan ole mitään perusteita toiminnallesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tämä viesti ei tule läpi, vaikka on faktaa: Maailman ainoat po lio tapaukset ovat nykyisin rokot teista lähtöisin. Vil linä po liovi rusta ei enää esiinny.
Sinähän sen tiedät, millä tutkinnolla? Ulkomailla ei suinkaan ole taudit lopussa eikä väe628stö rokotettu.
Ei siihen tutkintoa edes tarvitse.
https://www.ecdc.europa.eu/en/news-events/update-polio-situation-eueea-…
Tänä vuonna maailmassa todettu: 19 cases of polio due to wild poliovirus type 1 and 223 cases due to circulating vaccine derived poliovirus.
Eli suurin osa poliotapauksista on rokotteiden aiheuttamia siellä, jossa huono hygienia, ihmiset sairaita ja köyhiä.
Vierailija kirjoitti:
Polioa on edelleen.
Muunmuassa Ukrainassa. Heikentyneet olosuhteet on otollisia taudin leviämiselle. Itärajan takana on tuberkuloosia. Keskieuroopassa on sikotautiepidemioita välillä. Ei ne taudit ole hävinneet. Meilläkin epidemioita tulee, jos rokotuskattavuus kovasti laskee. Rokottamattomat matkailijat niitä tuo muunmuassa.
On kyllä, mutta pääasiassa poliorokotteiden kautta leviävää.
Two EU/EEA countries (Poland and Romania) and one neighbouring country (Ukraine) remain at high risk of a sustained polio outbreak following wild poliovirus importation or the emergence of cVDPV, due to sub-optimal programme performance and low population immunity, according to the European Regional Certification Commission for Poliomyelitis Eradication (RCC) report from September 2021 assessment, referring to data of 2020. According to the same report, 11 EU/EEA countries are at an intermediate risk of sustained polio outbreaks.
https://www.ecdc.europa.eu/en/news-events/update-polio-situation-eueea-…
Mitä enemmän rokotettuja on suhteessa rokoittamattomiin, sen pienempi riski rokoittamattomilla on sairastua. Samoin myös kun rokoitettujen osuus kasvaa riittävän suureksi, tauti ei enää esiinny populaatiossa endeemisenä vaan se vaatii ulkopuolisen tartunnanlähteen.
Haittaa on siinä, että koska tiettyjä erityisryhmiä ei voi rokottaa, niin vapaaehtoinen rokottamatta jättäminen kasvattaa näiden ryhmien sairastumisriskiä. Kyse ei siis ole pelkästään omasta sairastumisriskistä vaan samalla pelaa myös muiden ihmisten hengellä.Puutteellinen laumasuoja = Siis jos tautia esiintyisi vaikka lapsesi luokassa niin se vakavasti sairas toipumassa oleva lapsesi luokkakaveri saattaisi kuolla tautiin jonka lapsesi sai luokaltaan ensimmäisenä ja tartutti muihin.
Alentunut vastustuskyky on esim kantasolusiirto, elinsiirto ja korkeita kortisoniannoksia syövillä.
Turha sanoa ettei sellaisia lapsia ole tavallisissa luokissa. Kyllä heitä on, mutta perheet ei huutele asiasta.